Herkun ja Maman linjanvedot

Mielenkiintoista kehitystä on taas ollut havaittavissa Hesan homopaikoissa. Herkun nettisivujen vieraskirjassa olleen melko varman tiedon (= huhu?) mukaan ikäraja olisi ko. paikassa ensi perjantaista alkaen 24 v. viikonloppuisin ja 20 v. viikolla. Kun tähän summataan vielä ne yököttävät panokopit, saadaan tulokseksi se, että paikka pyrkii profiloitumaan yhä vanhempien homojen mestana (-> Mann's Street?). En tiedä, onko fiksua rajata 18-24 -vuotiaat pihalle... Tällä tyylillä paikka tuskin näkee enää samanlaisia kunnian päiviä kuin ennen Maman muuttoa. DTM puolestaan on ripustanut molemmin puolin sisäänkäyntiä oikein isot sateenkaariliput ikkunoihin roikkumaan. DTM is proud to be gay?
Hienoa, jos Mama on saanut sateenkaariliput ovelleen. Oli ainoa, mitä jäin vanhasta Mamasta kaipaamaan.

Herculeksen tj on todennut Ranneliikkeessä, että paikka pyrkii profiloitumaan 25+ homomiehiin. Mielestäni on mainio juttu, jos kaupungin kaksi homoclubia yrittävät edes snadisti erottautua toisistaan. Toivottavasti homma onnistuu, ja teinit voivat harjoitella baarikäyttäytymistä Mamassa ja jo tavoille oppineet bilettää Herkussa :) ”Panokopeista” olen kyllä samaa mieltä… eivät ihan nappaa.
  • 3 / 42
  • Tosikkoko?
  • 20.3.2003 21:49
Mitä järkeä on tehdä Herkusta hikinen pikapano-mesta? Haloo... esim. Con Hombres on mielestäni muuttunut todella tympeään suuntaan sen jälkeen kun takaosasto muuttui pimeäksi runkkutilaksi. paikan tunnelma on todella latistunut ja sinne hakeutuu tosi tympeitä,vastenmielisiä kaappihomoja kyttäämään ja kourimaan vessaan menijöitä. Joo, ei kiitos.
Mielestäni näiden panokoppien pahin puoli on juuri se, että ne ovat tavallaan todisteita homojen kliseisestä seksihulluudesta. Tämä kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta mitä mahtaa satunnainen hetero homoista ajatella osuessaan uuteen Herkkuun? Mama on vähän toinen juttu, Helsingin tyylikkäimpiä biletysmestoja. Voikohan seksin arvoa enää paljon alemmas polkea, kuin että siitä tulee tarpeen tyydytystä, joka tässä tapauksessa hoituu vessareissun ohella? Sanan rakkaus mainitseminen tässä yhteydessä olisi aika kornia...
Mulla ei henkilökohtaisesti ole mitään sitä vastaan, että temput tehdään silloin kun siltä tuntuu sen erikoisemmin suunnittelematta. Joskus paras paikka on oma peti maailman ihanimman ihmisen kanssa, joskus ehkä jokin muu paikka ja tilanne. Eipä siinä mitään. Seksuaalisuus on kai osa elämää?

Mutta minusta tuntuu epämiellyttävältä, että joku kolmas osapuoli rakentaa vartavasten puitteet "intiimejä" hetkiä varten ja houkuttelee ihmisiä saapumaan tyydyttämään itsensä ja siinä ohessa käyttämään muitakin palveluita - siis tekemään toiminnalla vielä rahaakin. Minusta se on seksuaalisuuden kaupallistamista, ts. pornoa. Vaan kun kaupallisessa maailmassa elämme, niin...

Ja juu... voin olla kaksinaismoralistinen. Tiedän hyvin, että seksiä harrastetaan milloin missäkin (homojen lisäksi myös heterot osaavat harrastaa irtoseksiä paikassa kuin paikassa), mutta jotenkin se, että nimenomaan rakennetaan ratkaisuja (irto)seksin harrastamiselle ravintolaillan ajalle, vie seksistä "sen jonkin" pois.

Jotenkin vähän samanlaiset fiilikset kuin siinä, että lapsena suunnilleen viikon kohokohta oli saunan jälkeen saatu limpparipullo. Nyt aikuisena on varaa ostaa limua niin paljon kuin napa vetää. Limu on menettänyt merkityksensä. Tai jotain.

