Olemme käyneet miltei vuosittain Berliinissä ja poikenneet tietysti noillakin kulmilla.
Jokunen suvi sitten olimme kerran taas Berliinissä ja piipahtamassa Nollendorfplatzin eteläpuolella. Homobaarissa alkoi välittömästi kuhina, kun ei-saksalaistaustaiset nuorukaiset alkoivat tehdä itseään tykö. Rahat olivat turvassa eikä arvoesineitä ollut mukana. Toki tiedämme riskit. Vahdimme juomiamme myös, ettei sekaan tule lisäaineita. Saatoimme olla aika huoletta ja seurata tilanteen kehittymistä. Olisi pitänyt tarjota kaljaa yms. ja lähteä kanssaan johonkin toiseen parempaan baariin. Emme lähteneet, vaan lähdimme jossain vaiheessa sitten omin neuvoin.
Eräille tutuille kävi kehnommin, samoilla mestoilla. Juomaa höystettiin, omaisuutta vietiin ja tuloksena muutaman päivän paha olo.
Tällaisten tapausten myötä ei ole niin yllättävää, miksi homoväestönkin keskuudessa konservatiivisempaa politiikkaa ajavat voimat saavat kannatusta.
Berliinissäkin, kuten meilläkin, on sitten ne ongelmansa myös tyttöprostituutiosta ja niitä pyörittävistä tahoista - sielläkin taitaa monelta mennä rahat ja muutakin.
Se myös on varsin jännä ilmiö, että tuonaiheisissa uutisissa aina seksuaalisuuden muodot typistetään vain kaksijakoisesti niin, että homoiksi luetaan myös ne, jotka eivät homoja täyspäiväisesti ole, eivätkä homoiksi itseään mielläkään. Ikäänkuin esim. huorapoikien tarjoamille irtonaisille palveluille ei sitä kysyntää löytyisi sieltä "kaappi-heteroitten" keskuudesta. Niitä, jotka eivät elämäntilanteensa vuoksi voi viedä rakastelukumppaniaan ihan kotiinsakin.
Toisaaltahan tuo irtonainen kaupankäyntiseksi on ujuttanut itseään ja jopa vallannut joitakin homojen sosiaalisia nettipalveluitakin pahemman kerran. Niitä on ehkä siedetty liikaakin, homojen vähemmistö-vaikenemisen periaatteilla, kunnes ne vähitelleen riistäytyvät varsinaiseksi ongelmaksi. Ja syyt, maineen saavat niskaansa juuri nimenomaan 'homot' - sillä kaikkihan se tunnetusti mielletään juuri 'homoksi' ja 'homojen' aiheuttamaksi ongelmaksi, että vain samasta sukupuolesta kiinnostuneet 'homot' ovat juuri sellaisia, sitä kaikkea irtonaista menoa.
Aina jotkut tahot seksuaalisuuksien laajasta kirjosta, sateenkaari-ihmisistäkin unohtavat sen, että vapauksiin kuuluu olennaisesti aina myös vastuut. Kaikkien vapaudet voidaan menettääkin, jos vastuut pääsevät liiaksi jopa vai joltain ryhmältä unohtumaan.
Rikollisuuden, ja silmiinpistävän usein ulkomaalaisten harjoittaman rikollisuuden vuoksi "konservatiivisempaa" politiikkaa ajavat lankeavat samantyyppiseen ansaan kuin homofobit kaikkialla maailmassa. Subjektiiviseen ongelmaan pyritään löytämään ratkaisu yleistämällä jokin näkyvä (todellinen tai sellaiseksi koettu) häiriökäyttäytyminen kokonaisen kansanryhmän ominaisuudeksi. Sitten hyökätään kyseistä ryhmää vastaan rajoituksin ja syrjintätoimenpitein.
