Pride-kesän teemat poliittisia (juttukommentit)

  • 1 / 4
  • Torontolainen
  • 23.2.2012 19:37
Pahana unena, teema voisi olla vaikkapa "Olemme saaneet paljon. Kiitos suomalaiselle yhteiskunnalle", ja alateemana "Kunnioitamme tasa-arvosta toisin ajattelevien arvoja emmekä tunkeudun heidän arvoalueelleen.."
  • 2 / 4
  • jnsto
  • 23.2.2012 19:59
Toronto Pride (yksi suurimmista, viime vuosina noin 1.3 miljoonaa katsojaa ja kahden tunnin marssimuodostelmat) joutui Kanadan valtion (alk 2010) ja Toronton kaupungin avustussyrjinnän (2011-)kohteeksi konservatiivien saatua valtaa. Ontarion viime syksyn provinssivaalien tuloksen ansiosta (liberaalit hallituksessa) provinssin avustus jatkuu.

Vaikka Toronto Pride on massiivinen viihdetapahtuma ja koko yhteiskunnan juhla (homojen asialla), periaateteemat eivät ole kadonneet. Yksi syy varmaan on se, että uhka on ollut jatkuvasti päällä - ja realisoitui viime vuosikymmenen loppua kohden.

Toronto Priden syntyhistorian taustalla ovat vuoden 1981 poliisisku bathhouseihin ja seuranneet massapidätykset, bussilasteittain. (Samanlainen oli vielä 90-luvun alussa). Niinpä oli merkittävää se, että vuonna 2005 Toronton silloin uusi poliisipäällikkö Bill Blair marssi mukana, ja Mayor David Miller. - 2011 uusi Mayor Rob Ford kieltäytyi olemasta mukana missään tilaisuudessa.. 2005 oli mukana myös liittohallituksen ja provinssin ministereitä, sittemmin vain provinssin konservatiivien tultua valtaan liittovaltion tasolla Ottawassa.

Toronto Pride kestää 2012 taas kymmenen päivää kesä-heinäkuun vaihteessa.
  • 3 / 4
  • human
  • 24.2.2012 0:15
Monet Pridethän ovat edelleenkin varsin talkooväki-toimintaa, missä järjestelyissä mukana olevista ihmisistå vieläpä iso osa vaihtuukin vuosittain. Siitä syntyy tiettyjä ongelmia ihan perusasioitten hoitamisessa ja huomioimisessa.

Tuo talkootyöpohjaisuus näkyy esim Helsinki Priden toiminnassa puutteellisena viestinnän hoitamisena. Sivustolla http://helsinkipride.fi/ on esim prideINFO-osiossa epäselvää informaatiota siitä, koskevatko yhteyshenkilö-yms-tiedot viime vuoden prideä ja sen onganisaatiota, vaiko jo tulevan kesän prideä? Tuo siksi, että sivustolla puhutaan 2011 ja 2012 prideistä. Tuollaiset asiat kannattaisi ja on helppoa hoitaa niin, ettei epäselvyyksiä, eikä epäselvää viestintää tulisi.

Myös sen vuoksi, että Helsinki Prideä vietetään perinteisesti samoihin aikoihin vuodesta, kuin Yhdysvalloissa ensimmäisiä Pridejä, eli tuolloin Juhannuksen jälkeen, kesäkuun viimeisellä viikolla, toivovat monet toki Pridestä infoakin jo hyvissä ajoin kesälomasuunnitelmiensa varalle.

Pitkälti talkoopohjalta hoidettavassa tapahtumassa suuri haaste, talkooväen mukaan saamisen lisäksi, on aina rahoituksen ja yhteistyökumppaneiden hankkiminen. Koskapa ainakin nykyistä aiemman DTM-version takana ollut ja äskettäin konkkaan mennyt Afrodite teki muutamat viime vuodet tappiota ja siten myös söi Seta-säätiön varoja, on muualta saatava rahoitus Helsinki Pridelle erittäin tärkeää. Eritoten yleisön toivomat nimekkäät esiintyjät ja Priden pääjuhlien, sekä Pride-paraatinkin järjestäminen (turvallisuuden organisointi, ilmaispuistotapahtuma, esiintyjät, paraatirekat yms.) on kallista.

Prideenhän osallistujayleisössä toivotaan aina kovasti "mega-tähtiä" esiintyjiksi, mutta heihin Priden on vaikea saada riittävästi rahoitusta. Tuttua kuitenkin on että osa Pridessä mukana olleista esiintyjistä on tullut esiintymään normaalia pienemmällä palkkiolla. Onneksi myös mukaan on saatu ravintoloita mahdollistamaan artistien mukaansaantia esiintyjiksi.

Viime vuoden Pride pyrki järjestämään edellisenä talvena rahankeruuta tukibileitten ja muiden vastaavien tapahtumien, sekä rahankeruukampanjan muodossa - tänä vuonna ilmeisesti mitään tuollaista ei ole vielä Pride-organisaatio organisoinut, mikä on hieman ihmetyttänyt.

Pride-tukilipas voisi olla Suomessakin hlbt-ravintoloitten baaritiskien vakiovarustuksena, sekä tietysti infoa tukitilinumerosta.

