Rypyt sileäksi. Aslan, pr työ ja homomafia joka pilaa kaiken

Päädyin tutkailemaan aslanin taivalta Suomessa ja löysin uuden julkaisun jossa he tekee hyvää pr työtä. Tätä lukiessa tuli vähän skeptinen olo johtuen liikkeen historiasta ja toimintamallista petoksen, valehtelun ja vääristelyn kautta. Silmiini osui erityisesti tämä:

"1.3. Väärinkäsityksiä

Aslan ei pyri samaan sielunhoitoaan julkisen terveydenhuollon piiriin tai hankkimaan sille ”virallista tunnustusta”, tosin kuin Sateenkaariyhteistöt ry:n tiedote väitti vuonna 2011. Sama tiedote ja SETA ry:n lausunto Sosiaali- ja terveysministerölle väittää, että Terveyden edistämisen keskus (TEK) erotti Aslanin jäsenyydestään, koska se olisi todennut, että ”Aslanin toiminta olisi sopimatonta” ja siitä olisi havaittu jotain ”epäeettistä”. Nämä väitteet eivät vastaa tosiasioita. TEK ei missään vaiheessa todennut Aslanin toimintaa epäeettiseksi tai tehnyt tutkintaa asian selvittämiseksi. TEK erotti Aslanin jäsenyydestään, koska TEK:in arvion mukaan Aslanista käyty keskustelu aiheutti ”haittaa” TEK:in toiminnalle. Homoaktivistit olivat järjestäneet parin vuoden sisällä kaksi Aslania vastaan suunnattua kampanjaa, joissa paheksuttiin Aslanin näkemystä homoseksuaalisuudesta ja pidettiin sopimattomana sitä, että se tarjoaa tukea niille, jotka haluavat muutoshoitoa. Lisäksi jotkut TEK:in jäsenjärjestöt olivat kertoneet, että he jättävät TEK:in jos Aslania ei eroteta. Yhdistyslain mukaan erotettavan jäsenen on aiheutettava ”merkittävää haittaa” yhdistykselle, mutta TEK ei kyennyt esittämään konkreettisia merkkejä haitan merkittävyydestä. TEK:in jäsenyys ei ollut kuitenkaan niin tärkeä asia Aslanille, että se olisi lähtenyt oikeusprosessiin tässä asiassa."

http://elavatvedet.fi/wp-content/uploads/2012/10/Aslan-kannanotto1.pdf

Huomaako aktiivit mitä kaikkea tuossa on selkeästi valetta jota silitellään puhtoiseksi luovalla valehtelulla? Merkittävin ja henkilökohtaisesti eniten mua ärsyttävin on yhäkin tämä salaliittoteoria homoaktivisteista joilla on valta sanella kaikkea mutta kukaan ei osaa ohjata että miten tähän pääsisi osalliseksi. Myöskin että todellisuudessa heidät erotettiin TEKistä koska he käytti sen nimeä levittääkseen salaliittoteoriaa faktana ja TEKin maine kärsi kun APA:sta asti tuli selvitys miksei homouden poistaminen sairasluokitusten listalta ollutkaan homoaktivistien kiero juoni ja keinottelu. Tästä kumma kyllä ei mainittu vaan kyse oli puhtaasti ilkeiden homoaktivistien kiusaamisesta ja vainosta.

Selkeästi annettavaa ei yhäkään heillä ole kun pitää valehdella. Olisi toivonut että asianomaiset olisivat tajunneet ettei tänä tiedon aikana tällaisista asioista ei pääse eroon enään. Halusivat meille muistuttaa että mielummin valehtelee ja ulosmittaa syyt muille sen sijaan että myöntäisivat tapahtuneen ja osoittaisivat tieteen keinon väittämänsä todeksi. Edes myöntäisivät että kyse on vain heidän mielipiteestä vailla mitään tieteellistä näyttöä.

Lisäksi ja lähteeksi:

"Aslan ei hyväksy elokuun lopussa annettuja eropasseja, vaan aikoo valittaa niistä järjestön yleiskokoukseen." ja ""Aslan käytti Terveyden edistämisen keskusta tavallaan toimintansa legalisoijana (oikeuttajana)", Elovainio sanoo." http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/homoja-eheyttava-yhdistys-sai-potkut-terveysalan-kattojarjestosta/128116/

"Erottamisen taustalla on se, että vuoden 1999 alussa Aslan aloitti TEK:in serverillä voimakkaan kampanjan Yhdysvaltain psykiatriyhdistystä (APA) kohtaan siksi, että se oli poistanut homoseksuaalisuuden diagnoosin sairausluokituksestaan vuonna 1973. Suomalaisen Terveyden edistämisen keskuksen sivuilla Aslan syytti APA:a alistumisesta homoaktivistien painostukseen." ja "Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen ulkomaanosaston johtaja Ellen Mercer lähetti huhtikuussa 1999 TEK:n toiminnanjohtaja Harri Vertiolle kirjeen, jossa hän selosti APA:n päätökseen johtanutta tieteellistä prosessia ja piti aiheettomina TEK:n verkkosivuilla esitettyjä syytöksiä alistumisesta ulkopuolisen painostuksen alla." http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=109_1_1
  • 2 / 47
  • puppeliassi
  • 29.4.2014 15:44
Ikävä kyllä homomafiaa/homosaatiota ei ole vaan seksuaalivähemmistöt kokevat edelleen syrjintää ja väkivaltaa joka johtanut monen masennukseen, työkyvyttömyyteen ja itsemurhiin.

