- 1 / 2
- JuhaniV
- 23.11.2012 22:02
Tuomasmessusta on tullut mieluinen tapahtuma myös sateenkaari-ihmisille. Viimeisin tuomasmessu pidettiin sunnuntaina Helsingissä Agricolan kirkossa. Sen toteuttajana olivat Tulkaa kaikki -liikkeen jäsenet.
Tuossa tilaisuudessa osanottajia arvioitiin olleen lähes neljäsataa. Matti Peiponen oli esirukousjohtaja, ja esirukouksissa rukoiltiin muun muassa syrjityiksi ja vainotuiksi joutuneiden sateenkaari-ihmisten puolesta. Messussa saarnan piti Vesa Hirvonen. Hän puhui Jeesuksen persoonasta ja merkityksestä meille ja niistä hengellisistä kysymyksistä, joihin meille ei välttämättä ole tarjolla kunnollisia vastauksia.
- Kristus on tullut jakamaan kanssamme ihmisen osan. Ihmisen osaan kuuluu paljon iloa. Iloa yhdessäolosta, hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisesta, luonnosta, taiteesta, ruuasta ja ties mistä. Tämänkin Kristus on tullut jakamaan kanssamme. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus viihtyi ystäviensä kanssa, käveli kedoilla ja kukkuloilla, söi ja joi, jopa niin, että jotkut moittivat Häntä siitä.
Julkaisen Hirvosen luvalla täällä ranneliike.netissä koko saarnan tekstin niitä varten, jotka eivät tuohon tapahtumaan päässeet mukaan.
Saarna tuomasmessussa Agricolan kirkossa 18.11.2012
(Matt. 24: 36-44)
Juuri luettu Matteuksen evankeliumin kohta on monella tavalla hämmentävä. Jeesus sanoo, ettei edes Hän itse tiedä, milloin Hän tulee takaisin. Miten tämä on mahdollista? Eikö Jeesus ole uskomme mukaan Jumala? Miten Hän voi olla tietämätön tulemisestaan, jos Hän on Jumala? Ja jotta asia muuttuisi vielä hankalammaksi, Hän on juuri ennen mainittua tekstikohtaa puhunut lopun ajoista ja sanonut:
"Totisesti tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu." (Matt. 24:34) Pitääkö nämä raamatunkohdat siis ymmärtää niin, että Jeesus ei ole kaikkitietävä, vaan jopa erehtyy oman tulemisensa ajasta?
No, tämän raamatuntekstin haasteet eivät lopu vielä tähänkään. Jeesus kehottaa ihmisiä odottamaan Häntä, valvomaan, olemaan valmiina. Mutta millä tavalla valmiina? Kehen Hän itseään vertaa? Hän vertaa itseään varkaaseen. "Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa." Häntä odottavien tulee siis olla yhtä valppaana kuin varasta odottavien. Miten varasta odotetaan? No varasta kai pelätään ja toivotaan, ettei hän tulisikaan. Näinkö meidän siis tulee Jeesusta odottaa?
Onko tämä Jeesuksen vertaus nyt oikein osuva? Jeesus puhuu todella hämmentävästi. Kristityillä on kaikkina aikoina ollut täysi työ selittää parhain päin Vapahtajan sanoja. Niin tässä kuin monissa muissakin raamatunpaikoissa.
Raamatussa on monta kohtaa, joissa Jeesus toimii odotustemme mukaisesti, parantaa sairaita, saarna upeasti ja voimallisesti. Mutta Raamatussa on monta kohtaa, joissa Jeesus toimii oudosti.
Ehkä muistamme, miten Jeesus vihastui temppelin rahanvaihtajille ja kaateli näiden pöytiä. (Matt. 21:12)
Ehkä muistamme myös tapauksen, jolloin matkalla ollut Jeesus etsi viikunapuusta hedelmiä, ja kun ei löytänyt, kirosi puun. (Matt. 21: 18-19)
Pitääkö meidän ymmärtää, että Jeesus oli jossain määrin äkkipikainen?
