Tallinnassa sijaitseva

  • 1 / 54
  • Kriiiittinen!!
  • 19.9.2003 3:38
..tuli vastaan sikäläisessä Vanhassa Kaupungissa. Paikka oli nimeltään X-baari tai -Pub.
Yhtä kalsean kelmeä teknomusafiilis yhdistettynä pelkistettyihin jopa alumiinisiin puitteisiin kuin tässä kuulussa Tampereen Mixeissä.
En olis näin kriittinen, mutta kun ties kuinka monennen kerran vuosien varrella olen samoillut vanhojen(tosi mahtavien) rakennuksien reunustamia kapeita kujia ja ihastellut näkymiä, jotka suomalaisista kaupungeista puuttuu.
Sitten tuli äkkiherätys todellisuuteen astuessani X-baariin.
Miksi pilata todella vanhojen rakennusten arvo pinnallisella nykymeiningillä, ihmettelen.
Takana oli satoja kilometrejä pitkin eteläistä Viroa.
Varsinkin Tarto, Viljandii ja Pärnu vaikuttivat omalla tavoillaan mitä viehättävimmiltä kaupungeilta, joilla historiaa.
Majoituksetkin todella onnistuneita.
Tallinnassa kyllä seuraavan kerran suuntaan kyllä joko Ring Clubiin tai Club 69:een.
"Pilata vanhojen rakennusten arvo nykymeiningillä.." ? Mitä ihmettä? Eikö sinun mukaasi Tallinnan vanhasta kaupungista pitäisi lopettaa kaikki valtaväylän nykyliikkeet, mäkkäri ja toimistot. Tallinnan putiikeissa on kun "nykymeinikiä" vanhoissa puitteissa, tekno pauhaa ja muutenkin on mukavaa. Eletään vuodessa 2003, haloo! Joku X-bar joka on tehnyt puitteisiinsa helposti muuteltavia muutoksia tuskin heilauttaa ketään. Seuraava omistaja tekee taas mitä haluaa ja mikä kannattaa.
Mikä mahtoi olla vertauksesi mennä sitten Ring Clubiin tai Club 69:ään? Miten ne liittyvät Tallinnan arkkitehtuuriin? Molemmat "rasvaisia paikkoja" ja eritoten Ring Club erittäin likainen.
Ehkä nostalgia mielessäsi on herännyt ja kaipaat takaisin neukkuaikojen ankeuteen, jolloin ei ollut yhtään putiikkia missään, oli vain rapistuneita talonkuoria...historian havinaa.
X-baar on ihan jees ja siisti paikka. Ei mikään pimeä kellari. Siellä on mukava käydä vaikka iltapäivällä muutamalla, jos ei koko ajan jaksa olla jalkojensa päällä kaupoissa ja kaduilla. Sateenkaarilippu sopii mielestäni vanhankin rakennuksen ikkunaan, miksei sopisi?? Ring Club oli niin saastainen, että sinne en suosittele kenenkään menevän. Ihmettelen miksi itse uskaltauduin edes käymään siellä....

Mutta onko koko Talinnassa mitään ok "homodiscoa" joka ois auki aamukuuteen?

Itse en ole törmännyt.

Millainen on Nighman tai G-Punkt? Onko niitä yleensä olemassa nykyään, ja käykö ihmisiä?
Nightman on kuulemani mukaan homoille ihan kuollut, oli sitä jo viime vuonna. Monena lauantaina oli tässä suuressa paikassa kovin tyhjää , ei edes pöytäpaikoissa ihmisiä.
G-Punkt taas taisi olla hetken huumaa. Ehkä siellä innostutaan syksyllä, en tiedä.
  • 5 / 54
  • Limonatur
  • 20.9.2003 13:51
Minne ne homot sitten menevät diskoilemaan lauantaisin Tallinnassa? X-barissa ei ole ainakaan tanssilattiaa, ja hiukan ahdaskin se on.
Mitä tää Ring Clubin saastaisuus tarkoittaa? Pölyä ja torakoitako?
Nää on jotain siveysvyö päällä viilettäviä neitejä, jotka valittaa ring clubin "saastaisuudesta". ihme vinkumista. Se on mukava pieni kellaridisco, jossa on se tunnelma, mikä suomalaisissakin gaypaikoissa pitäisi olla: eli komeita miehiä, suoraa toimintaa, pimeät huoneet ja pornoa.

Vittu näitä hesan kanaloita jaksa katsoa erkkikään. Menkää heilumaan käsilaukkuinenne muualle.
Joo. Mutta sinne Ringiin täytyy olla jäsen päästäkseen sisälle. Aiheuttaako ongelmia?
eikä tarvii olla mikään jäsen että pääsee ringiin sisälle. Sen kun meet osotteeseen juhkentali 11, ja soitat ovikelloa, ja maksat muutaman hullun kruunun sisäänpääsystä.

