Juhannuksen viettoa

Pohdin juuri millaisia juhannuksia olen joskus viettänyt. Ehdottomasti erikoisin juhannus oli Münchenissä siellä opiskellessani. Itseäni ei olisi kovasti haluttanut lähteä minnekään, mutta "kyllä kaikkien suomalaisten pitää juhlia kesän suurinta juhlaa yhdessä!" Siispä änkesin mukaan. Paikka oli Münchenin läpi virtaavan Isar-joen mutkan hiekkasärkkä. Sinne oli pystytetty grilli makkaran paistoon ja pienimuotoinen juhannuskokko. Jokainen toi omat juomansa. Suomalaisia oli paikalla muutama kymmenen, osalla paikalliset puolisot, jotka oli raahattu mukaan osallistumaan suomalaiseen traditioon. Säätiedotus oli luvannut hieman epävakaista, siis aivan kuten Suomessa. Minulla ei ollut kunnollisia sadevarusteita, joten pukeuduin kansallisvaatteeseen, kahisevaan tuulipukuun. Se oli virhe.

Tilaisuus alkoi kohtalaisesti suomalaistunnelmissa. Otettiin kaljaa ja laulettiin suurella kaiholla muistaakseni Kotimaani onpiii Suomiii... ja Siniristilippumme jne. Ja sitten ryhdyttiin sytyttelemään makkaragrilliä. Siinä vaiheessa Sateen jumalatar Esther (mikähän hän on saksalaisen taruston mukaan nimeltään?) käänsi pyllynsä suomalaisten suuntaan. Alkoi sataa aivan kaatamalla. Sitä jatkui koko illan. Kokon sytyttely oli lähes epätoivoinen teko. Jotenkin se saatiin palamaan lähes kituutellen. Juhlat jotekin sammuivat varsin pian ennen kuin kukaan osallistujista ehti edes yrittää sammua.

Tuulipuku tuntui imevän sisäänsä enemmän vettä, kuin päästi sitä ulos. Sanotaan, että joku on märkä kuin uitettu koira. Sellaiseksi tunsin oloni. Jopa lompakon setelit olivat likomärkiä. Kämpillä pitkä kuuma suihku tuntui aivan taivaalliselta.

Sellainen mieleen muistunut juhannus. Entäpä sinulla?