Äititraumat ja naisten syyllistäminen

Mielestäni olisi hyvä aloittaa aivan oma keskustelu äititraumoista ja naisten perinteisestä alistamisesta ja mitätöinnissä tietyissä psykoanalyyttisissä ja muissa syrjintäideologioissa. Seuraavassa on artikkelini Malla Parkkisen teoksesta Ulos kaapista (on muuten hyvä kirja, joka kannattaa ostaa kokonaisuudessaan omaksi):

--

© Olli Stålström ja Like Kustannus

Dominoiva äiti ja etäinen isä – psykoanalyyttisiä näennäisselittäjiä

Psykoanalyyttinen teoria sai valta-aseman seksuaalikehityksen selittäjänä 1900-luvulla. Toisaalta Freudin oivallukset olivat uraauurtavia ja eteenpäin vieviä, mutta kuten monet naisanalyytikot huomauttivat, Freud oli oman taustakulttuurinsa vanki. Hän oli wieniläinen patriarkka ja siirsi konservatiivisia ennakkoluuloja psykoanalyyttiseen teoriaan. Freudin asenteisiin kuului muun muassa sen aikainen omistava ja suojeleva alentuvaisuus naisia kohtaan, seksuaalisen normaaliuden määrittely heteroyhdynnän kautta, ahdistunut suhtautuminen itsetyydytykseen sekä tarve selittää homoseksuaalisuus psykologisilla olettamuksilla.

Vaikka Freudin selityksillä ei aina ollut tutkittua todellisuuspohjaa, ne saivat vahvan jalansijan. Hän toimi oman aikansa asennevapauttajana, mutta puki silti monia vanhoja ennakkoluuloja tieteelliseltä kuulostavien teorioiden kaapuun.

Psykoanalyyttinen tapa tehdä teoriaa oli luova, ja Freud tukeutui historiallisiin myytteihin potilasaineistonsa lisäksi. Koska hän oli alan ensimmäisiä kirjoittajia, hänellä ei ollut mahdollisuutta nojautua tuhansista empiirisistä tutkimuksista saatuihin tieteellisiin faktoihin, kuten tänä päivänä voidaan tehdä.

Yksi psykoanalyysin sitkeimpiä myyttejä 1990-luvulle saakka on ollut selittää lasten ominaisuudet ja elämän ongelmat vanhemmuussuhteista lähtöisiksi. Varhaisessa psykoanalyysissä tulkittiin lasten hyvien ominaisuuksien olevan isän ansiota ja huonojen ominaisuuksien äidin syytä. Yleiseksi selittäjäksi muodostui perinteisten roolien vastainen asetelma: dominoiva äiti – etäinen isä. Tällä pyrittiin selittämään kaikenlaiset ongelmat homoseksuaalisuudesta (Bieber ym. 1962, Socarides 1978, Achté 1991) alkoholismiin saakka (esim. Al-Anon 1967, 76).

Freudin tuotanto havainnollistaa, kuinka hataralta pohjalta hänen monet selitysmallinsa saivat alkunsa. Hän teki muun muassa etäanalyysin Leonardo da Vincistä vuonna 1910 ja teoretisoi tämän olleen seksuaalisesti suuntautunut miehiin, koska otti oppilaikseen kauniita nuoria miehiä. Leonardo oli myös käyttänyt peräti 108 floriinia äitiinsä hautajaisiin. Tästä Freud teki sen johtopäätöksen, että Leonardo oli eroottissävyisesti sitoutunut äitiinsä – tiedostamattomasti tietysti!

Useat Freudin seuraajista suhtautuivat vielä kielteisemmin homoseksuaalisuuteen kuin oppi-isänsä ja jatkoivat tämän pohdiskeluja. He antoivat oman lisänsä vanhemmuusselitysmallille. Äitien ja isien syyllistäminen kohosi myös Suomessa vuosikymmeniksi sellaisen tieteellisen teorian asemaan, joka näytti lähes luonnonlailta.

Kun homoseksuaalisuuden sairausleima oli poistettu 1970-luvulla, uskonnolliset liikkeet pyrkivät palauttamaan sen tukeutumalla sekä raamatullisiin että psykoanalyyttisiin selitysmalleihin. Syntyi ”eheytysliike”, joka yrittää palauttaa homoseksuaalisuuden ”häiriöiden” piiriin. Eheytysliikkeen teoreetikot väittävät vanhempia syyllisiksi lastensa seksuaaliseen suuntautumiseen. Liike jättää ottamatta huomioon tieteellisen tutkimuksen tulokset tai pyrkii salaamaan tai vääristelemään niitä.

Monet tutkimuksista, jotka perustuvat satojen henkilöiden otokseen (Bell & Weinberg 1981, 191, Siegelman 1974) osoittavat selkeästi, ettei ole olemassa yksiselitteistä syy-yhteyttä vanhempien ja lapsen seksuaalisen suuntautumisen välillä. Suomalaisessa perusteoksessa tästä on tehnyt yhteenvedon Ross (1984, 165).

Eräät analyytikot ja eheytysideologit pyrkivät etsimään todisteita uskomuksilleen niin kiihkeästi, että ymmärtävät väärin – ehkä asiantuntemattomuuttaan – empiiristen tulosten muodostumistavan.

Yksi yleisimpiä virheitä on korrelaation käsitteen väärinymmärtäminen. Jotkut eheyttäjät ovat puuttuneet siihen, että eräissä korrelaatioketjuihin perustuvissa polkuanalyyseissä on todettu positiivinen korrelaatio isä/äiti – suhteen kokemisen ja seksuaalisen suuntautumisen välillä. Tilastollinen korrelaatio ilmaisee vain tutkittavien ilmiöiden samanaikaista esiintymistä, ei niiden syyseuraussuhdetta. Jopa jäätelönsyönti ja hukkumiskuolemat korreloivat, silti jäätelönsyönti ei ole hukkumiskuolemien syy.

Monet tutkijat ja psykoanalyytikot ovat aineistoonsa nojaten todenneet, että muistikuvat äiti/isä –suhteista ovat seksuaalisen suuntautumisen seurausta (Ross 1984). Analyytikko Richard Isay (1993) on huomannut, että isät pyrkivät vetäytymään tai suojautumaan huomatessaan poikiensa olevan seksuaalisesti omaan sukupuoleensa suuntautuneita. Isayn analyysin mukaan homomies saattaa olla äidilleen vihainen ja mustasukkainen koska tämä on lähempänä isää ja täten kokea äidin sitovana.

Tiukan tieteelliseltä kannalta näyttäisi siltä, ettei syy-yhteyttä lapsuuden perhesuhteiden ja aikuisiän seksuaalisen suuntautumisen välillä ole, vaikkakin lapsen seksuaalisen suuntautumisen aistiminen saattaa heijastua vanhempiin ja heidän käyttäytymiseensä esimerkiksi tiedostamattomana pois vetäytymisenä eli ”etäisyytenä” tai äidin ”sitovuuden” kokemisena (Freund & Blanchard (1983).

Psykoanalyytikko Jack Drescher (1998), joka kirjoittaa homoseksuaalisuudesta seuraavaan Kaplan & Sadockin psykiatriseen standarditeokseen vuonna 2005, tekee kriittisen yleiskatsauksen seksuaalisen suuntautumisen syntymistä ja perhetaustaa koskeviin teorioihin. Drescher toteaa miten teoriat vanhempien vaikutuksesta tai biologisista syistä ovat osoittautuneet virheellisiksi uuden tutkimuksen valossa.

Lähdeviitteet

Achté, Kalle - Alanen, Yrjö O. – Tienari, Pekka (1991) Psykiatria. Juva: WSOY, s. 386

Al-Anon (1976): Kuinka Al-Anon alkoi ja kasvoi Suomessa. Helsinki: Al-Anon Kustannus, s. 76.

Bell, Alan P., Weinberg, Martin S. and Hammersmith, Sue Kiefer (1981) Sexual preference. Its development in men and women. Bloomington: Indiana University Press, 191-192.

Bieber, Irving ym. (1962) Homosexuality: A psychoanalytic perspective. New York NY: Basic Books.

Domenici, Thomas & Lesser, Ronnie C. (ed.) (1995) Disorienting sexuality. Psychoanalytic reappraisals of sexual identities. New York NY: Routledge.

Drescher, Jack (1998) Psychoanalytic therapy and the gay man. Hillsdale NJ: The Analytic Press, ss. 45- 82.

Freud, Sigmund (1995) Uni ja isänmurha. Kuusi esseetä taiteesta. Helsinki: Love Kirjat.

Freund, K. & Blanchard, R. (1983) Is the distant relationship of father and homosexuals sons related to the son’s erotic preference for male partners, or the son’s atypical gender identity of both? Journal of Homosexuality, 9,
ss. 7-25.

Isay, Richard (1993) Being homosexual. Gay men and their development. London: Penguin, ss. 39-43.

Magee, Maggie and Miller, Diana C.: Psychoanalysis and lesbian lives: narratives old
and new. The Analytic Press. 1997.

Ross, Michael W. (1984) Mitä homoseksuaalisuus on – tieteellisiä näkökantoja. Teoksessa Sievers, Kai ja Stålström, Olli (toim.) Rakkauden monet kasvot. Espoo: Weilin+ Göös, ss. 161 – 190.

Siegelman, M. (1974) Parental background of male homosexuals and heterosexuals. Archives of Sexual Behavior, 7, SS. 1-11

Socarides, Charles W, (1978) Homosexuality. New York NY: Aronson.

Stålström, Olli (1997) Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Väitöskirja. Tampere: Gaudeamus.
Pyytäisin ylläpidolta teknistä apua. En ymmärtänyt että ylläolevan tekstin kopiointi johtaisi siihen, että tietyt merkit (lainausmerkit ja pitkä viiva) näkyisivät koodina. Viitsisittekö korjata tuon mokani (tai poistaa koko jutun jos pidätte sitä liian raskaana tölla palstalle)?
Olli otti tärkeän asian esille, joka pulpahtelee toistuvasti esille.

