Seksuaalista väkivaltaa uskonnon nimissä

Hallitus ei ole päättänyt, säädetäänkö poikien ei-lääketieteellisistä syistä tehtävien ympärileikkauksten järjestämisvastuusta lailla. Asia jätettiin pohdintaan hallituksen iltakoulussa keskiviikkona 2.3.2005.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ehdotti kaksi vuotta sitten julkista terveydenhuoltoa vastuuseen. Kuntaliitto vastusti tuolloin kuntien rasittamista lääketieteellisesti tarpeettomilla leikkauksilla.

Ongelma nousi esille, kun Suomeen saapui islamilaisia perheitä, joilla ei ollut varaa leikkauksiin yksityisillä klinikoilla. Tällä hetkellä Suomen islaminuskoiset vanhemmat ovat työntämässä vuositasolla muutaman sadan suuruista poikalaumaa typistettäväksi.
  • 2 / 16
  • Public eye
  • 3.3.2005 13:00
Asiaan muuten puuttumatta selventäisin vähän käsitteitä. Ei kai ympärileikkausta voida normaalisti mitenkään pitää seksuaalisen väkivallan tunnusmerkit täyttävänä toimenpiteenä.

Eikö kyseessä pikemminkin olisi törkeä pahoinpitely tai ruumiinvamman tuottaminen?
Minun mielestäni lasten ympärileikkaus ei ole kiirreellinen tai edes lääketieteellisesti välttämätöntä, että siihen tulisi satsata yhteiskunnan varoja, koska määrärahat ovat rajallisia ja nythän pitäisi niitä sairaaloita peruskorjata. Se olisi minusta sellainen asia, jonka lapsi sitten aikuiseksi tultuaan saa päättää itse.
Paljon parempi on maksaa tämä toimenpide valtion toimesta ja antaa lääkärin tehdä se kuin antaa jonkun puoskarin ryhtyä toimeen. Puoskarien jälkien korjaaminen tulee maksamaan paljon enemmän.

Poikien ympärileikkauksia harrastetaan monessa muussakin paikassa kuin muslimimaissa, esim jenkkilässä. Mutta nämä "monikulttuurisuuden" vastustajat tahallaan sotkevat ja yksinkertaistavat asioita ihmisiä hämätäkseen.

Naisten "ympärileikkaaminen" on kuitenkin usein jo jotain jonka voi määritellä pahoinpitelyksi tms. Tämäkään ei ole islaminuskon vaan kulttuurin tapa. Toimenpiteen laajuus ja samalla raakuus vaihtelee sekin alueittain. Nämä on käsittääkseni Suomessa kielletty.
Musta sekä poikien että tyttöjen silpominen on vakavaa väkivaltaa, josta pitäisi joutua vastuuseen. Sellaista toimintaa ei musta saisi hyväksyä Suomessa ollenkaan kuuluivat lapsen vanhemmat sitten mihin uskonlahkoon tahansa.
minusta tuo lasten ympärileikkaus ja silpominen pitäisi laissa kieltää , samalla tavalla kun on laissa kielletty koirien häntien ja korvienkin typistys .

sehän oli vaan eräänlainen " muotioikku " ja ihmisten " suuruuden hulluutta " tuo koirien silpominen , ja ei sillekään ollut mitään lääketieteellistä perustetta .

samalla tavalla on tuo ympärileikkaus ja tyttöjenkin silpominen , vaan osa afrikkalaista kulttuuria jolle ei ole sillekkään mitää järkevää lääketieteellistä perustetta .

kunhan vaan halutaa tuottaa mahdollisimman paljon tuskaa , puollustuskyvyttömille lapsille.

muka paikallisen kulttuurin nimissä.
Silloin kun operaatio aletaan kustantaa valtion toimesta, me jokainen veronmaksaja tavallaan annamme hyväksyntämme toimenpiteelle.

