Miten tapasit kumppanisi?

Lisää uusi viesti
Edellinen
Miten olette löytäneet poikaystävänne (tai tyttöystävän)?
Voiko mistään baarista edes löytää ketään? Alan muuttua epätoivoiseksi jälleen kun kevätkin on tulossa...
Tapasin hänet eräänä yönä klo 24.00 cruisingpuistossa - seksiä ensin, siitä se lähti :-)
  • 3 / 167
  • suhteessaolija
  • 7.3.2005 11:59
Tapasin poikaystäväni netissä. Juteltiin ensin messengerissä camin välityksellä. Sovittiin livetreffit ja siitä se lähti. Aluksi ei ollut edes tarkoitus ryhtyä seurustelemaan mutta alettiin vaan pitää yhteyttä jatkuvasti ja pian molemmille oli selvää, että seukkaamistahan tämä on. Yhdessä ollaan oltu noin puoli vuotta.
Hän kommentoi maililla eräällä saitilla olleita sivujani. Kuukausi myöhemmin olimme cityn chatissa yhtä aikaa. Siitä sitten messengerin ja puhelimen välityksellä reilun kuukauden ajan kunnes hän tuli käymään... Elokuussa tulee 2 v täyteen...
No, minä taas voin sanoa alkuperäiselle, että ei kannata vaipua epätoivoon. Itse en ole kohdannut vielä ketään.
No niin, kuka menneitä muistelee sitä tikulla silmään, mutta ent. kumppanin tapasin, kun cityn erotiikka/homot -palstalla kirjoiteltiin reaaliajassa, siitä sitten sähköpostiin ja parin päivän päästä treffeille. Vajaat 3 vuotta oltiin yhdessä.
harrastusten puitteissa .

kummatkin satuttiin aloittaan viimme syksynä espanjankielen opiskelu , ja luokka kaveruudesta se lähti .

tuntui kun oltas oltu vanhoja tuttuja alusta alkaen .

4kk. seurustelua takana ja toivottavasti vuosia edessä .

tää kaveri on mun elämäni rakkaus .
Me tavattiin vahingossa Kampin bussiasemalla melkein tasan 7-vuotta sitten. Molemmilla oli seurustelusuhde juuri alkanut toisen kundin kanssa, mutta tajusin heti, että tämä on se mitä olen odottanut. No ei vaihdettu puhelin-numeroita, mutta illalla Lost and Foundissa tavattiin taas ja tilanne sai jatkoa...


Olimme melkein kokonaan ensimmäisen vuoden kaukosuhteessa ja ai että, kuinka sydämeen koski. Työt meni päin P:tä, kun oli vaan koko ajan lähdettävä pois Helsingistä oman kullan perään.

No, nyt on asusteltu mukavasti jo 6-vuotta yhdessä ja lähes aina tunnen itseni onnelliseksi ja onnekkaaksi, kun minulla on tuommoinen mukava, fiksu ja komea pari elämän käänteissä.

Yritin aikoinani etsiä seuraa mm. DTM:stä, mutta ei sieltä mitään pitempiaikaista irronnut tai oikestaan en itsekkään tainnut semmoista silloin etsiä, mutta baareista harvoin löytää mitään pysyvää. Ja sitten yhtäkkiä se oikea seisoo edessäsi, kun sitä vähiten odotat.
Voi, tekisi mieli sanoa jotain todella kyynistä tuohon, mutta yritetään nyt edes häveliäisyyden vuoksi vähän sievistellä. Juu, jotkut ovat löytäneet ihan sattumalta ja romanttisesti elämänsä miehen tai naisen, kaikki eivät ole yhtä onnekkaita.

Jotkut ovat löytäneet, kun ovat etsimällä etsineet. Tunnen yhden tyypin, josta en kyllä yhtään pidä, mutta joka on kyllä menestynyt elämässään, ja kaikilla elämän aloilla parantanut asemaansa systemaattisella pyrkyryydellä. Löysi oikein unelmapoikakaverin deittailemalla sinnikkäästi niin kauan, että se sattui kohdalle. Kai siitä voi oppia jotain. (Itse luovutan helpommalla, mutta enpä sitten olekaan kovin menestynyt, sen enempää rakkauselämässä kuin muutenkaan.)

Ja vaikka on totta, että homokapakoista on helpompi iskeä yhdenillan juttuja kuin vakituisempaa seuraa, niin kyllä todistettavasti moni on löytänyt kultansa juuri niistä. Ne ovat deitin lisäksi yksinkertaisesti niitä harvoja paikkoja, joista voi löytää nimenomaan muita homoja, ja vieläpä sellaisia jotka myös kaipaavat seuraa.

Harrastukset olisivat mielestäni ihanteellisin paikka löytää kumppani, sillä silloin tietäisi jo heti alusta alkaen, että on edes jotain muutakin yhteistä kuin se homous. Valitettavasti se on vain kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, koska niitä homoja ei välttämättä samoissa harrastuskuvioissa ole niin kovin montaa, niin kuin ei yleensäkään yhteiskunnassa, jossa suuri enemmistö on kuitenkin heteroja. Oikeastaan vain juuri homoille tarkoitetuissa paikoissa, kuten homokapakoissa, on merkittävä määrä homoja.

Sitten on toki noita homojen harrasturyhmiä, kuten HOT, Gaykuoro, Malkus sekä Martat ja Martit, ja ne ovat varmastikin loistavia paikkoja tavata samoista asioista kiinnostuneita homoja tai lesboja, jos vain sattuu olemaan kiinnostunut juuri niistä asioista, joihin ne ovat erikoistuneet.

