Mikä on miehiään tämä Benjamin Peltonen?

  • 1 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 30.4.2015 21:52
Sunnuntaina 3.5.2015 klo 19:10 TV2 esittää dokumentin henkilöstä nimeltä Benjamin Peltonen.

Lähtökohtani: Olen aika pihalla nuorisokulttuurista. Silmäilen silmät pyöreinä tämän yhden nuoren ihmisen vahvaa esillepanoa YLE:n Areenassa ja nyt siis myös televisiossa. Hänen Alastomasta päiväkirjastaan voi seurata mm. "Benjamin paljastaa majapaikkansa, esittelee tärkeimmät esineensä ja kertoo mikä hänen lempipaikkansa. Tämän lisäksi mies paljastaa mikä kummallinen seikka tekee häneen vaikutuksen kun hän tapaa uuden ihmisiä?"

Ulkonäkö näyttää olevan aika vahvassa roolissa pojan esiintymisessä. Hänen ulkomuotonsa, sympaattinen hymynsä ja tarinansa vetoavat luultavasti nuoriin. Minä niitä en jotenkin pysty edes ponnistelemalla mieltämään kiinnostaviksi. Kuulin pienen pätkän hänen laulamisestaan. Kenties ooppera on pilannut minun korvani. Odotin paljon enemmän siksi että jos suunsa laulaen avaa noinkin isossa mediassa, pitäisi siinä olla laatua.

Jäljelle jää pohdintani siitä, kuka on tuon miehen taustalla. Teollistetaanko hänestä juuri nyt tuotetta YLEn käyttöön tai kenties niin on jo tapahtunutkin. Onko se hyvä taikka paha? Enpä osaa sanoa. Hiukan oudolta sellainen tuntuu minun suomalaiseen ajatteluuni. USA:ssahan sellainen on mitä arkisinta puuhaa.
  • 2 / 8
  • Pete
  • 30.4.2015 22:09
Kuka vittu on Benjamin Peltonen? Itselläni ei minkäännäköinen mittari edes värähdä.
  • 3 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 1.5.2015 8:16
Pete, minusta Benjamin Peltonen vaikuttaa olevan selvästi mies. ;-)
  • 4 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 1.5.2015 10:03
Tähän aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen kuunteluohjelma Tärkeät ja turhat julkkikset, ohjelmasarjassa Roman Schatzin Maamme-kirja.

Ohjelman esittelyssä todetaan:
- Kuinka suomalaisista on tullut niin julkisuushakuisia? Mihin julkkiksia oikein tarvitaan? Ja kannattaako julkkikseksi ryhtyä?

http://areena.yle.fi/1-2661709
Benjamin Peltonen on Mustan barbaarin tapaan somen kautta, erityisesti Instagramissa, nuorten suosioon noussut aloitteleva pop-laulaja. On ymmärtääkseni hiljattain saanut levytyssopimuksen ja siksi tätä markkinointia nyt tapahtuu. Hänet ikään kuin asemoidaan Isac Elliotin rinnalle kilpailemaan nuorten suosiosta Robinin kanssa. Heillä kaikilla on ymmärtääkseni eri kansainvälinen levy-yhtiö taustalla. Siinä missä Isac ja Benjamin hakevat vauhtia uralleen rapakon takaisten tuotantojen avulla ja laulavat englanniksi, Robin on puhtaasti kotikutoinen tapaus, joka vasta miettii pitäisikö alkaa laulaa myös englanniksi, jotta fanikunta kasvaisi Suomen rajojen ulkopuolelle. Nuorella Isacilla onkin jo aika laaja fanijoukko Suomen rajojen ulkopuolella. Taitaa olla jopa Suomea laajempi fanijoukko erityisesti Norjassa.

Lienette myös huomanneet, että nuorethan eivät muuten enää juurikaan käytä sometukseen Facebookia, vaan Instragramia.

>- Kuinka suomalaisista on tullut niin julkisuushakuisia? Mihin julkkiksia oikein tarvitaan? Ja kannattaako julkkikseksi ryhtyä?

Miten siihen turhan julkisuuden kannattavuuden kysymykseen kukin muodostaa oman asenteensa. Hiljattain oli uutinen, että Robinin oman keikkamyyntiyhtiön liikevaihto taisi jo vuonna 2014 yltää lähemmäs miljoonan liikevaihtoon, vaikka jässikkä ei ole vielä edes 18 vuotta. Eli kyllä näköjään kannattaa. Ja onhan meidän varttuneempien ikioma Siltsu Suomen parhaiten myyviä artisteja.
  • 6 / 8
  • Torontosta
  • 3.5.2015 15:12
Meilla myos omat nuoret pop-laulajat, kuuluisin kai Justin. Asuu Californiassa ja saa olla niinkauan kun mksaa veroa sinne.
Mutta en ole kuullut yhtaan hanen musiikkiaan kuuntelen parempia asemia.
Celine taas jatkaa Las Vegas show olleen tauolla pitkan aikaa. Miehensa on kuoleman sairas.
Vähän lisävaloa saatiin tänään television pride-lähetyksessä, kun Benjamin Peltonen, 24, ilmoitti olevansa gay.
  • 8 / 8
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 4.7.2021 11:08
Benjaminin kaapista ulostulo pisti miettimään. Miksi tällaista tarvitaan vielä tänä päivänä Suomessa? Seksuaalisen identiteetin pitäisi olla aivan tavallista elämää kuten heteroilla, mutta kun ei vain ole. Vielä on tehtävää tasa-arvon tiellä.

Muuten, Benjamin on käynyt ahkerasti salilla. Tulosta piti nyt esitellä todella komeasti.