Tätä on vaikea selittää, mutta - kuten tuolla aiemmin sanottiin - seksin arvon polkemista runkku/panokopit ovat mielestäni.
”(Panokopit) ovat tavallaan todisteita homojen kliseisestä seksihulluudesta.”

Olen täysin samaa mieltä! Olenkin alkanut miettiä, että rakennanko ”panokoppikriittisenä” jotain kummallista homomaailman haavekuvaa, jossa parisuhteet kestävät eikä pimeitä huoneita, Poppersin turruttamia sieraimia tai muita höpsötyksiä ole. Totuus kun kuitenkin näyttää aivan toisenlaiselta; glory holeja, keltaisia ruusuja, avoimia suhteita. Mikä tahansa gay-opus pursuaa eri ruumiinreikiin ja niihin jotenkuten mahtuviin objekteihin erikoistuneita clubeja. Kiellänkö todellisen homominäni – seksihulluuden - kun ajatus panokopeista vieroksuttaa ja oman kullan kainalo riittää?

Edustaako Mamakin tätä haavekuvaa, jossa setalaiset voivat ylpeänä, sateenkaariliput liehuen, esitellä homot aivan tavallisina ihmisinä, kun samaan aikaan todellinen minämme riehuu seksihulluna mutta visusti piilotettuna alakerran vessojen kopeissa?

”mitä mahtaa satunnainen hetero homoista ajatella osuessaan uuteen Herkkuun?”

Tai osuessaan Maman rännille samaan aikaan kun vieressä vanhempi ja pulleampi setä esittelee erektiotaan? Tällaisen huomion tein edellisellä Mama-reissullani.

Menipä syvälliseksi heti aamusta. Ja ihan ohi topicin. Lisäksi alan pelottavasti löytää fundamentalistikristittyjen retoriikkaa sanoistani. Anteeksi.

”(Con Hombren) tunnelma on todella latistunut”

Tänään olen jes-mies. Olen tästäkin aika lailla samaa mieltä. Yritän käydä suht´ tasapuolisesti keskustan homopaikoissa, mutta Hombre on jäänyt. Tsekkasin paikan pari viikkoa sitten ja murheellista oli. En usko (Herkun ystävänä en halua uskoa?) Hombren kohtalon leviävän Herkkuun. Ensinnäkin Hombren ilmapiirin alamäkeä siivitti mielestäni epäonnistunut puoliremontti sekä samaa alkuillan porukkaa haalivan Roomin avautuminen. Lisäksi - anteeksi ihmisten arvottaminen puhtaasti ulkonäköseikoin - Herculeksen koppeihin joutuu vokottelemaan toisen osapuolen mm. ulkoisilla avuillaan, kun Hombren pilkkopimeässä dark roomissa pärjää vaikka minkälainen Jabba The Hutt -yllätysmuna.

Katsotaan miten käy. Herkun remppabileiden aikana ”panokopit” tuntuivat olevan yhtä suosittuja kuin paikassa aiemmin ollut savuton tila. Eivätkä onneksi tuntuneet muuttaneen paikan tunnelmaa, joka oli vallan mukava ja rento.
  • 7 / 42
  • Darkroom
  • 21.3.2003 11:05
No johan on suomalaiset homot sivistyneitä. LOL :-0

Menkää vaikka käymään jossain muualla maailmassa kun sivistyneessä homojen mekassa, helsingissä.

Joka helvetin euroopan isossa kaupungissa on ollut käytösssä Dark roomit jo piiiiiiiitkäääään.

Mun mielestä helvetin hyvä että pääsee muuallekin nussiin kun sinne kusiseen ja paskaseen vessaan.

Kiinnittäkää huomionne vaikka suomalaisten homojen juntti menoihin, jotka ovat todellakin pohja noteeraus verrattuna muuhun maailmaan.

GO AND EXPLORE... Dicks



(((((((((((((((´´´´)))))))))))))))
( ) ( )
l l
l l
(___)

lllllllllllllllllllllllllllll

______________
l_l_l_l_l_l_l_l_l_l_l
l_l_l_l_l_l_l_l_l_l_l
Joo eiköhän anneta jokaisen ravintolan profiloitua ihan omaksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Asiakas (eli juuri sinä itse!) sen sitten ratkaisee, käyttämällä tai ei näitä palvluja, miten ravintola menestyy. Jotenki luulen, että tällaisille dark-room tyyppiselle ratkaisuillekin löytyy oma käyttäjäkuntansa. Ja voihan siellä kopissa käydä vaikka oman kultansa kanssa, jos himo iskee kesken baari-illan! ;-)
Dark roomiin voi ottaa pienen taskulampun mukaan. Sillä parhaimman näköisen jätkän valinta käy helposti. Etenkin nykyään tavalliset avaimenperälamput ovat hyviä tähän tarkoitukseen.
"Tai osuessaan Maman rännille samaan aikaan kun vieressä vanhempi ja pulleampi setä esittelee erektiotaan? Tällaisen huomion tein edellisellä Mama-reissullani."

