Väkivaltaräppäri lähettiläänä väkivaltaa vastaan (juttukommentit)

  • 1 / 16
  • vaeltaja2006
  • 3.8.2007 17:56
Pukki kaalimaan vartijana (den Bock zum Gärtner machen)



Saksassa vihreät ja homojärjestö LSVD yrittävät estää Bushidon esiintymisen väkivallan vastaisessa konsertissa. Konsertti on 25. elokuuta Brandenburgerin portilla ja siellä on iso liuta saksalaisia musiikkitähtiä, kuten Sarah Connor, Gentleman, Mia, US 5, Nevada Tan ja Monrose. Konsertin järjestäjänä on suosittu nuortenlehti Bravo. Viva-tv-kanava lähettää monituntisen konsertin suorana.

Koulukiusaaminen on jokapäiväistä saksalaisissa kouluissa (ja muuallakin Euroopassa!). Arvioidaan, että Saksassa jokaisena koulupäivänä pahoinpidellään 480 oppilasta niin pahasti, että he joutuvat kääntymään lääkärin puoleen.

Mutta Bushido ei ole homojärjestön mukaan lainkaan sopiva puhumaan väkivallan vastustamisesta. Hän itse lauluissaan kehottaa väkivaltaan. Lehtien yleisönosastoissa ihmiset pitävät katalana sitä, että ensin Bushido julistaa väkivaltaa ja sitten ryhtyy väkivallan vastustamiskampanjan tähdeksi.

Homojärjestö LSVD vaatii, että Bushido tekee konsertissa selkeän pesäeron julistamaansa väkivaltaan. Lehdistö ja tv kertovat tänään LSVD:n kannaotosta ja Bushidosta. Lähes kaikki lehdet kertovat asiasta. Kaveri ei varmaankaan arvannut, minkälaiseen pinteeseen hän joutuu.

Saksaa osaaville tässä yksi laulu:
Bei Nacht
Du machst nichts, was ich nicht schon gestern gut gemacht hab
Du willst Rappen und brichst dir dabei den Schwanz ab
Ich mach jetzt mein Solo hart, schreib den Text im Polo-Shirt
Ich mach die Kohle, keiner von euch Homos ist was wert
Meine Stadt hat kein Platz ich mach aus deinem Team eine Bitch
Ich schreibe einen Satz und töte damit ihn und dich
  • 2 / 16
  • vaeltaja2006
  • 20.8.2007 7:04
Berliinissä kunniapaikalla eli Brandenburgin portilla järjesteteään ensi lauantaina klo 16 alkaen suuri ilmaiskonsertti, jolla halutaan vastustaa kouluissa rehottavaa väkivaltaa. Järjestäjänä on suosittu nuortenlehti Bravo, ja VIVA-tv-kanava lähettää tapahtuman suorana lähetyksenä.

Yhtenä esiintyjänä on räp-tähti Bushido, joka on kierrellyt jo vuoden ajan Bravo-lehden lähettämänä kouluissa puhumassa väkivallasta. Asiassa on vain yksi ongelma: Bushidon omat laulutekstit ovat hyvin seksistisiä ja kehottavat avoimesti väkivaltaan homoja kohtaan. Yhdessä videossa esim. kuvataan naista, joka on kahleissa ja suukapula suussa.

Saksan Vihreät vaativat, että Bushidon on vetäydyttävä konsertista. Ei hyväksytä sitä, että ”pukki pääsee vartioimaan kaalimaata”. Lehdissä on kirjoitettu asiasta paljon, esim. eilen otsikolla: ”Pahat pojat hyvällä asialla”. Vihreät vaativat konsertin järjestäjältä, että Bushidon on vetäydyttävä. On myös kutsuttu kokoon mielenosoitus lähelle Brandenburgin porttia lauantaiksi klo 16. Mielenosoituksen organisoivat Vihreät, homojärjestö LSVD ja Berliinin väkivaltapuhelin Maneo. Vihreät ovat vedonneet Berliinin pormestariin. Bushidoa ei saisi päästää esiintymään.

(Queerlive-gayradio, eilen)
  • 4 / 16
  • vaeltaja2006
  • 20.8.2007 19:45
Bushido puolustautuu. Berliner Morgenpost kertoo, että Bushido ei lainkaan ymmärrä sitä haloota, joka on noussut. Hänen levyfirmansa julkaisi tänään aamupäivällä laulajan haastattelun. Haastattelussa hän ihmettelee, vähentääkö se kouluväkivaltaa, että hänen esiintymisensä kielletään. Hän moittii erityisesti Vihreitä ja Berliinin kristillisdemokraatteja, jotka ovat käynnistäneet kampanjan häntä vastaan.
http://www.kingbushido.de/index1.php

