Keskustelua isyydestä.

Minä olen aina pitänyt lapsista, vaikka itselläni niitä ei ole. En tiedä tuleeko niitä hankittua, mutta kovasti ainakin haluaisin omia lapsia.

Homoseksuaalille miehelle se ei kuitenkaan ihan ole ihan yhtä yksioikoista kuin hetero miehelle. Vai onko. Itse näen lasten hankkimisessa jonkinlaisia ongelmia ja ehkä perheratkaisussakin niitä ilmenisi.

En tiedä mistä puhun, koska en ole koskaan tavannut homoa jolla olisi omia lapsia. Siksi haluaisinkin keskustelua tästä aiheesta ja kuulla homoisien ja -äitien omista ratkaisuista tämän suhteen.

No varmaa on se, että homous ja lapset on monimutkaisempi juttu kuin heterous ja lapset. Varsinkin jos elää homona ja puhutaan lasten HANKKIMISESTA. Siitä minullakaan ei oikeastaan ole kokemusta.

Itselläni on kome lasta. 12v poika ja 8 ja 6v tytöt. Lapset on hankittu edellisen (hetero)suhteen aikana. Nykyään lapset ovat joka toinen viikonloppu minun ja bf:n luona. Muuten asuvat äidin luona. Tarvittaessa olen(mme) muulloinkin lasten kanssa, koska asumme melko lähekkäin.

Lasten äidillä oli suhteellisen kovat ennakkoluulot tällaisen järjestelyn suhteen. Lapsille itselleen asia ei ole tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia. Lapsia ei todellakaan tunnu kiinnostavan nykyisen kumppanini sukupuoli. Kunhan heillä on turvallinen olo ja heille löytyy yhteistä aikaa ja tekemistä, niin kaikki on hyvin.

Suomessa tuntuu olevan kovin vähän tietoa tai keskustelua asiasta. HeSetalla lienee Rainbow Family ryhmä. TuSetallakin pienimuotoinen vastaava. Nettisivuja olen turhaan etsinyt. Amerikanmallia on kohtalaisen mukavasti saatavilla netitse. Se tietysti on hieman erilaiseen kulttuuriin pohjautuvaa, mutta kiva edes jostain lukea.

Muutamia juttuja ja linkkejä olen kerännyt kotisivuillemme.
Tervetuloa tutustumaan ja käyttämään hyväksi ja osallistumaan vaikka keskusteluunkin :)

http://www.run.to/turpa

Kinkkinen kysymys...
Edelliseni kanssa (5 v yhdessä) pohdimme yhteen aikaan ns. "Muumimukimahdollisuutta", elikkä että olisimme harrastaneet seksiä, jonka jälkeen sekoittaneet siemennesteemme, ja antaneet mukin viereisessä huoneessa odottavalle lesboystävällemme, joka sitten olisi pipetillä sen itseensä istuttanut... Lopputulos olisi ollut, että ilman DNA/verikoetietoja varma isyys ei olisi koskaan selvinnyt (siis kumpi meistä). Lesboystävämme taas ei MISSÄÄN tapauksessa olisi halunnut omia lapsia, mutta halusi toisaalta feminismipohjalta kokea synnytyksen... Lapsi olisi siis jäänyt meille (Asuimme Saksassa ja ainakin siellä se toimi näin).
Onneksi emme kuitenkaan tähän ryhtyneet, koskapa sittemmin erosimme...
Nyt, nykyisen puoliskoni kanssa odotamme perheenlisäystä. Tarkka päiväkin on tiedossa. Se on 22.11. Pikku Iivari tulee silloin meille!

Pete

P.S. Iivari on Airedalenterrieripentu ;-)

"12-, 8-, ja 5-vuotiaat lapset aiemmasta heterosuhteesta"

Odotahan kun ne kasvavat tuonne murrosikään, niin sinä muutut kerta heitolla "vitun hintiksi" jota he eivät halua enää isäkseen.

Ja jos koulukaverit sattuvat kuulemaan jostain että lastesi isukki asuu toisen miehen kanssa 'kimpassa', niin voin vain sääliä lapsukaisia sen jälkeen.

Kiusaamista ei taatusti tule puuttumaan heidän kouluelämästään.

Ps.
Onneksi oma isäni vaikuttaa olevan hetero. Tosin ryyppää kuin sieni ja potkaisee tyhjää luultavasti 5 vuoden kuluessa, mutta sillä ei ole mitään väliä.
Olenpahan ainoa perijä.