Tämän vuoksi on keksitty vessakopit ja erityisesti - hahaa - naisten vessa, jossa nenänsä saa yleensä puuteroida rauhassa (ja samalla kuulee kaikki mielenkiintoiset keskustelut)! :-)
Voi Herra varjele! "Darkroomin" mielestä panokopit ovat homojen "sivistyksen" merkki! Huh huh... Jos eläimellinen käyttäytyminen (nyt-heti-munaa-reikään-koska-tuntuu-siltä-enkä-kestä-kotiin-asti) on sivistystä, niin hyvin menee... =P Puuttukohan meidän homojen sanakirjasta käsite 'itsehillintä'?
Mielenkiintoinen pointti. Mikä on sivistystä? Mikä tekee ihmisen sivistyneeksi? Mikä käytös on taas sivistymätöntä?

Itse määrittelisin sivistyksen yleiseksi asioista tietämiseksi, sekä sen että osaa käyttäytyä kussakin tilanteessa yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaan.

Dark roomin yleinen periaate on harrastaa (ryhmä)seksiä pimeässä. Näkisin siis että dark roomissa on sivistynyttä vetää käteen kimpassa, mutta sivistymätöntä esimerkiksi vetää toisia kuonoon.
Olisiko fiksumpaa miettiä vähemmän että "mitä heterot ajattelee kun näkee..." Kannattaisi keskittyä enemmän omaan elämäänsä.

Panokoppeihin ei kai ole vielä pakko ollut mennä missään paikassa. Muualla ravintolassa saa bilettää ihan samaan tapaan kuin ennenkin. Pikapanoja ja vonkauksiahan on kyllä tapahtunut iät ja ajat vessoissa, puistoissa ja ties missä. Panokoppi on siihen varmasti mukavampi vaihtoehto.

Itse en kaipaa panokoppeja pätkääkään, mutta ei pidä tuomita toisten mieltymyksiä. Jonkun homofobin mielestä ihan homoilukin jo on kuvottavaa, rinnastaisin tämän "panokoppifobian" siihen.
Minusta jokainen voi olla menemättä sinne koppeihin ja voihan niillä olla jotain käyttöä joidenkin mielestä...
Ja jos aikanaan luki maman sivuilta mitä vuosien varrella oli mamankin vessoissa sattunut,niin kai se joidenkin mielestä "kuuluu " asiaan. Kerroin muuten kaverille joka on sinkku että nyt sun ei tarvitse viedä töitä kotiin=).

Selvyyden vuoksi toivon että moiset kopit puretaan pian pois ja alueelle kehitetään jotain muuta toimintaa.

Onkos tänään Herccun avajaiset?
Se on kyllä totta että suurimmasta osasta Euroopan homobaareista löytyy dark room.

Ja voi olla että Hercun ikäraja on taas pokesta kiinni.. Katso: Dtm:n poket -keskustelu.
Hyvä kun viralalinen ikäraja on noussut. Eilen ainakin oli todella kivaa porukkaa. Ikähaarukka 18-55. Siis nuoremmatkin pääsee, mutta ikärajalla ravintola voi rajoittaa esim teiniheterot ja lepakot paikan ulkopuolelle.

Muutenkin uusi Herkku oli kiva yllätys. Tehty lyhyessä ajassa paljon. Nyt on oikea gayclub..... Eikä ne kopit haittaa. Ne on siellä takana. Siellä käy ne joita kiinnostaa, minua ei ainakaan haittaa. En etes muistanut niiden olemista.
Herkun uusi tyyli järkytti mutta hetken ihmeteltyäni totesin
paikan olevan juuri sopivan syntisen kitch paskaa

(kävi kyllä mielessä että onko herkku matkimassa mamaa mutta who cares?)

