stereotypiaako?

En voinut olla huomaamatta tässä lukiessani erilaisia keskusteluita, että monella on erittäin leppoisa suhtautuminen seksiin. Siis että sitä voisi harrastaa melkein kenen kanssa tahansa. Rakkaudesta ja sitoutumisesta ei seksiin liittyen puhuta. Kukin tehköön miten haluaa, minulle seksi, tai ainakin vakava ihastuminen kulkevat käsi kädessä. Stereotypiahan on, että homot harrastaisivat enemmän irtosuhteita kuin heterot. Siihen en oikein usko. Tosi monella on nykyään tosi leppoisa suhde seksiin, riippumatta suuntautumisesta. Kyse tästä stereotypiasta on varmaan se että homoja vain syrjitään. Haluaisin nyt kysyä teidän suhtautumistanne tähän asiaan. Erotatteko seksin ja rakkauden toisistaan?

Minulle seksi kuuluu rakkauteen.

Jos rakkautta ei ole, niin on mielekkäämpää purkaa ylimääräinen jännite yksin kotona kun alkaa värkkäämään jonkun tuntemattoman jakorasian kanssa - tiedä vaikka saisi sähköiskun.

Yhden illan seksisuhteet ovat mielestäni seurausta kontaktikyvyttömyydestä eli kommunikointivaikeuksista ja kaapissa olemisesta. Toisalta useilla miessuhteilla voi päteä ja kerskua. Kääntöpuolena voi olla homomiesten keskinäinen huorittelu.

On miehiä, jotka aina löytävät jotakin vikaa kumppanistaan ja se ei sitten kelpaa: vääränlaiset vaatteet, vikaa ulkonäössä, liian vanha, huono koulutus, liian vähän rahaa jne jne. On joskus huvittavaa lukea esim.amerikkalaisten miesten deittipalstoilta näitä pitkiä sepustuksia siitä, minkälaista miestä haetaan. Ehtoja piisaa. Kompromisseja ei tehdä.

Todellisuus voi olla juuri yhden illan seksi tai kimppaseksi, kun seksiä ilman ei voi olla, vaan tyydytään vain munaan ja panoon.

Pitänee vielä lisätä muutama rivi tuohon eiliseen, pikkutunneilla kirjoittamaani viestiin... :o

Olen aivan samaa mieltä kuin miesmies. Ihminen joka ei kykene parisuhteeseen on jollain tavalla emotionaalisesti häiriintynyt, ristiriidassa itsensä kanssa. Olen myöskin huomannut, että juuri pahimmat huorat löytyvät juuri kaappihomoista ja nk. biseksuaaleista (ukkomiehistä).

Itsekin olen aika hyvin ollut tekemisissä jenkkiläisten kanssa ja siinä sivussa tutustunut erilaisiin keskustelu-/seuranhakufoorumeihin, ja siellä jos missä korostuu äärimmäinen illuusio kumppanista. Aivan samalla tavalla, oman kokemukseni mukaan, täällä meillä Suomessakin on kosolti niitä ikuisia etsijöitä, jotka etsivät alituisesti sellaista mitä ei oikeasti ole edes olemassa. Katsoin tuossa viikko sitten VOIMALA -ohjelman, jossa aiheena oli rakkaus. "Rakkausprofessori" Kaarina Määttä sanoi todella osuvasti ohjelman loppupuolella; kun kysymys oli onko sitä oikeaa olemassa: Kuka tahansa voisi olla oikea, jos siihen annettaisiin mahdollisuus, eli ei elettäisi siinä suuressa illuusiossa, että on olemassa se joku übermench, taivaallinen rakastaja - tai että parisuhde on pelkkää luksuuria ja glamouria.

Tosin onhan meillä jokaisella esim. tietyt ulkoiset ominaisuuden mihin olemme mieltyneet ja mitkä meitä kiinnostavat. Vaikka joku ihminen olisikin mahtava ja todella rakastettava ihmisenä, ei hänestä ole välttämättä kiinnostunut seksuaalisesti. Kuitenkin, nämä tekijät ovat osallisena varsinaisen "suhteen" alkuunpanijoina. Jos puolen vuoden päästä yht'äkkiä kaveri sanookin, että "en voi olla enää kanssasi, koska sinulla on karvoja selässä, niin eiköhän tuolla sanojalla ole hieman ongelmia itsensä kanssa. Eli olisi varmaan aika mennä jutteleen jonkun ammatti-ihmisen kanssa.