Olli S. kirjoitti: "Hän [Freud] toimi oman aikansa asennevapauttajana"

Tuosta lauseesta juohtui mieleeni äskettäin valmistunut elokuva Kinsey. Se kertoo tutkijasta ja lääkäristä Alfred Kinsey, joka julkaisi v. 1948 laajan tutkimuksen tulokset amerikkalaisen miehen seksuaalisuudesta. Se oli sen ajan sosiaalipoliittinen pommi, jonka paineaalto heiluttaa vieläkin. Kinseytä pidetään myös biseksuaalina.

Joku on todennut Kinseyn tutkimusten olleen amerikkalaisen homoliikkeen alku. Tuloksissa vastaanasanomattomasti todistettiin miesväestössä olevan jonkin prosentin verran homoseksuuaaleja. Tuota prosenttilukua on jälkeenpäin viritelty suuntaan jos toiseen. Tosiasia on, että homot tulivat silloin tieteellisestikin näkyviksi. Minun mielestäni johonkin prosenttilukuun tuijottelu on hedelmätöntä, emmekä koskaan tule tietämään millään menetelmällä "oikeaa" prosenttilukua. Eihän edes se, millä kriteereillä joku on homoseksuaali, ole yksikäsitteisesti selvä.

Elokuva osuu myös yhteiskunnallisesti mielenkiintoiseen hetkeen Yhdysvalloissa. Bush & co markkinoivat seksuaalista pidättäytymistä ainoana ehkäisyvaihtoehtona, aborttien kieltämistä ja uskonnollista puritanismia, jossa homo on sopiva lyöntiväline. Yhteiskunnallinen todellisuus teiniraskauksineen ja abortteineen on aivan toinen.

Siellä elokuva Kinseystä on jo herättänyt konservatiivien taholla äänekästä vastarintaa, mikä on tietenkin halvin tapa markkinoida elokuvaa.

Toivottavasti elokuva tuodaan pian Suomeen. Nähdäänpä silloin, kuinka meidän konsevatiivimme älähtävät, josko lainkaan.
Minusta tuossa mättää jokin asia. En usko, että isän vetäytymisen syynä on se, että hän huomaisi lapsensa olevan homo tai lesbo. Uskon, että se liittyy ennemminkin isän ja äidin väleihin.

Missä vaiheessa lapsen homoseksuaalinen suuntautuminen näkyy? Nythän on juuri täällä ollut paljon kertomuksia siitä, että vasta aikuisiällä homot ja lesbot kertovat itsestään vanhemmilleen ja se on usein vanhemmille järkytys ja huonontaa hetkellisesti heidän välejään.

On kyllä niin, että poika voi olla "tyttömäinen" ja kiinnostunut tyttöjen leikeistä jollakin tavalla alle kouluikäisenä, mutta eihän se saisi olla syy hyljeksimiselle. Onko vanhempien rakkaus ehdollista? Itsehän he omat lapsensa kasvattavat tai jättävät sen tekemättä.

On mielenkiintoinen kulttuurillinen ilmiö se, että naisilla on nykyään helpompaa valita miesmäisiä lajeja ja ammatteja jne. koska sitä perustellaan tasa-arvolla. Se vaikuttaisi olevan rohkeuden ja pärjäämisen ilmaus. Vain jalkapallolla ja jääkiekolla on selvästi lesbolajin leima. Poikamaisilla tytöillä on selvästi enemmän liikkumavapautta kuin tyttömäisillä pojilla toteutaa itseään. Tämä on mielestäni pointti. Kuinka heteronormeista poikkeava lapsi voi ja saa toteuttaa itseään ja pärjätä elämässään niissä asioissa, joista hän on kiinnostunut eikä se, mikä on siihen normista poikkeavaan käyttäytymiseen selittävä tekijä? Tässä olisikin paljon työtä!
  • 5 / 67
  • Profusion
  • 27.11.2004 13:42
Kaikkeen seksuaalisuuteen vaikuttavat biologian lisäksi myös (lapsuuden) vuorovaikutussuhteet ja muut "ulkoiset" tekijät. Tämä luontevalta tuntuva asia tavataan kuitenkin teilata aina, mikä johtuu varmasti siitä, että psykoanalyyttisella teorialla on lyöty homoja niin kauan.

Minusta olisi kuitenkin aika outoa ajatella, että vuorovaikutussuhteilla ei olisi edes jonkinlaista vaikutusta seksuaalisuuteen, kun niillä on niin suuri vaikutus ihmisen psyykkiseen kehittymiseen ylipäätään.

Vuorovaikutussuhteiden vaikutuksen myöntäminen ei tietenkään oikeuta syrjintää tai vanhempien syyllistämistä. Se ei myöskään anna mielestäni aseita eheyttäjille, koska jos homous on osittain "opittua", niin niin on heteroseksuaalisuuskin, ja silloinhan siitä heterona olostakin pitäisi voida parantua...

No, tämä nyt ei ole kritiikkiä ketään kohtaan - jäi vain mietityttämään tämä keskustelu.
"Minusta tuossa mättää jokin asia. En usko, että isän vetäytymisen syynä on se, että hän huomaisi lapsensa olevan homo tai lesbo. Uskon, että se liittyy ennemminkin isän ja äidin väleihin."

Tässä mättää nyt moni asia. Isän vetäytymisestä puhuminen on isätraumasta eikä äititraumasta puhumista. Miehiä syyllistetään.

Isän ja äidin välit tulehtuvat usein siksi, että isä vetäytyy ja jättää arjen pyörityksen äidille. Valitettavan helppoa on huomata, että miehille kelpaavat yleensä vain maskuliiniset pojat. Kaikki tytöt ja hempeät pojat jäävät likipitäen aina pelkkien armonpalojen varaan.
En usko siihen, että kyse olisi lapsen kelpaavuudesta isälle, vaan siitä onko isä ylipäätään ottanut kasvatusvastuuta tai jääkö hänelle siihen aikaa perheen elättäjänä, koska miehen palkka on parempi kuin naisen.

Perheen arvot ovat myös kysymyksessä. Mitä asioita arvostetaan? Halutaanko korkeampaa elintasoa vai ollaanko siitä valmiita tinkimään. Mitkä ovat kulttuurimme arvot? Yleensähän halutaan tiettyjä asioita kuten, että jokaisella olisi oma talo, koska sitä pidetään parempana kuin asumista ahtaasti kerrostalossa. Omakotitalon hankkiminen on kallista. Se on pois jostakin.

Hyvätuloisilla on varaa laittaa rahaa myös lasten harrastuksiin, mitä pienipalkkaisilla ei ole, jos he laittavat yhteiset rahat asuntoon. Jos lapsia pitäisi viedä harratuksista toiseen, tarvitaan myös auto tai kaksi. Autot ovat meillä kalliita.

Tutkimuksissa on todettu, että äidin koulutustaso ja älykkyys vaikuttaavat lapsen koulumenestykseen.
Tällä luulisi olevan koulutuspoliittista merkitystä.

Isän rooli on mielestäni liian kapea-alainen suomalaisissa perheissä. Tässä homomiehet, joilla on lapsia ovat sillä tavalla tärkeässä asemassa, että he voisivat omalla esimerkillään isinä murtaa jäykkiä miehen malleja, jolla saattaisi olla laajempaakin vaikutusta.

Psykoanalyysin väittämillä ei ole kumminkaan suurempaa merkitystä itse kasvatustyössä, vaan niillä "perinteillä"( asenteet, odotukset elämästä yleensä), mitkä siirtyvät suvussa eteenpäin.

Perheen sosiaalinen tilanne on merkitsevä. Jos jompikumpi vanhemmista jää työttömäksi, se voi masentaa joko molempia tai jompaakumpaa vanhemmista ja aiheuttaa kriisin perheessä. Tietenkin se vaikuttaa myös heidän jaksamiseensa kasvattajina. Ylikuormittavat tilanteet, joissa tulisi pärjätä yksin voi horjuttaa koko perheen tasapainoa.

Taloudellisilla seikoilla on liikaa vaikutusvaltaa tavallisen ihmisen elämään. Yhteiskunnalliset jännitteet syntyvät juuri tulotasojen erilaisuudesta. Ne vaikuttavat myös siihen, miten lapsi voi koulussa. Hyvä esimerkki ovat juuri romaaniväestön lapset, joilla koulumenestys on huono, koska heitä kiusataan ja heillä ei ole koulunkäyntirauhaa. Koulu on koulunkäymistä varten eikä sitä varten, että siellä lapset kiusaavat toisiaan.
Tuli vain mieleeni yksi toinen asia tuosta miehenä olemisesta. Onko niin, että selvästi maskuliinisissa ammateissa toimivilla miehillä olisi helpompaa olla jonkinlaisena esikuvana miehen mallista pojille? Miten isän osaamistaso käytännöllisissä asioissa vaikuttaa kuten laitteiden korjaamiset ja sen semmoiset, koska sitähän moni nainen odottaa mieheltä? Pitäisi osata käsillä tekemisen taito asiasta kuin asiasta. Entä jos sitä taitoa ei ole?
  • 9 / 67
  • blääh
  • 27.11.2004 20:01
Ainoa malli jonka isältäni sain: aina poissa kotoa, koskaan ei aikaa meille lapsille (kaikki poikia), sen kerran kun isän mukaan pääsi esim. veneelle - isällä oli myös toinen nainen mukana...

Onneksi en itse ole arvostanut isääni, sen jälkeen kun 8 vuotiaana aloin ymmärtämään hänen käyttäytymistään - kaikki muu oli tärkeämpää kuin oma perhe. Ehkä siksi olen ollut hyvin vastahakoinen perheen perustamiseen, saati luottamaan miehiin yleensä.