Kamalaa mihin kaikkeen minun ja sinun rahoja halutaan käyttää!
Mistä ihmeestä naisten ympärileikkaaminen on lähtöisin. Näin kerran dokumenttipätkän Egyptistä, jossa tytön isä leikkasi klitoriksen pois ja minusta se oli perverssiä, jos mikä. Miten tytön oma isä haluaa nähdä hänet alastomana jalat harallaan ja menee sorkkimaan suku-elimiä!!!
Kysymys, jonka moni haluaa tässä asiassa esittää, kuulunee ; miksi?
Miksi niin poikien kuin tyttöjenkin ympärileikkauksia halutaan tehdä muista kuin lääketieteellisistä syistä.
Syy lienee jälleen ihmisen psyyken perusolemuksessa. Halutaan toimia samalla tavalla kuin mitä tähänkin saakka on toimittu. Tunne siitä, että jotain pahaa tapahtuu, ellei näin tehdä, on alitajuisesti pakottamassa tuohon toimintaan jota järjellisesti ei voida puolustella. Poikkeamalla yhteisön totutuista tavoista jouduttaisiin yhteisön ulkopuolelle. Näin siis silloinkin, kun yhteisö ei välttämättä edes tietäisi sen säännöistä poiketun. Itsekontrolli siis pakottaa toimimaan siten kuin asianomainen olettaa yhteisön vaativan häntä toimimaan.
Asia ei ole ollenkaan niin vieras meidän kulttuurillemme kuin mitä äkikseltään saattaisi luulla. Meillä tällainen tavan vuoksi jonkun asian tekeminen ilmenee parhaimmillaan, tai pahimmillaan siinä, että rippikouluun mennään ja ripillä käydään, vaikkei asiasta muuten perustettaisi tuon taivaallista.
Ihmisen psyyke kun on rakennettu siten, että järjen ja tunteen joutuessa kilpasille keskenään järkipoloinen on aina se joka jää häviölle!
Ikivanhalla poikien ympärileikkauskäytännöllä on Lähi-idässä ollut kai alunperin jonkinlainen hygieeninen tai terveydellinen tausta. Joku "homohistorioitsija" on tiettävästi esittänyt, että egyptiläisiin riitteihin olisi liittynyt jossakin vaiheessa suuseksiä, minkä takia papit olisivat ruvenneet vaatimaan esinahan poistoa. Näin homma olisi ollut siistimpää. Tavasta on joka tapauksessa tullut sitten uskonnollinen määräys joillekin, kuten tiedämme.
Amerikkalaisten nykyinen ympärileikkauskäytäntö on tiettävästi perua viktoriaanisesta Englannista, missä uskottiin toimenpiteen vähentävän poikien (tuomittavaa) "itsesaastutusta". Kun tiedämme uskonnon vaikutuksen amerikkalaisessa yhteiskunnassa, ei ole ihme, että tällainen miehiä seksuaalisesti alistava käytäntö on jäänyt elämään.
Sekä poikien (pakollisella) että tyttöjen ympärileikkauksella on tarkoitus perimmältään rajoittaa yksilön seksuaalisuutta. Toimenpiteillä on tietysti suunnaton aste-ero julmuudessa.
Valitettavasti Suomessa elää varmasti paljon sellaisia köyhiä ja valistumattomia muslimeja, jotka teettävät pojille ympärileikkauksen joka tapauksessa. Vaikka toimenpide ei mielestäni ole hyväksyttävä ilman lääketieteellistä syytä, en haluaisi lisätä näiden poikien kärsimyksiä kieltämällä sen suorittamista terveyskeskuksissa. Toivotaan että valistus leviää tässäkin asiassa, vaikka Amerikkaa katsoessa usko tahtoo hiipua.
Kaikkien lukemieni raporttien mukaan ympärileikattavien poikien prosenttiosuus kaikista pojista on laskenut viime vuosikymmenten aikana USAssa selvästi eli toivoa on. Monet ympärileikatut miehet jättävät tämän päivän USAssa omat poikansa leikkaamatta.

