Minkäikäisenä un-kaappeuduit?

Hei vaan!

Olen seurannut ranneliike.netin keskusteluja jo jonkin aikaa ja päätin vihdoin viimein myös möläyttää jotain järin fiksua ilmoille.

Elikkäs, päätin kysäistä minkä ikäisenä tulit ulos kaapista, miten sen määritteletkin?

Oman kaappini oven potkaisin auki n. vuosi sitten, 21 vuotiaana. Potku ei ollut tosin kovin voimakas; ovella kesti suurinpiirtein 10 kuukautta aueta kokonaan. :-) Tarkoitukseni oli kertoa ihmisille, että "joo, tytöt on ihan kivoja, mutta pojat kivempia (eli kaipa minä jonkin sortin bisse olen)", mutta lähes kaikki päättelivät, että olen täysi homppeli. Se nyt ei sinänsä minua haittaa kun en enää tyttöjen kanssa (toivottasti) aio seurustella, mutta yllätti vain tuo ystävien / perheen tarve tehdä seksuaalisuudestani musta-valko - kysymys. Ihan kun miehet ei saisi bisseillä. ;-)

Kaimuuni

Mä en oo vielä tunnustanut kelleen että oon homppeli - mut mulle on kerrottu että oon homppeli.

Vau.

Minulle on vain kerran kerrottu, että olen homppeli ja sekin tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin kun aloin aktiivisesti levittämään ilosanomaa. :-) Kertoja oli hyvä kaverini ja hän kerran kännispäissään simppelisti totesi, että on alusta alkaen ollut sitä mieltä, että minä en taida olla ihan hetero. Oli kiva kuulla etten ollut ainoa joka oli sitä mieltä. :-) Kaipa hän oli huomannut että olin ihastunut häneen. :p

Kaimuuni

Niin...huokaus...
Visusti on kaapin ovet vielä kiinni, mutta töissä on muutama "stressikaljalla" ollessamme kysynyt ihan suoraan onko asia näin? Kun on kuulemma ollut pitkän päättelyn tulos. Enpä ole tällöin asiaa kieltänyt.

Kaikkein pahin sokki tää tulee olemaan töissä "taisteluparilleni" jonka kanssa tekee päivittäin töitä.
Jotain täytyis tehrä, mutta...

34v vasta pääsin raottelemaan..
Nauratti kans tuo äärihomoksi leimaaminen heti alkuunsa. Oma mutsikin kertoi 'ymmärtävänsä', että tytöt on sulle sitten olleet aina vaan pelkästään ystäviä... Vaikka olin sentään perheellinen ja lapsellinen ihminen :) Bissejä on ilmeisesti ainakin naisihmisten jotenkin vaikea mieltää millään tavalla.

Itse tulin kähinnä vahingossa kaapista ulos :-)
äiti vain sattui tulemaan liian aikaisin kotio kun olin "leikkimässä" kundin kaa.. .. aika vaikea keksiä mitään muuta syytä miksi kaksi kundia alasti sängysti naamat punaisina.. .. olin silloin 16wee

perhe oli helppoa,
kaverit ja ystävät olivat hiukan vaikeampia.. ..

aloitin kertomisen lähettämällä tekstarin parhaalle ystävälle ja jonka jälkeen kertominen on aina helpottunut.. .. nykyäänkin saatan työpaikalta soittaa frendille ja vatvoa ns "homo"asioita puhelimessa vaikka työtovereita olisi lähinnä..

kuitenkin mulle se on pitkä prosessi kun pohdin kertoako tuolle ihmiselle vai ei.. antaako itse päätellä asia..
joitakin "ystäviä" en pidä sen arvoisina että heille pitäisi kertoa, en enää pitkäääääääään aikaan ole kieltänyt jos joku on kysynyt suoraan..

millaisia töitä teette te, jotka olette tulleet ulos kaapista? Onko taiteilija/ravintola-ala ulostulleiden alaa, vai voiko myös ekonomisti olla avoin työpaikallaan?

Teknisen alan opiskelija.. .. *yllätys*
myöskin töissä omalla alallani
mielestäni turha klisee että homot olisivat yleensä kampaajia/hoitsuja/tarjoilijoita.. ..on niillä aloilla heteroitakin töissä :-)

kyllä on joka tapauksessa vaikeaa löytää alaa jossa ei olisi homoja töissä.. ..on poliiseissa, vartijoissa vanginvartijoissa yms.. ..kirjanpitäjänäkin on.. ..

