Olen rakastanut varattuun mieheen
Olen aivan maassa. Rakastuin viime syksynä varattuun mieheen, joka asuu poikaystävänsä kanssa yhdessä (heillä on jo useita vuosia kestänyt parisuhde). En millään pääse tästä asiasta yli. Ihastukseni on ilmoittanut selkeästi, että hän on varattu ja ei aio missään nimessä erota miehestään. Emme ole harrastaneet kertaakaan seksiä, vaikka tosin kerran se oli aika lähellä.
Riudun, kärsin, ajattelen tätä ihanaa fiksua, söpöä miestä joka päivä. Lähettelen hänelle tekstareita joka päivä. Mitä minun pitäisi tehdä? En voi unohtaa häntä. Pitäisikö minun yrittää rikkoa heidän parisuhteensa. En ole vuosiin tavannut näin kivaa miestä.
Luuletko, että rikkomalla toisen parisuhteen saat itse onnellisen parisuhteen? Luuletko, että mukavat miehet ovat vain pelinappuloita parisuhdepelilaudalla?
Joitain vuosia sitten minulle kävi melko tavalla samoin kuin nimimerkille "Onneton". Olin aivan maassa kuukausia. Mikään ei tuntunut miltään. Kaikki yksinäiset hetket olivat ahdistavia. Aika kuitenkin paransi haavat hissukseen ja nyt olen elänyt omaa suhde-elämää pari vuotta.
Älä lähettele hänelle tekstareita. Älä yritä rikkoa parisuhdetta. Jätä heidät rauhaan. Siinä touhussa voi käydä niin, että se suhde todellakin menee rikki. Eikä mikään takaa, että saisit kyseisen miehen itsellesi. Mahdollisesti välit menevät kokonaan. Ota itseäsi niskasta kiinni ja katso eteenpäin.
Jep. Lopeta niiden tekstarien lähettely. Jos et pääse muuten hänestä yli, niin lopeta koko yhteydenpito. Niin minä tein kun rakastuin varattuun mieheen. Runsaan vuoden päästä kun olin päässyt hänestä yli, voimme taas olla ystäviä.
Ajattele, haluaisitko sinä oikeasti sellaisen miehen, joka olisi vikiteltävissä pois pitkäaikaisesta parisuhteestaan? Miksi hän olisi siinä tapauksessa sinulle sen uskollisempi kuin edelliselle miehelleen? Ja jos hän on uskollinen, tuskin onnistut menemään väliin.
Jätä muiden miehet rauhaan ja etsi vapaiden joukosta. Siellä on ihan hyviä miehiä. Varatut vain vaikuttavat houkuttelevammilta, koska a) ovat onnellisia ja tasapainoisen oloisia koska heillä jo on parisuhde ja b) tuntuvat tavoittelemisen arvoisilta koska he ovat kelvanneet jollekulle muullekin. Mutta kun sitten löydät vapailta markkinoilta sen omasi, tulee hänestäkin kyllä yhtä haluttava. Parasta vain vältellä varattuja miehiä.
Aloita siitä, että lopetat niitten tekstarien lähettämisen! Sitten voit yrittää rakentaa itsellesi sen verran itsekunnioitusta, että et alennu vikittelemään varattuja. Etenkin kun sinulle on jo sanottu ei.
Maailma on miehiä täynnä, myös vapaita.
Olin itse se, jonka kumppania alettiin vikittelemään, mm. runsaalla tekstiviestimäärällä. En löydä sanoja kuvaamaan sitä, miten paljon se minua loukkasi. Hetkittäin harkitsin yhteydenottoa siihen pikkunarttuun, mutta en lopulta viitsinyt vaivauta. Joku muu voi niin tehdä, oletko valmis kohtaamaan seuraukset?
Vanha kunnon saavuttamattomuuden dilemma.
Tässä taitaa olla aika pitkälle kysymys siitä, että se houkuttaa eniten mitä periaatteessa ei voi saada. Eli jos kävisikin niin, että saisi jallitettua toisen kumppanin itselleen, niin tämän jälkeen hän ei ehkä olisikaan enää niin haluttava. Luulen ma.
Hej!
Olet ihastunut häneen, mutta ajatteletko nyt itse asiassa häntä ollenkaan??? Jos kyseessä olisi rakkaus, niin et tekisi hänelle mitään pahaa... erehdynkö?
Mielenkiintoinen aihe. Olen ajatellut näitä asioita paljonkin. Jos oikeasti rakastaisin varattua miestä, niin en tosiaankaan haluaisi rikkoa ihastukseni parisuhdetta. Lienen kuitenkin niitä harvinaisia ihmisiä, joille se seksi ei ole ensimmäisten asioiden joukossa.
Olen tässä viime aikoina tutustunut kunnolla yhteen miespariin. Kumpikin heistä on ihan kivan näköisiä ja toinen on sattuneesta syystä kanssani enemmänkin tekemisissä. Olen yrittänyt ihan tarkoituksella ajatella heitä "siltä" kannalta, mutta en saa muuta fyysistä tunnetta kuin hymyn ja lämpimän olon rintakehälläni. Ei siis mitään erotiikkaan viittaavaa.
Ystävyys on mielestäni tärkeämpää kuin omat seksuaaliset halut - ainakin siis minulle. Joten keskustelun aloittajalle sanon: Suomessa on monta omaa kultaa kaipaavaa miestä. Keskitypä heihin. :)
Voithan sinä Onneton lähettää hänelle viestin:" Mikset sä haluu olla mun kaa, kun mä haluun olla sun kaa niinkuin Armi ja Danny laulussaan "tahdon olla sulle hellä!" Katso minkälaisen vaikutuksen teet...(ruikun ruikun). Tosiasiassa takertumisesi kartkottaa hänet hyvin tehokkaasti viereltäsi. Jatkat vain samaa rataa, niin asia on sillä selvä.
Ihmiset on vähän ehkä ilkeitä täällä ;) Mut oikeassa kyllä ollaan siinä, että sä et mitään voita yrittämällä jotain huonosta teinisarjasta pöllittyä "varastanpas tuon poikaystävän" tyylistä rutiinia. Eikä kunnon ihmiset muutenkaan mee rikkomaan toisten parisuhteita, jos ne kerran ihan selkeästi on hyviä.
Itse olen ollut samassa tilanteesa ja sai kyllä huultansa purra verille kun yritti kiusasta karkottaa, mutta kyllä se onnistuu. Kaikkein parhaiten se onnistuu kun hankit jotain muuta sutinaa, meet deiteille yms.
Kyllä se siitä. Asiasta jauhaminen ei kyllä mitenkään tilannetta paranna.
Kiitos teidän tekopyhistä ja tuomitsevista kommenteista!!!
Olipa tosiaan kivien heittoa "huonon naisen" päälle! En usko että tuomarini ovat oikeasti niin moraalisia kuin esitätte!
En voi sille mitään että olen rakastunut tuohon mieheen. Olen ollut sinkkuna kohta 5 vuotta ja sinä aika en ole tavannut ketään niin älykästä, mukavaa, komeaa ja poikamaisen miehekästä miestä. Valitettavasti hyviä miehiä on vähän...
En ole yrittänyt mitenkään rikkoa heidän parisuhdettaan eli en ole vongannut varattua ihastusta sänkyyni!
Kun olen tavannut ihastukseni niin olen ollut ihan asiallinen ja korrekti. Vain tekstiviesteissä olen tunnustanut, että sydämeni on saanut vakavan osuman ja haavan.
terveisin
se "moraaliton hutsu"
Olen tosiaan hämmästynyt siitä tekopyhyyden tahmeasta ruiskauksesta, jonka sain täällä päälleni.
En olisi uskonut että homot on näin mukamas-parempia edessäpäin, mutta takana (esim. DTM ja Herkku) ollaan kuin hait.
Terveisin
Onneton (joka ryhtyy nyt selibaattiin)
En ole mitenkään vahingoittanut ihastustani. Olen itse tiukan yksiavioinen, mutta valitettavasti monet tekopyhät homot ovat kaikkea muuta kuin monogaamisia.
Olen onneton ja ensimmäisen kerran elämässäni minusta tuntuu pahalta olla homo.
Olen tähän saakka ollut iloinen ja ylpeä siitä, että olen homomies.
Hyvä onneton!
Kommentti suuntaan tai toiseen on moraalinen arvio. Sitä nimittäin juuri pyysit! Kirjoitat hyvin musta-valkoisesti omista käsityksistä. Sinun mielestä on ainoastaan pettämistä, jos saat tuon toisen harrastamaan seksiä kanssasi. Lisäksi on aika törkeää ryhtää pitää meitä kaikkia täällä a) dtm:ssä ja yms. paikoissa kävijöinä b) näissä paikoissa kävijät eivät muka voisi olla monogaamisia ja c) kuvitteletko olevasi ainoa monogaaminen täällä (tekstini ei oikein todista sitä vaan päinvastoin melkoisesta kaksinaismoraalista!) Lisäksi kukaan ei ole pyytänyt sinua ryhtymään selibaattiin!
Sinulla on oikeus tunteeseesi ja tahtomiseesi, mutta kuvitteletko ihastumisesi oikeuttavan sinut kohteesi ohittamiseen. Eikö tuo jo olisi kummallista?
Lisään vielä, että järjettömästi yleistät koko homouteen. Oletko sitä paitsi yhtään miettinyt, mitä sinun muilla piirteilläsi on tekemistä tämän keskustelun kanssa saatikka muiden ihmisten luonteenpiirteillä???
Ole ylpeä siitä, että olet tiukan yksiavioinen ja toteuta tuota yksiavioisuutta myös oikeasti arvona, joka laajemminkin arvostettu ja hyväksytty!
Voimia!
Kukaan ihminen ei ole täydellinen, mutta on joitain sovinnaisuussääntöjä, joita noudattamalla kaikkien elämä on täällä on miellyttävämpää. Onnetton kirjoitti siten, että itsekkyys oikein paistoi hänen kirjoituksestaan. Muusta viis, ihana mies tänne. Se olisikin ok ja kannustettavaa, mutta kun hän oli varattu, eli poissa markkinoilta. Siinä siis lähtökohta, josta pitää jatkaa.
Baarit eivät ole elämän koko kuva, eikä moraalin tyyssija. Kannattaa välillä ottaa reality check! Ehkä sitä tuli tässä ketjussa.
