Kannattaako olla uskollinen?

Jos pettää syitä on monia. Mitä jos oma kumppani ei enää kiihota, kiva kaveri se on ja rakastaa yhä, mut seksi ei sujukaan niinkuin ennen. Mitä silloin pitää tehdä? Toivoo parannusta, odottaa et se menee ohi, joo. Joskus se toimii noin, joskus ei.

Elämä ei oo yksinkertaista. Sitä pohjimmiltaan haluis jokainen, että oma kulta olis ainoo ketä haluu ja niin se onkin alussa. Sit rupee silmät harhaileen ja sä vaan yrität olla ja rakastaa. Haluut ehkä muuta, mutta oot kiltisti, koska rakastat etkä haluu loukata. Toisaalla kaikki homot kuiskii, et ei kannata olla uskollinen, ota ja nauti elämästä. Et haluu uskoa sitä, täytyy olla muutakin, muukin tapa olla homo.

Sit kaverisi jää kiinni pettämisestä. Elämä kaatuu, itkettää. Kaveri katuu, pyytää anteeksi.
Mitä sitten? Ihan sama, kaikki on ihan samaa sen jälkeen! Pohja on pois, voit ehkä yrittää antaa anteeksi, muttet unohtaa koskaan (tai päinvastoin). Sit menee aikaa, luottamus on mennyt ja kaikki menettää merkityksensä, olet pian itse samanlainen pettäjä kuin kaikki muutkin. Syytät tästä petturikaveriasi, koska se on helpompaa. Todellinen syy oletkin itse. Halveksit itseäsi ja tiedät sisälläsi ettet ole enää minkään arvoinen. Pitäisi olla miestä jättää pettäjä, ei tekohengittää. Pitäisi olla miestä olla kunnon mies ja bf. Piäisi osata olla uskollinen. Sellasta ei homot arvosta, ikävä kyllä. Aamen.

"Sellasta ei homot arvosta, ikävä kyllä. Aamen." Ei saa tehdä tuollaisia yleistyksiä. Olen itsekin tullut petetyksi, ja suhde päättyi siihen, mutta en silti ole sen takia hylännyt omia ihanteitani ja ruvennut kostamaan kokemaani vääryyttä viattomille. (OK, en tosin ole uskaltanut lähteä seurustelemaankaan sen jälkeen enää vuosiin, mutta luulen, että saattaisin olla pikkuhiljaa taas valmis yrittämään uudelleen. Jos nyt vain opin vielä uudelleen tutustumaan muihin miehiin, ja jos suunnilleen ikäisiäni kiinnostavia miehiä on vielä jossain vapaana, ja jos joku heistä sattuisi vielä kiinnostumaan minustakin...)

Minä ainakin arvostan uskollisuutta. Hankaluus on siinä, että monet muutkin *sanovat* arvostavansa uskollisuutta, mutta pettävät kuitenkin tosipaikan tullen. Miten erottaa muista ne, jotka ovat sanansa mittaisia? Ei kai auta muu kuin ottaa se riski, että satuttaa itsensä, ja kokeilla uudestaan kunnes löytää sanansa mittaisen miehen.

Kun on paljon homoja, jotka valittavat olevansa ainoita uskollisia, ja että kaikki muut homot pettävät, niin eihän se voi pitää paikkaansa. Samoja periaatteita noudattavien pitäisi vain löytää toisensa.

Pettäminen on muuten aika yleistä heteropiireissäkin, vaikka ilmeisesti homopiireissä paljon yleisempää, mutta se eikuitenkaan ole pelkkä homojen vitsaus. Ilmeisesti syy miksi pettäminen on yleisempää homojen keskuudessa on siinä, että miehet ovat naisia valmiimpia irtosuhteisiin, joten tilaisuuksia tarjoutuu enemmän, kun puhutaan kokonaan miesten välisistä suhteista. Kyse onkin vain siitä, pystyykö vastustamaan kiusausta sitten kun niitä tilaisuuksia tarjoutuu. Ihmiset vain usein ovat niin valitettavan itsekkäitä, etteivät hyväksy pettämistä jos itse joutuvat sen kohteeksi, mutta eivät kuitenkaan sitten itse malta olla pettämättä jos eteen tulee joku erityisen kiihottava tapaus, vaikka tietävät satuttavansa vakituista kumppaniaan.

Mitenkäs se laulu menikään? "Jos yksi pettää, ja toinen jättää, niin kolmas ystävä on! Vaan muista, hän on kyyneliisi täysin viaton. ..."

Ihmiset tekee virheitä. harmittoman yhden yön hairahduksen voisin antaa anteeksi. Se kuitenkin edelyttäisi, että tekijä tunnustaisi tekonsa kuin mies. Epärehellisyys ja pelkuruus siinä koskee enemmän kuin merkityksetön seksi. Mutta, jos toistuvasti tapailee yhtä tai vielä useampaa kundia tai käy Voguessa, irstailee riskialttiisti tms., niin ei ei ei. Näin olen oman sietokykyni määritellyt. En minäkään pettämistä siis silti mitenkään salli.

Mistä sitä voi koskaan tuntea täysin toista ihmistä? Toimivan suhteen perusta on mielestäni kuitenkin se, että luottaa toiseen - kunnes muuta ilmenee. Se on riski, kuten Mellikin totesi. Mutta siten voi saavuttaa ehkä sen suurimman maanpäälisen onnen - rakastaa ja tulla rakastetuksi. Tottakai sitä asettaa itsensä alttiiksi myös erittäin raastavalle sydänsurulle.

Ihmistuntemus kartuu kun on yhteydessä muihiin ihmisiin. Siksi tietty varovaisuus ja kriittisyys on valttia suhteen alussa. Kun toiseen ihmiseen tutustuu enemmän voi myös paljastua asioita, joita ei osannut kuvitellakaan. Joskus elämäntilanteetkin provosoivat käytöstä, joka voi aiheuttaa kumppanille mielipahaa. Ei niihin voi millään varautua, muuta kuin yrittämällä parhaansa. Jos molemmat haluavat jatkaa suhdetta se myös jatkuu, uskon niin.

Näissä pettämiseen päättyneissä suhteissa on se ikävä piirre, että petetyn itsekunnioitus ja -luottamus painuvat täysin nollille. Tavallaan ei pitäisi, koska pettäjä ei ole osoittanut riittävää kunnioitusta ja on käyttänyt luottamusta väärin, hän on siis ollut se aktiivinen pahantekijä. Ehkä se on vain inhimillinen prosessi pyrkiä varmistamaan, että tilanne ei enää toistu. Itseluottamuksen ja seksuaalisuuden painuessa nolliin, ei kovin helposti solmi uutta vahvaa tunnesidettä. Eikä edes näytä houkuttavalta muiden silmissä. Kun ne palautuvat on sitten taas valmis uuteen.

Onhan sitten niitäkin tilanteita, joissa pettäjä tajuaa eron jälkeen mokanneensa ja katuu. Olisiko silloin anteeksiannon paikka? Kannattaisiko yrittää uudelleen? En osaa sanoa. Jos riskeistä puhutaan niin tässä kohtaa se kannattaa todella tehdä. Mitä likaisempaa pettäminen on ollut, sitä vaikeampaa siitä on ehkä päästä yli.

Jos oikeasti rakastaa, kykenee ihminen pitämään ne housunsa kiinni.

Mut rakkaus on vaan hetken puhdasta, se kannattaisi muistaa. Voispa se hetki olla pidempi. Mä ainakin aion seuraavalla kerralla osaltani huolehtii, et mun puolelta sen on niin pitkään sitä kun mahdollista. Jos sitä ei kummppani osaa arvostaa, niin "love come again" DJ Tiesto:n tapaan...

