PS: Antti Tuisku ja kämppiksensä Viljo

Antti Tuisku oli haastateltavana ohjelmassa Puoli seitsemän. Pop-muusikon taival on kestänyt peräti kymmenen vuotta.

Olen seurannut hänen uraansa varsin vähän. Vaikutelma tästä haastattelusta verrattuna uran alkuun on se, että karismaattisuutensa, poikamaisuutensa ja pikantin murteellisuutensa hän on säilyttänyt. Julkisen esiintymisen hän näyttää hallitsevan hienosti. Älykästä ja itsevarmaakin hänen tapansa keskustella oli kauttaaltaan. Jotenkin pidän hänestä nyt enemmän aikuistuneenaa. Ensi helmikuussa hän täyttää kolmekymmentä vuotta.

Tuntuu siltä, että hän on ihmisenä aika herkkä ja haavoittuvainenkin. Se tulee läpi hänen käytöksessään ja esiintymisessään. Osan hän siitä sanoo ääneenkin. Sellainen vetoaa suomalaiseen yleisöön.

Mietin, millaisen hinnan hän on joutunut ammatistaan ja julkisuudesta maksamaan. Hän on varmaankin joutunut taiteilijana käymään läpi melkoisen mankelin. Hän kertoi myös uransa aallonpohjista. Se on varmasti kypsyttänyt häntä taiteilijana ja myös ihmisenä.

Itsensä kasassa pitämiseen hän näyttää valinneen joogan. Se on melkoisen täydellinen vastakohta pop-muusikon elämään. Alkoholi on ollut monelle taiteilijalle se paineiden purkamisen väline, vaarallinen sellainen. Esimerkkinä vaikkapa kultakurkku Olavi Virta ja hänen rankka alkoholin käyttönsä.

Haastattelu oli hyvin rehellisen tuntuinen. Hän kertoi ottavansa lauluihinsa itselleen tärkeitä asioita. Hän kannattaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Pidin siitä, että Antti Tuisku ei tarjoile mitään kulissisuhteita julkisuuteen. Parisuhteista ei puhuttu sanaakaan tuossa hänen haastattelussaan.

Tuisku kertoi kämppiksenään Helsingin Lauttasaaressa olevan vesikoira Viljon.

Puoli seitsemän Areenassa
http://areena.yle.fi/tv/2056093
Antti Tuisku on tosiaan hyvä tyyppi.
Minäkin pidän hänen tavastaan pysyä omassa murteessaan.
Mie, sie, hää; myö, työ, hyö on aina reipasta ja raikasta. Tosin Antin on lappilaista ja omani eteläkarjalaista (kuten Hanna Pakarisenkin, muuten; terveisiä vaan sinne Lappeenrantaan:-D)

Antti T on tietenkin ihan yhtä homo kuin Jari S. Jopa minunkin jeesusteipillä ja katgutilla kokoonkursittu gaydarinikin sen on sanonut jo aikoja sitten.

Satuin katsomaan "Puoli seitsämän" -ohjelman (koska seurasin/kannustin nenäpäivähommaa ihan yleisesti), jossa oli vieraana teinitähti Robin.
Ihan ilmetty Antti Tuisku-kopio. Nätti, fiksu ja aivan taatusti ihan yhtä homo. Siis Jari Sillanpää 3.0.
  • 3 / 25
  • puppeliassi
  • 16.11.2013 11:31
veikkaan että tuiskun(ja robinin) seksuaalisuus on toimittajapiireissä julkinen salaisuus eli eivät kysele siitä tai eivät ainakaan julkisuuteen kirjoittele.

se on vain surullista että levy yhtiöt ovat käskeneet heitä olemaan hiljaa ettei teinitytöt lopeta fanittamista jolloin rahaa tulisi vähemmän.
On helppoa ja inhimillistä omien mielikuvien ja ennakkokäsitysten perusteella arvella, mikä joku henkilö on miehiään tai naisiaan. Todellisuus kuitenkin on yleensä riippumaton tällaisista mielikuvista ja ennakkokäsityksistä.

Toisinaan sitä tulee ajatelluksi jonkun habituksen perusteella, että kyllä tuo henkilö varmasti on sellainen tai tällainen, koska hän tavalla tai toisella muistuttaa habitukseltaan jotain henkilöä, joka tiedetään sellaiseksi tai tällaiseksi. Tai jonka ainakin arvellaan olevan sellainen tai tällainen.

Mutta ei se niin ole, itsestään selvästi.