Yhdysvaltojen kaltaisissa suurissa maissa löytyy homo- ja lesboryhmiä postimerkkeilijöille, urheilukalastajille, pitsinnyplääjille, laskuvarjohyppääjille, larppaajille jne, mutta Suomi on pieni maa, eikä täältä löydy riittävästi kiinnostuneita joihinkin harvinaisempiin harrastuksiin. Kävin itsekin joskus Malkuksessa, mutta en koe itseäni erityisen kristilliseksi, mikä teki oloni siellä vähän tukalaksi. Olisin varmaan kiinnostunut yleisemmin elämänkatsomuksellisesta ryhmästä, mutta Malkus on kehittynyt päinvastoin yhä tunnustuksellisempaan suuntaan sen jälkeen kun se alkoi järjestää jumalanpalveluksia yhdessä ev-lut. kirkon kanssa, joten se ei ole minun juttuni. Enkä usko, että yleiselämänkatsomukselliselle homo- ja lesboryhmälle olisi edes tilaa, kun Malkus on kuitenkin olemassa. :-(

Kyllähän minunkin harrastuskuvioissani olisi monta miestä, joista voisin olla oikeasti kiinnostunut, mutta eipä siitä ole paljon iloa, jos he ovat kiinnostuneita vain naisista. Ja ne pari homoa tai biseksuaalia jotka sieltä löytyvät, eivät matchaa muuten. Itse asiassa tapasin sen ainoan miehen, johon olen ollut todella korviani myöten rakastunut, harrastuskuvioissani, mutta valitettavasti kiinnostus oli hänen puoleltaan lähinnä fyysistä lajia, ja lisäksi hän sittemmin kuoli. Ja kun harrastukseni ovat melkoisen harvinaisia, pidän äärimmäisen epätodennäköisenä, että samoihin kuvioihin eksyisi vielä jossain vaiheessa joku homo, joka tuntuisi muutenkin sopivalta.

Niin että väittäisin, että vaikka kuinka parjattaisiin, niin todennäköisimmät paikat joista homo tai lesbo voi löytää kumppanin, ovat silti homokapakka tai deittaus. Niistä ainakin useimmat parilliset tuntuvat kumppaninsa löytäneen. Helppohan niiden onnekkaiden on sanoa, jotka ovat törmänneet onneensa muualla, että lakatkaa etsimästä, niin se oikea ilmestyy ovenne eteen valkealla ratsullaan. Mutta minä olen ollut vuosikausiakin etsimättä mitään, ja voin sanoa, ettei kukaan tullut ovelle koputtelemaan, joten ei se, että jollekulle on niin käynyt, tarkoita sitä, että se tapahtuisi kaikille muillekin.

No yksinoloonkin kyllä lopulta tottuu, ja jossain määrin oppii arvostamaan myös siihen liittyvää itsenäisyyttä, joten jos hyväksyy sen, että todennäköisemmin viettää loppuikänsä yksin, niin kyllähän sitä voi alkaa odotella, että kohtaa sen oikean linja-autoasemalla. Voittavathan jotkut ihmiset lotossakin.
Melli, kaipa muistat kuitenkin, että parhaiten löytää, kun kulkee silmät, mieli ja sydän avoinna ilman epätoivoa. Totta, että ovelle harvoin tullaan tarjoamaan suurta rakkautta, unelmatyötä tai mitään muutakaan, siksipä pitää liikkua siellä missä muutkin ihmiset liikkuu.

Välillä kohtaloa pitää avittaa ja ottaa aloite omiin käsiin. Vaikka sitten laittamalla deitti-ilmoja, pukeutumalla vetävästi, flirttaamalla, joskus jopa jahtaamalla tai järjestämällä vahinkotapaamisia esim. työpaikalla tai harrastuksissa bongattujen kiinnostavien typpien kanssa. Mutta ilman epätoivoa, eiks vaan!

Noista "baareilla ei tapaa ketään" ajatuksista. Tuntuu siltä, että osa ajattelee, että baareilta haetaan vain seksiä - ei muuta. Siksipä kaikkiin siellä olijoihin suhtaudutaan vain seksiobjekteina. Niin metsä vastaa kun sinne huutaa.

Luulin muuten, että on aina romanttista kohdata ihminen, johon rakastuu. Tunne tekee hetkestä ainutlaatuisen oli se sitten tuulinen bussipysäkki, baaritiski, klubin vessa tai ruuhkabussi. Hetkessä on taikaa ...
Epätoivo? Voi Sunshine, olen käynyt se läpi jo vuosia sitten. Sekin oli vain yksi vaihemuiden joukossa. Mutta kaikenlaisiin elämäntilanteisiin sopeutuu ennemmin tai myöhemmin, ja olen jo päässyt siitä yli. "Epätoivoinen" on väärä sana. "Katkera" on myös jo takana. Ehkä "jossain määrin kyyninen" sopisi tässä vaiheessa paremmin. Vaikka yritän kyllä hillitä sitä puolta itsessäni, koska tiedän, ettei se ole kovin hedelmällinen. Toisaalta se kyllä auttaa kestämään uusi kolhuja elämässä.

Ja voi tietysti olla, että kyynisyyskin estää kulkemasta avoimin mielin ja silmin. Aina joskus joku on sanonut, että "toi tyyppi oli kiinnostunut susta", enkä minä ole koskaan huomannut mitään, paitsi jos kyseinen henkilö on tullut kännissä kourimaan tms, jolloin kiinnostus on tietysti jäänyt varsin yksipuoliseksi.

Niin, monien mielestä on kyllä vähemmän romanttista tavata rakastettu jonkin suunnitelmallisen deittailun avulla kuin vahingossa, mutta ei kai se tapa, jolla tapaa toisen ole niin tärkeää kuin itse lopputulos.
Hus Melli, vaihda kyynisyytesi hersyvään ironiaan! Miten olisi? Sellainen on ihan sexyäkin ...

Kun viimeksi deittailua ilmojen kautta harrastin tuli mieleen, että niissä jo lähtöasetelmat on monesti latautuneet liioilla odotuksilla.

