TV1: Tosipohjainen elokuva varapresidenttiehdokas Sarah Palinista vuoden 2008 presidentinvaaleista

  • 1 / 3
  • JuhaniV
  • JuhaniV
  • 4.6.2013 8:05
YLE TV1 esittää viime vuonna valmistuneen elokuvan Pelin henki. Siinä kuvataan republikaanipuolueen epäonnekasta valintaa Sarah Palin varapresidenttiehdokkaaksi vuoden 2008 presidentin vaaleihin. Hänen odotettiin tuovan raikkaan tuulahduksen republikaanien kampanjaan houkuttelemaan naiset puolueen kannattajiksi. Toisin kävi. Hän oli taitamaton ja osaamaton. Hänen lausumistaan sammakoista tuli yleisiä pilkan kohteita. Homojen oikeuksien vastustus kuului hänen kampanja-aiheisiinsa. Hänestä tuli myös äärioikeistolaisen Teekutsuliikkeen kärkihahmo, mikä valinta jälkeenpäin katsoen oli liikkeelle vahingoksi. Palinin vaalikampanajarahoitus on nyt viranomaisten tutkinnassa.

Tämän vuoden alussa tehdyssä mielipidetiedustelussa suurin osa amerikkalaisista torjuu hänet taikka ei piittaa lainkaan. Kannattajien määrä on siis huomattavasti huvennut. Äskettäin Palin ilmoitti ettei aio pyrkiä kongressiin seuraavalle kaudelle. Painokkaasti hän kielsi vaalirahoitustutkinnan olleen hänen jatkoaikeittensa päättämisen syy.

Palin ja Teekutsuliike ovat olleet äänekkäästi torjumassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia Yhdysvalloissa. Sateenkaariyhteisön taholta on tullut luopumisilmoituksen jälkeen avointa pilkkaa.

Palkittu elokuva Pelin henki esitetään tiistaina 4.6.2013 klo 21:00 TV1:llä. Uusintaesitys on perjantaina 7.6.2013 klo 22:45. Se on tulossa myös nettikatseluun 14 päivän ajaksi.
"Hänestä tuli myös äärioikeistolaisen Teekutsuliikkeen kärkihahmo,"

Aluksi Teekutsuliikkeellä oli hyviä ideoita kuten alhainen verotus, liittovaltion vallan vähentäminen ja perustuslain kunnioitus.
Sitten liikkeeseen änkesi kaikenlaisia uskonnollisia änkyröitä, jotka ajoi kunnon libertaristit pois liikkeestä, ja esti liikettä kehittymästä aidosti vapautta korostavaksi kansanliikkeeksi.

Palin on kyllä erikoinen persoona, mutta jossain määrin arvostan hänen mutkat suoriksi asennettaan.
  • 3 / 3
  • SaintJudy
  • 5.6.2013 8:32
Poliittinen satiiri, joka ei olekkaan satiiria?! Kerrassaan hykerryttävä ja samaan aikaan pelottava leffa. Kun mukaan oli saatu koko joukko nimekkäitä näyttelijöitä, poliittisten toimitajiem kirjaan perustuva henkilökohtainen ilkeily toimi. Julianne Moore oli pääroolissa häkellyttävän "aito", herätti jopa säälintunteita.