Vinkkejä? Apua?

Oon tämmönen 15v homppelipoika. Parhaille kavereille oon onnistunu kertoo homoudesta, mut nyt olis perheen vuoro tietää.
Ongelma on, että en tiiä miten kertoa ja milloin olisi paras hetki. Oon ihan paniikissa ja toivon, että antaisitte vinkkejä, miten kertoa homoudestaan vanhemmille. Myös omia kokemuksia saa kertoo.
Kiitos kaikille jo etukäteen =)

Ei kai juuri ikinä ole hyvä hetki osoittaa sangen konkreettisesti vanhemmille, miten he eivät ole olleet mukana jälkikasvunsa elämässä.

Onneksi toki on myös toisenlaisia vanhempia myös niitä, joissa tämmöinen tavallinen asia osataan ottaa kuitenkin oppimisena eikä tuomitsemisena.

Niin, se vinkki: Tee se viimeistään kohta. Ihan tänään ei vielä tarvitse, mutta kohta.

Janexi, nykyisin kaapista ulostulo onnistuu aika usein myös omille vanhemmille. Usein he ovat ne viimeiset henkilöt, joille asia kerrotaan. Aina ei kuitenkaan asia suju hankaluuksitta. Syitä voi olla monia.

Nyt olisi sinun hyvä kuitenkin rauhoittua ja miettiä oma tilanteesi kunnolla läpi ennen päätöstäsi tulla kaapista vanhemmillesi. Millaiset ovat vanhempiesi asenteet? Onko heillä konservatiivista, vaikkapa uskonnollista asennetta? Vanhempasi saattavat tarvita tukea ja tietoa kaapista ulostulosi jälkeen. Kun oma lapsi paljastuu homoksi, se vaatii tavallisesti hetken aikaa sulattelua.

Ei ole lainkaan haitaksi miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että asiat eivät mene toivotulla tavalla. Onko sinulla hyviä ystäviä, jotka ovat valmiita kuuntelemaan ja jopa auttamaan, jos tarvitset apua? Entä jos vanhempasi tarvitsevat ensivaiheessa ulostulosi jälkeen välimatkaa pölyn laskeutumiseksi. Onko sinulla silloin paikkaa jossa asua vaikka hetken aikaa? Kuinka mahdollinen kielteinen asenne vanhemmiltasi vaikuttaisi opiskeluihisi? Kuinka pärjäisit taloudellisesti?

Kaapista ulostuloista on tarinoita pilvin pimein. Ehdotan nyt alkuun vaikka seuraavan linkin takana olevien juttujen lukemista:
http://ranneliike.net/teema/nuori-kaapista-vanhempien-reaktiot-monenlaisia?aid=10345
Selaile muualta internetistä lisää. Niitä tarinoita varmaan löytyy.

Eipä tässä juuri lisättävää ole JuhaniV:n viestiin. Tärkein kysymys ovat juuri nuo vanhempiesi asenteet, joista mahdollisesti jo nyt jotain tiedät.

Missään paniikissa ei ole syytä olla. Sinä päätät miten ja milloin asiasta puhut, jos puhut. Valitettavasti joissain tapauksissa on parempi jättää puhumatta.

Olet vasta 15 v, odota kunnes olet 18 v aikuinen, jolloin voit hakea omaa asuntoa ja oikeastaan olisi viisaampaa kertoa, kun on oma kämppä pään päällä. Pääsee ainakin karkuun, jos tulee ns. lunta tupaan.

Mikäs kiire sulla on? Oota ihan rauhassa 3-5 vuotta ja kato sitten.

Kaapissa oleva riqu ei taida ole paras neuvomaan miten asiassa kannattaisi edetä.

Sanot jotain tämän suuntaista: "olen tahtonut kertoa jotain tärkeää teille jonka olen parhaille kavereilleni jo kertonut ja heille asia ok ja toivoisin että tukisitte minua: olen homo".

Homonuorten itsemurhariski on tosi korkea ja kaapista tulo on tärkeä askel jotta mielenterveys säilyisi, ja on hienoa että olet jo kavereille asiasta kertonut.

Kaapista tullaan monta kertaa elämän aikana mutta joka kerta se muuttuu helpommaksi.

Ai 15-vuotiaana pitäs heti tulla ulos kaapista? Mikä ihmeen kiire 15-vuotiaalla on?