Itse "un-kaappeuduin" osittain pari viikkoa sitten, kun kerroin parhaalle ystävälleni, että olen täysin homo. Hänellä oli aikaisemmin aika voimakkaita tunteita homoja kohtaan ja hän oli sanonut minulle aiemmin, että "ne kaikki joutaisivat laitoshoitoon", mutta kun vähän raotin kaappini ovia heltisi hänenkin sydämensä. Tosin en aluksi kuullut hänestä viikkoon...mutta lopulta ystävyys voitti! Edessä on kuitenkin vielä se vaikein eli äärikonservativistisille vanhemmille kertominen. Ikää on 18 vuotta.

Hmmm, ei tuo "kaapissa olo" kai niin kauhean on/off automaattisesti ole. Omalla kohdallani koko (?) ystäväpiirini kyllä tietää minusta ja työpaikallakin ainakin kaikki nuoremmat työntekijät (pankki- ja rahoitusala, kiitos kysymästä), toisaalta suvun puolella taas ei taida tietää kuin pari henkilöä enkä heidänkään kanssaan ole asiasta varsinaisesti keskustellut. Katsellaan ihan rauhassa tilanteen kehittymistä. :-)

(Ikää oli siis 22v.)

Itse aloin tulla kaapista ulos vähitellen tuossa 18v kieppeillä kun olin ensimmäisen kerran kokeillut toisen kundin kanssa. Vähitellen kerroin parhaille kavereille lukiossa ja myöhemmin muutamalle muullekin tutulle. Äitini sai tietää että olin 'puuhastellut' pojan kanssa, mutta asia selvästi painettiin unohduksiin... sehän oli vain jokin vaihe minun elämässäni (vanhempani ovat hyvin kristillisiä)

Intin jälkeen asuin puolitoista vuotta Helsingissä, minkä aikana tulin täysin ulos. Se oli helppoa siellä, kun suuri osa uusista tutuista oli homoja tai bissejä. Lisäksi aloin hyvin avoimesti puhumaan omista asioistani ilman häpeilyä. Työpaikoissa asia oli minulle yksi asia muiden joukossa, joten puhuin siitä hyvinkin avoimesti ilman minkäänlaisia peitetarinoita. Yhtäkään negatiivista kokemusta minulla (ei ainakaan vielä) ole siitä, että olen kertonut suuntautumisestani.

Nyt uudessa koulussa kaikki luokkakaverit tietää, todennäköisesti osa opettajistakin, sillä mä en enää osaa "pitää suutani kiinni", jos jotakin asia kovasti kiinnostaa tulkoon juttelemaan. Ainoa murheenkryyni on edelleen oma perheeni - kuinka he eivät voi tajuta asian laitaa... Ja kun minä en saa asiaa sanotuksi. Yksityiselämäni on vain asia mistä EI puhuta... Ehkä se on parempi molemmille ottaen huomioon äitini suhtautumisen asiaan neljä vuotta sitten... Mutta aika näyttää - ehkä mä joku joulu vaan paukkaan kotiin viettämään joulua tulevan tosirakkauteni kanssa...

Itselläni un-kaappiutuminen on vielä vähän vaiheessa. Vanhemmat varmaan jotain aavistaa. Jos puhun enemmän jostain kaverista niin mutsi tuntuu kyselevän siitä vähän enemmänkin; ihan kuin odottelisi milloin sattuu kohdalle bf. Tämän perusteella voisin olettaa heidän hyväksyvän asian. Parisuhdelakiväittelyn aikaan kuulin mutsin joskus ihmettelevän sitä, että ovatpa vastustaja pikkusieluisia ja miksi vastustaa asiaa, joka ei periaatteessa itseä koske.
Vaikealta kuitenkin tuntuu ottaa asia puheeksi, en tosin koe sille olevan ainakaan tällä hetkellä tarvetta.

Muutamalle kaverille oon kertonut, joukossa sekä jätkiä että muijia. Ensimmäiselle kerroin kun olin 22 v. Reaktiot olleet positiivisia, joskin ehkä yllättyneitä. Harmittaa vain, että uskaltaminen on vaatinut muutaman tuopillisen vetämistä. Oon kuitenkin aina varmistanut asian jälkeenpäin kysymällä, että muistatko mitä sanoin ja onko asia on ok. Tiedän tosin, että kännipäissään avautuminen voi olla suuri virhe. Kaverisuhteet heidän kanssaan eivät ole muuttuneet kuin parempaan suuntaan ja entistä läheisemmiksi.

Nyt oon 24 v ja tekis mieli kertoa vähän useammallekin kaverille. Jotenkin sitä vaan odottaa "sopivaa" tilaisuutta ja venyttää asiaa sillä verukkeella. Toisaalta en tiedä mikä olisi sopiva tilaisuus. En myöskään haluaisi tehdä asiasta mitään illanvieton ohjelmanumeroa. =)

Olisinkohan ollut siinä 29 vuotias, kun silloin se rakkauden kuuma hyökyaalto iski. Ei siinä voinut tehdä muutakuin "kontata" kullan perään. Ajatelkoon ihmiset mitä heitä huvitaa.

