Sosiaalinen omatunto
Englannissa oli Hullut Päivät. Tavaraa sai ilmaiseksi niin paljon kuin jaksoi kantaa. Nettisivut pursuilevat kuvia, joissa huppupäiset kantavat ryöstetyistä liikkeistä ulos suuria televisioita ja muuta roinaa. Pääministeri Cameron ilmoittaa, että kaikki ryöstelijät etsitään kuvien perusteella ja kaikki saavat tuomion. Poliisilla on jo nettisivu, jossa on kuvia. Kuka tuntee?
Mutta myös kunnon kansalaiset ovat perustaneet omia nettisivujaan ryöstelijöiden paljastamiseksi. Eihän se sovi, että nuo roistot saavat ilmaiseksi, kun me maksamme täyden hinnan. Kännykkäkameroilla on näppäilty kuvia ennätystahtiin. Kuka tuntee näitä? Kunnon kansalaisten vastaisku.
http://catchalooter.tumblr.com/post/8668546291
http://zavilia.com/
Vähän omia kokemuksia:
Daizy-koira löysi puistosta pensaan alle viskatun lompakon. Se oli täynnä kortteja, pankki-, ajo-, henkilö-, asiakkuus- ja sairasvakuutuskortteja. Rahat oli varmaan viety ja lompakko viskattu pois. Etsiskelin ja soittelin, omistaja on erään suuren suomalaisfirman johtaja. Luultavasti hyväosainen ja hyvin toimeentuleva. Sihteeri neuvoi, mihin lomakko tulisi palauttaa. Odottelin, että tulisi viesti: "Kiitos". Ei tullut.
Vuotta aikaisemmin löytyi samanlainen merkittävän henkilön lomakko. Sovimme tapaamisen samana iltapäivänä. Omistaja tuli taksilla ja hoki: "Hyvä että löytyi, on hirveä kiire Tampereelle", ja taksi lähti samalla kohti rautatieasemaa.
Kerran vapun jälkeisenä aamuna löytyi Kaivopuistosta koululaisen puhelin. Kun puhelin soi, vastasin ja siellä pojan äiti kyseli. Iltapäivällä poika tuli hakemaan puhelinta. Äiti on pyörätuoli-invalidi ja odotteli autossa. Poika valitteli, että ei ole rahaa maksaa mitään löytöpalkkiota, mutta äiti oli leiponut kiitokseksi muutaman pullan.
On tullut aika kenkku tunne näistä hyväosaisista. Puistossa näemme joka päivä pulloilla ansionsa keräävän Matin (nimi muutettu). Työttömyyskorvaukset ovat loppuneet jo vuosia sitten. Matti nukkuu kesäajan piilossa toisessa puistossa. Matti oli löytänyt lompakon, jossa myös oli paljon kortteja ja pieni määrä kolikoita. Hän kertoi, että otti rahat ja osti alkosta pullon väkevää Dorista. Lomakon hän lennätti menemään. Omistajan nimen hän muisti. Tarkistin sen netistä. Hesarin mukaan yksi Suomen rikkaimmista.
Mistä mahtaa johtua, että yhteiskunnassa ihmiset elävät näin eri tavoin? Toisilla on yltäkylläisyyttä, toisilla ei mitään. Suomessa köyhyysrajan alapuolella elää yli 10% kansasta. Matin lisäksi en tunne heistä ainoatakaan. Mutta se on varma, että hyväosaiset eivät piiruakaan anna periksi etuoikeuksistaan. Useimmat oikeasti luulevat, että he ovat ansainneet hyväosaisuutensa ja huono-osaiset ovat itse syyllisiä. "Sosiaalinen omatunto" on menneen maailman käsite.
