Elämämme miehet - Osa IV: "Turnajaiset tulevat, oletko valmis?"
Kävellessäni kohti Dtm:aa mietin, mitä Joonas oli sanonut. En oikein voinut syyttää tapahtuneesta muuta kuin omaa naiiviuttani. Olinhan itse käyttäytynyt aivan blondisti, vaikka kyseessä oli yksi maailman vanhimmista tarinoista: tyttö ihastuu poikaan, tyttö juo alkoholia, tyttö uskaltautuu pyytämään poikaa kanssaan treffeille, poika kauhistuu, juoksee homobaariin poikaystävänsä kainaloon eikä uskalla kertoa tytölle poikaystävästään. Tai no, ehkei maailman vanhin tarina, mutta aika mukava muunnelma siitä. Varsinkin, kun lisätään tähän se, että poika aivan turhan sinisilmäisesti luulee, ettei tytön pyyntö sisällä mitään muuta kuin tavallisen kahvilla käynnin.
Olin aivan varma, että nyt minun olisi kerrottava koulukavereilleni itsestäni, vaikken vielä edes tuntenut heitä erityisen hyvin! Ja entä miten Sari reagoisi? Käyttäytyisikö hän kuin pahimmatkin draamakuningattaret ja valittaisi teatraalisesti kaikille, kuinka minä olin häntä kaltoin kohdellut ja hyväksikäyttänyt ja muutenkin paha ihminen. Baariin päästyäni join liian monta Long Islandin jääteetä unohtaakseni maailman pahuuden.
Seuraavana aamuna heräsin alasti alastoman poikaystäväni vierestä krapulaisena ja kylmissäni, sillä Tero oli kahminut kaiken peiton itselleen. Krapula, joka voi minua huomattavasti paremmin sinä lauantaiaamuna, oli aivan jumalaton. Mutta ei auttanut itku markkinoilla; ylös oli noustava ja suunnistettava keittiöön hakemaan lasillinen tuoremehua ja burana. Ne olivat parhaat mahdolliset krapulanpoistolääkkeet, vaikka lääkärit sanoivatkin aivan muuta. Siis buranasta. Tosin juuri sillä hetkellä en jaksanut miettiä, mitä lääkärit sanoisivat, heillä ei varmasti ollut päässään ahkeraa laumaa kääpiöitä hakkaamassa vasaroillaan pääkoppaa rikki. Kittasin kurkustani alas puolisen litraa mehua ja buranan. Kuulosteltuani hetkisen mahaani ja todettuani, ettei sillä ollut mitään mehua vastaan, kömmin takaisin makuuhuoneeseen nyhtämään peittoa pois Terolta ja nukkumaan vielä hieman lisää.
Seuraavan kerran avasin silmäni vasta kahden aikoihin iltapäivästä. Tero tuijotti minua ja hänen kätensä olivat aivan jossain muualla kuin ympärilläni. Tai ainakin hänen toinen kätensä oli jonkun minuun kuuluvan ympärillä. Krapulapäivä ei enää tuntunut aivan yhtä sietämättömälle kuin mitä se oli aamusta tuntunut.
Myöhemmin, noustuamme sängystä, kerroin Terolle kaiken edellisenä iltana tapahtuneen.
"Oma blondikultani", Tero totesi silitellessään minua, "Tiedäks, että voisin alkaa vallan mustasukkaseks, kun kaiken maailman naiset koittaa sua iskee ja viedä pois multa."
Koetin luoda häneen sellaisen ilmeen, joka kertoisi, ettei asia minusta ollut ollenkaan niin huvittava, mutta ilmiselvästi en onnistunut. Jonkin aikaa Tero jaksoi jatkaa samalla leikkimielisellä linjalla, mutta vakavoitui keskustelemaan asiasta kunnolla huomatessaan sen toden teolla ahdistavan minua. Tero kertoi, kuinka hänellä oli edellisessä työpaikassaan ollut jonkin verran ongelmia sen jälkeen, kun hänen työkaverinsa olivat saaneet tietoonsa asioita Teron yksityiselämästä.
"Kyllä mä tiesin, ettei niitten puheista kannattas välittää", hän sanoi, "ne ny oli semmosii keski-ikäsii, mahakkaita machomiehii, jotka kerto toisillee päivästä toisee härskejä vitsejä ja homovitsei. Joka kuukautisiin saunailtoihin piti mennä aina sillä mielellä, että tänään otetaan 'hyvien tyyppien' kanssa känni ja kerrotaan taas kerran millaisista misuista ja daisareista pidetään ja sit ollaan taas niin sovinistii, että."
