Kunnioitatko parisuhdetta?

Joskus törmää henkilöihin joille parisuhde, siinä eläminen tai sen kunnioittaminen poikkeaa rajusti normiyhteiskunnan tavoista, usein negatiivisesti. Toisen ihmisen parisuhteen kunnioittamisen luulisi olevan kirjoittamaton sääntö, jota kaikki noudattavat. Kuten vanha sanonta kuuluu, meitä on moneen junaan - ja paljon jää kyydistäkin - myös tässä asiassa. Joillekin se asia, että joku seurustelee tai elää yhdessä toisen ihmisen kanssa ei ole mikään estävä tekijä flirttailulle, joskus se on jopa jännitystä tuova lisämomentti. Tuntuu, että kaikki keinot ovat sallittuja. Ylenpalttinen flirttailu, yhteydenpito "kaverina" ja oudot lähikontaktit yhteisissä iltamissa ovat elämän suola. Joskus tapaa ihmisiä, jotka vievät tämän äärimmilleen esimerkiksi lääppimisellä kimppataksissa, kun muut "eivät" huomaa. Mikä on tämän tarkoitus? Kunnioittaako tälläinen henkilö lainkaan parisuhdetta, kahden ihmisen välistä yhteiselämää - perhettä?

Mitäpä sitten, jos samainen henkilö elää itsekkin parisuhteessa? Miten kunnioituksen laita on sitten tuttavaperhettä kohtaan ja etenkin sitä omaa paria kohtaan. Onko tämä vain mahtava tilaisuus päästä tutustumaan nykyisen kumppanisi entisiin ja tuleviin kavereihin, suoraan takaoven kautta. Miten kunnioituksen laita on sitten, kun flirttailu ja skannaaminen muuttuu lähes pakonomaiseksi änkeämiseksi kaikkien vastaantulevien ihmisten ja heidän (ihmissuhteidensa) väliin?

Näitä kuulee usein kutsuttavan 'kodinrikkojiksi'. Henkilöiksi, joiden arvomaailmassa on tyhjä paikka kohdassa, missä normaalisti on lähimmäisen kunnioitus. Tälläisen ihmisen kanssa ystävystyminen saattaa koitua oman parisuhteesi turmioksi. Poteeko väliintullut flirttailija sitten huonoa omaatuntoa tai tajuaako hän edes tehneensä väärin - tuskin - ei hän muuten olisi jatkuvasti kertomassa poikaystävällesi (privaatisti) kuinka söpö hän on tai että josko poikaystäväsi tulisi heidän (hänen) luokseen, ihan vain iltaa viettämään - yksin.

Mitä 'uhriksi' joutuneen sitten pitäisi tehdä? Jos asian ottaa esille oman perheen kesken tai flirttailijan (perheen) on lopputulos varmasti riitaisa. Kyseenalaistat sekä oman kumppanisi lojaalisuuden että flirttailijan kumppanin arvomaailman. Syytät suoraan 'vieraissakäymisestä'! Miten sitten tuoda esiin omat tuntemukset tilanteessa, jossa voit vain vahingoittaa toista niistä sanomalla. Pitäisikö sinun vain olla hiljaa, niellä kohtalosi ja toivoa, ettei flirttailijan saalistusverkko vie sinun(kin) kumppaniasi?

Hiiru, kirjoitat asiaa. Parisuhdetta ei kunnioiteta riittävällä tavalla ja/tai "varattu" merkitsee joillekin suorastaan haastetta. Kuten kävi mm tuttava pariskuntamme rekkareissa. Kutsuvieraiden joukossa oli jokunen sinkku ja eräs näistä sinkuista alkoi suorastaan törkeällä tavalla lähennellä/ ahdistella kumppaniani. Tuolle ahdistelijalle tuli sanotuksi aika tylysti, mutta se ei tuntunut hänen tahtiaan haittaavan. Vastaavanlaisia tapauksia on tullut reilun vuoden aikana eteen muitakin, mutta tuo nyt oli törkeimmästä päästä.

Olen myös itse - sormus sormessa - joutunut jonkin asteisen häirinnän kohteeksi. Vallalla näyttää olevan ajatus, että jos toi kerran kelpaa yhdelle, kelpaa se minullekin...

Jostain ihmeellisestä syystä homojen piirissä ei juurikaan parisuhdetta arvosteta, sitä pidetään jotenkin vanhahtavana ja aikansa eläneenä suhteena. Joidenkin täälläkin kirjoittavien henkilöiden ajatuksista paistaa selvästi se, ettei oman parisuhteen kariuduttua, toistenkaan parisuhteille anneta armoa. Eli omaa pahaa oloa puretaan tuomitsemalla parisuhteessa olevien hyvä olo ja tavoitteet. Kenelläkään ei saisi mennä hyvin.

Omalta kohdaltani sanon, ettei minulla ole tarvetta katsella vieraita, saati antaa kumppanilleni aihetta edes epäillä sellaista. Toisaalta, minulla ei ole syytä epäillä kumppaniani, jonka elämänkatsomus ja tavoitteet ovat hyvin samanlaisia omani kanssa.

Ne joita toisten onni häiritsee, menköön peilin eteen, sillä syy löytyy usein liian läheltä.

Jonkinlainen ryhtiliike homojen keskuuteen tekisin ihan hyvää. Nyt tuntuu siltä, että mitkään valtaväestön arvot eivät kelpaa, ollaan niin vieraannuttu kaikesta ja ghettouduttu että parisuhdekaan ei ole minkään arvoinen. Puskaseksi ja irtosuhteet, siinähän se kaikki tarpeellinen....

Olen toki minäkin huomannut, että nykypäivänä ei juurikaan parisuhdetta arvosteta. Itse puhuisin "Ikuisista etsijöistä". Tunnen heitä valitettavasti monia. Heiltä puuttuu yksinkertaisesti emotionaalinen kyky tuntea empatiaa, rakkautta ja kunnioitusta toista henkilöä, mahdollista kumppaniaan kohtaan (Ja tuo mahdollinen kumppani tuskin on pitkäaikainen kumppani - ellei yhdessä ole kaksi emotionaalisesti epätasapainoista yksilöä).

Koska emotionaalinen puoli ei ole täysin kehittynyt nämä yksilöt elävät illuusiossa, että elämä todellisuudessa toisi jotain ihmeellistä, uskomattomia seksuaalisia kokemuksia, taivaallista rakkautta ja ennenkokematonta intohimoa. (Elämä ei ole fantasiaelokuvaa!)

Vaikka olisikin oma hieno kumppani, he eivät todellakaan voi ymmärtää sen merkitystä, sitä kuinka elämä voisi olla tasapainoisempaa jos luopuisivat absurdista illuusiostaan ja keskittäisivät voimavaransa siihen mitä heillä jo on ja olisivat onnellisia siitä. Eli koettakaamme ymmärtää, älkääkä syyllistäkö heitä siitä, sillä he eivät ymmärrä mitä he tekevät. Böö!

Kumppania vokottelevat kotkat ovat tuttuja minullekin. Ei niitä tosiaan mikään hillitse, ei puhe, ei raivo, ei välinpitämättömyys. Aikaisempiin viestiketjuihin viitaten tulee mieleen narsistit, hehän eivät säännöistä tai muitten tunteista piittaa. Se haluttu kohde pitää saada omaksi keinolla tai toisella, ihan oman kaikkivoipaisuuden osoituksena.

En kuitenkaan neuvoisi katsomaan vierestä moista peliä. Miksi antaa röyhkeän ihmsien pilata omaa elämää tuottamalla jatkuvaa ahdistusta? Hientunteisuudella ei ole mitään virkaa, jos kaikki eivät sitä noudata, sitä tulee vain helposti hyväksikäytetyksi. Kumppaniaan vokottolevan voi vaikka nostaa seinälle tai ainakin poistaa tuttavapiiristään.

Millään lailla selväjärkisenä en pidä pakonomaisesti varattua, vielä tutun kumppania vokottelevaa. Vähintäänkin arvot ovat ko. henkilöillä pahasti sekaisin, ehkä myös enemmän.

Odotan muuten innolla, milloin ensimmäinen "kumppania vokotteleva kotka" astuu esiin puolustamaan toimintaansa.