On aina rankkaa jos ihastuksen kohteeltaan ei saa vastakaikua, sen on varmaan meistä jokainen jossain vaiheessa kokenut.
Hyvä Martin ja Sunshine
Teistä oikein huokuu tekopyhä halu osoittaa ns. "huonolle ihmiselle" se oikea moraalinen tie.
Oma kokemukseni homojen käyttäytymisestä baareissa/chätissä on se, että teoria ja käytäntö eivät ollenkaan kohtaa toisiaan! Yksiavioisuus on lähinnä vitsi käytännön elämässä.
Ja sitä paitsi.. sain vastakaikua aihastukseltani aluksi ja minä tyhmä lankesin siihen. Hän itse tunnusti (pienen) ihastuksensa. En ole mikään kone, jonka rakastuminen menee päälle (on) tai pois päältä (off) nappia painamalla.
Hei!
Luet kuin piru Raamattua!
En käy baareissa enkä chateissä, joten siinä meidän kokemusmaailmamme eroavat suuresti. Olenko minä ja sinä siis vitsi???
Olisit voinut huomattavasti tarkentaa viestiäsi. Kun tänne kirjoittaa, ei vastaajilla ole muuta tietoa kuin se, mitä viestissäsi kerrot. On täysin mahdollista, että ihastuksesi kohde oli myös Sinuun ihastunut, mutta se ei ollenkaan tarkoita samaa kuin, että hän olisi luopumassa suhteestaan nykyiseen poikaystäväänsä.
Et käsittele ollenkaan tekstissäsi tätä. Et näy ollenkaan ottavan vastaan Sinulle kirjoitettua vaan halvennat halventamisen jälkeenkin toisia kirjoittajia. Asetu toisten asemaan edes hiukan. Olisiko Sinun mielestäsi kiva lukea esim. "Sinä pervessi seksihirviö!", jos olisit täysin sitoutunut poikaystävääsi?
Oletko nyt sitten valitsemassa väärää moraalista tietä? Minä en sitä sinulle suosittele, EN!
On hyvä, että tuntee aidosti ja voi tuntea niin, että ei vain napsauta tunteita päälle ja pois. Se taas mielestäni tarkoittaa sitä, että on tunteiden seuraamuksia, joilla on merkitystä. Ei vain Sinulle vaan muillekin. Ethän ole ainoa tunteva ihminen maan päällä. Tunteiden varaan et kuitenkaan voi mitään rakentaa. Ne tulevat ja menevät. Tarvitset (tai tarkemmin: tarvitsisitte) siihen myös tahtoa ja luottamusta. Mieti näitä suhteen muodostumisen kannalta.
Rakastumisesi ei ole missään suorassa yhteydessä siihen, että löydät poikaystävän. Tässä ei edes ole kyse moraalista.
Hmm... Oletko varma, että ihastuksesi ei elänyt ”vapaassa suhteessa”? Kaikki eivät kerro sopimuksista ja erityisesti niiden likaisista pikkudetaljeista edes parhaimmille ystävilleen: kuten sitä, että penetraatiota saa harrastaa vain poikaystävän kanssa, yhden partnerin kanssa saa sekstailla vain kerran - tai seksiä harrastetaan aina ryhmässä ja partnereihin ei saa ihastua/rakastua ... Ehkäpä poikaystävä teki alunperin sen kielteisen päätöksen, jonka jälkeen ihastuksen kohde suoritti kunnon U-käännöksen. Tämä on nyt vain arvailua, mutta olen oikeasti kerran törmännyt tällaiseen asetelmaan homopiireissä. Kolmannella pyörällä, eli sillä rakastuneella, ei ollut tietystikään mitään käsitystä siitä, mistä oli kyse.
Siitä olen samaa mieltä, että terveessä parisuhteessa viihtyvä ei anna edes ymmärtää (olen ollut ”hiukan” ihastunut), puhumattakaan siitä, että ymmärtäisi antaa. Jotain olennaista puuttuu siitä parisuhteesta, ja paljon, ja sitä pitää sitten kerjätä muualta. Tällainen ihminen on lähinnä henkinen vampyyri, joka käyttää saamaansa huomiota (rakastuminen ja kärsimys) oman puutteellisen itsetuntonsa rakentamiseen. Paras kosto tällaiselle narcissokselle on jättää koko ihminen omaan arvoonsa, älä soita, älä tekstaile, älä ota yhteyttä, unohda kokonaan. Kuulostaa ikävältä, mutta rakkaus on sen verran arvokas tunne, että sitä ei kannata tuhlata kohteeseen, joka ei osaa antaa sille sen ansaitsemaa arvoa. Ajattele asiaa siltä kannalta, että olet tuhlannut jo puoli vuotta aikaa tuohon henkilöön, aikaa, jonka olisit voinut käyttää oman elämäsi kannalta paljon rakentavammin.
Kyllä minunkin mieleeni on monesti baareilla tullut, että koko homokultturi on pelkkää jatkuvaa seksin saalistusta.
Eihän se nyt niin mustavalkoista ole. Joka tapauksessa minä en ajattele niin. Ei ole mitään tekopyhyyttä esittää omaa mielipidettään.
Ilmeisesti olisit hallunnut kuulla jotain muuta? Kute, selkeästi se on ihastunut sinuun. Jatka vain tekstailua ja pyri järjestämään hetkiä kahden kesken, jolloin voit osoittaa kiintymykseksi. Kun hän kerran harrastaa seksiä kanssasi hän on sinun ja jättää kumppanisi. Sinnikyys palkitaan ja hyvää kannattaa odottaa.
En vain ole sitä mieltä ja kertomasi perusteella vaikuttaa, että vain vahingoitat itseäsi jatkamalla.
Peace & love!
Sunshine! Ymmärsin kyllä ajatuksesi. Kun se ei välttämättä avaudu kaikille aikaisempia tekstejä lukematta, väännän hieman rautalankaa =)
”Jatka vain tekstailua ja pyri järjestämään hetkiä kahden kesken, jolloin voit osoittaa kiintymykseksi. Kun hän kerran harrastaa seksiä kanssasi hän on sinun ja jättää kumppanisi.”
Kahden ihmisen olemassa olevan parisuhteen häiritseminen ja väliin tunkeminen on aika kypsymätöntä touhua. Pahimmassa tapauksessa tuo parisuhde rikkoontuu, mutta ette kuitenkaan saa toisianne. Suurella todennäköisyydellä tuo ihastuksen kohteesi on loppuelämänsä katkera tuon parisuhteen rikkoutumisesta. Suurta rakkautta on kunnioittaa toisen elämää ja parisuhdetta häiritsemättä sitä, vaikka itse sitten joutuisikin kärsimään rakkauden puutteesta.
”Kyllä minunkin mieleeni on monesti baareilla tullut, että koko homokulttuuri on pelkkää jatkuvaa seksin saalistusta.”
Baareissa pyörii myös monia kaveriporukoita, joille tapaamiset siellä ovat enemmän sosiaalisten kontaktien ylläpitoa, keskustelua ja uusien tuttavuuksien luomista. Jos sitten kaksi sinkkua kohtaa toisensa ja syntyy sielujen sympatiaa, niin ei kai siinä mitään tuomittavaa ole, jos ajatuksissa käy seksikin. Flirttailu ja kohteliaisuuksien vaihto on kivaa, vaikkei siinä oliskaan taka-ajatuksena seksiä tai vakavampaa suhdetta.
Baareissa tapaa paljon kivoja, mukavia, älykkäitä, komeita, kauniita, seksikkäitä... miehiä ja poikia, joiden kanssa on hauska viettää aikaa olutlasin ääressä. Useimmat heistä säilyttää mieluummin vain hyvinä tuttavina jatkossakin kuin pilaa kaiken yhden illan jutulla.
Mikään suhde ei synny väkisin. Sitten, kun kaksi toisilleen oikeaa ihmistä kohtaa, molemmat ovat valmiita ja vapaita suhteeseen, kaikki tapahtuu aivan itsestää. Myöhemmin sitten ihmetellään, mistä kaikki itseasiassa sai alkunsa.
Sinkkuna onnittelen kaikkia tasapainoisessa parisuhteessa eläviä. Toivotan myös vahvuutta kestää silloin, kun kateelliset, katkerat tai kypsymättömät ulkopuoliset erilaisin keinoin tuota parisuhdetta yritävät rikkoa.
"Baareissa pyörii myös monia kaveriporukoita, joille tapaamiset siellä ovat enemmän sosiaalisten kontaktien ylläpitoa, keskustelua ja uusien tuttavuuksien luomista."
Noin on ainakin mun kohdalla. En mä parisuhteellinen ihminen seksiä lähde baariin hakemaan vaan tuttuja, hyvänpäiväntuttuja ja uusia tuttavuuksia. Tietenkin tapaan ihmisiä myös muualla kuin baareissa, mutta aika sosiaalisia paikkoja noi kapakat kuiteski ovat.
"Flirttailu ja kohteliaisuuksien vaihto on kivaa, vaikkei siinä oliskaan taka-ajatuksena seksiä tai vakavampaa suhdetta."
Flirttailu on elämän suola ja ei todellakaan tarkoita, että tarttis sekstailut olla mielessä. Ennemminkin vois ajatella flirttailua sosiaalijumpaksi, joka on terveellistä niin baarissa kuin muuallakin. Jos joku ei ymmärrä flirttailun ja iskuyrityksen eroa niin sitten täytyy oppia -- kantapään kautta vaikka jos ei muuten.
Niin ja alkuperäiseen aiheeseen: jos on rakastunut varattuun mieheen niin voi voi. Todennäköisesti paras on unohtaa koko mies ja/tai yrittää olla vain kaveri. Jos yrittää toisen suhdetta rikkoa niin siinä rikkoo pian kolme sydäntä ja kaikki saavat kärsiä.
Kiitokset Irokeesille rautaisen langan taivuttamisesta! Juuri noin sen itsekin ajattelen.
Kaveriflirtti on aina sopivaa, se on nautinto.
Hyvä Onneton, tajuan kyllä tilannettasi. Itse olen elänyt jo 27 vuotta selibaatissa. Erona on vain se, etten ole löytänyt ikinä vastakaikuista rakkautta. Tai kerran löytyi, mutta annoin tyhmyyksissäni kaiken valua pois.
Onneton, eiköhän sinusta joskus tule vielä onnellinen! :)
Onnettomalle!