Tietenkin onhan se kivaa olla salaliittoteoreetikko mutta aika monella tuntuu se menevän siihen pisteeseen että lääkärin pitäisi lääkkeitä määrätä.
Kyllä toi kappale teki aika selväksi että asianomaiset joko valehtelee tarkoituksella tai sit he kertoo omasta fantasiamaailmastaan. Kummassakin tapauksessa heräisi minusta kysymys onko moraalista antaa heidän käsitellä herkässä tilassa olevia nuoria.
Aslanhan voisi hyvin keskittyä eheyttämään umpi-kristittyjä, eli tervehdyttämään heitä, heidän vakavasta hölynpöly-riippuvuudestaan : )

Vaikkapa sellaista elävät kalat -terapiaa, jossa opeteltaisiin iloitsemaan ja/tai nauttimaan kaikesta vastuullisen tervehenkisestä luonnon monimuotoisuudesta.
Homojen eheyttämistoiminta on kokenut viime vuosina rankkoja takaiskuja. Ehkä merkittävin sellainen oli Exodus Internationalin toiminnan päättäminen.

Exodus International, suurin ex-gay-organisaatio lopetti toimintansa 28.5.2013. Järjestön puheenjohtaja Alan Chambers sanoutui irti eheytystoiminnasta todeten sen toimimattomaksi. Puheessaan hän pyysi anteeksi järjestön toiminnan aiheuttamia vahinkoja: "Olen pahoillani siitä kivusta ja tuskasta, jota monet teistä ovat kokeneet. Olen pahoillani, että jotkut teistä käyttivät aikaa vuosia työskennelläkseen häpeän ja syyllisyydentuntojen kanssa, jotka eivät [muuksi] muuttuneet. Pyydän anteeksi, että me mainostimme seksuaalisen suuntautumisen muuttumista ja eheytysteorioita seksuaalisesta suuntautumisesta, joilla syyllistettiin vanhempia."

Wikipediasta löytyy laajasti tietoa eheytystoiminnasta. Suomenkielisillä Wikipedian sivuilla muutamat asiat ovat päivittämättä, kuten Exodus Internationalin lopettaminen. Seuraavassa muutamia kiinnostavia linkkejä asiasta kiinnostuneille.

Aslan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aslan_%28yhdistys%29

Ex-gay-liike
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ex-gay-liike#Kritiikki

Ex-gay movement
http://en.wikipedia.org/wiki/Ex-gay_movement

Exodus International
http://en.wikipedia.org/wiki/Exodus_International
Chamberssi ei ollut ainoa joka esitti anteeksipyyntöjä https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=aDiYeJ_bsQo ja samat kirjallisesti http://www.beyondexgay.com/article/apology.html

Riemukasta on tää miten toimintaa jatkavat reagoi tähän http://www.rightwingwatch.org/content/ex-gay-activists-demand-apology-exodus-international

Ja bonuksena kuvia ratkiriemukkaasta exgay pridestä jossa paikalla suurin osa kohutusta 20k heteroksi eheytyneistä homoista http://www.rightwingwatch.org/content/fewer-ten-people-show-ex-gay-pride-event-expected-draw-thousands
Katson, että Aslan/Elävät vedet -organisaatio on marginalisoitumassa yhä enemmän. Se on pienen piirin puuhastelua, jota yhä harvempi suomalainen pitää järkevänä. Aslan & Co toimivat viidesläisten ja vastaavien uskonnollisten ääriliikkeiden tuella.

Aslan on koettanut markkinoida Suomessa äärikonservatiivista amerikkalaista konseptia. Se ei tunnu istuvan kunnolla suomalaiseen mielenmaisemaan.
Minä toivoin että viime kesänä amadeus oilinki episodille olisi saatu joku järjellinen vastine mediaan. Kovasti pelkään että amadeuksen nojalla uskovaisten perheissä oikeutetaan sitä syyllistämistä ja vihaa mitä aslan opettaa. Saada julkiseen tietoisuuteen perusteet sille miksi kyseessä ei ole vuosikymmeneen enään ollut mielipidekysymys.
Kyllä noita Aslan-mannekiini-ressukoita tullaan näkemään/kuulemaan myös tuleivaisuudessa. Aina löytyy joku höynäytetty, joka lähtee julkisuuteen "Jeesuksen asian puolesta".

Minua on aikoinaan kovasti säälittänyt se muutaman vuoden takainen miespuolisen sairaanhoitajan tv-haastattelu. Häna kipuili oman seksuaalisen identiteettinsä kanssa ja lähti lopulta Saudi-Arabiaan. Häntä käytettiin tuossa tv-haastattelussa säälimättä hyväksi järjestön tarkoitusperiin. Se oli mielestäni erittäin moraalitonta toimintaa yhtä haavoittunutta ihmistä kohtaan.
  • 13 / 47
  • Kapteeni Nöyrä
  • 1.5.2014 1:58
Paljon siunausta ja menestystä Aslanille täältä suomalaisesta pikkukaupungista! Aslan tekee hyvää työtä.