Mutta sitten, vaikka olisi kuinka hieno ja hyvä parisuhde, niin eihän seksuaalivietti mihinkään häviä. Aina on olemassa komeita ja seksuaalisesti kiinnostavia ja kiihottavia ihmisiä. Kyse on vain siitä millaisen haluaa oman elämänsä olevan, antaako arvoa rakkaudelle ja parisuhteelle - vai elääkö illuusiossa, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.

Näistä kommenteistahan nousee oikein kukkea moraalin tuoksahdus.
Ihanko miesmies ja Chiron vakavissanne rinnastatte irtosuhteet ja tunne-elämän tasapainottomuuden?

Mielestäni irtosuhteet ovat merki tunne-elämän ongelmista silloin kun ne hallitsevat elämää, ei muuten. Onko jollekin mukamas yllätys, että ihmiset harrastavat seksiä ilman rakkautta aika paljonkin - ja jopa molempien osapuolien tydytykseksi. Silti kyseessä ovat täysin tasapainoiset ihmiset.

Yhtä lailla merkki tunne-elämän vääristymisestä tosiaankin on, että metsästää sitä tiettyä oikeaa. Lopulta kukaan elävä olento ei voi kriteerejä täyttää.

En ole samaa mieltä siinä, että kuka tahansa voisi olla se oikea. Kyse ei ole pelkästään seksuaalisesta vetovoimasta, johon liittyy esim. monta fetissit otsikon alla läpikäytyä seikkaa. SIlloinhan se voisi esim. olla homomiehelle myös nainen... kärjistetään vaan. Joidenkin mukaan olemme kaikki biseksuaaleja, muistakaa se myös.

Uskon, että on tietty joukko ihmisiä joiden kanssa tulee toimeen. Osa heistä voisi olla se oikea - eli monta ihmistä. Jokainen on varmasti huomannut kuin joidenkin kanssa juttu luistaa, toisten taas ei. Ei vaikka miten vääntäisi. Myös monet muut parisuhteelle merkitykselliset seikat ovat sellaisia, että jos "kuka tahansa voi olla se oikea" sutkautusta seurataan niin vaaditaan erittäin suurta vaivannäköä molemminpuolin ja se tuskin vastaa kenenkään kuvaa rakkaudesta tai toimivasta parisuhteesta.

Minusta "kuka tahansa voi olla se oikea" kuullostaa enemmän intonsa menettäneiden rohkaisulta kuin realistiselta.

Tuskin homoissa on sen enempää kevytkenkäisiä kuin muissakaan. Osaavat ne heterotkin iloitella ja mitä olen kuullut, homot jäävät monesti nykyään varjoon (okei ei lueta mukaan pimeitä huoneita, saunoja jne, mutta ei niissä suurin osa homoistakaan käy).

Kyllä minullekin seksi ja rakkaus ovat voittamaton yhdistelmä. Mutta ei seksissä ja intohimossakaan mitään vikaa ole. Seksiä seksin vuoksi taas, ilman mitään kiinnostusta toisee ihmiseen - ei kiitos, ei tunnu missään.

Eli suomeksi, kyllä, olen harrastanut seksiä muutenkin kuin rakastuneena ja olin ja olen enimmäkseen tasapainossa. Tai eihän sitä koskaan tiedä :)

Niin... oli tarkotus sanoman (niin kuin Kaarina M. sanoi myöskin), että moni voisi olla se oikea, ei siis kuka tahansa. :o

Ja olisiko yksi syy se, että homosuhteessa molemmat osapuolet miehiä. Jos mies vonkaa naista, naisen perinteinen rooli on olla se siveyden sipuli. Kun kysymyksessä kaksi miestä, tämä naisen tylsä rooli jää pois.

Ja ennen kuin kukaan vetää hernettä nenään, niin tottakai tämä kärjistetty yleistys, mutta ehkä kuitenkin pieni totuuden siemen.