Toisaalta, vaikka miltä muuten vaikuttaisi niin, se on se hetki kun ihmisen näkee elävänä edessään, kun tietää, onko kiinnostusta vai ei. Ei sitä sitten väkisin saa leivottua, vaikka kuin yrittäisi. Näin se menee mulla, eikä muuksi muuttunut vaikka miten yritti. Tässä nettipalvelut kohtaa rajallisuutensa.
Kyynisyys ja ironia ovat tavallaan aika lähellä toisiaan. Silloin kun olen huumorimielellä, harrastan yleensä ironiaa. Ehkä ironia on kyynisyyttä seuraava vaihe, tai ehkä ne ovat jotenkin päällekkäisiä. Mutta harvapa se jaksaa koko ajan vitsailla.

Niin, onhan noissa netti-ilmoituksissa rajoituksensa. Kuvistakin voi päätellä vain aika vähän. Toisaalta voi saada tietoonsa jotain sellaista, mitä ei näe ensisilmäyksellä kapakassa. Kapakoiden rajallisuutta on kai sitten se, ettei siellä helposti näe pintaa syvemmälle. Voihan esimerkiksi olla, että olen sivuuttanut lukemattomia kertoja kapakassa elämäni miehen, joka saattaa olla ihan OK:n näköinenkin, vain koska pidän häntä (syyttä) pinnallisena tai tyhmänä, tai ehkä hän minua.
Ironia voi hyvinkin olla kyynisyyden toinen puoli, jokaisella on huonoja päiviä. Jotkut vain ovat pelkästään kyynisiä, ehkä he ovat hukanneet kykynsä iloita ...

Miten niin kapakassa tai muussa livekohtaamisessa ei näkisi pintaa syvemmälle? Näkeehän sitä kun katsoo ja keskustelee. Sitähän ei koskaan tiedä mihin alkanut kiinnostus johtaa, miten pitkälle se kantaa.

Netissä on tietty se hyvä puoli, että voi antautua juttusille ulkonäköön liittyvien ennakko-oletusten rasittamatta. Mutta se huonopuli lienee siinä, että tavatessa ei kuitenkaan kolahda tarpeeksi, vaikka mitään varsinaista vikaa omassa/toisen olemuksessa/ulkonäössä ei olisikaan.

Onko täällä muita kuin minä, jotka kuvittelee, ja on ehkä todennut, että sen huomaa n. 5 sekunnissa kiinnostaako ihminen romanttisessa mielessä vai ei?
Pintaa syvemmälle voi ehkä nähdä, *jos* keskustelee, mutta ei pelkällä katsomisella. Tarkoitin, ettei noissa homoloissa tule juteltua kaikkien kanssa, niin heistä saattaa tehdä väärän tuomion pelkän ulkonäön, pukeutumisen tms. perusteella. Ehkä minäkin olen kulkenut monta kertaa onneni ohi, kun olen tuominnut hänet esimerkiksi tyhmäksi tai pinnalliseksi niiden hatarien tietojen perusteella, jotka pelkällä silmäilyllä voi saada. Ei kapakoissa kuitenkaan tule keskusteltua jokikisen muun asiakkaan kanssa, hyvä jos edes muutaman.

Minulle on ainakin tapahtunut joskus, että olen jutellut jonkun sellaisen kanssa, jota olen aluksi pitänyt vähän arkipäiväisen näköisenä ja tylsänä, ja olen sitten kuunneltuani häntä huomannut, että hän onkin aika fiksu, ja nähnyt hänet sitten aivan uusin silmin. Toisaalta on käynyt niinkin päin, että joku tosi vetävän näköinen kundi on osoittautunut typeräksi tai tylsimykseksi, jonka jälkeen en ole voinut pitää häntä edes hyvännäköisenäkään. Sikäli en usko tuohon, että viidessä sekunnissa voisi päätellä kiinnostaako toinen vai ei.

Tietysti rajansa kaikella, on sitä toki sellaisiakin "suohirviöitä", joista tuskin voisin kiinnostua seksi- ja seurustelumielessä, vaikka alta paljastuisi kuinka intellektuelli supliikkimies. Mutta ainakin rajatapauksissa pätee, että henkisesti kiinnostava alkaa näyttääkin paremmalta.
Tuo 5 sek. luonehtii sitä lyhyttä aikaa, kun ensi kertaa ehkä aluksi kiinnostavan ihmisen kanssa keskustelee ja huomaa, että ei kiinnosta sitten yhtään. Tyyliin "tosi kuuma pakkaus, mutta kun avasi suunsa niin...".

Ne joiden kanssa juttu kulkee ja tuntuu helpolta olla ovat sitten sellaisia, joista ehkä kiinnostuu enemmän ja enemmän. Kunnes tulee esiin ratkaisevia eroja arvoissa tai muissa tärkeissä seikoissa ja jos ei tule niin sittenhän siinä olisikin ehkä uusi ystävä tai ihastus.

Henkisesti kiinnostava näyttää aina paremmalta - niin totta. Aivot on suurin sukupuolielin!

Tutustuminen uusiin ihmisiin vaatii ennakkoluulottomuutta. Miten se menikään - jokainen tutustuminen uuteen ihmiseen on matka itseen.