Olen heteronainen, mutta halusin silti vastata sinulle. En puutu ollenkaan yllä käytyyn keskusteluun, vaan tähän:
"En voi sille mitään että olen rakastunut tuohon mieheen. Olen ollut sinkkuna kohta 5 vuotta ja sinä aika en ole tavannut ketään niin älykästä, mukavaa, komeaa ja poikamaisen miehekästä miestä. Valitettavasti hyviä miehiä on vähän..."
Minäkin olen kohdannut pari onnetonta rakkautta sekä yhden eron. Kaikkina niinä kertoina ajattelin, että olen menettänyt jotain ainutlaatuista, jonka veroista ei ole olemassa. Kaikkien kertojen jälkeen on kuitenkin löytynyt joku uusi, omalla tavallaan maailman ihanin, tärkein ja rakkain. Viimeisen kanssa on todella keskusteltu rakastumisesta, rakkaudesta, parisuhteesta ja perheestä. Se kaikki vaatii hurjasti työtä, hyväksymistä, kompromisseja ja halua kehittyä. Näiden "tylsien" keskusteluiden aikana ja jälkeen olemme mielestäni kokeneet valtavan suurta rakkautta. Päätimme myös mennä naimisiin hyvin pienimuotoisesti ja aika pian. Me olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, hyvin työelämässä kiinni, harrastavia ja mielestäni myös kauniita/komeita. Mistään säälisuhteesta ei siis ole kyse, vaikka olemmekin keskustelleet syvällisesti elämän odotettavissa olevista asioista.
Kun jäin sinkuksi eron jälkeen, niin piehtaroin aikani vihassa ja surussa. Parhaan neuvon ja avun sain ystävältäni, joka käski helliä itseäni sekä rakentaa omaa elääni. Panostin itseeni eri osa-alueilla - ja yhtäkkiä minuun otti kontaktia monet älykkäät, komeat, huumorintajuiset ja kunnolliset miehet. Kun minusta tuli iloisempi ja elämääni tyytyväisempi, niin se ilmeisesti näkyi minusta ulospäin.
Eron ja onnettoman rakkauden jälkeen kävin treffeillä ilman erityistä halua mihinkään rakastumiseen. Näin kaikki seuralaiset tylsinä ja vertasin heitä rankasti ihmiseen, jota edelleen rakastin. Eihän sillä tavalla kukaan näytä hyvältä eikä tunnu fiksulta! Jossain vaiheessa tunteet entiseen kuitenkin laimenivat ja aloin nähdä sinkkumiehet ihan erilaisessa valossa. Tapasin useita erilaisia ihmisiä, tutustuin itseeni syvemmin sekä rupesin tajuamaan millaista parisuhdetta ja puolisoa itselleni toivon. Ja eräänä päivänä Me sitten tapasimme...
Huolehdi itsestäsi, opiskele mielenkiintoisia asioita, harrasta, panosta itseesi, matkusta, tee vapaaehtoistyötä, hymyile, harrasta liikuntaa, nuku riittävästi mutta älä liikaa, syö terveellisesti, tarjoa apuasi, huolehdi sosiaalisista suhteistasi, itke jos itkettää, naura jos naurattaa...
Kiitos Ransom järkevästä puheenvuorosta tämän loan heiton keskellä. Olen jo saanut niin paljon "ohjeita ja opastusta" parisuhteessa eläviltä "hyveellisiltä" miehiltä, että oli ihan hyvä kuulla välillä realismia.
Siis en ole tavannut ihastustani homobaarissa tai -chätissä vaan ihan normaalissa arkiympäristössä.
En ole käynyt enää pariin vuoteen homobaareissa tai chäteissä, koska niistä olen saanut käteeni vain nopeaa pikapanoa joko varatun miehen kanssa (asia selviää panon jälkeen) tai jonkun pinttyneen ikisinkun kanssa, joka kuitenkin on seksin suurkuluttaja.
En ymmärrä ollenkaan merkillistä "sosiaalista flirttiä", jota parisuhteessa olevat harrastavat. Miksi ihmeessä pitää mennä tyrkylle baariin, jos kerran asiat on kotona hyvin??? Ei ymmärrä minun aivoni semmoista..
Ransom, olet ihan oikeassa. Useissa parisuhteissa on juuri tuollaisia kummallisia sääntöjä ulkopuoliseen seksiin: (1) hoitoa ei saa tavata kuin kerran, (2) ei saa ihastua hoitoon, (3) vain kolmen kimppa sallittua aviovuoteessa, (4) anaaliseksi kiellettyä ulkopuolisten hoitojen kanssa... jne.
HEI HALOO, olen ihan pihalla tämmöisessä maailmasssa!!
Ihastukseni osoitti selvää kiinnostusta minuun kuten minä häneenkin, kun tapasimme ekan kerran. Luulin että sillä oli jokin todellinen merkitys, mutta olin täysin väärässä.
Pari päivää sitten sain varmaa tietoa siitä, että ihastukseni on ollut uskoton eli hänellä ON ollut ulkopuolisia panohoitoja. Olen tyrmistynyt.
Ehkä minun pitää tosiaan antaa näiden megataitavien parisuhdepelaajien kiehua omissa itsekkäissä liemissään.
Hyvä Maria.
Kommenttisi oli kuin suoraan jostain Me Naiset -lehden ihmissuhdepalstalta...
"Me olemme molemmat akateemisesti koulutettuja, hyvin työelämässä kiinni, harrastavia ja mielestäni myös kauniita/komeita. Mistään säälisuhteesta ei siis ole kyse, vaikka olemmekin keskustelleet syvällisesti elämän odotettavissa olevista asioista.
Sori Maria.. olen kyllä akateemisesti koulutettu, mutta en ole mikään namupoju eli minun tarvii varmaan turvautua niihin säälisuhteeseisiin !!!???
"Parhaan neuvon ja avun sain ystävältäni, joka käski helliä itseäni sekä rakentaa omaa elääni. Panostin itseeni eri osa-alueilla - ja yhtäkkiä minuun otti kontaktia monet älykkäät, komeat, huumorintajuiset ja kunnolliset miehet. Kun minusta tuli iloisempi ja elämääni tyytyväisempi, niin se ilmeisesti näkyi minusta ulospäin. "
Tämä neuvo on se perustavanlaatuinen ohje: KÄY KAMPAAJALLA, JUMPPAA JENKKAKAHVAT POIS JA KÄYTÄ UUTTA MEIKKAUSTYYLIÄ NIIN KUNNON MIEHET ALKAVAT MINUSTA KIINNOSTUA - EIKÄ LUUSERIT :-)
Martin kirjoitat:
"On täysin mahdollista, että ihastuksesi kohde oli myös Sinuun ihastunut, mutta se ei ollenkaan tarkoita samaa kuin, että hän olisi luopumassa suhteestaan nykyiseen poikaystäväänsä."
OHOH... eli sun mukaan on oikein ihastua muihin mieheen vaikka on parisuhteessa?
"Et käsittele ollenkaan tekstissäsi tätä."
Kirjoitin tuossa yllä, että ihastus ei ollut yksipuolinen juttu.
"Et näy ollenkaan ottavan vastaan Sinulle kirjoitettua vaan halvennat halventamisen jälkeenkin toisia kirjoittajia."
Ai minun pitäisi kiltisti kuunnella kun minua haukutaan kypsymättömäksi teinihempukaksi???? Luepa uudelleen tuossa ylhäällä oleva moraalinen vuodatus, jonka olen saanut päälleni - ilmeisesti monilta varatuiltakin miehiltä.
"Asetu toisten asemaan edes hiukan. Olisiko Sinun mielestäsi kiva lukea esim. "Sinä pervessi seksihirviö!", jos olisit täysin sitoutunut poikaystävääsi? "
Valitettavasti kaikki parisuhteessa olevat miehet eivät ole yksiavioisia vaan tosiaanki "perverssejä seksihirviöitä".
Hyvä Naistenlehdet.
Osuit oikeaan. Olen itseasiassa Me Naiset -lehden www-kirjeenvaihtaja. Olen täällä tutustumassa homomiesten alamaailmaan. Olen tehnyt seuraavanlaisia havaintoja:
- Homot keskustelevat lähinnä seksistä. Homoseksuaaleihin kohdistuvilla seksuaalisuutta pursuavilla mielikuvilla on siis vankka todellisuuspohja.
- Jos homoseksuaalejen keskusteluun eksyy joku hetero, niin hänet leimataan heti idiootiksi. Näinhän kannattaa tehokkuuden nimissä toimia, eiväthän heterot lukeudu houkutteleviin ihmisiin l. seksipartnereihin.
- Homojen www-keskustelut ovat provokaation ja herneen nenään vetämisen suhteen samanlaisia kuin heterokeskustelut, syyt vain ovat erilaisia.
Johtopäätös: Samanlaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään. Älkää hyvät heterot erehtykö juttelemaan, hymyilemään tai ystävystymään homoseksuaalejen kanssa. Jos perheessä tai suvussasi joku kohtaa homoseksuaalisen onnettomuuden, alkakaa karttaa hänen seuraansa. Homoihin liittyvät stereotypiat, ennakkoluulot ja syrjintä ovat järkeviä toimintatapoja, sillä homoseksuaaleilla on tismalleen samoja tapoja meitä heteroita kohtaan. Kiristäkäämme lakeja, laillistakaamme syrjintä, oikeuttakaamme pakkosterilisaatio ja niin edelleen. Eläköön heteroenemmistö!
ps. Namuus riippuu usein katsojan silmästä. Kauneus on suhteellista meidänkin perheessä, mutta saat tulla katsomaan ja tuskin pyörryt. Veljeni on sinkkumies. Voisin järjestää teille treffit, mutta en usko että hän on kiinnostunut noin katkeran oloisesta kundista. Iloista kampaajareissua!
Alamaailmasta moi, "Maria",
ainakin mina mielellani leikkisin kanssasi vastaisuudessakin. Olen itse taalla myos "vakoilijana",
koska en ole enka suostu olemaan "normaali homo", mita ihmetta se ikina sitten tarkoittaakaan...
Hei Onneton!
En minä kirjoittanut, että HYVÄKSYN sellaisen. Itse asiassa en tee sitä alkuunkaan! Ota huomioon, että ihmiset ovat hyvin erilaisia ja heillä on hyvin erilaisia arvoja ja arvostuksia. Niiden keskinäistä paremmuutta on vaikea osoittaa, mutta omasta uskostaan johonkin arvojärjestelmään ei sen takia tarvitse luopuakaan.