Kävimme hiljan Helsingin messukeskuksessa järjestetyissä Digiexpo- ja Hifiexpo-tapahtumissa, ja toki kiersimme samaan aikaan järjestetyt talviurheilumessut, kun samalla piletillä kerran pääsi.

Talviurheilumessut olivat täynnä tulevaisuutemme toivoja, niitä jotka skeittaavat, snoukkaavat, pelaavat sählyä, kiekkoa ja mitä tervehenkistä harrastavatkaan ikinä. Jos en tietäisi paremmin, ja katselisin asioita muutaman vuoden takaisin silmin, niin olisin ollut vakuuttunut, että kylläpäs suuri osa nuorisosta on aivan selvästi sateenkaariväkeä. Mutta totuus on toinen: olemuksen sukupuoli-ilmaisuun liittyvät raja-aidat näyttävät kaatuvan rytinällä.

Vähenemään päin ovat vaatimukset siitä, että ollakseen mies on oltava sellainen - tai ollakseen nainen on oltava tällainen. Toki edelleen perinteisestä sukupuoliroolista tehtävät irtiotot pistävät hieraisemaan silmiä - ja pohtimaan tällaisen oudonlinnun asemoitumista sukupuolisuuteen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvillä asteikoilla.

On lopultakin aika turhaa tehdä arvioita jonkun suuntautumisesta ulkoisen olemuksen perusteella. Henkilö itse tietää tai ei tiedä asiaa - mutta tietää kuitenkin parhaiten. Me muut voimme uteliaisuuttamme vain arvella, jos asia tuntuu meistä merkitykselliseltä. Voimme osua oikeaan tai voimme kalauttaa kirveemme kiveen. Näissä jutuissa on niin, että voi olla tai voi yhtä hyvin olla olemattakin.

Vaikkapa Robin edustaa ulkoiselta tyylikoodistoltaan ja olemukseltaan sitä, mitä ikätoverinsa jäljittelevät - ja toisaalta mikä siinä ryhmässä on nyt suuntautumisesta riippumatta "in" tai vähintäänkin hyväksyttyä. Toki Robin tai Antti Tuisku ovat julkisuuden henkilöitä, he näkyvät ja heillä on mahdollisuus ja ehkä pieni pakkokin ottaa tila haltuunsa oman persoonansa avulla. Ilman sitä nämä olisivat yhtä taviksia kuin me tavikset.
  • 5 / 25
  • Public eye
  • 16.11.2013 12:47
En voisi olla enempää samaa mieltä kuin smo.
Gaydar on lopullisesti rikki. Muuttunut jopa tarpeettomaksi.
Tosin sille, jonka tarvitsee tietää, totuus kyllä selviää aikanaan. Miksi muiden tarvitsisikaan tietää?
  • 6 / 25
  • SaintJudy
  • 16.11.2013 13:18
Fruittari, metroseksuaali ja emo-kulttuurit on kyllä vääntänyt tutkat ula-asemille. Kumma kyllä homoutta tulkitaan ilmeisesti feminiinisinä tai herkkinä piirteinä, samaan aikaan kun homot (yli)korostavat omaa maskuliinisuutta.
______________

*Tuosta koodistosta Robinin kohdalla on pistänyt silmään hänen uuden levyn myötä sateenkaaren väreissä tyylitelty logo. Graafinen ulkoasu ei liene ihan sattumaa, kyse taitaa olla kuitenkin myyntikikasta ja ajan hengestä.
Samaa mieltä minäkin smo:n kirjoittamasta. En malta kuitenkaan olla oman tutkani havaintoja kertomatta. Sen mukaan Robin ei kyllä missään tapauksessa ole homo. En ole vielä törmännyt henkilöön, josta en voisi uskoa tämän olevan homo, mutta kuitenkin on. Tai, no, toi Miller Wentworth tuli kyllä mulle puun takaa. :D
  • 8 / 25
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 16.11.2013 20:02
Mutta entäpä jos vain kiltisti odottelemme, josko joku artisti haluaa sanoa meille ääneen jotakin täysin omaan yksityiseen alueeseensa kuuluvaa. Hänellä on myös täysi oikeus olla sellaista koskaan sanomatta. Toki siitä saattaa tulla joskus ongelmia.

