Yrittääkö FDL pinkkipesua, "pinkwashing" ? (juttukommentit)

Tampereen Setan pj kirjoitti FDL:n sivuille näin:

"OIKAISU:

Prkanmaan Seta ei kutsunut FDL:ää Tampereen pride-mielenosoitukseen.

Tiedämme, että FDL oli ollut yhteydessä aiemmin QLife's Gay Finland-yhtiöön. Kun pride-kulkueen vetovastuu siirtyi yhtiöltä Pirkanmaan Setalle, toivoimme QLife's Gay Finlandin kautta, että FDL olisi yhteydessä uuteen kulkueen järjestäjään. QLife's Gay Finland:lle ei oltu annettu lupaa välittää FDL:n yhteystietoja suoraan minulle.
FDL:n yhteydenmottoa ei kuulunut ja tämä myös kerroin Mimosalle kulkueen alussa nähdessämme ohimennen.

Pirkanmaan Seta otti tiedotteessaan etukäteen kantaa näin: ” Yhdistys korostaa, että yhdenvertaisuutta ei voi edistää syrjimällä muita ryhmiä, esimerkiksi uskonnollisen tai etnisen taustan vuoksi, vaan kaikkien ihmisarvon kunnioitus on kaiken lähtökohta. Jokaisella on seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Yhtäläiset ihmisoikeudet ovat kaikkien asia.”

Mikko Väisänen
Pirkanmaan Setan pj"

FDL:n julkisuuslinjav rehellisyyteen ei ennenkään ole voinut luottaa. Sivulla väitetään myös, että heitä uhattiin väkivallalla. Onko silminnäkijähavaintoja?
Tästä on takussa parikin hyvää kirjoitusta:
* Delin jo aiemmin vinkkaama kirjoitus EDL/FDL:n mielenkiinnosta Pridiin (eli pinkkipesusta). Mathias Wåg: Pride – äärioikeiston uusi areena. http://takku.net/article.php/20120722021724168

* FDL blokattiin Tampereen Pride-kulkueesta. http://takku.net/article.php/20120721172332481.
Artikkelin kommenteissa on muun muassa kuvakaappauksia FDL:n edustajien sanomisista facebookissa. Rasismia, homofobiaa ja jopa yrityksiä liittyä natsiryhmään, joka on vastuussa Helsingin Priden kaasuiskusta 2010.

Että semonen ryhmä se FDL.
  • 5 / 6
  • minä vain
  • 23.7.2012 18:28
"Kuka kutsui FDL:n prideen?"

Vastaus:

FDL:n FB-sivulla on sähköpostiviestit, joiden mukaan Tampere Priden pääjärjestäjänä toimineen yrityksen palvelupäällikkö Ilkka Veiström on heidät kutsunut kulkueeseen. Ja kyseisten sähköpostiviestien perusteella sanatarkasti kutsunut. Tästä oli keskustelua myös Tampere Priden omalla FB-sivulla. Siinä mm. ihmeteltiin järjestäjän harkintakyvyn puutetta. Tämän päivän aikana kyseinen sivu on kuitenkin siivottu ja ihan asiallinen kritiikki poistettu. Kyllä tällaisista asioista pitäisi voida keskustella avoimesti ja rehellisesti eikä piiloutua omalle mukavuusalueelle. Keskustelun kautta asioista voi oppia ja tehdä seuraavalla kerralla paremmin. Eikö vain?

***

Videoita ja kuvia nähneenä en ole nähnyt FDL:n naisedustajaan tai kahteen "turvamieheen" kohdistunutta fyysistä väkivaltaa. Kuten ei ollut kenenkään muun toimesta. On aina hieman riskaabelia mennä syyttämään ihmisiä pahoinpitelystä julkisesti, jos ei ole lähes tuhatpäisestä joukosta muiden kuin uhrin ja kahden "turvamiehenä" toimineen sana loppuja vastaan. Ehkä uhrilla on lääkärinlausunto tai valokuvia jossain piilossa. Kenties.

Jos mielipiteen kertominen iskulauseilla on henkistä väkivaltaa niin siihen syyllistyi sitten koko kulkue, koska osallistujat huusivat syrjinnän olevan syrjintää. Tai, että on okei olla homo. Varmasti kirpaisi jotakin homofoobikkoa kuulla tuollainen.

Monessa paikassa keskustellaan ahkerasti tästä "välikohtauksesta", mutta kovin moni keskustelija keskustelee toisen tai kolmannen käden tiedon perusteella. Samaa teen itsekin, mutta harkiten, myönnetään.

FDL:n kanssa keskustelu Facebookissa ei johda mihinkään muuhun kuin heidän toivomaansa huomioon ja lisääntyneeseen jäsenmäärään, joten antaa heidän olla ja elää omaa elämäänsä. Kunhan eivät riko lakia tai kehoita ketään muutakaan sitä rikkomaan. En ole juristi enkä tutustunut kaikkiin (omasta mielestäni) ryhmän kannanottoihin, joten ei siitä sen enempää.

Suvaitsevaisuus on hyvä asia, mutta itse en miellä suvaitsevuutta siten, että pitäisi hyväksyä ihan kaikki ja kaikkien arvot sen takia, koska jokaisella on oikeus olla mitä on.

Rauhaa, rakkautta ja kukkasia kaikille!
  • 6 / 6
  • Myöskin paikalla
  • 25.7.2012 2:15
Itse olin suhteellisen lähellä tapahtumia ja ikävä kyllä siellä oli väkivaltaa ja esineiden heittelyä, niin mukava kun olisikin sanoa, että huonoa käytöstä olisi edustanut FDL, täytyy minun sanoa että heitä blokkaavat tahot tämän teon tekivät. En koe että FDL olisi sopiva taho marssille, mutta mistä voimme tietää mitkä olivat tämän Mimosan omat vaikuttimet?
Marssilta olisi pitänyt myös sulkea tässä tapauksessa pois suvaitsemattomat, väkivaltaan turvautuneet ääritahot. Priden ei kuuluisi politisoitua vaan olla avoin kaikille.
FDL:n edustajilla ei ollut mukanaan mitään banderolleja tai muuta FDL:n toimintaa edistävää materiaalia eli näin ollen olen sitä mieltä, että he halusivat vain marssia.
Suvaitsemattomuutta on meissä kaikissa näemmä, toivottavasti jatkossa tällaiselta vältytään ja voimme kaikki marssia yhdessä yhteisen asian puolesta, ilman politiikkaa ja vihaa.

Parempaa loppukesää kaikille, myös Mimosalle ja hänen ystävilleen jotka marssilta pois suljettiin.