Elämämme miehet - Osa III: "Perjantai-illan huumaa"

(c) Kalle Reijonen

     Saatuani viimeisenkin muuttolaatikon sisälle asuntoon, alkoi vihdoinkin tuntua, että muutto olisi voiton puolella. Olimme sopineet Teron kanssa jo aikaisemmin, että kalustaisin ensin oman huoneeni, laittaisin siellä kaikki järjestykseen ja vasta sen jälkeen alkaisimme muuttaa asuntoa yhteiseksi kotikoloksemme.
     Tavaroiden purkaminen paikoilleen ja huonekalujen kasaaminen oli lasten leikkiä niiden raahaamisen jälkeen. Hitaasti huoneeni alkoi järjestyä ja näyttää asumiskelpoiselle ja iltaan mennessä olin saanut sen pääpiirteittäin kuntoon. Seuraavana päivänä sain viimeisetkin tavarat paikoilleen. Katselin tulosta tyytyväisenä. "Kerrankin se on siisti", olisi äitini luultavasti todennut, jos olisi huoneeni nähnyt. Ihan kuin muutama kerta vuodessa tapahtuva suursiivous ei muka riittäisi! Seuraavaksi pitäisi sopeutua tavalliseen arkielämään uudessa kaupungissa.

     Vatsanpohjassani tuntui nyt hieman ontolle, kun olin jo muuttanut. Vanhempani eivät olleetkaan lähinaapurissa, vaan heidän luokseen oli matkaa useampi sata kilometriä. Minun oli nyt pakko itsenäistyä. Enää ei olisi mahdollisuutta juosta äidin helmoihin kun maailma näyttäisi nurjan puolensa. En kuitenkaan pitänyt sitä pahana asiana. Pakkohan jokaisen on itsenäistyä ennemmin tai myöhemmin. Olin valinnut sen 'ennemmin' -vaihtoehdon ja muuttanut pois kotoa jo kahdeksantoistavuotiaana saatuani opiskelupaikan. Ja muutenkaan elämä Karstulassa ei ollut minua varten. Nyt, uuden vuoden alkaessa tunsin olevani valmis kääntämään uuden sivun elämässäni.

     Muutto itsessään oli sujunut ilman suurempia ongelmia ja melkein kaikki uudet naapurini olivat ymmärtäväisiä. Muutamat heistä onnittelivat minua hyvän kämppiksen valinnasta nähtyään mihin asuntoon olin tavaroita kantamassa. Heidän mielestään Tero vaikutti "kunnon pojalta", eikä hän tiettävästi pitänyt suurempaa meteliäkään asunnossaan. Muutamat asukkaat nurisivat, että nyt oli muutettu jo kahtena peräkkäisenä päivänä ja talossa ei ollut kuin yksi hissi. Eniten asiasta nurisi eräs vanha pariskunta, joka ei voinut ymmärtää, miksi nykyajan nuoret muuttivat jatkuvasti. Heidän mielestään nuorison tulisi vakiintua, asettua aloilleen ja hankkia säädyllinen elämä, kuten hekin olivat aikoinaan tehneet. He muistivat muistuttaa minulle myös, kuinka ennen vanhaan tavarat kannettiin portaita pitkin, että vanhemmat ja huonojalkaisemmat pääsivät kulkemaan hissillä yläkerroksiin. Olin huomauttaa, että ennen vanhaan hissitkin olivat kanikoppien kokoisia eikä niihin mahtunut tällaisia kuormia. Sen sijaan tyydyin muuttolaatikkoa kannatellessani hymyilemään heille kohteliaasti ja lupaamaan, että koettaisimme saada muuton valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

     Olin pyrkinyt sisustamaan huoneeni sellaiseksi, että se olisi mahdollisimman rauhallinen ja että siellä olisi hyvä opiskella. Toisen kirjahyllyni olin jättänyt olohuoneeseen, jotta huoneeni ei olisi muuttunut varaston näköiseksi. Huoneeni täytyi näyttää asutulle, vaikka en siellä suuremmin aikaani viettänytkään. Nukkumisesta puhumattakaan. Pääasiassa nukuimme yhdessä Teron sängyssä niitä muutamaa yötä lukuun ottamatta, jolloin hän joutui heräämään aikaisin töihin.