Miehenä (aikuisena, kutakuinkin normaalilla maalaisjärjellä varustettuna ja omasta mielestä kohtuullisen hyvin elämässä pärjänneenä) en katso kuitenkaan tuon vaikuttaneen omaan seksuaalisuuteeni, saati minkään äitiini liittyvien traumojen. Äitini kanssa välit ovat olleet aina kunnossa, keskusteluyhteys on koko ajan ollut olemassa, vaikka hän ei kaikkia valintojani olekaan (vanhoellisena ihmisenä) hyväksynyt. Nykyisin hän (88v) kysyy kumppanini kuulumiset ensimmäisenä - ja muistaa kortein meitä molempia syntymäpäivinä, nimipäivinä. Äitini suhtautuminen muuttui kohtaani, kun hän oli lukenut kirjan "Rakkauden monet kasvot" - se mitä hän ei tiennyt asioista, löytyi kirjasta ...
Minulla taas oli erittäin dominoiva ja läsnäoleva isä ja poissaoleva, kylmä äiti, eli repikää psykoanaalit sitten siitä.
Aslanistit tietysti yrittävät väittää että kyllä he tuntevat mun perhetaustani paremmin kuin minä itse.

Fraudin kuuluisat unikuvaukset jotka toimivat psykoanaalin perustana olivat muuten väärennettyjä.
Juuri tulin meidän työpaikkamme pikkujouluista ja voin kertoa, että ihan perseestä ovat ne muka moraali normit, mitä heterotkin paasaavat yhtenään. Ne ei itse välitä niistä haistan paskan vertaa. Tärkeintä on näköjään naiminen. Viis siitä onko joku avioliitossa. Sitten ne vielä kehtaa tuomita hinttejä. Miten tekopyhää?
Tekee mieli sanoa Stacylle, että ihailen hänen tapaansa leikitellä kielen kanssa. Yli 30 vuotta psykoanalyytikoiden kanssa painineena olen oppinut tuntemaan kaikki kilellisen manipulaation keinot.

Yksi vastaus perinteiselle kielelliselle manipulaatiolle on juuri pistää leikiksi vanhat termit ja leikkiä kielellä.

Siksi minua viehättävät Stacyn termit Sigmund Fraud (=huijaus) ja psykoanaali.

Väitöskirjani esitarkastaja, psykoanalyysin teoriahistorian (kriittinen) asiantuntija onkin (kieli poskessa) ehdottanut monet vihaaman termin "psykoanalyysi" korvattavaksi termillä "psylacanyysi".

Tämä on tietysti sisäpiirin vitsi, joka vaatii selittämistä. Jacques Lacan oli yksi psykoanalyysin uranuurtajia ranskankielisellä alueella. Hän vältti melko tarkasti naisten ja homojen/lesbojen patologisoinnin. Lacanilainen psykoanalyysi (samoin kuin sartrelainen psykoanalyysi) ovat ihan edistyksellisiä ajatussuuntia

Ne vain eivät ole saaneet yhtä suurta vaikutusvaltaa ja levinneisyyttä Yhdysvalloista tulleen ja siellä moralistiseksi ja puritanistiseksi muuttuneen psykoanalyysin rinnalla.

Hyvä Stacy, olet ilmeisesti fiksu henkilö. Pistä leikiksi mutta tavalla, joka ei ole pelkkää häiriköintiä :=)
Unohtui sanoa että tarkoittamani psykoanaalin :=) teoriahistorian asiantuntija on HY:n psykologian professori Juhani Ihanus.
Vastaan miehen kysymykseen 4/13 siitä milloin homoseksuaalisuus näkyy kenellekin.

Ensinnäkin on hyvä selvittää käsitteitä. Oman seksuaalisen suuntautumisen tiedostaminen on moniportainen prosessi, joka sisältää ainakin seuraavat asteet: 1) itse tietoiseksi tuleminen, 2) oman seksuaalisuutensa toteuttaminen, 3) kertominen vanhemmille.

Käytän esimerkeinä Rakkauden monet kasvot (1984)-kirjan tutkimustuloksia, vaikka nykypäivänä vanhemmille kertominen on todennäköisesti ja toivottavasti paljon helpompaa aikaisemmassa vaiheessa.

RMK-tutkimuksen mukaan oman seksuaalisen suuntautumisensa oli tiedostanut "aina tai alle 10-vuotiaana" 39% miehistä ja 34% naisista. Valtaenemmistö (yli 80%) oli tiedostanut 15-vuotiaaksi tullessaan.

Silti enemmistö sekä lesboista että homoista oli aloittanut seksin samaa sukupuolta olevan kanssa vasta yli 20-vuotiaana.

Vastaushetkellä myös yli puolet miehistä ja lesboista noin 40%.kertoi salaavansa suuntautumisensa sekä äidiltä että isältä.

Lisää uudempaa empiiristä tutkimustulosta on kirjassa Lehtonen, Jukka (toim.) (1999) Homo fennicus. Miesten homo- ja biseksuaalisuus muutoksessa.

Ottamatta kantaa siihen, onko homoseksuaalisuudella biologinen tai geneettinen perusta (mielestäni tällaisesta ei ole riittävää empiiristä näyttöä), voitaneen todeta, että hyvin suurella osalla oma seksuaalinen suuntautuminen on ollut esitietoista tai tietoista jo varhaisina elinvuosina.

Samaan tulokseen ovat tulleet ne uuden polven psykoanalyytikot (kuten Richard Isay), jotka ovat tutkineet muita kuin psykiatrisesti raskaasti häiriintyneitä homomiehiä. Heidän mukaansa lapsen esitietoinen suuntautuminen heijastuu lapsi-vanhempi -suhteisiin jos varhaislapsuudesta.

Lopuksi voisi kysyä mitä arvoa on sellaisella tutkimuksella johon on valittu skitsofreenikoita, joilla on myös sellainen ominaisuus että he ovat homoja, kuten perinteinen Bieberin/Achten homoteoria. Antakaa minulle 106 pappia, jotka sairastavat skitsofreniaa, niin minä todistan, että uskonto on mielisairautta. (Valtaosa Bieberin tutkimuksen 106 homosta oli diagnosoitu myös skitsofeenikoiksi tai muulla raskaan psykiatrian diagnoosilla).

Kertokaa ymmärtääkö kukaan tämän otantavirheen vinouttavaa vaikutusta, josta olen saarnannut yli 30 vuotta?
Totta kai ymmärtää! Ei tarvitse ymmärtää tutkimusmetodologiasta kovin paljoa ymmärtääkseen, että tuollaisilla tutkimuksilla voi heittää vesilintua.

Sinänsä käsittämätöntä, että vaikka valheella ja vilpillä ja tarkastelua kestämättömillä tutkimusmetodeilla on saatu jotain tuloksia joskus kauan sitten, niin edelleenkään noita tuloksia ei suoralta kädeltä naureta ulos, vaan ne ovat edelleen vahvoja asenteiden ja mielipiteiden muokkaajia.

Aivan uskomatonta! Noista tutkimuksista monet nykypäivän ihmiset, myös esim. psykologit ja psykiatrit, ovat asenteensa ja "tietonsa" saaneet (tai oikeammin niiden lainauksista), eikä heillä ole mitään käsitystä siitä, että taustalla on tuollaista mukatieteellistä asenteellista moskaa!
Kiitos Kundi -78 :=)

Tämä Bieberin tutkimus on karmaiseva luku ennakkoluulojen historiaa. Se on samalla esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun sorretut kiltisti omaksuvat sortajan käsitykset eivätkä tutki niitä kriittisesti.

Bieberin tutkimus 106:sta skitsofreniaa ja muita varsinaisia psykiatrisia häiriöitä sairastavasta miehestä, jotka myös olivat homoja, sai aikaan vuosikymmeniä jatkuneen äitien syllistämisen poikiensa homoudesta.

Jos kuitenkin tutustuu Bieberin alkutekstiin (Bieber ym 1962, 144) joutuu toteamaan, ettei Bieberin tutkimusryhmä edes itsekään väittänyt dominoivan äidin teorian olevan yleispätevän. 106:sta tutkitusta homomiehestä 76:sta tuli homo ILMAN dominoiva äiti/etäinen isä -taustaa.

Siis vain 30 kaikkiaan 106:sta psykiatrisesti sairaasta homosta omasi dominoiva äiti -taustan. Eihän tästä voi tehdä mitään johtopäätöksiä! Kuitenkin siitä tuli dogmi, jota johtavat suomalaiset psykoanalyytikot ja teologit toistivat kritiikittömästi yhä uudelleen ilman että juuri kukaan uskalsi protestoida.

Tässä ovat tehneet syntiä kaikki teologit ja psykiatrit. Eivät ainoastaan Achté, Stenbäck, ja heidän jälkeiset eheyttäjät. Samaa ennakkoluuloa ovat myös toistaneet niin sanotut liberaalit ja ymmärtävät Yhteys-liikkeen teologit Martti Lindvist ja Martti Nissinen kirjoissaan.

Ja kaikki ovat - minua lukuunottamatta - hymistelleet ja hyssytelleet ja nuolleet Yhteys-liikkeen pöydältä tippuvia suvaitsevaisuuden murusia.

Onkohan tässä mitään oppimista kun ajattelemme nykyistä keskustelua, jonka mukaan emme saisi heiluttaa venettä tai esittää kritiikkiä vallitsevia rakenteita kohtaan?
Voihan se silti olla totta, että vanhemmat eivät rakasta lastaan/lapsiaan. Sekin voi olla totta, että vanhemmat eivät tiedä, mitä on vanhemmuus ja vanhemman velvollisuudet kasvattajana.