Kyllä varmasti! Yleinen mielipide naisia kohtaan on ankarampi yhä edelleen. Vaikka olihan Yhdysvalloissa 70-luvulla pimeän huoneen kaltaisia ja valoisampiakin iloittelutiloja myös heteroiden käytössä. Sen takia mm. ne sitä diskoaikakauttaan siellä krapuloitsee edelleen.

Tiedän monia heteronaisia, joilla on paljon vähemmän estoja kuin monella homomiehellä ...

On olemassa sellaista kahden miehen välillä, jota voisi kutsua sielun kumppanuudeksi. Olen sellaisen kerran kokenut. Menin ravintolaan kännissä, kun katseeni kohtasi ravintolassa toisen miehen katseen ja jotakin tapahtui, mitä en kykene selittämään: tavallaan "tunnistin" tämän miehen, vaikka en ollut häntä koskaan tavannut. Huomasin, että hän reagoi samalla tavalla ja yhtä voimakkaasti kuin minä. Minua hymyilytti ja olin hämilläni. Hän tuli välittömästi istumaan pöytääni kuin puulla päähän lyötynä ja minä otin hänen kätensä omaani sanomatta mitään. Yhtä hölmistyneenä hän vain sanoi, että hänen on lähdettävä kotiin ja jätti minut siihen. En voinut tehdä mitään, koska tunnelataus oli niin voimakas.
Tämä kohtaaminen on jäänyt minulle arvoitukseksi, kuten mieskin. Silti toivoisin joskus tapaavani hänet uudelleen, mikä on epätodennäköistä, koska en käy siinä ravintolassa kuin äärimmäisen harvoin.

Miesmies kuvasi järisyttävää ensikohtaamista tuntemattoman kanssa. Olen viime aikoina elämäntilanteestani johtuen miettinyt samaa asiaa. Olen kokenut tuollaisen jalat alta tunteen ja syvän yhteyden kuuden eri miehen kanssa reilun n. 15 vuoden aikavälillä. Mielessä on välillä käynyt onko kiintiöni jo täynnä. Uskon kuitenkin, että on enemmän kysenne asenteesta, tietynlaisesta avoimuudesta.

olen 63v.Sellainen asia,kuin rakkaus on jäänyt minulta täysin kokemattomaksi.Sekstailu eri partnereiden kanssa on minun juttuni en sano,että se riittää.On otettava mitä saa.

Jassoo, tahan on pakko kommentoida.
Tosin en valtavan vakavia jaksa, mutta ehkapa keskustelun aloittaja neiti/rouva/herra Ammuu (vai onko tuo sen tanskalaisen bandin mukaan, jossa on kovin sootti laulaja?) ei myoskaan ole kuolemanvakavana liikenteessa...

Chiron: "Jos rakkautta ei ole, niin on mielekkäämpää purkaa ylimääräinen jännite yksin kotona kun alkaa värkkäämään jonkun tuntemattoman jakorasian kanssa - tiedä vaikka saisi sähköiskun."

Heh! Minulla on ollut joskus erittain mielekasta, kun ON saanut yllattavan "sahkoiskun" jonkun kanssa, vahan sattumalta,
ja r-sanaa siihen ei ole ollut mitaan syyta sekoittaa... ;-)

Kuten Kilttipoika pohti, olen samaa mielta tuon miesten keskeisen jutun kanssa - eli kylla siina minunkin mielestani voi olla vahan jotakin tottakin. Vaikka tietty stereotypioitten kaltevalla pinnalla liikutaan (no, koskapa ei liikuttaisi...).

Ja Sunshine, darling, voihan se "kiintio" olla taynna. Koetan itse elaa "uskossa" ettei elama siihen valttamatta lopu ;-)

Silti, tokihan aika moni ihminen toivoo etta tuollainen miesmiehen kertoma kohtaaminen voisi sattua omalle kohdalle - jotkut toivovat etta niin tapahtuisi edes kerran elamassa, ja toiset meista etta josko niin voisi tapahtua viela uudelleen.

Ehdotan etta kannattaa toivoa, oli se sitten stereotyyppista tai ei.