Eheytykööt homot, lesbot, transseksuaalit, pornografian orjat, avionrikkojat, esiaviollisen seksin harrastajat, abortintekijät, uhkapelurit, varkaat, väkivaltaiset, huumeiden käyttäjät, alkoholistit, materialistit, mässäilijät ja kaikkien muidenkin syntien orjuuden sitomat ihmiset runsaasti Herran voimassa!
Amen! Nostan hattua Kapteeni Nöyrälle muidenkin yhdenvertaisten syntien esille nostamisesta. Ei aina vain sitä samaa homoilua tuomita pelkästään. Eheytyä voi mistä hyvänsä synnistä jos vain haluaa!
.... paitsi että kaikki tutkimukset ovat näyttäneet että homoudesta ei voi 'eheytyä' koska se ei ole mitään rikkonaisuutta.
Homoudessa ei ole mitään väärää tai rikkonaista, mutta ei ole myöskään pornon katselemisessa, materialismissa, huumeiden viihdekäytössä (riippuvuudet poislukien), esiaviollisessa seksissä tai muissakaan listatuista asioista. Päin vastoin. Jos joku kokee, että kaikki nuo asiat pitäisi korjata ihmisissä, hänen rikkonaisuutensa on hänen neuroottisuutensa. Se on syytä korjata!
Jos homous tai joku muu asia häiritsee itseä, psykiatrian polilta siihen saa oikeaa apua. Puoskareilta saa vain pahaa mieltä ja menettää rahansa.
Nameles, kerrohan minkä instanssin puoleen sitten käännytään kun mainitsemaltasi taholta ei saa tarvitsemaansa apua? Tiedän toki että moni saa avun psyyken ongelmiinsa sieltä mutta hyvin moni jää ilman ja päätyy usein ikäviin ratkaisuihin. "Eheytystä" (mihin tarkoitukseen hyvänsä) ei tarjottaisi ellei sille olisi kysyntää. Kysyntä luo ja ylläpitää tarjontaa niinkuin varmaan hyvin ymmärrätte. Lisäksi suurin osa noista palveluista on kyllä ihan ilmaisia, ainakin seurakuntien ylläpitämät.

Mitä itse teet tuon kysynnän pienentämiseksi? Ja te muutkin, muuta kuin soitatte suutanne?
Oon aika skeptinen tästä kauhukuvasta ettei psykiatrian polilta saa apua. Ehkä jos kuvittelee ongelman olevan jotain mitä ei ole olemassakaan ja kieltäytyy uskomasta että kyse olisi mistään muusta (syntikonsepti yms). Ja vaikka polilta ei saisikaan apua, se ei oikeuta taikojen ja manausten käytön vakavasti otettavaksi vaihtoehtona. Vähän kuin että jos autokorjaamolta ei saa aikaa niin sitten on oikeutettu viedä auto kristallihoitoon. Jos seksuaalisuus on ongelma itselle niin terapian avulla voi selvittää mikä sen ongelmallisuuden aiheuttaa.

"Eheytys" on sama kuin mafia ja suojelusrahat. Sinulle kerrotaan että luonnollinen seksuaalisuutesi on jotain mikä on väärin ja sitten tarjotaan apua joka on tämä eheytys. Se voidaan vain osoittaa että homoseksuaalisuus ei ole luonnotonta, sitä ei voi muuttaa ja että eheytysterapia on HAITALLISTA. Jos maallinen tiede ei vakuuta niin tässä esim sen kokeneiden kertomuksia http://thinkprogress.org/lgbt/2013/05/30/2079511/ex-gay-survivors/ . Josta myös pieni lainaus:

"Does Ex-Gay Therapy Cause Harm?

Any doubt about whether SOCE is harmful can be clarified by its survivors, 92 percent of whom said they experienced harm. In fact, 16 percent went so far as to say it “devastated my life,” with another 31 percent saying that they were “harmed a lot.” When answering another question about why they stopped pursuing ex-gay therapy, 22 percent said it was because they “had a nervous breakdown.” Harms that were documented included shame (80 percent), emotional harm (79 percent), depression (72 percent), reinforced self-hate, (63 percent), and strikingly, 41 percent of those who said they were harmed said they felt suicidal because of the therapy.

Of those who say they experienced harm from SOCE, 84 percent say it still affects them to some extent today."

Ja minä teen parhaani tuon kysynnän pienentämiseksi lisäämällä tietoisuutta ja osallistumalla eri tapahtumiin. Liputtamalla pridessä minä annan kasvoni tasavertaisen kohtelun edistämiseksi. Tuon terapian povaamisen haitta yhteiskunnallisesti on juuri se että se ylläpitää negatiivisia stereotypioita ja käsityksiä joita psykiatrian piireissä on luovuttu vuosikymmeniä sitten. Kun yhteiskunta ei enään niin vainoa ja piinaa homoja, homotkaan eivät kumma kyllä tunne samanlai ahdistusta ja inhoa. Kun me olemme esillä homoina arjessa, me poistamme sitä stigmaa mitä uskovat on meistä vuosia luoneet.