Bikundi, juuri tuo asenne on väärä. Jos sanot, että rakkaus on vain hetken "puhdasta", niin tarkoitat sitä hetkeä, jolloin toisen virheet eivät vielä ole paljastuneet, eivätkä häneen kohdistuneet toiveet ja fantasiat ole vielä kokeneet kolhua.

Selväähän on, ettei kukaan ole täydellinen. Se ensi ihastus, kun kaikki on vielä "puhdasta", ei vielä ole edes rakkautta. Rakkautta on se, kun tuntee jo toisen virheet ja rakastaa silti.

Useimmissa tapauksissa suhde päättyy kun se alkuhuuma on ohi ja arki alkaa. Jos kumppanit kuitenkin sietävät toisiaan vielä sen shokin jälkeenkin, kun toisen virheet ovat paljastuneet, silloin voidaan ehkä alkaa jo pikkuhiljaa puhua rakkaudesta.

Ei ole kahta ihmistä, jotka sopisivat toisilleen täysin saumattomasti, aina syntyy vähän kitkaa. Joskus kitkaa saattaa syntyä liikaa, esimerkiksi juuri uskottomuuden myötä, ja silloin suhde katkeaa.

Toisaalta jotkut haluavat elää vain siinä alkuhuumassa, olla rakastuneita, ei todelliseen henkilöön virheineen, vaan siihen kuviteltuun ja täydelliseen, joksi toista voi itselleen uskotella ennen kuin häneen todella tutustuu. Nämä ihmiset pörräävät sitten vain kukasta kukkaan, ja siirtyvät nopeasti uuteen suhteeseen, kun edellisestä on karissut uutuudenviehätys.

Ne taas, jotka kaipaavat oikeaa, pitkäaikaista suhdetta, saavat varautua tylsyyteen. Oma kumppani ei vaikuta enää niin salaperäiseltä ja kiinnostavalta, eikä häntä voi enää kuvitella täydelliseksikään, kun hänet jo tuntee. Eikä siis voi edes hakea sitä jännitystä muualta, jos haluaa pitää sen vanhan, mutta jo arkipäiväistyneen kumppaninsa.

Ei pidä kuvitella, että elämä muuttuisi rakkauden myötä joksikin ruusuilla tanssimiseksi ja pilvilinnoissa elämiseksi. Siihen liittyy vielä sittenkin paljon vastoinkäymisiä, ja riitelyä, ja sopimista, ja kompromisseja, ja joustamista, ja paljon muuta. Pikkuhiljaa kumppanukset voivat oppia rakastamaan toisiaan virheineen päivineen. Elämä saattaa olla paljolti vailla jännitystä, johon on sinkkuna tottunut. Kakkua ei voi sekä syödä että säästää, pitää valita.

Kylla kannattaa.

Just noin Melli!

Olen samaa mieltä ja lisään vaan sen, että vaikka joskus tuleekin vastaan niitä kiinnostavia ja jännittäviä uusia tuttavuuksia, kannattaa miettiä onko valmis sitten kantamaan seuraukset.
Siis kun kaikki on kiinni itsestä ja omista valinnoista, omaan käytökseensä voi vaikuttaa.
Monilla on varmaan erilaisia fantasioita ja kaikki eivät ehkä täyty kotona sen oman kumppanin kanssa, muta silti kannattaa miettiä tarviiko niiden täyttyäkään?

En tajua miten pitkä suhde tarkoittaisi tylsyyttä? Ei minulla ainakaan koskaan ole pidemmissä suhteissani erityisen tylsää ollut. Tylsää on minulla ollut enemmän irtosuhteissa ja muutamassa orastavassa seurustelun pätkässä. Siksi ne jäikin lyhyeksi, koska oli tylsää.

No en nyt tarkoittanut ihan niinkään, että pitkä suhde olisi pelkkää tylsyyttä, ainakaan kaikille. Mutta ne mainitsemani kukasta kukkaan pörrääjät, jotka haluavat vain kokea sitä rakastumisen alkuhuumaa, varmasti ikävystyisivät todellisessa suhteessa. Myös niille jotka kaipaavat yhä uusia seksiseikkailuja uusien, ennestään tuntemattomien ja sikäli jännittävien miesten kanssa, "tyytyminen" vain siihen yhteen ja samaan, jo koettuun on varmasti tylsää.

Mutta yleisemminkin, se joka luulee, että seurustelu pelastaa automaattisesti tylsistymiseltä, tulee todennäköisesti pettymään. Tylsyyden välttely vaati yhtä paljon työtä kuin ennenkin, ja pitäisi tehdä jotain myös sen toisen viihdyttämiseksi eikä odottaa, että vain hän huolehtii viihdyttämisestä. Toisaalta, ainahan elämässä tulee väkisinkin jotain uutta ja kiinnostavaa vastaan, ja sen voi toki jakaa kumppaninkin kanssa, mutta sama voisi tapahtua sinkkunakin.

En tarkoita puhtaalla rakkaudella sitä, et mennään ensihuumassa, vaikka se ihanaa onkin. Juoni oli se, et rakkaus on puhdas niin kauan kun voi luottaa siihen et toinen on uskollinen ja rakastaa sinua ja vain sinua. Ja sä teet itse samaa. Sitten kun oma tai toisen olemus on tahriintunut jotenkin pettämällä tms. asiat mutkistuu.
Rakkaus - olen samaa mieltä on vaan parempaa kun kaverin oppii tuntemaan. Uskaltaa oikutella ja kiukutella, voi luottaa et se rakastaa silti, vaikka vähän mököttäisi tai nyrkillä kumauttaisi :-)
Ei ensihuuma katoa, se muuttaa muotoaan.

Alfie:
"If You believe in love at first sight,
You'll never stop looking".

...Wanhoina pahoina aikoina ymmarrettiin, etta sattui ja tapahtui ihastumisia, mutta rakkaus ja rakastuminen tuli ajan kanssa yhdessa ollessa, ja siihen liittyi toisen tunteminen.

Siis sen toisen tunteminen, ei pelkastaan omien tuntemustensa tajuaminen ja huomioiminen.

...Eikun tuo alku taisikin olla leffasta "Closer". Ehka.

BiKundi, olettaisin, vaikka eihän sitä koskaan voi aivan varmasti tietää, että kaikesta nykyajan seksihuumasta ja ympäristön paineista huolimatta on edelleen sentään olemassa sellaisiakin pareja, jotka ovat olleet yhdessä pitkään eivätkä ole kertaakaan käyneet vieraissa. Tietysti voi olla, että sellaisia pareja harvemmin näkee, koska he eivät ehkä liiku samalla tavoin homopiireissä kuin me, jotka joudumme vielä hakemaan. Voihan heillä olla vielä vanhoja homokavereita, ja ehkä he käyvät vaikkapa Setan uudenvuoden bileissä tms, mutta luonnollisestikaan heillä ei ole samanlaista tarvetta käydä ulkona kuin muilla, joten jos et ennestään tunne heitä, niin tuskin sinulle tuleekaan tilaisuutta tutustua heihin.

Minulla ei ole omassa tuttavapiirissäni esimerkkiä tuollaisesta pitkäaikaisesta homoparista, joka olisi pysynyt tiukan uskollisena alusta alkaen, mutta jotain sinnepäin. Eräs vanha kaverini on nyt seurustellut saman miehen kanssa jo noin neljätoista vuotta, josta he ovat asuneet yhdessä muistaakseni kahdeksan tai yhdeksän vuotta. Alussa suhde oli enemmän avoin, ja luulen että se oli silloin enemmän sellainen "vakiohoito" -suhde, mutta pikkuhiljaa he kasvoivat yhteen yhä enemmän ja enemmän. Jos heiltä kysyy, suhde on kai edelleen periaatteessa avoin, mutta olen saanut käsityksen, etteivät he ole juurikaan harrastaneet seksiä ulkopuolisten kanssa viime vuosina.