     Koulun alku jännitti minua. Mitä lähemmäksi se tuli, sitä enemmän se minua vaivasi. Tällä kertaa se ei ollut samanlaista kuin palaaminen lukioon kesäloman jälkeen. Se ei ollut edes samanlaista kuin lukion aloittaminen yläasteen jälkeen oli. Tällä kerralla vastassa oli aivan uusi ympäristö ja ihmiset, joiden kanssa pitäisi tulla toimeen.
     Vaikka Tero ei opiskellutkaan Tekulla, hän koetti saada minut uskomaan, ettei se olisi niin paha paikka kuin kuvittelin. Koulun alettua huomasin hänen olleen oikeassa. Olin luullut suurimman osan opiskelijoista olevan teiniviiksisiä, flanellipaitoihin ja farkkuihin pukeutuvia juntteja, joiden kanssa minulla ei olisi mitään yhteistä. Totuus oli kuitenkin toinen. Suurin osa luokkalaisistani pukeutui kanssani samalla tyylillä eivätkä ajatusmaailmammekaan näyttäneet olevan heti törmäyskurssilla.
     Parin ensimmäisen koulupäivän aikana varsinaista opiskelua ei vielä ollut. Päivät kuluivat uusiin tiloihin ja ihmisiin tutustuessa, tutoreiden ja opettajien pitäessä erilaisia infoja tärkeistä asioista ja kirjoista. Hämmästyttävää oli, että heidän versionsa näistä tarpeellisista asioista ja kirjoista menivät joskus aika tavalla ristiin. Kauhistelin myös meille jaetun ensimmäisen periodin lukujärjestyksen sisältämää matemaattisten aineiden määrää. Sillä hetkellä olin aivan varma, etten koskaan tulisi valmistumaan!
     Matkalla erääseen infotilaisuuteen, josta olin jo sillä hetkellä myöhässä, törmäsin kahteen samassa ryhmässä aloittaneeseen opiskelijaan. Totesimme olevamme hieman eksyksissä ja päätimme yhdessä suunnistaa saliin, jossa info pidettiin.
     Tunnin jälkeen etsiydyimme kahvilaan, jossa voisimme keskustella paremmin kuin tunnilla olimme voineet. Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkän aikaa ja juttumme olivat sen mukaisia. Liekö kyseessä ollut kovaäänisyytemme vai juttujemme taso, mutta saimme välillä ainakin puolen kahvilan huomion osaksemme.
     Kuultuaan, että olin vasta muuttanut Helsinkiin, Bea ja Sari olivat välittömästi huolissaan, miten osaisin tutustua paikalliseen baarikulttuuriin. Pieneen porukkaamme liittyi myös yksi poika. Kun Joonas kuuli, mitä tytöt olivat suunnittelemassa, hän oli heti mukana. Tytöt aikoivat raahata minut baarikierrokselle heti kunhan alkutohina koulun osalta olisi ohitse.
     Ensi alkuun epäröin lähteä heidän kanssaan minnekään, tiedä miten sekin ilta vielä päättyisi. Olin jo ehtinyt kuulla tarinoita, kuinka työporukassa lähdettiin viettämään esimerkiksi pikkujouluja ja sitten joku vitsinikkari keksii mielestään mahtavan idean: "Hei! Mennäänkö homobaariin, vaikka siihen Dtm:ään!" Ja kun et kuitenkaan voi olla porukan nuivanaama, joudut roikkumaan heidän matkassaan. Siitä seuraa, että törmäät noin viiteenkymmeneen tuttuun, jotka juuri sillä kerralla haluavat halata sinua ja muistuttaa siitä, etteivät ole nähneet sinua ikuisuuksiin ja mitä sinulle ja poikaystävällesikin kuuluu. Selittele siinä sitten työkavereille kummallisista yhteensattumisista. Ai mikä poikaystävä? No onhan minulla niitä tyttöystäviäkin joka sormelle ja sehän on vain kielikuva. Hermostunutta naurua.