Sitä en sitten ymmärrä yhtään, että jotkut puolustelevat Suomessa asuvien muslimipoikien peniksen osittaista amputaatiota vetoamalla USAn tilanteeseen. USAssa on paljon sellaista mätää, jota Suomeen ei tarvita. Toivottavasti pääsevät itsekin ongelmistaan eroon.

Tuliko muuten yhtään mieleen, että olisi se tyttöjenkin silpominen hygieenisempää terveyskeskuksessa kuin puoskaria käytettäessä ?
Hei!
Mihinkään egyptiläisiin riitteihin ei liittynyt suuseksiä! "Homohistorioitsija" kehittelee aivan omiaan.
Mitä olen yhdysvaltalaisten tuttavieni kanssa keskustelut ja törmännyt silpomis -aiheeseen, vaikuttaa, että kaikille silvotuille se on jossain mielessä ollut ja on traumaattinen asia. En tiedä onko kukaan huomannut, että jenkkimarkkinoilla on kaikenlaisia venytyslaitteitakin juuri ympärileikatuille miehille, jotta he saisivat menetetyn osansa pikkuhiljaa takaisin - ja esim. gay-foorumeilla/ilmoituksissa, kaikkialla korostuu vahvasti cut/uncut jaottelu.

Minusta poikalapsien silpominen ilman lääketieteellistä syytä pitäisi olla rangaistavaa ja verrattavissa pysyvän ruumiinvamman tuottamiseen.

Mitä Eskon mainitsema elämän käytäntöihin tulee, niin ne juuri luovat sitä turvaa yksilön elämälle... Tosin, minä en ole ilmeisesti turvaa kaivannut, kun en mennyt rippikouluun, vaikka kaikki kaverini menivät, "pakanatkin". (Itse en katso olevani pakana ollenkaan) Enkä tosin mennyt armeijaankaan vaikka kaikki muut kaverini menivät. (ihmisrobotit) Minua on aina ärsyttänyt se, että asiat tehdään siksi koska ne on tehty ennenkin, ilman että ajatellaan miksi tehdään.
Aborttiklinikoiden räjäyttäjillä ja aborttilääkärien ahdistelijoilla vaikuttaa olevan jonkinnäköinen ylimmän taho henkinen tuki takanaan Yhdysvalloissa.

Yhdysvallat on luopunut kiistanalaisesta suunnitelmasta saada abortin vastainen lisäys YK:n naiskonferenssin asiakirjaan. Kokousedustajien mukaan mikään muu maa ei ollut tukenut Yhdysvaltojen suunnitelmaa abortin vastaisen lisäyksen saamiseksi YK:n naiskonferenssin asiakirjaan.
Olen ollut melko kiinnostunut tästä ei-uskonnollisista syistä tehtävästä ympärileikkauksesta sen jälkeen, kun joskus minullekin valkeni, että asia on tuiki tavallinen USA:ssa.

USA tosin ei ole ainoa maa, se oli ennen yleistä muissakin anglosaksisissa siirtomaissa, tosin nykyisin hyvin harvinaista. Ympärileikkauksen aiheuttama seksuaalitrauma on kuitenkin myös tabu ja sitä myös halutaan pitää tapana, jotta seksuaalitrauma olisi pysyvä traditio. Siinä sitten jo aikaisemmin ympärileikatut miehet pystyvät käsittelemään helpommin omaa traumaansa, kun asiasta tehdään "arkipäiväinen" ja sitä puolustellaan lääketietellisillä perusteilla.

Ympärileikkaus on yleistä myös Etelä- Koreassa ja Filippiineillä, vaikka kummassakaan maassa ei ole uskonnollisia perusteita sille. Filippiineillä asiaan vaikuttaa USA:n syvä vaikutus ja myös Etelä- Koreassa aikoinaan amerikkalaisten vaikutus toi tavan maahan. Etelä- Koreassa ympärileikkaus on itse asiassa yleistynyt ja tapa on siellä melko uniikki maailmassa, koska ympärileikkaus tehdään yleensä ennen teini-ikää, ei vauvana kuten useimmiten. Tosin, muslimien kohdalla poikien ympärileikkaustavat vaihtelevat.