Viisi syytä miksi nk. eheytysterapiat tulisi kieltää (juttukommentit)

  • 1 / 7
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 5.9.2012 9:06
Tässä yhteydessä on hyvä muistaa Suomessakin todettu seikka, että nämä nk. eheyttäjät eivät ota mitään vastuuta potilailleen mahdollisesti aiheutuneista vahingoista käytettäessä eheytysterapioita. Henkilö saattaa eheytysterapian aiheuttamien vaurioiden seurauksena joutua turvautumaan koululääketieteeseen ja maksaa lopulta kaiken itse.
  • 2 / 7
  • Homopallero
  • 5.9.2012 9:53
Minua taas puolestaan raivostuttaa se, että kyseiset hihhulit kehtaavat vedota johonkin sanan- tai uskonvapauteen. Eheytyspuoskarointi on yksiselitteisesti homoseksuaalisesti suuntautuneen ihmisen aivopesemistä ja häneen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa riippumatta siitä harjoitetaanko puoskarointia homoseksuaalin omasta tahdosta. Se pitäisi kieltää kokonaan ja siitä tulisi rangaista ankarasti.
  • 3 / 7
  • martin
  • 5.9.2012 22:31
Kohta 4 on todella järkyttävä. Olen lukenut, että eheytysterapiat eivät suurelta osin enää ilmoitakaan homon voivan muuttua heteroksi, mutta voivan kuitenkin olla tekemättä syntiä eli pidättäytyä homoseksuaalisuutensa tunnustamisesta ja homoseksuaalina elämisestä (vaikka jo elävätkin!). Suuri kysymys onkin, miksi tulisi olla tunnustamatta totuutta. Tähän liittyy tärkeänä osana synnin määritelmä ja Jumalan olemus.
  • 4 / 7
  • Havainnoija
  • 6.9.2012 0:02
Desert Stream Ministries -lahkon vahingollista Elävä vedet -terapointia mainostava ”maailmanvalloituskiertue” poikkesi Suomessa ja siitähän oli juttua ranneliike.netissäkin.

”Eheytys”porukka jatkoi Britanniaan, jossa sillä oli tietenkin ongelmia, sillä brittihomot ovat aktiivisia eivätkä tyydy sivustakatsojiksi kuten jossain pohjoisessa maassa.
Desert Stream -lahkon Elävät vedet -porukan oli siis tarkoitus suorittaa homonparannusriittinsä julkisessa koulurakennuksessa, mutta koska Elävät vedet sisältää homojen halveksimista ja erityisesti vihapuhetta transsukupuolisia kohtaan, koulu perui sopimuksen eikä luovuttanut tiloja lahkolle, mistä kunnia paikalliselle sateenkaariväelle.

http://www.gaystarnews.com/article/activists-alert-christians-move-gay-%E2%80%98cure%E2%80%99-meet-secret-location100812

***
Desert Streamin ”eheytys”viikko Ranskassa sai aikaan sen, että hallitus käynnistää tutkimuksen lahkon tekemisistä. Argentiinassa vastaanotto oli välillä myrskyisä, sillä siellähän on voimassa tasa-arvon turvaavat lait ja täysivaltaisten kansalaisten leimaaminen sairaiksi sai hlbt-kansalaiset toimimaan.

***
Desert Stream elävine vesineen suuntasi myös Australiaan, jossa vastaanotto ei ollut sen suopeampi.
Australiassa äärikristityt homonparantajat vainoavat jopa 14-vuotiaita:
http://www.couriermail.com.au/news/queensland/gods-shock-tactics/story-e6freoof-1226390040324

Puoskarointikäsittelystä selvinneitä, jotka nyt toimivat homojen oikeuksien puolesta:
http://www.brisbanetimes.com.au/queensland/inside-the-gay-cure-ministries-20111027-1mltf.html

Australiassa useimmat eivät edes tienneet homojen puoskaroinnista ja ovat nyt järkyttyneet siitä, että maassa voi toimia puoskareita vuonna 2012, sillä sellaista pidettiin aiemmin pelkästään ”amerikkalaisena hulluutena”.

Tilastot kertovat myönteisestä kehityksestä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Australiassa ja Uudessa-Seelannissa toimivista ”eheytys”järjestöistä (Exoduksen ja Desert Streamin ministries) ja niiden tukiporukoista on 60 % joutunut lopettamaan. Tätä menoa niitä ei enää olisi toiminnassa vuonna 2020:

http://exgayaustralia.blogspot.fi/2012/07/australian-new-zealand-ex-gaygoing.html
  • 5 / 7
  • Pari kohtaa lisää
  • 8.9.2012 7:35
Kyllä, on jo korkea aikaa Suomessakin rajoittaa lainsäädännöllä ja viranomaistoimilla ei edes tällaista puoskarointia. Myös puoskaroitujen oikeusturvaa on parannettava, koska iso tällaisista terapiapuuhailuista tapahtuu terveydenhuollon ulkopuolella. Nyt on vaadittava Sosiaali- ja terveysministeriöiltä lainsäädäntötoimia puoskariyhteisöjen, puoskarikurssitusten ja puoskarointien suitsimiseen. Ja KAIKILTA terveydenhuollon ammattiliitoilta, mukaan lukien Sairaanhoitajaliitolta, selkeäsanaista irtisanoutumisista myös hlbti-ihmisiin kohdistetuista puoskaroinneista.