Ja taatusti löytää seuraa.

Ja parempaa seuraa, kuin mistään Helsingin kapakoista.
Ai niin, tallinnassa on muuten vastikään avattu uusi gaymajatalo apollo, osoitteessa laulu 11 a (sijaitsee nommen kaupunginosassa), siellä voi yöpyä ja kiimasta menoa tarjolla, ja komeita poikia, rahat vaan tiskiin.
Jäi vaivaamaan tuo lause "Ja parempaa seuraa, kuin mistään Helsingin kapakoista". Ei siinä mitään, varmasti mukavaa väkeä Tallinnan baareissa on. Itsekin olen muutaman kerran käynyt tutustumassa Tallinnan homoisampaankin yöelämään - ja kivaakin on ollut, mutta millä tavoin sieltä löytää "parempaa seuraa"? En tajuu...
Smo: etenkin fyysisesti, mutta myös henkisesti. Miehet on miehiä eikä mitään neitejä. Ja elekieli toimii aina:)
hotboy kirjoitti:

"Nää on jotain siveysvyö päällä viilettäviä neitejä, jotka valittaa ring clubin "saastaisuudesta". ihme vinkumista. Se on mukava pieni kellaridisco, jossa on se tunnelma, mikä suomalaisissakin gaypaikoissa pitäisi olla: eli komeita miehiä, suoraa toimintaa, pimeät huoneet ja pornoa."



.. juu, ja se HIV. Eikös Viro ole Euroopan johtavia tautipesäkkeitä? Ilmankos tartunnat Suomessakin lisääntyvät kun käydään etelässä "tunnelmoimassa".
psyche: sä et ole varmaan kuullu sellaisesta vempaimesta kuin kondomi, kortsuksikin kutsuttu. Ja olet taatusti yksi näitä piripilluneitejä/seinäkukkasia, joiden lauantai-illasta puolet menee vessassa meikatessa ja toinen puoli ravintolan nurkassa luimistellesssa.

Hanki elämä
Jotkut ei ymmärrä että toisia miehiä yksinkertaisesti "panettaa", mutta ei siitä enempää koska ees taivas ei oo kattona kun nää neitoset lähtee taisteluun "syntiä" vastaan (niinku se niille kuuluis miten toiset kuluttaa aikaa). Mä henk.koht. riennän huomattavasti virkeämmällä mielellä kaupungin iloihin kun tiedän että jotain hauskaa ja jännittävää voi tapahtua. Stadissa saa jännittää korkeintaan sitä että saaks jonottaa oven takana vai ei ja vittuileeko poke.
Älkääs nyt vetäkö herneenpalkoja nenusiin, mä vaan muistutin sellasesta ikävästä tosiasiasta kuin HIV. Eli muistakaas olla varovaisia siellä tunnelmamatkoillanne. En ota kantaa paikkojen moraalisuuteen/moraalittomuuteen (oon vaan tyytyväinen ettei samanlaisia paikkoja ole kovin montaa Suomessa).

Ja noi hotboyn jutut.. Niihin en kans koske pitkällä seipäälläkään. Jos äijä on noin kompleksinen että heti räjähtää silmille ja alkaa lateleen henk.koht. loukkauksia ku joku vähän kommentoi niin ei taida herralla olla paljon muuta sisältöä elämässä kuin Tallinnan matkat.
"En ota kantaa paikkojen moraalisuuteen/moraalittomuuteen (oon vaan tyytyväinen ettei samanlaisia paikkoja ole kovin montaa Suomessa)."

You just did, missy. Etkä sä hiveistä välitä hittojakaan. Itsetuntos ei kestä ettei jotakuta kiinnosta valssata mamassa sun kanssas ja sitte täytyy keksiä joku sopiva ase millä lyödä.
Voi että :) Ei voi kuin nauraa. Tää aihe näyttää herättävän paljon voimakkaita tunteita. Mistäs arvon herra luulee tietävänsä mistä välitän ja en välitä? Mun itsetunto on kuule ihan kondiksessa, täällä näyttää joillakuilla muilla olevan ongelmia itsensä kanssa..
Tästäkään keskustelusta ei voi kuin ties kuinka monennen kerran todeta, että joillakin (vaiko jollakin?) on edelleen hyvin suuria komplekseja omasta seksuaalisuudestaan.

Kun Suomesta ei seksikumppania saa, omia ulkomaisissa paikoissa käymisiä eurojen tiskiin lyömisineen täytyy joka välissä korostaa. Herkkähipiäisyys ja maailmankuvan kapeus vain tulee heti pintaan kun huomaa, että kaikilla ei bailaamisen päätarkoituksena sittenkään ole yhden yön pano kehuskeltavaksi jälkeenpäin. Ja mikäs niillä onkaan kehuskellessa, kun todennäköisyys siitä, että kuulija koskaan törmäisi tuohon 'upeaan adonikseen', on käytännössä olematon.