Epäilen kyllä vahvasti, että yksikään ei sitä uskalla tehdä. Aihe on tabu vaikka kulisseissa käy välillä niin kova kuhina, että jää moni heikompi vallan jalkoihin :-)

Meillä on asia sovittu siten, että mikäli tällainen " puolisoa vokotteleva kotka" jatkossa astuu kehiin, poistumme yksinkertaisesti paikalta. Ennemmin kahdestaan mukava ilta kuin idioottien ahdistelemana...
Tästä syystä käymmekin nykyisin harvoin ( ja vain ystävien kutsumana) ulkona, miksipä kävisimme kahdestaan? Emme ainakaan miesmetsällä, meillähän on jo toisemme.

Olikohan vasta viime viikolla, kun Ilta-Sanomien lööpissä oli otsikko, "nyt puhuu toinen nainen". Ymmärtääkseni se liittyi juuri uskottomuuteen ja pettämiseen parisuhteessa, sitä on käsitelty lehdessä syksyn mittaan.

Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla näiden petolintujen näkemys asiaan. Tosin epäilen vahvasti, että kommentit kilpistyisivät "varattu mies on haaste" tyyliseen toteamukseen. Niin taisi tuossa lööpissäkin olla.

Tulin noille parisuhdepainajaisille - siis suhteen rikkojille - allergiseksi aivan totaalisesti, kun exäni "halusi jännitystä elämäänsä" vieraillen vieraissa... Arvata saattaa, että riidan päätteeksi kannoin mielelläni hänen tavaransa ulos asunnostani...

Mikä siinä "vokottelussa" niin pahaa on? Onko taustalla sittenkin epäluottamus kumppania kohtaan? Muutenhan asian pitäisi ottaa kohteliaisuutena, osoituksena siitä että valintasi partnerisi suhteen on ollut korkealuokkainen.

Ai että "laatutavaraa muillekin jakaen" ?? :o

Onko tämä nyt sitä surullisen kuuluisaa moniavioisuutta? "katsokaas, mulla on tällänen komee mies, haluuks joku koe-ajaa?" Ziisus!

Mä en sinkkuna oo tietenkään törmänny noihin vonkaaviin kodinrikkojakotkiin. Sen sijaan suhteessa eläviin pettäjiin sitäkin enemmän. Mulle ainakin tulee lievä morkkis ku paljastuu sit jälkikäteen, että onkin ollut tekemisissä varatun kanssa...

Mäkin olen törmännyt yhteen tällaiseen kodinrikkojaan, josta päästiin mieheni kanssa yhteistyössä näpsäkkäästi eroon.

Ikävämpää on mielestäni ollut ystäväpariskunnalla, jotka eivät enää halua liikkua missään homopaikoissa peläten että muutama kusipää ilmaantuu samoihin paikkoihin ja yrittää heidän suhdettaan hajottaa.

Tässä nyt tuntuvat menevän kaksi asiaa sekaisin. Tietysti, jos joku yrittää väkisin parin väliin, on se kai aika ykisimielisesti tuomittavaa. Toisaalta kyllä aika moni varattu kundi ei pistä pahakseen, vaikka niitä alkaakin iskeä. Joku täällä kokee huonoa omaatuntoa siitä, että on tullut iskeneeksi varatun. Eiköhän moraaliset ongelmat lähinnä pitäisi olla siellä varatulla puolella.

Toisaalta näitä moralisoijia tuntuu täälläkin riittävän. Aikuisten ihmisten parisuhteista on kysymys, ja silloin jokainen itse kantaa vastuunsa.

Hauska pikku yksityiskohta on se, että usein esim. chateissa törmää miehiin, joita ei haittaa, jos toisella on nainen kumppanina. Sen sijaan, jos miespari, heti alkaa moralisointi. Naista saa pettää, muttei miestä?!

y-x kirjoitti: "Mikä siinä "vokottelussa" niin pahaa on? Onko taustalla sittenkin epäluottamus kumppania kohtaan?

Luoja paratkoon, vokottelulla ei ole mitään tekemistä kohteliaisuuden kanssa! Kyseessä on puhtaasti törkeä käytös. Millään muotoa vokottelusta pahastuminenhan ei voi olla närkästymistä törkeästä käytöksestä? Ei kyllä se varmasti paljastaa sen, että oikeasti aivan kohta vokottelijalle tipahtaa saalis. Kun vaan vähän vielä jatkaa niin kyllä lohkee...

Kilttipoika kirjoitti: "Hauska pikku yksityiskohta on se, että usein esim. chateissa törmää miehiin, joita ei haittaa, jos toisella on nainen kumppanina. Sen sijaan, jos miespari, heti alkaa moralisointi. Naista saa pettää, muttei miestä?!"

1) Pettäminen yleensäkin on per**stä. Sitä ei minkäänlaisessa parisuhteessa kannata puolustella.

2) "Bisset" ovat yleensä pahimpia pettäjiä, ei riitä, että petetään puolisoa, samalla petetään muitakin - eikä se pettäminen lopu missään vaiheessa.

3) Henkilö, joka pettää puolisoaan, ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, ainakaan minulta, koska hänen maailmaansa ei myöskään kunnioitusta mahdu - hänen omat halunsa ja tekemisensä ovat hänelle tärkeämpiä, kuin se, miten muut osapuolet asian kokevat.

Miksi miesparin parisuhteessa olisi sallitumpaa pettää, kuin hetero/bi- parin suhteessa? Miten yleensä joku voi perustella pettämisensä?

Kilttipoika on siinä oikeassa, että aikuisten ihmisten parisuhteista on kysymys ja siinä jokainen kantaa vastuunsa. Mutta se vastuu ei rajoitu parisuhteessa itseensä ja omiin tekemisiinsä. Vastuu toisesta ihmisestä on otettu siinä vaiheessa, kun parisuhde on saanut muotonsa.
Jokainen terveen ajatusmaailman omaava ihminen - rakastuessaan toiseen ihmiseen, kantaa huolta ja vastuuta rakkaastaan. Pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla hoitamaan suhdetta siten, että molemmilla siinä on hyvä olla. Mutta aina löytyy joku, jolle tärkeämpää on omat tekemiset, omat halut, oma elämä - itsekkyys lienee perimäisin syy pettämiseen.

Olisi kiva kuulla joltain "pettäjältä" selitystä noista perimäisistä syistä, mutta uskaltaako kukaan?

Mickebear: ”Ikävämpää on mielestäni ollut ystäväpariskunnalla, jotka eivät enää halua liikkua missään homopaikoissa peläten että muutama kusipää ilmaantuu samoihin paikkoihin ja yrittää heidän suhdettaan hajottaa.”

Ei tuollainen eriytyminen kuulosta kovin viisaalta ratkaisulta. Parisuhteessa täytyy olla sisälle rakentuneena joko mustasukkaisuutta tai epäluottamusta, jos se ei kestä ulkopuolisia väliintulopyrkimyksiä.

Ulkopuolisten osoittamat iskuyritykset ja flirtti on mahdollista kokea myös imartelevina ja niistä voi myös halutessaan kohteliaasti kieltäytyä. Toimivassa parisuhteessa voi myös avoimesti osoittaa pitävänsä myös muista ihmisistä. Ei toisista ihmisistä pitäminen tai toisten ihmisten arvostaminen ole pettämistä.

Jatkuva vonkaaminen senkin jälkeen, kun toiselle on jo tehty selväksi, ettei mitään mahdollisuuksia ole (varattuna olemisen tai muun syyn vuoksi) on asia erikseen ja lähentelee epätervettä käyttäytymistä.

Todellinen riesa vahvallekin parisuhteelle on nähdäkseni ihmiset, jotka yrittävät ulkoapäin sotkea parisuhdetta perättömillä juoruilla ja vihjailuilla. Hyvässä ja luottamukseen perustuvassakin parisuhteessa saattaa syntyä ajoittain kriisejä, jos toisesta vihjaillaan selän takana tuon luottamuksen pettämisestä.

Saikohan tuosta kukaan mitään tolkkua – hällä väliä =)

Tina Turner on asian ilmaissut elämänkerrassaan seuraavasti:

"En ole niitä ihmisiä, jotka voivat ryhtyä fyysiseen kanssakäymiseen ilman tunnesiteitä - silloin se on pelkkää ajan ja energianhukkaa, olen huomannut, etteivät monetkaan ihmiset tajua sitä, vaan lentävät suhteesta toiseen, avioliitosta eroon. Se on ympyrä, joka on monille vaikea rikkoa." (kirjasta: Minä, Tina )

Tina Turnerin aviomies hakkasi Tinaa tämän tästä. Mutta hammasta purren Tina kesti avioliitossa.

Irokeesi: "Ei tuollainen eriytyminen kuulosta kovin viisaalta ratkaisulta. Parisuhteessa täytyy olla sisälle rakentuneena joko mustasukkaisuutta tai epäluottamusta, jos se ei kestä ulkopuolisia väliintulopyrkimyksiä."

