Psykopaatit keskuudessamme

Aloitan tämän keskustelun psykopaateista muutamilla esimerkeillä. En ole aikonut juurikaan osallistua rajanvetoon psykopaatti/sosiopaatti. Se ei hyödytä mitenkään varsinaisen uhkan ymmärtämisessä. Edes kaikki alan asiantuntijatkaan eivät ole yhtä mieltä missä kohden raja liikkuu. Se viisaus tuskin löytyy Ranneliikkeen keskustelusta. Z-lehden toimittaja vältti tämän puhumalla "auervaarasta", joka kattaa vain osan psykopatian ongelmasta. Lehden otsikko on "Kun unelmien mies onkin auervaara". Ingressi: Homopiireisskäin vaanii joskus harvinainen mutta vaarallinen huijari. Hän rakentaa suhteen ruusunpunaisille valheille. Juttu on hyvä ja suosittelen sen lukemista vaikkapa kirjastossa.

Z-lehden kirjoituksessa on haastateltu asiantuntijana psykologi Kari Kaimolaa. Kaimola arvioi luonnehäiriöisiä olevan väestöstä noin prosentin verran ja heistä auervaaroja murto-osa.

Amerikkalainen psykopatian asiantuntija Robert D. Hare arvioi psykopaattien määräksi kaksi prosenttia väestöstä. Vankiloissa tuo luku on paljon korkeampi.

Kun tätä puheenvuoroani mietin, hätkähdin sitä, kuinka usein nyt psykopaatiksi arvioimiini henkilöihin olen jollakin tavoin elämäni aikana törmännyt tai heistä tiedän muuten. Ainuttakaan tähän keskusteluun mahdollisesti kuvailemaani henkilöä ei ole minun tietääkseni diagnostisoitu psykopaatiksi. Päättely heidän luonteenlaadustaan on yksinomaan minun. Veikkaan, mutta en ole tietenkään varma, että Kaimolan ilmoittama luku on alakantissa.

Kerron jo etukäteen, että jos tämä keskustelu menee vanhaan tapaan henkilökohtaiseksi nälvimiseksi, menetän pian kiinnostukseni jatkaa.

Seuraava tarina on tosi, mutta nimet ja yksityiskohdat muutettu uhrin suojaamiseksi.

Juhani

**********

Homomies, vaikkapa nimeltään Pekka törmäsi nuorehkoon ja komeaan homomieheen Mattiin jossakin homojen kohtaamispaikassa. Pekka kuuli sydäntäsärkevän tarinan siitä, kuinka Matin perhe oli potkaissut hänet juuri hetki sitten kadulle, koska tämän identiteetti oli vahingossa paljastunut. Hänellä ei ollut kattoa päänsä päällä.

Pekka tunsi voimakasta sympatiaa Mattia kohtaan ja otti hänet oitis asumaan luokseen. Matilla oli kuuluisia ystäviä, mutta heille ei asiasta voinut puhua mitään, koska hän oli kaapissa. Hän oli nuoren elämänsä aikana ehtinyt myös kokea hyvin paljon ja tavata monia mielenkiintoisia ihmisiä. Pekka rakastui Mattiin korviaan myöten. Parin suunnitelmiin tuli yhteinen elämäntaival. Eräänä päivänä Matti katosi, eikä Pekka saanut häneen enää yhteyttä. Pian hän huomasi pankkikorttinsa kadonneen ja myös muuta arvokasta oli hävinnyt. Pankissa todettiin pahimman tapahtuneen. Kaikki Pekan rahat olivat kadonneet tililtä. Matti oli hankkinut tietoonsa Pekan pankkikortin tunnusnumeron.

Pekalle kaikki näytti alkuun uskomattoman upealta ja hienolta. Hän oli löytänyt elämänsä kumppanin. Hän ei osannut hetkeäkään epäillä, että kerrotut tarinat eivät pidä lainkaan paikkaansa.

Pekka meni järkyttyneenä tekemään poliisille rikosilmoitusta. Poliisin kuvastosta löytyi helposti kadonnut henkilö. Poliisi kertoi Matin tehneen useita aivan saman kaltaisia homomiesten puhdistuksia ja mitä ilmeisimmin jatkavan samaan malliin.

"Matista" en tuon tapahtuman jälkeen ole kuullut mitään. Hän joko hän istuu vankilassa taikka etsiskelee uusia uhreja homomiesten joukosta. Näistä asioista vaikeneminen julkisuudessa esimerkiksi häpeän vuoksi helpottaa tuntuvasti "Matin" toimintaa.
Kun täällä aikaisemmin toisessa keskustelussa puhuin psykopaateista, sain oitis yksityisen yhteydenoton, jossa kerrottiin pääkaupunkiseudun homopiireissä operoivasta, homoja hyväksikäyttävästä henkilöstä. Hän ei ole sama, kuin tarinani henkilö.

Totesin, että paljoa ei ole tehtävissä. Vain yleinen tiedon lisääminen ja varovaisuus voivat auttaa.

Juhani
Tota noin......oliko tämä tosia tarinan henkilö "Matti" nyt tälläinen psykopaatti?
Anteeksi tyhmyyteni mutta tarvitsen lisävalaitusta asiaan....
Niin ja mikä tämän koko keskustelunavauksen pointti siis on...
  • 6 / 43
  • Sagittara
  • 21.3.2005 23:49
Voe voe, tuo tarina on niin tuttu heteropiireissä ettei ole tosikaan. Miksei sitten homopiireissä esiintyisi samaa ongelmaa...? Huijareiden psykopaateiksi leimaaminen on tosin hiukan kummallinen käänne. Näitä tapauksia on ollut iät ja ajat ja kaikki tuntemani tapaukset ovat kyllä terveiden kirjoissa. Tarinan opetus on minusta ennenkaikkea se, ettei kannata olla sinisilmäinen. Kaikki homotkaan eivät välttämättä ole synnittömiä enkeleitä, olettaisin.