miinus , musa oli liian lujalla

plussaa tulee diskovalojen jännittävästä sijainnista

suhteellisen neutraali ei nyt niin pimeistä huoneista(siellä ON valot!)
En tiedä, kuka matkii ketä, mutta noista linjanvedoista tulee jostain syystä näin vaalien jälkimainingeissa mieleen suomalaisten puolueiden profiloituminen. Muutama ote kummankin kilpailijan webbisivuilta:

Hercules: "pohjoismaiden vilkkain gayklubi"
Dtm: "Skandinavian suurin gaykahvilan, -diskon ja -yökerhon yhdistelmä"

H: "Helsingin yöelämän rento edelläkävijä"
D: "suunnannäyttäjä Helsingin klubielämälle"

H: "aikuisten miesten kohtaamispaikka"
D: "eurooppalainen tanssivan gaykansan kohtaamispaikka"

H: "viikon jokaisena päivänä … kaupungin parhaat bileet"
D: "erityisesti viikonloppuisin kaupungin parasta menoa"

H: "estradi on vapaa huippuesiintyjille, suosituille bändeille ja erilaisille show-esiintyjille"
D: "monipuolista ohjelmaa tasokkaasta drag showsta kupliviin vaahtobileisiin"

APUA! Taidanpa tästä lähteä Mannssiin…
Kävimme eilen uusitussa Herculeksessa, ja kyllä loksahti suu auki. Meiltä kaikilta. Odotin jotain pientä puunausta, mutta paikkahan oli tehty kokonaan uusiksi – vieläpä erittäin onnistuneesti. Olen Ripan kanssa samaa mieltä, että nyt paikka on oikea gayclub. Erikoisplussa tanssilattialle, jonka valot on sijoitettu todella hauskasti lattiatasoon. Toinen plussa deejiille, joka soitti paikalla olevalle just-rekisteröityneelle parille hitaan! Oli kuin 80-luvulla, kun tanssibiisien keskellä soi hitaita kutukappaleita. Voi vau. Olipa hauska ilta ja erittäin hienosti tehty remppa!
Moi!
Mä en oo darkeissa käynt mutta ei se mua ainakaan haittaa
missään paikassa.
Euroopassa niitä on lähes jokaisessa paikassa ja oli vain ajan kysymys milloin ne tulee tännekkin.
Parempi darkit kuin se että nussitaan vessoissa.

Eihän kenenkään ole pakko mennä darkkiin ja hombressa se on sellaisessa paikassa että sinne pitää todella "eksyä" jos sinne haluaa.

Mun puolesta käyköön ne jotka niitä tarvitsee.
Mä oon sitä mieltä että DTM on kyllä aika tylsä paikka varsinkin viikolla jos siellä on 20-30 ihmistä niin tunnelma ei voi todellakaan olla kovin eurooppalainen.
Paikka sinäänsä on siisti mutta samat ns virheet on vedetty mukaan entisestä paikasta.
On ihmeellistä laitetaan niin iso paikka pystyyn että on pakko vetää lähes kaikki sisään mitä kadulla kävelee jotta pysyttäis pystyssä. Jos käy paljon ulkona niin on kyllä huomannut että porukka on alkanut siirtyä takaisin herkkuun ja aika moni sanoo että ei paljon kiinnosta jonotella jos jonossa suurin osa on hetskuja.


Nähtäväksi jää herkun remppa jos se on onnistunut niin aika moni varmaankin siirtyy sinne asiakkaaksi.
Tuli eilen käytyä hercussa ja täytyy sanoa ettei se kyllä häpeä mamalle mitenkään.
Reppa on tosi onnistunut vaikkakin vielä kesken...
Yksi on kyllä varma , valot on valovuoden edellä mamaa tai oikeastaan parannettu painos annankadun valoista.
Sohvat oli samankaltaiset kuin mamassa mutta nahkaa , joten ei ole pelkoa että mahd. siihen kaatuneet juomat imeytyy omiin pöksyihin.
Jotenkin jäi sellainen vähemmän teollinen meininki kuin mamassa.
Parasta on se että nyt on hesassa kaksi samantasoista paikkaa jossa molemmissa on kiva käydä.
Ongelmahan on se että dark roomeissa käy vain ne rumimmat jotka ei muuten saa.
Asun Turussa, jossa paikallisessa homopubissa on dark room. Kaamean näköistä porukkaa siellä pyörii, ylijäämät puistosta ovat saaneet uuden kodin...