Mutta ei kukaan voi koko ajan olla tutustumivalmiudessa, me ollaan vaan ihmisiä. Pois turha ankaruus.
Väittäisin, ettei se viisi sekuntiakaan välttämättä kerro paljon. Olen jutellut monesti aiemminkin muutaman sanan yhden kaverin kaverin kanssa, mutta ennen eilistä minulle ei ollut muodostunut hänestä oikein minkäänlaista kuvaa. Eilen hän sitten sattui istumaan pöytääni baarissa, ja juttelemaan, ja illan edetessä hän alkoi vaikuttaa itseasiassa oikein mukavalta ja fiksulta. Ei silti sellaiselta, että olisin kiinnostunut hänestä siinä mielessä, mutta kuitenkin täysin toisenlaiselta, kuin millaisen kuvan olin muodostanut hänestä aiempien lyhyiden sananvaihtojen yhteydessä.
Niin, tolla 5 sekunnilla tarkoitin sellaista, jossa selkeästi huomaa, että ei ole mitään yhteistä säveltä. Eihän nekään, joiden kanssa keskustelee pidempään kaikki muodostu sydänystäviksi, vielä harvemman kanssa muodostuu seurustelua, todella harvan kanssa suhde.

Siteeraan tässä viestinnän prof. Wiioa, joka tätä aihetta sivutessa kertoi esimerkin puolisostaan, joka jopa tv:stä näkee, tulisiko toimeen ihmisen kanssa vai ei. Tässä on siis ilmeisesti suuria yksilöllisiä eroja tai sitten ero on vain lähestymistavassa. Onhan suurin osa viestintää kuitenkin sitä nonverbaalia lajia.
Kyllä sunshine oikeilla jäljillä on tuon viiden sekunnin "säännön" kohdalla, samaa menetelmää muun muassa ammattimaiset rekrytoijat käyttävät. Ensivaikutelma, joka tulee 5 -15 ensimmäisen sekunnin aikana muovaa mielipiteen ihmisestä. Näin se vaan on tuolta yritysmaailmasta opittuna.
No, itselläni hormonit hyrräilee, mutta epätoivo on tehnyt työhönsä. En usko, että ikinä päädyn suhteeseen. Minusta on tullut syrjäytynyt, yksinäin, kärttyisä (?) hirviö. Ja ikää jo 27...
Sunshine ja arkadas, en silti pitäisi tuota ihan aukottomana sääntönä. Ajatelkaa nyt sitäkin, että jollakulla voi olla tosi huono hetki tai päivä. No krapulassa harvempi menee työhaastatteluun, mutta minut hälytettiin kerran samana aamuna testeihin, kun en ollut millään tavalla valmistautunut. Jouduin ottamaan silloisesta työstäni vapaata muutaman tunnin kesken päivän, ja olin alunperinkin väsynyt, koska se oli ensimmäinen aamuvuoro pitkän iltavuoroputken jälkeen. Eipä sitten ihme, että jännitin testissä ja epäonnistuin.

Minusta myös tuntuu, että juuri nuo kriittiset työhönottohaastattelijat eivät koskaan saa minusta todellista kuvaa, sillä jännitän juuri tuollaisissa tilanteissa eniten. Mutta saattaahan sitä muutenkin olla huono päivä tai hetki juuri silloin kun tapaa "sen oikean". Ja olen kuullut sellaisistakin tapauksista, että tulevat puolisot olivat olleet esim. samalla luokalla, mutta pitäneet toisiaan vastenmielisinä ja vältelleet toisiaan, mutta sitten yllättäen ihastuneet kun tapasivat koulun päättymisen jälkeen uudestaan.

Itse tunnen yhden hollantilaispariskunnan (heteroja), jotka tunsivat toisensa jo koulussa. Nainen piti miestä tylsänä nörttinä, mutta sattumalta mies sitten ajautui paljon myöhemmin hänen väliaikaiseksi alivuokralaisekseen, jolloin he vasta tutustuivat toisiinsa paremmin, ihastuivat, rakastuivat ja ovat nyt naimisissa ja odottavat lasta.

Niin ettei se rakastuminen aina tapahdu ensisilmäyksellä.
Schlager, minulla on ikää 33 ja olen käynyt hyvin samankaltaisia tuntemuksia läpi. Pitää vain ymmärtää, ettei kukaan halua kärttyisää hirviötä, eikä sinulla itselläsikään ole kovin hauskaa, jos tulet sellaiseksi, joten suunnittele elämäsi niin, että voit olla siihen edes jotensakin tyytyväinen riippumatta siitä, löydätkö koskaan ketään vai et. Ei se toki helppoa ole, ja yksinäisyys kirvelee aina välillä sitten myöhemminkin, mutta iloa voi löytää pienistäkin asioista, kuten omasta kodista, kävelyretkistä, kavereista, jne. Ymmärrän kyllä, ettei se tapahdu hetkessä, mutta tietty stoalainen suhtautuminen asiaan tuo hiukan mielenrauhaa.
Melli hyvä, kyllä se (kokemuksesta) näin on, että rakastuminen voi tapahtua ensi silmäyksellä - joskus kohdalle on sellainenkin tapaus sattunut, että käännyin ravintolassa katsomaan selkäni taa, kun tunne oli, että minua tuijotetaan. Katse osui tummiin silmiin, ja jälkeenpäin totesimme molemmat, että siinä räiskyi niin ilotulitus, kuin sata salamaa;)
Mutta realisteina päädyimme kaveruuteen ( toinen oli jo aloittanut seurustelun) - muutoin olisi tullut kunnon kaukosuhde.