Ei tosiasioista kertominen tai puhuminen ole aina syyllistämistä. Voivathan vanhemmatkin laistaa vastuustaan.

Lasta voidaan hyljeksiä ja laiminlyödä.
Mies: minusta tuntuu, että olet nielaissut bieberiläisen stereotypian kritiikittömästi totuutena. Mielestäni on kerta kaikkiaan toteen näyttämättä, että äidin dominoivuudella tai muullakaan varhaislapsuuden ominaisuudella olisi vaikutusta lapsen kehittymiseen lesboksi/homoksi.

Jopa Bieberin tutkimuksessa 70% pojista oli kehittynyt onnistuneesti homoiksi _ilman_ dominoiva-äiti-etäinen-isä -taustaa.

Ainakin Kinsey-instituutin tutkimuksen (Bell-Weinberg-Hammersmith 1981) johtopäätös on selkeä (s. 191): mitään varhaislapsuuden tekijää ei voida yksiselitteisesti pitää riittävänä selittäjänä lapsen kehittymiselle seksuaalisesti kohti samaa sukupuolta. Tämä tutkimus moniselitteisine historiallisine korrelaatioketjuineen tulee edelleen herättämään enemmän kysymyksiä kuin antamaan vastauksia.

Minusta olisi kuitenkin aika hellittää stereotypioista ja todeta, miten syvässä ennakkoluulot istuvat tässä asiassa. Joka tapauksessa dominoiva äiti/etäinen isä -tausta koskee vain vähemmistöä homoista ja niissäkään tapauksissa emme tiedä mikä on syy ja seuraus vain onko mitään syysuhdetta olemassakaan.

Kuinka monen heteron äiti on dominoiva ja isä etäinen? Jos ajattelen vaikka omaa äidinpuoleista taustaani - itäisen Hämeen torppareita - lähes KAIKKI naiset olivat itsenäisiä ja vahvoja, kuten vaikka Hella Wuolijoen näytelmissä kuvataan.

Mitä vaikuttaa se seikka, että Bieberin tutkimuksessa peräti 41% oli New Yorkin juutalaisia. Olen itse asunut New Yokin juutalaisessa kulttuurissa kouluaikoina. Siellä puhutaan yleisesti käsitteestä "Jewish mother", joka vastaa Wuolijoen stereotypiaa voimakkaasta hämäläisnaisesta.

Tässä on juuri yksi lomaketutkimuksen niin sanotun abstraktin empirismin ongelmista: iso määrä irrallisia tiedonpaloja tungetaan samaan korrelaatioanalyysiin. Korrelaatiot ja syy-yhteydet menevät sekaisia. Olisiko Bieberin tutkimuksessa vain saatu tulos, että juutalaisen äidin stereotypia on voimassa New Yorkin juutalaisissa, niin heteroissa kuin homoissa?

Lisäksi stereotypia ja juuri stereotypia eikä siis aukottomasti yleistyskelpoinen laki. Stereotypiassa on tietty ydinhavainto, josta tehdään perusteetomia yleistyksiä asioissa, joissa vallitsee voimakkaasti värittyneitä ennakkoluuloja.

Lopuksi, niin akateemisina tutkijoina kuin eheytysliikkeen ideologeina esiintyvien on vaikea tunnustaa ja lausua ääneen erästä hyvin tärkeää empiiristä totuutta: me emme tiedä kaikkea kaikesta.
Hieman samaan tapaan virheellisesti syyllistettiin taannoin autististen lasten äidit syyttämällä heitä "jääkaappiäideiksi". Eli kylmä äiti oli saanut lapsesta autistin!

Nyt tietenkin jo osataan todeta, että tuo oli virheellistä tietoa, joka epäinhimillisen julmasti syyllisti äitejä. Suuri yleisö on ottanut uuden tutkimustiedon kiltisti vastaan. Ja hyvä niin!

Mutta toisin on dominoiva äiti & etäinen isä -asetelman kanssa. Moni kadunmies olisi valmis allekirjoittamaan juuri tuon bieberiläisen moskaväitteen. Moni homo itsekin kiltisti väitteen allekirjoittaa - tai ei ainakaan sitä uskalla suoralta kädeltä kieltää. Tuo väite on niin raskaasti iskostettu mieliimme niin arvovaltaiselta taholta niin pitkään, että uusi tieto torjutaan! Ja se pistää vihaksi!

Ei suuri yleisö ajattele mistä tuo dominoiva äiti & etäinen isä -asetelma kumpuaa. Ei suurta yleisöä edes kiinnosta menetelmäkritiikki. Ei suuri yleisö sitä edes ymmärrä. Loppuja ei kiinnosta. Tämä pätee sekä hetero- että homoväestöön. Jos ihmisiä, etenkin homoja itseään, kiinnostaisi asia, niin ei kai tässä sitten oltaisi suut supussa vuosi vuoden perään. Dominoiva äiti & etäinen isä -asetelma on ns. "kaikkihan sen tietää -tietoa", jota ei kyseenalaisteta. Se vain otetaan kiltisti vastaan ja ollaan tyytyväisiä kun saadaan olla. Mitäs me tässä valittamaan, kun meillä on jo kaikki niin hemmetin hyvin...

Kysynpä vaan monenko homopojan vanhemmat ovat kärvistelleet setä Bieberin argumentit nieltyään ja hakeneet noita "vikoja" itsestään. Ja moniko homopoika heille pystyy vakuuttavasti kertomaan, että tuo pohdinta on turhaa.
Mielestäni ei pidä ollenkaan paikkaansa, että homot olisivat nielleet väitteen sellaisenaan. Päinvastoin koko asia, siis vanhempien vaikutus, kielletään suoralta kädeltä ja etsitään helpottavaa ratkaisua biologiasta tai kuka mistäkin.

Kuten jo edellä sanoin, syyllistäminen on järjetöntä, mutta kasvatusasia on silti kiinnostava. Se on yhtä lailla kiinnostava kuin se, miten jonkun ihmisen kasvatus on vaikuttanut siihen, että hänestä on tullut konserttipianisti tai vastaavasti sarjamurhaaja. Minusta pannaan pää puskaan, jos ajatellaan, että ympäristöllä ei olisi ollut näihin asioihin minkäänlaista vaikutusta. Sen sijaan on selvää, että ainoa vaikutus ei tule kotoa, vaan kyllähän moni muukin asia vaikuttaa elämän varrella. Eikä kaikista tule pianisteja ja murhaajia, vaikka kasvatus kuinka antaisi siihen eväät.

Sitä en vain ymmärrä, miksi ympäristön vaikutusta ei voida myöntää ja olla samalla syyllistämättä ketään. Jos joku homo haluaa ajatella vaikka kaipaavansa vahvaa miestä, koska isä oli etäinen, niin se sisäinen kokemus ei muutu mihinkään, vaikka tulisi miljoona tutkimusta. Jokainen, niin hetero kuin homokin, on jotain vailla, ja se tarve on syntynyt jostakin, joka ei ole pelkkää biologiaa.
Olli S. ja Kundi-78 puhuvat asiaa. Omasta puolestani voin todeta, että itse olen elänyt hyvin konservatiiviset arvot omaavassa perheessä, jossa isä oli vahva auktoriteetti ja hyvin dominoiva, kun taas äiti oli perinteisen, patriarkaalisen nais- ja äitiroolin mukainen kotiäiti.

Miksiköhän minusta silti tuli 100%:nen homo? Ja miksi minusta tuli homo, mutta veljistäni ei? Mielenkiintoista, eikö totta? Toisaalta psykoanalyytikot kykenevat varmaankin löytämään jotain "patologista" minkälaisesta perhetausta tahansa, kun oikein yrittävät.
Kundi-78 kirjoitti: "Dominoiva äiti & etäinen isä -asetelma on ns. 'kaikkihan sen tietää -tietoa', jota ei kyseenalaisteta"

Osuit naulan kantaan. Kaikkein sitkeimmässä istuu juuri tuollainen sisäistetty itsesyrjintä, itsestäänselvyyksinä hyväksytyt uskomukset, joita ei osata/uskalleta kyseenalaistaa. Tiedän omassa nahassani miltä tuntuu kun itsesyrjinnän sisäistäneet ihmiset, SETA:ssakin aikoinaan, lisäksi osallistuvat sellaisen ihmisen hiljentämiseen, joka uskaltaa kyseenalaistaa virheelliset uskomukset.

Tällaista esiintyy kaikissa sorretuissa vähemistöissä. Frantz Fanon kuvasi Ranskan siirtomaavallan tuhoisaa vaikutusta pohjois-afrikkalaisten ihmisten psykologiaan. Hänen mukaansa ulkoa kohdistuva identiteettisyrjintä saattaa murskata kolonisoidun ihmisen itsetunnon ja saa heidät taistelemaan toisiaan vastaan.

Samaa kirjoittaa minulle läheinen Martin Luther King. Tämä toteaa saman ilmiön sekä sen miten rasistinen syrjintä hajoittaa mustien omia joukkoja. Yhdellä äärilaidalla nostaa päätään äärimilitantti siipi, joka on valmis vaikka väkivaltaan. Toisella laidalla ovat valtaapitäjien myötäjuoksijat ja lakeijat, jotka ovat valmiita liehittelemään vaikka sortajia omien pelkojensa tai ehkä vallantavoittelun takia. Näitäkin ihmisiä on SETA:n piirissä. He yrittävät hiljentää systeemin kriitikot.

Vastapainoksi tarvitaan ankaraa, julkista ja juuriin asti menevää kritiikkiä. Vanhat itsestäänselvyydet on kyseenalaistettava.
voi voi... mulla on hyvät, vahvat ja rakastavat vanhemmat, kolme veljeä, joista kukaan ei ole homo... suoraan sanottuna ei edes kiinnosta, MIKSI joku on jotain, lesbo, bi, homo, TS etc.