Juhanin fiksaatiota psykopaatti-sanaan ihmettelen ja itse asiassa koko tämän ketjun aiheeseen, hän kuitenkin toisaalla korostaa psykologian tuntemustaan ja vainoharhojen vastaisuuttaan. Minä en ole kärkäs tuomitsemaan ketään mistään, mutta tulee vaan mieleen joskus ehdottaa Juhanille, että kannattaa ehkä joskus juoda vaan kupillinen kamomillateetä ja pitää pieni hermoloma. Ei pahalla, mutta silti. ;-)
Tämä psykopaattijuttu on valitettavan tosi vaikka osa täällä olevista ei sitä uskokaan. Eräs ystäväni uskoutui minulle jokin aika sitten ja kertoi puolisonsa paljastuneen psykopaatiksi. Elo on kuulemma yhtä h*lvettiä mutta eroaminen ei toistaiseksi onnistu.

Hän on tutustunut aiheeseen ja antoi minullekin materiaalia jota olen lukenut. Lisäksi tv:stä on tullut pari juttua aiheesta ja lehdissä on ollut juttua. Onko tämä siis käsittääkseni jokin uusi läpimurto psykologiassa/psykiatriassa?

Olen aivan varma että eräs minunkin entinen kumppanini on tällainen psykopaatti mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Asiaa Sagittara en olisi itse voinnut sanoa asiaa paremmin, näin vaan on maailmassa on pullollaan kusipäitä joita kannattaa välttää ellei satu olemaan masokisti.
Niistähän se äiti myös varoitti ja täällä tää toinen..... :)
Mutta ei psykopaatti ole pelkästään joku huijari joka vie rahasi. Psykopaatti voi olla sellainenkin että tekeytyy ensin todella mukavaksi ja rakentaa itselleen tietynlaisen roolin. Sen jälkeen hän paljastaa todellisen itsensä ja alkaa painostaa ja hyväksikäyttää toista tavalla tai toisella ja alistaa toisen niin alas ettei toisella ole itsetunnosta mitään jäljellä. Ulkopuolella olevalle maailmalle esitetään luonnollisesti mukavaa ja täydellistä perhettä.

Esimerkiksi taitava syyllistäminen kuuluu tähän. Tyypillistä että jos x (psykopaatti) ja y riitelevät niin joka ikinen riita päättyy siihen, että y pyytää x:ltä anteeksi, koska "eihän x:ssä ole mitään vikaa".

Tuota kaikkea on vaikea käsittää jos ei itse ole ollut sellaisessa mukana ja asia on paljon syvempi ja monimutkaisempi kuin ensin uskoisikaan. Ja tietysti, psykopaatti ei itse koskaan tunnusta olevansa sellainen.
Mobile osuu asian ytimeen. Psykopaatti vie taitavasti uhrinsa itsetunnon, rahat ja joissakin tapauksissa myös hengen. Uhri saattaa itse luulla pitkään olevansa syyllinen vaikkapa parisuhteen vakaviin ongelmiin. Psykopaatti löytää taitavasti uhrinsa, joka ei ehkä pitkään aikaan tajua joutuneensa verkkoon, josta ei ole poispääsyä. Uhrin tultua käytetyksi loppuun psykopaatti heittää hänet pois ja etsii uuden uhrin ja sama toistuu. Uhri on tavallisesti niin lyöty, ettei siitä muille paljon puhele. Psykopaatti pistää muut palvelemaan omaa tavoitettaan ja vain sitä. Millään muulla ei ole väliä. Se tavoite voi olla yhteiskunnallisen vallan saanti, taloudellisen edun saanti, tai vaikka tarve saada jatkuvasti uutta seksuaalista tyydytystä.

Psykopaatille näiden asioiden keskustelu julkisesti ja hänen toimintansa piirteiden paljastaminen on myrkkyä. Tämän keskusteluketjun pointti ainakin minun osaltani on se, että ihmiset oppisivat tunnistamaan tullaisia yksilöitä, välttämään heitä tai irtautumaan sellaisesta suhteesta.

On totta, että näitä tyyppejä on aina ollut. Se tietoisuus ei kuitenkaan mitenkään helpota uhriksi joutuneiden tilannetta.

Juhani
Minustakin on ihan ok, että tästä aiheesta puhutaan omassa keskustelussa, koska se on pompannut niin monissa muissa esiin. Eli kiitos Juhani, että avasit näkökulmaasi vihdoin vähän enemmän.

Olen myös samaa mieltä kuin tuolla ylöpuolella, että kertomuksesi oli lähinnä tavallinen huijaritarina ja se miksi joku toimii siten ei välttämättä tee hänestä psykopaattia.

Ja niin, sinisilmäisyydestä joutuu välillä maksamaan kovan hinnan - muodossa tai toisessa. Mutta se, että psykopaateista varoitellaan lähes jokaisessa keskustelussa on myös minun mielestäni vainoharhaista.