Löysää tyttöhyvä sitä nutturaasi näin kevään kynnyksellä ja katsele ympärillesi, vapaudu - kyllä sitä rakkautta ensi silmäykselläkin löytyy...
Troopisella saarella jossa olimme yhtä aikaa lomalla noin yli 2 vuotta sitten.
Minä tosin olin siellä koko talven...ja hän lensi sinne uudestaan 3kk päästä toteamaan että liekki liehuu viellä ja saman vuoden lopulla päätimme muutaa asumaan yhteen ja niin tarinamme jatkuu vielläkin.
Arkadas hyvä, en väittänytkään, etteikö se voisi tapahtua myös ensi silmäyksellä. Väitin vain, että joskus se saattaa tapahtua myös vasta myöhemmin. Minähän en kiistänyt sitä, etteikö rakkautta ensisilmäyksellä voisi tapahtua, vaan vaan väitin, että myös myöhemmin voi huomata, että toinen onkin tosi ihana. Molemmankaltaisista tapauksista on esimerkkejä.
Tuosta yritysmaailma esimerkistä, totta se on. Sitä paitsi tosi pron silmä kyllä erottaa tietyt asiat nopeasti. Tietyt asiat näkyvät myös ns. huonon tuulen läpi, sitä paitsi siitä huonosta tuulesta pystyy myös nostamaan hereille nopeasti, jos osaa asiansa - tietyissä asioissa ihmiset eivä ole niin yksilöllisiä kuin luulevat, vaan toimimmen hyvinkin ennalta-arvattavasti.

Esim. työhaastattelussa jännittyneisyys voidaan tulkita negatiivisesti, ehkä haluttuihin ominaisuuksiin kuuluu esim. kyky hillitä itsensä ja esiintyä miellyttävästi - myös paineen alla. Ja jos ehdokkaista ei ole pulaa, niin mappi ööhön menee.

Muissakin tilanteissa esim. väsymyksestä johtuva ärtyneisyys voidaan tulkita epäkohteliaisuudeksi. Ja moni varmaan myöntää, että jos edessä seisoo, se todellinen unelma, niin kyllä sitä terävöityy hetkessä. Joten ...

Schlager - en ymmärrä, miksi pitäisi antaa katkeruudelle valta. Meinaatko siis oikeasti, että itsekkäät ja ilkeät ihmiset ottavat sinusta selkävoiton?
Minä taas en luota haastattelijoiden kaikkitietävyyteen. Itse olen esimerkiksi viettänyt useamman vuoden ulkomailla, joutunut käyttämään siellä päivittäin englantia, ja vielä nytkin monet englantia äidinkielenään puhuvat ovat ylistäneet englantiani "täydelliseksi", "virheettömäksi" jne. luettuaan usein aika monimutkaisia aiheita käsitteleviä pitkiä kirjoituksiani.

Työhönottohaastattelussa piti kirjoittaa valittaneelle asiakkaalle pahoittelukirje suomeksi ja englanniksi. Aika loppui ennenkuin sain viimeisteltyä englanninkielisen version, mikä oli siitä huolimattaa suht siedettävä, mutta tositilanteessa aikaa olisi tietysti ollut käytettävissä enemmän. Haastattelija kertoi minulle sen perusteella, että englantini on "keskitasoa". Pah!
Eivät kaikki haastattelijat ole mitenkään erityisen päteviä. Samoin kun eroja on kaikkien muidenkin alojen ihmisissä. Lääkärit tekevät vääriä diagnooseja, eivät huomaa yhtä asiaa jne.

Rekrytointitilanteet ovat muutenkin niin moninaisia. Tiettyihin asioihin vetoamalla saadan tietyistä syistä tehtyä karsintaa - kesti tämä seulonta sitten faktisesti objektiivisen tarkastelun tai ei. Joihinkin asioihin on helpompi vedota kuin toisiin. Joskus haastattelijan omat mieltymykset ratkaisevat, joskus kyseessä on palkkaavan työnantajan epäkorrektit kriiterit, joita ei voida julkisesti ilmoittaa, kuten ikä tai sukupuoli.
ircissä.
takana kahdeksan vauhdikasta vuotta parina, niistä kaksi vuotta naimisissa. ja suhde senkun paranee!
Tapasimme töissä. Kohta seitsemän ihanaa vuotta jo yhdessä. Armoton säkä kävi....
herkusta 2004 euroviisujen jälkeen kolahti ja kovaa, erosin vaimosta muutin hesaan ja nyt asutaan ko. kundin kanssa yhdessä
Tuttavan kaverin kautta tutustuttiin. Tavattiin eräässä yökerhossa ja heti rakastuttiin. Ja mikään ei meitä erota:)
Wanhassa DTM:ssä Annankadulla (*oih, niitä aikoja*) :-)

Sitten IRC-porukoissa läheisempää tutustumista ja takana kohta 7 vuotta yhdessä asuen.
Ei se niin helppoa ole löytää. Mutta toisaalta sinkkunakin oppii elämään. Kaikki aina valittaa, että mulla on liian kovat vaatimukset, mutta ei sitä väkisin voi alkaa kenenkään kanssa seurustelemaan. Mä olen ainakin oikein tyytyväinen sinkkuiluun, vaikka välillä ruokaa laittaessa miettii, että olishan se kiva jos olis joku toinenkin syömässä ko puolet menee kuitenkin roskikseen :)

Mutta kyynisyyteen ei kannata vaipua, täytyy vaan pitää mieli avoinna ja silmät myös.

t. n
Me tavattiin Forumin lasikulmalla. Oltiin sovittu siihen molemmat tapaaminen tutun pariskunnan kans, ja siinä eka näkeminen. Siitä lähti, kohta 5v takana.
Alettiin samana vuonna opiskelut samassa paikassa, ja parin vuoden jälkeen ajauduttiin yhteen, ilman että kumpikaan tiesi toisen kiinnostuksesta tai "suuntautumisesta". Nyt neljä ja puoli vuotta pulkassa ja mikäs on ollessa, äijä on niin rakastettava hölmö.
Tyttökaverin tapasin, kun yksien bileiden jälkeen osuimme samaan autokyytiin. Hän oli paikkakunnalla tapaamassa kavereitaa ja minä treffaamassa yhtä nettituttua. Siitä alkoi tää meidän nyt 5 vuotta kestänyt suhde. yhdessä ollaan ja tullaan aina olemaan. Toisten kanssa on vaan alusta asti sellainen tunne, kun oltais aina tunnettu.