Tämä yleensä vain pahentaa ongelmaa, sillä rikoksiin tai muuhun häiriköintiin syyllistyneet eivät ole toimineet aiemminkaan olemassa olleiden sääntöjen mukaan. Esimerkiksi ulkomaalaiset prostituoidut ovat myös useimmiten maassa jollain muulla kuin laillisen asukkkaan statuksella. Monessa tapauksessa he ovat ihmiskaupan uhreja, jotka on houkuteltu mukaan suurin lupauksin ja huijaus on paljastunut vasta, kun paluuta ei enää ole.
Itä-Euroopan maissa 90-luvulla tapahtuneen poliittisen täyskäännöksen jäkeen yhteiskunta lakkasi yhtäkkiä tukemasta vähäosaisimpia kansalaisiaan ja avasi samalla aiemmin tiukasti kiinni pidetyt rajansa vapaata poismuuttoa varten. Paluuta entiseen ei enää ole, länsimaiden taoiset sosiaaliset turvaverkot puuttuvat ja idän ja lännen välillä ammottava elintasokuilu on niin syvä, että kaikki sen yli rakennetut sillat ovat ahkerassa käytössä sekä rehellisten työntekijöiden että rikollisten liikkumista varten.
On turha haavelilla, että läntisen Euroopan mailla olisi varaa sulkea rajojaan, sillä niin suuri osa niiden taloudesta on jo halvan vierastyövoiman varassa. Sen sijaan vaadittu asenteiden tiukentaminen taas johtaa vain vastakkainasetteluihin, syyttömien leimaamiseen, valvontakameroiden lisääntymiseen ja vartija- ja sähköaitayhteiskunnan laajenemiseen.
Länsimaat tekisivät viisaasti jos ne pyrkisivät vaikuttamaan "uusien demokratioiden" yhteiskuntakehitykseen tarjoamalla mahdollisimman paljon asiantuntemustaan, ja tarvittaessa keppiä ja porkkanaa yhteiskunnalisen eriarvoisuuden vähentämiseksi noissa maissa. Se tie on hidas mutta ainut realistinen vaihtoehto.
Ja terveen maalais- tai kaupunkilaisjärjen jättäminen narikkaan on ollut kautta aikain tuhoisaa, eikä siitä voi syyttää ketään muuta kuin itseään.
Rikokseen syyllistynyt tekee aina väärin. Katson silti aina katua ylittäessäni oikealle ja vasemmalle, vaikka vihreä ukko siellä suojatien toisessa päässä loistaisikin.
Berliinin "Strich" on laajaa ja on vaikutelman mukaan vähentänyt HLBT-perusberliiniläisten asiakkuutta rahapoikien valtaamissa paikoissa, paitsi jos rahapojille on kysyntää. Strich-porukka on kuitenkin niin suurta, että jo heidänkin asiakkuudestaan syntyy kassavirtaa. Aika harvoin strichereillä on liikesuhdetta kapakoihin, vaan maksavat kaikesta ja pääsymaksuista listahinnan. Yhdessä saunassa muunlainen järjestely oli jonkin vuoden, mutta sittemmin paikka palasi entiseen ansaintalogiikkaan. Rahapoikien ylitarjonta on johtanut porukan sisäisiin jännitteisiin ja nujakointiin. Samalla asiakashankinta on muuttunut aiempaa häiritsevämmäksi, ainakin palvelua haluamattomien kannalta.
Vanha sääntö on se, että stricheri tervehtii asiakkaita verbaalisesti, siis siellä Spreeateenassa. Atlantin takana käytöskoodi on sitten taas ihan toinen.
Tarvitsee selittää, että Spreeathen on Berliinin vanha kutsumanimi. Se ei siis ole jokin gaypaikka. Sitä jo joku ehti nimittäin jo epäillä.
Nimitys periytyy jo 1700-luvulta. Muistetaan mm Willy Kollon laulu Lieber Laierkastenman. Itäpuolella kommunistien pioneeriliike nappasi nimen mm lauluun "Was ist in unserem Spreeathen?".