Nuorten lehti Bravolle tämä asia on hyvin kiusallinen, sillä lehti on luonut Bushidoon yhteistyösuhteen, ja lehti on satsannut Bushido-mielikuvan edistämiseen: räppäri, joka alkaa toimia kouluissa väkivaltaa vastaan. Lehti on sivuuttanut täysin sen, että Bushidon laulut ovat avoimesti väkivaltaan kehottavia homoja kohtaan. Lauantain konsertin pääjärjestäjä on Bravo-lehti.
  • 5 / 16
  • vaeltaja2006
  • 21.8.2007 8:55
Internetin lukijapalstoilla monet ovat kommentoineet Bushido-asiaa. Nimimerkki Jules kirjoittaa forum.laut.de –sivustolla, että Bushidon uusimmat laulut ovat aivan muuta kuin ne entiset. Kirjoittajan mukaan Bushido on ainoa konsertin esiintyjä, jonka ääntä kuunnellaan. Hän on itse kokenut väkivaltaa.

Jules sanoo, että häntä alkaa vähitellen nyrppiä homojen herkkänahkaisuus. He hyökkäävät nykyään kaikkea sellaista vastaan, missä on vähänkin ongelmaa homojen kanssa. Moraalinen sormi nousee heti pystyyn kaikkea muuta paitsi omia vastaan, ja se ei tee heistä yhtään suositumpia. Jules ei halua olla homovihamielinen, mutta tämä jatkuva kamppailu ”homot vastaan muu maailma” alkaa jo olla vähän naurettavaa.
  • 6 / 16
  • vaeltaja2006
  • 22.8.2007 6:51
Amerikkalainen hip-hop-tähti Kanye West on asettunut julkisesti hiphopin homofobiaa vastaan, mutta siitä on ollut seurauksena, että häntä on yritetty halventaa vihjailemalla, että hän itse on homo, Puhuu homojen puolesta, pukeutuu kuin homo. Kanye West sanoo kuitenkin, että hän on ammatissaan oppinut tuntemaan monia homoja, ja he ovat ihan mukavia. Jossain syvällä sielussaan Kanye West kuitenkin huomaa olevansa hieman homofobinen. Hän ei voisi osallistua gay pride –kulkueeseen tai juhlivansa gayklubiilla.
http://www.mtv.de/news/news.php?id=26303
  • 7 / 16
  • vaeltaja2006
  • 24.8.2007 16:28
Berliiniläinen valokuvaaja on eilen tehnyt rikosilmoituksen kiisteltyä räp-tähteä, Bushidoa, vastaan. Bushidon kerrotaan hyökänneen valokuvaajan kimppuun, kun tämä oli kuvaamassa erästä poliisin operaatiota Warschauer Strasse maanalaisaseman lähellä olevan diskon edessä. Siitä ei ole tietoa, oliko Bushido sekaantunut johonkin asiaan, jonka takia poliiii tarvittiin paikalle.

Huomenna klo 16 alkaa kuusituntinen konsertti kouluväkivaltaa vastaan. Bushido on yksi pääesiintyjisstä. Bushidon esiintymistä vastaan ovat protestoineet vihreät, kristillsidemokraatit, vasemmistopuolue ja liberaalit sekä homojärjestöt. Lähistöllä järjestetään vastamielenosoitus. Tapaus on saanut huomattavaa mediajulkisuutta..

http://www.sz-online.de/nachrichten/artikel.asp?id=1584775
  • 8 / 16
  • vaeltaja2006
  • 24.8.2007 20:15
Nuortenlehti Bravo puolustaa Bushidoa. Lehden päätoimittaja sanoi perjantaina, ettei yksikään Bushidon lauluteksteistä ole nuorisolle haitallista. Hän sanoo, että tämä on tyypillinen mätäkuun juttu, kun ei ole muita aiheita. Ja jotkut haluavat käyttää tätä tilannetta propagandan tekemiseen omassa asiassaan.

Konsertin järjestäjä sanoo, että monet hänen teksteistään ovat makuasioita. Ne kuuluvat taiteellisen vapauden alueeseen. Provokaatio kuuluu räp-musiikkiin.

Homojärjestö LSVD ilmoittaa kantanaan, että mielipiteenvapaus loppuu siinä, missä alkaa kiihotus kansanryhmää vastaan. Jos Bushido olisi laulanut: ”Berliini tulee kovemmaksi, me hakkaamme jokaisen intilaisen”, CD-levy olisi takavarikoitu ja olisi syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. . Nyt laulussa halutaan hakata jokainen hintti. Bushidolla on useita lauluja joissa uhataan homoja väkivallalla.
  • 9 / 16
  • vaeltaja2006
  • 25.8.2007 7:05
Ei se mikään ilmaiskonsertti olekaan, Pääsymaksu on 10 euroa. 20 000 lippua on jo myyty ja paikalle odotetaan 50 000 nuorta. Homojärjestöt ovat sen verran voittaneet tässä kiistassa, että lehtikirjoittelu on runsasta ja eri kanavien tv-uutiset ovat nostaneet keskustelun esiin.