Näistä kertomuksista tulikin mieleeni oma kokemus:
Löysin kerran Kuopiossa vaellellessani keskeltä katua lompakon, jossa oli jopa rahaakin sisällä. Sen kummemmin en viitsinyt sisältöä tutkia, mitä nyt opiskelijakortin huomasin - ajattelin, että en haluaisi kenenkään tonkivan omaa lompakkoani. Kieltämättä olisi varmasti ollut helpompi vähän tehdä salapoliisityötä, kuin etsiä poliisipartiota vilkkaana iltana. Jälkikäteen selvisi, että lompakko kuului henkilölle, joka oli ollut vain pikaisesti vierailemassa kaupungissa. Omistaja nimittäin soitti saman illan aikana (jätin yhteystietoni poliisille, en löytöpalkkiovaatimusta) ja kiitti. Olisi tarjonnut kahvitkin, mutta olin jo kotimatkalla. Tulin vain iloiseksi siitä, että jonkun ilta oli pelastettu. :)
Jälkikäteen ajattelin, että olipa hyvä, että tämän kirkaan valkean lompakon keskeltä katua löysin minä, eikä joku vähemmän toisten omaisuutta kunnioittava yksilö. Ajatus on jotenkin puistattava - miksi toisia, toisten omaisuutta ja yksityisyyttä ei kunnioiteta? Tuskin sellainen ihminen, joka lompakon tyhjentäisi, välittää siitä onko omistaja köyhä opiskelija vai teollisuuspamppu.
En ole koskaan ymmärtänyt kateutta hyväosaisia kohtaan. Ajatuskin Britannian mellakoinnista saa vereni kiehahtamaan. Itse olen lama-ajan lapsi, ja tiedän millaista on kun ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen - hyvä jos perustarpeisiinkaan. Silti en tunne pienintäkään sympatiaa riehujia kohtaan, jotka vain lisäävät kurjuutta ympärilleen.
Ja saivartelijoille tiedoksi, en vertaa Suomen ja Britannian köyhien oloja. ;)
Toiset ovat syntyneet kultalusikka suussa, toiset ovat omin avuin hankkineet lusikkansa, toiset ovat hävittäneet lusikkansa ja joillakin ei sellaista ole ollutkaan. Tasan eivät käy nallekarkit.
Itse ajattelen jokaisen olevan lähtökohtaisesti oman onnensa seppä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa kurjuuteen suistunutta tai suistumassa olevaa pitää auttaa tarvittaessa pysyttelemään pinnalla ja sivistyneeseen yhteiskuntaan kuuluu vaikkapa vanhuksista ja sairaista huolen pitäminen. Mutta miten määritellä yleinen minimitaso oloille, johon asti vastuun voi siirtää kanssaihmisille ja yhteiskunnalle? Minusta varsinaisen hyvinvointinsa eteen kunkin on itse ponnisteltava.
Minulla ei ole vastauksia laajoihin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kenen on vastuu siitä, että jotkut kokevat näköalattomuutta, eivät löydä työtä, eivät pääse koulutukseen ja putoavat lopulta kyydistä? Mitä pitäisi tehdä, että tällaisia asioita pystyttäisiin ratkomaan? Miten yhteiskunta voi antaa tarvittavat mahdollisuudet tai huolehtia, että mahdollisuuksien tiellä ei ole turhia esteitä?
Vaan mitä tehdä, jos yksilö tai jotenkin määriteltävä ryhmä yksilöitä ei halua (tai osaa) mukautua vallitsevaan "järjestelmään", yhteiskuntaan? Miten yhteiskunnan pitäisi vastata tämän ajan huimiin yhteiskunnallisiin muutoksiin, kun enemmän tai vähemmän toimiviksi osoittautuneet hitaasti muotoutuneet järjestelyt alkavat natista liitoksissaan? Pitää kiinni vanhasta vai antaa vaan mennä? Pakottamalla vai toimimalla mukautumattomien ehdoilla?
Omasta mielestäni ratkaisun avain on kuitenkin lopulta yksilössä itsessään; asenteessa, halussa ja ponnisteluissa.
Yksi asia on myös se, että jo peruskoulun matematiikalla laskemalla nähdään ikävä tosiasia: kakkua on jakamassa aika monta ihmistä. Ollaan kestävyysvajeessa. Miten se ongelma pitäisi ratkaista? Eivät rakenteelliset ongelmat suoraan ratkea loputtomalla rahan ja mammonan lappaamisella hyväosaisilta köyhille. Sellainen ei ole kestävää kehitystä.
En myöskään määrittelisi "hyväosaisia" yhdeksi itsekkääksi ryhmäksi. Kyllä monet "hyväosaisetkin" tekevät yhteiseksi hyväksi asioita, maksamiensa verojensa lisäksikin. Kyllä "hyväosaisilta" myös vaaditaan. On muistettava myös, että monen "hyväosaisen" tekemä työ takaa vähäväkisemmillekin työn ja toimeentulon.
