Brittien vakoiluorganisaatiolla GCHQ:lla on jopa oma gay-klubi (juttukommentit)

  • 1 / 4
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 21.8.2013 14:56
Ajatusleikki: mitäpä jos Suomen suojelupoliisista SUPOsta tupsahtaisi jäseneksiliittymispyyntö SETAlle. Sellainen pyyntö voisi SETAn hallituksessa herättää vähintäänkin ihmettelyä, ellei jopa epäluuloa. Oma arvioni on, että sellaista pyyntöä ei tulla esittämään vielä pitkään aikaan. Poliiseille on ehdoteltu gay-klubin taikka vastaavan perustamista. Kukaan poliiseista ei ole lähtenyt asiaa viemään eteenpäin. He tietävät siellä, että yleiset asenteet organisaatiossa ovat vielä varsin konservatiivisia.

Yleisesti ajatellen vanhoillisissa organisaatioissa sateenkaari-ihmisten edunvalvontaryhmälle voisi olla tilausta. Sellainen malli on jo olemassa luterilaisen kirkon taholla, nimittäin Yhteys-liike. Siellä kenenkään yksittäisen papin tai seurakunnan työntekijän ei tarvitse välttämättä istua omilla housuillaan tuleen. He voivat pyytää Yhteys-liikkeen edustajaa tarvittaessa nostamaan ongelma keskusteluun ja käsittelyyn.

Kommenttia muokattu: 21.08.2013 klo 14:58
  • 2 / 4
  • Pete
  • 21.8.2013 23:03
Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Poliisi (SUPO mukaanlukien...), Pelastuslaitokset ja Tulli voisivat liittyä ihan hyvin vaikkapa yhdessä "valtiontoimija" -ryhmänä Setaan jollakin tavalla. Potentiaalista jäsenkuntaa kyllä kaikista löytyy melkoisen paljon (nimim. "Omakohtaista kokemusta on").

On huomattava kuitenkin, että joissakin arkaluontoisissa tehtävissä (poliisit, tullietsivät ja RVL:n rikostutkijat peitetehtävissä sekä sotilastiedustelu, PETutkOs jne.) toimivien ihmisten avoin naamannäyttäminen esim. Pridella ei varmaankaan olisi kovin järkevää ammatillisesta näkökulmasta. Palolaitoksella ei luulisi olevan moisia paineita.

Siis; tunnen henkilökohtaisesti entisen elämäni kauttatta "meikäläisiä" näistä kaikista mainituista kansalaispiireistä, ja ainakin minun tietääkseni kaikki kavereistani ovat saaneet ihan hyvää kohtelua ammatillisesti (mukaanlukien myös yours truly) suuntautumisestaan huolimatta.

P.S. Huoh... Ei meillä vaan sotilaspoliisissa koskaan järjestetty retkiä Pariisin Disneylandiin. Viipurissa kyllä käytiin kimpassa dokaamassa, siinä rajalla kun oltiin ;-P
  • 3 / 4
  • Jukka
  • 24.8.2013 1:41
Pete kirjoitti:
> "On huomattava kuitenkin, että joissakin arkaluontoisissa tehtävissä (poliisit, (...) jne.) toimivien ihmisten
> avoin naamannäyttäminen esim. Pridella ei varmaankaan olisi kovin järkevää ammatillisesta näkökulmasta."

Hmm.... en ihan usko tuota ainakaan kaikkien henkilökuntaan kuuluvien kohdalta. Esim. Hollannissa ajatellaan, että naaman näyttäminen Pridessa nimenomaan on järkevää. Ihmiset ymmärtävät, että homoja on näissäkin ammateissa ja että se on ihan OK.

Esim. homopoliisit ovat näkyvästi esillä Amsterdamin Canal Pridessa. He myös osallistuvat järjestyksenpitoon juurikin homopoliiseina.

Ja ovathan homopoliisit yms. mukana myös Tukholman pridessa, eikö?

Kommenttia muokattu: 24.08.2013 klo 01:42
  • 4 / 4
  • Pete
  • 25.8.2013 17:16
Jukka,

Et tainnut ihan tarkkaan lukea mitä kirjoitin, joten muotoilenpa toisin: jos poliisin tai vastaavan turvallisuusviranomaisen täytyy työssään toimia siviilivaatteissa niin, ettei häntä tunnisteta poliisiksi (siis peitetehtävissä) ei ole ehkä hyvä idea marssia omalla naamallaan gay-poliisien riveissä pridessa...

Kommenttia muokattu: 25.08.2013 klo 17:22