     Aikansa maaniteltuaan tytöt ja Joonas saivat minut ylipuhuttua. Päätimme lähteä baarikierrokselle seuraavan viikon perjantaina. Sovimme myös, ettemme pidä etkoja kenenkään kotona, vaan lähdemme suoraan baariin. Mietin, miten jaksaisin käydä monessa baarissa, varsinkin heterobaarissa, kun olin aina ennen ollut vain yhdessä yhden illan aikana.
     "Kuulkaas kahelit", ehdotti Bea, "vaikka meidän koulupäivä loppuu silloin yhdeltä, mä oon sitä mieltä, ettei me lähdetä siitä suoraan tekeen sitä baarikierrosta, kun sitten ekat sammuu jo joskus yheksältä ja siit ei tuu yhtään mitään."
     "Joo, se vois olla ihan hyvä idea", sanoin, "mä olen kuitenkin se, jonka saa ensimmäisenä työntää taksiin ja laittaa kotiin nukkumaan. Sitä paitsi, sitten sais vietyä koulutavaratkin pois ja vaihdettua vaatteita."
     "Monelta me sitten nähdään - ja missä?", kysyi Joonas.
     "Kyllä me vielä sut saadaan koulutettua juomaan kunnolla", Sari sanoi minulle, "Tota, nähtäiskö sit vaikka joskus kuudelta assalla? Vois käydä ekana haukkaamassa jotain?"
     "Joo! Kuudelta on sopiva, ehdin viedä muksut ja miehen kotiin ja opettaa niille kuinka mikroruuat lämpiää näppärästi, kun äiti on häppäämässä koulukavereiden kanssa."
     "Eihän me mennä sit istuun jonnekin Sporttiin koko illaks", kysyi Joonas.
     "Jooei. Käydää vaan juomas yhdet ja sit mennää muualle", Sari totesi.
     "Mihin muualle sit me mennää", Joonas kysyi.

     Tässä vaiheessa jäin pois keskustelusta. Joka kerta, kun minulta kysyttiin mielipidettä paikan suhteen, olin tietämättömän välinpitämätön ja sanoin, että asia oli minulle aivan sama, kun en paikkoja tuntenut. Se meni täydestä. Joonas tosin jossain vaiheessa totesi, että pitäisihän minun nyt tietää edes jotain Hesan menomestoja, olin kuitenkin jo sen verran monta viikkoa kaupungissa asunut. Koko ajan pelkäsin, mitä joku voisi saada päähänsä ehdottaa, vaikkei ollutkaan pikkujoulukausi. Ja kas...
     "Hei! Jos mentäiski katsoon, millanen mesta se Don't Tell Mama oikeen on", Joonas kysyi.
     "Ai niinku täh", Bea sanoi, "Mitä me siellä?"

     No niin. Tulihan se sieltä. Eikä Joonas edes ollut humalassa. Ja hänellä oli tyttöystäväkin. Mielessäni vain pyöri se kohtaus, missä kaverini halailisivat minua. Se ei edelleenkään miellyttänyt minua ja en edelleenkään ollut valmis tulemaan koulukavereilleni kaapista. Olin tuntenut heidät vasta niin vähän aikaa.