Tätä ihmettelenkin ystäväpariskunnassamme, sillä he vaikuttavat hyvin tasapainoiselta ja toisiinsa luottavaiselta pariskunnalta. Toinen on usein kanssani uimassa, toinen käy muiden tuttujen kanssa esim. kiinan oppitunneilla. Yhdessä liikkuvat mielellään joka paikassa, paitsi homopaikoissa. En ole enempää kehdannut asiasta kysyä, koska asia ei loppujen lopuksi mulle kuulu. Ehkä toisen avioliitto naisen kanssa on voinut vähän olla taustalla (mutta kuinka, en tiedä enkä arvaa)

just joo kirjoitti: "Tina Turnerin aviomies hakkasi Tinaa tämän tästä. Mutta hammasta purren Tina kesti avioliitossa."

Lausahdus onkin Tinan suusta paljon sen jälkeen, kun Ike Turner hävisi kuvioista...

Kuinkahan monessa suhteessa sama ( puoliso hakkaa) onkaan tällä hetkellä arkipäivää? Heterosuhteissa se on yleistä, kun ei osata kommunikoida, keskustella ja elämäkin opitaan reality-sarjoista TV:stä. Sama taitaa valitettavasti päteä myös homosuhteisiin...

just joo - hammasta purrenko näiden kaikkien muidenkin pitäisi kestää?

Mulla ei ole aikaa parisuhteilla, joten vakipanot ovat hyvä keino kokea läheisyyttä ja hyvää seksiä. Mieluiten tapailen varattuja miehiä, juuri sen faktan takia, etteivät elättele toiveita parisuhteesta kanssani.

Periaatteeni on ollutkin jo vuosia, että jos rakastaja alkaa puhumaan poikaystävänsä jättämisestä tai alkaa mustasukkaisesti vahtia tekemisiäni - minä katkaisen suhteen. En halua mitään skismoja varatun rakastajani parisuhteeseen, joten en touhuistani ympärilleni huutele. 'Monogaamisen' parisuhteen toisen osapuolen ei tarvitse tietää.

Pelisäännöt tehdään heti aluksi selväksi, joten tiukan paikan tullen niihin on hyvä vedota. Joskus pettäjä itse kokee saaneensa kylmää kohtelua osakseen, mutta kukapa häntä on käskenyt pettämään partneriaan kanssani. Toiminta on täysin vapaaehtoista. Ja uusia halukkaita on aina löytynyt etsimättä.

En menetä yöuniani kodinrikkomissyytöksistänne. Jos parisuhteen toinen osapuoli on valmis nikottelematta syrjähyppyynsä, on parisuhteessa ollut jo alun alkaenkin jotain vikaa. On ihan turha hoitaa oireita, jos alkuperäistä 'taudinaiheuttajaa' ei nujerreta.

En usko ihmisen monogaamiseen luonteeseen, enkä uskonnollisväritteisiin, ikuisiin, kaikki tarpeet tyydyttäviin avioliittoihin. Kun famu kuoli jokunen vuosi takaperin, kysyin häneltä vuodeosastolla miten hän nyt jälkikäteen ajateltuna olisi muuttanut elämäntyylissään, ja hän sanoi kutakuinkin: "Olisin tehnyt valintani impulsiivisemmin ja rohkeammin sekä nussinut enemmän. Itsenäisesti ajattelevat eivät tarvitse yhteiskunnan asettamia moraalikoodistoja selvitäkseen arjessa. Heikommat pysyköön ruodussaan ja tehköön kuten naapuri hyväksi katsoo."

henrik, ehkä yllättäen olen kanssasi osittain samaa mieltä. Jos omasta ja kumppaninsa mielestä parisuhteessa oleva on valmis tuosta vaan retkahtamaan jonkun ulkopuolisen hyväksikäyttäjän houkutuksiin, suhde on alun alkaen aika heikolla pohjalla. Ja jos asian paljastuttua kumppani jättää, tough luck, sitä saa mitä tilaa, ja elämä toivottavasti opettaa.

Mutta ole kuitenkin yleistämättä liikaa. Kaikesta päätellen elämänpiiriisi kuuluvien ihmisten arvomaailma on aika kapea ja yksipuolinen, alkaen elämässään pettyneestä famustasi siihen pintaliitäjien joukkoon, joiden kanssa itse 'nussimista' harrastat.

Minun kokemuspiirissäni on myös ihmisiä, joille pelkkä seksi - edes vakipanokumppaneiden kanssa - ei riitä tyydyttämään läheisyyden kaipuuta. Toisen ihmisen läheisyyden tunteminen on seksiä ja pintapuolista tuttavuutta paljon kokonaisvaltaisempi kokemus ilman, että siihen liittyisi minkäänlaista uskonnollista lisäväriä tai halua noudattaa muiden asettamia sääntöjä. Mutta tätä sinulle on varmaan turha yrittää ainakaan vielä selittää.

Onnea kiireiseen elämääsi. Jossain vaiheessa sinunkin vauhtisi hidastuu. Toivon vilpittömästi, ettet sinä joudu kuolinvuoteellasi kertomaan (jos joku sattuisi olemaan riittävän kiinnostunut kysyäkseen), että olisit sittenkin halunnut valita elämäntapasi toisin.

Famusipa antoi todella ihanan perinnön sinulle kuolinvuoteellaan.

Henrik kirjoitti: "Itsenäisesti ajattelevat eivät tarvitse yhteiskunnan asettamia moraalikoodistoja selvitäkseen arjessa."

Tässä meillä on taas yksi itseriittoinen oraakkeli lisää. Säänöt ovat varmaan hyviä, koska niitä hyväksikäyttämällä esim. sinä Henrik voit toteuttaa elämäntapaasi.

Toisaalta on sääntöjä ja sääntöjä. Kuten täälläkin on monesti todettu pettämiseen suhtaudutaan yleisesti kielteisesti, mutta se on yleistä. Ei ole kaukaa haeuttua väittää, että pettämiseen liittyy oma säännöstönsä. Ihmisten käytös on kuitenkin pääpiirteissään tiettyjä samoja, yhteisiä kaavoja toistavaa. Henrikin kirjoituksesta ei saanut sitä kuvaa, että hän osaisi pelata nussimispeliään kovinkaan taitavasti. Lienee mm. tarpeetonta julistaa ehtojaan ihmisille, kyllä niistä pääsee eroon muutenkin. Sainkin sen kuvan, että Henrik suhtautuu tuohon nussimiseensa hieman pakonomaisesti, ei lainkaan sillä vapauden täyteisellä antaumuksella, jota tuolla tapaa vaihteleva elämä voisi tarjota.

Ja mitäpä sinä Henrik tiedät parisuhteesta, jonka toisen osapuolen kanssa nussit? Sinut tiedossasi on vain pettäjän mahdollinen kertomus ja omat kuvitelmasi. Ne eivät siis ole koko totuus. Tottakai parisuhteessa on ongelma, jos pettämistä tapahtuu. Mutta kuinka usein se ongelma on juuri tuo pettäjä itse?

Suhteeseen pettäjän kanssa liittyy helposti, jopa aina, rutkasti valheellisuutta ja peittelyä, ainakin joillakin osa-alueilla. Eikä se ole mikään ihme, kyseessä on kuitenkin kahden saalistajan välinen suhde, toisesta otetaan se mitä halutaan. Muulla ei ole väliä, se on vain turhaa painolastia.

Eri asia ovat sitten ne tapaukset, joissa pettäminen johtaa uuteen pitkäaikaiseen suhteeseen, mutta näistähän ei tässä ollut kyse.

Jos elämänsä saisi elää uudelleen, harva jättäisi montaakaan asiaa tekemättä, vaikka ne sitten virheitä olisivat olleetkin. Kyllä yleensä kadutaan sitä, mikä on jäänyt tekemättä ja kokematta. Kokemukset rikastuttavat elämää, Henrikin famun mielipiteeseen yhdyn täysin.

Siinä kuolinvuoteella tosiaankin voi sanoa IHAN mitä päähän pälkähtää. Kukaan ei enää koskaan tule ottamaan sun sanoistasi mittaa. Kaikki tuollaisessa tilanteessa sanottu on puhdasta fantasiaa, jonka ei tarvitse liittyä todellisuuteen mitenkään.

Tässä viestiketjussa on ajauduttu tilanteeseen, jossa oletetaan että parisuhteen toinen osapuoli olisi itse valmis syrjähyppyihin. Asiasta on tehty hyväksyttävää kääntämällä alkuperäinen viesti päälaelleen.