Joskus Jeesus käyttäytyy Raamatussa aika tylysti. Epäystävällisesti. Hän moittii opetuslapsia, kun nämä eivät jaksaneet luottaa Häneen. Evankeliumeissa myös kerrotaan, että opetuslapset eivät aina uskaltaneet kysyä mieltään askarruttavia asioita Jeesukselta, pelkäsivät ilmeisesti moitteita.
Ja joskus evankeliumeissa sanotaan, että Jeesus oli väsynyt. Toisinaan hän alkoi jopa itkeä.
Mitä tämä tämmöinen on? Väsynyt, suuttuva, tylykin Jeesus, joka ei edes ole kaikkitietävä?
Evankeliumeissa eteemme astuu Jeesus, joka on monta kertaa toisenlainen kuin ehkä toivoisimme. Miten tässä nyt näin käy? Meidänkö tässä pitäisi ruveta ymmärtämään ja tukemaan Jeesusta? Eikö sen pitänyt olla toisinpäin? Jeesuksenhan piti ymmärtää ja tukea meitä?
Mitä Jeesus sanoikaan itsestään?
"Autuas se, joka ei minua torju." (Matt. 11:6, Lk. 7: 23). Aiempi Kirkkoraamattu käänsi tämän kohdan: "Autuas se, joka ei loukkaannu minuun."
Meillä olisi varmaan paljon aiheita loukkaantua Jeesukseen. Vielä enemmän meillä on aihetta loukkaantua Jeesuksesta annettuun todistukseen ja Jeesuksen seuraajiin. Me Jeesuksen seuraajathan puhumme Jeesuksesta omien ongelmiemme läpi, ihmisten todistus Jeesuksesta ja Jumalasta on ihmisten näköinen. Jopa Raamattu on ihmisten näköinen kirja, Vanhan Testamentin eräät kappaleet ovat melkein pelkää verenvuodatusta. Miten kukaan voi uskoa Jumalaan meidän todistuksemme perusteella? Monet ovatkin loukkaantuneet. Eronneet kirkosta ja lähteneet kauas.
Miksi Jumala kerran ilmestyi maailmaan avuttomana vauvana Beetlehemissä, eli vaatimattomana puuseppänä Nasaretissa ja kohtasi kauhean kuoleman kansanvillitsijänä Jerusalemissa? Miksi Hän nousi ylös tavalla, josta ei jäänyt meille kaikkia vakuuttavia todisteita? Miksi Hän näyttäytyy ihmisten kautta syntyneen muinaisen kirjan ja ihmisten enemmän tai vähemmän epäonnistuneiden puheiden ja saarnojen kautta, kuten tämän saarnan, jota nyt minä pidän täällä Agricolan kirkossa?
Miksi Kristus tyytyy olemaan läsnä alttarilla jaettavassa kitalakeen tarttuvassa leivässä ja pikarillisessa viiniä?
Miksei Kristus näyttäydy kunniassaan ja voimassaan ihmisille? Jos Jumala kerran on kaikkivoipa, miksei se näy tässä maailmassa? Miksi täällä on yhä sotia, sairautta ja kaikenlaista kärsimystä?
Ystävät, tämä on ristin teologiaa. Jostain meille käsittämättömästä syystä Jumala on halunnut sitoutua meidän ihmisten heikkouteen ja inhimillisyyteen. Jumala on itse Kristuksessa laskeutunut juuri siihen todellisuuteen, jossa me ihmiset elämme. Ei yhtään parempaan maailmaan, vaan siihen maailmaan, jossa me joka päivä elämme. Ja Hän on uskonut hyvän sanoman kertomisen meille ongelmaisille ja vajavaisille ihmisille, joihin moni on aivan aiheesta loukkaantunut.