     Onneksi minulta ei nyt kysytty mielipidettä, sillä minusta tuntui, etten olisi voinut vastata mitään, mikä ei paljastaisi minua edes jollain tavoin. Jos olisin sanonut siihen "ei mennä", he olisivat tienneet minun tietävän sen olevan homobaari ja mielestäni se oli sillä hetkellä sama kuin olisin sanonut heille: "ei, olen jo käynyt siellä ja haluan nähdä muutakin." Ja jos olisin vastannut siihen: "joo, mennään vaan", ajattelin, että he ajattelisivat minun olevan vähintään bisse, koska haluaisin mennä homobaariin. Tiedän kyllä, etteivät ajatukseni olleet sillä hetkellä järin rationaalisia.
     "Ei kai me sinne mennä", Sari sanoi, "Onhan siellä aika paljon ihan kivan näköisiä kundeja, mutta mulla on aivan liian samanlaiset intressit kuin niillä. Ja kuitenki ne kuolais vaan teitä eikä ollenkaan mua tai Beaa."      Hihittelin hieman.
     Ilmeisesti Sari oletti, että en tiennyt, minkälainen paikka Dtm oli, koska hän selvitti sitä minulle: "Se Don't Tell Mama on sellanen homopaari. Oon siellä kerran kavereiden kanssa käyny. Eikä mulla mitään homoja vastaan ole, ne on pääasiassa ihan kivoja. Ja se mestakin oli ihan kiva, hyvää bilemusaa soittivat."
     "Joo, homot on kyllä ihan hyviä jätkiä", totesi Joonas, "vaikkakin ne kyl käy heti mun kimppuun ku oon näin komee. Teille kyl saattais tulla joo vähän yksinäistä."
     Jatkoin hihittelyäni ja Bea aloitti kanssa.
     "Musta vaan välillä tuntuu sille, että ne Don't Tell Mamassa hilluvat homot on hieman kummallisia", Sari sanoi.
     "Kuinka niin", kysyin.
     "Sen kerran kun siellä kävin, niin naisten vessan puolella tuli vastaan pari kundia, jotka piti jotain ihme torikokousta siellä. Mä huomautin niille, että se oli naisten vessa, jolloin ne katsoi mua kummastuneesti, sanoivat jotain sarkastista mun homobaarikäyttäytymisestä, eikä menneet mihinkään. Haloo! Mä kuitenkin olin naisten vessassa, ne oli vaan kanoja. Hetken aikaa musta tuntui sille, että varmaan kohta saan sellasesta pinkistä glitterilaukusta tai puuterihuiskusta otsaan, kun näytin niille vaan kieltä ja sujahdin koppiin kuselle."
     Ilmeisesti Bea ja Joonas jakoivat mielikuvani siitä glitterillä päällystetystä käsilaukusta, koska aloimme kaikki kolme nauraa jutulle aika reippaasti.
     Päätimme siis olla menemättä Dtm:aan ja jatkoimme pohdiskelua sopivasta paikasta. "Eeeei sinne, se on vaan teinimesta", oli yksi kommentti. "Ei kai me tonne, siellä ravaa keski-ikäiset humppatansseissa", oli toinen. Viisain kommentti taisi olla: "Hei! Mitäs jos vaan alotetaan sillä pubikierroksella ja katotaan sitten minne päädytään?" Se sai yleistä kannatusta.

     Nämä uudet koulukaverini olivat kyllä melkoinen lauma. Jos kaikki lukiossa olivat, karkeasti yleistäen, tietynlaisesta ryhmästä tulevia, ei täällä enää voinut sanoa sellaista.

     Bea oli suomenruotsalaisesta perheestä ja asusteli tätä nykyä miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Aiemmin hän oli ollut töissä tilitoimistossa, mutta oli saanut siitä tarpeekseen. Hänellä oli myös ihastuttava huumorintaju. Hän kertoi tulleensa kouluun, että edes joku heidän perheessään osaisi tehdä insinöörin taitoja vaativat työt. Siis yleisen kodinhoidon lisäksi. Häntä hirvitti se, miten hän saisi suoritettua kaikki koulutyöt miehensä ollessa samaan aikaan omissa töissään ja lastensa vielä sen verran pieniä.