Ikävää, koska Turussa pyöri vuosikaudet tyylikäs homopubi/disko Jack´s and Mike´s. Mutta kun se lopetti ja vain miehille suunnattu homopubi tuli tilalle niin koko paikka on todellinen freak-show, ja dark roomin asiakkaiden "taso" on VOI LUOJA!
No mä en nyt nii diggaa kummastakaan mestasta mut toi Mikan "tavoille oppineet sitten bilettää Hercussa". My ass...musta siellä on aina ollu viel karseempii tyyppei ku DTM:ssä.Aina on joku peelo tarttumas perseeseen kii vessas. Etten nyt menis sanoon, mä en herkkuun mee, jotai hikisii panokoppei, ei ihan mun toive illalta.
”toi Mikan "tavoille oppineet sitten bilettää Hercussa". My ass...”

Mukava huomata, että näitä heittoja luetaan.

Olen edelleen äimän käkenä Herkun remontista ja kyllä täytyy sanoa, että kutukopit ovat saaneet kohtuuttoman suuren painoarvon keskustelussa. Eihän niitä edes huomaa, jos ei ehdoin tahdoin seikkaile perimmäiseen nurkkaan. Lauantaina kopit olivat vain piristävä puheenaihe siinä remontin äimistelyn lomassa. Enkä usko, että kukaan lähtee Herkkuun koppien takia. Suorasukaisen seksin harrastamiseen löytyy Helsingistä niin paljon muita paikkoja; Laakso, Mäntymäki, Porvoon motari, Vogue, Ruusu ja mitä ne kaverit nyt ovat kertoneet. Kopit lienevät joillekin vain kirsikka kermavaahdon päällä. Tai rusinat pullassa. Tai jotain.

”musta siellä (Herkussa) on aina ollu viel karseempii tyyppei ku DTM:ssä”

Samat tyypithän näissä pitkälti seikkailevat. Ja mikä yhdelle on karsee on toiselle kiva 34-kesäinen ukkeli.

Mutta oikeasti olen tyytyväinen DTM:n ja Herkun linjanvetoyrityksiin (ja nyt tarkoitan mm. ikäprofiilia, en niitä koppeja). Kivaa kun on valinnanvaraa!
Minä EN ole karsea ällö tyyppi pikemminkin minä pidän karseana sellaista joka kehtaa arvostella toisten ulkonäköä.

Hävetkää!

Onneksi te ylihuolitellut-blondi-pakkeli-pvc perseet pysytte Mamassa

Ja muuten minä en ikinä olisi hiplaamssa mitään joka näyttää etäisesti mieheltä
Herkussa on hassuinta tällä hetkellä se, että sisustus ei ole missään linjassa yleisön kanssa, joka kuuluisi ulkoisen olemuksen perusteella enemmänkin Zetoriin =)))
So? Ja sun jutun pointti on?