Tunsin aikoinaan yhden jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen (en ole ammattilainen joten en osaa parempaa diagnoosia heittää). Hänen parisuhteensa oli kyllä kuvatunlaista ja todellakin säälin hänen kumppaniaan, joka ei siitä suhteesta ole edelleenkään päässyt pois. Mutta tämä ihminen, josta joku käyttäisi nimitystä psykopaatti, on kuitenkin myös itse uhri, jollei muuten niin oman mielensä.
Aikoinaan yirtimme saada häntä hakemaan apua, mutta muutamassa vuodessa ja lukuisien itsemurhaviestien jälkeen ymmärsin, että en voi auttaa. Hän hallitsi (hallitsee) tosia syyllistämällä nämä kaikesta, äärimmäinen temppu oli aina uhkailla itsemurhalla, ja saada kaverit hysteerisesti juoksemaan Pitkin kaupunkia.
Mutta silti hänen kumppaninsa ei pysty/ halua jättää häntä, vaikka uskottomuus on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Mutta silti uskon, että tuollaiset tarinat eivät ole niin tavallisia ja psykopaatiksi leimaaminen on ainakin liioittelevaa ja vainoharhaistakin.
Tuota noin.....ööhhmmm.....Juhani, Juhani, Juhani....esimerkkisi ovat ainakin minulle aika ontuvia. Jos noilla esimerkeillä lähdetään nyt hakemaan kuka on psykopaatti niin täällä aikaisemmin esintynyt % luku on Todella suurempi.
Jussi-boy, suoraan sanottuna tuo viimeinen esimerkki on vaan osoitus kylmästä, härskistä buissneksestä jota maailma on pullollaan.
Vai kalasteletko nyt muilta tähän hieman "parempia" esimerkkejä?

Uskon tuntevani Psykopaatin(ainakin hieman sen tapaisen) entisessä duunipaikassani, ainakin kaikki hänen käyttäytymisensä viittaavat siihen.
Mutta mitään suurempaa pahaa en usko hänen saavuttaneen sillä muuta kuin mielipahaa työympäristössä.
Kyseessä on nainen joka on päässyt duunipaikassaan etenemään "lähetistä" työnjohtajaksi. Mutta kaiken sen selkäänpuukotuksen, panettelun, juoruilun takan on ainoastaan äärettömän heikko itsetunto mistä tämä nainen kärsii, tetysti naisen "kova pinta" estää monia näkemästä tätä asiaa,
Sitten kun kyseinen naisen ympärillä pyörii samanlainen joukko hiljaisia, ujoja, heikosta itsetunnosta kärsivä joukko....on soppa valmis.

Minuun nainen yritti saada "otetta" monta vuotta mutta onneksi omaan kovan suuvärkin joten vastasin hänen julmaan huumoriin aina 110% takaisin mikä sai hänet todella vaivautuneeksi.
Joku sisälläni tiesi aina että kyseinen nainen ei ole muutakuin Bad News, muuten niin mukavan/seurallisen oloisesta vaikutelmasta huolimatta (siinä hän on loistava, mihin monet lankeavat) osasin pitää etäisyyttä.
Kyseinen esimerkki on hieman huono mutta täytää kyllä sen että tämä nainen käytää ympärillään olevia ihmisiä kylmästi hyväkseen ja ainoastaan omiin tarkoitus periinsä....hyvin kylmällä tavalla. Ice cold, Bitch!
Mielenterveysseura Helmin sivuilta löytyi tällainen:

"Eräässä oppikirjassa psykopatia määritellään näin:

Kyseessä ovat potilaat, joiden oireina ovat pinnallisuus, viehätysvoima, älykkyys, heikko turhautumien sieto ja psykoottisten sekä neuroottisten oireiden puute. He ovat epäluotettavia, minäkeskeisiä ja kyvyttömiä rakastamaan ja tuntemaan katumusta.

Raimo Mäkelä kuvaa eräässä monisteessaan näitä henkilöitä osuvasti. Hän luettelee kaikkiaan 35 erilaista piirrettä, jotka kuvaavat asosiaalista persoonallisuutta (psykopatiaa). Seuraavassa joitakin näistä kuvauksista:

Hän tekee fyysisesti ja psyykkisesti normaalin vaikutuksen: hän on yleensä hauskannäköinen, ystävällinen ja puoleensavetävä.
Hän esiintyy auktoriteettina ja on autoritaarinen. Hän haluaa olla huomion kohteena. Hän alistaa jokaisen, joka suostuu siihen. Hän ostaa liittolaisia ja rakkautta ja käyttää toisia hyväkseen.

Hän on epäluuloinen eikä luota kehenkään.
Hän ei koskaan kadu, masennu, häpeä eikä ole syyllinen. Hän muuttaa kantaansa, unohtaa lupauksensa ja syyllistää muut.
Hän ei koskaan anna anteeksi kokemaansa loukkausta.

Hänellä on mahtava käsitys omasta itsestään.
Tällainen ihminen on pahimmillaan - josta tässä nyt on kysymys - täydellisen itsekeskeinen, vallanhimoinen, kyltymätön ja tyydyttämätön, kykenemätön asettumaan toisen asemaan ja rakastamaan. Hän on sokea itseensä nähden; ei tunne itseään eikä tiedosta omia puutteitaan.

Nämä eivät ole villin pedon, vaan pelottavan vaikean ihmisen kuvauksia.

Kaikki tällaiset ihmiset eivät suinkaan kulje murhaamassa muita ihmisiä. Missä he ovat ja mitä he tekevät? Osa päätyy rikollisiksi ja huijareiksi. Huijareina he erikoistuvat avuttomien ihmisten puijaamiseen. Kuitenkin valtaosa psykopaateista on kuitenkin hyvissä asemissa yhteiskunnan eri alueilla. Luultavasti huomattava osa talousrikollisista kuuluu tähän ryhmään."