Pyytäisin kuitenkin suvaitsevaisuutta myös niitä kohtaan, jotka etsivät elämässään hiukan erilaisia ihmissuhteita ja illanviettoihinsa myös muunlaista sisältöä. Kyllä jokaisella on vapaus sanoa mielipiteensä toisen käyttäytymisestä varsinkin siinä tapauksessa, että tämä sillä varta vasten elvistelee. Haukkumanimiin ja perustelettomiin ivailuihin turvautumalla kuitenkin vain osoittaa, kuinka heikoilla on oman itsetuntonsa kanssa.
Noooo kunnon panohan tunnetusti kohottaa itsetuntoa joten täytyypä tästä lähtee kohottelemaan.
Jahas, public eye on käynyt alkeiskurssin palikkapsykologiaa. On se hienoa kun osaat kertoa mitä oikein ajattelemme ja mitä sanomisemme kuvastavat. Onnea valitsemallasi tiellä.

Ja psychelle: Lienee syytä sen verran oikaista, että eihän baarit pelkkää nussimista varten ole (kuulostipas hauskalta:). Mutta jos vertaat tallinnan ja helsingin gaypaikkoja, niin ne ovat kuin yö ja päivä, ennen kaikkea sen takia, että hesa on täysin neitien käsissä. Se on sääli.

Neitimäisyyden osoittaa mm. se, että ei pysty heittää ronskiakin läppää ilman, että vetää herneet nenään.
Hotboy: "...ei pysty heittää ronskiakin läppää ilman, että vetää herneet nenään"

My point exactly.
Eli ns. "ronskia läppää" heittävät näyttävät vetävän *aina* helpoiten ne herneet nenään.
Homomiehissä on ainakin puolet sellaisia jotka seuraavat viettejään ja tahtovat harrastaa seksiä aina kun mahdollista tai mahdotontakin. Nämä homomiehet eivät siten tässä suhteessa eroa mitenkään heteromiehistä ja minä kannatan tätä mallia koska se on miehen perusluonteen mukaista. Sitten ovat nämä seksikielteiset homot jotka eivät usein harrasta seksiä koko elämänsä aikana. Heillä on ongelmia maskuliinisuuden ja siihen kuuluvien perusviettien kanssa.

Olen usein pohtinut että miksi homomiesten pitäisi olla jokin tiivis klaani missä riidat, vihanpito ja moralisoiminen kukoistaa koska perusasetelma on niin ahdistava ja tasapäistävä? Miksei voida tehdä reiluja pesäeroja? Maskuliinit ja feminiinit erikseen ja toisten asioihin ei puututtaisi.
Mä en näkisi tuota maskuliini/feminiini -asiana ollenkaan. Montako piipittävää (puhetyyli) nahkahomoa (ne koppalakkiset, kettinkilaitteissa sekstailevat) ootte nähnyt. Mä ainakin MONTA!

Toisaalta boy-next-door -tyypit on usein aika vähä-sekstistisiä, kun eivät urheiluharrastuksiltaan ehdi.
Ja psyche tarttui heti pyydykseen. Laitoinpa tuon siteeraamasi lauseen edelliseen viestiin juuri siksi, että tiesin sun tarttuvan siihen.

Mä en tietääkseni oo vetänyt herneitä nenään, ihmetellyt vaan sun neitimäisyyttä.

Suosittelisin seikkailumatkaa naisen sukupuolielimiin, sieltä löytyy monta ihmeellisen avartavaa kokemusta.
Eiks olisi kiva järjestää joku tapaaminen meille ranneliike-saittilaisille! Nähtäis kaikki kasvoista kasvoihin et millasia ollaan oikeesti. Mä olisin ainakin mukana, kukaan muu? Lost&Found tms. paikka.
Jos nyt taas rauhotuttais vähän... Keskitytään itse kukin asiaan eikä olla toistemme kimpussa. Jookos?

Alkuperäinen keskustelunaihe on (ainakin mun mielestä) hämärtynyt...

- smo (yksi ylläpitäjistä)
Toi aloitti toi aloitti...! Toi muuten aiheessapysymistä tylsämielisen kansakoulunrehtorin tarkkuudella vahtaava public eye. Tommonen yhden virren veisuu aina kuin voi viestii just tappavan tylsästä persoonasta. varsinkin kun itsekin tekee sitä mistä on toisia arvostelevinaan. Tarttuu sanoihin ja vittuilee. Tallinna on lähellä sijaitseva kaunis ja omaperäinen paikka kunhan ei EU pilais kaikkea eksotiikkaa ja siellä miehet on yksinkertaisesti vaan on komeampia ja seksikkäämpiä kuin stadissa.
(Välihuomio: Hotboylla on ainakin viimeisemmissä viesteissään mennyt Public Eyen ja minun nimimerkit sekaisin.)