Aslan taas levittää valheita ja vääristelee sitä mikä voidaan osoittaa olevan totta yrittäessään tehdä itsestään relevantteja. kai sä kala86 näet heidän omin sanoin kuinka he vääristelee sitä mikä on totta? että he syyttää homoaktiiveja kun kyse on heidän omasta teosta. Salaliittoteorioihin vetoaminen kertoo että nämä eheyttäjät joko valehtelee tietoisesti tai he kertoo omasta fantasimaailmasta jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Haluatko sinä oikeasti antaa tukesi tällaiselle toiminnalle? Kaikki myytit homojen lyhyistä parisuhteista, onnettomista suhteista yms on osoitettu olevan valetta. Jopa tää että homot dominoi hi-positiivisten listaa on valetta. Se saattoi olla totta joskus mutta nykyisin yli puolet hi-aktiviista on naisia. Ja koska lesboseksi ei levitä hi-virusta yleensä, suurin osa näistä naisista on heteroita.

Tuo eheytystoiminta taitaa onneksi muutenkin olla hiipumassa. Mielellään sitä vain jouduttaisi että voitaisi välttää ihmisten itsemurhat ja masennukset joiden parissa he menettää monia hyviä vuosia. Ja tämä kaikki inhosta joka heille annetaan ulkopuolelta vailla mitään oikeaa osoitettavissa olevaa syytä. Vain koska heillä on mielipiteitä joita he monivalinta kirjansa luovalla lukemisella oikeuttaa. Tämä on vihaa, myrkkymaljan meille tyrkyttämistä suuren rakkauden äänellä. Tämän pitää päättyä.

Minusta on vähän halventavaa että sanot minun vain soittavan suutani :/ Et edes tunne mua tai tiedä minusta oikeasti mitään mutta silti koet olevasi oikeutettu halventamaan minua? Kaikki ei voi olla sosiaalityöntekijöitä ja aktiiveja, mutta jokainen me voidaan tehdä tän asian eteen jotain. Paras on olla näkyvästi oma itsensä ja rikkoa ne negatiiviset ennakkoluulot. Tärkeä on myös sanoa vale valheeksi kun sitä aslanit ja muut iloiset torvet julistaa.
Näihin ed. järjestöihin liittyen.

Onko kukaan huomannut, että näitä järjestöjä ja niiden edustajia olisi haastettu oikeuteen Yhdysvalloissa tai Suomessa?
Luulisi, että henkilö, joka on kärsinyt näiden eh. kynsissä, olisi nostanut oikeusjutun näitä vastaan.
Puoskarointi ei valitettavasti ole rikos. Siksi erityisesti olisi tärkeä saada nämä ahdistuneet ihmiset maallisen terveyspalveluiden piiriin jolloin heillä on edes jotain lain turvaa ja valitusoikeutta.
Valtaosaa raiskauksista ei ilmoiteta poliisille ja viedä oikeuteen. Jos uhri kärsisi, hän ilmoittaisi poliisille. Eo ipso: valtaosa raiskatuista ei kärsi laisinkaan.
nameles kirjoitti: "Puoskarointi ei valitettavasti ole rikos. Siksi erityisesti olisi tärkeä saada nämä ahdistuneet ihmiset maallisen terveyspalveluiden piiriin jolloin heillä on edes jotain lain turvaa ja valitusoikeutta."

Jos perustaa 400 %:n tuoton takaavan valuuttasysteemin, niin kyllä viedään yrittäjä oikeuteen huijauksesta.
Jos henkilö leikittelee ahdistuneiden ihmisten seksuaalisuudella/psyykellä, hän saa jatkaa toimintaansa vapaasti.
Kyllä on taas niin ihmeellistä lainsäädäntöä.
Tää on tosi paska koktail uhrien kannalta ko osa tekee suoraan itsarin dysforian saattelemana, osalla kerkee rikos vanhentua ennen kuin olisi siinä kunnossa että olisi voimaa valittaa ja lopuilla sit on häpeä siitä että suostui alun alkaeenkin tuohon paskaan. Mä nostan hattua hurjan paljon noille ex ex gay tyypeille jotka pystyy julkisesti sanoon että he vuosikymmenen tai useamman valehteli itselleen ja muille ilman mitään oikeeta syytä. Et he vuosia kärsi ja painosti muita kärsimään heidän kanssa tietoisesti kunhan vaan koska he vilpittömästi uskoi tähän valheeseen.

Samahan on nämä aiemman polven homot joita Suomessa kastraation keinoin hoideltiin ja tää parhain tohtori kertoo käsi raamatulla että monet kävivät häntä jälkikäteenkin kiittämässä tästä hyvästä hoidosta.
Joku on rustannut hyvältä vaikuttavan raportin eheytyspuuhista.