Kia
Joo, olen joskus lukenut samanlaisen tuotelistauksen psykopaatista sekä lukiessani tuota nyt en voi välttyä vetämästä tiettyjä samankaltaisuuksia erääseen ihmiseen (en sano nyt missä foormumissa) mutta sanotaan nyt vaikka näin: It takes one to know one.
Älä viitsi, Hmmm, tuollainen kommentointi ei varmasti paranna keskustelun tasoa. Henkilökohtainen antipatiasi yhtä palstalaista kohtaan on tullut jo ihan riittävän selväksi moneen otteeseen.

Ei nyt sentään tarvitse ketään psykopaatiksi luokitella, vaikka ei tykkääkään jonkun tyylistä kirjoittaa.
Ensinnäkin, erittäin hyvä, että tästä aiheesta puhutaan.

Toiseksi, nykyään alkaa olla jo kasvava uhka liioitella näitä arviota persoonallisuudesta. Kuka on psykopaatti, kuka läheisriippuvainen, kuka hoitamaton ADHD jne. Tämäkin on hyvä pitää mielessä.

Kun asiantuntijan lausuntoa on harvoin psykopaatin uhrilla käytössä ja hän tuskin sitä saakaan, on tosiaan hyvä tietää asiasta jotakin. Tieto voi kummasti avata silmät tilanteessa, jossa parisuhteen ongelmissa, kuten riidoissa ja syyttelyssä yms. ei tunnu olevan mitään loogista syytä.
Hmmmmmmmmm:lle vastaus
Poju, tekstisi ovat lapsellisia. Voisit aikuistua ja antaa sillä välillä aikuisten keskustella asioista, joista et mitään ymmärrä.
Minullakin on vähän sellainen olo, että kaikenlaisia leimoja ollaan nykyisin kovin herkästi lyömässä sinne sun tänne, jotta ympärillä oleva maailma saadaan jäsentymään mukavan yksinkertaiseen muotoon.

Ihmismielen luokittelu ei ole niin helppoa, kuten jokainen esim. oman seksuaalisuutensa kategorisoinnin kanssa silmätysten joutunut tietää. Luonteiden normaaleiksi tai patologisiksi katsottavat vaihtelut ovat varmasti yhtö hankalasti arvioitavissa, vain ääritapaukset voidaan selkeästi nimetä. Suurin osa meistä sijoittunee monessa suhteessa pikemminkin välimaastoon.

Sopimuksenvarainen asia sitten on, minkä kynnyksen ylittävä ”poikkeavuus” on katsottava kuuluvaksi sairausluokituksen piiriin ja millainen käyttäytyminen on vain osoitus ”persoonallisesta” luonteesta.

Ihmisiä on toki arvioitava avoimin silmin, mutta itse ainakin pyrin välttämään kovin kaavamaisia ja hätäisiä luokitteluja, ainakin yrittäen huomioida jokaisen ihmisen yksilöllisenä olentona, jossa on monenlaisia piirteitä.
  • 19 / 43
  • kevätpäivä
  • 22.3.2005 13:53
Hyvä että psykopatiasta puhutaan myös täällä. Joka ei ole ollut psykopaatin uhri, hän tuskin pystyy täysin ymmärtämään mitä kaikkea ikäviä asioita sellaiseen ihmissuhteeseen saattaa sisältyä.

Sellaiset ihmiset ovat varsinkin ikävässä asemassa joiden vanhempi on psykopaatti. Aikuisiällä voi olla vaikeaa etsiä ja saavuttaa terveitä ihmissuhteita vaikean ja traumaattisen lapsuuden vuoksi.

Juhani Mäkelän kirja on hyvä lukea, sille joka enemmän asiasta kiinnostuu.

On ikävää että Juhani V:stä on tullut joidenkin kirjoittajien päähänpinttymä. Olen joskus miettinyt onko kyseessä jokin hylätty vanha ja katkeroitunut heila joka narisee ja nalkuttaa näin netin kautta kun ei enää muuhun pysty.. Sen
verran kummallisilta on tekstit välillä vaikuttaneet.
Psykopaatit operoivat enimmäkseen siellä missä heidän annetaan operoida rauhassa. Millä perusteella homoseksuaalien yhteisö olisi sellainen?

Todellisuudessa psykopaatteja viehättää uskonnolliset liikkeet, koska skandaaleja ei tahdota tuoda julkisuuteen yhteisön leimautumisen pelossa. Viime vuosina on paljastunut että tuollaiset yhteisöt ovat elätelleet pedofiileja.

Homoseksuaalipiireissä taas leimaantuu vähän liiankin helposti, kokemukseni mukaan. Mutta minäpä en olekaan hyväksikäyttäjä joten en voi sanoa, kuinka vapaasti ihmiset myöntävät ääneen että heitä jymäytettiin. Tai niistä jotka pääsevät häpeänsä yli, kuinka moni uskaltaa.
mietin asiaa, ja minusta tuntuu että todellakin on varmaan totta, että juuri esim. uskonnollisen liikkeen perustaminen voisi olla psykopaatille nautinto ja "oikeanlainen" ympäristö.

hieman arveluttavana pidän sitä, että psykopaatin leimaa alettaisiin helpommin lyödä ihmisiin. usein diagnooseissa löydetään sitä, mitä etsitään. varsinkin ongelmallista on se, jos vankankin arkikokemuksen perusteella diagnosoi toisen psykopaatiksi.