Niin, että voihan se "puhtaus" joissain tapauksissa tulla vasta myöhemmin eikä vain alussa. Riippuu kai vähän siitä, millaisista ihmisistä on kyse, miten he ovat tutustuneet jne.

Ei voi olla yhtään uskollinen. Mä en tunne ketään homofrendiä joka olis uskollinen, monogaami ja ne jotka asuu kimpassa on kovimpia haukkoja Elikä avoin suhde on parasta jos kimppaan. Ei tuu pahimpii kolhuja. Parasta on olla sinkku.

Karseaa tuo Jätkis-nimimerkin yleistys. Pahimmillaan pettäminen voi johtaa epäsuorasti tai melko suorasti itsemurhaan. Tunnen parikin tapausta, joista toisen hyvin läheltä.

Uskollisuus ja uskottomuus eivät ole luultavasti riippuvaisia ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Tunnen yhden miesparin, joka on uskollisesti ollut yhdessä jo melkein 25 vuotta. Muitakin pitkään yhdessä olleita pareja tiedän.

Jätkis vetäisi kyllä pohjat tuolla yleistyksellään.

Kannattaa tässä uskollisuus ja parisuhdeasioissa muutenkin miettiä mitä itse haluaa, mitä tarvitsee ja mistä haaveilee. Omista toiveista ja haaveistakin kannattaa pitää kiinni. Mitä jää jäljelle, jos niistä luopuu?

Sitä paitsi jokainen toista ihmistä väärin kohdellut maksaa teoistaan jossain vaiheessa ja jollain tavalla. Ei heti, mutta lopulta. Oli se sitten vaikka sisäistä pahaa oloa tai loputonta levottomuutta tai että itse kokee esim. petetyksi tulemisen.

It all comes back to you.

Jätkis vetäisi kyllä pohjat tuolla yleistyksellään.

Kannattaa tässä uskollisuus ja parisuhdeasioissa muutenkin miettiä mitä itse haluaa, mitä tarvitsee ja mistä haaveilee. Omista toiveista ja haaveistakin kannattaa pitää kiinni. Mitä jää jäljelle, jos niistä luopuu?

Sitä paitsi jokainen toista ihmistä väärin kohdellut maksaa teoistaan jossain vaiheessa ja jollain tavalla. Ei heti, mutta lopulta. Oli se sitten vaikka sisäistä pahaa oloa tai loputonta levottomuutta tai että itse kokee esim. petetyksi tulemisen.

It all comes back to you.

Äh, Jätkis varmaan provosoi tahallaan, kun osaa odottaa Schlagerin kaltaisia reaktioita.

Siitä huolimatta, että tiedän provokaation tahalliseksi, minua kyllä ärsyttää yleistykset ylipäänsä, koska ne jättävät kokonaan yksilölliset piirteet huomiotta. Se, että olen homo, ei tarkoita että olen osa jotakin borgia (Star Trekin malliin) joka ajattelee ja toimii kollektiivisesti. Minä päätän itse, ja se että joku muu homo tekee jotain tietyllä tavalla ei todellakaan tarkoita, että minä tekisin tai minun tarvitsisi tehdä samalla tavalla. Olen ehkä homo, mutta olen edelleen yksilö.

Ehkä Jätkis puhuu omasta kokemuksestaan. Mahdollisesti hän liikkuu sellaisissa seksiaddikti porukoissa, joissa kovin jätkä on se, joka ehtii paritella mahdollisimman monen muun kanssa, tai ehkä hän itse on ollut parisuhteessa, jonka osapuolet kilpailivat siitä, kumpi ehtii kaataa useamman vieraan, mutta ei kaikilla ole niin suurta tarvetta todistella muille seksuaalisia kykyjään. Luin jostain, että joillekin homoille seksin harrastaminen on suunnilleen sama kuin jos antaisi "high fiven", siis vain jokin tällainen hyväksymisen osoitus toisille. Mutta sellaiset ovat ehkä liikkuneet liikaa omissa kuvioissaan. Tuli myös mieleen eräs luontodokumentti apinalaumasta, olisivatko olleet jotain kääpiöpaviaaneja tms, joka piti yllä sosiaalisia suhteita ryhtymällä spontaanisti parittelemaan sikin sokin kenen kanssa tahansa. Ehkä Jätkiksen kuvaama elämäntyyli on jotain samantapaista?

Melli taitaa nyt provosoida. :)

Vastaan vain tuleen tulella. ;-)

Entäs jos toinen ei halua seksiä kuin ehkä kaksi kertaa vuodessa vuosien yhdessäolon jälkeen? Onko se syy jättää toinen? Mitä pitäisi tehdä, jos rakastaa toista yli kaiken, mutta toista seksi ei vaan kiinnosta?

En sano tätä vain provosoidakseni, mutta eräs heteroystäväni(mies) on sanonut, että pettäminen voi joskus pelastaa suhteen.

Niin, olen törmännyt viime aikoina pariinkin tuollaiseen tapaukseen. Toisessa onneksi ilmeisesti kumpikaan ei pidä seksiä tärkeänä.

Jos toinen ei enää kiinnosta seksuaalisesti, mutta häneen on niin tottunut, ettei hänestä pysty eroamaankaan, niin asiasta varmaan kannattaisi keskustella yhdessä. Jotkut parit ovat päätyneet avoimeen suhteeseen. Pettäminen ei mielestäni ole koskaan hyväksyttävää, mutta vieraissakäynti ei ole pettämistä, jos siitä on yhdessä sovittu.

Toisaalta, jos suhde vaatii nimenomaan *pettämistä* tullakseen pelastetuksi, siis jos seksiä ei enää harrasteta, mutta toinen ei halua antaa toiselle lupaa käydä vieraissakaan, niin ehkä se suhde ei ole pelastamisen arvoinenkaan.

Kilttip, tähän en oikeastaan osaa sanoa muuta kuin, että mielestäni on aina ongelmallista jos kumppanien tarpeet ovat kovin erilaiset, eli tässä, jos toinen ei halua seksia, mutta toinen haluaa.

Tilannetta pitää vaan sitten miettiä omalta kannaltaan. Saanko suhteesta sitä mitä haluan ja onko minulla siinä hyvä olla? Voisinko jotenkin edesauttaa sitä, että minun, molempien, olisi suhteessa hyvä olla? Nuo kysymyksyt tulee ensin mieleen.

Ei ole mitään järkeä jatkaa suhdetta, jos se aiheuttaa jatkuvaa pahaa oloa. Lopulta siinä kärsii kaksi ihmistä sekä heidän läheisensä. Pitkän kärvistelyn jälkeen elämän raiteilleen saattaminen voi olla hyvinkin pitkä ja mutkikas prosessi.

Pettäjän mielestä pettäminen voi pelastaa suhteen. Mutta mitä mieltä mahtaisi olla petetty?

Yksinkertaisesti: pitää osata hillitä himonsa jos haluaa seurustella. Ihmiset eivät ole eläimiä jotka toimivat hetken mielihalun mukaan.