En sano sinua kypsymättömäksi teinihempukaksi. Minun tekstini on kirjoitettu omalla elämänkokemuksellani ja olen aidosti sitä mieltä, mitä kirjoitin. Voisit kunnioittaa sitä. En lähde yhtään arvailemaan muiden taustoja täällä.
Jos haluat tulkita täällä olevat tekstit vain kaksinaismoraalisiksi, niin olet vapaa niin tekemään. Silloin oli minun vastaukseni oikeastaan Sinulle tyhjä.
Sen sijaan kunnioitan ja kannustan Sinua yksiavioisuudessasi. Se on myös minun valintani. Sitä eivät monet tue - kuten ehkä olet huomannut - mutta toivottavasti kuljet rohkeasti ja vahvasti omalla tielläsi!
Onneton!
Realismia???? Nojaa... oletko siis, Onneton, suuruudenhullussa kuvitelmassa olevasi se ainutlaatuinen ja ainutkertainen YKSIAVIOINEN?
Yleistät omat kokemuksesi koko homomaailman kokemukseksi. Mitä tämä tarkoittaisi Sinun kohdallasi: Oletko siis kuitenkin räävitön kiimainen homo pikapanolla kertahoidon kanssa?
Miksi pohdit näitä omituisia sääntöjä. ELÄ omaa elämääsi! Ei kukaan aidosti ole vaatimassa sinua muuttamaan mitään käyttäytymistapojasi, jos et halua. Ei kaikessa baari- ja chatti yms. -maailmassa sisällä tarvitsekaan olla. Minä en ainakaan ole.
Haluat selvästi, että muut eläisivät Sinun säännöilläsi, mutta niinhän ei ole. Se, mikä on yhdelle todellista sisältöä, ei ole toiselle. Ratkaiseeko tässäkin nyt se, että olet huomannut, että ihastuksesi harrastaa ulkopuolisia suhteita? Olen tyrmistynyt (TODELLA!)
"Megataitavien" (tähän et kai sentään usko edes itse?).
maria hei...
sähän kirjotit vaan oman kokemuksesi, niin täällä tekee kaikki. en muuten kauheasti tällaisilla palstoilla kirjottele, mutta saahan näillä varautua kommentteihin näköjään.
ihan nätisti kirjotit ja yritit neuvoa. mun mielestä. tuo naistenlehti-kommentti oli vaan yksi. on tietysti typerää loukata, en minä sikäli ihmettele. mutta miksi sä nyt kaikille homoille rähjäät. pliishei. kertoohan se ehkä jotain ihmisestä, jos käsittää itsensä kehittämisen ulkonäön puleeraamiseksi pelkästään... (enkä siis tarkoita sinua. ;))
Joo... ehkä mun pitäisi opetella ottamaan vähemmän vakavasti tietyt jutut... Kirjoitin tänne vaan ensimmäistä kertaa ja tuli kyllä totaalisen ulkopuolinen olo.
En rähjää kaikille homoille. Viestini oli osoitettu Naistenlehdille. Onhan minulla rakas pikkubroidinikin :) Siinä mielessä "Naistenlehdet" oli kyllä oikeassa, että luen aika paljon niitä lehtiä... ..broidin kanssa :D
Anteeksi aiheesta poikkeaminen.
No johan pomppasi! :)
Ketjun aloittajalle vielä:
tarkoitus oli vain antaa sinulle erilaisia näkökulmia. Omani nyt lähinnä sellaisen, jonka kumppania on ulkopuolelta vokoteltu. Tällä hetkellä olen itsekin vapaa, joten se siitä.
On tosiaan väärin, ukkomiehen antaa ymmärtää, että on kiinnostunut. Et kerro kovin paljon, joten en viitsi arvailla.
Ilmeisesti hän ei ole kuitenkaan käskenyt sinua lopettamaan tekstailua? Se vihjaa aika kaksinaamaiseen käytökseen. Syitä siihen taas voi olla monia. Sinun ei kannata niitä arvailla. Olethan vaatinut suoraa vastausta? Pieni kovistelu ei koskaan ole pahitteeksi.
Mitä tuohon ymmärtämiseen ja ulkopuolisuuteen tulee niin, en ole koskaan ymmärtänyt homoja. Vaikuttaa siltä, että en koskaan ymmärräkään. Noh, en kyllä ymmärrä miehiä yleensäkään :) Sitä se Me Naisten lukeminen teettää! ;)
He, joilla on heikko itsetunto, halveksivat toisia. Kunnioitus lähtee itsekunnioituksesta, ihmistuntemus itsetuntemuksesta.
Monille homoille heteroiden väheksyminen on varmaankin jonkinlainen puolustuskeino: enemmistövaltaa vastustetaan kyseenalaistamalla se ja pilkkaamalla sitä. Sillä myös yritetään luoda yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja yritetään kehittää jonkinlaista itsekunnioitusta. Heteroiden hallitsemassa maailmassa, jossa seksuaalivähemmistöt ovat halveksittuja, voi olla erittäin vaikeaa kehittää myönteistä minäkuvaa itsestään. Samasta ilmiöstä voidaan nähdä esimerkkejä vaikkapa USA:n mustien keskuudessa. Osa Yhdysvaltojen mustista on vastareaktiona valkoisiin rotukiihkoilijoihin omaksunut rasistisen "black supremesist"-ideologian, siis että mustat ovat valkoisia ylempiarvoisia ja että mustien ei saisi olla tekemisissä valkoisten kanssa, koska mustaa rotua pitää vaalia.
Reaktio tuottaa aina vastareaktion. Sorrettu vähemmistö voi vastata niin kuin sille huudetaan. Monella vähemmistöön kuuluvalla voi olla hyvinkin kipeitä kokemuksia enemmistön heille osoittamasta kohtelusta johtuen, joten ei ole mitenkään ihme, että vähemmistöön kuuluva on helposti puolustuskannalla. Kysymys on vähän samasta asiasta kuin että jos ensin potkitaan joku henkihieveriin, ja sitten ihmetellään kun tämä pahoinpidelty tyyppi alkaa pahoinpitelykokemuksestaan traumatisoituneena suhtautua aggressiivisesti kaikkia pahoinpitelijöitään muistuttavia henkilöitä kohtaan.
Tapaukseen voi suhtautua kolmella eri tavalla:
1. Muuta maailmaa
Jatka piiritystä ja valloita lopulta rakkauden kohde. On onnistunut ainakin Paavo Lipposelta ja Timo TA:lta. Maailman muuttaminen helpottuu, jos hankit valtaa, lihaksia, rahaa, edustavia harrastuksia, joista voi kertoa, tai näyttävää ystäväpiiriä.
2. Muuta itseäsi
Suggestoi itsesi ulos ihastuksesta. Etsi ihastuksen kohteesta huonoja puolia ja zoomaa ne mielessäsi tarpeeksi suuriksi, jolloin hyvät puolet peittyvät. Tässä tapauksessa kaveri on ollut uskoton, ja tulisi siten varmuudella olemaan uskoton myös teidän suhteessa ---> sydänsuruja, lusmu tyyppi muutenkin.
3. Älä tee mitään
Aivot ovat orgaaninen munakokkeli, joka on ohjelmoitu unohtamaan ikävät asiat ja ihastukset, kunhan niille annetaan tarpeeksi aikaa. Yleensä tämä on 3-6kk. Mittari palautuu valitettavasti lähtöpisteeseen, jos lähetät hemmolle tekstarin tai otat muuten yhteyttä.
Itse olen elämän myllerryksessä huomannut kohdan #3 olevan lopulta helpoin ratkaisu.
Kannatan ja ehdotan kohtaa kaksi.
Suggerointia se ihastuminenkin osittain on, niin miksei siita "parantuminenkin".
Et Sina halua sita suhdetta rikkoa.
Minakin olen jattanyt useamman rikkomatta...
Jos et halua "tuomitsevia" ja "tekopyhiä" kommentteja, mitä nämä eivät mielestäni ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta olleet, niin ei kannata kirjoitella tänne. Mitä odotit? Rohkaisua, että "vonkaa vain edelleen, niin kyllä se lopulta jättää nykyisen rakkaansa ja tulee sinun luoksesi"? Mielestäni olet saanut ihan asiallisia neuvoja niiltä, jotka näkevät tilanteesi ulkopuolisen objektiivisuudella.
"Niin mutta, ette te voi tietää miltä se tuntuu!" - Mistä sinä tiedät, mitä me tiedämme? Emme ehkä tiedä kaikkia yksityiskohtia, mutta tiedämme, että lähettelet rakkausviestejä varatulle miehelle. Ja monet meistäkin ovat olleet onnettomasti rakastuneita, minä itse mukaanlukien. Ja monet ovat olleet paljon pidempiäkin aikoja yksin kuin viisi vuotta, minä jälleen mukaanlukien.
Mieti nyt vähän, jos olisit itse suhteessa sen miehen kanssa, niin haluaisitko että joku lähettelisi hänelle kaipaavia tekstiviestejä ja huokailisi hänen peräänsä? Et varmasti. Etkä hyväksyisi sitä ulkopuolisenakaan.
Tuntuu, että olet vielä aika nuori, jos luulet ettei ole muita yhtä älykkäitä, mukavia ja poikamaisen miehekkäitä miehiä. Se on vaikeaa tajuta kun on rakastunut, mutta ei se rakkauden kohde ole se ainoa ihana mies. Ja vaikka olisikin, sinulla ei ole valitettavasti häneen mitään oikeutta, jos hän on valinnut toisen.
Jos haluat miehekkään miehen, niin voisit käyttäyä itsekin kuin sellainen ja tehdä se, minkä sisimmässäsi tiedät joka tapauksessa olevan edessä. Kokoa itsesi, sano hyvästit toivottomalle rakkaudellesi ja ala nuolla haavojasi. Kun olet toipunut tarpeeksi, niin alat vain katsella vapaita miehiä.
Jos masentaa kovin, niin hae ajoissa ammattiapua. Itse vaivuin kahden vuoden syvään masennukseen, jona aikana en saanut tehtyä oikeastaan mitään. Pääsin ylös vasta ammattiavulla, ja toivoisin, että olisin myöntänyt tarvitsevani sellaista jo aiemmin, niin olisin hukannut vähemmän aikaa elämästäni. Jos sinusta yhtään tuntuu siltä, niin käänny mahdollisimman pian lääkärin puoleen. Terveyskeskuksessa osaavat ohjata eteenpäin.