(Välihuomio II: Joidenkin ihmisten kanssa on näköjään mahdotonta keskustella ylipäänsä mistään ilman, että mennä henkilökohtaisuuksiin ja aletaan solvata toisen persoonaa.)
Viimeinen viesti tähän keskusteluun:
Asiaa Hökä!

Ja psychelle:
välihuomio 3.
Vältän kritiikkisi vetoamalla homojen usein harjoittamaan akkamaiseen seläntakanapuhumiseen ja juoruilemiseen/parjaamiseen sekä haukkumiseen.

Toimin juuri niin kuin kaikki ei-niin-miehekkäät-homot toimivat siis.

:):)

Vakavasti puhuen, eiköhän tästä ole nyt kaikki mahdollinen käsitelty. Lopputulokseksi jäi, että tallinna on hieno paikka komeine miehineen, homoilla on suomessa jotain seksuaalisia tulppia, ja että neitihomojen vallankumous pitää estää. :)
Suunta tulee olemaan parempaan Tallinnassakin. Nykyään tilanne on eestissäkin tapetilla.
Tää mun aloitusviesti saattoi olla kärjistettykin, mutta Viron matkalla tuli vastaan paljon sellaista, joka täältä on kadonnut jo aikoja sitten. Tietysti hintataso on vieläkin eri luokkaa, mutta viehätti nuo pienet Krouvintapaiset, joita löytyi syrjäisiltä sivukujilta(Tartossa ja Pärnussa eritoten). Samassa paikassa sai syödäkseen mitä mukavimpia vaihtoehtoja, juodakseen laidasta laitaan talon olutta drinkkeihin, leivoksia kahvin kera.
Yhdessäkin Kohvik-paikassa oli tarjous 1ltr talon olutta 1/2 ltr hinnalla(25 kroonia, euroina jotain vajaat 1,5). Totta, siellä on tietysti myös eri tulotaso.
Toivon vakaasti, ettei Viro ota Suomesta joka asiassa oppia, jotta sinne ei syntyisi massiivihuoltamomarketteja Linnatuulen tai Pirkanhovin malliin, Puuhamaita, kylpylöitä kaakeliseinineen.
Tallinna jo oirehtii täkäläisestä, ei tarvitse käydä kuin sikäläisessä Citymarketissa. Hinnat tietysti eri luokkaa.

Tämä oli enemmänkin yleiskannanotto.
X-baarissa ennen paluumatkaa vain tuntui, kuin olisimme saapuneet Mixeihin.
Ring-Club ja Club 69 visiteerataan sitten toiste.
Sitä paitsi Tallinna on kaikkine lasnamäkineenkin huomattavasti miellyttävämpi kaupunki kuin stadi ja siellä on tosi siistiä Helsinkiin verrattuna. Tallinnan yleiset paikat ei ole kusilammikoissa lilluvien pullonsirujen ja snagaripaperien peitossa niin kuin täällä. Vanha kaupunki on tietysti ihan oma lukunsa, se on paljon vaihtelevampi ja rikkaampi kuin esim. Varsovassa tai Prahassa eikä edes samanlainen turistiloukku vaikkei matkailijoita puutukaan, mutta jopa ne uudet korkeat lasitornit on jotain mihin ei suomalaiset pysty.

Kun Tallinnassa rakennetaan pröystäileviä rakennuksia niin siellä sentään pröystäillään kunnolla ja tyylillä. Helsingissä ei saada aikaiseksi kuin joku postitalon varjossa makaava kuutio, joka näyttää ihan kuravedestä pakastetulta jääpalalta. Tallinnassa on myös puutaloja ihan keskustassa ja nekin komeampia kuin suomessa.

Sitten ne Tallinnan baarit, niissäkin jengi osaa karistaa tuhkat kuppiin eikä lattialle. Club 69 on ihan vertailukelpoinen Euroopan toisten pääkaupunkien saunojen kanssa enkä ole muualla nähnyt yhtä viihtyisiä dark systeemejä. Ring Club on kodikas ja joviaali ja viihdyin paremmin kuin esim. useimmissa Berliinin baareissa.

Virolaismiesten komeuden oon jo maininnutkin, mutta naisissakin on siellä paljon enemmän rotua kuin suomalaisakoissa. Tiedä sitten miksi Tallinna voittaa stadin näin täysin, ehkä siksi että se oli kukoistava kaupunki jo silloin kun Helsingin paikalla oli vasta kurkinen suo.
Ja kaipa ne disneylandmaisen vanhankaupungin ja muutaman lähistön lasiluomuksen ympärillä sijaitsevat ränsistyneet lähiöt ovat hienoja merkkejä yhteiskunnasta, jossa arvot ovat kohdallaan ja kaikilla on oikeasti kivaa.
Pitää vielä hieman kommentoida, kun jollakulla näyttää olevan niiiiin huono itsetunto, ja yksipuolinen ja värittynyt käsitys Suomesta..