Ehkäpä kuitenkin sellaiset, jotka ovat nuoresta saakka nähneet homoja, kykenevät huomattavasti paremmin käsittämään ja hyväksymään, mistä homoseksuaalisuudessa on kyse. Murrosiän purkaukset tietysti ovat oma lukunsa - niitä tulee aikanaan varmasti - todennäköisesti kuitenkin vailla syvempää tarkoitusta. Ja todennäköisemmin nimenomaan muista teemoista kuin isän homoseksuaalisuudesta.

Koulukiusaamisesta on ennenkin ollut tämän saman teeman ympärillä keskustelua. Kiusaamisen aihetta voi löytyä niin hyvästä koulumenestyksestä, "väärän merkkisistä" vaatteista kuin mistä tahansa muusta. Tiedämme, että kiusaaminen osuu pahiten epävarmoihin ja ei-niin-sosiaalisiin. Kiusaajat eivät jaksa tuhlata energiaa sellaisiin, joihin kiusaaminen ei tunnu purevan.

Murrosiässä ja jo paljon ennenkin muistan nimitelleeni omaa isääni mm homoksi. Asiassa ei kyllä ollut mitään perää, enkä edes aluksi tiennyt mitä koko sana tarkoittaa.

Joten kolmen lapsen isänä tulen aivan varmasti kuulemaan jos jonkinlaista nimittelyä. Aiheellista ja aiheetonta.

Vaikea muutenkin kuvitella, että nykyisen murrosikäisen sukupolven aikana löytyisi joku taho, joka ei saisi kuulla olevansa "vitun hintti"...

Rakkautta ja huolenpitoa ja yhteistä aikaa aion joka tapauksessa lapsilleni antaa. Ehkäpä he sitten kasvavat tasapainoisiksi ihmisiksi, jotka pystyvät myös rakastamaan ja kunnioittamaan lähimmäisiään. Ja joille ei läheisten ihmisten olemassaolo (tai kuolema) ole yhdentekevää.

Kaikenkaikkiaan ihmisiä taitaa olla kahdenlaisia. Niitä jotka seuraavat syrjästä muiden toimintaa. Ehkä kadehtivat, mutta eivät kuitenkaan uskalla itse toimia. Toiset ovat niitä, jotka eivät pelkää muuttaa asioita ja toimintatapoja. Pistää itseään ja elämäänsä peliin.
Kehittäjiä ja jarruttelijoita on aina ja joka asiassa, se ratkaisee miten itse pystyy toisiin ihmisiin suhtautumaan. Kukin elää omassa pienessä, tai vähän suuremmassa tietoisuudessaan omaa elämäänsä... Yleensä jarruttelijoiden mielipiteille ei kannata uhrata kovin paljoa energiaa. Karavaani kulkee joka tapauksessa eteenpäin... ja koirat haukkuvat :)

Älkää luovuttako spermaanne miehettömälle (lesbo)naiselle, ellette itse halua nähdä isyydestä koituvaa vaivaa. Oman lapsen tarkoituksellinen hylkääminen ei ole oikein, eikä isättömyys mitään hyvää mukanaan tuo. Tuskinpa itsekään olisitte halunneet kasvaa täysin naisvaltaisessa taloudessa.

attila, toivottavasti ajattelet asiasta myös toisin päin --> että ei myöskään lapsia kasvamaan täysin miesvaltaiseen talouteen. eli siis attila sä et taho että "ei-heterot" ei saa lapsia?no toivottavasti sä et saa lapsia mutta mä ainakin taho tulevan naiseni kanssa lapsia =)

Mitä näistä 2Attiloista" sitten sikiääm meidän maahamme?

Niitä miehiä jotka "hakkaavat vaimot ja lapset" ja sen jälkeen "juoksevat järveen" (kuten Eppujen laulu ilmaisee).

Jos ei-hetero perheestä kasvaa epätasapainoisia lapsia, niin kyllä niitä kasvaa näistä junttiperheistäkin, jotka Suomessa ovat valtaosana.

Ihania typoja...

Korjauksia:

2Attila" -> "Attila"

sikiääm -> sikiää

^^;

Kiinnostava ajatus, että teini-ikäiset lapset välttämättä tulevat kiusatuksi jos jompikumpi vanhemmista on homo! Oma isäni on homo, eikä asia ollut kenellekään meidän perheessä iso ongelma. Olimme vain onnellisia että hän lopulta löysi jonkun kenen kanssa hän tunsi olonsa täysin luonnolliseksi. Hän oli kuitenkin kamppaillut asian kanssa monta kymmentä vuotta. Nuorempi veljeni on teini-ikäinen eikä hän häpeä ollenkaan isäänsä. Vie jopa kavereita joskus faijan luo kylään! Onpa outo tapaus...

