- 1 / 26
- Arto T
- 13.1.2012 16:21
Monet homoaktivistit haluavat nähdä homoseksuaalisen suuntautumisen kiveen hakattuna asiana ja hiljentää kaikki soraäänet, käytännön elämässä asia on kuitenkin toisin, muutos on mahdollista.
Seurantatutkimus: Seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua jopa kivutta
25.10.2011 17:00 | Elämään | toimitus E
Alkuperäinen tutkimus julkaistiin vuonna 2007
Journal of Sex & Marital Therapy –tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan homoseksuaalisen suuntautumisen muuttuminen on joillekin mahdollista, eikä prosessi keskimääräisten tulosten perusteella aiheuta erityistä psykologista kärsimystä. Tutkittuun ryhmään kuului 72 miestä ja 26 naista, joka yrittivät seksuaalisen suuntautumisen muutosta erilaisten kristillisten järjestöjen kautta 6-7 vuoden aikana.Noin 23 prosenttia tutkituista raportoi ”merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen”.
30 prosenttia tutkituista kertoi, että homoseksuaalinen vetovoima ei ollut hävinnyt, mutta se ilmeni vain satunnaisesti, 16 % ilmoitti vain vähäistä homoseksuaalisen kiinnostuksen vähentymistä, 12% kertoi ettei merkittävää seksuaalisen suuntautumisen muutosta ei ollut tapahtunut ja noin 20% oli luopunut muutosprosessista.
Alkuperäisen tutkimuksen julkaisivat vuonna 2007 Stanton Jones (Ph.D., Wheaton College) ja Mark Yarhouse, (Ph.D., Regent University) kirjassaan "Ex-Gays?". A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change -niminen seurantatutkimus on juuri ilmestynyt Journal of Sex & Marital Therapy -tiedelehdessä.
"Homoseksuaalisen suuntautumisen muutos näyttää olevan mahdollista joillekin. Muutosprosessiin osallistunut ei keskimäärin kasvattanut psyykkistä ahdistusta", kirjoittajat toteavat.
Tutkimukseen osallistujat arvioitiin, kun he olivat olleet muutosprosessissa 1-3-vuoden ajan. Heitä arviointiin uudelleen 3 vuoden jälkeen, ja kolmannen kerran 6-7 vuoden jälkeen. Viimeisessä arviointihetkellä mukana oli 64% alkuperäisestä ryhmästä.
Tutkijoiden motivaatio tutkimuksen tekemiseen liittyi American Psychological Association (APA) -yhdistyksen väitteeseen, jonka mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei voi muuttua, ja että riskit sellaisen yrittämiseen voivat olla suuria, National Association for Research & Therapy of Homosexuality -eheytysliikkeen verkkosivuilla julkaistussa tutkimusarviossa kerrotaan.
"Jonesin ja Yarhousen tutkimuksen standardit täyttävät tiukkuudessaan monet APA:n esittämistä vaatimuksista, joita se on asettanut muutosta koskeville tutkimuksille", arviossa todetaan.
Tutkimus: Jones, S. L., & Yarhouse, M. A. (2011). A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change. Journal of Sex & Marital Therapy, 37, 404-427. DOI: 10.1080/009263X.2011.607052