Mitä lehtiä tilaatte?
Hei.
Kiinnostaisi kuulla mitä lehtiä te tilaatte? Muita siis kuin hesari, aamulehti tms.
Aku Ankka on ainoa lehti, jota varsinaisesti tilaan. Keskiviikko on hyvä päivä.
Aikanaan tilasin tiede- ja tietokoneaiheisia lehtiä, mutta luovuin niistä, koska ei niitä tullut lopulta koko rahan edestä luettua. Journalisti-lehti tulee jäsenyyden kautta. Ja pitää se Hesari mainita kumminkin.
Tähdet ja avaruus
Kaveripiirin lehtirinkiin kuulumisen takia der Spiegelin. Lehtiä tuli aikoinaan lähes kaksikymmentä erilaista A:sta (Alkoholipolitiikka) Y:hyn (Yhteiskuntapolitiikka). Z-lehti tippui valikosta jo ennen sen lopetusta. Monet muutkin lehdet ovat joko lopettaneet tai siirtyneet nettiin, joten kokonaismääräkin on tippunut alle kymmeneen. Saman kerroksen naapurin kanssa kimppaan tilattuna tulee vielä viikonlopun Hesari ja HBL. Muuten ei päivälehtiä enää tule. Täytyy tunnustaa ettei lehtiä tule luettua läheskään yhtä tarkkaan kuin vaikkapa kymmenkunta vuotta sitten, koska nettiin menee tolkuttomasti aikaa.
Tähdet ja avaruus, National Geographic. Molemmat todella hienoja julkaisuja.
HS-Verkko -perusjulkaisu uutisten kahlaamiseen, Mikrobitti (nykyisin mB, jonka kustantaja tyrkkäsi lakkautetun Hifi-lehden tilalle), Tekniikan Maailma, GEO, Tiede, 3T Uuden Insinööriliiton jäsenetuna ja jonka kustantaja myös tyrkkäsi lakkautetun Prosessorin tilalle, ja Moottori Autoliiton jäsenetuna. Ja tietysti Pirkka Plussakortin kylkiäisenä kuin myös Yhteishyvä S-Bonuskortin kylkiäisenä.
Private Eye. Pirkka ja Yhteishyvä tulee kysymättä ja pyytämättä...
Kotipuutarha (tilaus päättyy piakkoin)
The Hockey News (sama kohtalo tämänkin tilaamisella edessä)
Meidän mökki
Gård & Torp
Nalle Puh
Olen lopettanut monen lehden tilaamisen koska aika ei riitä ja samat tiedot saa muualtakin.
Btw. Turha maksaa €9,90/kk Hesarille uutisten lukemisesta. Ajakaa ilmainen CCleaner aina, kun viisi luettua artikkelia tulee täyteen. Laskuri nollaantuu...
Tällä hetkellä mulle tulee:
Mobilisti (tullut vuodesta 1997)
Moottori (liityin Autoliittoon 2005 ja lehti tulee jäsenyyden mukana)
Klassikot lehti alkaa tulla piakkoin
Yhteishyvä on tullut kymmenisen vuotta
Kalle Anka
Datsunnissani
Lisäksi luen
Kauppalehteä
Hesaria
Tuulilasia
Tekniikan Maailmaa
Pete, minä kutsun yrittäjänä tuollaista tapaa varastamiseksi. Asia voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta periaatteessa se ei ole sitä. Ei internetissä mikään ole sinne tyhjästä ilmestynyt. Sisältöjen tekeminen on aivan selvää työtä.
eipä toi mitään varastamista ole, ei tiedostojen jakokaan oel varastamista, mutta itse en maksaisi netissä uutisista ja vaikka jotkut muuttuisi maksullisiksi jotka voi kiertää, miksei voi lukea muualta? samat uutiset kaikkialla.
muutenkin lehtien tilaaminen paperina on turhaa luonnon saastuttamista, itse luen teknaria, joitakin lehtiä lehtiluukku.fi(molemissa android, ios ja windows tuki) android tabletilla ja varsinkin teknari on hieno lehti siinä on tosi hyvin otettu kosketusnäyttö huomioon.