Jos kumppani on löytynyt, niin kyseistä suhdetta on vaalittava kaikin tavoin ja uskollisuus on avainsana. Itse menisin mieluummin hirteen kuin pettäisin ihanaa kumppaniani!

joo, miks ihmiset ei tajua sitä, että jos ei enää jaksa olla uskollinen, niin kannattaa ekaks katkasta välit siihen jonka kaa sillä hetkellä seurustelee, sit voi touhuta mitä lystää...

olen seurustellut 4 vuotta uskollisesti. suhteemme on myös edelleen puhdas - kuten 'puhtauteen' edellä viitattiin. rakastamme toisiamme, emme valehtele toisillemme ja haluamme viettää lopun elämämme toistemme kanssa. silloin tällöin nautimme seksistä myös muiden kuin toistemme kanssa, joskus jonkun kanssa kolmestaan. voimme jutella avoimesti satunnaisista kokemuksistamme. en olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että todellakin on mahdollista olla näin raikkaassa ja rakkaassa suhteessa. on hieno tunne voida elää erilaisia tilanteita ja nautintoja rakkaan ihmisen kanssa rohkeasti, avoimesti ja rehellisesti!

Uskollinen, en usko, että suhteenne on "puhdas" siinä mielessä kuin bikundi tarkoitti, tai niinkuin useimmat keskusteluun osallistuneet "puhtauden" ymmärsivät.

Ihmiseen on rakennettu erilaisia vaistoja sen varmistamiseksi, että suku jatkuisi. Mustasukkaisuuden tehtävä on varmistaa, ettei joudu itse elättämään vieraiden jälkeläisiä, vaan että omat ponnistelut koituisivat vain omien biologisten jälkeläisten hyväksi. Toisaalta vieraissa käymisen halun takana on miehillä se, että he pyrkivät vaistonvaraisesti saamaan mahdollisimman monta jälkeläistä, naisilla se, että he haluavat saada mahdollisimman hyvät geenit jälkeläisilleen.

Homosuhteissa tällaisista vaistoista ei tietysti ole mitään hyötyä, mutta ne vaikuttavat kuitenkin tunteisiin, eikä niiden merkitystä siksi tule vähätellä. Tunteistahan suhteissa on kysymys muutenkin.

Nuo kaksi vaistoa ovat ristiriidassa keskenään; itse haluttaisi paritella mahdollisimman monen muun kanssa, mutta samalla ei haluaisi vakikumppaninsa tekevän niin. Kuitenkin suhde ei voi perustua eriarvoisuuteen (paitsi tietysti jossain S/M -suhteissa yms), vaan samojen sääntöjen on pädettävä sen molempiin osapuoliin.

Silloin on vain päätettävä, kumpi on itselle tärkeämpää, se, että saa itse harrastaa suhteen ulkopuolista seksiä, vai se, että vakiokumppani ei niin tee. Sen valinnan tulisi sitten päteä molempiin. Ja luonnollisesti suhde on vakaalla pohjalla vain, jos molemmat ovat halukkaita tekemään saman valinnan.

Siksi ei voi sanoa, kuten Jätkis aikaisemmin, että jokin tietty toimintamalli sopisi kaikille (homo)pareille. Onnistunut suhde voi perustua vain siihen, että molemmat ovat tyytyväisiä järjestelyihin, ja se voi merkitä sitä, että suhde on monogaaminen, tai kuten "uskollisen" tapauksessa, myös sitä, että suhde on avoin. Ei ole vain yhtä oikeaa mallia, joka sopisi kaikille, vaan kaikkien on saatava pyrkiä sellaiseen suhteeseen, joka heitä itseään parhaiten tyydyttää. Suurin ongelma on tietysti kumppanien tarpeiden yhteensovittaminen.

Epäilen silti, onko "uskollisen" määritelmä "uskollisuudelle" kuitenkin jotain muuta kuin miten sana yleisesti käsitetään.

Jos puhutaan "pettämisestä", niin se tarkoittaa mielestäni sitä, että on luvannut toimivansa tietyllä tavalla, tai ainakin luonut odotuksia tietynlaisesta toiminnasta antamalla ymmärtää tekevänsä niin, tai vähintään olemalla tietoinen siitä, että toinen odottaa mainitunlaista käytöstä, ja jättämällä tuon käsityksen oikaisematta, ja sitten kuitenkin toimii noiden lupausten tai odotusten vastaisesti.

Mutta olen kyllä sitä mieltä, että sana "uskollisuus" on vakiintunut tarkoittamaan sitä, ettei harrasta seksiä muiden kuin vakiokumppaninsa kanssa, siis monogaamisuutta. Tästähän ei kuitenkaan ole "uskollisen" suhteessa kyse.

Vähän hankalaksi asian tekee se, että "uskollisuuden" vastakohta on tietysti "uskottomuus", mutta voiko seksiä ulkopuolisten kanssa sanoa "uskottomuudeksikaan", jos se tapahtuu kumppanin luvalla, ehkä tämän itsensä osallistuessa toimintaan? En käyttäisi tuollaisessa tilanteessa kumpaakaan näistä termeistä.

Nimimerkkien "uskollinen" ja "Melli" viestit ovat hyvin mielenkiintoisia.

Olen aika paljon samoilla linjoilla nimimerkin "uskollinen" kanssa - ja Mellin analyysi on hyvä.

Mielestäni uskollisuus on sitä, että on toiselle rehellinen ja toimii siten kun on luvannut toimia. Mutta jos uskollisuutta tarkastellaan uskottomuuden kautta on tilanne mielestäni hieman monimutkaisempi.

Jos suhde on avoin ei uskottomuutta ole seksi muiden kanssa - henkinen kiintymys ja rakastuminen toiseen voisi sitä olla. Mutta tämä tulee esiin myös monogaamisissa suhteissa: siinäkin voi mielestäni olla uskoton myös ilman seksiä, samalla tavoin kuin avoimessa suhteessa.

Eli jos kiinnostuu jostain "liian paljon" ja alkaa elätellä erilaisia toiveita ja mielikuvia niin ollaan jo uskottomuuden tiellä - ellei tästä olla suhteessa sovittu. Kukin tuntenee sydämessään sen jos on jo tunteissaan uskoton... se pieni pistos (jos ei asiasta ole sovittu kumppanin kanssa).

Konkreettisten tapaamiten lisäksi nykyaikana ovat tulleet nettisuhteet jotka ovat osa myös joidenkin monogaamisten suhteiden puoliskoja. Pettämistä? Ehkä. Riippunee tilanteesta. Siitä tuleeko se pistos.

Itse ajattelen niin, että jos puolisoni kelpaa jollekin toiselle niin hyvä niin. Se ainakin todistaa, että ei ole tullut valittuua ihan väärin :D

En tajua; vaan homo voi puhua uskollisuudesta ja nussia kumppanin silmien alla toista tai sen luvalla, öööh... homojen hommaa ;-)

Mellin kommentit aika järkeviä, analyysi hyvä. Kai sitä kaikki haluaa aina jotain muutakin, se on normaalia, mutta mielestäni rakkautta mitataan sillä, haluaako tehdä silleen, et kumppani on onnellinen. Jos on sovittu uskollisuudesta - mitä silloin tehdään - naidaan kaikkien kanssako? Salaa? Selän takana? Toivotaan ettei jäädä kiinni. Henkinen kiintyminen toiseen on tietty vielä pahempaa ja yhdessä salaa selän takana harrastetun seksin kanssa paha yhdistelmä.

Jukka, kyllä me kelvataan toisille, se on huono mittari, oikeestaan sen tietää sisällään, et oma söpö bf kelpaa varmasti, niinkuin itsekkin. Sitä ei kannata tähän vetää. Kivointa on tietenkin, jos kaikki menee omasta halusta silleen, et asiat vaan sujuu ja vain oma rakas kiinnostaa. Ihaninta on kun oma bf on kainalossa :-)

Melli kirjoitti: "Mustasukkaisuuden tehtävä on varmistaa, ettei joudu itse elättämään vieraiden jälkeläisiä, vaan että omat ponnistelut koituisivat vain omien biologisten jälkeläisten hyväksi."