Minun on vaikea hahmottaa käsitettä "hyväosaisten etuoikeudet", enkä oikein käsitä sitäkään, mihin huono-osaiset olisivat "syyllisiä". Jos puhutaan syyllisyydestä omaan asemaansa, niin en ehkä käyttäisi sitä sanaa.
Mitä tulee toisten omaisuuden ryöstelyyn ja tuhoamiseen (saarivaltakunnassa), niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaikin keinoin on syytä selvittää tekijät ja rangaista heitä oikeudenmukaisesti. Mikään ei oikeuta nähdynlaiseen törkeään vandalismiin ja ryöstelyyn. Hetkittäin tulee jopa mieleen, että sopiva rangaistus voisi olla julkinen piiskaaminen. Pakaroilla viuhuminen voisi oikeasti tuoda rikollisten vandaalien mieleen jotta kannattiko.
Minusta yksityisomaisuuden suoja on yksi parhaista takeista hyvinvoinnille, muidenkin kuin omaisuuden lailliselle omistajalle. Sitä suurempana on tietysti hyvä pitää hengen suojaa.
***
Minusta kiitokset tai löytöpalkkiot lompakon löytymisestä kuuluvat eri yhteyteen kuin nykyajan sosiaaliset haasteet. Itse erottaisin ilmiöinä tahdittomuuden ja huonon käytöksen sosiaalisesta omastatunnosta. Mulkkuja osaavat olla niin kodittomat kuin supertuloiset johtajatkin.
Niin, ehkä vaatimukset sharia-lain käyttöönotosta eivät sittenkään ole pöllöimmästä päästä...
Minunkin näkemykseni mukaan avainsana on itsekkyys. Sitä voivat osoittaa kaikki ihmiset, täysin varallisuudesta tai sen puuttumisesta riippumatta. Yhteistä heille on halu saada itselle kaikki mitä mieli tekee, täysin piittaamatta muista ihmisistä. Jokainenhan on oman onnesa seppä... Nykyaikana entistä laajemmat ihmismassat saavat tietoonsa entistä tarkemmin kaikki suhmuroinnit ja kotiinpäin vetämiset, jota eliitti on kautta ihmiskunnan historian harrastanut. Jos muiden ryöstäminen ja etujen sekä omaisuuden kahmiminen on luvallista muutamille, miksi se ei olisi luvallista kaikille? Vallankumousten aika on taas tullut. Joukkovoima on aina voittanut rahan vallan. Nähtäväksi jää, joko rahalla saa ostettua sellaiset keinot, joilla massat saadaan ensimmäistä kertaa historiassa lopullisesti nöyrtymään.
En ole valmis ottamaan kantaa siihen, kuinka oikeutettuja joukkomellakoinnit ovat Britanniassa, Välimeren eteläpuolella, Syyriassa tai Kreikassa. Joka tapauksessa ne kertovat siitä, että osalle ihmisistä mitta on tullut täyteen, ja jotain on tehtävä. Jos ei ole mitään menetettävää, voi lähteä kadulle henkensä ja vapautensa uhalla. Joukossa myös tyhmyys tiivistyy, eikä se, mitä siellä kadulla sitten tapahtuu, ehkä tunnu yön yli nukuttua kaikista enää täysin järkevältä.
Paljolti tästä saadaan kiittää vapaata tiedonvälitystä, joka on tuonut mukanaan paljon hyvää mutta kuten Kiinassa on vahingoniloisina todettu, paljon pahaa myös (näennäisen?) vapauden puolesta rummuttavissa länsimaissa. Odotan kauhulla sitä päivää, kun Kiinan sensuuri murtuu ja miljoonat kiinalaiset päättävät lähteä kaduille.
Ainut keino, jolla hallitukset voivat taistella tätä kehitystä vastaan, on antaa ihmisille aito tunne siitä, että heillä on toivoa paremmasta. Maissa, joissa tilanne on jo räjähtänyt käsiin, tässä on joko epäonnistuttu tai sitä ei edes ole haluttu yrittää.