Luen parhaillaan Liberacesta kirjoitettua kirjaa. Liberace päätti olla ikinä julkisesti myöntämättä omaa seksuaalista identiteettiään. Todellisuudessa se näkyi julkisuudessa mm. riikinkukkomaisina asusteina ja ylikorostuneina feminiinisinä elkeinä. Hän tappeli oikeudessa sellaisia medioita vastaan, jotka olivat uskaltaneet väittää häntä homoksi. Muutamat lehdet hävisivät ja joutuivat maksamaan vahingonkorvauksia. Hänen kuolemansa jälkeen sitten oikeuden päätökset jouduttiin korjaamaan. Yksityisesti Liberace vietti todellisuudessa identiteettinsä mukaista elämää, josta myös monet tiesivät.

Valehtelu tällaisessa asiassa ei ole hyväksi. Utelut voi opetella taitavasti kiertämään valehtelematta. Ollaan menossa siihen suuntaan, että taiteilija voi olla julkisesti olla myös homo tai lesbo, eikä sen pitäisi vaikuttaa uraan sinne eikä tänne. Jari Sillanpään urassa en ole nähnyt notkahdusta kaapista ulostulon jälkeen. Entäpä Pekka Haavisto? Peräti ministeri! Eikä kukaan puhu julkisuudessa puolta pahaa sanaa hänen seksuaalisesta identiteetistään. Eksoottinen puoliso on tuonut lisäväriä poliitikon harkitsevaan ja harmaaseen yleisilmeeseen. Olisi melkein toivonut hiukan samanlaista innostusta (ehkä sitä kuitenkin on hiukan ollutkin) kuin aikanaan universumin mestaruuden voittanut Armi Kuusela sai aikaan avioiduttuaan eksoottisen Virgilio "Gil" Hilarion kanssa.
Pekka oli kylläkin ministeri (nimenomaan kehitysyhteistyösellainen) jo aiemmin.
Olin hänen henkilöturvavastaavanaan (luetaan henkivartija) hänen vieraillessaan Bosniassa k.o. roolissa -97.
Juhani se jaksaa aina nuorista miehistä olla kiinnostunut musiikista välittämättä ;)
...nuorista miehistäKIN.
Totta!

Olen katsonut viisaammaksi olla juurikaan puuttumatta aiheeseen, jota en kunnolla tunne ja ymmärrä, nimittäin pop- ja muu nykymusiikki. Itseasiassa nuo genret eivät ole harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta minun makuuni. Äänisaastetta vastaan käyn parhaillaankin taistelua kahdella eri rintamalla. Perheeseemme kuuluva juniori, sekä mieheni haluavat autossa kuunnella aina poppikanavia, minä en. Useimmiten minut äänestetään vähemmistöön.

Toinen rintama ovat kuntosalit, jotka soittavat kovaa nuorten musiikkia ja radiokanavia. Käyn kädenvääntöä salien kanssa siitä, että miksi he luulevat minun haluavan kuulla juuri noita Voice- ym. kanavia ja noilla volyymeilla. Sen lisäksi niillä on vähä-älyistä jutustelua, koska sääntöjen mukaan "asiaa" pitää olla kanavalla. Jopa pukuhuoneisiin ajetaan samaa roskaa. Sain kerran heidät sulkemaan musiikin pukuhuoneesta. Jälkeenpäin kuulin asiasta nousseen melkoisen metelin ja musiikki palasi myös pukuhuoneeseen. Salinpitäjät vetoavat enemmistön mielipiteeseen. En tiedä kiusakseni vai miksi, yhdellä salilla pukuhuoneeseen ajettiin nauhaa, jossa oli kevyen musiikin joukossa ihme ja kumma Beethovenin Kuutamosonaatin adagio-osa ja sen lisänä nauhan (CD:n tms.) lopussa Joutsenlammen alkusoitto, joka katkeaa puolesta välistä. Kun olin kuullut tuota nauhaa parisen kymmentä kertaa, paloi pinna. Käskin vaihtamaan nauhan. Olen hävinnyt tämänkin ottelun. Siksi käytänkin salilla ääntä aktiivisesti vaimentavia kuulokkeita.
Public eye kirjoitti: "Gaydar on lopullisesti rikki."

Olen omalla kohdallani aivan samaa mieltä. En edes koeta enää arvailla asianlaitaa jonkun ihmisen kohdalla. Odotan sitä hetkeä, jos ihminen itse haluaa identiteetistään puhua suuntaan taikka toiseen.
Ei mun tutka sano Robinista mitään kiinnostavaa, oon mieltänyt hänet mielessäni heteroksi.