Ei kaikkeen tarvita aina syitä.
Tästä jää sellainen ikävä maku, että fanaattisuuden vastustajat ovat itse kaikkein fanaattisimpia ja kaiken kukkuraksi kutsuvat toisenlaisia mielipiteitä itsesyrjinnäksi. Eli taas tuntuu joku toinen tietävän paremmin toisen ihmisen totuudet - ennen se oli Freud ja nyt se on Freudin vastustaja.

Kuvaavaa on, että kukaan ei sano mitään tuosta ympäristön vaikutuksesta ihmiseen ylipäätään, siis muutenkin kuin homouteen. Tulee sellainen mielikuva, että ympäristö vaikuttaa kaikkiin muihin asioihin paitsi seksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen. Epäilemättä viehtymys vaikkapa SM-leikkeihin johtuu geeneistä...

Itselleni biologiaa ylikorostava ihmiskuva on vastenmielinen. Samoin ei myöskään pidä korostaa liikaa henkimaailmaa, eikä ainakaan etsiä syyllisiä.

Minusta tässä vanhemmuuskeskustelussa ei loppujen lopuksi ole edes mitään kovin homomaista. Tunnen monia heteroita, joilla on ollut toinen vanhempi kylmempi tms., ja sitten he hakevat siihen kompensaatiota ihmissuhteistaan - isähahmoja ja äitihahmoja. Samoinhan heidätkin voitaisiin siis nimetä kieroutuneiksi ja tuomita parantumaan. Se on valintakysymys, mitä tarpeita pidetään kieroutuneina ja mitä pidetään luonnollisena seurauksena siitä, että jokainen on enemmän tai vähemmän vajavainen.

Ymmärrän kyllä, että ihmisillä, jotka ovat käyneet terapiassa "vainon aikoina", on ihan erilainen käsitys näistä asioista ja etenkin hyvin kielteinen näkemys psykonanalyyttisista teorioista. Mielestäni toiseenkaan äärilaitaan ei silti pidä mennä, koska se vasta itsensä kieltämiseltä näyttääkin.
Tämä syyteorioiden jatkuva vatkaaminen homoyhteisössä on minulle merkki siitä, että emme sittenkään ole omaa identiteettiämme kunnolla hyväksyneet, jokin sisällämme on kesken. Jokin epämääräisesti kaivertaa, siihen takerrutaan ja sitä pitää käsitellä yhä uudestaan ja uudestaan vaikkapa sitten syyteorioihin palaamalla. Lopullista vastausta emme tule koskaan saamaan.

Nimimerkki Mickebearin edellinen kommentti oikeasti pysäytti. Kerrankin joku sanoo selkokielellä asian. Onko sillä meille henkilökohtaisesti suurtakaan merkitystä, jos tiede- ja muut tahot asiasta yhä vain kiistelevät. Ruvetaan oikeasti elämään tätä omaa elämäämme, välittämättä vähääkään teorioista. Mickebearin sanoin: "suoraan sanottuna ei edes kiinnosta, MIKSI joku on jotain".
Niinpä niin, ja jos asia kiinnostaakin, niin miksi ihmeessä sen tarvitsisi tarkoittaa sitä, että ihminen pyörii jossain itsesäälissä ja -syytöksissä. Itse olen sen verran nuori, että koen kovin vieraaksi kaiken maailman itseinhon täyttämät psykoanalyyttiset spekulaatiot. Itselläni tähän asiaan ei ainakaan liity mitään dilemmaa tai henkilökohtaista traumaa, jota veivaisin päiväkaudet - asia vain kiinnostaa.

Sinänsä on minusta luontevaa, että ihminen miettii, miksi mikäkin asia on tapahtunut. Ja etenkin ihminen miettii sitä, jos hän kuuluu vähemmistöön. Kun vastauksia etsii, ei silti kannata vanhaa paetakseen mennä toiseen äärilaitaan ja ajatella, että kaikki vanha tieto on täysin mitätöntä. Tai kuten afrikkalainen sananlasku sanoo: "Kun purat leirin, älä polta leiripaikkaa."
Millä tavalla etäinen isä ja millä tavalla dominoiva äiti? Olisi ihan mukava tietää nämä 2 tyyppiä ? Nythän näitä dominoivia äitityyppejä kasvaa kuin sieniä sateella tasa-arvon aikakaudella. Kuinka moni mies taas joutuu elämään tossun alla? Mitä ovat sitten nämä "hoiva-isät"?
Minäpä täsmälleen tiedän, miksi minä olen mikä olen.

Kerran juttelin uskovaisen kanssa siitä miksi masturbaatio on väärin. Hän sanoi että masturbaatio on homoseksuaalista. Minä mietin ja mietin ja lopulta tulin siihen johtopäätökseen että niinpäs onkin!

Sitten mä ajattelin siitä että kaikki nämä heterot ovatkin olleet salassa ainakin biseksuaaleja eikä minulle olla kerrottu mitään.

Mä ajattelin että miks mun pitäisi olla erilainen kun muut.

Masturbointi kuitenkin on perin tylsää. Paljon kivempi on harrastaa seksiä kumppanin kanssa. Siksi minä hankinkin samaa sukupuolta olevan kumppanin ja hauskaa oli. Kas kun heterot eivät tuota minulle aikaisemmin olleet kertoneet.
Täältä tulee nyt sitten se äiti :) Puutuin "dominoivasti" asiaan pari vuotta sitten niin paljon, että keräsin kokemuksia - eli tarinoita ulostulotilanteista - ennen kaikkea perheiden sisältä.

Sen jälkeen kun Ulos kaapista -kirja ilmestyi (vasta 1,5 vuotta sitten) on tapahtunut isosti myönteinen outtaaminen vähän joka suunnalla; keskustelut ja parisuhdelaki on tehnyt tehtävänsä. Sellaista tv:n viihdeohjelmaa ei enää taida ollakaan, jossa seksuaalinen vähemmistö ei olisi - myönteisesti ja arkisesti - edustettuna... ja se hyvä asia.

Ongelmat eivät kuitenkaan ole perheistä poistuneet - ja tästä kerron kirjan tekijän kokemuksella. Saan edelleen puheluita nimenomaan äideiltä, jotka syyllistävät itseään kahden rinnan mitalla. Itkien. Totta kai isät ovat olleet poissa myös heterolasten perheistä... (meillä on n. sadan vuoden sisällä ollut kolmen sodan historia; niistäkin puhutaan nyt vasta... patoutumia riittää. ) On myös perhepoliittinen fakta, että vasta nyt miehet saavat/voivat osallistua lastensa elämään. Olen varma, että tänään vauvana uinuvat vinokkaat saavat omakseen vähemmän ahdistuneita vanhempia. MUTTA vielä me elämme tänään, ja olemme menneisyyden asenteilla varustettuja. Vanhemmat noista asenteista kärsivät - ja sitä kautta lapset.

Me äidit syyllistämme itsemme muutenkin kaikesta. Se ikäänkuin kuuluu johonkin atavistiseen toimenkuvaan lapsen ruokkijana :) "Onkohan sillä hyvä olla?"

Tuo vanha teoria (ja kaikki muutkin syitä etsivät teoriat) olisi syytä polttaa siksi, että se vääristää perhesuhteita. Syyllistäminen ja syyllisyydentunne ovat ensimmäiset rakkauden riistäjät. Ja uskokaa tai älkää - tai tehän sen parhaiten tiedätte - JOS perheissä riidellään vanhempien kesken ulostulon jälkeen, riidan tunnesyy ja ensimmäinen aihe on "kumman sukuun tuo on tullut?" tai "kumpi tähän on syyllinen?". Kuulostaa absurdilta, mutta on yhä totta. Tuota kutsutaan asian ulkoistamiseksi, koska erilaisuus ahdistaa.

Ratkaisevaa näissä jutuissa on se, minkä ikäisistä ihmisistä on kysymys. On todella viisasta olla tulematta kaapista, jos on murrosikäinen ja elää ahdistavassa homifobisessa perheessä. Kysymys kuuluukin silloin, kenen puoleen kääntyä. - SETAlle nyt pisteitä - minun tietääkseni suuri osa nuorista on saanut avun juuri sieltä!! -

Ei tämä teoria oikeastaan enää koskekaan (tai sen ei pitäisi koskea!) itsensä löytänyttä hglt-ihmistä.

Se on purettava vanhempien ahdistuksen takia!
Seta ei avusta taloudellisesti nuoria ja emotionaalisen tuen saaminen on arpapeliä, joka joko onnistuu tai sitten ei. Vastikään täältä poistettiin pitkä viestiketju, jossa käsiteltiin Setan työntekijän häiriintyneitä edesottamuksia emotionaalista tukea kaipaavien nuoren homopoikien parissa.
Dr. No: "Vastikään täältä poistettiin pitkä viestiketju, jossa käsiteltiin Setan työntekijän häiriintyneitä edesottamuksia emotionaalista tukea kaipaavien nuoren homopoikien parissa."

Mihin viittaat??? Olen ilmeisesti sen verran tuore täällä etten tällaista ketjua koskaan nähnyt. En oikein jaksa uskoa tuollaiseen väittämään.
En mitenkään voi ymmärtää miksi jotkut näkevät "Dominoiva äiti & etäinen isä -asetelman" ruotimisen turhana ja merkityksettömänä. Osoittaa melkoista lyhytnäköisyyttä!

Tietysti asialla on yhä tänä päivänä merkitystä, sillä Kuten Malla kirjoitti, monet vanhemmat syyllistävät itseään. Eihän se ole oikein.

Pointti on se, että "Dominoiva äiti & etäinen isä -asetelma" on potaskaa ja se on aiheuttanut paljon turhaa tuskaa ja monet homot ovat itsekin sen kiltisti nielaisseet. Se mitä Olli kirjoitti itsesyrjinnästä, pitää kyllä paikkansa.