Teroa ilmiselvästi edelleen inhotti ajatuskin heistä. Tyydyin olemaan tyytyväinen, etteivät minun koulukaverini olleet ainakaan noin pahoja. Tietenkin me olimme joukossa heitelleet kaikenlaisia vitsejä, joista pahimmat olisivat varmasti saaneet feministit suuttumaan ja hakkaamaan meitä käsilaukuilla otsaan. Tuollaiset vitsit olivat tosin tulleet mukaan kuvioihin vasta, kun olimme oppineet tuntemaan toisemme sen verran hyvin, että suunnilleen tunsimme toistemme huumorintajut. Tero sanoi, ettei minun vielä kannattaisi kertoa itsestäni heille, mikäli vain voisin olla sitä tekemättä. Hän kertoi tehneensä edellisen työpaikkansa kanssa sen virheen.
"Jossain vaiheessa kaapista tulon jälkeen mä huomasin, että mut jätettiin aika tehokkaasti pois kaikista saunailloista. Mut ei se sinänsä mua haitannut, eipä tarvinnut ainakaan miettiä jatkuvasti, millaset tisut tällä kertaa oli in. Se alko jurppiin, kun ne ei sitten enää viitsineet mulle suuremmin työpaikallakaan puhua. Ainoot asiat mitä mulle kerrottiin oli täysin vaan töihin liittyviä juttuja ja yleensä nekin keskustelut mä sain alottaa. Ja sitten kun jouduin kyselemään neuvoja, niin vastaukset oli tyyliin: 'No, me luultiin, että sä jo osaisit tehdä tollaset yksinkertaiset jutut, mutta ilmiselvästi oltiin väärässä tänkin jutun suhteen.'"
Pahin ja viimeinen tapaus, jota Tero ei enää ollut jäänyt kuuntelemaan, oli kun eräs hänen työkaverinsa oli todennut: "Kuule Tero, täällä työkoneiden ohjeet pidetään kaapeissa. Ihan niin kuin muutkin niihin kuuluvat asiat." Se oli ilmeisesti ollut muiden kuulijoiden mielestä hyväkin vitsi, koska sieltä täältä oli kuulunut hiljaista naurahtelua.
Olin mielestäni oman asiani kanssa täysin umpikujassa. En voisi mennä sanomaan Sarille: "Sori, en mä voikaan lähteä sun kaa sillai kahville, ku ajattelit. Mä seurustelen."
Olin aiemmin kertonut koulukavereilleni, ettei minulla ollut tyttöystävää ja nyt jos kertoisin Sarille seurustelevani, niin hän osaisi varmasti laskea yhteen yksi plus yksi. Mietin jopa, että kertoisin hänelle suoraan olevani homo, pääsisinpähän ainakin tästä tilanteesta eroon. Toisaalta en vielä tuntenut koulukavereitani niin hyvin, että olisin halunnut mennä tekemään sen. Vaikka olinkin päättänyt olla salailematta omaa seksuaalisuuttani, niin en halunnut silti juosta kaikkialla kailottamassa: "Hei kaikki! Olen Lari ja olen homo!" Sekään ei ollut minua. Minua ei myöskään miellyttänyt ajatus, että olisin suudellut Teron kanssa kiihkeästi vaikkapa Rautatieasemalla. Saatoimme toisinaan ratikassa tai leffateatterissa vaihtaa pikaisen suukon, mutta ei mitään sen suurempaa. Eikä sen muuta tarvinnut ollakaan. Se oli sellaista arkipäiväistä läheisyyttä, johon ei tarvittu kynttiläillallisia, viulumusiikkia tai mitään muutakaan ylitsevuotavaa romantiikkaa. Se vain tuntui sellaiselle tavanomaiselle elämälle, jota kaikki pariskunnat tuntuivat elävän. Ja samalla se oli minulle keino raottaa kaappini ovea.
Krapulan hellitettyä otteensa meistä pyysimme pari kaveria luoksemme viettämään lauantai-iltaa ja pelailimme heidän kanssaan lautapelejä. He olivat suuntaamassa baariin myöhemmin sinä iltana ja me päätimme lähteä heidän matkaansa.
"On se ihan hyvä, että käyt aktiivisesti baareissa", Tero totesi minulle sunnuntaina, kun olimme saunomassa.
"Miten niin?"
"No mitä mä oon kuullu, ni teekkarit on aika tehokkaita kittaan viinaa."
Heitin kauhallisen vettä Teron päälle.
"Mä en ole teekkari. Musta tulee tavallinen inssi, eikä dippainssi. Ja sitä paitsi, eilenkin join ainakin puolet vähemmän kuin sinä."
"Et muuten varmana! Ja mikä se ero nyt noiden kahden välillä sit muka on?"
"Joinpas! Ero on se, että dippainssit valmistuu TKK:lta ja mä ammattikorkeakoulusta. Vaikka on meilläkin ihan reippaasti näköjään koulubileitä."
"No, sä ilmiselvästi harjottelet tehokkaasti, kun katto menoa eilenki Dtm:ssä."
"Heii, mähän sanoin, etten ollut nyt niin kännissä kuin herra itse!"
"No et kyl joo. Tosin en tienny, että Ritusta pidät niin paljo, että sille pitää mennä ehdottomasti sanoon, et 'oot hyvä jätkä' ja antaan halaus."