Hmm...

Myönteisiä kokemuksia teillä !

Huojentavaa huomata että meitä on...
... ja mitä enemmän lukee näitä viestejä
niin sitä enemmän vahvistuu myös
fiilis että "...taidanpa kohta itsekkin!"

Taisin laittaa oman "kokemus" viestini
vähän väärään osioon. Mä kun olen myös
raottanut ovea, saanut jalkani väliin
ja nyt odotan sitä tuulenpuuskaa
joka tempasee sen kokonaan auki! :)

Voi että mitä ilmaisuja... ;)


Se on osastossa Kaapista ulos...
viimesin viesti eli 37/37.

Jos jotakuta sattuu kiinnostaa.

Juha

Mullakin on 'jalka oven raossa', mutta nyt tuntuu siltä että odotan, kunnes saranat ruostuu puhki... :)

16-vuotiaana aloin kurkkimaan oven raosta ulos...Isäni naisystävä huomasi sen ja tuli nykimään ovea enemmän auki. Oven raosta yritin kuiskia ystävilleni, mutta kaikki eivät kuulleet, mitä sanottavaa minulla olisi ollut. Ennen pitkää oven toiselle puolelle kerääntyi enemmänkin jengiä ihmettelemään mistä on kyse ja viimein 17-vuotiaana syöksähdin kaapista sellaisella vauhdilla, että oven toisella puolella ihmetelleet lensivät rähmälleen maahan ja kaapin ovi hajosi täysin käyttökelvottomaksi....

Mulla on kaapista ulos tulemisprosessi vielä kesken. Henkilökohtaisesti olen itsestäni sitä mieltä, että mä olen aika saamaton kun en ole saanut vielä kaikille sanottua asiaani. Ensimmäisen kerran kerroin pitäväni miehistä vajaa kaksi vuotta sitten, melkein vahingossa, mutta onnekseni kuulijana ollut kaveri suhtautui asiaan tosi hyvin. Tällä hetkellä aika hyvä osa kaveripiiristä (ne parhaat) tietää mun jutut ja toisaalta sen takia ne on ollu mullekin avoimempia ja sillai on niistäkin kaverisuhteista tullu paljon parempia. Mutta jostain syystä tuntuu kuitenkin vaikeimmalta ja suurimmalta haasteelta kertoa omille vanhemmilleen, vaikkei joutuisi olemaan sen jälkeen kuuntelemassa heidän mileipiteitään asioista (siis jos suhtautuminen on huonoa). Onko kenelläkään teistä tullut mieleen, että kaikista helpointa olisi kertoa vanhemmileen tyyliin "tämä tässä on mun poikaystäväni", jolloin asian koko laita tulisi ilmi kerralla. Tosin mulla ei ole bf:ää...
Oma suhtautumiseni homoseksuaalisuuteeni on aika hyvä, olenhan tiennyt olevani sellainen jo tosi nuorelta iältä asti. Eli kypsyttelyaikaa on ollut runsaasti ja nyt kaksikymppisenä tunnen olevani tosi valmis kohtaamaan asiat niinkuin ne on. Onko täällä muita samaan aikaan kaapista tulevia?

Tuli mieleen,että kaapista ulos tulo on ihan samanlaista kuin ns.uskoon tulo.Sitä pitää "julistaa" samalla paatoksella.
Kuitenkaan se ei liikuta kai juuri ketään.Ketä heteroa vois vähempää kiinnostaa se, onko joku hintti vai ei, ellei ole sit joku kiusaaja,joka on myös aina vinksahtanut päästään.
Kiusaajien takia kannattaa vähän varoa.Homoa ei kukaan puolusta ei nekään ns.fiksutkaan ts.akateemisesti koulutetut,jotka ovat ns.kunnon kansalaisia , usein arvo-asenteiltaan lähellä oikeistolaisia eivätkä myöskään ne ns.duunarit ,jotka ovat vasemmistolaisia.Usein on valitettavasti niin, että homotkaan eivät puolusta toisiaan,koska pelkäävät itsensä puolesta.Voihan sitä kapakassa olla avoin homo, mutta siihen se yleensä jääkin.
Kyllä sitä tulee turpaan muodossa, jos toisessa ja yksin se vaan pitää kestää.Homojen kannattais verkostoitua keskenään vähän samalla lailla kuin vanhoillislestadiolaiset.Pitää yhtä ja tukea toisiaan.Jotakin konkreettista.

Nimimerkin "Aasi" ajatuksia puollustamisesta kummeksun. Olen suhteellisen avoimesti elänyt kaapista tulon jälkeen, eikä oikeasti ole tullut tilanteita että olisi pitänyt puollustaa mitenkään. Ei ole tullut "turpaan" kuvaennollisesti eikä konkreettisesti vaikka olen liikkunut akateemisten, porvareiden, duunareiden ja jopa vasemmistolaisten seurassa.