Bravo-lehden päätoimittaja on puolustanut Bushidoa sanomalla, ettei hänen laulutekstejään ole määritelty nuorisolle vaarallisksi. Saksassa on ilmeisesti elin, joka voi merkitä esim. CD-levylle ikärajoja. Päätoimittaja on väärässä. Tagesspiegel-lehden mukaan kolme levyä on saanut "nuorisolle vaarallinen"-leiman. Bushido laulaa mm. näin:
"Berliinistä tulee jälleen kovempi. silä me hakkaamme kaikki hintit". Kertosäkeessä: "Jos haluan, kuolette kaikki. Olen taliban".
----------

Olen nostanut tämän uutisaiheen tänne ajankohtaisfoorumille, koska tapahtumasarja on saanut poikkeuksellisen paljon julkisuutta.

----------

Konsertissa esiintyy toinenkin taiteilija, jonka tekosista keskutellaan. Vierailevan bändin Monrosen laulusolisti Senna Guemmour joutui äskettäin tappeluun toisen tyttöbändin tähden kanssa. Kaulalla oli verisiä raapimisjälkiä, aseena käytettiin vaatetankoa. Nuorten lehti Bravo raportoi laajasti tapahtumasta. Lehden toimittaja meni väliin ja sai taistelun taukomaaan.
  • 10 / 16
  • vaeltaja2006
  • 25.8.2007 18:50
Noin 30 ihmistä oli kokoontunut lähelle Brandenburgin porttia osoittamaan mieltään Bushidon esiintymistä vastaan. Heillä oli mukana mm. plakaatteija, joissa oli näytteitä Bushidon lauluteksteistä.
----------

Puolen tunnin kuluttua esiintyy Inforadion mukaan Bushido. Paikalla on yli 20 000 nuorta. Kun haastateltiin muutamaa alaikäistä tyttöä, he olivat tulleet paikalle nimenomaan Bushidon takia.
  • 11 / 16
  • vaeltaja2006
  • 26.8.2007 22:22
Bushidon konserttiin liittyy vielä yksi sivujuonne. Berliinissä koulutusasioista vastaava senaattori Jürgen Zöllner (sosdem) sanoi ennen konserttia, että kyllä jokaisen on saatava esiintyä kouluväkivaltaa vastaan, myös Bushidon. Konsertin järjestäjä varmaankin vastaa siitä, että mitään laitonta ei konsertissa puhuta tai lauleta. Homojärjestö LSVD esitti jyrkkäsanaisen protestin Zöllnerille. Jos Bushidon levyistä kolme on tarkastuslautakunnassa todettu nuorisolle haitallisiksi, ei Bushido voi olla oikea valinta väkivallan vastaiseen konserttiin.

Nyt, yksi päivä konsertin jälkeen, koulusenaattori on tuominnut Bushidon esiintymisen. Hänen mukaansa Bushido käyttäytyi täysin sopimattomalla tavalla. Koulusenaattori moitti konsertin järjestäjiä, nuorisolehti Bravoa ja VIVA-tv-kanavaa, jotka käyttivät väkivaltateemaa omien kaupallisten etujensa ajamiseen.

Bushido oli käyttäytynyt lauantaina lavalla äärimmäisen ikävästi niitä homoryhmiä kohtaan, jotka ovat esittäneet vastalauseitaan. Bushido näytti heille keskisormeaan kymmenien tuhansien nuorten edessä. Zöllner ei tuntenut Bushidoa ennen tätä tapahtumaa. Kaiken tämän julkisuuden jälkeen voi sanoa, että homojärjestöjen protesti tuotti valtavan julkisuuden. Bushido tulee pitkään olemaan silmätikkuna ja iltapäivälehtien tarkkailussa. Bushido oli sanonut valokuvaajalle perjantai-iltana (ks. edellä): ”Jos kuvani ilmestyy lehtiin, kuolet.”
  • 12 / 16
  • vaeltaja2006
  • 27.8.2007 19:08
Räp-tähti Bushidon fanit ovat pääasiassa 10-16-vuotiaita tyttöjä. Lauantain konsertissa lehtitietojen mukaan Bushido lateli herjauksia homoille. Lavalla hän esitti mielipiteensä homojärjestöistä: Runkkarit osoittakoot mieltään. Menkööt hirteen. ”Pankaa toisianne, mutta kumin kanssa”. Yleisö applodeerasi. Hän sanoi, ettei hän ole koskaan osoittanut mieltään homoja vastaan. Sitten Bushido näytti keskisormeaan homojen mielenosoituksen suuntaan .Kuva:
http://www.taz.de/index.php?id=berlin-aktuell&art=3712&id=820&cHash=2f55276a1c
----------
Erikoista, että tälllainen pikkurikoksiin syyllistynyt tähti ,joka on jo aika vanha, nousee pikkutyttöjen supertähdeksi.
Berliinin juutalaisneuvosto ja homojen väkivaltapuhelin aikovat nostaa syytteet Bushidoa vastaan hänen homo- ja juutalaisvihamielisistä lauluteksteistään. Bushido näytti homoille konserttisouudessaan keskisormea, ja lehdistö on raportoinut tapauksesta laajasti.