Minulle rakkaus ja sitoutuminen tuovat seksin. Seksi ei ole välttämätön rakkaudessa, mutta tapahtuessaan on aina ainoastaan siinä. Se on kuin kuohuva hurmion malja - osoitus siitä rakkaudesta ja kiintymyksestä, jota tunnen!
Bis in alle Ewigkeit hinein

Seksin ja rakkauden yhteydestä vielä se, että minulle rakkautta ei voi olla ilman seksiä, mikäli parisuhteesta puhutaan. Suhde, jossa en voi kokea yhtenemistä sekä henkisellä, että fyysisellä tasolla ei voi kestää. Ja, pelkkä fyysinen vetovoima taas ei riitä roihujen sytykkeeksi kuin tietyn hetkensä. Siksi kai niitä kutsutaankin yhden yön suhteiksi.

...ja rakkaus ei ole valttamaton seksissa.

Rokkihomo, sweetie darling, ei ole ei. Moralistit viritelkööt rovioitaan rauhassa.

Ja aina on toivoa!

Lyhyempi toinen kommenttini ylla oli Martinille, mutta herra Auringonpaiste ehti naemma samaan aikaan valiin...

Moralistien rovioista: eivat kylla saa syttya rauhassa, mina yritan sammuttaa. Tai sytytan toisen, isomman. Teen sen olemalla jarkyttavan moralistinen moralisteja kohtaan.

(Ja tarkennus: en tietenkaan viittaa m:lla nyt Martiniin, joka puhuu nimenomaan omasta kokemuksestaan)

Tarkoituksenani ei koskaan ollut moralisoida tai tuomita, vaan kysellä mielipiteitä. Toivottavasti kukaan nyt ei loukkaantunut. Toivon vain että keskustelu herättäisi kinnostusta ja öööh... keskustelua =)
Rokkihomolle tiedoksi; Otin nimeni sekä tanskalaisen bändin (jolla on söpö laulaja) mew:n että viktoriaanisen ajan biseksuaalisen runoilija Charlotte Mew:n mukaan. Ammuu vaan. Ja olen neiti, jos sillä nyt on merkitystä.

Rokkihomo; "herra Auringonpaiste ehti naemma samaan aikaan valiin... "
... kera tulitikkujen ja sytykkeiden!? :) Burn baby burn!

Mew: älä huoli, ei loukkasta.

Rokkihomo! Niin, olemme yksilöitä erilaisine käsityksinemme, tarpeinemme, kokemuksinemme, ...

Juu seksi ja rakkaus. Kaunis ajatus ja mielestäni niiden tulisi kulkea käsikädessä. Valitettavasti on vain niin, ainakin allekirjoittaneen kohdalla, että ne lihan himot ovat usein niin voimakkaat, että jäämällä odottelemaan rakkautta olisin varmasti kuin räjähtämäisillään oleva pommi. Kun ei BF:ää ole on edes FB. Toisaalta, ei niin paljoa pahaa, ettei jotain hyvääkin. Toimiva ja molemminpuoliseen luottamukseen ja no miksi ei himoonkin perustuva seksisuhde saattaa muuttua rakkaussuhteeksi. Ainakin kerran kävi näin - se miksi tarina ei jatkunut kuuluukin sitten toiseen osaan. Oli stereotypia tai ei, minä tunnustan oman heikkouteni seksin suhteen - sitä on saatava - siis toisen ihmisen lähellä oloa ja kosketusta. Samalla tiedostan sen, kuinka tyhjää ja joskus raastavaakin tällainen tilanne on. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kaipaan sitä jotakin - toista ihmistä vierelleni nauramaan kanssani, pilailemaan, tekemään ruokaa ja elämään niitä ei ehkä niin hienoajakin hetkiä elämässä. Rakkaus on kaunis ja arvokas asia, mutta onni elämässä - nostamassa hymyä huulille - kaunistamassa minua ihmisenä, on jonkinlainen edellytys sille, että ehjänä ja vastaanottavaisena ihmisenä voin tarjota jotain tavoittelemisen arvoista toiselle. Olla kiinnostava ja kenties haluttu ihminen. Seksin puuttuminen - niin ainakin luulen - tekisi minusta pakosta ihmissuhdetta saalistavan hirviön. Tärkeintä kaikessa elämässä, on mielestäni pohtia syyt ja seuraukset - sitten kantaa vastuu omista tekemisistään. Strereotypiat ovat streotypioita ja me ihmiset olemme yksilöitä kaikki - ja sellaisinaan jopa Jumalan rakastamia - sanoin Paavi sitten mitä sanoi.

JoonasKK