     Sari oli juuri lukiosta päässyt, kuten minäkin. Hän oli kuulemma aina pitänyt matemaattisista aineista ja kaikenlaisesta teknisten asioiden kanssa näpräämisestä. Hän oli siis viettänyt koko pienen ikänsä korjaillen kaikkea, kuten kerran isänsä taskulaskimen, joka ei ollut edes ollut rikki. Siis ennen tätä korjauskertaa. Se oli ilmeisesti ollut viimeinen tikki uravalinnalle ja täältähän hän itsensä sitten löysi. Tosin hän ei vielä tiennyt, oliko Stadia kuitenkaan se paras mahdollinen opiskelupaikka. Ensisijaisesti hän olisi halunnut TKK:lle, mutta ei ollut päässyt sinne tänä vuonna. Hän sanoi yrittävänsä sinne ensi vuonna uudelleen.

     Mitä enemmän taas Joonakseen tutustuin, sitä enemmän minusta tuntui, että hän opiskeli aivan väärässä paikassa. Minun mielestäni TeLi ei ollut hänen opiskelupaikkansa. Ennemminkin hän olisi kuulunut esimerkiksi yliopistolle opiskelemaan jotain humanistista. Matematiikka ja fysiikka eivät minusta vain sopineet hänen olemukseensa. Hän välillä tuntui kyseenalaistavan kaiken annetun opetuksen vain kysyäkseen "miksi?". Tällainen filosofinen lähestymistapa matemaattisiin kaavoihin ei vain tuntunut koulussa vallitsevalle yleiselle ajatustavalle. Lisäksi hän harrasti muun muassa latinotansseja, mikä omalta osaltaan kertoi hänen epäinsinoorimäisestä luonteestaan. En olisi mitenkään osannut kuvitella itseäni ketkuttamassa lantiota Copacabanan tanssilattialla.

     Viikko vierähti vauhdilla koulutöiden parissa ja paljonpuhuttu perjantai-ilta lähestyi. Äitini muisti minua puhelinsoitoilla melkeinpä päivittäin. Yleensä puhelut kääntyivät siihen, miten minulla meni uuden kämppäkaverini kanssa ja siihen, voiko siihen Teroon luottaa.
     "Kyllähän minä nyt tiedän, että Tero vaikuttaa ihan kunnolliselle pojalle ja olihan hän käydessäänkin kovin mukava, mutta silti", äitini yleensä sanoi, "Minä en voi ymmärtää sitä, että joku haluaa asua samassa asunnossa toisen, melkein tuntemattoman ihmisen kanssa. Olisimmehan me isäsi kanssa voineet sinua auttaa vaikka yksiön hankinnassa."
     Yritin selittää, että en ollut löytänyt sopivaa yksiötä itselleni enkä jaksaisi nyt sellaista etsiäkään. Usein äitini jätti asian siltä kerralta sikseen.
     Silloin tällöin jouduin jopa vakuuttelemaan äidilleni, ettei Tero vienyt minun tavaroitani. Näillä kerroilla kimmastuin melkein välittömästi ja tulin pariin otteeseen käyttäneeksi niin voimakasta kieltä, että sain Teronkin hämmästymään.
     "Mä en tiennytkään, että sä ees osaat tollaisia sanoja", hän kerran tokaisi ilkikurisesti.
     Minua harmitti, kun jouduin käyttämään kovaa kieltä äidin kanssa puhuessani. Olisi ollut mukavampaa, jos olisin voinut ja uskaltanut kertoa vanhemmilleni, miten asioiden oikea laita oli, mutta ajattelin sen olevan aivan liikaa heidän kestettäväkseen. Olinhan sentään juuri muuttanut pois kotoa.

     Olimme sopineet Teron kanssa, että menisin koulukavereitteni kanssa ulos perjantaina alkuillasta ja myöhemmin laittaisin hänelle tekstiviestin, olisinko mahdollisesti menossa myöhemmin illalla Dtm:aan. En tiennyt, millaisen tekosyyn olisin keksinyt poistuakseni koulukavereitteni seurasta. En ollut hyvä keksimään sellaisia ja mielestäni äidin äkillinen sairastuminen ei ollut tähän tilanteeseen sopiva juttu jo senkin takia, että äitini asui muutaman sadan kilometrin päässä.
     Tero sai vakuutella minulle moneen otteeseen, ettei olisi mikään katastrofi, jos en pääsisi tulemaan. Hän myös käski minun pitää hauskaa koulukavereitteni kanssa ja painotti useasti, että minun piti nähdä muitakin paikkoja kuin Dtm.