tottahan on, että äärimmäisen narsistisia hyväksikäyttäjiä on. mutta taustalla saattaa olla esim. niin traumaattisia kokemuksia, että ihminen on jo lapsuudessa kovettanut itsensä eikä enää kykene empatiaan. torjunnat voivat olla todella vahvoja, mutta jos ihmisen pahan olon näkee vain hän itse, voi ulkopuolisena olla todellakin vaikea nähdä, että ihmisellä on omatunto, hän ei vain "pysty" käyttämään sitä, tai tarvitsisi todella paljon tukea pystyäkseen edes hieman avautumaan.

tällaisen ihmisen kanssa voi olla mahdoton olla esim. parisuhteessa. mutta onko hän psykopaatti? tietysti on hyvä tajuta se, että tällaista ihmistä ei yksin voi "pelastaa", ja voi olla oman mielenterveyden kannalta parempi lähteä suhteesta. mutta samoin kannattaa lähteä psykopaatin kanssa aloitetusta suhteesta.

eikö psykopaatin määritelmään liity se, että häntä on (lähes?) mahdoton saada muuttamaan toimintaansa? kun taas joskus täydellisen narsismin takana voisi olla pohjaton itseinho traumoista johtuen? ja hänen käyttäytymiseensä voitaisiin vaikuttaa, hän ehkä jopa toivoisi sitä? itse uskon että monia "kusipäitä" voi auttaa, eri juttu tietysti kenen asia se lopulta on. siksi luulisin, että nuo arviot psykopatian yleisyydestä ovat varmaan oikeansuuntaisia...

mitä me lopultakaan teemme diagnooseilla? ne eivät koskaan voi kattaa ihmistä kokonaisuutena. minusta tärkeämpää olisi miettiä, miten toimia...
Nimimerkeille nalsa ja kevätpäivä......komenttini voivat olla lapsellsia, aivan miten vaan, toistaiseksi tämä on vapaa foorumi joten sana on vapaa.

Nalsa voi perustaa oman klubinsa jossa "aikuiset" juttelee keskenään...
Aikuistumis prosessini on varmaan valtavasti kesken onneksi minulla on tiedät joista voin katsoa kasvumallia.
En ole väittänytkään ymäärtäväni koko psykopaatti käsitettä mutta hei elä ja opi.
Aiheenahan ON Psykopaatit keskuudessamme, joten mistä minä tiedän kuka meistä on, vai oliko aiheena joku muu?
Pyydän anteeksi jos aiheena oli parvekukat.

Kevätpäivä......arvailusi oli hillitön meinasin jakkaralta tipahtaa kun nauratti niin hyvin. Way to go, miss Marple.

Jos aiheena on viellä Psykopaatit eivätkä parvekekukat.......hulluja on maailma täysi. Itsekkyys valtaa ihmistenmieliä entisestään, puhumattakaan ahneus ja kylmä hyväksi käyttö.
Niitä on turha sekoittaa Mielestäni(tämä ei perustu mihinkään kirjatietoon, pahoitteluni siitä) psykopaattiseen käyttäytymiseen.
Juhanin mainitsemat mallit ovat valitettavia ja tosia arkielämässä mutta siitä pääse osalliseksi niin heterot kuin homotkin ja muutama lesbo kuulema myös.
Kukaan ei ole sanonut arkielämää ruusutarhassa kävelyksi, se on välillä kovaa ja armotonta mutta niin sen täytyykin. Vaikeudet/vastoinkäymiset opettaa ja vahvistaa ihmistä. Niin se pelaa luonnossakin. Ainoastaa eläintarhassa villieläin on kontrollin ja suojeluksen alaisena.....mutta onko se aitoa elämää?
Hm. Näin maallikkona ei oma asiantuntemukseni riitä siihen että uskaltaisin ympäristöstäni psykopaatteja ryhtyä osoittelemaan. Helposti kun näyttää käyvän niin että hankala työkaveri tai inhottava naapuri saa sen leiman. Samalla sana menettää oikean merkityksensä. Arkikäytössä kusipää käy huijareiden ja henkistä kiristystä tekevien termiksi ihan hyvin, ei sen sanan käyttäminen tee kenestäkään vähemmän hienoa ihmistä..

Mihin diagnooseilla tarvitaan? Siihen että jos on varmasti psykopaattiin törmännyt, tietää että sitä ihmistä ei todellakaan voi muuttaa. Sekin voi olla kova paikka myöntää. Hyvä että asiasta puhutaan, helpottaa varmasti niiden tilannetta jotka näiden ihmisten käsittelyyn ovat joutuneet. Useimmille asioille ja ihmisille voi kuitenkin tehdä jotain, siihen kannattaisi tosiaan myös keskittyä. Kusipäiden parantaminen on kaunis ajatus, tukea tarvitsevat kuitenkin erityisesti kusipäisen käytöksen kohteeksi joutuneet. Jos se ei tapa niin se vahvistaa ei aina pidä paikkaansa
Valehtelijaa pidetään psykopaattina. Rehellisyys on meille arvo.

Olemme hyvin kilttejä. Toisaalta edessäpäin teeskenteleviä ja nöyristeleviä.

Suhteessa ollaan vapaaehtoisesti. Kun psykopaatille pistää hanttiin tulee hankaluuksia. Hän suuttuu ja kostaa. Sitten hän hylkää. Tätä hylkäämistä ja minuutemme mitätöimistä emme kestä.

Kun sanoo rakastavansa, mutta käyttäytyy sanojensa vastaisesti, niin sen jo pitäisi pistää hälytyskellot soimaan. Kun toistuvasti unohtelee toiselle tärkeitä asioita eikä pidä lupauksiaan, mitä muuta tarvitaan uskomaan, ettei rakkautta ole, vaikka päinvastaista vakuuttelisi.