Pari pointteria lisää:
6.) Ex-gay-terapiabusineksessa ihmisiä eksytetään tekaistuilla "terapeutti"-titteleillä.
7.) Ex-gay-terapioita tehdään valtaosin viranomaisvalvonnan ulkopuolisilla markkinoilla.
8.) Ex-gay-terapioita harjoittavat terveydenhuollon ammattilaiset rikkovat omia ammattieettisiä normejaan ja haastavat joskus myös terveydenhuollon lainsäädäntöä.
  • 6 / 7
  • Missä puoskaripykälät?
  • 8.9.2012 7:53
Radiouutiset kertoi äsken, että SEXPO on ottanut hlbti-ihmisten puoskaroimisiin: "Sexpo: Eheytyshoidot epäeettisiä
Sexpon mielestä Aslan-yhdistyksen käyttämä eheytyshoitomenetelmä on lähempänä ideologiaa kuin terapiaa."

http://yle.fi/uutiset/sexpo_eheytyshoidot_epaeettisia/6287104

STM:ssä ja Työ- ja elinkeinoministeriössä on useamman vuoden haudottu puoskarointeja rajoittavaa lainsäädäntöä. Etenemistä ovat haitanneet uskomushoitobusineksen ja hoitolahkojen lobbaus, eräiden terveydenhuoltoammattilaisten sekaantuminen huuhaahoitoihin sekä ministeri Paula Risikon takinkäännöt. V. 2007 ministeri Risikko ajoi haavoittuvien ryhmien suojelua, mutta v. 2008-2009 alkoikin ajaa uskomushoitojen integroimista "täydentävinä" hoitoina terveydenhuoltoon. Sittemmin STM lupailu potilasoikeus- ja kuluttajalakeihin puoskarointeja suitsivia pykäliä, mutta niistä ei pariin vuoteen kuulunut mitään. Hlbti-ihmisten "eheyttäjille" sellainen tietysti sopisi.
  • 7 / 7
  • Havainnoija
  • 28.11.2012 14:56
USA:ssa alkaa pian merkittävä ja historiallinen oikeudenkäynti.

Merkittävimpiin ihmisoikeusjärjestöihin kuuluva Southern Poverty Law Center (SPLC) on nostanut syytteen eheytysjärjestöä eli homonparannuspuoskarointiporukkaa vastaan.

New Jerseyssä toimivaa juutalaista JONAHia, joka väittää muuttavansa homot heteroiksi ja ”parantavansa” homoudesta, syytetään petoksesta ja harhaanjohtavista toimintatavoista.
Syytteen ovat nostaneet SPLC ja kaksi lakifirmaa neljän nuoren homomiehen puolesta. Mukana on myös yhden homomiehen vanhemmat.

Tämä on ensimmäinen kerta kun ”eheytysjärjestö” saa syytteen petoksellisesta toiminnasta.
SPLC korostaa, että JONAH tienaa laittomalla, häpeällisellä ja vaaraa aiheuttavalla toiminnalla tuhansia dollareita suojattomien homojen ja lesbojen kustannuksella, vaikka homous ei ole sairaus. Eheytysterapoijat väittävät edelleen vastoin faktoja, että homous on mielenterveyden häiriö, josta he voivat muka parantaa.

Oikeusjuttu puidaan New Jerseyn osavaltion ylioikeudessa (superior court), joka käsittelee muun muassa tasa-arvoasioita. Tarkoituksena on saada puoskari-JONAHin liiketoimintalupa peruttua, homomiesten maksamat rahat takaisin ja lisäksi vahingonkorvauksia.

http://www.splcenter.org/get-informed/news/splc-files-groundbreaking-lawsuit-accusing-conversion-therapy-organization-of-frau
---
Liittovaltion kongressiedustaja Jackie Speier (demokraatti Kaliforniasta) esittelee huomenna kongressille lakialoitteen, jolla on tarkoitus kieltää eheytysterapointi alaikäisille koko maassa.
Kaliforniassa on jo vastaava laki voimassa. Speier kertoo asiasta enemmän huomenna.
---
Suomensin pikaisesti, joten pahoittelen mahdollisia epätarkkuuksia.