Itse tulin kaapista vasta 25-vuotiaana niin vanhemmilleni kuin muillekin eikä välimme ole sen jälkeen ainakaan parantuneet. Asiaa tosin helpotti se ettei ollut montaa ihmistä joille oli aiheellista kertoa. Seksielämäänikään en paljon tuota aiemmin aloittanut enkä koe jääneeni paitsi mistään erityisestä toisin kuin moni vanhempi homo täällä kertoo jääneensä.

Sinulla ei siis ole mikään kiire. Suosittelen lämpimästi että kerrot heille vasta sitten kun asut jo omillasi, niinkuin osa meistä täällä on jo todennutkin :)

Millä tavalla olet todennut olevasi homopoika?

Kolmoisriitti, oliko kysymyksesi aloittajalle vai jollekin muulle? Eikös tuohon kuitenkin ole olemassa vain yksi selkeä vastaus?

Ei ole mitään oikeaa ikää tai elämäntilannetta tulla kaapista. Sieltä tullaan, kun kaapin seinät tuntuvat ahtailta.

Itse en oo koskaan ollut kaapissa, joten mitään varsinaista ulostuloakaan ei oo ollut. On ollut vain tapahtumia, jotka on varmentaneet asian milloin kenellekin. Oon muuttanut avoliitton 16-vuotiaana, joten siitä lähtien kertominen on olllut jotenkin itsestäänselvää. Ehkä tilanne olisi ollut erilainen jos en olisi aina ollut varattu, mutta yksinolo ei oo ollut mulle realistinen vaihtoehto.

Ranneliikkeessä on puhuttu ulostulosta aiemminkin, vanhaa ketjua kannattaa lukea, koska siellä oli ihmisten omia kokemuksia. Mäkään en viitsi toistaa samoja tarinoita kokonaisuudessaan hirvittävän moneen kertaan, se käy tylsäksi vakikeskustelijoille. Voit kyllä laittaa privaa jos tahdot.

Janexi, sä tunnet vanhempasi itse parhaiten ja varmaan osaat vähän ennakoida suhtautumista. Oman empiirisen kokemukseni mukaan kaveripiireistäni ympäristön suhtautuminen on usein positiivisempaa kuin mitä pelkäsi. Mutta jollei se sitten mee ihan niin kuin toivoit, niin kuitenkin vanhemmat monesti tottuu tai siedättyy ajanmittaan ajatukseen ainakin jossain määrin. Jos taas sun vanhemmat keksivät syitä, joiden vuoksi "et saisi" olla homo ja ovat siitä huolissaan, voit neuvoa ne keskustelemaan aiheesta vaikka Ranneliikkeeseen tai itse kysyä täältä asioista joita nousee esiin.

Tsemppiä. Olisi kiva kuulla joka tapauksessa miten kävi. :)

En itse ihan allekirjoita väitettä siitä, että kaapista pitäisi tulla vasta täysi-ikäisenä, asuessaan omassa kodissa. Kolme vuotta on pirun pitkä aika piilotella itseään ihmisiltä, joita näkee suunnilleen joka päivä, ja jotka ovat - tai ainakin pitäisi olla - todella läheisiä itselle.

Toinen tilanne on se, jos välit eivät nytkään ole läheiset, niin ehkäpä sillä kertomisella ei sitten ole niin väliä. Tai jos oikeasti kertoja kokee että on olemassa uhka lentää ulos kotoa, niin sitten kertomista tietysti pitää lykätä, tai ainakin varmistaa että on joku paikka, mihin mennä, kuten JuhaniV sanoikin.

Kertominen jännittää aina. Itse en ensimmäisillä kerroilla - enkä useinmiten myöhemminkään - käyttänyt kertomisessa homo-sanaa ollenkaan - enkä mitään muutakaan luokittelutermiä. Erityisesti aluksi ne tuntuivat liian voimakkailta ja vierailta. Voit sanoa vaikka että "mä oon kiinnostunu jätkistä". Tai jos oot epävarma - kuten itse olin kertoessani vanhemmilleni - niin "en ole varma, oonko kiinnostunu enemmän tytöistä vai pojista". Jos pelottaa tosi paljon, voit kasvokkain kertomisen sijaan kertoa vaikka kirjeellä.

Ja tuota asiaa pohtiessa ei ole ihme, että jännittää. Ei siinä oikein osaa rauhoittua kuin vasta sitten, kun asia on kerrottu. Onnea matkaan! :)