Psykopaatti ei kanna vastuutaan, vaan vastaa:" Itsehän teit, mitä teit!"
Minäkin sain makeat naurut tuosta Kevätpäivän pohdinnasta joidenkin kirjoittajien päähänpinttymistä. Itse olen samaa asiaa joskus miettinyt. Kun noita vanhoja hoitoja ei ole, niin Pavlovin ehdollistamiskokeet tässä lähinnä mieleeni tulevat.

Tästä ihmisten leimaamispuheista tulee muistuma sisarestani, jolle tulin joskus kaapista ulos hänen kauhisteltuaan: "Voitteko kuvitella mitä näin Vanhan Kellarissa? Kaksi miestä siellä suuteli toisiaan!". Minun aiheuttamani "valaistumisen" jälkeen hän alkoi nähdä homoja joka puolella. Sitä kesti hetken. Hänen uteliaisuutensa ja homoleimaamisensa jäivät sikseen. Asia arkipäiväistyi.

Psykopatia on niin moninainen ja monisärmäinen asia, että jopa alan asiantuntijoilla on joskus vaikeuksia tunnistaa ehta psykopaatti, saatikka meillä muilla.

Psykopaatit taitavat pelottelun. Ellei uhri heidän tahtoonsa alistu, uhataan oikeusjutuilla tai jopa väkivallalla. Kanteiden nostaminen oikeudessa on eräs hallinnan välineistä.

Joku jo totesikin, ettei psykopaattia voi muuttaa. Samaa mieltä ovat alan asiantuntijat. Psykopaattihan ei ole minun mielestäni sairas. Se on hänen luonteenpiirteensä, josta joku on todennut sen kiveen hakatuksi. Kun rikoksia tehnyt psykopaatti pääsee vankilasta, hän saattaa jatkaa aivan samaan malliin kuin ennenkin.

Kuinka heihin pitäisi suhtautua?

Z-lehden jutussa oli tärkeä neuvo. Jos jokin asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei todellakaan ole totta. Kannattaa siis olla pikkuisen epäluuloinen, jos asiat näyttävät todella ruusuisilta. Tarinoiden taustojen tarkistaminen vaikka hänen ilmoittamiltaan tutuilta, voi paljastaa valheet.

Jos huomaat joutuneesi psykopaatin uhriksi, tee niin pitkä välimatka kuin suinkin, jos se on mahdollista. Mieluiten katkaise yhteydenpito tyystin. Olen itse kokenut tämän tavan eräässä tilanteessa tehokkaaksi.

Älä jää kriisissä yksin. Tarvitset apua asiantuntijoilta ja vertaistukiryhmiltä.

On hyvä muistaa, että psykopaatit ovat vain yksi ryhmä, joiden kanssa voi syntyä ihmissuhde- tai muitakin ongelmia. Toki ne heidän kanssaan ovat varsin usein vakavia. Ihmiset ovat moninaisia ja niin ovat ihmisten väliset ongelmatkin.

Juhani
Tähänkin threadiin haluan sanoa, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Psykopaatti on patologisesti sairas mielenterveyden häiriöstä kärsivä ihminen.

Sosiopaatti on se, mistä puhutte. (synnynnäinen, täydellinen mulkku)
JuhaniV kirjoitti: Älä jää kriisissä yksin. Tarvitset apua asiantuntijoilta ja vertaistukiryhmiltä.

Mun on ihan pakko kysyä sulta JuhaniV....onko sulla mitään tekemistä ammattisi puolesta sitten näissä tukiryhmissä vai oletko itse "se" ammatiauttaja?
Ole ystävällinen ja vastaa.
Psykopaatti ja sosiopaatti ovat käytännössä synonyymejä keskenään.

Google löysi kaksi kivaa listaa, joista selviää kyseisen persoonallisuushäiriön monimuotoisuus ja se on käsittääkseni usein melko hankala ammattilaisenkin tunnistaa. Muutama listoissa esitetty piirre ei tietysti vielä kenestäkään psykopaattia tee.


CLECKLEN PSYKOPATIAKUVAUS
1. Pinnallinen viehätysvoima ja hyvä älykkyys
2. Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
3. Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
4. Epäluotettavuus
5. Valheellisuus ja epärehellisyys
6. Katumuksen ja häpeän puuttuminen
7. Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
8. Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
9. Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
10. Yleinen tunneköyhyys
11. Oivalluskyvyn spesifi puute
12. Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
14. Tekee harvoin itsemurhan
15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
16. Elämän suunnitelmattomuus


HAREN PIIRRELISTA
1. Lipevyys/ pinnallinen viehätysvoima
2. Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
3. Stimulaation tarve/ taipumus ikävystymiseen
4. Patologinen valehtelu
5. Petkuttaminen/ manipulointi
6. Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
7. Tunteiden pinnallisuus
8. Kovuus ja tunteettomuus/ empatian puuttuminen
9. Loismainen elämäntyyli
10. Heikko käyttäytymisen kontrolli
11. Promiskuiteetti
12. Varhaiset käyttäytymisongelmat
13. Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
14. Impulsiivisuus
15. Vastuuttomuus
16. Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
17. Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
18. Nuorisorikollisuus
19. Ehdonalaisen vapauden peruutus
20. Monipuolinen rikollisuus
Ren, juuri näin. Noita piirreluetteloitahan maailmalta löytyy useitakin. Ketään ei niiden mukaan voida määritellä joksikin vain yhden piirteen perusteella. Yleensä huomattavan monta seikkaa listassa pitää täsmätä tutkittavaan henkilöön. Nämä tänne kopioimasi ovat laajimmat luettelot, joita olen nähnyt.

Nimimerkille Hmmmm vastaan: Ei ole. En ole. Olen.

