Jan Hammarlund on toiminut yhteiskunnallisesti aktiivisena yli 30 vuotta (juttukommentit)

Tuosta vanhenemisesta; ihmiskunnallehan on vanhenemisesta tullut massatuote, josta on sitämyöten karissut hohdokkuus. Ikäpyramidit ovat sen verran vanhanrunsaat, että nuoruuden - tai ainakin nuorten - perään olijoita on suhteellisesti enemmän, kuin aiemmin.

Paradoksaalisinta, mitä olen kuullut jonkun vanhan ihmisen lausahtavan, on: "nuoret on parhaita". Lausuja on siis ollut itse vanhempi...

Joillekin se vanheneminen on lisäksi tuonut jonkinlaisia itsetunto-ongelmia, kyvyttömyyttä olla ikäisensä ja pitää ikäkaudestaan, ikäisistään. Kyvyttömyyttä ottaa elämän karttumista vastaan.

Eliniän pitenemisestä ja pitkän iän tavoittelusta on tullut tavallaan itseaiheutettu ongelma - nuori kun voi olla oikeasti vain kerran elämässään. Eikä sitä toisten nuoruutta pitäisi mennä enään vanhojen anastamaan heiltä, vaan pitäisi kyetä nauttimaan aikuisuudesta, siitä kaikesta mitä silloin vanhempana voi olla, siitä mitä nuorempana ei voinut olla.

Jutussakin on lausahdus "olla nuorille esikuvana" ... mutta eihän Jan Hammarlundille itselleenkään vanhemmat olleet esikuvana nuorempana, vaan hän oli itse nuorena esikuva, paljolti ikäisilleen ja muillekin - hänhän eli 70-luvun 2kymppisyyttään. Siispä, eikös vanhanakin voi olla esikuvana ikäisilleen?

HLBT-liikkeessä erityisesti tarvitaan uusia sukupolvia, koska valitettavasti monet asiat muuttuvat ja paranevat hitaasti ajan kanssa, mutta uusille nuorille voimille se pidempi muutoksen odottelu ei tule puuduttavaksi, eikä jää pyörimään, vaan heillä on muutoksentekijän intoa, mikä on aina paras voima puskemaan muutoksia tapahtumaan.

Sitäpaitsi, Jan on ainakin ihan hyvän näköinen ja oloinen mies nytkin - hänhän on 61v. Parhaimmillaan varmasti ikäisensä miehen kanssa - joka myös muistaa 70-lukuakin.

Kommenttia muokattu: 07.10.2012 klo 22:14

Kiitos Vaeltajalle tästä historiallisesta dokumentista! Itse etulinjassa koko 1970-luvun taistelleena muistan miten suuri kannustava ja voimaannuttava merkitys Jan Hammarlundin - kuten myös Tom Robinsonin - lauluilla oli sortoa ja sensuuria vastaan taisteleville aktivisteille. Kun nyt luen Seta-lehteen 1970-luvun puolivälissä kirjoittamiani artikkeleita, huomaan miten ahdistava ilmapiiri Suomessa silloin vallitsi.

Hitleriä sodan aikana kristillisessä ylioppilaslehdessä Ad Lucem ylistänyt pappi-psykiatri Asser Stenbäck oli valtansa huipulla kristillisenä poliitikkona ja oli saanut aikaan sensuurilain ("kehotuskielto") vuonna 1971. Psykiatrian professori ja psykoanalyytikko Kalle Achté leimasi yliopistollisessa oppikirjassaan Psykiatria lesbot ja homot psykiatrisesti. häiriintyneiksi. Hän pelotteli lehdistössä, että homot ovat yhtä vaarallisia yhteiskunnalle kuin värisokea veturinkuljettaja. Kuin Achtén pelottelun havainnollistamiseksi niinä vuosina tapahtui, että jarrujen pettämisen vuoksi juna ajoi Helsingin rautatieaseman seinästä läpi. Achté toi myös esiin poliittisen kantansa ylistämällä julkisesti "voimakastahtoista" lääkäriä Mauno Vannasta, joka oli nimetty Suomen Führeriksi siltä varalta että Hitler olisi voittanut sodan.

Näistä poliittisen psykoanalyysin yksityiskohdista olen kirjoittanut tarkemmin lähdeviitteineen ranneliikkeen blogissani Ollin Oppivuodet sekä väitöskirjassani, ks. http://www.ollistalstrom.net/asser.html

Niinä synkkinä vuosina myös ns. rottapsykiatrit alkoivat kirjoittelunsa Suomen mielenterveysseuran julkaisuissa, esimerkiksi teoksessa Itsemurhat ja niiden ehkäisy (1973), jossa homoutta nimitettiin psykiatriseksi häiriöksi ja jossa homouden peloteltiin leviävän nopeasti jos sitä ei estetä lainsäädännöllisesti.

Empiirisenä aineistona kirjoittajat käyttivät koetta, jossa urospuolisia rottia oli tungettu purkkiin ja todettu niiden alkavat nylkyttää toisiaan. Sillä hetkellä loin Setan Rotta-palkinnon, jolla jälkipolvia muistutetaan silloin vallinneesta psykoanalyyttisestä sortoideologista, joka oli vallannut jopa Suomen mielenterveysseuran miespuoliset johtohahmot.

Onneksi me varhaisvaiheen aktivistit saimme mobilisoitua Suomen mielenterveysseurasta pitkän jatkumon naispuolisia toiminnanjohtajia, jotka ryhtyivät neutralisoimaan vallinnutta rottaideologiaa ja auttoivat suuresti koko sairausleiman poistamisessa, mikä lopulta tapahtui vuonna 1981.

Suomen mielenterveysseuran toiminnan johtaja Irja Rantanen kutsui minut puhumaan Helsingissä järjestettyyn itsemurhien ehkäisyjärjestön IASP:in konferenssiin Claes Anderssonin vetämässä työryhmässä vuonna 1977. Siinä konferenssissa esiintyi myös hollantilainen psykiatrian professori Nico Speijer, joka oli toimittanut ns. Speijerin raportin, jonka perusteella saatiin poistettua viettelyä koskevat pelot, jotka olivat olleet korkeampien suojaikärajojen taustalla.

Rikoslakia käsittelevässä gradussaan Setan alkuvaiheen aktivisti Ulf Månsson kertoo miten tärkeä merkitys Jan Hammarlundin lauluilla oli ollut siinä taisteluvaiheessa kun Asser Stenbäck oli Yleisradiosta tekemillään rikosilmoituksilla pystynyt kokonaan lopettamaan homouden myönteisen käsittelyn siinä mediassa.

Månssonin gradussa kerrotaan, että Yleisradiossa oli erityinen ohjelmatarkkailija, jonka tehtävänä oli tutkia tulevia soittolistoja ja hälyttää, jos siellä olisi ollut Jan Hammarlundin nimi.

Lämmin kiitos Jan Hammarlundille! Annoit meille voimaa vaikeina aikona.

Kommenttia muokattu: 01.01.2013 klo 05:33

Kommenttia muokattu: 01.01.2013 klo 05:42

Kommenttia muokattu: 01.01.2013 klo 05:49