Saanen huomauttaa, että isossa osassa, elleipä jopa valtaosassa parisuhteita yhdessä oleva pari ovat uskollisia toisilleen. Juuri näitä tahoja ulkopuoliset munahaukat eniten kiusaavat.

Itse en arvosta sellaista ihmistä pätkääkään, joka katsoo "oikeudekseen" seikkailla vieraissa. Ja vielä vähemmän arvostan sellaista, joka käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tarttuu siihen - ja oikeuttaa tekemisensä toteamalla, että "ei se parisuhde olisi voinut toimia kuitenkaan, kun eivät kerta pysty olemaan uskollisia toisilleen".

"Bisset" ovat yleensä pahimpia pettäjiä, ei riitä, että petetään puolisoa, samalla petetään muitakin - eikä se pettäminen lopu missään vaiheessa.

HAHA! Mitä sontaa taas kerran. Eli jos elän suhteessa rakkaani kanssa, riippumatta onko se nainen tai mies, olen kusipää-pettäjä vain sen takia, että olen BI?!
Niin hetero- ku homosuhteessa elänenä mulla on kokemust sen verran, et kyll homot ovat "estottomampia" pettämään. Aikoinaan eräs tuttu, ei niin nuori herra totesi "Jos BF on hyvää, niin mix heittä hukkaan, pistäkää kiertoon!" Ja ei nähnyt omissa sanoissa mitään ihmelistä.

Tässä on keskusteltu niistä ns vieraista iskijoist, mut kun läheinen ystäväsi alkaa lähennellä kumppaniasi? Sitä ei sit enää voi kohteliasuutena pitää vaikka kunka vääntäis.

Ymmärrän kyllä teidän kaikkien pointteja, mutta itse en jaksa uskoa parisuhteesta kaikki elämän osa-alueet parantavaksi laastariksi. Minusta on täysin epärealistista odottaa bf:n olevan paras ystävä, arjen jakava kumppani, harrastuskaveri, ajatuksien innoittaja, älykäs ongelmienratkoja, ikuista eroottista virinää aiheuttava adonis.. Minä olen ainakin jakanut tehtävät useamman ihmisen kesken hyvällä menestyksellä. Minulla ei ole aikomustakaan liittyä suureen, katkeraan ja kyyniseen 'odotan täydellistä miestä'-kerhoon.

Nämä parisuhteen kritiikittömät puolustajat unohtavat vain aina mainita, että suurin osa seurustelusta on tylsää arkea. Seurustelu pönkittää ennen kaikkea turvallisuudentunnetta; että joku välittäisi minustakin, olisi velvoitettu huolehtimaan tiukan paikan tullen, ettei tarvitsisi kuolla yksin. Vaikka turvallisuus onkin yksi ihmisen perustarpeista, en itse ainakaan halua totuttautua elämään 'löysässä hirressä'.

Ja mitä minun rakastajasysteemiini tulee.. vaihtuvuus on alkuaikojen jälkeen ollut vähäistä. Matkustan 200 päivää vuodesta, joten tällä hetkellä 'kolli joka satamassa' -taktiikka on järkevämpi kuin yrittää pitää yllä parisuhdetta. Olen priorisoinut työnteon ja ystävät. Nykyiset rakastajat ovat pitkäaikaisia tuttuja, oikein mukavia miehenalkuja, vaikken voisi kuvitellakaan pitempää suhdetta heidään kanssaan.

Ja pettämisestä, valitettavasti vanha sananparsi: 'Tilaisuus tekee varkaan' on totta. Vaikka parisuhde olisi kuin kunnossa ja asiat hyvin... jos voit olla varma ettet ikinä jäisi kiinni ja vastapuoli on erittäin puoleensavetävä... ihminen ei ole looginen kone.

henrik, oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että voisit myös haluta antaa jollekulle jotain, että suhteen tekisi arvokkaaksi jokin muukin asia kuin se, mitä itse kykenet repimään siitä irti.

Ja elämä _on_ suurimmaksi osaksi arkea. Jos juhlaa olisi 6 päivää viikossa ja yksi arkea, niiden nimitykset muutettaisiin pian päinvastoin, ja kaikki odottaisivat vain sitä yhtä arkipäivää.

Lienee aivan yleisinhimillistä pyrkiä turvalliseen elämään. Joillekin se merkitsee hakeutumista parisuhteeseen, perheen perustamista. Toiset pyrkivät välttämään parisuhdetta. Kumpikaan ei välttämättä toimi, absoluuttisesti kaikissa oloissa, mutta toimiiko mikään?

Loppujen lopuksi kyse tosiaan on riskeistä ja niiden hallinnasta. Vain yksi asia on varmaa kaikkia elämän riskejä ei millään pysty ennakoimaan, maailma on epätäydellinen. Joku osaa pitää ystävänsä tyytyväisinä, osa onnistuu parisuhteessaan, osa jää yksin.

Ihan ymmärrettävää, että esim. Henrik, joka kertoi matkustavansa suurimman osan vuotta ei kaipaa parisuhdetta. Kuka edes kaipaisi kumppanikseen henkilön, joka ei enimmäkseen ole läsnä? On jokaisen oma asia miten aikansa jakaa. Ilmeisesti jotain Henrik tarvitsee myös, jos kerran on "mies joka satamassa". Jos hän olisi täydellisen riippumaton, niin ei olisi, vaan hän hankkisi aina joskus tarvittessaan uuden. Minä siis sain sellaisen kuvan, että Henrik käyttää näitä useita pitkäaikaisiksi luonnehtimiaan ihmissuhteita parisuhteen korvikkeina. Mutta se ei enää ole tämän ketjun asiaa.

Joillekin lienee täysin vieras sellainen ajatus, että ei oteta kaikkea mikä on tyrkyllä! Kyllä ihmiset tekevät valintaa, eikä suurin osa ole saalistajia, jotka nappaavat itselleen omenat naapurin puusta ja pitävät kadulle tippuneet lompakot.

Tilaisuus tekee varkaan lausahdus on enemmänkin puolustus! Oikeampaa olisi sanoa, tilaisuus todentaa varkaan! Koska niinhän se on. Miksi meillä muuten olisi löytötavaratoimisto?

Public Eye, ei kukaan ole parisuhteessa puhtaasti epäitsekkäistä syistä, et sinäkään. Eikö antaminenkin tarvitse sinua ymmärtävän vastaanottavaisen kohteen (=haluat tunnustusta teoistasi, siksi rajaat kohteen yhteen sinua ymmärtävään/sinut huomaavaan)?

Miksi pitää muniaan vain yhdessä pesässä? Miksi alistua yhden ihmisen mielialanvaihteluille? Miksi seksi kuuluu vain rakkauteen?

Ja ymmärräthän, että ilman muuta harjoitan toimintaani itseäni suojellakseni. En etsi 'kaikkea' yhdestä ihmisestä, koska silloin en voisi elää nykyistä elämääni. Tämä sopii minulle nyt parhaiten, kenties se on paras ratkaisu kohdallani loppuelämäni.

Joillekin seksi nyt vaan kuuluu rakkauteen ja on ihmisiä, jotka haluavat pitää munansa yhdessä pesässä.
En tietenkään voi puhua kuin omasta puolestani, mutta minulta tunteiden erottaminen seksistä ei onnistu. Pikahoitojakin olen kokeillut, mutta se on vähän niinkuin joisi rasvaliuotinta ummetukseen: tekee varmasti tehtävänsä mutta jättää onton olon.
Meikäläiselle seurustelu yhden ihmisen kanssa kerrallaan sopii kaikkein parhaiten.

Olen sanonut tämän ennenkin....meitä on niin moneksi!
Ja se sama pätee valtaväestöön myös, siksi lehdissäkin ihmetellään miksi se "toinen" pettää ja toinen ei.
That´s Life....

Sir Jenkins kirjoitti: "..Henrik käyttää näitä useita pitkäaikaisiksi luonnehtimiaan ihmissuhteita parisuhteen korvikkeina."

Parisuhde ei ole minulle päämäärä. En ajattele parisuhdetta normina, johon minun olisi pyrittävä tai jonka kautta minun on elämääni peilattava.

Ihmisiä on todellakin erilaisia, itse otan seksiasiat kevytkenkäisemmin ja vähemmällä tunneskaalalla kuin useimmat. En siitä huolimatta ole sen oikeammassa kuin väärässäkään.