Toinen asia on että jotkut ihmiset tulee "lyödyksi" sillon tällöin mennen tullen olivat sitten homoja tai heteroita. Silloin lyödylle homolle toki olisi kiva olla homo tukena, ymmärtäisi paremmin miltä tuntuu.

Lyödyksi tulemiseen on pari selvää syytä:

1. Liikut porukoissa, jossa fyysinen koskemattomuus ei ole tabu

2. Olet ärsyttävän (hintin) näköinen, kimität.

3. Erityisesti kobinaatio 1+2

4. Sinulla ei ole pelottavannäköisiä kavereita, jotka pitäisivät uhittelijat loitolla.

5. Olet helposti provosoituvaa tyyppiä.

Helou vaan!

Minä tulin ulos kaapista intissä!!
Nimittäin intissä ollessani kerroin olevani homo. Ennen inttiin menoa päätin, että en todellakaan kerro kenellekkään olevani homo. Ajattelin, et heti tulee turpaan ja aletaan vittuilemaan tai jotain. Jo muutenkin on tarpeek kestettävää itse intin suorittamisessa.
Astumis päiväni oli 08.01.2001
Pääsin sotilaskeittäjäksi peruskoulutuksen jälkeen ja meitä oli yhteensä kuusi. Yksi heistä oli yli kymmenen vuotta tuntemani kaveri. Aloin heittää "Anna hali", "Anna pusu", "Aiku ihanaa" läppää, varovasti aloittaen.
Sit yks kaks mun seksuaalisuuteni meni kyseenalaiseksi ja se mun kaveri kysy suoraan, et ootko homo. Meni pupu pöksyyn ja lähin pois paikalta. Myöhemmin se tuli uudestaan kysymään asiaa, olimme kahden. Ja sanoin: "Eiks se oo ilmeistä, kun en oo kieltänytkään sitä". Se riitti, hän ymmärsi, et oon homo.
Tunnettu toisemme yli 10 vuotta ja sillä ei ollut aavistustakaan. Mikä minusta tuntui hyvin kummalliselta. Olin varma ettei homouteni tulisi hänelle yllätyksenä. Mutta koskaan ei tunne toista tarpeeksi hyvin.
Eli tupakaverini tiesivät, mutta se ei tuntunut heitä haittaavan. Tosin kaikki sanoivat etteivät ole homoja joten pidä näppis erossa. Ja voitte kuvitella miten hauskaa oli, kun yritin syödä banaania. Räät lenti nenästä ja maha oli kipeä. Loppujen lopuksi koko esikuntakomppanja tiesi asiasta.

Toissaalla vanhemapi tai sukulaseni ja tuttavat eivät tiedä homoudestani. Sitä en tiedä milloin heille kerron.Ainoastaan yksi serkuistani tietää.

Mä en kyllä oikeastaan voi sanoa, että olisin jo täysin ulkona... Kerroin äidille noin kaksi kuukautta sitten. Enkä oikein tiedä, miten sitten edetään; äiti alkoi vaivihkaa varoittelemaan, että "Älä sitten täällä pienellä paikkakunnalla levittele tuollaista... Katso vähän kenelle kerrot... Meidän suku on niin ahdasmielistä..." jne.jne. Mutta kuinka ahdasmielinen voi suku olla, jos vaarikin on mennyt uusiin naimisiin - islamilaisen naisen (tosin ateistin) kanssa?

Itse tulin ulos kaapista eli kerroin asiasta vanhemmilleni ja sisaruksilleni ollessa 13-vuotias, joskus 80-luvun alussa.
Vanhempani eivät ensin ottaneet asiaa todesta, vasta kun kolme vuotta myöhemmin 16-vuotiaana vein ensimmäisen boyfrendini kotiin heidän ihmeteltäväkseen, he uskoivat että olen todella homo. Nykyisin kaikki sukulaiset tietävät asiasta ja suurin osa suhtautuu minuun ja elämänkumppaniini varsin myönteisesti.

un-kaappeuduin noin puoli vuotta sitten nähtyäni american beauty- elokuvan. vielä on joitakin jotka ei tiedä mutta elämäni tärkeimmille ihmisille olen kertonut, eli olen kai un- kaappi vai pitäskö sanoa julkihomo...?

Intistä puheenollen; kuulin tuossa hiljattain kuinka eräällä metsäkeikalla teltan porukat oli heränneet kun yksi alokas oli nukkuessaan alkanu puhumaan "munaa, munaa!"

Se kaveri sai varmaankin kuulla tapahtumasta myöhemmin :)