Joissain Prideissä ja Suomessakin Priden osalta on ollut havaittavissa tiettyjä seksuaalivähemmistöjen näkemysristiriitoja esilläpidettävistä ja ajettavista asioista. Lesbojen/homojen ja trans-ihmisten sekä biseksuaalisen sateenvarjon alle sijoittuvien ryhmien kesken on eri näkemyksiä pari/monisuhteista, osapuolten seksuaalisuuden merkityksestä suhteissa ja Priden tapahtumissakin, sekä eroja asemasta normihetero-yhteiskunnassa.
http://www.pghlesbian.com/wp-content/uploads/2011/11/the_bisexual_umbrella_by_drynwhyl-d4gq9ji.jpg

Lesboille ja homoille on ehkä lähempänä ajatus parisuhteista vähän samantyyppisenä kuin heteroparisuhteetkin ovat ja siten yhtäläiset parisuhdeoikeudet/velvollisuudet.
Sitten taas biseksuaalinen ja polyamorinen seksuaalivähemmistö näkee luonnostaan parisuhdeasiat vähän muunkinsuuntaisina. Siellä toisaalta myös paljon eletään hetero- ja homomaailmojen rajamailla, heteromaisessa avioliitossa ja lisäksi muissa seksisuhteissa. Siellä koetaan normiheteroparisuhde-malli paineena ja toisaalta lesbo/homo-parisuhdehakuisuuskin paineena. Asetelma on toisaalta hankala myös heteroista ja lesboista/homoista, joilla ajatus parisuhteesta on luonnollisempaa ja riittävämpää.

Eri seksuaalisuus-ryhmien keskenkin on siis tullut ongelmia, koska kunkin ryhmän omat näkemykset eduista voivat mennä toisten etunäkemysten kanssa ristiin. Vapaudet ja vapauksiin kuuluvat vastuutkin eivät ehkä aina ole niin selviä asioita molemmat.

Osa haluaisi saattaa ja saada ihmisoikeuksia samalle tasolle, kuin ne ovat olleet normiheteroillakin. Osa taas kokee sen ajamisen liian rajoittavana ja haluisi ajettavan reiippaasti ihan eri suuntiinkin menoa, jopa kaikille hieman pakonomaisena "äärimmäisyyksistä tehtävä normi" -tyyliin. Haasteita siis riittää, kun seksuaalivähemmistöt ovat kaikkein vähiten homogeeninen ryhmä.

Globaalit ihmisoikeusuhkat ovat kuitenkin joiltain osin nousseet uudestaan uhkaksi, juuri esim. Afrikan, arabikeväänkin ja itäisen Euroopan osalta. Noissa kaikissa uhkan ytimenä on uskonnollisten käsitysten voimistuminen. Noilla uhkaa luovilla tahoilla on organisoitua yhteistyötä ja sen vuoksi ihmisoikeuksien puolesta toimimisessa on myös toimittava yhteistyössä, sekä seksuaalivähemmistöjen kesken globaalisti, että myös muiden tasa-arvoisia ihmisoikeuksia kannattavien yhteiskunnallisten tahojen kanssa. Maailma toimii kuitenkin vain korkeintaan enemmistö-demokratialla.

Itäisen Euroopan, Venäjän tilanne on tietysti meillä aivan rajan vieressä ja koskettaa tai voi koskettaa meitäkin ihan konkreettisesti, ellei siihen reagoida.
Helsinki Pridelle voisi olla hyvä löytää esiintyjiksi itäisestä Euroopasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia artisteja tms, jos heitä vain joku tietää ja tavoittaisi. Ainakin ruotsalaisesiintyjiä on jo ollut ihan yllinkyllin.

En muista, onko Pridessä ollut vielä tilaisuuksia maahanmuuttaja-seksuaalipakolaisille - tai miten heitä tavoittaisi? Se voisi olla kuitenkin hyvä aihe. Tai laajemminkin maahanmuuttaja-hlbt-ihmiset, heidän kokemuksensa ja tilanteensa. Useimmalla suomalaisella hlbt-ihmisellä ei varmasti ole juuri mitään käsitystä heidän lähtömaittensa seksuaalivähemmistöjen kohtelun tilanteista - ja mihin he länsimaalaisten kanssa ovat sitten myöskin joutuneet.

Suomessa voisi Pridessä pyrkiä entistä enemmän jatkamaan viime vuosina kasvanutta yhteistyötä saada heteroystäviämme ja viime vuonna jopa paraatissa omana ryhmänään mukana olleita Ylpeitä heteroita entistä enemmän mukaan - eli olemalla edukseen erottuvina vähemmistöinä enemmistönkin kanssa, eikä vain heidän joukkoonsa arkisesti sulautuen.

Priden ohjelmaanhan voisi ottaa mukaan esim. kaikille avoimen "hää tanssit"-toritapahtuman, sekä myös _epävirallisen_ paritanssikilpailun ihan kaikille ihmisille, tanssiparin sukupuolista riippumatta, koska Suomen Tanssiurheiluliiton virallisen paritanssiharrastustoiminnan säännöt kieltävät samaa sukupuolta olevien parien osallistumisen minkääntasoisiin virallisiin kilpailuihin.

Ks. sivu 24, kohdan 7.1 lopussa: "Tanssiurheiluparin osapuolten on oltava eri sukupuolta."
http://www.tanssiurheilu.fi/images/stories/toimisto/saanto/stul_kilpailusaanto_01012012.pdf

Kommenttia muokattu: 24.02.2012 klo 11:50