Kävin eilen viimeistä kertaa elämässäni Mamassa ja nyt loppu mun käyminen...alaikäisiä ja naisia enemmän kuin laki sallii
Alaikäiset (siis alle 18 v) eivät missään tapauksessa ole ok, ja mikseivät homonaiset (siis lesbot) olisi ok? Eihän Mama mikään miesten yökerho ole.
Mikä niitä herroja oikein sapettaa siinä että naiset käy samoissa paikoissa?! Sen kyllä ymmärrän jos sinne yläkertaan tehdään joku 'only women'-karsina, johon aijät ei saa mennä. Muuten en.
No voi kauhee, on se niin väärin että naiset saa käydä bilettämässä ja vielä kaiken lisäksi Mamassa. Mutta eipä hätää, restauroitu pappaklubi on avoinna ja siellä ei naiset eikä nuoret häiritse ja kun flaxi ei käy, niin sinne vaan perälle pimeään ja homma hoituu!
Tää on muute tosi kiinnostava aihe tää Stadin homoloitten vivahde-erot. Tästä vois vaikka elämäntyönsä tehdä!
no niin on mielenkiintosta ainakin näin uteliaalla heterolle. kyllähän paikkojen ulkonäöstä ja viihtyisyydestä löytyy monenlaista mielipidettä ei siinä mitään. sitä mä kyllä vähän ihmettelen miten monet keskutelijoista kiinnittää huomiota ravintola-asiakkaiden ulkonäköön, tai tasoon niinkun jossain viesteissä oli. tunnen muutaman homomiehen ja ne on musta mukavia ja suvaitsevaisia tyyppejä, yli kolmekymppisiä tavallisen näköisiä kavereita. eivät kuulemma juurikaan käy noissa paikoissa, enkä kyllä enään yhtään ihmettele. noista keskusteluista saa sellaisen kuvan että homot menee ravintolaan ei niinkään viettämään hauskaa iltaa tai tutustumaan uusiin ihmisiin vaan arvostelemaan toistensa ulkonäköä. kumpi muuten on se onnistuneempi ilta sitten se jos kaikki muut on "aivan hirveitä" ja tuntee itsensä hyväksi ja kauniiksi vai se että muu seura on niin "tasokasta" että niitä katselee ilokseen mutta huomaa itse olevansa siitä vähemmän tasokkaasta päästä?
Kävin kuin kävinkin Herkussa paikkaa tutkimassa.
Se todella on kokonaan uusittu ja vieläpä hyvin, lattiasta kattoon asti. Tila näyttää entistä valoisammalta, mutta tilaratkaisujen ansiosta jo pienempi yleisömäärä täyttää ravintolan mukavasti.
Entisiä baareja ei ole, ne on uusittu kokonaan,valopöydät ovat Maman jo vanhahtavia vastaavia paremmat.
Mustat upottavat nahkasohvat ja oikeankorkuiset pöydät, vaikka matalat, ne ovat mukavia (vrt Mama)
Diskovalot on sijoitettu erinomaisen jännästi, mutta tuppaavat tietyissä paikoissa häikäisemään.
Tosin sitä ne tekevät Mamassakin, jonka valot ovat nykyään huonommat.
Dj:n sijoittelu on ottanut oppia vanhan Maman ylätasannesijoittelusta ja Dj onkin "turvassa" korkealla katon rajassa.
Perällä ketjuverhon takana on vain miehille omistettu alue, ja ovien takana olevat pimeät huoneet eivät häirinneet ketään. Ne on hakemalla haettava sieltä.
Nykyään Herkussa pystyy myös kruisailemaan, kierto entisen keittiön kautta on tehty rakennemuutoksilla helpoksi.
Ravintolassa ei kertaheitolla pysty toteamaan miten paljon siellä on ihmisiä, on kierrettävä. (Vrt Mama)
Erikoisia ja kiehtovia ovat myös baarien taustat..
Täydet pisteet Herkun uusimisesta.. tosin yleisö ei tunnu olevan yhtä trendikäs kuin itse ravintola nyt.
Joo. Trend sano kyl just niinku asia on ja vei sanat suusta. Harmi ettei siel käy vähän ¨mielenkiintoisempaa¨ jengii, (missä nekin sitten lienee ), enkä usko et ainakaan ikärajan nostaminen auttaa asiaan näin 24 v viikonloppuhomon silmin. Toivottavasti siellä vielä homma lähtee kulkee niin olis mukava vaihtoehto paikka mamallekin.
Kyllähän tää homoravintoloiden meno on muuttunut tässä muutaman vuoden aikana mitä olen paikoissa kulkenut. Mutta muistakaamme että raha ratkaisee kaiken !!!! Miksi kaikki muuttuu.. mikään ei pysy tietyssä linjassaan. Olisi kuitenkin mukavaa että ravintoloissa mm. Hercules ja Dtm panostettaisiin asiakaspalveluun ..... ettei yrmeät ja itseään täynnä olevat homo työntekijät pilaisi yleistä fiilistä. Toki täytyy myöntää että kyseisissä paikoissa on muutama valopilkku asiakaspalvelussa ... Niin ja sitten on Room ja Hombres siellä ainakin jokainen maksava asiakas on tärkeä .... ja siellä osataan palvella ja olla iloisia ... hmmm pitäisiköhän ... näiden suurempienkin ottaa mallia pieneistä ... missä on iloisen ja ystävällisen asiakaspalvelun lähtökohdat Herculeksella ja Dtm:llä Kysympä vaan .... Linjan vetoja tarvitaan mutta on todellisen epämielyttävää jakaa ihmiset mm. lauantaisin kahden kerroksen väkeen eikö me olla kuitenkin yhtä suurempaa ja suurenevaa vähemmistöä ..... Love, Peace........
Hercussa ja Mamassa on esim. kiireaikoina väkisinkin erilainen "rytmi" ja näin ollen joskus asiakkaalle jää valitettavasti mielikuva huonosta tai tylystä palvelusta, vaikka näin ei missään nimessä olisi ollut. Mielestäni palvelu on hyvää ja asiallista silloin, kun se toimii.