Ei se siis etsimällä löydy. Se oikea osuu kohdalle jos osuu.
Hoh-hoo-jaa-jaa. Kuten edellä sanoin, niiden, joilla on ollut hyvä tuuri, on aina helppo sanoa noin. Toiset joutuvat vain etsimään. Eihän se etsiminen oikeastaan tarkoita muuta kuin että lisää todennäköisyyttä sen oikean tapaamiseksi esimerkiksi tapailemalla muita ihmisiä netin kautta tai käymällä ravintoloissa, joissa käy paljon muita ihmisiä. Sinäkään et olisi tavannut sitä tyttöystävääsi, ellet olisi ollut tapaamassa nettituttavaasi, joten voit osaltasi kiittää asiasta nettiä.
Roomissa, käydessäni työmatkalla Stadissa. 2 kk etäseurustelua ja muutettiin yhteen. Nyt 3 vuotta kimpassa...
Melli kirjoitti: "Hoh-hoo-jaa-jaa. Kuten edellä sanoin, niiden, joilla on ollut hyvä tuuri, on aina helppo sanoa noin.

Jos sinua mitenkään lohduttaa tietää, ennen omaa onnenpotkuani edelsi noin 22 vuoden yksin oloa (jopa seksitöntä) ja odotusta.
Mutta ei se nyt niin surkeaa aikaa ollut, otin kaiken irti muuten elämästäni koska tiesin että joskus se oikea osuu .........
Miksi minua pitäisi lohduttaa? Mitä kauemmin olen ollut yksin, sitä paremmin siihen sopeudun. Luulen, että nykyään minun olisi jo vaikeuksia sopeutua jakamaan elämäni jonkun toisen kanssa.

Mutta kuten tätäkin keskustelua lukemalla tulee ilmi, yleisimmät tapaamispaikat ovat olleet homoravintolat ja netti. Melko harvat ovat tutustuneet sattumalta jossain kadunkulmassa tai bussipysäkillä.
Kittasin vittuuntuneena kaksin käsin kaljaa DTM:n yläkerrassa ja kysyin viereeni rantautuneelta tapaukselta että mitähän perkelettä hän tuijottaa? Suhde oli oikein onnistunut ja onnellinen
Tapasin nykyisen poikaystäväni iskuri.netin kautta. Ollaan oltu yhdessä reilu vuoden. Muutetaan lähiaikoina yhteen.
Melli kirjoitti:
Mutta kuten tätäkin keskustelua lukemalla tulee ilmi, yleisimmät tapaamispaikat ovat olleet homoravintolat ja netti. Melko harvat ovat tutustuneet sattumalta jossain kadunkulmassa tai bussipysäkillä

Pikainen laskutoimutus oli: 11 netin kautta
5 ravintolassa
12 muualla.

Toki varmin tapa on löytää kumppani sieltä missä samanhenkisiä liikkuu mutta silti 43% oli löytänyt kumppanin muualta kuin netista tai ravintolasta.
Avoimin mielin liikkeelle, ei sitä koskaan tiedä mistä sen oikean löytää.
Itse löysin puhelimesta, ja siitä on jo 14v aikaa.
"Muualla" ei ole mikään vertailukelpoinen paikka. Se on eroteltava jotenkin järkevästi samanlaisiin palasiin kuin "netti" ja "ravintola", jotta voidaan punnita, pitikö väitteeni paikkansa. Niinpä laskin uudestaan. Jotkut olenlaskenut varmuuden vuoksi kahteen kertaan, kuten jesse.n (harrastukset/opiskelu), x-man (ravintola/yhteiset tuttavat),Gyro C:n (netti/yhteiset tuttavat) sekä sunshinen (netti/katu, liikennevälineet), tosin sunshine on ainoa, joka kertoi tapaamisestaan kahden poikakaverin kanssa.

Tässä ovat tulokset:

netti 10
homoravintola 6
katu, liikennevälineet 3
työpaikka 2
opiskelu 2
yhteisten tuttavien kautta 2
cruising puisto 1
sauna 1
harrastukset 1
lomamatka 1

Kuten huomaatte, netti ja homoravintolat ovat kaksi yleisintä paikkaa, joissa tähänkin keskusteluun osallistuneet ovat tavanneet.
Olisin vielä niputtanut saunan ja cruising puiston yhteen, mutta mickebearin vastauksesta ei tullut aivan varmasti selville, että kyse oli homosaunasta, joten korrektiuden vuoksi pidin ne erillisinä ryhminä.
Okei, kannattaa siis opiskelun ohessa käydä töissä ja harrastaa lomailua ja käydä tuttavien kanssa saunassa ja cruisaamassa puistossa ennen kuin menee taksilla homoravintolaan chattailemaan nettiin.

Varmasti löytyy!
Niin, mitä enemmän verkkoja vedessä sitä parempi saalis! :)

Pannaanko vielä jakoon viikonpäivät/kellonajat, jolloin merkitsevä ensikohtaaminen tapahtui?
Cityn Deitti.netissä viisi vuotta sitten.