"Kun Tallinnassa rakennetaan pröystäileviä rakennuksia niin siellä sentään pröystäillään kunnolla ja tyylillä. Helsingissä ei saada aikaiseksi kuin joku postitalon varjossa makaava kuutio, joka näyttää ihan kuravedestä pakastetulta jääpalalta. Tallinnassa on myös puutaloja ihan keskustassa ja nekin komeampia kuin suomessa."

Ei kannata mennä Helsingin perusteella vetelemään koko Suomea koskevia yleistyksiä. Esimerkiksi Turku jokirantoineen ja historiallisine puu- ja kivitaloineen, puhumattakaan rikkaasta kulttuurihistoriastaan, on yleisilmeeltään paljon viihtyisämpi ja eurooppalaisempi kaupunki kuin Helsinki (tai Tampere). Myös monet muut suomalaiset kaupungit ovat rakennuskulttuuriltaan paljon mielenkiintoisempia kuin Helsinki.



"Tiedä sitten miksi Tallinna voittaa stadin näin täysin, ehkä siksi että se oli kukoistava kaupunki jo silloin kun Helsingin paikalla oli vasta kurkinen suo."

Turku oli kukoistava kaupunki jo 1200-luvulla (ja ollut pääkaupunkina kolme kertaa pidemmän ajanjakson kuin Helsinki). Turustahan itseasiassa sivistys ja kulttuuri on lähtenyt muualle Suomeen ;o)
Turku? SIELTÄ se siis tuulikin kaiken aikaa. Itselläs sitten on itsetuntoa ja näemmä vankkumaton tyylitajukin kun jotain paskaisen virran halkomaa räkälää pitää ylistellä? Yksihampaisella mummelillakin on enemmän palleja kuin sulla. Se siitä turkulaisesta ja suomalaisesta miehestä.

(Historiantunti: Tallinna oli keskiajalla rikas ja kansainvälinen hansakaupunki siinä missä turussa oli pelkkää vuohenpaskaa, mätiä puutöllejä ja yks ruma linna. Ei niin että siellä nykyäänkään paljoa muuta olis kuin yks ruma linna ja yks palliton homo.)

Ja mä huomioin Tallinnan lähiöt "lasnamäkineenkin"-ilmaisussa. Jos suomessa ei ois sossua niin ainakin puolet stadin lähiöistä ois ihan samassa hyyskässä. Silti sossua ei voi pitää suomen etuna koska täällä on 9. tapauksessa 10:stä jengillä sellainen asenne että "sillan-alle-vaan-kaikki-saatanan-loiset." Ja tämä asenne rehottaa erityisesti hinurien keskuudessa.
No niin... rauha taas maahan ja henkilökohtaisuudet pois, jookos?

- smo (yksi ylläpitäjistä)
Oletko Hökä virolainen?

Ei ole tainnut Hökä-poju koskaan käydä Turussa (tai ylipäänsä missään muussakaan suomalaisessa kaupungissa Helsingin lisäksi). Ja Hökä-pojulla on tainnut olla ihan omat historiankirjansakin.. Tiedoksi vain Hökälle, että Turku on ollut keskiajoilta lähtien yksi Pohjois-Euroopan merkittävimmistä kaupungeista.

Ihmeellisen hyökkäävä tyyli. Jos toivoit saavasi mut suuttumaan p@#%anjauhannallasi niin et kyllä onnistunut hirveen hyvin. Lähinnä viriää sellanen säälin tuntemus ja rupeaa miettimään, että mitä sulle oikein on tapahtunut kun pitää noin äänekkäästi ja rumasti soittaa suutaan. Ei se Tallinna (tai Viro ylipäänsä) mikään onnela ole. Eihän siellä edes elä kuin n. miljoona ihmistä, taitaa olla homotkin laskettavissa yhden käden sormilla.

Ja mitä tulee Turkuun niin sunkin asenteestas paistaa läpi yksi niin perisuomalainen ominaisuus: kateus. Voimia sulle kuule noiden sun kaikkien henkisten haavojen paranteluun.
Taidat tosiaan tarvita tätä. Kyllä näkee mistä se isoin huvi revitään kun tuo seksipuoli ei niin kiinnosta. Mä toivon että tosiaan olisinkin virolainen, silloin mullakin olis haaroissani sellainen vekotin kuin niillä... :>

Tallinnassa liikkuu paljon esim. venäläisiä, latvialaisia ja saksalaisia homoja - yks italiaano ja jenkkikin tuli vastaan. Tiedä sitten onko Virossa yhtä paljon homoja kuin suomessa mutta tähän pätee vanha viisaus määrästä ja laadusta.