Kristus on tullut jakamaan kanssamme ihmisen osan. Ihmisen osaan kuuluu paljon iloa. Iloa yhdessäolosta, hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisesta, luonnosta, taiteesta, ruuasta ja ties mistä. Tämänkin Kristus on tullut jakamaan kanssamme. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus viihtyi ystäviensä kanssa, käveli kedoilla ja kukkuloilla, söi ja joi, jopa niin, että jotkut moittivat Häntä siitä.
Ja sitten ihmisen osaan kuuluu paljon surua, sitä on turha luetellakaan. Senkin kaiken Kristus on tullut jakamaan kanssamme. Jokainen meistä tietää, miten hauras meidän inhimillinen osamme on. Elämämme voi päättyä millä hetkellä tahansa, ja siihenkin asti siihen sisältyy paljon kärsimystä, pettymystä, tuskaa.
Missä Kristus nyt sitten on? Mistä Hänet voimme löytää?
Hän on jo jokaista ihmistä lähellä, tunnistammepa Häntä tai emme. Hän on vierellämme. Lähempänä kuin aavistamme. Moni asia voi estää meitä näkemästä Häntä. Emme pidä itseämme kunnollisina uskovaisina. Muut tuomitsevat meidät. Emme täytä kristityn mittaa. Jolleivät muut syytä meitä, ehkä oma sydämemme syyttää.
Silloin lohdutuksenamme ovat 1. Johanneksen kirjeen sanat:
"Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaikki." (1 Joh. 3: 20)
Vapahtajallemme saamme tuoda kaikki elämämme asiat, aivan kaikki. Niin hyvät kuin pahat asiat. Hän tietää jo ne kaikki ja silti haluaa olla meidän luonamme.
Kristuksen luona saamme levätä. Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11: 28)
Joitakin meistä uuvuttaa työ, joitakin työttömyys. Joitakin pelko, joitakin ahdistus. Kaikki me tarvitsemme sitä lepoa, jonka Jeesus voi meille antaa.
Tämä messu on nyt sitä lepoa, jonka Jeesus haluaa meille antaa, niille, jotka ovat täällä kirkossa tänä iltana, ja niille, jotka ovat vastaanottimien ääressä. Meitä on iso joukko odottamassa lepoa Jeesukselta. Olemme kuin se opetuslasten joukko, joka parveili Jeesuksen ympärillä kaksituhatta vuotta sitten. Jotkut ovat lähempänä, jotkut kauempana, jotkut ovat kiivenneet puuhun Jeesuksen nähdäkseen. Meillä on vähintään yhtä paljon kiistoja keskenämme kuin apostoleilla 2000 vuotta sitten, mutta Jeesus sietää meitä kaikkia, sietää oikein hyvin. Jeesus näkee meidät kaikki. Mutta ei tunkeile kenenkään luo. On hiljaa jokaisen lähellä.
Beetlehemissä maailmaan syntynyt, Golgatalla puolestamme kuollut ja kolmantena päivänä ylösnoussut Kristus kutsuu meitä yhteyteen kanssaan. Hän kutsuu meitä tunnistamaan Hänet, oma Vapahtajamme. Voimme sanoa Hänelle Pietarin tavoin: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." (Joh. 6:68 ) tai hätääntyneen isän tavoin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." (Mark. 9:24)
Meitä kaikkia kutsutaan yhtymään seuraavaan rukoukseen, se on Taizén veli Rogerin rukous:
Sinä, Kristus,
otat kantaaksesi sen mikä meitä painaa
niin kokonaan, että kaikki kuormamme kirpoaa
ja hetki hetkeltä uudestaan me lähdemme
keveälle matkalle,
levottomuudesta kohti luottamusta,
varjoista kohti kirkkaana virtaavaa vettä,
omasta tahdostamme
kohti tulevan valtakunnan näkyä.
