Fillarilla pääsee (juttukommentit)

  • 1 / 1
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 3.5.2012 21:38
Saksassa olen ollut isoilla ja pienillä porukkavaelluksilla. Opiskellessani Münchenissä, päätimme lähteä yli kolmenkymmenen kilometrin mittaiselle vuoristovaellukselle. Se oli hyvin järjestetty huoltopisteineen kaikkineen. Jokainen osallistunut sai vielä mitallinkin. Siihen vaellukseen osallistui yli 3000 henkilöä.

Tiesimme ennakkoon, että vaellus on rankka. Aloitimme harjoittelun noin kuukautta ennen. Asuimme tornitalossa, jossa asuin 21. kerroksessa. Emme käyttäneet kuukauteen hissiä ylös mennessä, mutta kylläkin alas tullessa. Se oli virhe, jonka huomasin vaelluksen loppupuolella. Pitkän laskeutusmismatkan aikana polvien nivelsiteet kipeytyivät todella pahasti. Kipu oli niin kova, että silmissä kipunoi. Järjestäjät tiesivät asian etukäteen. Laskeutumisreitille oli järjestetty huoltopisteitä, joista sai lainaksi kävelykeppejä. Saavuin maaliin aivan viimeisten joukossa.

Sivuseikkana: Münchenin tornitalon 25. kerroksen kattotasanteella oli puutarha ja hieno sauna uimaltaineen ja kaksi saunamökkiä. Saunan lauteilla istuen saattoi ihailla korkeudesta kaupunkinäkymää. Jos sattui olemaan fön-tuuli, Alpit näkyivät postikortin kauniina. Hauska yhteensattuma oli se, että arkisin sauna oli sekakäytössä, mutta sunnuntaisin se oli nk. herrensauna, joka oli tarkoitettu homomiehille yksinomaan. Otin kylpytakin huoneestani ja pyyhkeen. Hetken kuluttua olinkin jo homosaunassa!