Hyvät homot + alentuva heterotäti Maria
Kyllä on tosiaan ihanaa, kun heterotäti Maria antaa neuvoja homomiehelle, miten tulee elää.
Moista imelää sååpaa saa harvoin kuulla ja minun pitäisi olla vielä kiitollinen siitä: tämähän on se tyypillinen tilanne, jossa "suuri valkoinen hetero" on ns. ennakkoluuloton jo antaa enemmistön varmuudella neuvoja vähemmistölle, miten pitää elää.
Homojen pitäisi langeta polvilleen kiitollisuudesta, kun heterot ei pidä meitä sentään sairaina.
Ja rakkaat homot: Opin tosiaan nyt, miten toinen homo ei tue toista homoa vaan on valmis heittämään heti sellaisia stigmoja kuin "kypsymätön teini", "itsekäs hempukka". On tosiaan tämä meidän homojen solidaarisuus aika köyhää...
Just.. joo Sunshine.
Nimenomaan ihmiset, joilla "vahva itsetunto" on selvästikin valmiita tallaamaan muita jalkoihinsa.. ja sanovat sitten viattomasti jälkeepäin: "Hups.. mikset pitänyt puoliasi... sulla taitaa olla huono itsetunto... tekevälle sattuu".
Ja Erkka: kiitos että sinäkin liityit kuoroon, joka tyhjentää peräsuolensa mun päälle: Olen siis "epämiehekäs" ja "nuori kokematon", kun en pysty vääntämään tunteitani pois päältä kuin nappia painamalla!!!!???
Minun mielestä ihmiset jotka toipuu nopeasti ihastuksistaan on itse asiassa psykologisesti ohuita ja pinnallisia ihmisiä :-)
Maria-kulta
Olen varmaan loukannut sinua pahasti, kun kieltäydyin olemasta pikku homopuudeli, joka nuolee heterotantan kättä.
En halua olla mikään kuriositeetti, joka hoitaa sun kampauksen ja meikin ja "on niin ihanan hauska" :-)
Ja mitä homojen keskusteluihin niin menepä katsomaan heteromiesten epätoivoista naisen vonkaamista netissä :-)
Olen totaalisen allerginen heteromiehille, jotka suostuu olemaan mun kavareita vain jos mä yritän leikkiä heteroa.
Hyvä onneton, minä olen kyllä valmis tukemaan toista homoa, mutta tässä tilanteessa se homo joka mielestäni ansaitsee eniten tukea on se rakastumisesi kohteen mies, jolta haluaisit hänet vohkia. Ja jota rakastumisesi kohde kertomasi mukaan vieläpä pettää. Olen ollut sekä rakastunut varattuun mieheen (en kyllä koskaan harrastanut seksiä hänen kanssaan, vaikka siihen olisi ehkä joskus ollut tilaisuuskin) että tullut petetyksi. Täytyy sanoa, että ainakin minun mielestäni petetyksi tuleminen oli paljon kivuliaampaa, joten olen pahoillani, mutta sympatiani on kyllä sen petetyn puolella.
Hmmm. Olin rakastanut toista vuotta varattuun mieheen, ja kesti yli vuoden ennen kuin pääsin yli hänestä, ja tuona aikana en voinut pitää häneen mitään yhteyttä. Myöhemmin kun seurustelin erään toisen miehen kanssa ja suhde päättyi siihen että hän kävi vieraissa, vaivuin yli kahdeksi vuodeksi syvään masennukseen, minulla oli unihäiriö, itkuherkkyyttä enkä käynyt kodin ulkopuolella ellei ollut ihan pakko, esim. kaupasta ostamassa ruokaa. Toivuin vain käytyäni pitkään säännöllisesti psykologin luona keskustelemassa ja syötyäni psykiatrin määräämiä mielialalääkkeitä. Kaipa sitten olen ohut ja pinnallinen ihminen, kun toivun niin helposti ihastuksistani.
Tällaisena ohuena ja pinnallisena ihmisenä en tietenkään mitenkään voi ymmärtää niitä suunnattomia kärsimyksiä joita nyt kärsit, ja joiden perusteella katsot olevasi oikeutettu vaatimaan seurustelevaa miestä rikkomaan suhteensa ja haistattelemaan muita tänne kirjoittavia ja kuvaamaan heitä erilaisilla mehukkailla haukkumanimillä. Sitä minä en tehnyt oman masennukseni vallassa, mutta minähän olenkin vain tällainen ohut ja pinnallinen ihminen.
Voi Onneton, olisit nyt onnellinen, kun olet varjeltunut ja varmaan tunnet itsesi melkein neitsyeksi, koska todennäköisimmin olisit ollut vain yksi sivupano palvomallesi "rakkaallesi". Mitä tästä opimme? Ehkä sen, että on onnetonta olla onnellinen, koska ei ole syytä olla onneton..."suhteesta" olisi seurannut vain se toivomasi katastrofi, joka olisi tehnyt sinut taas Onnettomaksi, mutta nyt on aika muuttua, ja me saimme sen aikaiseksi! JESS!
Onneton, kuules, mitä oikein höpötät?
Täällä on lueteltu kaikki ratkaisumallit. Valitse niistä, kiitä antajaa ja jatka eteenpäin. Jaa, ei kelpaa, revi sitten tästä:
Horot ei ansaitse sympatiaa.
Kun täälläkin noin kovasti provosoit, niin luulisi, että varatusta miehen puolestakin jotain irtoaa. Jos ei, niin tunnusta tappiosi.
Ei tässä ole kyse mistään "tunteita ei pysty kääntämään pois tosta vaan"-jutusta. Kyse on päähänpiinttymästä.
Ei tarvitse kiittää, pidä tätä kohteliaisuuden palautuksena.
onneton hei, onko sinullakin putkinäkö?
"Miksi ihmeessä pitää mennä tyrkylle baariin, jos kerran asiat on kotona hyvin??? Ei ymmärrä minun aivoni semmoista.."
Hmm... kyllä siellä baarissa voi käydä muustakin syystä, kuin "tyrkyttämässä" itseään. Itse asiassa luulisin, että enemmistö baarissakävjöistä on siellä muusta syystä kuin tyrkyllä.
Oon varattu ja rakastunu vapaaseen mieheen. Rakastan myös nykyistä miestäni enkä halua hänen sydäntään särkeä. Niinpä kärsin itse kahden rakkauteni kanssa.
"- Homot keskustelevat lähinnä seksistä. Homoseksuaaleihin kohdistuvilla seksuaalisuutta pursuavilla mielikuvilla on siis vankka todellisuuspohja."
Siis häh? Mihinkähän tuo perustuu? Kun vilkaisee läpi Ranneliikkeen keskustelut niin väite ei ainakaan tähän saittiin päde. Ja mistähän heteropalstoilla sit keskustellaan? Paljon seksikeskeisempää juttua löytyy esim. Soneraplazan Ellit-palstalta ku täältä.
Ei ihme, jos tulee teilatuksi keskustelussa, jos päästelee tuollaisia juttuja. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Hyvä Erkka
En pidä mitenkään itseisarvona sitä, että hiljaa kärsii kipunsa. Ei se toipuminen tule siitä sen hienommaksi ja paremmaksi.
Olen joutunut käyttämään mielialalääkkeitä syksystä saakka ja työkykyni on ollut nollassa. Minulla ei ole varaa käydä psykoterapiassa, mitä varmasti tarvitsisin toipuakseni tästä kriisistä, mikä varattuun rakastuminen oli.
KELA korvaa psykoterapian, jos osaat sitä vaatia lääkäriltäsi. Lääkärit vain ovat turhan herkkiä määräämään pillereitä vaivaan kuin vaivaan, vaikka tällaisessakin tapauksessa on aivan selvää, että keskusteluapu tai vähän järeämpi psykoterapia olisi varmasti kannattavampi hoitomuoto. Kerro lääkärillesi, etteivät pillerit ole tuoneet kovin suurta helpotusta oloosi, ja että tunnet tarvetta keskusteluapuun. Parhaimmat hoitotulokset masennuksen hoidossa saavutetaan yhdistämällä lääkehoito ja terapia.
Ei KELA korvaa psykoterapiaa kokonaan kuin opiskelijoille. Olen ansiotyössä ja minulla tulee omavastuuosuus.
Prosessi jolla pääsee KELA-kuntoukseen on jo sinällään raskas ja edellyttää että hakija ei ole masentunut ja voimaton.
Onneton!
Näkisin kirjoittamasi perusteella todella, että terapia olisi Sinulle tärkeää. Tiedän (omasta hirveästä kokemuksesta), että masentuneena ei ole voimia mihinkään, edes avun etsimiseen...yleensä edes sen ymmärtämiseen.
Oman kokemani perusteella (olin kolme vuotta täysin "poissa") olisin tarvinnut jonkun, joka olisi auttanut ja tukenut ja jossain vaiheessa kanssani kuunnellut sitä pahaa, joka velloi. MINULLA EI OLLUT KETÄÄN!
Älä vain jättäydy yksin! (Teet oikein kirjoittaessasi tästä tänne, mutta huomaa, että keskustelupalsta ei ole varsinainen terapiapaikka.)
Muistan alun tyhjyyden - minussa ei liikkunut mikään, sillä mikä olisi liikkunut. Sitten tulivat suunnaton raivo ja kiukku, masennus ja apatia, loputtomat pohdinnat ja asian kääntelyt ja vääntelyt ja myöskin syytökset itseään kohtaan.
Onneton, tutkimusten mukaan masennuksesta voi toipua ja lääkitys pitää olla niin kauan kuin oireita ei ole. Masennus on aivojen toimintahäiriö.
Valitettavasti minä en voi syödä masennuslääkkeitä.
Älkää nyt hyvät ihmiset selittäkö mun rakastumista aivojen toiminnan häiriönä :-)
Älä ota nimimerkkiä mies vakavasti. Hän lörpöttelee vain omiaan niin tästä kuin kaikista muistakin täällä keskustelussa olevista asioista.
mies kirjoitti: "Masennus on aivojen toimintahäiriö."
Valitettavasti asia ei ole noin yksinkertainen. Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että masennuksen takana olisi vain ja ainoastaan aivokemialliset muutokset. Masennuksen yhteydessä kyllä useimmiten esiintyy esim. serotoniiniaineenvaihdunnan muutoksia, mutta tästä ei tiedetä, että onko se oikeastaan masennuksen syy vai sen seuraus. Korrelaatio ei tarkoita samaa kuin kausaliteetti, eikä psyykettä voi noin vain erottaa soomasta.