Ja me tiedämme,
vaikka tuskin rohkenemme sitä edes toivoa,
että sinä näin tarjoat jokaiselle ihmiselle
ilon heijastaa kasvojasi. (2000 rukouksen vuotta, 99)
Tuossa tilaisuudessa osanottajia arvioitiin olleen lähes neljäsataa. Matti Peiponen oli esirukousjohtaja, ja esirukouksissa rukoiltiin muun muassa syrjityiksi ja vainotuiksi joutuneiden sateenkaari-ihmisten puolesta. Messussa saarnan piti Vesa Hirvonen. Hän puhui Jeesuksen persoonasta ja merkityksestä meille ja niistä hengellisistä kysymyksistä, joihin meille ei välttämättä ole tarjolla kunnollisia vastauksia.
- Kristus on tullut jakamaan kanssamme ihmisen osan. Ihmisen osaan kuuluu paljon iloa. Iloa yhdessäolosta, hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisesta, luonnosta, taiteesta, ruuasta ja ties mistä. Tämänkin Kristus on tullut jakamaan kanssamme. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus viihtyi ystäviensä kanssa, käveli kedoilla ja kukkuloilla, söi ja joi, jopa niin, että jotkut moittivat Häntä siitä.
Julkaisen Hirvosen luvalla täällä ranneliike.netissä koko saarnan tekstin niitä varten, jotka eivät tuohon tapahtumaan päässeet mukaan.
Saarna tuomasmessussa Agricolan kirkossa 18.11.2012
(Matt. 24: 36-44)
Juuri luettu Matteuksen evankeliumin kohta on monella tavalla hämmentävä. Jeesus sanoo, ettei edes Hän itse tiedä, milloin Hän tulee takaisin. Miten tämä on mahdollista? Eikö Jeesus ole uskomme mukaan Jumala? Miten Hän voi olla tietämätön tulemisestaan, jos Hän on Jumala? Ja jotta asia muuttuisi vielä hankalammaksi, Hän on juuri ennen mainittua tekstikohtaa puhunut lopun ajoista ja sanonut:
"Totisesti tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu." (Matt. 24:34) Pitääkö nämä raamatunkohdat siis ymmärtää niin, että Jeesus ei ole kaikkitietävä, vaan jopa erehtyy oman tulemisensa ajasta?
No, tämän raamatuntekstin haasteet eivät lopu vielä tähänkään. Jeesus kehottaa ihmisiä odottamaan Häntä, valvomaan, olemaan valmiina. Mutta millä tavalla valmiina? Kehen Hän itseään vertaa? Hän vertaa itseään varkaaseen. "Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa." Häntä odottavien tulee siis olla yhtä valppaana kuin varasta odottavien. Miten varasta odotetaan? No varasta kai pelätään ja toivotaan, ettei hän tulisikaan. Näinkö meidän siis tulee Jeesusta odottaa?
Onko tämä Jeesuksen vertaus nyt oikein osuva? Jeesus puhuu todella hämmentävästi. Kristityillä on kaikkina aikoina ollut täysi työ selittää parhain päin Vapahtajan sanoja. Niin tässä kuin monissa muissakin raamatunpaikoissa.
Raamatussa on monta kohtaa, joissa Jeesus toimii odotustemme mukaisesti, parantaa sairaita, saarna upeasti ja voimallisesti. Mutta Raamatussa on monta kohtaa, joissa Jeesus toimii oudosti.
Ehkä muistamme, miten Jeesus vihastui temppelin rahanvaihtajille ja kaateli näiden pöytiä. (Matt. 21:12)
Ehkä muistamme myös tapauksen, jolloin matkalla ollut Jeesus etsi viikunapuusta hedelmiä, ja kun ei löytänyt, kirosi puun. (Matt. 21: 18-19)
Pitääkö meidän ymmärtää, että Jeesus oli jossain määrin äkkipikainen?