Osin on varmaan niinkin että kulttuuri on muuttunut siinä määrin, ettei sellaisen joka sitä ei pelaa sujuvasti, kannata antaa arvioita kenestäkään. Mutta ei se silti niin mene ettei siellä yhä olisi raja-aitoja joita jotkut kaataa, huomaamattaan tai tahallaan ja laittaa tutkat piippaamaan. Pitää olla kulttuurin sisällä tajutakseen mikä siellä on asiaan kuuluvaa ja mikä ei.
Ensiksi: Kesäpojan huomio "kulttuurin sisällä" olemisesta on melko tärkeä avain - myös gaydarin toimintaa arvioitaessa.

En itse ollut edes ajatellut ajautuneeni auttamattomasti "nuorisokulttuurin" ulkopuolelle... Juuri siksi minä en pysty enää arvioimaan nykyisten nuorten "tyylikoodistoja" ja päättelemään olemuksen antamia viestejä. Toki tiedostin oman rajoittuneisuuteni, mutta nyt vasta tajusin sen liittyvän nimenomaan siihen, millainen sidokseni on tarkastelemani viiteryhmän nykyisyyteen.

Jonkun ryhmän "tyylikoodisto" ja olemuksen antamat viestit aukeavat selkeänä vain ryhmään kuuluville. Samasta syystähän tietyt välimeren miehet ovat suomalaisjörriköiden mielestä olleet gigoloja - ja huolitellummat ruotsalaismiehet homoja. Varmaan nuorilla homoilla on yhä ihan yhtä toimiva gaydar kuin meillä ikääntyneillä joskus aikanaan.

Piru tätä keski-ikäistymistä ;)

***

Toinen huomioon otettava juttu on se, että on oikeasti ihmisiä, jotka eivät pysty asettamaan itseään mihinkään sukupuolisuuden tai suuntautumisen lokeroon. Ehkä tiedostavat selkeämmin tai vähemmän selkeästi, etteivät sovi heteroseksistiseen kahteen lokeroon, mutta eivät voi määritellä asiaa sen tarkemmin. Tähän kuvioon kuuluu myös se, että aseksuaalisuuttakin on.

***

Kolmas huomioon otettava seikka on se jo esiin tullut asia, että sukupuolisuuden ja suuntautumisen asteikot eivät ole mitenkään ehdottomassa synkronissa henkilön ulkoisen olemuksen kanssa.
SaintJudy kirjoitti: "Tuosta koodistosta Robinin kohdalla on pistänyt silmään hänen uuden levyn myötä sateenkaaren väreissä tyylitelty logo. Graafinen ulkoasu ei liene ihan sattumaa, kyse taitaa olla kuitenkin myyntikikasta ja ajan hengestä."

Vähän Robinin musiikkia sivuten.
Pari vuotta sitten viitisen fanityttöä teki oman tulkintansa Robinin Frondside Olliesta.
FO laulettiin japaniksi ja piirrettiin taustakuvia. Ihan mukava tulkinta kappaleesta.
FURONTOSAIDO OORII:
http://www.youtube.com/watch?v=VkelISJVTgQ
Homotutkahan ei tunnetusti olekaan minkään tieteenlajin alahaara, joten sehkä sen voi ottaa vähän niin kuin viihteenä?

Mutta itse asiaan. Sen olen huomannut, että nuorten tyttöjen lisäksi todella moni keski-ikäinen nainen, itseni mukaan lukien, pitää Antti Tuiskun lauluista ja totta kai koko olemuksesta. Poika- ja miesfaneja hänellä ei varmaankaan kovin paljoa ole. No, meidän taloudessamme asuu yksi esiteinipoika, joka katselee paljon Tuskun musavideoita ja kuuntelee hänen levyjään. Poika on kysynyt minulta monet kerrat, että miksi ei Antti voi sanoa olevansa homo, kun se kerran on?
Sillanpään homous taisi olla ns. julkinen salaisuus ainakin toimittajapiireissä, ennen kuin aika oli hänen ulostulolleen valmis. Eikä suosio siitä suinkaan vähentynyt.
Jokaisella on toki oikeus olla mitä on, ja oikeus olla myös sanomatta sitä ääneen. Tuiskun sanoituksista ainakin oma poikani tuntuu kuitenkin löytävän itselleen rohkaisevia ja häntä tukevia teemoja. Ja varmasti Suomen nuorisokulttuurille olisi hyväksi, jos meillä olisi jokin julkihomo, johon voisi samaistua ja joka voisi olla esikuvana, vaikka kaukaisenakin. On surullista, että poikani ei voi esim. koulussa ja vapaa-ajalla kertoa pitävänsä Tuiskusta ja Robinista, koska ne ovat niin tyttöjen juttuja ja varsinkin poikien mielestä täysiä hinttejä.
Tämmöistä uskaltaudun kysymään tässä yhteydessä, koska se on vähän niinkuin näiden asioiden yksi kulma: eikö muita oudoksuta kanssahomojen suorittama "ihmisten omiminen/leimaaminen"? Aika hassulta meikäläisten korviin kuulostais pitkälle viedyt heterofantasiat Ricky Martinin, Adam Lambertin, Jim Parsonsin (a.k.a Sheldon Cooper), Jodie Fosterin jne. suhteen. ("joo, heteroita ne on oikeesti...")