Masennuslääkkeet ovat ensisijainen hoitomuoto keskivakavissa ja vakavissa masennustapauksissa ihan johtuen siitä syystä, että pohjamudissa makaava ihminen ei yksinkertaisesti kykene terapiaan. Terapia on raskasta työskentelyä. On kuitenkin vahvaa näyttöä sille, että lääkkeet yksinään eivät poista masennusta. Noin 50-60% pelkästään masennuslääkkeillä hoidetuista potilaista kokee relapsin puolen vuoden sisällä masennuslääkkeiden käytön lopettamisesta. Tärkeää monen potilaan kohdalla olisikin päästä terapiaan sitten kun hänen tilanteensa on ensin saatu lääkkeillä stabilisoitua.
Lääkkeet lievittävät lähinnä masennusoireita - eivät masennuksen syitä (jotka ovat usein psykososiaalisia) - ja kokonaisvaltaiseen tervehtymiseen tarvitaan usein myös jonkinasteista terapiaa. Kuten Joskus onneton kirjoitti, niin parhaimmat hoitotulokset saavutetaan ns. kombinaatiohoidoilla. Täytyy myös pitää mielessä, että psykoterapialla aikaansaadaan aivokemiallisia muutoksia juuri siihen suuntaan, johon sitä lääkkeillä yritetään keinotekoisesti korjata.
Mutta jos masenuksen taustalla on psykososiaaliset syyt niin miksi ihmeessä tarvitaan psykoterapiaa, jos masennus on reaktiivista???
Eikö pitäisi vaikuttaa masenuksen syyhyn eikä yrittää sopeuttaa ihmistä vaikeaan tai mahdottomaan tilanteeseen terapialla?
Terapialla pyritään auttamaan ihmistä vaikeiden asioiden käsittelyssä ja sellaisten seikkojen hyväksymisessä, joita ei voida muuttaa (jotta henkilö voisi oppia elämään niiden kanssa). Terapian avulla ihmiselle pyritään antamaan psykologista tukea ja valmiuksia arkielämässä selviytymiseen. Parhaassa tapauksessa vaikeisiin dilemmoihin voi löytää aivan uusia näkökulmia, joita ei ollut masennuksensa kourissa edes tullut ajatelleeksi, ja tilanne saattaa alkaa helpottaa. Siten terapia voi olla erittäin tärkeä työkalu juuri esim. tämänkaltaisissa tilanteissa. Masennusta usein ylläpitää nimenomaan masennuspotilaan omat kognitiot ja opitut automaattiset ajattelumallit, joihin puuttumalla voidaan päästä eroon masennuksesta.
On tietenkin aivan totta, etteivät kaikki ihmiset hyödy terapiasta. On aivan yhtä totta, etteivät kaikki myöskään hyödy lääkehoidosta. Kliiniset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että parhaat hoitotulokset saavutetaan yhdistämällä lääkehoito ja psykoterapia. Eri terapiamuodoista laajimmin masennuksen hoidossa käytetty ja eniten tutkittu on kognitiivinen psykoterapia, ja sen on myös todettu olevan tehokkain eri terapiamuodoista (siis ainakin masennuksen hoidossa). Kognitiivinen psykoterapia on yksinään lähes yhtä tehokas kuin lääkehoito, mutta sen positiiviset vaikutukset ovat luonteeltaan pysyvämpiä. Yhdistämällä lääkehoitoon kognitiivinen psykoterapia saavutetaan tutkitusti paras tulos.
samaa mieltä ilopillerin kanssa.
onneton, masennuksen syyhyn tuskin pystytään useimmiten vaikuttamaan. sen sijaan sopeutuminen vaikeaan elämäntilanteeseen ja siitä selviytyminen on mahdollista. mahdottomia elämäntilanteita tuskin on olemassa, jokin keino saada kiinni elämästä yleensä löytyy.
en halua aliarvioida kipuasi, mutta pettymyksiä joutuu jokainen kokemaan ja niihin kukin reagoi tavallaan. on suorastaan itsekidutusta jäädä roikkumaan tilanteeseen, joka vain satuttaa. aina voi toivoa ja toivoa, mutta tärkeintä olisi päästä selville siitä, mitä itse elämältä haluaa.
voimia sinulle.
Ajatus "psyykkisestä työstä" jolla ratkaistaan "vääristyneitä rerpresentaatioota" ja "sisäisiä konflikteja" on joutunut ankaran kritiikin kohteeksi.
Esim. kriisiterapia itse asiassa hidastaa kriisistä toipumista, vaikka psykologit yrittää sitä tuputtaakin.
Ei tuosta ole mitään selkeää tutkimustulosta. Muistaakseni sekin yksittäinen tutkimus, mistä muutama psykiatri on tuollaisia päätelmiä vetänyt, on ollut metodologisesti kyseenalainen. Ja senkin tutkimuksen mukaan kriisiterapia vain _saattaa_ hidastaa kriisistätoipumista _joidenkin_ ihmisten kohdalla. Ei siis suinkaan niin, että se aina tekisi niin ja kaikkien kohdalla.
Psykoterapia sinällään ei ole joutunut "ankaran kritiikin kohteeksi". Muutama psykiatri on vain kritisoinut kriisiterapiaa (mikä on siis eri asia kuin psykoterapia) erään epäselvän tutkimustuloksen perusteella. On myös viitteitä siitä, että näiden psykiatrien motiivit kritisoida kriisiterapiaa ovat kaikkea muuta kuin professionaalisia.
onneton, minä vaan sinulle sanoisin, että tuskin on kamalasti hyötyä siitä, että yrität kyseenalaistaa kaikki keinot, jotka ehkä voisivat auttaa sinua?
toivon todella, että jonkun keinon löydät, josta löytää apua.
Päinvastoin hyvä ystävä.
Psyoterapeutit on olleet hyvin haluttomia mittaamaan toimintansa tuloksellisuutta, koska tutkimusa osoittanut, että onnistuneen terapiasuhteen ainoa todellinen ennustaja on terapeutin persoonallisuus - eikä suinkaan se mitä tekniikkaa terapeutti käyttää.
Useimmat terapeutit uskoo vain lujasti omaan kokemukseensa, että kyllä tämä tehoaa, kun se terapeutista semmoiselta tuntuu.
Kognitiivisen psykoterapian yksi ongelma on se, että potilas oppii vain nimeään oireensa (uusilla hienoilla termeillä), mutta itse ongelmaan nimeäminen ei auta.
Otan toki vastaan apua, mutta tuntuu jotenkin hassulta, että kaikki apu joka minulle tarjotaan on sopeuttamista "todellisuuden faktoihin". Ja kaiken lisäksi mun "auttajat" täällä netissä tuntuu olevan loukkaantuneita, kun en ota kiitollisena vastaan "hyviä" neuvoja :-)
Kukaan ei ole esim. neuvonut minua käyttämään "acting-out"-psyykkistä työtä: Menisin riehumaan rakkauteni kohteelle ja hänen puolisolleen?
Lueppas uudellen psykoterapioiden tuloksellisuutta käsittelevät tutkimustulokset. Näköjään olet lueskellut niitä miten sattuu. Sitäpaitsi tuo esimerkkisi näyttää viittaavan ennemminkin psykoanalyyttiseen kuin kognitiiviseen psykoterapiaan. Mutta ei se mitään, tekevälle sattuu. Eihän kaikkea voikkaan tietää.
Lueppa vaikka sellainen mielenkiintoinen teos kuin "Psykiatria" (Lönnqvist ym. (toim). Duodecim. Gummerus. Jyväskylä. 2001.), tai vaikkapa sellainen kuin "Kognitiivinen psykoterapia" (Kähkönen-Karila-Holmberg(toim.). Duodecim. Helsinki. 2001.), niin löydät ajan tasalla olevaa ja tieteellistä tietoa psykoterapioista yleensä, ja kognitiivisesta psykoterapiasta erityisesti. Mukavia lukuhetkiä.
Joo.. tuon Kognitiivisen psykoterapian oppikirjan tunnenkin.
Mun mielestä suuri osa tätä psykoterapiakulttuuria on itse asiassa aika falskia, koska monet elämän luonnolliset asiat on psykologisoitu. Tätä "psykokieltä" pitäisi enemmänkin vähentää kuin lisätä.
Ollakseni rehellinen niin hoidin epäonnisen rakastumisen aiheuttamaa sekasortoa ja pahan mieltä acting-outilla, mikä varmaan oli kamalan kehittymätöntä ja kypsymätöntä. Mutta HUOM. olen alkanut paranemaan :-) Ajatelkaa, jos ei tarvittukaan "raakaa työtä vaativaa" psykoterapeuttista prosessia vaan järjetön käyttäytymistä ???
Menin alkoholilla vahvistettuna (2 x 16 cl) rakkauteni kohteen oven taakse ja järjestin kohtauksen :-)
Tuomitkaa minut.. minä kestän sen :-)
Se, että _sinä_ et ole kokenut tarvitsevasi terapiaa ei tee terapiasta hyödytöntä. Ihan hyvä jos olet pärjännyt ilman. eivät kaikki tarvitse terapiaa, ei siinä mitään. Monille psykoterapia olisi kuitenkin todella tarpeen, eikä oikeanlaiseen hoitoon hakeutumista yhtään helpota jos tuttavilla sattuu olemaan tuollaisia asenteita psykoterapiaa kohtaan kuin sinulla näkyy olevan. Ja asenteistahan tuossa näyttää tosiaankin lopulta olevan kysymys.
Hyvä ilopilleri
Olin opiskeluaikoina 3 vuotta psykoterapiassa frekvenssillä 3 krt / viikko ja olen siksi hyvin skepktinen kaiken terapian suhteen (tekniikasta riipumatta).
Se mitä kutsutaan terapiassa "psyykkiseksi työksi" voi itse asiassa olla aikamoista vatvomista, joka voi jopa hidastaa toipumista.
Vatvomisen takia olin "sokea" todellisuudelle, joka ei muuttunut mitenkään terapian aikana.
Olin 3 vuotta miesystävälleni varsinainen piina (asuimme yhdessä). Olen edelleen kiitollinen, että hän kesti minua eikä ottanut eroa minusta terapian aikana. Hän tuki minua ihailtavalla tavalla.
Erosimme myöhemmin muista syistä.