Sir Jenkinsin löytötavaravertaus on kyllä ontuva; kyse on muusta kuin materiasta. Minne ihminen palauttaa aiheettoman kiitoksen/kehun, palkankorotuksen, arvostuksen, statuksen, liian onnen...?

Henrik sanoo: "En ajattele parisuhdetta normina, johon minun olisi pyrittävä tai jonka kautta minun on elämääni peilattava."

Tarkoittaako tämä myös sitä, et salli moista tapahtuvan niille, jotka taas haluavat elää elämänsä perheenä, yhdessä ilman välikäsiä?

Edelleen minusta tuntuu, että tässä yritetään väkisin kääntää pulkka nurin. Alkuperäisen viestin sanoma oli, että "älä tunge väliin, jätä rauhaan, täällä ei ole paikkaa sinulle, pysy omassa parisuhteessasi" - nyt tuntuu, että me, jorka haluamme elää turvallisessa, lähimmäistä kunnioittavassa ja lojaalissa parisuhteessa - me olemme kummajaisia ja meidän tulisi lopettaa moinen pelleily.

Itse ainakin puolustan omaa ja kumppanin koskemattomuutta vaikka väkivalloin - muutoin ei nuo tahmakäpälät opi ettei kaikki ole heitä varten...

Minulla on ollut periaatteena, että jos tiedän jonkun elävän suhteessa, en mene siihen "väliin" harrastalla seksiä miehen kanssa, koska en halua, että niin kävisi minullekaan, jos eläisin itse parisuhteessa. En sano tätä periaatettani ääneen, vaan pyrin toimimaan sen mukaan eli otan heti etäisyyttä, jos jotakin senkaltaista kuulen.

On tietenkin ollut niin, että jotkut naimisissa olevat miehet salasivat avioliittonsa ja pitivät sormuksensa lompakossa ja saattoivat sen sitten vilauttaa jossakin vaiheessa. Tätä ei käynyt niin usein, että sain sen tietooni, mutta joskus.

Kerran yksi mies kertoi, että hänen vaimonsa tietää hänen bi-seksuaalisuutensa, ja tämän kaiken hän kertoi seksin jälkeen, mikä oli minulle epämiellyttävä yllätys. En usko, että monikaan haluaa kuulla seksikumppaniltaan mitään sellaisia paljastuksia, että onkin toinen, sivupoka. Se on harmillista ja jotenkin tylyä.

Minusta on hyvin harmillista sellainen käytös joiltakin miehiltä, jotka hakkailevat estottomasti toisen kumppania tämän bf:n läsnäollessa. Se on aina kiusallinen tilanne sellaiselle, joka kokee jäävänsä sivulliseksi juuri oman rakkaansa taholta ja joutuu katselemaan flirttiä. Minusta se tuntuu nöyryyttävältä, koska kuitenkin sitä toivoisi, että seurassa kaikilla olisi hauskaa. Seurauksena on usein riitaa ja mustasukkaisuutta juuri seurustelevien kesken.

Vaikka se tuntuisi kovinkin mukavalta, että on flirtin kohteena, kuinka sitä voi olla varma, että oikeampi kohde onkin se, joka on alakynnessä ja seuraa sivullisena tilanteen kehittymistä?!

Oiva kommentti. Täytyy myöntää, että itsekin kyllä 'heilauttaisin', jos pettämisen saisin selville. Ja ihan huolimatta siitä, että olisiko kumppanini ollut halukas eli ei.

Ihme että 'henrik' +vastaavat yleensäkään uskaltavat. Vaiko onko suurin osa suomalaisista kuitenkin pullamössöä?

Loukkaavaa käytöstähän tuo miesparin toisen puolen iskeminen toisen nähden on. Itselläni raja menee siinä, että tiedän toisen olevan ns. varattu. Aina tämän päättely ei ole helppoa (juttusille heittäytymättä), sillä h-baarit ovat "täynnä" kahden hengen miesporukoita, jotka eivät toisiaan pidä kädestä, suukottele tmv. Itsekin olen useimmiten ollut ulkona jonkun kaverini kanssa - eikä silloin ole kukaan tullut juttusille (vaikka se mulle olisi sopinut).

Toinen juttu onkin sitten ns. avoimet suhteet, jollaisessa
itsekin elelen. Sellaisessa suhteessa eläviin kavereihin
tutustuisin mielelläni, mutta eihän sitä päälle päin näe.
Itse en rehellisenä miehenä voi käydä lähempään kanssakäymiseen toisen kanssa kertomatta seurustelevani, ja usein kertomisen jälkeen toisen kiinnostus on lopahtanut. Emme ole miesystäväni kanssa vaihtaneet sormuksia, mutta mielessäni on käynyt ajatus, pitäisiköhän ihan vain baareja varten hankkia sormus, jolloin varattuja välttelevät tietäisivät pysyä loitolla...

Johtopäätös: parisuhteessa elävät ovat harmonisia, tasapainoisia, onnellisia, yleisesti ottaen parempia ihmisiä.
Sitten ovat nämä itsekkäät, sitoutumaan pystymättömät, toisten pesien rikkojat eli huonommat ihmiset. Nämä pahat, jotka tulevat tuhoamaan toisten perheonnen.

Elämä vaan on tällaista. Pitäisi kai perustaa oma pikku ghetto näille ikionnellisille pareille, ettei vaan kukaan pääse heidän täydellisyyttään rikkomaan. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, että te, jotka täällä pidätte eniten ääntä, kuinka pitkä se teidän parisuhteenne on. Jotenkin minulle tullut mieleen, että ne, joiden suhde kestänyt jo vuosia, eivät jaksa tästä asiasta näin hirveästi stressata. Ainakaan minä en jaksa.

k18... ei se sormus estä kaikkia. Aina löytyy joku, joka pitää haasteena iskeä sormuksen omaava - toisaalta, sanottiinhan jossain vaiheessa, että kundilla, jolla on peukalossa sormus, on homo - pitäneekö sekään enää paikkansa?

kilttipoika.. edellinen suhde kesti lähes viisi vuotta, mutta valitettavasti toisen osapuolen mielestä "pieni seikkailu" piristää. Hän sai seikkailunsa, mutta myös oman osoitteen. Vielä noin kaksi vuotta suhteen päättymisen jälkeen hän yritti saada asiat entiselleen - oli kuulemma tullut toisiin ajatuksiin - mutta luottamus oli mennyt...

Nykyinen kumppani on luvannut irroittaa otteensa kädestäni vasta sitten, kun arkun kantta naulataan kiinni - eli mahdollisimman pitkään, eikä itselläni ole mitään sitä vastaan...

Ensimmäinen suhde 15 vuotta (naisen kanssa), eka poikasuhde 2v (kumppanin arvomaailma/käsitys suhteessa elämisestä ei vastannut lupailuistaan huolimatta omaani) ja nykyinen 2v ja jatkuu onnellisena.
Ja kyllä...minullakin on kokemusta pitkäaikaisesta perään haikailijasta...
Ja kyllä...minullakin on kokemusta pettämisestä (heterosuhteen lopussa), enkä ole siitä yhtään ylpeä.

Sinkkuna elämistä en voi kommentoida, koska en ole silleen elänyt teinivuosien jälkeen.

Parisuhteessa arjen vastaan tuleminen on tuttua. Uusien piirteiden löytäminen toisesta/itsestä, virikkeiden löytyminen henkisellä tasolla ja esim seksielämään on toki haasteellista. Mutta ainakin itseni kohdalla se tuntuu sitä palkitsevammalta, mitä enemmän itse olen siihen panostanut. Kun haluan saada, annan myös mielelläni :) Seksin saaminen vaikkapa anonyymisti ei olisi vielä koskaan ollut vaikeaa, kiinnostus siihen vain puuttuu.

Mielestäni olen helpon tien sijasta valinnut vaikeamman... mutta uskoakseni tyydyttävämmän elämän.

Kiltille pojalle:

Itselläni on takana kohta 7 vuotta samassa suhteessa, eikä loppua toistaiseksi näy. Se, että itse koen vonkaajat hyvin negatiivisesti juontaa kokemuksiin vuosien varrelta - usealle kun pitkä parisuhsuhde on erityisen herkullinen kohde, jota ei voi jättää rauhaan.

---

[ja sitten se provosoiva tykitys]

No nyt joku irvileuka kysyy siellä, "etkö sitten vieläkään luota kumppaniisi noin pitkän ajan jälkeen". Vastaus: luotan tietenkin. Luottamukseni on täydellinen. Ongelmahan ei ole luottamuksen puute, vaan häiriköt, jotka tunkevat väliin. Olemme molemmat keskustelleet asiasta ja olemme siitä täysin samaa mieltä. Ystäviä pitää olla, läheisiäkin, mutta siinä vaiheessa kun ystävän intressit ovatkin muut kuin olla perhetuttava alkaa hälytyskellot soimaan.