Hih! Ei millään pahalla, mutta on jotenkin hupaisaa kuinka tämäkin inhimillinen tunne yritetään pelkistää puhtaaksi biologiaksi. :) Mustasukkaiset tuntemukset kumpuavat varmaankin ihmisen ajatuksista ja epävarmuuksista - ei ehkä niinkään mitokondrioista, DNA:sta tai RNA:sta.

Mustasukkainen ihminen pelkää, ettei ole riittävän hyvä kumppanilleen, ja että tämä sen vuoksi haluaisi jonkun muun. Mustasukkaisen ihmisen itsetunto ei ole siitä parhaimmasta päästä, sillä hän ei luota siihen, että hänessä olisi jotain niin hyvää, että oma kulta pysyy rinnalla. Pohjimmiltaan mustasukkaisuuden taustalla on siis omat riittämättömyyden ja huonommuuden tunteet, sekä epäluottamus kumppaniin (tietysti jos kumppani on antanut aihetta epäilyyn niin asia on sitten toinen).

Mustasukkainen ihminen usein myös kuvittelee, että käyttäytymällä kontrolloivasti hän kykenisi pitämään kumppaninsa. Näinhän se ei kuitenkaan mene: Jos toinen on lähteäkseen niin hän myös lähtee. Toista ei voi hallita. Ja miksi kukaan edes haluaisi? Jos haluaa hallita toista niin silloin ei voi mielestäni puhua aidosta rakkaudesta, vaan ihan jostain muusta.

Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki mustasukkaisuus olisi pahasta, ei suinkaan. Pieni mustasukkaisuus on ihan normaalia, varsinkin suhteen alussa kun ei vielä oikein tunneta toisiaan ja ollaan hieman epävarmoja omasta paikasta toisen elämässä. Kohtuullinen mustasukkaisuus kuuluu asiaan, mutta tässäkin pätee se vanha ajatus, että liika on aina liikaa.

Hej Melli!
Analyysisi osoittaa pohdintaa - hyvä! Olen sitä mieltä, että biologisoit ihmisen seksuaalisuuden. Asiaa voidaan tarkastella myös muista näkökulmista. Pitäisin sen takia hyvin ongelmallisena tekemääsi rajoittunutta syy - seuraus -kytköstä.
Tunteet ovat toki eräs tärkeä suhteen osa-alue. Niitäkin olennaisempi on kuitenkin tahto. Kirjoituksesi tuo sen esille, mutta et sano sitä eksplisiittisesti - mainitset ainoastaan tunteet.
On tärkeää, että molemmat antavat suhteessa. Toinen tekee toisen onnelliseksi. Se on suhteessa mitä tärkein ulottuvuus. Sen takia ASENNOITUMINEN "mikä minua parhaiten tyydyttää" on yksioikoinen ja ongelmallinen.

Ilopilleri, en yritä pelkistää tunteita pelkäksi biologiaksi - mutta mustasukkaisuudella ja pettämisen halulla on olemassa omat biologiset tehtävänsä. Minusta se, että väittää mustasukkaisuuden kumpuavan epävarmuudesta, on liikaa yksinkertaistamista. Yhtä hyvinhän voisi sanoa, että vakiosuhteen ulkopuolisten suhteiden tavoittelu johtuu epävarmuudesta ja riittämättömyyden tunteesta, pitää todistaa kelpaavansa muillekin kun sille vakiokumppanille. Sellaisen, jolla on terve itsetunto, ei tarvitse todistella mitään.

Homosuhteissa tosiaan niillä vaistoilla, jotka mainitsin, ei ole merkitystä lisääntymisen kannalta, kun homot eivät kumminkaan lisäänny ilman muumimukia. Ehkä mustasukkaisuus on tavallaan hivenen perustellumpaa kuin halu käydä vieraissa, sillä vieraissakäynnissä on aina se riski, että hankkii jonkin ei-toivotun tartunnan ja tartuttaa sen vakiokumppaniinsakin.

Mutta mielestäni on oikeastaan toissijaista, mistä mustasukkaisuus ja halu käydä vieraissa johtuvat. Syiden ymmärtämisestä saattaa olla apua asian käsittelemisessä, mutta tunteet ovat silti olemassa, eivätkä ne häviä mihinkään sillä, että niiden selitetään johtuvan perintötekijöistä, epävarmuudesta tai jostain muusta sellaisesta. Ne ovat särkyvää, ja jopa räjähdysherkkää tavaraa, ja niitä tulee käsitellä sen mukaisella varovaisuudella.

On tärkeää, että molempien osapuolien toiveet otetaan suhteessa huomioon, eikä ole mielestäni ulkopuolisten asia arvioida, onko ratkaisu, johon päädyttiin hyvä vai huono. Se on hyvä, jos se tyydyttää molempia osapuolia. Jos se ei tyydytä molempia osapuolia, on todennäköistä, että suhde päättyy. Siksi ei voi toimia toisen tunteista piittaamatta, kohauttaa olkia ja sanoa "no se nyt on vain mustasukkainen koska se on niin epävarma ja tuntee itsensä riittämättömäksi".

Martin, sama pätee sinun kommenttiisi. Vaikka näen seksuaalisuudella tietyt biologiset perusteet, ei se tarkoita, että tunteiden merkitystä voisi sen vuoksi sivuuttaa.

Tunteet ovat mielestäni suhteessa tärkeintä. Mutta luonnollisesti suhde on kahden kauppa, eikä suhteessa voi kuvitella olevansa vain sitä varten, että tyydyttää omat tarpeensa - myös toinen osapuoli on otettava yhtälailla huomioon. En voi odottaa, että kumppanini tyydyttää tarpeeni, mutta minun ei tarvitsisi piitata hänen tarpeistaan. Jos haluan saada suhteelta jotain, minun pitää myös antaa sille jotain.

Sitten on tietysti mahdollista, ettei kumppanien tarpeet ole yhteensovitettavissa. Toinen esimerkiksi haluaa ehdottomasti avointa suhdetta, toinen yhtä ehdottomasti monogaamista suhdetta. Lienee selvää, ettei tuollaisella suhteella ole kovin hyviä onnistumisen edellytyksiä. Itse päättäisin sellaisen suhteen ja lähtisin etsimään sellaista kumppania, jonka tarpeet ovat yhteensovitettavissa omieni kanssa.

Noista odotuksista olisi tärkeää puhua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Itse olin kerran suhteessa, jonka odotin olevan monogaaminen, mutta kumppanini sitten kävikin vieraissa. Välienselvittelyssä hän kertoi olevansa edelleen valmis jatkamaan suhdetta kanssani mutta aikovansa siinä tapauksessa edelleen käydä vieraissa, ja kyseli, että enkö vain voisi luottaa häneen, mikä tuntui siinä tilanteessa täysin järjettömältä kysymykseltä. Hän tarjosi, että minäkin saisin käydä vastineeksi vieraissa, mutta en ollut kiinnostunut tuollaisesta järjestelystä, joten suhde päättyi siihen.

Se oli kuitenkin kova pala niellä, ja olen sen jälkeen päättänyt selvittää tällaiset pelisäännöt mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, että säästyisin ikäviltä yllätyksiltä tulevaisuudessa.

Niinpä Melli, mutta miten tuota tai mitään muutakaan voi luotettavasti selvittää. En usko, että siihen pystyy kukaan. Tietyllä tasolla pelisäännöt varmasti käy jokainen pari läpi, mutta lopulta pitää vain luottaa toiseen.