En halua sanoa missään nimessä, että kaikki terapia on syvältä, mutta sokeasti en uskoisi sen parantavaan voimaan.
Niin. On olemassa hyviä terapeutteja ja huonoja terapeutteja, aivan samoin kuin muidenkin ammatti-ihmisten joukossa on hyviä ja huonoja ammattiensa edustajia. Sinun kohdallasi terapiasta ei ilmeisesti ollut hyötyä. Tähän voi olla monia syitä, mm. juuri huono terapeutti tms. En minäkään "usko sokeast" terapian parantavaan voimaan", kyllä terapian toimivuudesta on olemassa ihan tieteellistä evidenssiä. Olen täällä jo moneen kertaan todennut, että kaikki eivät terapiasta hyödy tai eivät siihen sovellu, aivan samalla tavalla kuin kaikki eivät hyödy erinäisistä lääkehoidoistakaan. Ihmiset ovat yksilöllisiä. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että psykoterapialla on todettu olevan tilastollisesti merkitsevästi hyödyllinen vaikutus.
Onenton kirjoitti, että kukaan ei ole neuvonut acting outtia.
Onpas, kts. viesti 36: "Pieni kovistelu ei koskaan ole pahitteeksi." Et vain tarttunut kommenttiin millään tavalla silloin.
Olen ihan iloinen, että teit sen. Kuka leikkiin ryhtyy sen kestäköön. Ihan oikein. Asioiden märehtimen yksinään ei ratkaise mitään.
Mitä sitten tapahtui?
Minä en ymmärrä sitä, että usea ihminen pitää lääkkeitä myrkkyinä, koska lääkehoidolla on merkitystä. On kuvaavaa, että moni psyykehäiriöinen suhtautuu kielteisesti lääkitykseen. Luulen, että lääkkeillä yritetään ennemminkin auttaa eikä turruttaa.
Olen aivan varma siitä, että masennukseen liittyy myös elimellinen häiriötila eikä se ole niin henkinen asia. Minusta henkisyys tuo mieleeni ihmisen osittamisen tai jakamisen erillisiin tiloihin, joista psyyke on yksi tila erillään ruumiista. Tässä ruummiillisuutta halveksitaan tai pidetään vähempi-arvoisena, mikä on uskonnollisperäistä ajattelua.
Miksi sitten huonot fiilikset eivät katoa esim. itsesuggestiolla? Olen varma, että ruumiissakin tapahtuu oppimista ja urautumista tiettyihin polkuihin, jotka on hyvä uudelleenjärjestää. Luin yhdestä naistenlehdestä skitsofreenikosta, jota uudet lääkkeet ovat auttaneet huomattavasti ja hänen elämänsä laatu parani ratkaisevasti niiden avulla. Se on yksi selvä osoitus lääkityksen myönteisistä vaikutuksista. Toinen esimerkki on Parkinsonin sairaus.
Tottakai psykologinen vaikuttaa fysiologiseen, ja toisinpäin. En ole sitä missään vaiheessa kiistänytkään (!!). Masennuksen hoidossa nyt kuitenkin saavutetaan parhaat tulokset hoitamalla SEKÄ lääkkeillä ETTÄ terapialla. Ja johan senkin jo totesin, että psykoterapian on todettu muokkaavan aivokemiaa siihen suuntaan, mihin sitä yritetään lääkkeiden avulla muuttaa. En ole missään vaiheessa sanonut, ettei masennusta saisi hoitaa lääkkeillä - päinvastoin! Masennuslääkkeet ovat elintärkeä hoitokeino monille masennuspotilaille. Peräänkuulutan vain monipuolisempaa ihmiskuvaa ja masennuksen parempaa ymmärtämystä. Useilla masennuspotilailla pelkät lääkkeet eivät ratkaise asiaa.
Jos kerran parhaat hoitotulokset saavutetaan yhdistämällä lääkehoito ja terapia, niin miksi ihmeessä sitä terapiaa pitää yrittää väkisin vähätellä? En tiedä. Ehkä ihmiset kuvittelevat, että terapiassa käyvät vain "hullut", ja jos syö vain lääkkeitä niin silloinhan ei ole "hullu" vaan on ihan "oikea sairaus". Veikkaanpa, että tälläkin foorumilla monien terapiavastaisuus juontaa juurensa asenteellisuudesta ja ennakkoluuloista.
Mitä tulee skitsofreniaan ja Parkinsonin tautiin, niin näillä taudeilla onkin melko selkeä neurologinen pohja. On mm. viitteitä siitä, että skitsofreenikoiden aivoissa on rakenteellisia ja toiminnallisia poikkeavuuksia, erityisesti frontaalialueilla. Parkinsonin taudista ei tarkkaan tiedetä mikä sen aiheuttaa, mutta se on degeneratiivinen hermoston sairaus. On esitetty teorioita esim. aivovaurioiden altistavasta vaikutuksesta, sillä vanhoilla nyrkkeilijöillä esiintyy runsaasti Parkinsonin tautia.
Skitsofreniaa ja Parkinsonin tautia ei voi kuitenkaan suoraan verrata masennukseen, sillä masennus ei ole yhtä selkeästi biologisista syistä johtuva sairaus. Masennuksessa on tietysti myös biologinen puolensa, mutta kyllä masennukseen syntyyn useimmiten vaikuttavat ihmisen elämänkokemukset ja opitut reagointi- ja ajattelutavat. En oikein edes ymmärrä, että miten kukaan voi ajatella masennuksen syntyvän tyhjästä. Useimmat masennuspotilaat raportoivat jonkin elämäntilanteeseensa liittyvän tekijän, jonka he katsovat olleen masennuksensa taustalla.
On se nyt kumma jos ei ymmärretä, että on meissä ihmisissä muunkinlaisia kuin pelkkiä biologisia prosesseja, ja että nämä eri tasojen prosessit ovat vuorovaikutuksessa keskenään (!). Ei psykologia ole mitään "uskontoa", kyse on ihan aikuisen oikeasta tieteenalasta, joka tutkii ihan aikuisen oikeita ilmiöitä. Enempää en jaksa enää aiheesta väitellä, sillä olen jo esittänyt kaikki faktat. Menkää terapiaan tai olkaa menemättä, kunhan tulette onnellisiksi. Päätän tältä erää tähän.
Hyvä ilopilleri
Autismia ja skitsofreniaa pidettiiin vielä 30 vuotta sitten hyvin psykologisina sairauksina ja esim. autistististen lasten äitejä terrorisoitiin kamalalla tavalla psykiatrien toimesta.
'Psykologisen' valtapiiri supistuu ja tieteelliset selitykset ja hoidot korvaavat shamanismin :-)
Esim. kaksisuuntaisen mielialahäiriön taustalla on hyvin selvä aivojen kemian patologinen vaihtelu, joka ei johdu ympäristöstä tai kasvatuksesta tai torjutuista muistoista.
Voi hyvä onneton
Olen varmana tosi huono ihminen kun en huomannut tuota yhtä pientä kommenttia kaiken sen psykologisoinnin ja tuomitsemisen keskellä :-)
Voi hyvä Sunshine (piti kirjoittaa)
Olen varmana tosi huono ihminen kun en huomannut tuota yhtä pientä kommenttia kaiken sen psykologisoinnin ja tuomitsemisen keskellä :-)
Sanonpa vielä kuitenkin sen, että niin Parkinsonin taudissa, skitsofreniassa, autismissa kuin bipolaarisessa mielialahäiriössäkin on biologian ohella myös psykologiset komponenttinsa, halusittepa sitä tai ette. Lällislää.
On esimerkiksi todettu, että skitsofrenia ja bipolaarinen mielialahäiriö puhkeavat usein psyykkisesti stressaavan elämänvaiheen aikana. Skitsofreniasta puhuttaessa käyteään ns. haavoittuvuusmallia, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki skitsofreniaan geneettisen alttiuden omaavat eivät suinkaan sairastu kyseiseen sairauteen, vaan heidän elämässään ja ympäristössään pitää olla myös altistavia tekijöitä. Yksinkertaistamalla ja vetämällä mutkat suoriksi saa kyllä minkä tahansa inhimillisen ominaisuuden kuitenkin redusoitua pelkäksi atomien liikkeeksi, jos vain haluaa.
Kyllä tämä "shamanismi" nyt kuitenkin näyttää lähinnä tarkentavan ja monipuolistavan tietämystämme, eikä ole minnekään katoamassa, niin ikävältä kuin se joidenkin mielestä saattaa kuulostaakin.
Esimerkki: jotkut naiset ovat itsesuggestion kautta tulleet ns. valeraskaiksi. Heidän kehonsa fysiologinen tila muistuttaa tuolloin täysin raskauden aikaista tilaa, mutta kehittyvää alkiota vain ei ole missään. Yleensä tämä tapahtuu naiselle silloin, kun hän on erittäin raskaan paineen alla tuottaakseen jälkeläisen (tai jos hän itse sellaisen kovasti haluaa). Eli vaikka jotkut meistä haluavatkin pelkistää ihmisen pelkäksi bioautomaatiksi, niin valitettavasti nykytiede kertoo meille, että ihmiset ovat ajattelevia, tuntevia olentoja, ja että mielellä ja mielentilalla voi olla mielenkiintoisia vaikutuksia kehoon. Lällätilää.
(P.S.
Hyvä Kokemusta,
viitatessasi torjuttuihin muistoihin ja shamanismiin paljastat tietämättäsi, että et oikeastaan tiedä nykypsykologiasta yhtään mitään. Ajatuksissasi kajastaa todennäköisesti psykoanalyysi ja Freud, ja selitykset oidipaalikomplekseista, peniskateuksista ynnä muista. No, Sinullekin tiedoksi: psykoanalyysi on pikemminkin elämänfilosofia tai uskonto kuin tiede, ja psykoanalyysillä ei ole paljoakaan tekemistä nykyään yliopistoissa opetettavan psykologiatieteen kanssa (joka tutkii mm. ihmisten käyttäytymistä, sosiaalista kanssakäymistä, persoonallisuutta, psykopatologiaa, kognitiivisia prosesseja, kehitystä ja kasvamista, psyykkisten prosessien yhteyttä aivojen fysiologisiin rakenteisiin jne.). Otappa asiasta selvää.)
Parahin onneton, joopa joo - joillekin ei sitten kelpaa mikään. Näin pitkä ketju, josta ei ollut sinulle kertomasi mukaan muuta kuin haittaa. Voi että ...