En vieläkään tajua ihmisiä, jotka väittävät, ettei homo/lesbopari voisi elää elämäänsä täysipainoisena perheenä. Minä en ainakaan kanna geeneissäni homohuoran- tai yhdenillanpanogeeniä.

Totta on, että meitä on moneen junaan. Ihmettelen vain edelleenkin sitä, että joku kuvittelee oikeudekseen sotkeutua toisten ihmisten elämään ja tietoisesti yrittää aiheuttaa siihen ongelmia. Jos haluat elää niin, että sinulla on mies jokaisessa satamassa, kaupassa, baarissa, kerrostalossa, kaupunginosassa tai jopa viikonpäivässä niin ole hyvä ja hanki kumppaneiksesi niitä jotka ilmoittavat suoraan sinulle halustaan olla mukana ja jätä heidät rauhaan, jotka eivät kelkkaasi halua. Älä oleta, että kaikki olisivat näitä tapauksia ja älä hyvänen aika odota, että elämäntyylisi olisi hyväksyttävä!

Juu vaihtoehtoina ei olekaan sitten kuin "tasapainoinen" parisuhde ja homohuora.

Henrik: Löytötavaratoimisto vertaus ei ole sen ontuvampi kuin suosimasi sananparsi "tilaisuus tekee varkaan". Olet oikeassa siinä, että kiitosta tai onnea ei voi palauttaa. Mutta ei voi seksiäkään varastaa, paitsi tietysti raiskaamalla.

Nyt ei oikeastaan ollut kyse siitä voiko olla tyytyväinen parisuhteessa tai irtosuhteissa, siitä on jokaisella oikeutetusti omat mielipiteensä. Ainoa mikä minua, esim. Henrikin kommenteissa asiasta ärsytti, oli hänen parisuhteita kohtaan osoittama halveksunta. Muuten jokainen tyylillään, vaikka kyllä parisuhde edelleen on normi. Tulevaisuudessa voisi jopa nähdä sen merkityksen korostuvan, kun muut siteet perheeseen/sukulaisiin vähenevät, mene ja tiedä. Ehkä juuri siksi pettäminen on niin paljon esillä, se on nyt raskauttavampaa kuin ennen, koska turvaverkko on monella ohuempi

Sinällään joku Henrikin tyyppinen henkilö on sopivaa riistaa pettäjälle, ilmeisesti nuori ja ennen kaikkea sitoutumishaluton.

Aina voidaan kysyä kuka käyttää ja ketä. Totuus ei ole koskaan yksipuolinen.

Joku kyseli parisuhteen painoarvon ja keston perään. Jo ennen kuin olin ensimmäistäkään kertaa seurustellut, tiesin, että kaipaan vakituista kumppania. Ihmistä johon tutustua kunnolla, joka merkitsee paljon minulle ja minä hänelle. Ihmistä, jonka kanssa voin jakaa persoonani ja elää elämää yhdessä, myös sitä arkea.

Ja kyllä, olen viettänyt hyvinkin villiä sinkkuelämää, ilman seksiä tai seuraa ei ole tarvinnut olla. Mutta en vain saanut siitä mitään. Jossain vaiheessa irtoseksi ei merkinnyt mitään eikä edes kiinnostanut, pokaaminen oli tärkeämpää.

Kun toisen ihmisen tuntee hyvin, syntyy yhteys, joka on vertaansa vailla. Se antaa mahdollisuuden kokemuksille, jotka ovat vertaansa vailla ja joiden rinnalla ihmiskunnan suuret saavutukset tuntuvat mitättömiltä. Tähän liittyy myös suuri riski ja uhka, rakkauden menetys. Ei siis mikään ihme, että suhteen päätyttyä pahaolo kouraisee syvältä ja horjuttaa henkistäkin tasapainoa. Sanomattakin pitäisi olla selvää, että ei tälläistä suhdetta halua jakaa kenenkään kolmannen kanssa.

On tietysti parisuhteita, joissa ei ole rakkautta, silloin jakaminen on helpompaa ja voi tuntua hyvältäkin. Jos kumppani koetaan viehättävänä hänen peuhaamisensa muiden kanssa voi olla kiihottavaa, jopa palkitsevaa. Tälläisessä parisuhteessa kumppani on kuitenki mielestäni enemmän esine, kuin syvästi rakastettu.

Olen aidosti pahoillani niiden ihmisten puolesta, jotka eivät anna itselleen mahdollisuutta rakastua. He kieltävät itseltään kenties suurimman asian mitä elämä voi tarjota.

En epäröisi, jos minun pitäisi valita kumman ottaisin, sarjan nussimista vai palavan, vaikka tuskalliseen eroonkin päättyvän rakkaussuhteen. Toisaalta, olen kokenut molemmat.

Voi Marco-rukkaa, miksi olet niin huolestunut ulkopuolisista iskuyrityksistä? Jos parisuhde on hyvissä kantimissa, eikö koko iskuepisodin järjestäjälle voi nauraa päin naamaa? Jos omaa poikakaveriasi yritetään iskeä, sillehän sinä et voi mitään. Hanki itsetuntoa ja anna pojan rauhassa 'hakkailla', jos oma poikakaverisi osallistuu peliin niin sitten on teidän aika keskustella asiasta kahdestaan. Yleensä varatut miehet flirttailevat takaisin vain nostaakseen itsetuntoaan ja keräten todisteita itselleen tyyliin: "kyllä mä kelpaisin vielä monellekin". En halua uskoa, että kaikki olisivat valmiita suoralta kädeltä pettämään.

Mutta jos semmoista tapahtuu, en usko, että ketään voidaan pakottaa pettämään kumppaniaan. Näin loppuun haluaisin vielä huomauttaa; itse en tee koskaan aloitetta pariutumisleikeissä, kyllä kiinnostus täytyy tulla ensin toiselta.

Henrik,


En minä ole huolestunut, olen - yksinkertaisesti vihainen, että minun reviirilleni, minun lähipiiriini tunkeudutaan vilpillisin mielin. Jos voisin ilmiantaisin surutta kaikki nämä tapaukset - se vain lienee laillisesti hieman riskaabelia, saattaahan joku nostaa herjaussyytteen.

---

Henrik sanoi myös sen, että hänen kohdallaan iskuyritykset on tulleet parin puolelta, hän on ollut tilanteessa passiivisempi osapuoli - en oikein sitten ymmärrä, miksi Henrik kirjoittaa tähän viestiketjuun, tässä kun käsitellään juuri päinvaistaista tilannetta - ulkopuolisen häirikön iskuyrityksiä pariskuntaa kohtaan.

Tekisi mieli kirjoittaa, tekisi mieli loukata.
Tekisi mieli osoittaa valheellisuus.
Tekisi mieli kirjoittaa, tekisi mieli halata.
Tekisi mieli rakastaa.
Teksi mieli, mutta en tee, sen joskus tein, mitä mieli teki.

Kaiken menetin.

Minulla ei ole enää sinua, sinulla on vielä minut.

Soita jos kaipaat, minä en voi soittaa sinulle.

Tokihan on vaihtoehtoja, itse valitsin yksinäisen kulkijan tien.

Kertakäyttöpanot eivät minulle merkitse mitään, eikä ole löytynyt ketään, joka olisi edes lähellä sopivaa... en myöskään usein lottoa, koska on arpatuuri sitä itseään.

Parempaa tuuria odotellen, _ tyhmiä_ kompromisseja inhoten.

Kaikkein pahin uhka parisuhteille on kumppanin exät. En ole koskaan riittänyt kenellekään itsenäni, vaan nämä ihmiset ovat nähneet minussa jotain samaa kuin exissään. Usein nämä exätkään eivät ole päässeet irti menneestä, jolloin katastrofin ainekset alkavat olla kasassa. Lopulta parisuhteeni ovat päättyneet siihen yhteen yöhön, joka kumppanin on täytynyt saada viettää exänsä kanssa. Mutta sehän ei tietenkään merkinnyt mitään. Ehkä ei merkinnyt, mutta luottamus siinä katoaa. Haluaisin elää yhdessä toisen kanssa ja riittää hänelle sellaisenaan. Aina ei voi voittaa, mutta mitä tehdä kun yhden yön jutut tai vakipanotkaan eivät kiinnosta?