Eli lopputulos on se, että homot tapaavat parinsa about samoissa paikoissa kuin heterotkin. Eli kukaan ei tule soittamaan ovikelloa vaan täytyy olla liikenteessä ja aktiivinen elämänsä suhteen.
Kaverin luona juotiin kalsarikännejä ja tsiigattiin maikkarin yöchattia. Tietty sinne piti omakin viesti saada. Yllätykseksi viestiin vastattiin ja parin viikon päästä mentiin tekemisen puutteessa kahville. Jotain siinä sitten leimahti ja kahvihetki venyi pariksi päiväksi - nyt siitä on aikaa reilu vuosi. Ja edelleen ollaan onnelisia :)
Kaksi kuukautta sitten kavereitten kanssa kahvilla ja siellä tavattiin eka kerta - nyt on parisuhde sitten rekisteröity.
Tapasitte kaksi kuukautta sitten ja nyt jo rekisteröity? Kieltämättä liukasta toimintaa, kai eräänlainen ennätys tuokin.
aivan sattumalta viime viikolla eräässä chatissa.hän tulee ensi viikolla vapun viettoon luokseni
tetti81, ei millään pahalla, mutta jos tapasitte vasta viime viikolla, voit tuskin vielä puhua "kumppanistasi". Ehkä hänestä vielä tulee sellainen, ehkä ei.
Tapasin oman kumppanini ircissä. Itseasiassa siellä saimme tietää toisistamme, mutta mistään nettiromanssista ei ollut kyse. Oikeasti asia alkoi vasta kun hän tuli käymään helsingissä ja lähdimme kahville. Siellä illan aikana tunteet syttyivät ja suhdehan siitä tuli. Nyt olemme reilu 4v asuneet samassa asunnossa onnellisena :)
deitti.netissä kohta viisi vuotta sitten. meilailtiin pari päivää ja sovittiin treffit opiskelijoiden haalaribileisiin jonne oltiin molemmat muutenkin menossa. molemmilla oli takana määrätietoinen poikakamun etsintä, eli onnistuu se näköjään optimistisella deittailullakin kun jaksaa aikansa yrittää:)
Harrastuksen parista löytyi. Sama fudisjoukkue ja siitäpä se sit lähti.
Baarista Tokiosta loysin (tai se loys mut). Ihan tuntematon ihminen tuli sanomaan mulle, etta sen kaveri on kiinnostunu musta. Aluks se oli ihan nolona, sitten illan mittaan jotain tanssittiin jne, lopuks vaihettiin puhelinnumeroita. Noin kk tiivista yhdessaoloo takana.. Luultavasti ei paljon edessa??
Menin tapaamaan yhtä tyttöä, johon olin chatissa tutustunut. Illalla mentiin setan bileisiin. Sieltä pois lähtiessä samaan kyytiin osui nainen, jonka kanssa oltiin heti alusta asti samalla aaltopituudella. Tuntui kun oltais tunnettu jo pidemmänkin aikaa. nousin autosta pois samalla pysäkillä tämän naisen kanssa. Vuoden kuluttua ensi tapaamisesta muutimme yhteen ja nyt olemme olleet yhdessä lähes viisi vuotta.
Saman pääaineen parista saman tiedekunnan porukoista. Reilu vuosi yhdessä oltu.
Irc:in kautta tutustuttiin, sitten livetapaamisten kautta ollaan päädytty yhteen pysyvämmin... :)
Takana on kaksi "oikeaa" suhdetta. Eka tais alkaa Kalle-lehden kirjeenvaihtopalstalta (tää oli siis kohta 10v sitten) ja kesti reilun 2v. Toisen poikaystäni tapasin oikeestaan vahingossa. Hänellä oli ilmoitus deittinetissä johon vastasin, mutta jonkin nettihäikän takia vastaus ei mennyt perille. Ensin päätin antaa asian olla mutta sitten kävin myöhemmin kuitenkin laittamassa vastauksen uudestaan ja siitä alkoi yli neljän vuoden upea suhde. Se oli muuten viimeinen päivä kun hänen ilmoituksensa oli esillä, että jotain johdatusta se oli. Sitten kuitenkin kasvettiin erilleen ja vuosi sitten laitettiin lusikat jakoon.

Tämä menee nyt vähän aiheen ohi mutta kirjoitan kuitenkin muutaman sanan fiiliksistä. Aikansa sinkku-elämä tuntui vapauttavalta, ei tarvinnut elää kuin itselleen. Mutta pikku hiljaa alkoi tulemaan voimakkaampana se tunne, ettei elämä ole täyteläistä yksin. Eniten tässä kaipaa läheisyyttä, hellyyttä ja sitä että saisi tuntea olevansa tärkei jollekin toiselle ihmiselle. Mutta olen täysin hukassa sen suhteen, että mistä se uusi mies löytyisi elämään. Deittinetti ei kovin hyvin toimi, gaydar yms. keskittyy seksinvonkaajiin ja olen sen verran ujo etten kehtaa baarissa mennä ehdottelemaan ihan pokkana jotain, koska sen tekisi tietty ulkonäön perusteella ja se on taas mun mielestä väärä aloitus. Sitäpaitsi harva on baarissa selvinpäin ja muutenkin se on epätodellinen ympäristö, kaikki pyrkivät näyttämään kauniilta ja menestyviltä. Eli mitä nykyihmiselle jää käteen?
Ensi vaikutelman ihmiset luovat toisesta hyvinkin nopeasti, jopa kymmenissä sekunneissa. Tutkimusten mukaan se ei kuitenkaan ole pettämätön: usein ensivaikutelma muuttuu hyvinkin ja se saattaa olla täysin vääräkin. Tutustuminen tapahtuu hitaammin...

Avoin mieli uutta ihmistä kohtaan tavatessa ei siis mene ainakaan hukkaan...
Tuon allekirjoitan, mutta jos ensivaikutelma on negatiivinen niin uskon että siitä voi olla varma. Itse olen joskus yrittänyt lähteä tutustumaan ihmiseen josta en ole täysin varma, ihan vaan sen takia että osoittaisin itselleni ensivaikutelman olevan ehkä väärän. Ja mitään siitä ei ole tullut, vaikka toinen osapuoli onkin osoittanut kiinnostusta, niin omaa kiinnostusta ei voi väkisin synnyttää.
Off topic.

Aeroboy, ihan kuten deitti neteissä, myös ravintolassa oppii erottamaan ne hyvät. Kyse on koodin tulkitsemisesta.

Pitää vain pitää mielessä, että mikään kumppanien take-away ravintolatkaan eivät ole, joten joka kerta ei voi olla kymmentä kiinnostavaa miestä tarjolla, hyvä jos yhtäkään.