Mjaa, mutta luottaa minkä suhteen? Luottaa siihen, että toinen käy vieraissa, kuten minun exäni? Tai hän luultavasti tarkoitti, että minun olisi pitänyt luottaa häneen siitä huolimatta, että hän käy vieraissa. Mutta kun se ei olisi ollut sellainen suhde, jota itse haluaisin, niin miten olisin voinut luottaa häneen, vaikka hän loukkasi minua tietoisesti.

Joku halusi minut suhteeseen, ja halusi seksiä myös vieraiden kanssa, mutta ei välittänyt pätkääkään siitä, millaisen suhteen minä halusin. Niinpä hän otti mitä halusi minusta piittaamatta. Olo oli todella hyväksikäytetty. Miten sellaisen jälkeen voisi vielä luottaa toiseen?

Anteeksi kun sanon, Melli, mutta eksälläsi on vakava luonnevika jos noin käyttäytyy. Ensin hypätään vieraissa ja sitten tullaan poikakaverin luo kysymään lupaa toiselle rundille...

Jos haluaa avointa suhdetta, niin siitä pitää puhua etukäteen eikä jälkeenpäin. Jälkeenpäin alkaa nimittäin olla vähän liian myöhäistä.

Melli!
En ole tunteita vähättelemässä tai peräti sivuuttamassa.
Olen Sunshinen kanssa samaa mieltä luottamisesta - loppujen lopuksi se on juuri noin!

Melli!
Luottamus säilyy niin kauan kuin siihen on perusteet. Sinun tapauksessasi ei ollut enää.
Suhde on aina molemminpuolinen. Molemmat antavat siihen ja näin myös molemmat saavat. Kumppanisi ei toiminut täysin näin.

Melli kirjoitti: "Yhtä hyvinhän voisi sanoa, että vakiosuhteen ulkopuolisten suhteiden tavoittelu johtuu epävarmuudesta ja riittämättömyyden tunteesta, pitää todistaa kelpaavansa muillekin kun sille vakiokumppanille. Sellaisen, jolla on terve itsetunto, ei tarvitse todistella mitään.



Noin se voi ollakin. Tai sitten oman suhteen ulkopuolelta haetaan jotain sellaista, mitä omasta suhteesta ei koeta saavan. Tai sitten pettäjä on hedostinen egoisti, joka ei yksinkertaisesti piittaa toisen tunteista tai tarpeista, tärkeintä on vain oma nautinto.

Vaistoista puhuttaessa on sellainen ongelma, että koko "vaiston" käsite on hieman hämärä. Mitä vaisto on? Yhteen aikaan käyttäytymistieteilijät keksivät sanoa kaiken inhimillisen käyttäytymisen taustalla olevan jonkinlaisen vaiston. Sittemin huomattiin, että vaisto-käsite ei loppujen lopuksi kerro paljoakaan itse käyttäytymisestä tai sen vaikuttimista, ja että itseasiassa ihmisten käyttäytymistä ohjaa hyvin vähän mitkään vaistot, ainakaan enää aikuisiällä.

Seksuaalikäyttäytymisellä, niin kuin käyttäytymisellä ylipäänsä, on aivan varmasti biologinen perusta, mutta se ei todellakaan ole koko totuus. Suurin osa ns. "vaistomaisesta" käyttäytymisestä on kulttuurisessa kanssakäymisessä opittuja käyttäytymismalleja. Ihmisellä ei ole esimerkiksi mitään luontaista pelkoa myrkkykäärmeitä tai hämähäkkejä kohtaan. Lapset oppivat pelkäämään näitä eläimiä seuraamalla vanhempiensa reagointia niihin.

Rohkenen väittää, että myös miesten harrastama pettäminen on hieman samalla tavalla opittu, kulttuurinen käyttäytymismalli. Pieniä poikia kasvatetaan lapsesta asti olemaan aktiivisia aloitteentekijöitä, niin seksuaalisesti kuin muutenkin. Heille suodaan paljon sellaista, mitä tytöille ei. Pienet tytöthän kasvatetaan lapsesta asti pidättyväisiksi ja kilteiksi. Pojat kuulevat koko ajan, kuinka tosimiehellä on paljon naisseikkailuja ja kuinka aito mies on viriili hurmaaja. Tytöt puolestaan kuulevat pienestä pitäen, kuinka oikea nainen on siveellinen ja pidättyväinen, ja neitsyt mennessään naimisiin. Kulttuuriset arvonannot ohjaavat käyttäytymistämme enemmän kuin arvaammekaan, ja miehillä ja naisilla on näissä asioissa täysin erilaiset kulttuuriset ideaalit.

Erot miesten ja naisten välillä eivät ole niin biologisperäisiä kuin helposti kuvitellaan. Onhan esimerkiksi historiallinen fakta, että kun 1970-luvulla markkinoille tuli e-pilleri, niin naisten seksuaalisuus vapautui jossain määrin siitä puritaanisesta tilasta, mikä oli vallinnut aiemmin. Tuolloin naisetkin alkoivat harrastaa enemmän lyhyitä seksisuhteita, ja naisten seksuaalikäyttäytyminen alkoi muistuttaa enemmän miesten seksuaalikäyttäytymistä.

Miehet käyttävät monesti tuota ns. miesten ja naisten välistä eroa ("siemenenlevittäjä" vs. "perheen perustaja") jonkinlaisena tekosyynä, jolla he välttelevät vastuulta: "En voinut pettämiselleni mitään, olenhan mies ja minun pitää noudattaa kaluni kutsua." Sitä mukaa kun naisten alistaminen on vähentynyt ja tasa-arvo on lisääntynyt, on myös naiset alkaneet harrastaa enemmän irtosuhteita. Ja kuulemma avioliitossa elävät naiset pettävät nykyään lähes yhtä usein kuin miehetkin. ;)

minuakin alkoi mietityttää tuo esille tuleva biologiaan vetoaminen tai asioiden sillä selittäminen. siis kyllähän silloin monogaamisuudella on myös biologisperäinen selitys: yksiavioisuudella varmistetaan sitä, että "sukurutsa" olisi mahdollisimman vähäistä, tai siis että mahdolliset geenivirheet tai lähisukulaisten geenien yhdistymisen aiheuttamat mutaatiot jne. jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.

oikeasti, minä luulen, että ihminen ei tunne biologiaa niin tarkasti että sillä voisi selittää useimmat asiat. toki se vaikuttaa, varmaan enemmän kuin arvaamme, mutta ehkä myös asioissa, joita emme tiedosta. ihmisaivot ovat niin monimutkainen systeemi (ja nehän liittyvät _kaikkeen_ ihmisen toimintaan), että varmaan jokaisen uuden löydöksen jälkeen esitetään "mullistava" teesi ihmisen käyttäytymisestä...

jaapajaa, niin se siitä. uskollisuuden voi käsittää monella tavalla ja näin ollen myös uskottomuuden. kai olisi tärkeää jutella kumppanin kanssa, kohtaavatko käsitykset. ja jutella uudestaan, jos tilanne tuntuu muuttuvan.

minusta seksuaaliset tarpeetkin ovat (useimmille) sen verran tärkeä osa parisuhdetta, että niistä kannattaisi keskustella. se, mihin päädytään... minä en siitä tiedä. tärkeintä kai olisi että voisi tuntea olonsa jokseenkin hyväksi ja tyytyväiseksi suhteessa? (koskee molempia tietty...)

Ilopilleri, tottakai myös ympäristö ja omat valinnat vaikuttavat persoonallisuuden kehitykseen siinä missä biologiakin.