"Enkä! Mä en muista niin mitään tuosta. Mä en kyllä enää kehtaa mennä sinne! Pitää varmaan alkaa käydä Lostarissa tai jossain."
Kouluviikon ensimmäinen puoli päivää meni ihan hyvin, vaikka en tiennytkään, mitä sanoisin Sarille perjantaisesta, tosin ei minun tarvinnutkaan. Sari ei puhunut itsekään mitään asiasta, vaikka muuten puhuimmekin porukassa perjantain tapahtumista minkä kerkisimme. Iltapäivällä saimme ensimmäisten kokeiden aikataulut ja koealueita. Se siitä hyvin alkaneesta viikosta. Kokeet eivät vaikuttaneet mitenkään erityisen ihastuttaville.
Jollain tavalla minusta kyllä tuntui, ettei Sari ollut aivan niin välitön kuin tavallisesti. Toisaalta se saattoi johtua siitäkin, etten itsekään osannut olla niin luontevasti, kuin yleensä olin heidän kanssaan tottunut olemaan.
Tunnelma kuitenkin keventyi, kun saimme muuta ajateltavaa. Turnajaiset, koko ammattikorkeakoulun yhteinen, eritoten uusille opiskelijoille suunnattu tapahtuma, lähestyivät vauhdilla. Tutorimme koettivat huojentaa oloamme kertomalla, ettei kyse ollut mistään yläastemaisesta mopotusmeiningistä. Heidän mukaansa Turnajaiset olivat mahtava keino tutustua muihin koulun oppilaisiin ja siellä oli kivoja kisailuja, joista sai palkintojakin. Lisäksi sinne oli tulossa joku yllätysesiintyjä, jota meille ei vielä haluttu paljastaa.
"Ne ei kuitenkaan oo vielä saanu sinne ketään", kuiskasi Joonas minulle.
"Tai sitten ne ei vaan ole halunneet sinne Kikkaa", kuiskasin takaisin.
"Mitäs vikaa Kikassa muka on?"
Kohauttelin olkapäitäni. Vaikka tutor-parat koettivat miten saada meitä uskomaan kyseessä olevan aivan tavallisen illanvieton, aina nousi jostain suunnalta luokkaa kysymyksiä kuten: 'mun isosisko oli HSHO:lla opiskelemassa muutama vuos sitte ja sillon ainaki fuksiaiset oli sellaset, että ne laitettiin juokseen muovisäkeissä ympäri stadii' ja joku oli kuullut, kuinka yhden toimipisteen fuksit oli laitettu syömään jugurttia dildolla. Sekin oli kuulemma tapahtunut hoitsupuolella. Tässä vaiheessa tunsin punastuvani hieman ja hihittelin itsekseni. Kyllähän sellaisen käyttö minulta onnistuisi, mutta ilmiselvästi moni luokallani olevista pojista ei suhtautunut asiaan aivan samalla tavalla. Tutorit koettivat puolustella Turnajaisia viimeiseen asti ja sanoivat, ettei meidän puolellamme sellaista rivoilua harrastettu. Hoitsupuolen opiskelijat olivat muutenkin omalaatuisia ja heidän kieroutuneeseen huumorintajuunsa sellainen sopi. Hetken aikaa mietin, pitäisikö minun olla hoitsupuolella opiskelemassa, sillä mielestäni tuon rasti-idean keksinyt tyttö ansaitsisi kunniamerkin!
Tutoreiden viimein poistuttua luokasta me pujahdimme kahvitauolle puhumaan Turnajaisiin osallistumisesta. Kaipa se oli tapahtuma, jota ei voinut jättää väliin, varsinkin kun taas pääsisin näkemään uuden illanviettopaikan, ravintola Ctrl:n! Eli päätimme osallistua niihin, vaikka hampaat irvessä. Aloimme suunnitella haalareiden hankintaa.
Kerroin myöhemmin Terolle dildo-jutun ja mietimme yhdessä, mitä olisi tapahtunut, jos olisimme joutuneet syöttämään sen jogurtin toisillemme. Tulimme tulokseen, ettei se olisi ollut perheen pienimpien katseltavaa.
"Sori rastivahti, mutta me.. tohon puskaan.. hetki.." Niinpä niin. Sanomista siitä vain olisi tullut - ja puskasta kuuluvia huokailuja.
Tero ei voinut luvata tulevansa Turnajaisiin, vaikka sanoinkin voivani hankkia hänelle opiskelijahintaisen lipun.
"Osasyy", Tero selitti, "on se, että ne on siellä teinihelvetissä."
"Tota, ei se sillon ole sellanen teinihelvetti kun siellä on iso lauma amk-opiskelijoita. Ja onhan Dtm kans tunnettu myös lihatiskinä, mut silti me siellä juostaan jatkuvasti."
Jätimme asian toistaiseksi hautumaan.