Pete, ihmettelen miksi toistelet keskustelussa samaa asiaa, esittämättä mitään uutta lisätietoa. Minun mielestäni määrittelyt sanomassa 26 ovat yhtä täsmällisiä, kuin "Vitun homo" määrittelemässä homoseksuaalista ihmistä.

Juhani
Kun olemme projisoineet pahan itsemme ulkopuolelle, mitä seuraavaksi? Alammeko jahtaamaan psykopaatteja tai sosiopaatteja ja levittelemään juoruja heistä?

Kertokaa toimintakaavio?
Kiitos Juhani vastauksesta...vaikkin taisit vastata kolmeen kysymykseen kun esitin sinulle vain kaksi (onko sulla mitään tekemistä ammattisi puolesta sitten näissä tukiryhmissä vai oletko itse "se" ammatiauttaja?) ja sinä vastasit:Ei ole. En ole. Olen.
Oliko tarkoitus että vastuksesi on monivalinta vastaus?
(Ja jos vastauksesi on kysymyseen: Oletko itse "se" ammatiauttaja?)
Kalastatko sitten näillä keskusteluilla itsellesi uusia asiakkaita?
Siitä vaan jos näin on vaikka eikö olisi helpompi sitten iskeä mainos tälle sivulle?
"Muutama listoissa esitetty piirre ei tietysti vielä kenestäkään psykopaattia tee. "

Meikäläisellä on melkein kaikki Clecklen listan ominaisuudet.


"11. Oivalluskyvyn spesifi puute"

Mitähän tämä niin kuin spesifisesti tarkoittaa?

"13. Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin"

Minun käyttäytymiseni juopuneena muistuttaa minun käytttäytymistäni selvin päin sillä itsekuri on niin tiukka ettei se petä edes alkoholin vaikutuksen alaisena. Kännäämisen lopuksi tipahdan siististi yöpaikkani patjalle enkä edes oksenna. Vannon että alitajunta unessakin toimii sikailun estämiseksi.

"15. Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta"

Minun sukupuolielämäni on taidetta ja haluaisin integroida mukavien ihmisten kanssa. Laihiksella derivoidaan kaikki kurvit ja kummut sileiksi, mutta seksielämässä taas toivotaan että ne kurvit pomppaavat esille. Sellaista se on tämä integrointi.

"16. Elämän suunnitelmattomuus"

Kukaan järkevä ihminen ei suunnittele elämää. Sellainen on neurootikkojen hommaa.

"11. Promiskuiteetti"

Hah! Tuota ei ole minulla!
Juhani hyvä.

Haluan tuoda esiin lääketieteellisen eroavuuden sen takia, että asuin ja elin sosiopaatin kanssa 6 vuotta, joten tiedän mistä puhun.

Nykyinen puolisoni on myös mielenterveyspotilas (PTSD=Post Traumatic Stress Disorder), joten tiedän, mistä puhun, ja olen ottanut selvää asioista.
ren, löytämäsi listat vaikuttavat tosi laajoilta ja jotenkin kuvastavat hyvin psyko/sosiopatian luonnetta, ja sitä että asialle on todellakin aika mahdoton tehdä mitään, koska tällaiseen ihmiseen ei saa "todellista" kontaktia.

erilaisia persoonallisuushäiriöitä sitten on vakaviakin, mutta tällöin ihmistä usein pystyy jotenkin auttamaan selvittämään elämäänsä. eikö tuo "-paatti" viittaa patologisuuteen?

nimimerkki hmmm, etkö oikeasti voisi henkilökohtaisia kysymyksiäsi osoittaa yksityisesti ihmisille, kommentointisi on todella rasittavaa ja ahdistavaakin. jos sinulla on keskustelunaiheeseen sanottavaa, niin toki mieluusti kommentoi, mutta jätä nuo henkilökohtaisuudet muualle. pliis.
Olen iloinen että täällä lähdettiin tosissaan pohtimaan psykopaatin olemusta ja sen yleistä määritelmää yhteiskunnassa. Tällä hetkellä tuntuu, että tuo sana on niin "hip" yhteiskunnassa, että sitä mielellään käytetään ihmisistä, joilla on vallan muita käyttäytymisen- tai mielenhäiriöitä. Esimerkiksi monia Juhaninkin esimerkissään mainitseman huijarin kaltaista miestä voitaisiin pitää esimerkiksi kleptomaanina tahi pakonomaisena valehtelijana tai näiden kahden yhdistelmänä.

Itse olen sitä mieltä, että psykopaatit keskuudessamme ovat totisesti paljon harvinaisempia kuin mitä tässä ketjussa annetaan ymmärtää, käsitteet tuntuvat hiukan menevän sekaisin.

Mitä sosiaalisiin puutteisiin, empatiakyvyn puutteeseen jne jne tulee, nämä ovat varsin tyypillisiä esimerkiksi lievälle autismille, aspergerin syndroomalle ja erilaisille (muille) aivokemiallisille häiriöille, mm ADHD:lle. Eikä kenellekään näistä sairauksista kärsiville voida suinkaan automaattisesti lyödä psykopaatin leimaa otsaan.