Sitten vielä: Robin Packalen on 15 vuotias. C'mon.
Juu, kyllähän tuo toki on yksi kulma. Homoja on sysitty ja potkittu pitkään ja monelta taholta. On sormi sojossa osoitettu kuinka huonoja/syntisiä me muka olemme. Näen aivan luontevana sen, että homot haluavat niitä myönteisä henkilöitä, joihin voivat samaistua. Vuosikymmeniä sitten puhe kulki tyyliin, että "olihan Aleksanteri Suurikin...". Nyt noita myönteisiä esimerkkejä löytyy ajallisesti lähempääkin. Miritzan kuvailemalle nuorelle ja ikäiluokalleen idolit ovat tärkeitä, olivatpa sitten kumpaa sorttia lopulta tahansa.

Myönnän, että homoarvelun kohteeksi joutuvalle tilanne on hankala. Sanoo hän mitenpäin tahansa, niin häntä ei uskota. Pakko-outtaaminen ei ole kenenkään etu. Toki niissä tapauksissa, joissa henkilö toimii räikeästi omaa ryhmäänsä vastaan, kannatan outtaamista pakkokeinona toiminnan pysäyttämiseksi.
Erittäin samaa mieltä Juhanin kanssa.
Pakko-outtaus on yksinkertaisesti vastenmielistä ja jopa kuvottavaa toimintaa, joka taitaa muuten olla jopa Suomen laissa rikokseksi laskettava kunnianloukkaus. Siis; vaikka jokin yksityiselämään kuuluvaa asiaa koskeva väite pitäisikin paikkansa, sen julkistaminen ilman asianomaisen henkilön lupaa on rikos.
Itse olen ollut julkisuudessakin täysin avoin suuntautumisestani jo pitkään, mutta mikäli olisin halunnut toisin, olisin todellakin toivonut yksityisyyttäni kunnioitettavan.

Kuitenkin lisäksi samaa mieltä siitä, että esim. juuri tällaisten homofobiaa lietsovien kaappitapaus-evankelistojen outtaus on kyllä enemmän kuin suotavaa.
  • 22 / 25
  • Vierailija99
  • 22.8.2016 11:11
Niinpä sitä vaan Antti Tuiskun "varmana pidetty" poikaystävä, Smakin Kalle Lindroth, meni naimisiin Hanna-vaimonsa kanssa viikonloppuna Antin toimiessa bestmanina. On se nyt kumma kun suomi24:n ja muiden vauvafoorumeiden asiantuntemukseen ei voi enää rehellinen kansalainen luottaa.

Sinänsä Tuisku on hirvittävän sympaattinen persoona ja loistava artisti, seurustelipa tai olipa seurustelematta sitten aivan kenen kanssa hyvänsä. Hatunnosto kaverille, jolla on noin paljon munaa (no pun intended).
Ja kuten niin monet kerrat yhä nykyäänkin, tuokin asia on typistetty luonnottoman 2napaiseksi, eli jospa hän onkin bisse.
Ei nimittäin tule mieleen ketään homomies-artistia, jolla olisi ollut intoa niin näin paljon teini-tyttö-yleisöön ja -faneihin.

http://areena.yle.fi/1-3169860

:D
Oot human hassu jeppe. Tääl ei voi enää mitään keskustelua lukea ilman, että oot kirjoittanut jotain bi negatiivista ketjuun.

Ja aiheeseen: Antti on mitä on ja kertoo julkisesti jos kertoo. Kovaa ja hienoa duunia se on kyl tehny!
boy84, mitä "bi negatiivista" muka kirjoitin?
Eikö bissejä muka olekaan olemassa, vai onko "rikos" mainita sen suuntautumisen mahdollisuus?
negatiivisuus taisi pulputa sinun omasta päästäsi, kuten muutamilla muillakin niin usein täällä.