Joskus Jeesus käyttäytyy Raamatussa aika tylysti. Epäystävällisesti. Hän moittii opetuslapsia, kun nämä eivät jaksaneet luottaa Häneen. Evankeliumeissa myös kerrotaan, että opetuslapset eivät aina uskaltaneet kysyä mieltään askarruttavia asioita Jeesukselta, pelkäsivät ilmeisesti moitteita.
Ja joskus evankeliumeissa sanotaan, että Jeesus oli väsynyt. Toisinaan hän alkoi jopa itkeä.
Mitä tämä tämmöinen on? Väsynyt, suuttuva, tylykin Jeesus, joka ei edes ole kaikkitietävä?
Evankeliumeissa eteemme astuu Jeesus, joka on monta kertaa toisenlainen kuin ehkä toivoisimme. Miten tässä nyt näin käy? Meidänkö tässä pitäisi ruveta ymmärtämään ja tukemaan Jeesusta? Eikö sen pitänyt olla toisinpäin? Jeesuksenhan piti ymmärtää ja tukea meitä?
Mitä Jeesus sanoikaan itsestään?
"Autuas se, joka ei minua torju." (Matt. 11:6, Lk. 7: 23). Aiempi Kirkkoraamattu käänsi tämän kohdan: "Autuas se, joka ei loukkaannu minuun."
Meillä olisi varmaan paljon aiheita loukkaantua Jeesukseen. Vielä enemmän meillä on aihetta loukkaantua Jeesuksesta annettuun todistukseen ja Jeesuksen seuraajiin. Me Jeesuksen seuraajathan puhumme Jeesuksesta omien ongelmiemme läpi, ihmisten todistus Jeesuksesta ja Jumalasta on ihmisten näköinen. Jopa Raamattu on ihmisten näköinen kirja, Vanhan Testamentin eräät kappaleet ovat melkein pelkää verenvuodatusta. Miten kukaan voi uskoa Jumalaan meidän todistuksemme perusteella? Monet ovatkin loukkaantuneet. Eronneet kirkosta ja lähteneet kauas.
Miksi Jumala kerran ilmestyi maailmaan avuttomana vauvana Beetlehemissä, eli vaatimattomana puuseppänä Nasaretissa ja kohtasi kauhean kuoleman kansanvillitsijänä Jerusalemissa? Miksi Hän nousi ylös tavalla, josta ei jäänyt meille kaikkia vakuuttavia todisteita? Miksi Hän näyttäytyy ihmisten kautta syntyneen muinaisen kirjan ja ihmisten enemmän tai vähemmän epäonnistuneiden puheiden ja saarnojen kautta, kuten tämän saarnan, jota nyt minä pidän täällä Agricolan kirkossa?
Miksi Kristus tyytyy olemaan läsnä alttarilla jaettavassa kitalakeen tarttuvassa leivässä ja pikarillisessa viiniä?
Miksei Kristus näyttäydy kunniassaan ja voimassaan ihmisille? Jos Jumala kerran on kaikkivoipa, miksei se näy tässä maailmassa? Miksi täällä on yhä sotia, sairautta ja kaikenlaista kärsimystä?
Ystävät, tämä on ristin teologiaa. Jostain meille käsittämättömästä syystä Jumala on halunnut sitoutua meidän ihmisten heikkouteen ja inhimillisyyteen. Jumala on itse Kristuksessa laskeutunut juuri siihen todellisuuteen, jossa me ihmiset elämme. Ei yhtään parempaan maailmaan, vaan siihen maailmaan, jossa me joka päivä elämme. Ja Hän on uskonut hyvän sanoman kertomisen meille ongelmaisille ja vajavaisille ihmisille, joihin moni on aivan aiheesta loukkaantunut.
Kristus on tullut jakamaan kanssamme ihmisen osan. Ihmisen osaan kuuluu paljon iloa. Iloa yhdessäolosta, hyväksytyksi ja arvostetuksi tulemisesta, luonnosta, taiteesta, ruuasta ja ties mistä. Tämänkin Kristus on tullut jakamaan kanssamme. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus viihtyi ystäviensä kanssa, käveli kedoilla ja kukkuloilla, söi ja joi, jopa niin, että jotkut moittivat Häntä siitä.