Bushidolla on kuitenkin muita ongelmia. Eilen hän oli moottoritiellä matkalla tv-nauhoitukseen Kölniin. Auto joutui vesiliirtoon, syöksyi päin vieristä muuria ja auto tuhoutui täysin. Autossa olleet Bushido ja hänen tiedottajansa selvisivät naarmuitta."Uusi elämä alkoi 4. syyskuuta" sanoi Bushidon tiedottaja.
vaeltaja2006 kirjoitti: "Auto joutui vesiliirtoon, syöksyi päin vieristä muuria ja auto tuhoutui täysin. Autossa olleet Bushido ja hänen tiedottajansa selvisivät naarmuitta."Uusi elämä alkoi 4. syyskuuta" sanoi Bushidon tiedottaja."

Saksalaiset eivät sitten osaa tehdä kunnon muuria.
Väkivaltaräppäriä ahdistellaan edelleen


Bushidon on määrä esiintyä joulukuun alkupuolella Philipshallissa Düsseldorfissa. Paikalliset sosiaalidemokraatit ovat ilmaisseet järkytyksensä: Hän tulee jälleen tänne. Seinillä julisteissa on jo hänen muotokuviaan. Huhtikuussa hänen esiintymistään tuomiokirkossa yritettiin estää, mutta turhaan. Miehen laulutekstit ovat ihmisiä halventavia ja naisvihamielisiä. Sosiaalidemokraatit ja vihreät yrittivät estää konsertin nuorison suojelun nimissä. Joitakin lauluja on julkisella kieltolistalla, mutta Düsseldorfissa kristillisdemokraatit ja liberaalit eivät suostuneet kieltotoimenpiteisiin laulajaa vastaan. Sehän olisi merkinnyt sensuuria, sanottiin

Düsseldorfin pormestari sanoi, että ei voi kieltää, jos ei ole tehnyt jotain selkeästi rikollista. Diakoniapastori vetoaa nuorten vanhempiin. Lapsille tulisi muistuttaa, että teksteissä on ei-toivottuja asenteita.

http://www.rp-online.de/public/article/regional/duesseldorf/duesseldorf-stadt/nachrichten/476937
  • 16 / 16
  • vaeltaja2006
  • 28.10.2007 18:44
Taas Bushido lausui törkeyksiä homoja vastaan. Häntä suojelee se, että hän on saavuttanut antirasistisen maahanmuuttajan maineen.

==========

Bushido oli koulujen alkajaispäivänä koulukiusaamisen vastaisessa konsertissa Berliinissä pääesiintyjänä. Homojärjestöt nostivat metelin ja osoittivat mieltä Bushidoa vastaan, koska hänen lauluissaan on avoimia väkivallan kehotuksia homoja kohtaan. Sen jälkeen on esitelty tutkimuksia, joiden mukaan nimenomaan maahanmuuttajanuoret ovat erityisen homovastaisia. Bushidon teksteissä on myös naisia halveksivia kohtia. Kuitenkin hänen kovimpia ihailijoitaan ovat 12-15-vuotiaat tytöt.

Tässä viikonvaihteessa Bushido oli jälleen lavalla vaikka homojärjestöt ja Vihreät yrittivät vaikuttaa siihen, että esiintyminen kiellettäisiin. Bushido esiintyi lavalla mahtailevasti: "Runkkarit taas osoittavat mieltään, menkööt hirteen, minä en välitä siitä paskan vertaa". Yleisö applodeerasi. Applodeja tuli myös, kun Bushido lavalla ilmoitti, että hänen vainoamisensa on "väkivaltaa ulkomaalaista kohtaan". Hän siis suojautuu syyttämällä muita rasisteiksi, ja hän voi vapaasti jatkaa homofobiaansa.

Homojen kritiikki on lehdistössä vaiettu kuoliaaksi. Lehdissä ei ollut mainintoja Bushidon homovastaisista heitoista konsertin aikana. Aikaisemmin lehdistössä myös kritiikki syyskuun konserttia vastaan on leimattu vähintään naurettavaksi.
(taz)