Sir Jenkins esitti pahoittelunsa niiden puolesta, jotka eivät anna itselleen mahdollisuutta rakastua. Ehkä noitakin on. Itse en koe koskaan olleeni rakastunut, mutta en millään muotoa koe omalla tahdollani olevan asian kanssa tekemistä. Omat ihastumisen kohteeni (sellaiset, joilta vastakaikua saamalla voisin kuvitella mahdollisesti rakastuvani) ovat itselleni niin täysin epärealistisia että sitä machiä odotellessa elämä olisi jäänyt ns. elämättä.

Oltuani nyt sinkkuna 4 vuotta pitkän parisuhteen jälkeen en voi muuta kuin hämmästellä sitä petoksen, valehtelun ja puolitotuuksien määrää, mikä homomiesten parissuhde- & seksielämään liittyy. Jos vain pienikin tilaisuus tulee niin poikaystävää voi pettää ja ei tarvitse tuntea mitään huonoa omaatuntoa: "sehän oli vain seksiä" tai "en voinut mitään kun se kundi oli niin komee (vietit vei)".

Onko tosiaan niin että jokainen perse on nussittava, joka vastaan tulee? Onko seksivietti muka niin voimakas, että se vie järjen? Onko tosiaan niin että pari päivää ilman seksiä on jo katastrofi, ja pitää mennä vonkaamaan miestä nettiin tai Herkkuun?

En usko!!! Jos haluaa olla uskollinen niin se ei ole mitenkään vaikeaa. Jos miehestä tykkää niin hänelle haluu olla uskollinen!!! Yököttää noi pseudomachot, joilla "kolli joka satamassa". Pelkkää runkkufantasiaa se on!!!

Rakkauselämä voi toteutua niin monella muullakin kuin vain yleisimmällä, keskiarvoisella tavalla. Elämä voi olla täysin tyydyttävää ja oikeaa, vaikkei seurustelisi, olisi työtön ja ruma :)))

...ja poikaystäväänsä pettävä

Olipahan taas kommentti henrikiltä. En tiedä, onko henrikin määritelmä pettämisestä sama kuin minun, mutta minulle pettäminen parisuhteessa on toiselle valehtelemista.

Pettämistä ei pidä sotkea avoimeen suhteeseen, jossa molemmat heiluvat missä huvittaa yhteisestä sopimuksesta.

Henrik, keskiluokkaista taviselämääkö sinä pelkäätkin?
Joka tapauksessa keskenkasuinen kommentti. Mitä ylevää sitten näetkään "kolli joka satamassa" tyyppisessä rakkaudessa, se ei tule koskaan olemaan yleisesti hyväsyttyä. Vaikuttaa vain siltä, että asetat vain itsesi muiden yläpuolelle tai kaivat verta nenästäsi, ehkä molempia.

Provosoin ja kaivan verta nenästäni tietysti. Mutten ymmärrä miksi normista poikkeaminen on automaattisesti väärin. Argumentit "koska kaikki tekevät/ovat aina tehneet näin" tai "se ei ikinä tule olemaan hyväksyttyä" eivät mielestäni pidä vettä. Kuulostaa lapselliselta 'siksi minä kun muutkin'-perustelulta, joka ei mene läpi edes päiväkodissa 3-vuotiaan suusta.

Mitä on hyvä elämä? Mikä on elämän tarkoitus? Eivätköhän vastaukset ole vielä arvoituksia.. Rakkauselämän toteutumisessa on vain eri tapoja, joita ei voi arvottaa keskenään.

Mutta kun sinä tunnut olevan sitä mieltä että pettäminen on ihan ok. Se ei ole.

Jos sinulla on mies joka satamassa ja olet siihen tyytyväinen, niin hieno homma. Niin kauan kun selvität jokaiselle erikseen että perääsi ei kannata haikailla, niin voit naida niin että paukkuu. Jos joillakin miespoolisi yksilöillä on suhteet ja poikakaverit, niin se on tietysti niiden asia eikä sinun. Itse en pistäisi lusikkaani sellaiseen soppaan, mutta kukin tyylillään.

Tuolla ylempänä väitit että kumppaniaan pettävä voi olla täysin tyytyväinen elämäänsä. Niinhän se voikin, niin kauan kuin pa*ka ei osu tuulettimeen. Sitten kun osuu, niin toivottavasti osuu kunnolla.

Henrik kirjoitti:

"koska kaikki tekevät/ovat aina tehneet näin" tai "se ei ikinä tule olemaan hyväksyttyä" eivät mielestäni pidä vettä. Kuulostaa lapselliselta 'siksi minä kun muutkin'-perustelulta"

Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että suhtautumisesi elämään on hyvin teknoraattista. Tekniikan parissahan voidaan etsiä uusia ratkaisuja ja sen on usein toivottavaakin, sitä kutstuaan kehityksesi, kuten kaikki kyllä tiedämme.

Inhimillinen käyttäytyminen toimii kuitenkin eri tavalla. Tietyt toimintatavat ovat yhteisiä suurimmalle osalle ihmiskuntaa, rakastaminen ja rakastettuna oleminen ovat tällaisia. Siksi ei ole mitenkään typerää puhuttaessa inhimillisen olemassaolon perustekijöistä käyttää yleistystä.

Tässä yhteydessä ei mielestäni voida puhua normista poikkeamisesta, ainakin se saa laajempia merkityksiä kuin teknisen laitteen piuhojen liittäminen uudella tavalla, vipurahaston käyttö osakekurssin romahduttamiseen tai edes pukeutuminen sovinnaisuussäännöistä piittaamatta jne.

Asioille voi keksiä monia nimiä, mutta totuus pysyy. Henrikin edellä kuvaama malli, jossa parisuhdetta vältetään ja pidetään kolleja joka satamassa on vain päätös olla sitoutumatta. Päätöksen motiivina voi sitten olla puhdas itsekkyys tai työn/uran ja maisen mammonan asettaminen kaiken edelle. Tai sitten ehkä kaikista ihmisten perimmäisistä peloista suurin, hylätyksi tulemisen pelko. Ei uskalleta antautua syvälliseen suhteeseen, jossa itsestä paljastetaan kaikki ja asetutaan alttiiksi vaaralle, että tulee loukatuksi, hyväksikäytetyksi, jätetyksi. Koska sitähän parisuhde pohjimmiltaan on läheisyyttä toiseen ihmiseen ja tuo läheisyys voi olla vain niin syvää kuin itselleen suo, yksi antaa vähän, toinen kaiken. Miksi sitten jotkut pelkäävät hylätyksi tulemista enemmän kuin toiset? Syyt löytyvät yksilönkehityksestä, kavuoloista. Ehkä lapsuudessa on jo koettu, että luottamisesta seurasi pettymyksiä ja siksi sitä vältetään ja pelätään. Ehkä niin on tapahtunut omalle vanhemmallekin, ja noidankehä suvussa jatkaa pyörimistään.

Ei meidän kenenkään käytös tyhjästä tule, olemme jokainen osa tiettyä jatkumoa, on oleellista ymmärtää tämä. Esim. Henrikin kertomat seikat, tarve poiketa normeista jne. kertovat jo paljon hänen kehityshistoriastaan. Samalla normeista poikkeamisen perusolemus tulee esiin. Se on tässä(kin) nähtävissä yhden ihmisen kasvuprosessina, tarkoituksena järjestää oma elämä parhaalle tolalle, välttää niitä tekoja, jotka aiemmin aiheuttivat itselle ja/tai läheiselle pahaa, tätähän nuoret tekevät aina. Kukaan ei halua olla jumiutunut viisikymppinen tantta. Yrityksessä välttää tietty lopputulos pyritään toimimaan toisin, helpoin vaihtoehto on täysin päinvastainen toiminta, ei avioliitto vaan sinkkuus, ei työläinen vaan akateeminen, ei juoppo vaan raivoraitis jne.
Asioiden tekeminen toisin voidaan siis jo itsessään nähdä normina. Siinä ei siis ole mitään uutta, mutta toki se vie ihmiskuntaa eteenpäin ja luo uutta, miten kestävää tai hyödyllistä, se on eri asia.