"Pidän APA-keskustelussa erityisen kiinnostavana sitä ristiriitaista piirrettä, että esimerkiksi Nicolosi esittää homoseksuaalien kärsivän määräävyyden puutteesta tai kyvyt tömyydestä olla hallitseva ja tunteesta, että heiltä puuttuu miehinen auktoriteetti jopa työpaikoillaan. Vaikuttaa mielestäni hieman epäloogiselta päätelmältä, että hallitsevuuden tunteesta kärsivät yksilöt ja heistä koostuvat ryhmät ovat eheytysideologisten tekstien kirjoittajien mukaan kyenneet valtaamaan vaikutusvaltaisimpia organisaatioita ja sitä kautta koko yhteiskunnan"

http://www.yhteys.org/Raporttieheytysideologiasta.pdf
Vähän asian vierestä, mutta,

Yhdessä lempparidekkarisarjoistamme "Criminal minds -FBI -tutkijat" oli ihan muutama päivä sitten jakso, jossa "eheyttämisleirin" syvästi traumatisoima homomies alkoi tappaa kumppaneitaan, koska ei kyennyt sietämään itseään saamansa käsittelyn jälkeen.

FBI:n agentit sitten saivat pojan elävänä kiinni, saivat tietää tapahtuneesta ja menivät ja pistivät telkien taakse koko leirin henkilökunnnan ja vapauttivat leirillä väkisin pidetyt homonuoret. Näin siis lyhyesti juonikuvio.

Fiktiota; kyllä.
Osoitus siitä miten amerikkalainen valtamedia on alkanut suhtautua "eheytyshoitoihin"; KYLLÄ!
Osaatko arvella missä kaudessa ja monesko jakso mahtaa olla kyseessä? Housessakin vieraili eheytynyt tapaus jossain jaksossa jossa tälle ei myöskään suuremmin ymmärrystä suotu.
Sorry, nameles,
Valitettavasti en muista (katsottiin digiboxilta), mutta sen on täytynyt varmaan olla ihan näitä nykyisin nelosella tulevia uudempia jaksoja, ei niitä FOXin uusintoja. Olisivatkohan Ruutu. fi:ssä tai jossakin vastaavassa?
Taitavi olla tämä S8, Ep15 Broken
The BAU travels to Austin, Texas where three separate murders have taken place, the victims being two young women, and one young man. Each was last seen at a large but different social gathering. All three victims were savagely beaten, however the two women were stripped naked, while the first victim, the male, was re-clothed after being beaten while naked. Upon further investigation, they learn the male victim was a closeted homosexual, leading the team to believe that the unsub is a repressed homosexual who murdered the female victims after not being able to perform...
Tuli jakso katseltua netistä. Kiitokset Petelle vinkistä ja namelessille siitä, että säästi vaivan jakson nimen selvittämiseksi. Hienoa, että olivat ottaneet aiheen käsittelyyn.
Tää typistää aika hyvin sen ongelman että 'eheyttäminen' ei ole mitenkään standartisoitu hoitotapahtuma. Se voi olla mitä vain vertaistuesta ja rukoilusta jatkuen fyysiseen ja henkiseen pahoinpitelyyn. Tästä syystä etenkin on suuria kysymyksiä herättävää paikallisten toimijoiden halu salata menetelmänsä.

Juttelin lyhyesti taanoin Amadeuksen kanssa. Tämän eheytyksen povasi uskoontulo (huijaus) ja vertaistuki jossa häntä kohdeltiin miehenä. Jaksossa mainittu 'joku käänsi hyvän kirjan omiin tarkoitukseensa' heitto tuntui hyvin sarkastiselta.
Kyllä uskoisi että homo- ja transfobisia pystytään eheyttämään, jos he ajoissa saisivat apua. Vaikka heillä on luonnottomia taipumuksia, siitä voi varmaan oppia pois.
Tampereen eteläinen seurakunta tukee eheytyspuoskarointia?

1.
Aslan-Elävät vedet ry, joka harjoittaa eheytyspuoskarointia, järjestää tänään lauantaina 29.11. kello 10 - 18 Elävät vedet -seminaarin Hervannan kirkossa, joka kuuluu Tampereen eteläiseen seurakuntaan.
http://elavatvedet.fi/ajankohtaista/elavat-vedet-seminaari/

Ilmoitus Aamulehden menoinfossa
http://aamulehti.menoinfo.fi/tampere/hengelliset/elavat-vedet-seminaari/448447

2.
Alussa-kasvuryhmä, joka kokoontuu 11 kertaa, alkaa samassa paikassa eli Hervannan kirkossa 12.1.2015:
http://elavatvedet.fi/ajankohtaista/alussa-kasvuryhma%CC%88/

Tampereen eteläisen seurakunnan yhteystiedot:
http://tampereenseurakunnat.fi/seurakunnat/etelainen_seurakunta

***
Asiantuntijajärjestöjen lausunnot ”eheytyksestä”

Sexpo-säätiö

toteaa lausunnossaan, että Elävät vedet ”-eheytyshoidot” ovat lumehoitoa ja hengellistä väkivaltaa. Aslanin käyttämä ns. parannusmenetelmä pohjautuu amerikkalaiseen pseudotieteeseen. Sexpo-säätiö kertoo Aslanin epäeettiseen toimintaan kuuluvan kaksi selkeää motiivia: toinen on homoseksuaalisuuden kieltävän uskonnollisen opin ylläpitäminen, toinen on jatkuvan propagandan ylläpitäminen eheytystoiminnan vaatiman sosiaalisen paineen säilyttämiseksi.
http://www.sexpo.fi/blog/2012/09/07/sexpolta-lehdistotiedote-eheytyshoitojen-epaeettisyydesta/
---
Maailman lääkäriliitto