Mitä iloa siitä olis vaikka suomessa olis 3 miljoonaa homoa kun ne kerta on enimmäkseen pallittomia neitosia, jotka asuukin jossain turvekylässä jota naiviuksissaan kuvittelee maailman metropoliksi ja ovat vielä niin perhanan emätyhmiä että luulevat että joku olis siitä vielä kateellinen?

Keskiajalla koko nykyisen Skandinavian alueella oli tasan 0 mahtavaa tai tärkeää kaupunkia. Lähinnä sellainen olis voinut olla Lund missä oli katolisen kirkon piispanistuin.

Lähialueilla oli sentään Novgorod, Tallinna eli Kolyvan ja Hansan pääkaupunki Lyypekki. Keskiajalla euroopan painopiste oli etelässä. Konstantinopoli oli pitkään oikestaan Euroopan ainut kaupunki Venetsian ohella. Esim. Rooma ei ollut Länsirooman hajoamisen jälkeen paljon muuta kuin lammaslaidun millä kohosi katkenneita pylväitä. Rooma ei ylipäätään ole ITALIAN historiassa mikään tärkeä kaupunki.

Nykyisessä Espanjassa oli myös joitakin hyviä kaupunkeja maurien jäljiltä, kuten esim. Saratoga. Sensijaan esim. Pariisi ja Lontoo ei keskiajalla tod. olleet yhtään mitään.

Ja sun turku-propagandaas en vaivaudu silmäämään. Oletkohan tyhmyyttäs tullut edes ajatelleeks että se ei kenties ole kaikkein objektiivisinta tietoa.

Enpä sua itseäskään enää noteeraa, käy uimassa siellä aurajoessas ja saa joku infektio sinne pallittomiin haaroihis.
Tuskinpa virolaisilla on keskimäärin yhtään suomalaista suuremmat vekottimet. Niin kauan kun homot joutuvat olemaan "maan alla", homojen ensisijainen seksuaalisen suuntautumisen totetuttamisen muoto on yksinomaan fyysinen - joten varmasti silloin suurilla vehkeillä on suuri arvokin statussymbolina - joten kellä sellaiset on, niin niitä sopivassa paikassa ylpeänä esitellään.

Sikäläinen nuori homokulttuuri todennäköisesti ammentaa vaikutteita mm. viihdeteollisuuden luomista homoseksuaalisuuden stereotypioista. Virossahan homoseksuaalisuus oli rikos suunnilleen uudelleenitsenäistymiseen asti. Muistaakseni 90-luvun alussa homoseksin rangaistavuus poistui.

Neuvostoaikaiset jäljet näkyvät vielä virolaisessa yhteiskunnassa, jossa homoseksuaalisuus on ollut pitkään kiellettyä ja se on ollut tabu. Sopivaa oli perustaa heteroperhe ja hankkia lapsia. Niin tekivät monet homotkin. Tällaiselle kaksoiselämää viettävälle ihmiselle irtoseksi oli usein ainoa vaihtoehto. Yhteiskuntarakenne muuten on Virossa sikäli vinoutunut, että Virossa on paljon enemmän naisia kuin miehiä. Se on neuvostoaikaisen asuttamis- ja teollistamiskulttuurin tuotetta. Lesbokulttuuri on maassa voimakkaampi ja sillä on pidemmät perinteet kuin miehisellä homokulttuurilla.

Homojen määrä tuskin vaihtelee maittain kovinkaan paljon. Virossa kaapistatulleiden määrä lienee kuitenkin vähäisempi kuin Suomessa - ja onpa Helsingissäkin tullut törmättyä tänne muuttaneisiin virolaisiin homoihin - lähinnä arjen elämässä ilmenevän suvaitsevuuden perässä muuttaneisiin.

Viro on vielä paikka, jossa voi "seikkailla", siinä on "länsieurooppalaisittain" vielä "idän eksotiikkaa" jäljellä. Edulliset hinnat ovat myös yksi asia, miksi turistit saapuvat Tallinnaan. Yrittäminenkin on Virossa edullisempaa (ja vähemmän valvottua) kuin Suomessa, joten bisneksen pyörittäminen vaatii vähemmän. Tiedä sitten, miten EU muuttaa tilannetta.

Kyllä, Tallinna on erinomaisen mukava paikka, jossa on kiva pistäytyä haistelemassa tavallaan tuttua, mutta niin erilaista menoa. En kuitenkaan haluaisi homona olla virolaisen yhteiskunnan jäsen - ainakaan vielä nykyään. Avoimesti homon oikeudet eivät ole esimerkiksi työelämässä samaa luokkaa kuin Suomessa. Asenneilmapiirissä on vielä kehittymisen varaa - kuten kyllä meillä Suomessakin. Virossa kuitenkin vielä paljon enemmän.
Miespula tuskin synnyttää lesboutta. Kuten naispulakaan homoutta. Eli hieman lisävalaisua aikaisempaan:

Neuvostotehtaita pyörittämään tuotiin eri puolilta neuvostoliittoa runsaasti siirtotyöläisiä ja Virossa monilla alueilla toimi varsin naisvaltaista teollisuutta. Kun tehtaat piti saada nopeasti pyörimään, eikä asuntoja saatu rakennettua samaa tahtia, oli tuloksena se, että samaan asuntoon saatettiin asuttaa pari naista kämppikseksi. Näin samassa osoitteessa asuvat kaksi naista eivät herättäneet ihmetystä samalla tapaa kuin kaksi miestä.