Varsinaisesti itselleni tilattuna minulle ei tule kotiin mitään lehtiä. Paikallinen sanomalehti ja 7 Päivää tulevat meille bf:n toiveesta ja itsekin luen ne vessalukemisina. Bf:n nimissä tulee lisäksi roppakaupalla erilaisia sisustuslehtiä, joita itse en koskaan vilkaisekaan. Tilaamatta ja pyytämättä tulee sitten Yhteishyvä, Toyota-lehti ja T-lehti.
Töihin minulle tulee Mikro-PC ja Tietosuoja -nimiset julkaisut.
Kauppalehti, Le monde diplomatique ja Nuori voima.
Kun tein HS Verkko -tilausta, mietin kyllä hetken aikaa, että viitsisikö sitä keinotella evästeiden putsaamisella aina viidennen artikkelin jälkeen ja lukea uutisia ilmaiseksi. Sitten totesin, että menkööt eettisin perustein tuo vajaa kymppi kuussa siitä ilosta, että HS edelleen tuottaisi päivän uutisia nettiin suomalaisesta näkökulmasta. Olin itse asiassa pettynyt, kun tuo viiden ilmaisen artikkelin viikkokiintiö jäi saataville. Olisivat lakkauttaneet ilmaiset artikkelit kokonaan, kun periaatteessa nyt vaativat tilausmaksua. Korkeintaan jonkun pienen ingressin tms. olisivat voineet jättää ilmaiseksi nähtäville. Toisaalta, onko se sitten lehdeltä sitä kansan kynttilänä olemista, kun valtakunnan päälehti tarjoaa edes jotain ilmaiseksi kansan pitämiseksi ajanhermolla? Joka tapauksessa, HS:n lisäarvo tässä ajassa on nimenomaan tuoreet nettiuutisotsikot ja artikkelit. Painettu lehti kun väistämättä välittää eilisen uutisia. Sitten on erikseen syventävät artikkelin niille, joilla on aikaa lukea ja paneutua.
Tekniikan Maailman uusi digilehti ei toiminut lainkaan ainakaan pari viikkoa sitten vakioselaimessa niin kuin sen pitäisi toimia 1,5-vuotta vanhassa Android-puhelimessani, jossa on ajantasaisena käyttöjärjestelmän versio 2.3.5. Sivut eivät skaalautuneet näytön kokoon eikä niiden scrollailukaan sormia heilutellen toiminut.
jokainen tekee niinkuin haluaa mutta ne uutiset saa muualtakin, ja musta ainakin 10 e on paljon jos ajatellaan että maksan tutustumiskuukauden jälkeen netflixistä 8 e kuussa.. itse en periaatteesta edes maksaisi nettiuutisista, netti on ideaali pienituloiselle kun nettimaksun hinnalla pääsee paljon kokemaan. jos noi maksut yleistyy niin kohta ranneliikkeen lukeminen vaatii setan jäsenmaksun ja lisäksi 5 euroa kuussa.. älytöntä!
Meille tulee ihan pari. Digitaalisina (kun luemme ne aina pädeillä) tulevat Hesari, Attitude, Gay Times ja Bloomberg Businessweek. Paperisina tulevat sitten Deko, Tähdet ja Avaruus, Tehy, Sairaanhoitaja sekä lapsuuden kotikunnan paikallislehti. Lisäksi tulevat "pakolliset" Pirkka, Yhteishyvä sekä Esse. Ja kaikkia näitä tulee luettua.
Mietteissä on ollut myös HBL:n tilaaminen, ja Hesarin paperilehteä tulee pohdittua kunhan tuovat tabloidin vuodenalusta. Ja duunista tarttuu matkaan myös Iltasanomat, jonka sieltä saa talon etuna ilmaiseksi.
