No joo. Elokuva on suunnattu Yhdysvaltojen Bible Beltillä asuville evankelikaalisille, joiden elämään kuuluu vähintäin kerran viikossa kirkossa käynti ja kaiken kristillisen etiikan mukaan oikeaksi väitetyn asian kyseenalaistamattomuus. Onhan se järkkyä kun oman täydellisen kristillisen perheen poika osoittautuukin olevan "an abomination (siis kauhistus) in front of God". Kun pelkkä raamatunluku ja rukoilu ei auta, yritetään turvautua sellaiseen psykiatriaan, josta on jo ajat sitten luovuttu. Kun sekään ei auta lisää rukoilua, toisinaattelevien kristillisten ryhmien (Metropolitan Community Church) löytyminen - ja simsalabim. Homous sopiikin kristillisyyteen. Hallelujaa!
Ei kolahda, vaikka kakarana minua yritettiin tuollaiseksi amerikkalaisessa peruskoulussa kasvattaa. Onneksi jouduin sellaisen koulun jälkeen katolisten nunnien ylläpitämään kouluun Helsinkiin, jossa ei paavinuskoa eikä evankelikaaslista huuhaata opetettu, koulu kun oli senaikaisen kouluhallituksen valvoma. Vuorisaarnan periaatteita tuossa koulussa sovellettiin käytännössä, mutta manipulointia ei ollut.
Katsoin elokuvan ja todellakin se on yksi koskettavimmista homoaiheisista elokuvista, joita olen nähnyt. Paikkapaikoin elokuvalla on rakenteellisia ongelmia, kuten nimim. martin tuossa edellä jo mainitsikin, mutta tarina on vahva. Pari voimauttavaa kohtausta herättivät muistoja vuosien takaa ja jopa uusia ajatuksia pohdittavaksi.
Mielestäni oli hyvä leffa, antoi ajattelemisen aihetta. Tällaista, mistä leffa kertoi, on tapahtunut varmasti paljon. Valitettavasti tapahtuu varmasti edelleen. Myös Suomessa. Loppua en pystynyt katsomaan itkemättä, oli se niin liikuttava, kun sateenkaariliput liehui.