Minä olen tuosta yhteiskunnallisesta puolesta sitä mieltä, että työttömyys, syrjäytyminen ja kurjuuteen suistuminen on ennen muuta seurausta valtiossa harjoitetusta politiikasta. Minusta olisi epärehellistä väittää jokaisen olevan oman onnensa seppä, kun poliitikoilla ja talousammattilaisilla on sormensa pelissä ihmisten elämässä ja työllistymismahdollisuuksissa niin paljon kuin on. Kyllä tässä yhteiskunnassamme poliitikko ja pankkiiri ovat kansalaisen onnen seppiä, ainakin jos onnellisuutta mitataan elintasolla. Toki ihminen voi olla onnellinen vähemmälläkin rahalla, mutta se on asia erikseen. Paljon on kiinni ihan silkasta tuurista; en menisi sanomaan lapselle, joka on syntynyt syrjäseudulle alkoholistiperheeseen, jota hakataan ja jolla ei ole ystäviä, että "sinä olet oman onnesi seppä - pistä asenteesi kuntoon ja ponnistele". Minun mielestäni jossain kohtaa on olemassa piste jossa ihmiselle voidaan sanoa "okei, olet kärsinyt tarpeeksi, ei sinulta voida vaatia asennetta ja ponnisteluja". Nykyisin tuntuu, että monen mielestä tuollaista pistettä ei ole, vaan ihmiseltä voidaan tuota ponnistelua ja asennetta vaatia kohtuuttomuuksiin asti. Esimerkiksi ratikassa haisevaa resuista alkoholistia voidaan syyllistää surutta, tuntematta lainkaan hänen perhetaustojaan ja pärjäämisen edellytyksiään.
Perusturvan ja työttömyysturvan näen lähinnä vahingonkorvauksena, jota yksilölle maksetaan siitä, että kansanedustajat ovat edustaneet hänen asioitaan niin huonosti, ettei hänellä ole enää edellytyksiä pärjätä tässä yhteiskunnassa. Ihmiskuvani on siis sikäli optimistinen, että uskon valtaosan ihmisistä joka tapauksessa haluavan töihin, ja näin ollen heidän olevan vääryyden uhreja elleivät töihin pääse. Vahingonkorvauksen tulisi oikeustajuni mukaan vastata suuruudeltaan aiheutettua vahinkoa, ja toisaalta olla sen suuruinen, että se oikeasti tuntuu maksajan lompakossa. Tilanne olisi toinen, ellei yhteiskunnallisella päätöksenteolla olisi mitään vaikutusta ihmisen toimeentulon edellytyksiin. Silloin yhteiskunnalta ei olisi oikein vaatia korvauksiakaan. Periaatteessa on oikein, että työssäkäyvä keskiluokka on maksajana, koska jokainen työssäkäyvä vie työssäkäynnin mahdollisuuden joltakulta toiselta, kun työpaikkoja on rajallisesti.
Se sosiaalisesta omastatunnosta. Mutta olen smon kanssa samaa mieltä siitä, että sosiaalinen omatunto on kuitenkin hieman eri asia kuin käytöstavat lompakon kadottamisen yhteydessä. Siinä lienee kyse vain tapakasvatuksesta.
Rahalla saa hyvän koulutuksen. Kolutuksen taso riippuu aika paljon myös siitä mihin sattuu syntymään. Hyviä opettajia ei saada syrjäseuduille.
Opiskelija joutuu maksamaan oman koulutuksensa joko tekemällä töitä tai ottamalla opintolainaa. Töitä saa pitkälti suhteilla.
Hyvien perheiden lapsilla on mahdollisuus lähteä ulkomaille opiskelemaan hyvätasoisiin opinahjoihin, kun vanhemmilla on rahaa maksaa kulut. Suomessa rahakkaiden lasten vanhemmat ostavat lapsilleen asunnon opiskelupaikkakunnalta.
Koulutuksen suhteen yksi tärkeä pointti on myös opintokirjat. Opiskelen itse alalla, jolla yksittäinen kurssikirja maksaa tyypillisesti 100-200 euroa, ja yliopiston joka kurssilla on tietenkin eri kirjat. Ei sellaisia ole kenelläkään varaa opintotuista ostella. Hieman edullisemmin kirjan voi saada tilaamalla vaikka Amazonista, mutta se edellyttää luottokorttia, jota monella vähävaraisemmalla ei ole. Yliopiston kirjastossa on usein lainattavissa 1-5 kpl kirjoja kurssille, jolla voi olla 200 osallistujaa. Varakkaammilla tentteihin valmistautuminen on helpompaa.