(World Medical Association, WMA), johon myös Suomen Lääkäriliitto kuuluu, on tuominnut ”eheytyksen”. WMA:n julkilausumassa (2013) korostetaan sitä, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus vaan seksuaalisuuden yksi variaatio. WMA tuomitsee ihmisten leimaamisen, syrjinnän ja kriminalisoinnin seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
WMA tuomitsee ”eheytysterapian” sekä seksuaalista suuntautumista ”korjaavan terapian”. Ne rikkovat ihmisoikeuksia, ovat vastuuttomia ja tuomittavia toimenpiteitä, joista tulisi olla oikeudellisia seuraamuksia ja rangaistuksia. Lääkärien osallistuminen tällaiseen toimintaan on epäeettistä, todetaan julkilausumassa.
Maailman lääkäriliiton julkilausuma:
http://www.wma.net/en/30publications/10policies/s13/
---
Amerikan terveysjärjestö/Maailman terveysjärjestö

Maailman terveysjärjestöön (WHO) kuuluva Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikan terveysjärjestö PAHO antoi kaksi vuotta sitten (2012) julkilausuman, jossa se tuomitsee ankarasti terveyttä vakavasti vahingoittavan ”eheytyksen”:
"Koska homoseksuaalisuus ei ole häiriö eikä sairaus, sitä ei tule ”parantaa”. Ei ole olemassa mitään lääketieteellistä näyttöä seksuaalisen suuntautuneisuuden muuttamisesta."
PAHO/WHO toteaa, ettei ole olemassa mitään tutkimuksia, jotka todistaisivat ”eheyttämisen” toimivan. Sen sijaan on hyvin paljon todisteita, että ”eheytys” on haitallista. Uhreille on jäänyt muiden muassa syyllisyyden- ja häpeäntunteita sekä masennusta ja pelkotiloja. Joissain tapauksissa ne ovat johtaneet itsemurhiin.
http://new.paho.org/hq/index.php?option=com_content&task=view&id=6803&Itemid=1926
Aslan jatkaa puoskarointia Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Helsingissä

Nokian lisäksi homonparannuspuoskarointi jatkuu Tampereen eteläisen seurakunnan tiloissa 21.11. jo ties monennenko kerran. Vaikealaatuista uskontopohjaista homo-ongelmaisuutta löytyy siis senkin seurakunnan ylipapeista.
Satakunnassa Kankaanpään pappilassa Chambersin pariskunta kävi 3.10. höpöttämässä mm. nuorille ”sisäisestä eheytymisestä”. Chambersit jatkavat siis puoskarointibisneksessä.
Helsingissä puolestaan on menossa ”kasvuryhmä”, jossa oppaana käytetään brittiläisen puoskarointijärjestön ”oppikirjaa”.

Ossin mainitseman Nokian seurakunnassa järjestetyn tilaisuuden opettajana mainittu Pirkko Alaranta on Aslanin puoskareiden puheenjohtaja. Tässä Alaranta satuilee, miten homous lähtee virrenveisuulla ja rukouksilla ( http://svenska.yle.fi/artikel/2011/09/14/aslan-botar-kristna-homon ).

Puoskareiden puheenjohtaja Pirkko Alaranta on Kurikasta. Samalta paikkakunnalta on persuedustaja Vesa-Matti Saarakkala, joka on useaan otteeseen varoittanut, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen johtaa yleisten sauna- ja suihkutilojen sulkemiseen sekä Juha Mieto, joka on tällännyt naamakuvansa AA-joukkion sivustolle.
Kurikan vesijohtoveden tarkka analyysi olisi aiheellinen.
Tuntemani henkilö joka opiskeli sielunhoitoterapeuteiksi on ollut todella epämiellyttävä ja ajoittain ilkeä. Tuollaisesta sitten kansanopisto koulutti toisten ihmisten neuvojaa. Kansanopisto taas ei paljon välitä millaisista ihmisistä se kouluttaa puoskareita vaan ajattelee omia talousasioitaan.
Henkilö sitten huseeraa seurakunnassa parantaen sieluja ja välittää samanlaisia hörhöpäitä luennoimaan. Tuollaiset luennot kansoittavat useimminten paikallisia mummoja tapaamaan toisiaan, mutta heilläkin on suuri valta ohjatessaan jälkikasvuaan oikealle tielle seksuaalisuuteen.
Mitähän me voidaan ajatella noiden ihmisten käsityksestä heteroudesta jos heille kaikenkarvainen aseksuaalisuus määritetään myös heteroksi eheytymiseksi.
Eheytysideologit käyttävät hyväkseen yhtä nykykulttuurin piirrettä, nimittäin taipumusta tunteiluun ja objektiivisten tosiasioiden sivuuttamiseen. He pyrkivät luomaan tunteisiin vetoavia tilitystarinoita, joissa joku rappiolla ollut tyyppi löytää aina Jeesuksen ja tapahtuu ihmeellinen täyskäännös Jumalan suunnitelman mukaiseen elämään. Kaikki on tarinoissa hyvin selkeää ja sapluunan mukaista, ristiriitaisia yksityiskohtia ei esiinny. Media nielaisee helposti tällaiset tarinat sellaisinaan, koska niissä kaikki on puristettu valmiiksi siistiin pakettiin, ja ennen kaikkea tunteisiin vetoavan tilityksen muotoon. Tarinoista tulee myös käteviä ideologisia lyömäaseita, niillekin maallistuneille homofoobikoille, jotka eivät yliluonnollisiin elementteihin sinänsä uskokaan. Soppa on valmis, kun blogit ja FB-päivitykset alkavat täyttyä "Tätä väkevää tarinaa suvakkimafia ei halua sinun kuulevan!" -tyyppisistä viesteistä.