Ihan luonnollisia teitä sitten toisaalla syntyneet lesbosuhteet saivat rauhassa kukoistaa. Rakkaussuhde näytti ulkopuolisen silmissä siltä, että kaksi kämppistä asui samassa osoitteessa.
Tuohon lesbokysymykseen myös sellainen pointti, että tuskin siirtotyöläisiksi sentään perheenäitejä lähetettiin, eli jos populaatio on aikuiset perheettömät naiset, tavallista suurempi lesbojen määrä ei ehkä ole kovin yllättävää...
Ei se tee lesboa että joutuu paremman puutteessa tyytymään siihen mitä saa. Eiköhän nuo naiset eläneet ihan heterona "ikäneitoina".

Kohta saa muuten ensi-iltansa saksalaisen tv-naisen Jutta Rabben Estonia-onnettomuutta käsittelevä toimintafilmi Baltic Storm, jossa väitetään että venäläiset äärioikeistolaiset räjäyttivät Estonian koska se oli salakuljettamassa CCCP:n sotateknologiaa Yhdysvaltoihin.

Eikö ois ollut loogisinta tehdä vain ilmianto, niin kallis teknologiakaan ei olisi vajonnut aaltoihin?

Tuli vain mieleen pöhköistä selityksistä ja Balttiasta. Tosin Rabbe yrittää lyödä rahoiksi aika mauttomin keinoin kun taas tästä sivustosta en käsitä miten joku viitsii tehdä tätä ja ilmaiseksi.
Hökä-pojusta tuli varmaan homo sen takia kun äiti ei antanut tissiä sen ollessa pieni ;o)
Hei... Jos oikeesti jätettäisiin käsittelemättä keskustelijoiden kuviteltuja henkilökohtaisia ominaisuuksia? Mun mielestä aiheeseen "Tallinna" ei mitenkään kuulu tissit ja niiden imeminen.

Tämä foorumi on tarkoitettu asioista keskustelemiseen. Keskinäiset välienselvittelyt hoidettakoon muualla. Jos kanavaa sellaiseen ei löydy, niin sitten mölyt voi pitää mahassa.

- smo (yksi ylläpitäjistä)
  • 48 / 54
  • Turkuboitsu
  • 10.10.2003 17:14
Mä en todellakaan ymmärrä miten joku jaksaa ihastella sellaisten yhteiskuntien homokulttuuria ja -baareja, jotka on nimenomaisesti suunniteltu ihmisille, joiden ainoa vaihtoehto on toteuttaa seksuaalisuuttaan salassa.

Sitähän nuo darkroom-baarit nimenomaan ovat: ahdasmielisten yhteiskuntien luomia seksinharjoittamispaikkoja, vaikka onhan niitä ns. vanhojen aikojen muistoina myös vapaamielisemmissä maissa. Kannattaa kuitenkin muistaa että ne ovat syntyneet alunperin sitä varten, että mahdollisuutta ns. normaaliin kanssakäymiseen ei ollut. En usko että homoilla on sen suurempi halu tai tarve kuin heteroillakaan harrastaa seksiä darkroomeissa, vessoissa tai "saunoissa". Monissa maissa se tosin edelleenkin on, surullista kyllä, ainoa mahdollisuus.

Ja meillä kun on Suomessa suht hyvät mahikset viettää ihan tasapainoista ja kenenkään häiritsemätöntä elämää homoina, niin miten ihmeessä se ruoho voi vaikuttaa vihreämmältä aidan (tai lahden) toisella puolen!? Ehkä turistin naiivein silmin tarkasteltuna asiat ovat vaan niin erilaisia kuin mitä ne käytännön elämässä ja pitemmän päälle ovat.

Yöelämän arvostelu on oma erillinen asiansa, eikä sitä pidä typeryyksissään mennä sekoittamaan koko homokulttuuria koskevaksi. Näyttää nimittäin siltä, että jotkut ovat niin lyhytnäköisiä että rinnastavat homobaarit suoraan homojen yleisiin elinoloihin! "Tallinnassa on kivoja baareja - siellä on siis homoilla kivaa!" Miettikää nyt miten älytöntä.

