Kertokaapa, kuinka usein, kun olette ihastuneet toiseen naiseen ja todella TUNTENEET yhteyden, onkin se ollut kuvitelmaa? Minusta on todella vaikea uskoa, että näin vahvan yhteyden löytyminen ja kaikki "merkit" olisivat olleet oman pääni kuvitelmaa...
Täysin väärässä?
Kerran minulle kävi niin. Eräs tyttö, jonka tapasin koulussa. Vasta kun olin tuntenut hänet puolisen vuotta, aloin tajuta että olin täysin ihastunut. Aina kun hän hymyili, niin minäkin. Kun olimme kahdestaan jänen asuntolakämpässään juoden teetä, kaikki tuntui olen niin hyvin kuin vain olla saattaa. Puhuimme kaikesta, tappelimme, olimme joskus kuin vanha aviopari.
Mutta eipä tämä toteutunut. Kerroin tunteistani, mutta hän sanoi ettei voi rakastaa niin lyhyen tuntemisen jälkeen. Se sattui, mutta olemme edelleen ystäviä. Hän sanoi minulle todella viisasaasti. "Ne ovat sinun omat tunteesi, ei kukaan voi sanoa niitä vääriksi." Nykyään olen päässyt siitä yli, mutta muistelen niitä aikoja edelleen lämmöllä, vaikka hän asuukin nykyään toisella paikkakunnalla. Kyllä minäkin vielä joskus sen oikean löydän :)
Eli tiivistettynä, ei, ei se ole kuvitelmaa. Ainakin minä olen sen kokenut.
Mutta eipä tämä toteutunut. Kerroin tunteistani, mutta hän sanoi ettei voi rakastaa niin lyhyen tuntemisen jälkeen. Se sattui, mutta olemme edelleen ystäviä. Hän sanoi minulle todella viisasaasti. "Ne ovat sinun omat tunteesi, ei kukaan voi sanoa niitä vääriksi." Nykyään olen päässyt siitä yli, mutta muistelen niitä aikoja edelleen lämmöllä, vaikka hän asuukin nykyään toisella paikkakunnalla. Kyllä minäkin vielä joskus sen oikean löydän :)
Eli tiivistettynä, ei, ei se ole kuvitelmaa. Ainakin minä olen sen kokenut.