Ihan oma lukunsa ovat sitten esimerkiksi narkomaanit, alkoholistit ja seksiaddiktit, jotka saattavat hyvinkin toimia viekkaasti, ovelasti ja esittää jotain aivan muuta kuin ovat ja sitten lopulta käyttääkin kanssaihmisiään vain tyydyttääkseen sen hetkiset tarpeensa ja halunsa. Ovatko he sitten psykopaatteja? Eivät minusta, vaikka ihmisellä on periaatteessa vapaa tahto, niin heistä on kuitenkin tavallaan tullut toisaalta addiktionsa, toisaalta tapojensa vankeja. Tekonsa hetkellä tai välittömästi sen jälkeen he eivät välttämättä osaa, pysty tai halua osoittaamaan tai tuntemaan katumusta tai ymmärrystä tekonsa vuoksi, mutta pystyvät siihen kyllä päästyään eroon addiktiostaan.
  • 40 / 43
  • häiriintynyt
  • 22.4.2005 0:38
Todellakin nämä nykyiset nimitykset vituttavat. Luoonehäiriöillä tarkoitetaan persoonallisuushäiriöitä ja persoonallisuushäiriöitä luokitellaan taas lukuisia. Oireet voivat olla esim. täysin päinvastaiset kuin asosiaalisessa persoonallisuushäiriössä (psykopatia), vrt. rajatila jne.

Myöskin narsistinen persoonallisuushäiriö liitetään jotenkin turhan akuutisti psykopatiaan. Jos kuitenkin viitsii lukea ko. tautiluokituksen kuvauksen, niin havaitsee siihen liittyvän mm. itsetuhoisuutta -mikä taas on harvinaista psykopatiassa (eli asosiaalisessa persoonallisuushäiriössä).

Lisäksi pitää aina muistaa, että persoonallisuushäiriöiden luokitteleminen on kuin piirtäisi viivaa veteen. Diagnoosin antaminen vaatii testejä, läheisten ihmisten kanssa keskusteluja jne., koska häiriintyneiltä itseltään puuttuu yleensä sairaudentunto.
Pari vinkkiä koskien narsistista luonnehäiriötä:

http://www.narsistienuhrientuki.info

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Vaknin.html#Alku


Psykopatia diagnosoidaan käsittääkseni nykyisin narsistiseksi persoonallisuushäiriöksi ja on vaikeasti autettavissa, jos lainkaan.

Jälkimmäinen linkki sisältää suomennoksen Sam Vakninin artikkelista koskien kyseistä aihetta. Se on todella koskettava, koska Vakninille itselleen on annettu tämä diagnoosi.

Uhrientukisivulta löytyy myös Raimo Mäkelän artikkeli + lukuisia muita.
Sieltä löytyy myös keskustelupalsta, tietoa ajankohtaisista artikkeleista, luennoista ja tapahtumista/tapaamisista.

Jos elät suhdehelvetissä ja olet ihan sekaisin sen suhteen kuka olet vai oletko enää kukaan, niin piipahda sivuilla, voit saada tukea ja ymmärrystä. Narsismista tulee saada nimenomaan tietoa, koska se on hyvin jäykistynyt käyttäytymismallisto ja sisältää piirteitä ja toimintatapoja, jotka ilman informaatiota ovat aivan käsittämättömiä ymmärtää.

Suosittelen lämpimästi kaikille.

Elleivät linkit aukea, niin avainsanoiksi voi vaikka Googlessa laittaa: "narsistien uhrien tuki" ja "sam vaknin" (rajaa suomenkielisiin, jos haluat löytää Vakninin artikkelin suomeksi)
"Irri
29.06.2005, 20:05 Pari vinkkiä koskien narsistista luonnehäiriötä:

http://www.narsistienuhrientuki.info"

Narsistit ovat uusin polttorovielle jahdattava ihmisryhmä. Sattumoisin olen tutustunut tuohon ryhmään ja siellä käy lähinnä pellejä. Se toki sanoo enemmän vertaisavun toimimattomuudesta kuin itse asiasta.

Narsistien Uhrien Tuen taustavaikuttajana on kirja "Naamiona Terve Mieli". Ainakin yksi ihminen on tehnyt itsemurhan tuon kirjan luettuaan. Kirja kuuluu luokkaan sekoitus kökköpsykologiaa ja kristinuskoa (niin että kumpikin kärsivät).

Narsistit eivät ole psykopaatteja. Narsisteilla on sellainen asia kuin omatunto ja narsisti kykenee rakastamaan, mikä tekee narsisteista inhimillisiä. Psykopaatti ei kykene tällaiseen.

Naamiona terve mieli ja narsistien uhrien tuki rinnastavat vahvasti narsismin ja psykopatian. Kuitenkin vaikka Juha Siltalan mielestä narsisteiksi ei pitäisi edes luokitella sellaisia, jotka eivät aiheuta haittaa ympäristölleen. Siispä meillä on luonnehäiriöisiä jotka ovat aina vaaraksi ympäristölleen (antisosiaalinen persoonallisuus) tai sellaisia jotka koskaan eivät ole (skitsoidinen persoonallisuushäiriö9 tai sellaisia jotka ovat joskus, kuten narsistit.

On typerää lähteä ajojahtiin satunnaista ryhmää kohtaan!

Toipumisessa eräs keskeinen elementti jonka olen itse huomannut on oman vastuun ottaminen tapahtumista. Sen sijaan näissä tukiryhmissä vuosikausia istuu samat henkilöt jauhamassa vihaa jotain muinaisuudessa tapahtunutta väärinkäytöstä kohtaan!
Psykopaateista vielä.
TV-sarjassa Mullan alla, 4. kauden jaksossa 5 "That's my dog" on loistava psykopaatin kuvaus. Se on kuin suoraan oppikirjasta. Täysin muita omiin tarkoitusperiinsä hyväksikäyttävä, piittaamaton ja itsekäs tyyppi.

Ne joita psykopaatia tiedollisesti kiinnostaa, katsokoot tuon jakson. Se ei ole kuitenkaan heikkohermoisille sopiva.

Juhani