Eheytymisnarratiivin huipentuma on kuitenkin se, kun joku kyseenalaistaa tarinat ja osoittaa niissä ristiriitaisuuksia ja tieteellisiä mahdottomuuksia. Silloin pyörähtää käyntiin "suvaitsevaiston suvaitsemattomuus" -retoriikka, joka on tuttua jokaiselle persujytkyn jälkeisessä todellisuudessa elävälle. Äkillisten, yliluonnollisten ja kategoristen muutosten kyseenalaistajat ovat "niitä todellisia suvaitsemattomia", jotka haluavat vesittää mehukkaan muutostarinan ilkeämielisellä skeptisyydellään. Jutun juoni on siinä, että hyvin moni kriittisesti suhtautuva nostaa tässä kohtaa kädet pystyyn ja vetäytyy keskustelusta. Sama mekanismi näkyy toimivan muussakin yhteiskunnallisessa keskustelussa, jossa pyöritetään suvaitsevaisto-meemiä. Kriittinen keskustelu yksinkertaisesti turhautuu noin ylitsepääsemättömän typeryyden edessä, jolloin pallo jää, ainakin mielikuvissa, persuhenkisen porukan haltuun.
Masa.
Valitettavasti näin on. "Meilän iskä on vahvempi kuin teilän iskä, ja jos muuta sanot, niin tulee tulpiin!" -argumentit hiekkalaatikolla, anteeksi Eduskunnassa, eivät tunnu Persuilta loppuvan...
Puoskareiden puuhasteluja

Aslan-Elävät vedet on jatkanut uskontopohjaista sekoiluaan eri puolilla Suomea. Rovaniemen helluntaiseurakunnassa on järjestetty Elävät vedet -seminaari ( http://elavatvedet.fi/ajankohtaista/ev-seminaari-rovaniemella-la-30-4-2016/ ) höpöttäjä Chambersin johdolla, Hervannan puoskarointimyönteisessä kirkossa on ollut miestenilta ( http://elavatvedet.fi/ajankohtaista/miesten-ilta-tampereella-20-4-2016/ ) ja Helsingissä homovihamielisen Elijahin tiloissa on näköjään oltu ”matkalla terveeseen seksuaalisuuteen” ( http://elavatvedet.fi/ajankohtaista/matkalla-terveeseen-seksuaalisuuteen-teemaillat-helsingissa-11-ja-25-4/ ).
----
Seksuaalitietoutta Aa-joukkiolle, puoskaroijille ja muille fundiksille

Koska eheytyspuoskaroijat ja muut fundikset lukevat tämän sivuston kommentteja ja keskusteluja, haluan ehdottomasti esitellä Sexpo ry:n julkaisemia sarjakuvia nuorille seksin ja ihmissuhteiden kirjosta. Seuraavassa esimerkkejä.
Monenlaisia ihmissuhteita
http://www.sexpo.fi/sarjikset/monenlaisia-ihmissuhteita/
Saan olla minä
http://www.sexpo.fi/sarjikset/saan-olla-mina/

Seksuaalioikeuksien julistus
Seksuaalioikeuksiin kuuluvat mm. oikeus tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen, oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen, oikeus solmia ihmissuhteita, jotka perustuvat yhdenvertaisuuteen sekä täyteen ja vapaaseen suostumukseen:
http://www.sexpo.fi/seksuaalisuus/seksuaalioikeudet/seksuaalioikeuksien-julistus/

Fundisten sunnuntaiehtoo meni nyt pilalle, pahoittelen (no en).
Ossi,

Päiviä ei potuta mikään niin paljon kuin se, jos täällä ei noteerata hänen möläytyksiä mitenkään. Joten jätetään Päivi typerine mielipiteineen Herran rauhaan.
Eheytyykö homo?
Yle Teema tänään kello 21.00

Ohjelmassa seksuaaliterveyteen erikoistunut lääkäri Christian Jessen selvittää äärikristillisyyteen perustuvia puoskarointikeinoja, joilla on yritetty ja yritetään edelleen ”parantaa” homoudesta.
Jessen tutustuu mm. inhohoitoon, jossa ”potilaalle” näytettiin homoeroottista kuvastoa ja juotettiin samalla pahoinvointia aiheuttavaa lääkettä. ”Potilaat” joutuivat oksentamaan päälleen ja olemaan omissa eritteissään. Tätä jopa kolme vuorokautta kestänyttä inhohoitoa käytettiin Britannian julkisessa terveydenhoidossa vielä 1980-luvulla.

