Pinnallisuudesta...

Olen aina vihannut pinnallista kertakäyttöyhteiskuntaa, jossa elämme. Ulkonäkö tuntuu koko ajan muuttuvan yhä tärkeämmäksi. En ole koskaan kokenut olevani pinnallinen tai ulkonäkökeskeinen, vaan olen aina ajatellut että sisin on ainoa tärkeä asia.

No, muutama kuukausi sitten vastasin Deittinetin ilmoitukseen, jossa mies etsi oikeaa suhdetta, ei vain pikapanoja. Vaihtelimme sähköposteja, ajattelimme asioista samalla tavalla ja tulimme todella hyvin juttuun. Päätimme tavata toisemme, ja sovimme etukäteen että ollaan aluksi kavereita ja katsotaan miten homma etenee. Noin viikko sitten tapasin miehen oikeasti.

Tapaamisemme ensihetkestä lähtien tiesin, etten koskaan halua olla tuon miehen kanssa mitään muuta kuin kaveri. Ei hän ollut ulkonäöltään mitenkään ruma, hän oli juuri sellainen kuin oli sähköposteissaan kertonutkin. Tulimme hyvin juttuun keskenämme, mutta en missään vaiheessa tuntenut mitään vetoa häneen. Pahinta on, että toinen osapuoli taisi kiinnostua minusta kaikin tavoin.

Kuten sanoin, olen aina vihannut pinnallisuutta. Onko tämä nyky-yhteiskunta kuitenkin saanut minunkin pääni käännettyä huomaamattani? Onko minustakin tullut ulkonäköä arvostava pinnallinen snobi? Vai onko sittenkin niin, että jokainen hakee loppujen lopuksi tietyntyyppistä kumppania, jonka sisäisten ja ulkoisten ominaisuuksien täytyy miellyttää? Olenko pinnallinen, jos sanon että tapaamani mies ei ulkonäöltään ollut minun tyyppiäni?

Itselleni on käynyt jotakuinkin samoin. 2 tyyppiä deittinetin ilmoitusten kautta tapasin tässä joku aika sitten ja molempien osalta kävi samoin, aluksi sähköpostittelu vaikutti todella kivalta ja oikeantuntuiselta, ja meilläkin oli "selvät sävelet" että aluksi vaan tutustutaan kavereina ja jos jotain tapahtuu niin tapahtuu. Sitten tavatessa tiesin heti että sitä jotain ei tule tapahtumaan, jutustelu sujui ihan hyvässä hengessä, mutta en vaan mieltänyt sitä toista tarpeeksi viehättäväksi live-tilanteessa. Treffit netin kautta on mielestäni juuri siitä syystä todella pyllystä. Vaikka kuinka hyvä olisi kirjoittamaan, ei se anna todenmukaista kuvaa ihmisestä, vain viitteitä siitä.

Itse en koe että olisin mitenkään erityisen pinnallinen rankatessani nämä tapaamani ihmiset epäsopiviksi itselleni. Sanokoon kuka tahansa mitä vaan, mutta mielestäni kiistämätön totuus on että vaikka se sisin onkin tärkein, ei ole ihmistä joka ei ulkonäköön kiinnittäisi ainakin jonkin verran huomiota. Ja ainakin omalla kohdallani ajattelen enemmän ihmisen ulospäin näkyvää olemusta kokonaisuutena, käytöstä ja ns. tyyliä (en tarkoita pelkästään pukeutumista), enkä pelkästään esim. jotain pituus/paino-arvoja... Ja sehän on sitten eri asia millaiset olemukset vetoavat kuhunkin.

Kirjoitit tuossa että "jokainen hakee loppujenlopuksi tietyntyyppistä kumppania, jonka sisäisten ja ulkoisten ominaisuuksien täytyy miellyttää". Se kuulostaa jotakuinkin rehelliseltä ja oikealta, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa. Joku toinen on tietenkin vapaa olemaan eri mieltä, mutta sinuna en kärsisi kovin tunnontuskia jos et vaan tuntenut sitä tyyppiä omanlaiseksesi, olkoonkin sitten vaikka vain ulkoisten ominaisuuksien perusteella.

Saman suuntaisia kokemuksia mullakin. Mulle tosin riitti jo kun näin kuvan (ulkomailla asuva kaveri). Tuota ennen olin kuvitellut, ettei ulkonäöllä nyt niin suurta merkitystä ole. Nyt jälkeen päin kun olen muistellut tuota tapausta aiempaa aikaa, niin aika valikoitunutta porukkaa ihastuksen kohteeni kyllä ovat olleet. Harmi vaan, että kuvat ovat niin harvinaisia suomalaisilla seuranhakusivustoilla.

Pinnallisuus on aika vaikea käsite.. Jos kertakaikkiaan ei joku ihminen miellytä ulkonäöllisesti, ajatuksiltaan tai ihan millä muulla tavalla tahansa, ei itseään voi pakottaa häneen ihastumaan. Ja miksipä ees pitäisi. Jokaisella on omat mieltymyksensä.

On tietysti eri asia, miten mieltymyksensä osoittaa. Mielestäni ystävällinen pitäisi olla kuitenkin vaikka lärvi tai joku muu ei miellyttäisi.

Sisin ja ulkonäkö ovat aina liitoksissa toisiinsa! Joillakin on ihana luonne ja itsevarmuus ja se myös näkyy päältä oli minkä näkönen tahansa. Tosin, jos tiedostaa olevansa Notredamen kellonsoittaja ja antaa sen viedä masennukseen niin joutuu noidankehään ja sekin näkyy päälle.
Omalla kohdalla ihmisen täytyy viehättää sen verran että alakerta värähtää, vasta sitten alan tutustumaan ihmiseen parinmuodostus mielessä. Ystäviä tietysti löytyy jokalähtöön.
Kaikilla on oikeus pönkittää itsetuntoa ja liidellä pinnalla, mutta aito Diva ei välitä =)

Minä tein kerran itelleni lupauksen, että seuraavan nettideitin kanssa alan olemaan. Ja niinpä aloin. Asiaa auttoi tietysti se, ettei tapaus ollut mikään kauhistus. Vaan eipä se yksnäkemältä unelmien täyttymyskään ollut!

Sanoisin, että homot on kuiteski keskimääräistä vähemmän pyhimyksiä. Tulkaa siitä pinnallisuuskaapista ensimmäiseks ulos, ni on paljon helmpompi olla. Nimittäin pinnallinen, ulkonäkökeskeinen ja aina seksi mielessä.