Jos joku sanoo, ettei asia kosketa itseä, niin hyvä niin. Pään voi pistää puskaan. Siellä sen on hyvä olla. - En tosin pysty ymmärtämään miten joku voi olla välinpitämätön sen suhteen mitä itsensä edustamasta väestönosasta väitetään ja uskotaan.
Hyvä mies: yritän vastata kysymykseesi 28 väitetystä dominoivasta äidistä historiallis-yhteiskunnallisessa yhteydessään. En lähde mielelläni toistamaan vanhoja stereotypioita, koska ne ovat juuri stereotypioita - henkiin jääneitä ennakkoluuloisia, pääosin perättömiä uskomuksia. Niiden käsittelyssä tulee helposti ns. tunkio-ilmiö: mitä enemmän niitä kääntelee, sitä enemmän ne haisevat. En myöskään halua, että hyssyttelijät taas heittävät minulle syytteet "vatkaamisesta".

Lisäksi erityisalani on yhteiskuntatieteiden metodologia eli tarkastelen käsitteitä ja ilmiöitä lähinnä niiden syntytavan perusteella. Toisin sanoen, en osallistu erilaisten lempiteorioiden tyrkyttämiseen puolesta tai vastaan (esim. geenit vs. kasvatus, erilaiset prosenttiluvut jne).

Mielestäni on paljon viisaampaa ja tärkeämpää tutkia sitä, miten väitteet ovat muodostuneet ja ovatko johtopäätökset tieteellisesti päteviä. Naistutkimuksen sivuainekokonaisuuden suorittaneena haluan myös ottaa huomioon gender-kysymykset historiallisessa yhteydessään.

Itsekin viittasit siihen, että naisten asema on parantunut nopeaa vauhtia ja toisaalta miehet [siis yleensä, en tarkoita Sinua :) ] ovat joutuneet muuttumaan tasavertaisemmiksi.

Muistapa, mistä yhteiskunnasta ovat peräisin naisia syyllistävät teoriat poikalasten ominaisuuksien selittämisessä: Bieberin tutkimus on 1950-luvun lopulla kerätystä newyorkilaisesta skitsofreenisten tai muuten sairaiden juutalaismiesten joukosta, jossa lähes kaikki pitivät homouttaan sairautena ja halusivat siitä eroon.

Eihän tästä otoksesta saa juurikaan nyky-Suomeen suoraan sovellettavia päteviä tuloksia missään asiassa.

Nämähän ovat pahimman kylmän sodan aikaisia amerikkalais-puritanistisia ajatuksia ajalta, jolloin naisten emansipaatioliikettä ei juuri edes tunnettu. Monet sen ajan ideologeista (joita silloin olivat juuri psykoanalyytikot) toistivat vanhoja freudilaisia käsityksiä naisten
alempiarvoisuudesta mm. peniksen puuttumisen takia.

Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä nykyajan suomalainen tasavertainen nainen olisi tuntunut varsin dominoivalta. Monet vanhan polven psykoanalyytikot (Freud, Lars-Olof Schalin) suorastaan varoittivat niistä vaaroista, joita seuraa naisten emansipoitumisesta. Esimerkiksi Schalin varoittaa, että naisten pääsy työelämään johtaa "hyvinvointisosialismiin".

Ei ole ihme, että tällaisessa hegemonisessa (=kaikkialle ulottuvassa) taantumuksellisessa ilmapiirissä esiintyy mitä kummallisempia naisia syyllistäviä "teorioita").

Monet psykiatrian historian ns. suurmiehet (Krafft-Ebing, Freud) ovat suorastaan luokitelleen emansipaatiota vaativat naiset psyykisesti häiriintyneiksi.

Siinä olen samaa mieltä, että erilaisia syyllistäviä teorioita on turha vatkata. Minulle olennainen kysymys ei ole miksi olen homo, vaan miksi en saisi olla.

Sen sijaan kriittisenä, asioiden juuriin menevänä ajattelijana, haluan edelleen vatkata lukijoillemme kriittisen ja itsekriittisen ajattelun tärkeyttä.
Mielenkiintoista on se mainosmaailman antama kuva naisesta, kun hän "vapautuessaan" muuttuu miesmäisempään suuntaan vrt. Niken mainokset, jossa oli mm. nyrkkeilevä poikamainen nainen tms.

Monet naiset itse tekevät ulkonäöstään miesmäisemmän.

"Vapautuessaan" naiset muuttuvat androgyynisempään suuntaan, vaikka luulisi, että olisi päinvastoin. Silloin minulle tulee aina mieleen se haukuttu "peniskateus".

Onko dominoiva nainen miehen kanssa kilpaileva nainen? Mistä he sitten kilpailisivat? Vallasta ehkä? Kuka päättää kaapin paikan?

Näissä surullisissa avio-erodraamoissahan, mitä julkisuudessa on käyty lukuisine kidnappauksineen, on ehkä kumminkin kyse vain elatusmaksuista. Lapset ovat näissä vain väline. Onko niissä esiintyvä nainen dominoiva vai manipuloiva?
Viime keskiviikon Ulkolinja käsitteli Pariisin (arabien) siirtolaislähiöiden ilmapiirin muutosta. Naisten ahdistelun lisääntymisen johdosta nuoret tytöt eivät enää uskalla pukeutua minihameeseen tai feminiiniset muodot paljastaviin kireisiin farkkuihin vaan pukeutuvat usein muodot peittäviin löysiin urheiluvaatteisiin. Väkivallan uhka on todellinen. Vastikään fundamentalistit surmasivat 17-vuotiaan tytön polttamalla hänet kellarissa.

Jos naisten asema olisi käytännön tasolla niin hyvä kuin se lainsäädännöllisesti on, näkisimme varmasti myös Suomen katukuvassa nykyistä naisellisemman näköisiä naisia.
Ero Pariisilla ja Helsingilla on kuin yolla ja paivalla... johtopaatoksia ei TODELLAKAAN voi tehda
Xius kirjoitti:
Jos naisten asema olisi käytännön tasolla niin hyvä kuin se lainsäädännöllisesti on, näkisimme varmasti myös Suomen katukuvassa nykyistä naisellisemman näköisiä naisia.

No enpä usko todellakaan syyn johtuvan siitä. Menkää Talliinaan ja näette että naiset pukeutuvat siellä naisellisemmin kun Suomessa.
Johtuen siitä syystä varmaan että mahtuvat niihin vaattekokoihin ja telaketju-feminismi ei ole aivopessyt naisia siellä viellä.
... ja jos miehillä olisi menkat, niin tampoonitkin olisi ilmaisia...
DKNY Tallinnalasten (yleensä eestiläisten) edustava pukeutuminen juontaa juurensa viimeiseen itsenäistymiseen. Eli ennen oli rahaa, mutta vain oikeastaan yhdenlaisia vaatteita mitä ostaa, nyt ei välttämättä ole varaa ostaa niitä kaikkia vaatteita, joita on tarjolla. Ystäväni, joka on ollut eestiläisten kanssa paljon tekemisissä, kertoi, että eestiläisillä on tapa pukeutua näyttävästi. Vaikka varaa edes ruokaan ei olisi. Ja siitähän pääseekin helposti taas erään Bratt Pitt leffan (Ota kiinni jos saat) keskeiseen teemaan: Miksi tietty joukkue pärjää? Kukaan ei katso ihmistä, kaikki katsovat asua. ( Vapaa lyhennelmä ideasta) - Eli huijarit pukeutuvat aina tyylikkäästi, kukaan ei koskaan epäile taustaa, oli se kuinka kurja tahansa. Traumainen tai ei.

Tallinnalaisten hyvään pukeutumiseen lienee traumaattiset taustat -Venäjän / Neuvostoliiton valta ja toisaalta Euroopan läheisyys...
Jotkut naiset sanovat, etteivät he halua miellyttää pukeutumisellaan ketään muita kuin itseään, mutta onkohan se ihan niinkään, koska luonnollisesti sitä haluaa miellyttää mahdollista seksikumppaniaan ellei peräti potentiaalista miesystäväänsä ja olla vetovoimainen. Luulisi, että heteronainen haluaisi miellyttää heteromiestä varsinkin, jos tämä on aviomies ilman feminististä paatosta siitä kuinka alentavaa(?) se on. Ovatko suomalaiset naiset liian välinpitämättömiä omasta ulkonäöstään?

Mitä kuvitellun tasa-arvon jälkeen, kun maa on täynnä miesmäisesti käyttäytyviä amatsooneja, jotka tarvitsevat rinnalleen tossun alla olevan hissukkamiehen, koska muunlaisen miehen kanssa he eivät tule toimeen ilman valtataistelua? Vai tuleeko suhteesta jollakin tavalla homoseksuaalinen, jossa vahva mies saa rinnalleen poikamaisen naisen, joka on itse asiassa mieheltä homofoobinen valinta aviopuolisoksi? Kaikki on hyvin kunhan täytetään parisuhteen heteronormisto ja saadaan aikaan sen "täydellistäjä" eli lapsi.
Minusta on hyvä lähestyä asiaa myös henkilökohtaiselta, kokemukselliseselta kannnalta.

Minulla on voimakas äiti ja etäinen isä. Katson oman homouteni olevan sidoksissa tähän asetelmaan.

Käsittääkseni nimenomaan muutaman ensimmäisen vuoden
läheiset vuorovaikutussuhteet vaikuttavat erittäin merkittävästi ihmisen persoonallisuuden muotoutumiseen, myös seksuaalisuuden.

Kokonaan toinen asia on se miten erilaisiin seksuaalisuuden suuntautumisiin suhtaudutaan.

