Muska @ Hercules 1.10. klo 24

50-luvulla Helsingin Eirassa venäläisen emigranttiperheen pieni tytär juoksi usein kotikatunsa toiselle puolelle baariin kuuntelemaan levyautomaatista sen ajan ehdottomasti rajuinta musiikkia - Elvistä!

Muska Babitzin aloitti keikkailun 60-luvun lopulla, esiintyen silloisissa Suomea kiertäneissä isoissa "Rock Show" -ryhmissä. Vuonna -71 julkaistu single "Kirjoita postikorttiin" nousi suureksi hitiksi, eikä tulevaa ammattia tarvinnut enää pohtia.

Vuonna -73 ilmestynyt albumi "Muska", varmisti lopullisesti mm. Janis Joplinilta ja Tina Turnerilta vaikutteita saaneen nuoren laulajattaren aseman maamme naisrokkareiden ykkösenä.

Muska keikalla Herculeksessa 1.10 klo 24!
Liput 7€ klo 23 jälkeen, eli vain narikka 1,80 ennen klo 23!
Tervetuloa!
Tosi hyvä esiintyjä. Diggasin erityisesti pojankoltiaisena.
Sääli vain, että vähän meikäläiselle(tamperelaiselle) huono ajankohta päästä osalliseksi. No, pitäkää hauskaa minunkin puolestani.
Joo, jammatkaa minunkin puolestani kun Muska laulaa "Häämuistojen valssin". Siinä on potkua!!!
  • 4 / 18
  • Iskelmälintu
  • 29.9.2003 16:53
Enkö ymmärrä camp-huumoria vai miksi herccu tahtoo väenväkisin vetää kaikenmaailman sammuneet tähdet ja has beenit lavalleen? Eikö tarkoitus ollutkaan erottua edukseen DTM:stä joka on takuulla planeetan viimeinen paikka mistä Eini saa vielä keikkoja? Kohta Hercussa kai kuullaan jo Kikkaa, Mona Caritaa, Helinä Ilkkaa, Tarja Ylitaloa, Hanna Ekolaa...
Eikun se on vain tää suomalainen tapa kilpailla! Kopioidaan kilpailijan ideat. Katsokaa vaikka Sedun uutta Clubia...
Kumman kielteistä vastakaikua joillakin joka asiaan. Muskaa ei voi väittää nähdyn Gay-paikoissa ylensorttisesti. Ei ihme, ettei mitään kohta kukaan uskalla yrittää järjestää rakkaassa Suomenmaassa, kun etukäteen jo haukutaan lyttyyn.
  • 7 / 18
  • Iskelmälintu
  • 30.9.2003 9:05
Mutta en käitä miten Muska sopii homoklubiin? Jengi kihnuttaa toisissaan kiinni miestenhuusissa ja niissä dark-kopperoissa samalla kun Muska revittää "pidä kii, pidä kii, pidä huolta musta illoin..." Niinkö?

Toisaalta Muska yritti pari vuotta sitten palata rokkijuurilleen. "Ei ota sua kukaan (yee!yee!) Bileisiin mukaan (yeee!yeee!) Ei ota sua kukaan - bileisiin."

En silti käsitä miten sekään biisi sopii esitettäväksi näille rokkia vihaaville kylli minogue-hompsuille. Enää puuttuis että Muska ottais Kirkan messiin.
Siis, aina on hieno kun on ohjelmaa. Mutta jos läänin ainoat kaksi homoklubia haluaa molemmat rokki/poppi klubeiksi niin missä meillä on vaihtoehdot. Ei niistä kummallakaan ole rahkeita Tavaa peitota.

Kun vielä molemmilla osuu samaan viikonloppuiltaan esiintyjät niin voi olla nyrpeetä homoa liikkeellä! Nythän siellä roballa on tulossa kikkaa ja karaokea. Siis jotain todella repäisevää ja kyllihomoja kiinnostavaa kahdessa kerroksessa ja perjantaina :o)

Eihän mua siis kiinnosta kun en ole menossa, mutta mä nyt olenkin tälläinen epävirallinen ravintolakriitikko - vanhan ammatin peruja kaiketi ;-)
Nyt harmittaa ja ankarasti! Kerron heti, että olen ollut megaluokan Muska-fani alusta lähtien. Olisinpa tiennyt ajoissa Muskan keikasta - jopa työajat olisivat sopineet pieneen Hezatrippiin. Mitään ei ole enää tehtävissä.
Se on totta, että kovin on ahdasta homppelien tajunta musan suhteen. Ei kaikkea pidä ottaa niin pirun ryppyotsaisesti ja trendejä palvoen. Musta tuntuu, että kuitenkin suurin osa porukasta on kurkkuaan myöten täynnä sitä paskaa, joka soi kaikkialla ja aina, homohumppaa.
Varmasti vielä sekin hetki koittaa, että Muska (elävä legenda) nähdään taas Tampereella ja sehän on sitten taas ihan eri juttu. Sitä odotellessa pistä soimaan biisin "paha silmä".
Koska Rmmstein tai Die Toten Hosen tai Alla Pugacheva tai Cradle of filth nähdään Herkun Estradilla ja Mannstreetillä Eläkeläiset....

Siis kysymys(jos se olisi teistä kiinni) Kenet TE haluatte nähdä Herculeksen estradilla??????

Muska on oikeasti hyvä rokkimimmi
Alla Pugatsovjetunion on kuulemani mukaan tehnyt viime aikoina come backia. Kait hänetkin sais estraadeille jossakin päin klubeissa.
Minullakin sattuu olemaan jokunen Sovjetski-aikainen vinyyli.

Onneksi on ollut sen verran laaja repertuaari musiikkimaussa jo ala-asteelta lähtien. Oon osannut nauttia vähän "joka junaan" eksyneestä musasta.

Pyythäkää N I N A H A G E N Mann'sille.
Silloin ampaisen paikhalle emphimättä täälthä 180km takhaa!
Nina Hagen yllättää jälleen: marraskuussa ilmestyy uusi cd "Big Band Explosion", jolla Nina esiintyy Leipzig Big Bandin kanssa. Ja kaikki biisit ovat englanninkielisiä - leider ja...
Vinkiksi Hagen-faneille, joilla on mahdollisuus bongata seuraavia sat.kanavia:

ma 6/10, klo *22.45-23.30, ZDFDoku
Nina Hagenin kuulumisia

ma 6/10, klo *00.10-01.45, 3sat
Punk and Glory, dokumentti v:lta'94

su 12/10, klo *16.45-19.00, RTL2
Halloween Hit Show 2003,
mm.Apocalyptica feat. Nina Hagen

(*Suomen aikaa)