Ja onhan myös kulttuurievoluutiota. Tietyt käyttäytymismallit yleistyvät, eivät varsinaisesti perintötekijöiden välityksellä, vaan myös siksi, että ne johtavat jonkinlaiseen menestykseen (ei siis välttämättä vain useiden lasten siittäjänä, vaan esim. muiden miesten arvostamana viriilinä häntäheikkinä), ja niin tuota arvostukseen johtavaa käyttäytymismallia matkitaan, ja toisaalta tietynlaiset opitut käyttäytymismallit jäävät eloon, koska ne johtavat tehokkaampaan lisääntymiseen, ja lapset matkivat vanhempiaan, jne.

En minäkään ihan hatusta temmannut noita käyttäytymisen biologisia perusteita. Sitä on tutkittu paljon viime vuosina, ja vaikka se ei ole alaani, en ole täysin voinut välttyä kuulemasta aiheesta minäkin. Tuo "siemenenlevittäminen" on usein se syy, jolla selitetään miesten pettämistä. Toisaalta myös naisten pettämiselle on tarjottu biologista levittämistä. Miesten strategia on siis periaatteessa tuottaa niin paljon jälkeläisiä kuin mahdollista, mutta koska nainen voi saada vähemmän jälkeläisiä kuin mies (miehen osuus on hoidettu ehkä vartissa, naisella se kestää yhdeksän kuukautta, joten nainen ei voi lisääntyä yhtä tiheään tahtiin kuin mies), nainen keskittyy määrän sijasta laatuun. (Huomio, tässä puhutaan siis vain biologisista vaikuttimista, ja jätetään muut tunneseikat ulkopuolelle). Kaikille naisille ei riitä vakituiseksi kumppaniksi valioyksilöitä, joten he pariutuvat sitten vähän heikompilaatuistenkin miesten kanssa. Jos vakikumppani ei ole priimaluokkaa, niin omille jälkeläisille halutaan kuitenkin varmistaa mahdollisimman hyvät geenit hakemalla ne vieraista.

Mustasukkaisuus johtuu saman teorian mukaan miehillä siitä, että lasten kasvattamiseen käytetyt resurssit halutaan varata kokonaan omille biologisille jälkeläisille. Tähän liittyi tutkimus, jonka mukaan miehet suhtautuivat negatiivisemmin fyysiseen pettämiseen kuin emotionaaliseen pettämiseen. Vastaavasti naiset suhtautuivat emotionaaliseen pettämiseen ja miehen pidempiaikaisiin avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin negatiivisemmin kuin fyysiseen pettämiseen ja yksittäisiin irtosuhteisiin, mitä selitettiin sillä, että nainen haluaisi miehen käyttävän resurssinsa pelkästään yhteisten jälkeläisten kasvattamiseen, minkä vähänkin vakinaisempi avioliiton ulkopuolinen suhde vaarantaa.

Tällä en todellakaan halua sanoa, että ihmiset olisivat geeniensä tai perittyjen vaistojen tahdottomia orjia. Mielestäni juuri se, että ihminen pystyy toimimaan vastoin äkillisiä mielijohteita ja hedonistisia impulsseja ja ottamaan huomioon muitakin asioita, kuten kumppanin tunteet, erottaa hänet eläimistä.

Sorsauroksella on huono omatunto, koska se suuttuu toiselle urokselle joka yrittää valloittaa tämän sorsanaarasta.

Joutaisi terapiaan.

Sorsista tulee vain mieleen, että näin, kun muutama koirassorsa raiskasi naarassorsan. Raiskannut koiras painoin nokallaan naaraan päätä pinnan alle ja räspytti samalla kiihkeästi siipiään tämän päällä. Kaksi muuta koirasta ui samalla naaraan kummallakin puolella, ja pitivät loitolla neljättä koirasta, joka yritti kiihkeästi estellä. Lopulta neljäs koiras sai nokittua raiskaajaa, ja kiihkeä kaakatus ja räpsytys päättyi. En tiedä, onnistuiko raiskaaja hedelmöittämään naaraan, mutta melkoisen uitetun näköinen naaras ja sen vakiokumppani räpiköivät sitten rantaan kuivattelemaan. Raiskaaja kavereineen ui tiehensä.

sorsat ei oo ihmisiä

Luojan kiitos, eivät. Vaikka ihmisetkin ovat kyllä ihan tarpeeksi raadollisia.

Tuskinpa sorsat kokevat sellaisia tunteita kuin 'mustasukkaisuus' tai vaikkapa 'ylpeys'. Sorsan reviirikäyttäytyminen perustuu varmaankin melko pitkälle biologiaan ja tietynlaisten ärsykkeiden (toisen koiraan näkeminen) aiheuttamaan aggressioon. Sanoisin, että hieman eri asia kuin ihmisten mustasukkaisuuden kokemus.

Sama kuin väittäisi, että ihmisten tuottama taide on geeneihin koodattu, koska sorsatkin roiskivat mutaa ja vettä tasaisille pinnoille.

Ja palattasiinko sorsalammikosta ihmisiin ...?

Mielestäni muiden kanssa sekstaamisen selittäminen kovilla tarpeilla, mieskunnolla, esteettisellä nautinnolla, kokemuksilla tai millä tahansa on sitä itseään - vain selittämistä. Todellisuudessä kyseiset ihmiset ovat kykenemättömiä ajattelemaan muuta kuin itseään ja omaa hetkellistä nautintoaan. Heillä voi olla myös vaikeuksia hahmottaa tekojensa seurauksia. Kuka pystyy avamaan toisten lukkoja? Voipa joku olla roolimallin vanki, mutta missä on aivotoiminta silloin?

Parisuhteessa uskollisuus kilpistyy lopulta ehkä ennen kaikkea haluun ja tahtoon. Haluun olla ja pysyä yhdessä. Tästä halusta sitten kumpuaa se toisen huomioiminen ja visiot yhteisestä tulevaisuudesta.

Minä en pyrkinyt selittämään, miksi ihmiset tekevät niin, vaan miksi ihmiset haluavat tehdä niin. Siinä on selvä ero, vaikka ymmärrän kyllä että monille ihmisille hienompien vivahteiden ymmärtäminen on ylivoimainen tehtävä.

Kun ymmärtää, miksi haluaa toimia tietyllä tavalla, on helpompi suhteuttaa tuokin halu muihin arvoihin. Se, seuraako orjallisesti halujaan, vai ottaako huomioon muutkin asiat, kuten partnerinsa tunteet, on sitten jokaisen yksilön valinta.

Jotkut ihmiset eivät ole koskaan oppineet kohtaamaan toista ihmistä, vaan toimivat voittopuolisesti kuten lystäävät, muista piittaamatta. Kyynärpäätaktiikka, päsmäröinti, alistaminen, määräily hallitsevat tälläisten ihmisten käytöstä.

Sitä onkin jo edellä ja muualla pohdittu, että miksi.
Ei keneltäkään voi odottaa tuollaisen käytöksen sietämistä. Ko. ihmisille asian selittäminen on yleensä vain oman pään hakkaamista seinään.

Saahan tuota pettämistä selitellä kuka mitenkin. Suosituimmat selitykset lienevät juuri tyyliä: " Suhteen pelastaminen, se vain sattui..., piti kokeilla onko se ruoho aidan toisella puolella vihreämpää..."

Pettäminen on pettämistä. Jos parisuhteessa ( välittämättä onko hetero tai homosuhde) on, ILMAN kumppanin lupaa tehty "koukkaus vieraisiin" on pettämistä ( luvalla se on yhteinen sopimus). Lupa toki kannattanee hankkia joka kerta erikseen, ettei tule jälkipuheita.

