Miksi täällä on niin hiljaista? Missä väki on?

  • 1 / 2
  • Serpentiini
  • 18.5.2017 16:36
Hei kaikille ihanille naisille!

Tulin todella pitkästä aikaa katsomaan näitä keskusteluita. Nyt eletään toukokuun puoliväliä ja tänä vuonna on kirjoiteltu vain yhdessä viestiketjussa. Viime vuonnakin näyttää olleen hiljaista. Missä nettifoorumissa lepakot nykyään jutustelevat? Entä mitkä vapaa-ajan aktiviteetit ovat muodissa?

Vaikutan itse pk-seudulla, mutta en ole koskaan paljon pyörinyt "piireissä". Enemmän olen ollut mukana nettikeskusteluissa. Olen lapsivapaa bi. Tykkään asua yksin, mutta uudet ystävyydet ja miksei ihana rakas kumppanikin olisi tervetulleita. Minut on viime vuosina niellyt vaativa työ ja sitten vakava sairastuminen. Ikäkin kolkuttelee jo neljääkymmentä, joten ihan nuorimpien bileissä en viihdykään. Tuttavapiirissä on lesboja, joista osa on parisuhteissa ja ehkä jopa vanhempia. Osa taas on sinkkuja. Aika arkista tuntuu olevan heidänkin elämänsä. He sanovat minun olevan yliaktiivinen, kun terveenä ollessani juoksen museoissa, konserteissa, harrastuksissa ja matkoilla. Perheellisten kiireet veilä ymmärrän, mutta mikä sinkkuja kotona pidättelee? Eikö kiinnostavia aktiviteetteja muka ole? Eikö yksin viitsitä lähteä liikkeelle? Syökö työelämä kaikki voimat? Mistä on kyse?

Olisi mukava, jos joku jaksaisi kommentoida. Tuntuu ihmeelliseltä, että ihmiset valittavat väsymystä, yksinäisyyttä ja masentuneisuutta, mutta heitä vaikuttaa olevan mahdoton vetää ylös sohviltaan. Onko vika minun tuttavissani vai onko joku muukin huomannut samanlaista ilmiötä?

Ihanaa kevättä kaikille <3 !!!
  • 2 / 2
  • Tuulihaukkatar
  • 29.10.2017 14:42
Heippa!

Tänne on haasteellista löytää, koska keskustelunaiheista ei osiota löydy...Siis sitä Naiset

Välillä löytyi ja nyt taas ei...

että silleen...