Ja sitten ihmisen osaan kuuluu paljon surua, sitä on turha luetellakaan. Senkin kaiken Kristus on tullut jakamaan kanssamme. Jokainen meistä tietää, miten hauras meidän inhimillinen osamme on. Elämämme voi päättyä millä hetkellä tahansa, ja siihenkin asti siihen sisältyy paljon kärsimystä, pettymystä, tuskaa.
Missä Kristus nyt sitten on? Mistä Hänet voimme löytää?
Hän on jo jokaista ihmistä lähellä, tunnistammepa Häntä tai emme. Hän on vierellämme. Lähempänä kuin aavistamme. Moni asia voi estää meitä näkemästä Häntä. Emme pidä itseämme kunnollisina uskovaisina. Muut tuomitsevat meidät. Emme täytä kristityn mittaa. Jolleivät muut syytä meitä, ehkä oma sydämemme syyttää.
Silloin lohdutuksenamme ovat 1. Johanneksen kirjeen sanat:
"Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaikki." (1 Joh. 3: 20)
Vapahtajallemme saamme tuoda kaikki elämämme asiat, aivan kaikki. Niin hyvät kuin pahat asiat. Hän tietää jo ne kaikki ja silti haluaa olla meidän luonamme.
Kristuksen luona saamme levätä. Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." (Matt. 11: 28)
Joitakin meistä uuvuttaa työ, joitakin työttömyys. Joitakin pelko, joitakin ahdistus. Kaikki me tarvitsemme sitä lepoa, jonka Jeesus voi meille antaa.
Tämä messu on nyt sitä lepoa, jonka Jeesus haluaa meille antaa, niille, jotka ovat täällä kirkossa tänä iltana, ja niille, jotka ovat vastaanottimien ääressä. Meitä on iso joukko odottamassa lepoa Jeesukselta. Olemme kuin se opetuslasten joukko, joka parveili Jeesuksen ympärillä kaksituhatta vuotta sitten. Jotkut ovat lähempänä, jotkut kauempana, jotkut ovat kiivenneet puuhun Jeesuksen nähdäkseen. Meillä on vähintään yhtä paljon kiistoja keskenämme kuin apostoleilla 2000 vuotta sitten, mutta Jeesus sietää meitä kaikkia, sietää oikein hyvin. Jeesus näkee meidät kaikki. Mutta ei tunkeile kenenkään luo. On hiljaa jokaisen lähellä.
Beetlehemissä maailmaan syntynyt, Golgatalla puolestamme kuollut ja kolmantena päivänä ylösnoussut Kristus kutsuu meitä yhteyteen kanssaan. Hän kutsuu meitä tunnistamaan Hänet, oma Vapahtajamme. Voimme sanoa Hänelle Pietarin tavoin: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." (Joh. 6:68 ) tai hätääntyneen isän tavoin: "Minä uskon, auta minua epäuskossani." (Mark. 9:24)
Meitä kaikkia kutsutaan yhtymään seuraavaan rukoukseen, se on Taizén veli Rogerin rukous:
Sinä, Kristus,
otat kantaaksesi sen mikä meitä painaa
niin kokonaan, että kaikki kuormamme kirpoaa
ja hetki hetkeltä uudestaan me lähdemme
keveälle matkalle,
levottomuudesta kohti luottamusta,
varjoista kohti kirkkaana virtaavaa vettä,
omasta tahdostamme
kohti tulevan valtakunnan näkyä.
Ja me tiedämme,
vaikka tuskin rohkenemme sitä edes toivoa,
että sinä näin tarjoat jokaiselle ihmiselle
ilon heijastaa kasvojasi. (2000 rukouksen vuotta, 99)