USA:n raamattuvyöhykkeellä eheytyspuoskarointi on edelleen suurta bisnestä. Jopa nuoret kristityt uskovat homouden olevan demonien aiheuttama. Puoskaroijat vievät uhreiltaan pois esimerkiksi liian ”homomaiset” vaatteet, ja tietynlainen viihde, esimerkiksi Mozart ja Adele ovat liian homoa.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/07/02/eheytyyko-homo
----
Lisäys
Ohjelmavinkki meni vahingossa väärään keskusteluketjuun. Lisään sen varmuuden vuoksi vielä tähän.
Kristillisen eheytyspuoskaroinnin saralta

Aslan-Elävät vedet ry jatkaa hengellisen väkivallan harjoittamista äärilahkojen ja -liikkeiden tiloissa. Tällä hetkellä on Helsingissä menossa ”Armon matka” -niminen kurssi ( http://elavatvedet.fi/ajankohtaista/armon-matka-kurssi-helsingissa-2016-2017/ ), jossa mukana tyypillistä homoihin kohdistuvaa halveksuntaa eli ”ei-toivottu samaan sukupuoleen kohdistuva seksuaalinen kiinnostus” ( http://elavatvedet.fi/wp-content/uploads/2016/07/Armon-matka-Hki-mainos-9.2016-4.2017.pdf ). Lisäksi perihelluntailaista menoa synnillistämisineen, polvirukouksineen, todisteluineen ja ylistyksineen.

”Oppaana” Aslan käyttää Lisa Guinnessin väsäämää kirjoitelmaa ”Armon matka”. Lisa Guinness on englantilainen äärikristitty, joka horisee ”parantavansa” homot levittäen myös muuta sontaa. Poikkeuksellisen ihmisvihamielinen tapaus, jonka valheet ovat oivallista materiaalia Aslanin puoskaroijille.
Samantyyppistä hengellistä väkivaltaa tyrkytetään ensi kuussa myös Turussa ja Rovaniemellä.
------
Aslan-Elävät vedet ry
toimii amerikkalaisen äärikristillisen eheytyspuoskaroinnin oppien mukaan. Amerikkalaisen saarnaajan kehittämä Elävät vedet -”eheytyshoito” on epäeettistä hengellistä väkivaltaa. Sitä käytetään homovihamielisissä lahkoissa homoseksuaalisuuden tukahduttamiseen ja yksilön ihmisyyden tuhoamiseen, mikä on johtanut vaikeisiin pelkotiloihin ja masennukseen sekä pahimmillaan itsemurhiin. Maailman lääkäriliitto, Maailman terveysjärjestö, USA:n, Britannian ja monien maiden terveysjärjestöt ovat kieltäneet eheytyspuoskaroinnin sekä Suomea lukuunottamatta muut Pohjoismaat ynnä lukuisat muut tahot ja (osa)valtiot.
------
Pari uutista ulkomailta

Espanjassa
tuli elokuussa voimaan päivitetty homovihan vastainen laki, ja hlbti-espanjalaisten oikeuksia ajava Arcópoli käynnisti oikeustoimet eheytyspuoskaroijaa vastaan. Todistajina sillä on puoskaroijien uhreja.
http://www.arcopoli.org/index.php/01-noticias-asociacion-arcopoli/nota-de-prensa/597-arcopoli-denuncia-una-clinica-de-curacion-de-la-homosexualidad

USA:ssa
kristillisten puoskarointijärjestöjen entiset johtajat Exodus Internationalista, sen haarakonttoreista ja useista muista hengellistä väkivaltaa homoja kohtaan harjoittavista järjestöistä vaativat puoskaroinnin kieltämistä.
http://www.nclrights.org/former-ex-gay-leaders-unite-in-opposition-to-conversion-therapy/

Ruotsissa
SVT:n toimittajat saivat selville, että jotkut kirkkoherrat suosittelevat homomiehille eheytyspuoskaroinnille alistumista. Siitä nousi haloo, ja Ruotsin kirkko tuomitsi heti pappiensa homovihatoiminnan. Ruotsin kirkossa eheytyspuoskarointi on ehdottomasti kielletty.
------
Eheytyspuoskarointia ajavia lahkoja UUT:n työlistalla
Uskontojen uhrien tuki UUT listasi ne uskonnolliset yhteisöt, joiden sisällä olevat tai olleet ihmiset ovat kaivanneet vertaistukea. Niihin kuuluvat muiden muassa seuraavat, joiden joukossa useita eheytyspuoskarointia tukevia
Aslan-Elävät vedet (heti alkupäässä)
Helluntaiherätys
Ortodoksinen kirkko
Vapaakirkko
Evankelis-luterilainen kirkko
Jehovan todistajat
Temppeliseurakunta
Rauhan sana
Kansan raamattuseura
Islam
Kansanlähetys