En halua kuitenkaan yleistää omia ja ystävieni kokemuksia kattamaan kaikkea homoutta.
Olen ihan samaa mieltä Andyn kanssa. Kokemusperäinen tieto on olennaisen tärkeää tässä asiassa. Tulkoon vaikka kuinka monta tutkimusta, kukin tietää itse, mitä on saanut, mistä on jäänyt paitsi ja mitä kaipaa. Jos joku haluaa sen perusteella syyllistää vanhempia väärästä kasvatuksesta tai vaikutusteorioihin uskovia homoja itsesyrjinnästä, niin se on taas ihan eri asia.
Paras olla yleistämättä. Minuun nuo teoriat voimakkasta äidistä ja etäisestä isästä eivät sovi alkuunkaan. Isän ja äidin roolit perheessämme olivat tasapainoiset. Itselläni oli hyvä suhde molempiin vanhempiin. Veljeni on umpihetero, ja minä kasvoin homoksi. Siihen ei ole mitään lapsuuden kasvuympäristöstä johdettavissa olevaa selitystä. En ole vaivannut päätäni pohtimalla, miksi kasvoin homoksi. Asia on ollut selvä 14-vuotiaasta lähtien. Ja kun tulin tietoiseksi homoudestani, monet asiat ja tapahtumat ennen kouluikää saivat selityksensä.
Kummastelen, että miksi veljeni on hetero ja minä en, vaikka saimme taatusti saman kasvatuksen.

Kokemusperäisesti en mitenkään ole pystynyt löytämään pientäkään ajatusta tai tunnetta siitä, että kasvatuksellani ja seksuaalisella identiteetilläni olisi jonkinlainen kytkös keskenään.

Kävin nuorena jopa pari vuotta psykoterapiassa, eikä se syy sielläkään paljastunut. Psykoterapiasta sinällään oli erinomaista hyötyä itseni hyväksymiselle ja yleensä henkisen kasvamisen alullepanijaksi. Pitkä tie senkin jälkeen oli toki kuljettava.
Ei minunkaan sisaruksistani kukaan ole samanlainen kuin minä.

Toinen toistaa samaa mallia kuin äitinsä, eli on voimakas äitihahmo, jolla on lapsille etäinen mies. Suhde ei ulkopuolisen " silmään" ole vastavuoroinen.

Toinen elää yksin vailla seurusteluhuhteita.

Ajattelisin, että minuun on suhtauduttu juuri tietyllä tavalla, ja toisaalata minun psykodynamiikkani on lapsena ollut juuri tietynlainen, jotta reagoin siihen tietyllä tavalla.

Tähän liittyvä mielenkiintoinen oa-alue on homoille tarjottavat vaativammat terapiapalvelut.

He, jotka kokevat olevansa avun tarpeessa eivät sitä välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla saa. Rahoitusta on yhteiskunnalta, mutta se ei ole kanavoitunut erityisosaamista vaativaan terapiatyöhön.

Tyydytään usein kieltämään yksilön kokemat ongelmat ja tarjoamaan yksinomaan ratkaisukeskeistä lähestymistapaa, jolloin syvätason problematiikka jää kohtaamatta.
Tuohon sisarusten erilaisuuteen sanoisin vaan, että en yksinkertaisesti usko, että kenelläkään lapsella on henkisesti sama äiti ja isä, vaikka asia olisikin niin biologisesti. Jokaisen lapsen ja vanhemman suhde on erilainen.
Omalta osaltani haluaisin panna pisteen tälle ketjulle, jonka aloitin dominoiva äiti -myyteistä. Niille, jotka moittivat minua alituisesta syyteorioiden "vatkaamisesta" haluaisin muistuttaa, että olen ammatti-identiteetiltäni yhteiskuntatieteiden metodologian eli menetelmäopin opettaja. Siitä oppiaineesta olen myös väitellyt.

Metodologian opettaja ottaa kantaa lähinnä vain siihen, ovatko tieteelliset johtopäätökset oikein johdettuja logiikan ja matematiikan sääntöjen mukaisesti.

Lopuksi haluaisin kertoa mitä itse Irving Bieber sanoo esittämästään dominoiva äiti/etäinen isä -mallista homoseksuaalisuuden aiheuttajana. Sivulla 144 Bieber huomautta, että on olemassa ns. CBI-malli (Close-Binding-Intimate Mother) homoseksuaalisuuden kehittymiselle.

Omista tilastotaulukoistaan Bieber joutuu tunnustamaan että psykoanalyyttisestä teoriasta huolimatta tutkituista psyykkisesti sairaista homomiehistä suurimmalla osalla ei ollut taustallaan sitova äiti/etäinen isä -taustaa. Kaikkiaan 106:sta tutkitusta homomiehestä vain 30:llä oli tällainen CBI-tausta. Bieber itse hämmästyy sitä, että vain vähemmistöllä (28%) homomiehistä oli "klassinen" homoseksuaalisuutta aiheuttava perherakenne.

Tämä kuvastaa stereotypioiden ja ennakkoluulojen sitkeyttä ja leimojen mielivaltaisuutta. Vain vähemmistöllä homoista oli klassinen homotausta. Normaalilla tieteellisellä kielellä sanottaisiin silloin, että "empiirinen tutkimus ei anna tukea psykoanalyyttisille syyteorioille".

Lopetan Bieberistä vatkaamisen tällä erää tähän.
Olen samaa mieltä vatvomisesta, mutta toinen asia on, kun niiden teorioiden vuoksi tai niiden auktoriteetilla kiusataan homoja ja mahdollistetaan väkivalta, mihin heterot eivät puutu.

On olemassa hyvin sairaita yhteisöjä, jotka tarvitsevat väkivallan, on se sitten henkistä tai ruumiillista. Usein sen olemassa-olo salataan tai kielletään ( valehtelu).

Suomalaisia pidetään rehellisinä. Rehellisyyteen ei kuulu se, että vaietaan vääryyksistä, kun sitä suoraan kysytään tai pyritään tutkimaan.

Valitettavasti homoseksuaalit kykenevät elämään suurkaupungeissa ja niissäkin vain tietyillä alueilla. Tätä tosiasiaa ei myönnetä homojenkaan parissa.

Tulevaisuudessa ongelmana tulee olemaan -valitettavasti- etnisten vähemmistöjen kasvu maassamme( vrt. keksustelu muslimeista toisaalla). Siihen tulisi reagoida jo nyt poliittisesti esim. vihreä liitto, jossa on useita homoseksuaaleja jäseninä. Samanlaista väkivaltaa, mitä Benelux-maissa kohdistetaan homoihin, ei tulisi sallia täällä, mikäli ne silminnäkijöiden kertomukset ovat tosia, mistä olemme saaneet lukea.

Kysymys on valistamisesta. Kysymys on lakien noudattamisesta. Kysymys on nollatoleranssista suhteessa väkivaltaan.

Mielestäni poliisilaitokseen voisi ottaa homoseksuaaleja poliiseja, kuten joissakin maissa on jo nyt.
Mickebear,

Viittaan poistettuun keskusteluun monien tuntemasta myrkkylukista. Kumma, jos et tuota tajunnut.
  • 53 / 67
  • Kysymysmerkki
  • 7.12.2004 19:33
Miksi Seta antaa sellaisen työntekijän tehdä töitä, jolla on sopimattomia aikomuksia nuorten suhteen?

Dr No aiemmin:
Seta ei avusta taloudellisesti nuoria ja emotionaalisen tuen saaminen on arpapeliä, joka joko onnistuu tai sitten ei. Vastikään täältä poistettiin pitkä viestiketju, jossa käsiteltiin Setan työntekijän häiriintyneitä edesottamuksia emotionaalista tukea kaipaavien nuoren homopoikien parissa.
Jos nyt osaan arvata oikein, kehen tässä kysymyksessä viitataan, niin kyseisellä henkilöllä ei ole minun tietääkseni mitään tekemistä Setan kanssa, eikä hän toimi myöskään Setan järjestöissä.

Muistelen, että tuo Ranneliikekeskustelu sai sellaisia juridisestikin arveluttavia sisältöjä, että ainakin minun mielestäni Ranneliikkeen moderaattorit toimivat oikein poistaessaan koko keskustelun. Olisivat mielestäni voineet toimia jo aikaisemminkin.
Jos jatkan arvuuttelua, arvelen edellä tarkoitetun henkilöä, joka parhaillaan käräjöi erään suomalaisen puolueen kanssa. Hän ei koskaan ole ollut Setan työntekijä.

Tiedossani ei ole yhtään tapausta, jossa Setan työntekijällä olisi ollut arveluttavia pyrkimyksiä nuorten suhteen. Tieto yltää yli kahden vuosikymmenen taakse.
Kiitos selvennyksistä... Kuvittelin jo menettäneeni näköni, tai sitten ainakin tarvitsen vahvemmat silmälasit. Vanhuus ei tule näköjään yksin;)
Selvennän vielä itse. Vaikkei myrkkylukki olisi koskaan ollutkaan Setan virallinen työntekijä, on hän silti häärännyt Setan järjestämissä avoimissa tilaisuuksissa apuaan pojille tarjoten eikä ole edes ainoa sitä lajia. Seta ei koskaan pysty poistamaan tätä ongelmaa. Myrkkylukit ovat ehtymätön luonnonvara.

Toistan vielä, että Seta ei tue taloudellisesti ketään ulostulon jälkeen työtulonsa tai vanhempiensa taloudellisen tuen menettänyttä henkilöä.

Malla on kirjoittaessaan ollut Setan vieraskoreuden sokaisema.
Vääntäisikö joku minulle vielä rautalangasta, kuka siis on väittänyt ja missä (sitaatti, kiitos), että Seta tukisi taloudellisesti ahdinkoon joutuneita nuoria? Minusta pelkkä ajatuskin on järjestön käytettävissä olevien varojen niukkuus huomioon ottaen absurdi.