Mutta, jos aletaan pohtia omaa käyttäytymistä ja sitä mikä meitä liikuttaa voivat tulokset olla yllättäviä. Aina ne kuitenkin ovat vapauttavia. Parempi tietää miksi toimii niin kuin toimii, kuin se, että on tapojensa orja. Ihmisille on ominaista selittää asiat parhain päin, siksi näennäisesti päteviä selityksiä elämäntilanteesta parisuhteen esteenä ei kannata purematta niellä. Kyseessä on oma valinta, silloin voidaan kysyä miksi. Orjia ei Suomessa ole, sosiaalituillakin pysyy hengissä ja vähemmälläkin panostuksella työssä pääsee sievoisiin ansioihin. Kun pinnalla olevat selitykset ja näennäispätevät perustelut raivataan pois alkaa totuus paljastua. Lopputuloksena saat tietää kuka olet ja mistä tulet ja tulet vahvemmaksi ihmisenä ja pystyt antamaan enemmän vaikka työllesi.

Totuus hyvästä elämästä on mielästäni yksilöllistä. Milloinkaan parikymmpinen ei voi tietää mitä se on, elettyä elämään on takana vasta vähän. Toisaalta ei se kaikille valkene koskaan. En itsekään tiedä siitä mitään. On joitakin asioita joista pidän ja jotka haluan elämääni, joinakin hetkinä nekin ärsyttävät tai tuntuvat turhilta, uhrattavilta. On asioita joita kuvittelin haluavani, mutta huomasin, että ei homma toimi. Ainoa mitä osaan sanoa, on että hvyä elämä minulle on ainakin vapautta tehdä valintoja ja tuntea olevansa tärkeä jollekin ja jossain.

Tottakai elämäntyylini on sarja päätöksiä, sitoutumattomuuteni on yksi niistä. Elämäntyylini on myös jatkumoa kasvatuksestani ja elinympäristöstäni. Bravo Jenkins!

Kerroit, kuinka totuus hyvästä elämästä on yksilöllistä; Jos parisuhde on ihannetila 99% ihmiskunnasta, tarkoittaako se, että loppu 1% olisi elämäntyylissään väärässä? Minun yksityiselämäni ei ole ympäristöni demokraattinen päätös vaan ikioma diktatuurini :) Eiköhän rakastuminen ja rakastettuna oleminenkin ole yksilöllistä, eikä lokeroitavissa oleva 'tietty toimintatapa'. Etsi minulle rakastunut ihminen, joka kertoo kokemuksiensa olevan toistettavissa ja kaavamaista.

Keittiöpsykologia omista 'puutteistani' ja siitä johtuvasta 'sitoutumiskammostani' kertoi enemmän omasta viitekehyksestäsi ja persoonastasi kuin minun. Pelkistät inhimillisen käytöksen konemaiseksi syy<>seuraus-suhteeksi. Senkin teknokraatti ;D
ps. eikö hylätyksi tulemisen pelko tarvitsee juuri sitoutumista tai halua siihen? Ovatko myös esittämäsi avioliitto ja sinkkuus toistensa vastakohtia?

Saarnaat kuinka ihmisillä on taipumus selittää asiat itselleen parhaiten päin. Aivan. Niinhän sinä teit.

Henrik:

Ei ole edelleenkään kyse siitä, että olisit väärässä tai onko valintasi muuten mielestäni väärää. Minua ja muutamia muita on närästänyt tapa jolla valintaasi hehkutat, se kun ei ole ainoa totuus ja myös argumenttisi valintasi puolesta ovat ylimielisiä, sillä korostat lähinnä omaa ylivertaisuuttasi kertoessasi miten uhmaat normeja jne. Se on lapsellista.

Monikaan ensikertaa rakastunut ei varmasti tunnista eikä tunnusta mitään kaavamaisuutta. Ammattilaiset sekä aikaisemmin rakastuneet sen sijaan tunnistavat samoja toistuvia piirteitä, tämä ei ole mitään keittiöpsykologiaa vaan todellisuutta.

Kuvaavaa, että otit tuon syy-seuraus asian esiin. Ajattelin ensin kirjoittaa sen sinusta edelliseen viestiini. Totuus on, että inhimillinen käytös noudattaa tiettyjä toistuvia kuvioita, jotka on selkeästi havaittavissa sopivan koulutuksen ja jopa tietyn elämänkokemuksen avulla. Tämä ei ole mikään este yksilöllisyydelle. Kyseessä ei liiemmin ole minun keksintöni. Moni tähänkin ketjuun kirjoittanut varmaan tietää, että parisuhteessa on tiettyjä yleisiä vaiheita, kuten on yksilön kehityksessäkin. Voisi väittää, että niitä on mahdoton ohittaa, tietysti ne ilmenevät monin eri tavoin.

Voisi ehkä kuitenkin erottaa kaavamaisuuden, joka johtuu omista valinnoista ja kaavamaisuuden, joka aiheutuu siitä, että kuuluu tiettyyn kulttuuriin jne.

En kokenut kirjoittavani mitään saarnaa. Enemmän koin tarvetta vastata yksinkertaistettuihin väitteisiin ja hyökkäyksiin. Yritin osoittaa, että asiat eivät ole mustavalkoisia.

Viimeisissä viesteissäsi olet puhunut rakkaudesta. Väitätkö nyt kirkkain silmin, että rakastat niitä eri satamissa olevia kollejasi?

Sitä paitsi, vaikkakin vedän mutkia suoraksi, ei tekstini ole täysin keittiön puolelta. Ja, sitten Henrik, voisit valaista millä muulla argumentilla halveksuntaansi esittät paitsi itsekeskeisyytesi voimalla. Sinun kokemuksesi eivät ole mitenkään universaaleja. Olet esittänyt mielipiteesi parisuhteesta jne., ok. Anna sama arvo myös muiden esittämille mielipiteille parisuhteen puolesta. Silloin olisi helpompi uskoa, että olet tyytyväinen valitsemallasi tiellä.

Nyt kun kuvaat parisuhdetta epävakaaksi (ei munia samaan pesään jne) ja kärvistelyksi (löysässä hirressä) sanot suoraan, mitä ajattelet.

Minä ajattelen kolli-joka-satamassa elämäntavasta, että se on lapsellista, itsekästä oman edun ylikorostunutta tavoittelua. Sitä kuvittelee olevansa vapaa parisuhteeen kammottavasta ikeestä, mutta tosiasiassa on jatkuvasti markkinoiden armoilla säilyttääkseen monien rakastajiensa kiinnostuksen. Samalla sitä kiikkuu hirressä esim. omaan työhönsä (Henrik), jolle on antanut vallan hallita elämäänsä. Valitsemalla monta rakastajaa asettaa itsensä myös yleisesti hyväksyttyjen arvojen ulkopuolelle. Siitä seuraa väistämättä ulkopuolisuuden tunne, joka esiintyy mm. itsekkyytenä, koska oman panssarin pitää olla vahva.

Hylätyksi tulemisen pelko voi saada välttämään parisuhdetta tai parisuhteen etenemistä liian tiiviiksi. Yksinäisyys, pinnalliset suhteet tai suhteen nopea lopettaminen koetaan turvallisempina kuin kiinteä parisuhde, joka nähdään vaarallisena, vaikka juuri täälläkin julkilausutulla kaikki munat samaan koriin periaatteella. Epävarmuus ja suunnaton pelko, siitä mitä tapahtuu jos suhde päättyy, muuttuu tylsäksi jne.

Sir Jenkins, mehän alamme päästä kompromissiin :)

Eli: Elämäntyylimme ovat meidän itse valitsemiamme, omaan elämäämme räätälöityjä ratkaisuja. Kysymys ei ole oikeasta tai väärästä tavasta, vaan yksinkertaisesta toteamuksesta, että ne ovat erilaisia.

Haluaisin kuitenkin vielä muistuttaa, että psykologiset teoriat ihmisen käyttäytymisestä ja kehityksestä toimivat vain suuressa otannassa, eikä niistä pysty vetämään suoria johtopäätöksiä yksilötasolle.

Lisäksi en pidä tyylistäsi identifioida ja diagnosoida elämääni omista näkökulmistasi. Et tunne minua. En ole periaatteesta normeja vastaan, enkä sodi elämäntyylilläni.
Se, että lähtökohtamme ovat erilaiset, saa minut kuulostamaan korvissasi ylimieliseltä ja hyökkäävältä. En ole täällä taputtelemassa selkääsi, vaan kertomassa, että vaikka sinä olet valinnut tiesi ja olet siihen tyytyväinen, ei se tarkoita, että muiden olisi sinua seurattava. Mielipiteesi on vain yksi muiden joukossa, niin kuin minunkin.

Henrik kirjoitti: "En ole täällä taputtelemassa selkääsi, vaan kertomassa, että vaikka sinä olet valinnut tiesi ja olet siihen tyytyväinen, ei se tarkoita, että muiden olisi sinua seurattava."

Amen. Ei mitään lisättävää.