Ehkä tuo ikä on tuonut hiukan järkeä päähän ( tai sitten ei), mutta nykyisin pettäminen ei mielestäni kuulu parisuhteeseen. Siinä ei kunnioiteta kumppania, eikä sen kummemmin itseäänkään. Ja sitten tietysti pettämisen jälkipyykki: Sukupuolitaudit yhtenä osana - kiva siinä on tyypin selittää " en oo vieraissa käyny", kun toinen (siveellisempi) vaatii selitystä miksi yks kaks on tauti iskenyt päälle - no pienemmistäkin syistä eroja on ihmisille tullut.

En nyt itseäni ihan synnittömäksi tässäkään asiassa tee, mutta sanotaanko vaikka, että entisenä pettettynä ja pettäjänä on oppinut arvostamaan entistä enemmän uskollisuutta...

"Kannattaako olla uskollinen" - kysymys itsessään on jo osoitus siitä, että parisuhdetta ja toisesta välittämistä pidetään edelleen pelkkänä kertakulutushyödykkeenä.

Uskollinen _pitää_ olla jos kuvittelee saavansa arvoistaan kohtelua muilta. Nykyään on kovin trendiä ottaa, mutta ei antaa. Kaikki halutaan itselleen keinoja kaihtamatta ja itse ei olla valmiita luopumaan mistään.

Jos parisuhde aineellistetaan vastaa pettäminen varastamista. Kuka aivot omaava henkilö kuvittelee, että varastettuaan kioskista nameja ja jäätyään kiinni kukaan haluaa sinua sinne myöhemmin töihin?

Pettämiseen liittyy aina tarkoituksellinen vahingontuottaminen, alitajuista tai ei. Jos _oikeasti_ rakastat ja välität lähimmäistäsi et petä - jos silti haluat vieraisiin sanot siitä kumppanillesi jonka jälkeen se ei ole enää pettämistä - se on vain samperin tyhmää :-)

Ei pelkkä sanominen riitä... "Moi, mä lähden tästä vieraisiin panemaan jotain muuta vaihteeksi. Soitellaan huomenna." Pitää SOPIA asiasta.

Ja SOPIMINEN = pettäminen? Eikö tässä puhuta juuri pettämisestä, salaa toisen seläntakana tapahtuvasta asiasta?

Jos sopii vieraissakäymimisestä niin sille on kyllä omat terminsä, joita en nyt tässä kehtaa toistaa, mutta pettämistä se ei kyllä ole.

Marcolta taitaa puuttua sisälukutaitoa. Siis oikein rautalangasta: Ei riitä, että sanoaa käyvänsä vieraissa, jotta se EI olisi pettämistä. Se EI ole pettämistä VAIN SIINÄ TAPAUKSESSA, että asiasta SOVITAAN.

Kuka haluaa edes olla suhteessa, jossa toinen alkaa heti kyselemään et saanks he mä pettää sua ensiviikolla?

Yäk, miten laskelmoiva ja kylmä ihminen!!

Voi vittu mitä skeidaa täällä jauhetaan... "Pitää sopia et voi pettää", miksi sit pitää olla yhdessä jos haluu muita ja jos haluu sen myös toteuttaa, silloin ehkä parempi olla niiden muiden kans ja jättää tää edellinen rauhaan. Parasta kaikille. Jos mun kaveri sanois, et se haluu olla jonkun muun kanssa, homma loppuu siihen. Jos mä en siis riitä.
Onko se mahdoton ajatus kenellekkään homomiehelle rakastaa yhtä ja olla yhden kanssa? Vastatkaa perhana siihen?

Mä voin sanoo et rakastin ja olin uskollinen. Mietin välillä miksi, varmaan siksi et se tuntu oikeelta ja en halunnut loukata kaveriani mitenkän, vaan osoittaa, et rakastan sitä enkä tarvii muuta. Kaksi vuotta - oiskohan se ihan rakkautta, vaikka siinä mitän järkeä olekkaan.

Juu joo - hei BiKundi! Itse kokeneena ( ja toivottavasti viisastuneena) - bisset on pahimpia pettäjiä. Joten hurskastele Sinä mitä hurskastelet. Eihän pettäminen ole hyväksi millekään suhteelle. Eikä itselleen. Mutta samaa mieltä olen, että asioista voi sopia. Voihan olla niin, että parisuhteessa toinen voi olla esimerkiksi kyvytön tyydyttämään toista ( vammautunut tms) mutta rakkaus on silti säilynyt. Mietipä sitä.

Vastaan nimimerkin "Bikundi" kysymykseen. Homomiehen on ihan mahdollista rakastaa yhtä ja olla sen yhden kanssa. Tosin minä en voi kommentoida asiaa kuin omalta kohdaltani. Minulle se kuitenkin on itsestäänselvyys. Ja tarkoittaa sekä fyysistä että henkistä puolta. Muuta vaihtoehtoa ei ole, tai sitten hommalta putoaa pohja pois.

Ja taas on pakko sanoa, että samat uskollisuusongelmat löytynevät heteromiehienkin kohdalta. Kivekset ne kipunoi tai on kipunoimatta seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Ja ihan yhtä pahalta petetyksi tuleminen tuntuu, oli kyseessä nainen tai mies, hetero- tai homosuhde tai jotain ihan muuta.

Tottakai homoissa on uskollisia ihan niin kuin muissakin!

Kerran asiaa miettiessäni tuli mieleen, että entäpä jos yhtenä syynä olisi se, että homoilta keskimäärin puuttuu kokemuksia seurustelusta ja kumppanin kohtaamisesta - silloin kaikkia hälytysmerkkejä ei helposti huomaa ajoissa, koska uskoo vielä ideaaleihin. Kokemusten karttuessa, sitä oppii kiinnittämään huomiota eri asioihin.

Kyseessä olisi myös siis vanha viisaus siitä, miten oppirahat pitää aina maksaa.

BiKundi, jos luet tätä keskustelua, huomaat että täällä on monia homoja, jotka haluavat nimenomaan monogaamista suhdetta, jotka ovat itse olleet monogaamisia tai ovat ainakin valmiita olemaan monogaamisia, jos joskus löytävät seurustelusuhteen. Sinä kiinnität kuitenkin huomiota vain niihin kirjoittajiin, jotka ovat käyneet vieraissa, ja väität heihin viitaten, että kaikki homot käyvät vieraissa. Se on erittäin asiatonta käytöstä. Minäkin tiedän jokusen biseksuaalin, joka on ollut kumppanilleen uskoton, joten omaa logiikkaasi noudattaen sinäkin olet sen perusteella petturi.

No nih - 60 viestiä se kesti, että päästiin tappelemaan tässäkin ...

Ehkäpä bikundi on niin sekavassa tilassa, että huomaa vain negatiiviset viestit? Miten on?

Here we go again.

Keskustelun lähtökohta:
Kannattaako olla uskollinen?

Keskustelun tulos:
Kannattaa, vaikka se onkin hankalaa jos toimii suurimman osan ajasta penispilotin ohjauksessa eikä siten pysty vastaamaan teoistaan. Homot ovat erinomaisen usein penisohjattuja, mutta eivät kuitenkaan ihan niin usein kuin biseksuaalit miehet. Lesbot, biseksuaalit naiset ja heteroseksuaalit naiset on harvemmin penisohjattuja, koska heillähän ei kyseistä elintä ole.

Tässä nyt siis nämä pääryhmät. Seuraavaksi voitaisiin sujuvasti lokeroida metroseksuaalit, transseksuaalit (homoseksuaalinen ja heteroseksuaalinen identiteetti täytyy luonnollisesti erotella), aseksuaalit ja turhautuneet frigidit.

Meikä lähtee ruokatunnille.

Kertakaikkiaan! :)))))

Näin keskustelu on saatu ansiokkaasti päätökseen. Ja suuri kiitos peterille oivasta summauksesta! :)