Se, että ihmiset teeskentelevät on aina huonomerkki. Epäaitous ei aiheuta kuin väärinymmärryksiä. Jos ihminen ei ole aito, ei hän mielestäni ole valmis suhteeseenkaan. Mitä sitä sen enempää harmittelemaan?

Ehdottelemaan ei ehkä muutenkaan kannata mennä, jos ei ole pelkkää seksiä hakemassa. Muuten kannattaa myös itse lähestyä niitä aidosti kiinnostavia miehiä tai sitten olla vaitonaisempi sen suhteen, että mitään ei tapahdu.

Jos baareilla ei pysty olemaan luonteva on niihin turha mennä tai ainakaan odottaa kovin suuria - se väkinäisyys kun on hyvin tehokas karkotin.

Tälläisiä mietteitä.
Tampereen vanhan Mixein hautajaisista alkoi meidän yhteinen elämä...jota jatkunut kohta vuosi...
Tampereen Mixeissä tapasin yhteisen tuttavan kautta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, heh :)
Vaikka en itse harrastakaan yhden illan juttuja enkä ole seurustellutkaan, niin tiedän, että euroviisuharrastuksen kautta moni on tavannut toisensa. Kannattaa siis pitää euroviisuista. :)
Niin, unohdinkin vastata yhteen jo ajat sitten: en aio antaa ilkeille ihmisille selätysvoittoa minusta.
Tapasin rakkaani lasten leikkikentällä, ja siitä jäi kipinä ja alkoi meidän kaunis tarinamme
Mina omaani tormasin saunassa, maamantai eli ei ollu juuri porukkaa, oli LARVIT! Kabiiniin kutemaan ja se kysy voiko tulle meill yoksi, sanoin etta kylla vaan. Ja siita sitte naimayon paalle "soitellaan", ja soiteltiin ja siita se lahti.
Lähdin ex-poikaystävän seuraksi Jyväskylän prideen. Ei pitänyt mennä, mutta hän oli varannut itselleen ja sen hetkiselle poikaystävälleen kahden hengen huoneen. Kun suhde yhtäkkiä päättyi, oli hänellä ylimääräinen miespaikka.

Tapasin Ainolan tanssilavalla miehen, jolla myöskään ei ollut ollut tarkoitus tulla paikalle. Kaverit olivat vain lähteneet mökilleen Itä-Suomeen ja autossa oli ollut tilaa.

Se kysyi, lähtisinkö tanssimaan. En lähtenyt. Nyt yhdessä yli neljä vuotta.
Tyttöystävä löytyi sieltä, mistä ennen kai ei edes kuviteltu voivan tyttö- tai poikaystävien löytyä: netistä.

Muutenkin mielestäni Internet on helpompi keino ystävien (tai oman rakkaan) etsimiseen. Helpommin törmää samanhenkisiin ihmisiin ja on jotenkin helpompi jutellakin, jos ei heti olla kasvokkain.
Ja eipähän ainakaan ulkonäkö pääse merkitsemään.
Nähtiin eka kerran tyttöystäväni isän 50-vuotispäivillä n. 10 vuotta sitten. Ollaan siis samassa suvussa, muttei sukua keskenään(toistaiseksi) :). Tästä sitte erinäisten tapahtumien kautta alettiin pitämään yhteyttä, kunnes tajusin pointin....., joka oli ollut tyttöystävälläni mielessä kaiken aikaa. En tajunnut !
Ollaan seurusteltu nyt +8 vuotta ja olen onnellinen....
Taivassalon ruokavarastossa.
Oltiin 4v yhdessä (3,5v asuttiin yhdessä), viime talvena erottiin=(
Chatissa tavattiin... kahden viikon juupaseipästelyn jälkeen treffeille... pari kuukautta on/off säätöä ja siitä se alkoi ... näillä hetkillä 5 vuotta täynnä.
Dragon-85 kirjoitti: "Melkein hävettää myöntää, mutta chatista.. :P"

Dragon, katso viesti 4/90 - chatissapa hyvinkin... Mitä siitä häpeilemään=D
Ensimmäinen kumppani löytyi suomesta ja kävi ilmi että olemme asuneet idänrajan takana samassa talossa. 7v olimme yhdessä. Sitten tuli ero ja yllätys-yllätys naapurin kanssa aloin seurustelee.
Tapasin tyttöystäväni netissä melkein kolme vuotta sitten. Meillä oli välimatkaa 450 kilometriä, mutta ei se seurustelua häirinnyt. Nykyään asutaan yhdessä :)
Ehdin tässä jo ajatella, että jaa, netistäkö ne sitten... mutta taitaa tämä otanta olla vähän kyseenalainen, nettisivulla kun todennäköisesti hengaa ja kysymyksiin vastaa netissä kohtuu paljon aikaa viettäviä ihmisiä, mikä 'vinouttaa' tilastoja luonnollisesti...
Itse sanoin miehestäni yhdelle kaverilleni, että en ikinä koskisi siihen pitkällä tikullakaan... Kaveri sitten sanoi, että me oltaisiin hyvä pari. Ajattelin, että kannattaa sitä kokeilla. Eihän siinä mitään menetä. Ollaan oltu yhdessä nyt kuusi vuotta ja rakastan miestäni aivan maailman eniten.
Chatista..Viestailtiin,treffattiin kerran,toisen ja siitä asti oltu yhdessä maalimman kultasimman misun kanssa jo toista vuotta!
Koulussa tavattiin ja nyt ollaan oltu yhessä reilu 2½ vuotta. Yhessä asuttu yli vuosi
Baaristahan tuo löytyi... tai oltiin tavattu aiemminkin muissa merkeissä. Mutta baarista se sitten lähti.
Edellinen
Lisää uusi viesti