Käykääpä tsekkaamassa mielenkiintoista homo adoptio keskusteluaa ...http://www.nyt.fi

Mielenkiintoista ja hyvää keskustelua. Ehkä jopa itsekin jossain vaiheessa pystyn täysin hyväksymään homo-adoptiot :) Sulattelua se kyllä vaatii...

Ihan mahottoman hankala keskustelupalsta vaan noin niinkuin luettavuuden kannalta :(

Itse olen lesbo ja haluaisin ehdottomasti lapsia. Joko spermanluovutuksen avulla tai vielä mieluummin niin, että joku tuttu mies suostuisi viikonloppuisäksi lapselleni (eli ns. muumimukimenetelmä). Ainut vain, että jos koulukiusaamisesta etc. aletaan puhua, niin kuinkahan kersan luokkakavereihin tippuisi se, että lapsella olisi kaksi lesboäitiä, homoisä ja mahdollisesti vielä homoisäpuoli... Että semmonen sateenkaariperhe. (En tosiaan jaksa uskoa että heteroviikonloppuisää kannattaisi edes etsiä, tuskinpa suostuisivat) No mutta, maailma on (toivottavasti) menossa koko ajan suvaitsevaisempaan suuntaan. :-) Tai näin ainakin haluan uskoa.

Robin aloitti keskustelun mielenkiintoisesta aiheesta, nimittäin homoisyydestä. Hän totesi, ettei tunne ainuttakaan homoisää.

Todellisuudessa tällaisia samaa sukupuolta olevien kasvattajien perheitä on paljon ja kaiken aikaa tulee lisää. Tunnen useita homoisiä ja lesboäitejä. Voidaan olla biologisia isiä ja äitejä tai isiä ja äitejä elämäntilanteiden seurauksena. Viimeksi mainittuja voitaisiin kutsua sosiaalisiksi vanhemmiksi.

Itse katson mieheni kanssa kuuluvamme ryhmään sosiaaliset vanhemmat. Olemme olleet parin nuoren miehen sosiaalisina vanhempina jostakin 7-8 vuoden iästä lähtien, äidin kanssa. Murrosikä on myös ehditty kokea ja se on nyt ohitettu.

Koulukiusaamisista emme ole kuulleet missään iässä sen vuoksi, että heillä sattuu olemaan kaksi homoisää kasvattajina. Biologinen heteroisä on pojat käytännössä hylännyt.

Poikien suusta olemme kyllä kuulleet jollekin kohdistetun aggression ilmauksena vaikkapa: "Voi vitun homo!" Silloin he taatusti eivät ole miettineet vittua eikä homoakaan, eikä meitä, vaan aivan jotakin muuta.

Heidän kaverinsa tietävät ja osa tunteekin meidät. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, ehkä siksi, ettemme mekään pidä vanhemmuuttamme taikka homparisuhdettamme mitenkään erityisenä asiana. Vaikeimmat henkilöt olivat kauan sitten muutamat heidän sukunsa ihmiset, joiden mielikuvitus alkoi tuottaa aivan sairaita ajatuksia. Lapset eivät niistä saaneet tietää, mutta meille se oli hetken jopa uhkaavaa. Järkevästi toimien tilanne rauhoittui.

Murrosikä oli kummankin pojan kohdalla lievästi sanottuna kuohuva. Raja-aitoja kokeiltiin ja niitä rikottiinkin. Kyllä me vanhemmat olemme muutaman yön valvoneet noiden asioiden vuoksi. Aiheet olivat aivan samoja kuin muissakin perheissä, tupakka, alkoholi ja raha. Välillä saimme kuulla tiukkaa puhetta siitä, että olemme vanhoja kalkkiksia, jotka eivät ymmärrä nuorten asioista yhtään mitään. Nyt kelpaavat neuvot niin koulun, parisuhteiden kuin raha-asioidenkin hoitamiseen.

Biologinen vanhemmuus/isyys onkin sitten todella iso asia. Senkin mietinnän olemme käyneet läpi pariin otteeseen, ensin suhteemme alkuaikoina ja nyt aivan äskettäin.

Pidimme tärkeimpänä mietittävänä asiana mahdollisen tulevan lapsen olosuhteita ja elämää niin paljon kuin siihen voi vaikuttaa. Ensimmäisellä kerralla olosuhteet eivät olisi olleet lapselle riittävän vakaat. Toisella kerralla totesimme olevamme liian vanhoja. Vauvakuume on perheessämme siis koettu kahteen kertaan.

Katson, että lesboilla ja homoilla on aivan samat mahdollisuudet ja oikeudet vanhemmuuteen kuin heteroillakin. Suosittelen lasten hankintaa kunnollisen harkinnan jälkeen.

Useimpien tuntemieni homoperheiden lapset ovat tulleet maailmaan todella perusteellisen harkinnan jälkeen.