Ja emotionaalisen tuen saanti ei minusta ole mitään arpapeliä, kun sitä hakee Setan työntekijältä, joko palkatulta tai vapaaehtoiselta.

Kaikille avoimissa tilaisuuksissa kävijät ovat keskenään aivan samassa asemassa kuin lääkärin odotushuoneessa olevat potilaat, eiväthän hekään odota saavansa hoitoa toisiltaan, vaikka ehkä keskustellen saattavatkin vaivojaan vertailla.
Jos joku havaitsee "myrkkylukin" touhuavan Setan avoimissa tilaisuuksissa asiattomalla tavalla, siitä on syytä välittömästi informoida Setan työntekijöitä. Asian pyörittäminen keskustelulistoilla ei johda mihinkään. Siis yhteys Setan pääsihteeriin tai sosiaalityöntekijään, jos "myrkkylukin" touhuista on havaintoja.
En ole perso vieraskoreudelle. Ja näen kyllä missä sitä on.

Todistukseni: henkisesti monet tuntemani (kasvoista kasvoihin tuntemani) ihmiset ovat saaneet ensiavun Setan ryhmistä, vertaistuesta jne. Kun aloitin Ulos kaapista -kirjan teon, kaiken tarvitsemani alkutiedon sain heti Setan työntekijöiltä ja toimipisteistä ympäri maata. Toimistot, keskustelupalstat ja netti (kuten myös ranneliike) julkaisivat kirjoittajien etsintäkuulutuksen. Setan sosiaalihoitajan syliin olen myös johdattanut ne vanhemmat ja nuoret, jotka ovat kirjan ilmestymisen jälkeen soittaneet minulle, ja he ovat kertoneet apua saaneensa. Kuka mitenkin, moni esimerkiksi tutustumalla toiseen samanlaisten ongelmien kanssa painiskelevaan perheeseen.

Absurdi, hassu, on sen sijaan odotus, että Setan pitäisi tukea TALOUDELLISESTI jäseniään. Miksi sen pitäisi? Ei Seta ole ammattiyhdistysliike.

Me kaikki kamppailemme kaikenlaisten ongelmien kanssa, taloudellisten, henkisten, sosiaalisten... ihmettelemme identiteettiämme... kuka minä olen? Siis: heterotkin tekevät niin. Ihan totta. Minäkin olen niin tehnyt. Meitä enemmistöön kuuluviakin hyljeksitään "väärien valintojen" takia perhepiiristä, kiusataan työyhteisöissä jne. Meillekin kuuluu ihmiselämän koko skaala. Missä se Yleis-seta on, joka maksaa ihmisille ihmisenä olemisen hinnan?

Ei mikään järjestö ole täydellinen; se on juuri sellainen kuin jäsenensä. Ja kaikkia instituutioita (myös Setaa joka on sellaiseksi kasvamassa) tulee kritisoida; muuten ei mikään muutu. Totta kai hankalista asioista on keskusteltava. Jäseniäkin saa arvostella, mutta asiallisesti hyvät ihmiset.
Malla, jos tasa-arvo ja hyväksyntä, jota täällä niin mainostetaan joidenkin toimesta, niin mihin nämä avunpyytäjät sitä apua sitten hakevat kuin jostakin mielenterveystoimistosta, kun he hakevat apua setalta tai heidän työntekijöiltään? Kertoohan se siitä, että eivät asiat ole niin hyvin , mitä puhutaan. Onko niin, että me homot olemme vielä hiljaa ja alistumme huonoon kohteluun. Jos suurin osa homoista joutuu käyttämään ammattiauttajaa, niin on se huolestuttavaa ja kertoo karmeasta todellisuudesta.

Miksi Seta on suurkaupunkikeskeinen? Eikö provinssi kiinnosta? Mihin sitä rahaa sitten kanavoidaan, ellei juuri niille alueille, jotka ovat huonommassa asemassa kaikella tavalla?

Seta on todellisuuudessa köyhä ja resurssiton yhdistys, mikä sekin kertoo omaa karua kieltään sen asemasta.
Vaikka jotkut tykkäävätkin mannekeerata linnan juhlissa, niin vähänpä heillä on vaikutusvaltaa yhtään mihinkään. Setan työn painopiste mediassa näyttäisi olevan erilaisten päättötöiden tekeminen ja niiden julkisuuteen saattaminen. Yhtä tyhjän kanssa. Ne ovat vain kuriositeetti. Johan se kertoi paljon, kun Saisio lahjoitti palkintosummansa Setalle, kuinka sitä vastustettiin, että mistä on kyse. Setaa ei haluta avustaa.

Vähättely ja torjunta ovat valheellista ja typerää. Miten on käynyt Hollannissa? Osaako Seta reagoida tarpeeksi nopeasti mihinkään, etteivät asiat luisuisi samalle tolalle, kun kerran trendi on tuo muualla Euroopassa. Se sama tullee tapahtumaan täällä ellei Seta tee mitään maahanmuuttajien parissa. Onko sitä edes ajateltu?
jahas ja taas on eksytty keskusteluissa syrjäpoluille - äititraumoista Setaan....

Taitaa olla suurin osa keskustelijoista kaltaisiani puolisavolaisia, kun keskustelu rönsyilee kun Senga-Senga suonenjokelaisella mansikkatilalla... :P
Kirjassa "syntyjä syviä" sanotaan että isän etäiseksi kokonut poika erotisoituu samaan sukupuoleen hakeakseen tästä tyydytystä isän roolin puuttumiselle.

Mitenkään ei kuitenkaan selitetä sitä, miksi ihmeessä "isän roolinmallin puuttumisen" pitää ilmetä seksuaalisessa käyttäytymisessä homoseksuaalisuutena.

Uskovaiset lähtevätkin liikkeelle siitä oletuksesta, että Jumala on luonut elämän ja myös asettanut ihmiselle eräänlaiset absoluuttiset mallit jotka tietenkin ovat linjassa Raamatun kanssa. Näistä heidän "luonnollisina" pitämistään malleista(kuten sukupuoli roolit) poikkeaminen sitten heidän mukaansa sitä homoutta aiheuttaakin. Tätä he eivät suoraan sano, koska tälläinen "gad did it" argumentti ei kuulostaisi enää tieteelliseltä.


Mutta entä jos asiaa ajatellaan luonnontieteelliseltä näkökannalta? Tukisiko sen pohjalle rakennetut ajatukset huonoa isä suhdetta?

Olisiko "luonnolle" väliä sillä, oppiiko poika metsästystaidon äidiltä vai isältä? Isä toki fyysisen vahvuutensa ja joidenkin muiden ominaisuuksien takia paremmin kyseisen asian taitaa ja olisi näin ollen parempi opettaja, mutta eihän tästä seuraa automaattisesti se, että isän roolin on tässäkin ehdoton? Olennaistahan ei ole se kenen ohjaamana lapsi kehittyy, vaan huoltajan suoman kehityksen taso. Luonto kun ei oikeasti tunne käsitettä "luonnollisuus", muutenhan lukemattomat erilaiset eliöiden ominaisuudet olisivat jääneet kehittymättä, koska monesti jokin ominaisuus on palvellut jotain toista käyttötarkoitusta ja jotkin syntiset vähemmistö yksilöt sitten ovat vain "luonnottomasti" ryhtyneet käyttämään tätä "väärään" käyttötarkoitukseen.

Mitä hyötyä tälläisestä synnynnäisestä ehdottomasta isän roolimallin tarpeesta olisi yksilölle?
Filosofinen kysymys siitä olemmeko osa luontoa vai emme.

Tiede ei selitä mitään ehdottomia totuuksia, koska se muuttuu koko ajan tiedon lisääntyessä.

Tunne-elämän kehittyminen kuuluu asioihin, joita ei näe ja siksi sitä on vaikea tutkia.

Yksi kysymys, jota täällä ei ole käsitelty on todellisuuden kohtaaminen. Kykeneekö homoseksuaali kohtaamaan todellisuuden vai elääkö hän enemmän fantasioissaan?
mies kirjoitti: " Kykeneekö homoseksuaali kohtaamaan todellisuuden vai elääkö hän enemmän fantasioissaan?"

Ja mitä sinä itse henkilökohtaisesti vastaat esittämääsi kysymykseen?
Eläinkunta on nykyisten tutkimusten valossa kuitenkin osoittanut niin paljon samankaltaisuutta siitä perinteisesti erotetun ihmisen kanssa, että voitaisiin melkeinpä sanoa olevan filosofinen kysymys: kuuluuko delfiini luontoon?

Ainakaan minulla ei ole vaikeutta myöntää näitä asioita(viitaten "miehen" kysymykseen), sen sijaan aslanilaisille tälläiset seikat ovat ylitsepääsemättömiä. Viitaten myös isänkaipuun erotisoitumiseen ilman mitään reaalimaailman pohjaa, se on todellakin aikamoinen fantasia.

Itse en kuitenkaan esitä mitään totuuksia, vaan pohdintoja. Eikä mikään totuus ole suoraan sellaisenaan ihmisille valjennutkaan, vaan kaikki lähtee aina asian punnitsemisesta ja pohdiskelusta. Kylläkin, moni ilman pohdintaa totuudeksi esitetty on lopulta hylätty valheena.
mies kirjoitti: " Kykeneekö homoseksuaali kohtaamaan todellisuuden vai elääkö hän enemmän fantasioissaan?"

Sanoisin melkein, että suurempi osuus heteroista kuin homoista elää jonkinlaisessa fantasiassaan. Homous on sen verran vaikea pala monelle nieltäväksi, että sitä pohtiessa kummasti palailee todellisuuteen. Poikkeuksen muodostavat kaikenlaiset fanaatikot (uskovaiset, ekoterroristit, "äärihomot", monet poliitikot jne.), jotka elävät jalat hyvin tukevasti ilmassa (ja usein yhteiskunnan varoilla).