Kannattaa hieman huomioida millaisessa yhteiskunnassa ne virolaiset homppelit joutuvat elämään. Ja joku joka väittää vastaan, ettei siellä ole homojen tilanne kurja, ei tunne asiaa ollenkaan.
Olen myös turkulainen.

Ottaa kans ihan sairaasti kupoliin, että joku hesalainen (tai ylipäätään jostainpäin oleva) kehtaa nauttia jostain mikä ei kolahda mulle. Ja vielä kertoo sen ääneen!! En voi ymmärtää.

Tää koko asia alkaa haitata jo mun elämää siinä määrin, että jonkinlainen kansannousu pitäis saada aikaan.

Ehdotan, että kaikki jotka julkisesti tunnustavat arvostavansa muita kuin minun määrittelemiä asioita, kivitetään! Kuka on mukana?

Hyvä turku !! (???)
Jos kerran vastapuoli ei kunnioita minua tai mielipidettäni, niin miksi minun pitäisi kunnioittaa häntä tai hänen mielipidettään? Metsä yleensä vastaa niin kuin sille huudetaan ja niin tekee homokin. Pitääkö muka epäasiallinen solvaus ja selkeästi asiantuntematon parjaus vain niellä ja nöyristellä kaikenmaailman paskanaamojen edessä? No.. siten voi toisaalta yrittää tietysti osoittaa omaa ylemmyyttään.
Saunat ja darkroom-toiminta kukoistavat erityisesti sellaisissa maissa jotka ovat hyvin avoimia homoseksuaalisuuden suhteen, kuten esimerkiksi Australia, Saksa ja Alankomaat. Maissa, joissa homojen oikeudet ovat alamaissa, ei ole myöskään em. mainittuja mahdollisuuksia. Niille ei tule mitään loppua joten tuon haaveen voi haudata. Ottaisitte oppia eräästä brittiläisen homojärjestön sloganista:

Love the scene - respect the diversity.
Tuo Psyche ilman Erosta siis katsoo olevansa ylempi? Jos, niin millä perustein?
  • 54 / 54
  • Kriiiittinen!!
  • 14.10.2003 3:33
Tämän viestiketjun alkuunpanijana mulla ei ollut tarkoitus mollata mitään erityistä suomalaista kaupunkia.
Tähän ikään mennessä oon huomannut ettei mikään ole toistaan huonompi, kaupungit ovat erilaisia. Viihdyn kohtuullisesti käydessäni Hesassa, Turussa, Tampereella kuten näitä pienemmissäkin paikoissa. Visiitit kun eivät ole tapahtuneet pelkästään seksi-tai muu partnerikontaktien toivossa.

Viroa kierrellessämme emme juuttuneet Tallinnaan, vaan löysin jotain kadonnutta maailmaa heidän pikkukaupungeistaan.
Vaikka monet ajan patinoivista rakennuksista vuosisatojen tai kymmenien takaa näyttivätkin ehostuksen tarpeessa olevilta, pihapuutarhat olivat kuitenkin loistossaan ja mm. vanhojen tammien ja hevoskastanjan reunustamia, kapeita katuja pitkin oli mukava tallustella(esim. Tartossa, Pärnussa ja Viljandissa).
Jännä ilmiö muuten suomalaisten katukuvaan verrattuna: jalkakäytävillä ei erityisesti näkynyt roskia, tupakantumppeja liiskautuneista purkanjätöksistä puhumattakaan .
Ihmiset eivät muutoinkaan polttaneet tai kulkeneet pullo kädessä kävellessään täkäläisestä katukuvasta poiketen.

Lisäksi jokaisessa vastaantulevassa anniskelupaikassa oli mallasjuomien ohella tarjolla laaja valikoima erilaista purtavaa edullisesti. 100% "juottoloita" ei tullut vastaan.

Tottakai Virollakin on aivan omat ongelmansa, mutta miksi sinne lähtisin negatiivisiä asioita etsimään.

Matka ei ollut mitenkään seksikyllästeinen. Palatessamme Tallinnaan jälleen ennen satamaan menoa, oli tarkoitus tutustua pariin gay-baariin, mutta useamman päivän reissaillun jälkeisen väsymyksen johdosta kokemus typistyi ainoastaan X-baariin(sekin alta puolessa tunnissa).

Aikoinaan eksyin Kanarian saarten Playa del Inglesiin ja päällisimpänä muistoina siitä jäi vain seksinnälkäiset turistit, loputon yöelämä "Jumboiluineen" sekä vaihtoehtoisesti joko dyyneillävaeltelu, rannoilla loikoilu tai shoppailu. Nuokin olisi voinnut välttää laajemmalla saarikierroksella.
Ei vain ollut minua varten, mutta jollekin muulle sopii paremmin. Jos kerran lähden matkalle, oon kiinnostunut muustakin, esim. vieraan maan arkkitehtuurista ja ihmisistä muutenkin.

Joten taaplatkoon kukin tavallaan, joka heihin sopii.