Moi Sunshine
Voi hyvänen aika. Olet ihan loukkaantunut kun en suostunut kuuntelemaan kiltisti minulle annettuja moraalisia tuomioita "kypsymättömyydestäni" ym.
Yleisesti:
Nyt kun olen saamassa "onnettomaan rakkauteeni" hieman etäisyyttä niin riehumiseni rakkauteni & hänen poikaystävänsä asunnon ovella tuntuu yhä järkevämmältä teolta. Minua oli huijattu ja heidän liittonsa oli laho niin miksi en olisi mennyt sanomaan suorat sanat kummallekin.
Terveisin
ex-onneton :-)
Noo, en mä mitenkään loukkaantunut, vastasin vain riehuntaasi, kun se kohdistui kaikkiin ketjun kirjoittajiin ... ja oli siten epäreilua.
Hyvä, että menee paremmin.
Joskus muuten ne epäsuositeltavimmat ja ehkä moraalisesti arveluttavimmat teot väärin tehnyttä ihmistä kohtaan tuntuu jälkeenpäin järkevimmiltä. Kuten tuo mitä onneton kertoi ja muualla käsitellyt sähköpostin/tietokoneen urkkimiset. Joskus tilanteet on niin järjettömiä, että se järki ja totuus täytyy saada esiin vaikka väkisin. Mun mielestä sitä ei voi tuomita.
Olin nuorempana rakastunut monta vuotta vanhempaan mieheen, todella "pahasti".
Ajan myötä pääsin siitä yli, rakastumalla toiseen mieheen mutta tunneside tähän mieheen on edellen vahva.
Teimme monta vuotta yhdessä töitä ja keskustelimme paljon erillaisista asioista joten välilämme kasvoi vanka tuntemuksen tai pikemminkin tunne side.
Siis mitä nyt kahden miehen välille voi Suomessa kasvaa, mies on umpi hetero.
Olin monta vuotta kaapissa ja samalla palavasti rakastunut tähän mieheen, testasin siinä sivussa myös hänen hyväksyntäänsä esim vähemmistöihin, saaden samalla uskoa itselleni "paremmasta tulevaisuudesta".
Kerroin hänelle vasta noin 3 vuotta sitten miten asiat todellisuudessa on, kun mies jaksoi aina kysellä onko sitä oikeaa tyttöä jo löytynyt?
Hän suhtautui asiaan hienosti ja oli asiasta vilpittömän kiinostunut.
Mutta ihan fakta tiedon puolesta, ei käytännön kokemuksena.
Viime vuonna paljastin viellä senkin että olin nuorena miehenä rakastunut häneen monta, monta vuotta. Hän oli hyvin otettu.
Pyysin samalla anteeksi typerää käytöstäni jonka kohteeksi hän muutaman kerran joutui niiden vuosien aikana. Kiukuttelin ja osoitin välillä hänelle mieltäni, johtuen omista patoutumistani. Olin kaapissa ja vaikka koitin hänelle "vihjaista" asiasta mies ei huomannut, häpesin omaa rohkeuden puutettani yms.
Nyt vuosia myöhemmin, on uskomattoman hieno tunne kun sain kertoa tälle silti minulle vielläkin tärkeälle miehelle, kaikki asiat selviksi.
Vaikka hän on 100% hetero, on hän hyvin imarreltu kuultuaan olleensa minun suuren rakastumisen kohde.
Ystävyytemme jatkuu, entistäkin lujempana.
Tuo edellä kirjoitettu oli mielenkiintoinen kertomus. On totta, että voi ihastua varattuun heteroseksuaaliseen mieheen. Sellaiseen retkahtaminen on varmaan turhauttavaa, koska suhde ei kehity kaverisuhdetta pidemmälle. Kuulin kerran samanlaisen tarinan, mistä olin yllättynyt, koska en tiennyt sellaista tapahtuvan ollenkaan, koska olen pitänyt heteromiehiä ennakkoluuloisina ja heidän vaimojaan mustasukkaisina, ettei se olisi mahdollista.
Voi käydä, että heteromies ihastuu homomieheen. Entä sitten? Avioliitto uusiksi?
Onko homoseksuaalinen mies/nainen näissä tilanteissa se häviäjä?
Luin tämän tooooosi pitkän ketjun läpi ja olen kyllä sitä mieltä, että olisi kaikkien kannalta parempi, että alkuperäisen kysymyksen esittänyt henkilö etsisi kiinnostuksen kohteen muualta kuin varatusta tuttavasta vaikka kuinka pahaa tekisi.
Perustan mielipiteeni sille kokemukselle, joka minulla on "kakkoseksi" jäämisestä vastaavassa tilanteessa. Pahaa se teki, sattui ja itketti hyvin pitkään.
nanosekunti kirjoitti:On totta, että voi ihastua varattuun heteroseksuaaliseen mieheen. Sellaiseen retkahtaminen on varmaan turhauttavaa, koska suhde ei kehity kaverisuhdetta pidemmälle.
Sen verran eetä, minusta ei ole mitään ihmeellistä että ihastuu heteromieheen. Minä rakastuin ihmiseen, hänen itseensä, personaan, vartaloon, olemukseen, 100% aitoon ihmiseen joka sattui olemaan hetero.
Uskon että tässä elämääs monet heteronaiset ihastuvat/rakastuvat homomiehiin, ainakin minun kohdalla on aivan riittävän usein tämän elämän aikana.
En usko että hänen vaimonsa tietää nyt viimeisen 4vuoden tarinan käänteitä ja pyysin esim hänen pitävän nämä jutut iham meidän välisenä.
Olen kertonut sen henkilökohtaista materiaalia joka ei kuulu hänen vaimolleen.
Olinko/olenko hävijä tässä tilaanteessa? Enpä usko, en koskaan hävennyt tunteitani häntä kohtaan ja kuten sanoin, hän tuntuu nyt olevan ennemmkinkin imarreltu kuin loukkaantunut.
Uskon asiaan auttaa se että me ollaan tunnettu yli 26 vuotta ja hän tiesi elämäsäni Kaikki, paitsi tuota yhtä pientä yksityiskohtaa mikä korjaantui nyt 4 vuotta sitten.
En kadu niitä vuosia, ainoastaan sitä että olin niin "vellihousu" etten omannut kanttia luottaa tähän miehen sen verran ja kertonut nuorempana että olen homo.
Sen rakastumis jutun olisn automaattisesti jätänyt myöhempään tilanteeseen, tietysti.
Tämän hetkinen hyvä ystävyys korvaa kaiken, on hienoa tuntea hänet, ihmisenä.
Joo, samaa mieltä Marcon kanssa. En tosin jaksanut joka ikistä viestiä lukea. Pointtini... 1. Loan heittäminen ja moralisointi ei auta, kaikilla varmaan on ollut niitä fiilareita, että joku on Se Ainut Mahdollinen. Se on hyvin todellinen ja vahva tunne ja siihen on oikeus niin kuin tunteisiin yleensä. Mutta 2. (niin kuin joku sanoikin) Koska meillä kaikilla on tunteet, pitää pystyä noudattamaan moraalikoodistoja. Ja niinhän jo kultainen sääntökin sanoo, että toisia pitää kohdella niin kuin itseään haluaisi kohdeltavan... :D Eikä sen tajuamiseen tarvitse olla akateemisesti koulutettu tai hyvännäköinen tai naistenlehden www-kirjeenvaihtaja...
Silti myös sympatiani Marialle, Onnettoman hyökkäys "suurta valkoista heteroa" (mitähän se valkoinen tuossa tekee?!?) kohtaan oli mielestäni hieman kohtuuton.
Itse tapasin viime vkl:na todella ihanan varatun naisen, jo entuudestaan minulle tutun, ja hän uskoutui minulle parisuhteensa tilasta ja kertoi ihastuneensa minuun - ja haluavan olla kanssani vain kaveriväleissä, koska haluaa suhteensa jatkuvan vaikeuksista huolimatta. Tiedän, että tämä ihminen on seurustellut jo useamman vuoden ajan. Tyttö pyysi minua tanssimaan ja suostuin, koska ajattelin vastuun teosta olevan ennen kaikkea aloitteentekijällä. Olimme sitä paitsi aika humalassa.
Kiitin baareilun jälkeen kohteliaasti yhdellä tekstarilla kivasta illasta ja annoin yksiselitteisesti ymmärtää, että en halua sotkeutua heidän juttuunsa. Hän vastasi samoin, kohteliaasti, ja nyt todennäköisesti törmäämme vastaisuudessa vain yhteisten kavereiden kautta baarissa. Onhan kyseinen ihminen päässäni pyörinyt tehokkaasti parin päivän ajan ja olen ajatellut, milloin mahdollisesti hänet näen, mutta mieleeni ei ole missään vaiheessa tullut ruveta lähettelemään hänelle ruikuttavia tekstareita. Moraalitajuni ei anna myöten. Kunnioitan tätä ihmistä, ihastustani, suuresti ja haluan pitää hänestä hyvän muiston. Haluan pystyä katsomaan häntä ja hänen tyttöystäväänsä silmiin, jos ja kun kohtaamme.
Hmm, minä hieman ihastuin erääseen varattuun kundiin joskus vuosi, pari sitten. En mitenkään erityisen vakavasti, jo senkin takia että hän tupakoi ja sellainen on minulle aika voimakas turn-off. Mutta sen verran kuitenkin, että joskus kun näin hänet baarissa, saatoin joskus katsella häntä salaa kun luulin ettei kukaan huomaisi ja hymyillä itsekseni.
Ei minulla ollut ikinä aikomustakaan tehdä mitään aloitetta, en halua lähteä rikkomaan toisten suhteita, varsinkaan kun hänen ja minun suhteesta tuskin edes olisi tullut mitään siinäkään tapauksessa, että hän olisi ollut vapaa. Mutta hän taisi kuitenkin joskus huomata varastamani katseet ja kertoa niistä poikaystävälleen. Siitä lähtien poikaystävä, joka oli ollut hyvänpäivän tuttu, ei enää sanonut päivää.
No, mielestäni aika tiukkaa, kun en ollut koskaan edes tehnyt mitään aloitetta, mutta tietysti jokainen päättää itse, kenen kanssa puhuu ja kenen kanssa ei. Niinhän minäkin teen, enkä myöskään viitsi sitten tervehtiä sellaisia ihmisiä, jotka eivät tervehdi minua.