YLE Teema: "Paahtis", homomiehen kasvutarina pe 3.4.2015 klo 10:00

  • 1 / 1
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 7.3.2015 18:11
(Toast/Britannia 2010) Julkkiskokki Nigel Slaterin omaelämäkerrallinen elokuva hänen teinivuosiensa perhe-elämästä, versoavasta seksuaalisuudesta ja rakastumisesta ruoanlaittoon. N: Freddie Highmore. O: S. J. Clarkson.

Yle Teemalla on esitetty ainakin jo kahteen kertaan vähemmän houkuttelevalla nimellä varustettu, homoja(kin) kiinnostava elokuva. Nigel Salteria eri ikäisenä esittävät, hienosti näyttelevä poika ja nuori mies. Olen ihmetellyt monta kertaa sitä, kuinka ohjaajat saavat lapsinäyttelijät esiintymään roolinsa mukaisesti noin hyvin ja luontevasti. Elokuvan miljööt on rakennettu todella huolella kulloiseenkin aikaan.

Inhoan kokkiohjelmia. Tämä meinasi jäädä näkemättä juuri nimen (paahtis eli paahtoleipä) takia ja viittauksesta julkkiskokkiin. Elokuvan tarina on aivan muuta kuin tv:n kokkiohjelmat. Aivan elokuvan lopussa on hauska pienoinen yllätys. En paljasta sitä.

Ehkä elokuvan motto voisi olla, että motivaatio, väkevä usko itseen ja omaan onnistumiseen voi saada aikaan todella hienon tuloksen.

Elokuva kannattaa katsoa niiden, joita ihmissuhdekuvaukset kiinnostavat. Tässä on onnistuttu erinomaisesti.