     Perjantaina seisoskelin kuudelta Rautatieaseman edessä. Bean ja Joonaksen saavuttua hetkistä myöhemmin, Sari ilmoitti olevansa myöhässä ja ilmoitti saapuvansa vasta noin vartin kuluttua. Sarin saavuttua kävimme syömässä hampurilaisateriat. Syötyämme menimme Sport Academyyn, illan ensimmäiseen etappiin. Baarikierroksemme periaate oli juoda kussakin paikassa vain yhdet ja jatkaa seuraavaan paikkaan.

     Seilatessamme halki keskustan baarien opimme tuntemaan toisiamme paremmin ja illan mittaan keskustelumme taso muuttui syvällisemmäksi. Huomasin kertoilevani heille ajatuksistani aika paljon. Keskustelujen edetessä opin heistä aivan uusia asioita. Jossain vaiheessa Bea kysyi, missä asuin. Kerroin heille HOASin kanssa tapahtuneesta väärinymmärryksestä ja kuinka Tero oli majoittanut minut luokseen ja ettei tarkoitukseni ei ollut muuttaa pois hänen luotaan.
     Olin huomaavinani Bean katselevan minua hieman kummallisesti tätä kertoessani, joten päätin selvittää asiaa enemmän: "Se kämppä on todella kiva kaksio ja näppärällä paikalla, koulumatkaakin ajatellen. Ja mä viihdyn siinä hyvin. Onhan se tietty hieman ahdas kahdelle miehelle, mutta ei se haittaa. Sopu sijaa antaa."
Jatkoin siiderini juomista.

     Myöhemmin illalla laitoin tekstiviestin Terolle, etten tulisi Dtm:aan, koska aloin olla jo aika tuiskeessa ja meillä oli jutut kesken. Olin juuri matkalla vessaan, kun Sari nappasi minua hihasta.
     "Tota, olisko sulla vähän aikaa, ku mulla olis kysyttävää", hän sanoi.
     "Joo. No mitä?"
     "Tota.. tää ei ehkä oo paras mahdollinen hetki kysyy tätä, mut.."
     Sari näytti vaivaantuneelle. Katsoin häntä kysyvästi. Olin hieman liian kännissä tajutakseni mitä oli tulossa.
     "Tota.. Mä vaa ajattelin, et jos voitais vaik nähä täs joku päivä.. käytäis vaikka kaffel, tai jotai?"
     "Joo, miksei voitais", vastasin ja hymyilin. Hän näytti huojentuneelle ja palasi muiden luo.
     Tullessani pois vessasta Joonas yhytti minut baaritiskiltä.
     "No, mistäs te kaksi juttelitte äsken", hän kysyi. Kun kerroin hänelle, mitä Sarilla oli ollut asiaa, hän hymyili.
     "Hm, koskas teillä sitten on ne treffit?"
     Silloin tajusin, mitä Sari oli tarkoittanut ja miksi hän oli näyttänyt niin vaivautuneelle. Selittelin hetkisen Joonakselle, ettei kyseessä ollut mitään vakavampaa. Oltiin vaan sovittu, että nähdään kahvilla joku päivä. Joonas ilmiselvästi ei uskonut minua. Päätin, että oli aika lähteä ja suunnistaa sittenkin Dtm:aan. Siellä ainakin olisin turvassa iskuyrityksiltä, varsinkin kun Tero olisi suojanani. Selitin Joonakselle ontuvasti, että minun pitäisi lähteä. Vanhempani olisivat tulossa kymmenen aikaan ja haluaisin olla silloin edes jonkinlaisessa kunnossa. Kävin sanomassa illanjatkot myös Sarille ja Bealle.

     En todellakaan ollut tarkoittanut illan päättyvän näin. Mihin lie soppaan olin lusikkani käsittämättäni laittanut?

osa 2   |   osa 4