Mitä tulee tuohon Hesarin verkkopuolen maksullisuuteen, niin. Itse maksamme mieluusti sen n. 15e/kk siitä, että voimme "näköislehteä" selailla aamupalapöydässä iPadeiltä ja että verkossa on luettavissa laajempia artikkeleita. Siitä lystistä tuo on pieni hinta.
Tuli mieleeni vielä kommentoida, että olen nyt huolestuneena seurannut trendiä, että kaikki digilehtien näköispainokset olisivat padikoossa. Niin kauan kun minä en tarvitse nenäni päälle kehystettyä suurennuslasiparia, luen liikkeellä ollessani, esim. kahviloissa ja baareissa, sisältöjä mieluummin taskukoossa, eli ~4" näytöltä. En viitsi raahata yli 10":n padeja mukanani. Eli digilehtien näköispainosten tulisi skaalautua myös pieneen näyttöön, jossa niitä tulee voida zoomata. Ja näin digikaudella, mikä ihme siinä on, että digilehden pitää olla paperisen version näköispainos? Hei haloo, sisällön jakelumedia on sähköisenä erilainen ja mahdollistaa sille paremmin räätälöidyn ja ergonomisen tavan tuottaa sisältö nähtäville!
No teknari on ainakin uuden sukupolven verkkolehti, siinä on välissä videoita ja muutenkin intuivitiivinen, tosin ei taida toimia älypuhelimella, mutta tabletilla tosi hieno.
Yhtään ns. aamulehteä ei tällä hetkellä tule, kun supermarketin kauppiaan lahjatilaus paikallisesta eerolehden lehdestä (=suomen lehtiyhtymä-konserni) juuri päättyi. Ei ole hintansa väärtti läpyskä, melkoinen osa uutisista on lehtikustantamojen/stt:n kierrätyskamaa. Samat uutiset on kuullut radiosta jo pari päivää sitten. Aikakauslehtinä näyttää tipahtelevan Avotakkaa, mikrobittiä, Viherpihaa. Sekä jäsenyysperusteisena ammattiyhdistyksen lehti, puolueen lehti ja kolmen kauppaketjun asiakaslehdet.
Vakavasti kyllä harkitsen lopettavani kaikki lehtitilaukset. Ensinnäkin, ei niitä kuitenkaan tule luettua. Ja toisekseen, jos (ja pahaa pelkään, kun) tavalla tai toisella tuon Elättien Keskusliiton toivoma palkka-ale pian iskee, pitää "hyvä" laittaa kiertämään. Että tuloalea sitten vaan myös lehtikustantamoille. Pahiten se kuluttajan ostovoiman leikkuu kuitenkin iskee pienten kauppojen ja palveluntarjoajien kassaan.
Seiska on ollu minulle synnillinen nautinto, olen kuitenkin perinyt sen lukemisen vanhemmiltani. On noissa viikkolehtien lukemisessa oma fiiliksensä sen sijaan, että vain skrollaa välilehtiä netissä.
Jos joku lehti muuten kiinnostaa tilata, niin kannattaa tsekata tarjoussaitteja noille, monesti lähtee tilaus halvemmalla kuin suoraan toimitukselta itseltään. Itse olen tilannut Seiskani
https://www.lehtitarjoukset.com :sta:)
Pääkaupunkiseudulla kirjastokortilla pääsee lukemaan melkoista valikoimaa lehtiä. Harmittavasti The Economist poistui juuri kirjaston lehtivalikoimista. Harkitsen tilaamista.
Tulee luettua liikaa uutisia. Syypäitä ovat mm. Trump ja Boris Johnson.
Tilaan sähkö-Hesaria. Guardiania taidan lukea enemmän kuin Hesaria. Maksan Guardianille säännöllisesti tukimaksua. Lehti on kaikille avoin. Irish Times antaa mielenkiintoista erilaista näkemystä Brexitistä ja briteistä muutenkin. YLEn uutisia seuraan myöskin.