Miks kukaan ei halua mua?

No mä myönnän heti alkuun, että oon aivan noviisi gaymaailmassa...oon 30 ja risat, mutta kesti kauan ennen kuin uskalsin edes itselleni myötää mikä olen miehiäni. Mua vaan askarruttaa, että onko gaymaailma jotenkin erilainen ihmissuhteiden osalta kuin heterona elämän polkua tallatessa. Lyhyen historiani aikana oon kohdannut kolme hurmaavaa kundia, joihin enemmän tai vähnemmän oon ihastunut. Ehkä mä sitten ihastun liian helposti - mutta on vaan niin pirun rankkaa, kun tunne on aina lähes yksipuolinen. Kaikki ovat alkuun olleet mua kohtaan oikein ihania, sympaattisia ja mukavia - eivätkä oo vonganneet mua sänkyyn. Mä olen ollut se aktiivisempi osapuoli. Siinäkö se vika onkin? Karkotanko mä nää kundit pois, kun mun ihastumiseni näkyy (vaikeahan sitä on peittää) ja kun vielä haluaisin muutakin kun kädestä pitämistä? Vai oonko mä niin paatunut romantikko (mitä mä kyllä olenkin), että kun en voi olla sanomatta, että "sä olet oikein kiva" tai että "olis tosi kiva nähdä uudestaan", niin kundit alkaa vetäytyä ja kohteliaasti selvittää, että kun on niitä ja näitä kiireitä ja auto rikki ja mummon synttärit. Vai haluaako kaikki gaykundit viimiseen asti välttää sitoutumista? Mun mielestäni nää kundit on viihtyneet mun kanssa ihan hyvin - siltä ainakin on näyttänyt - mutta silti ne ei kuitenkaan edes lupaa mitään uudesta tapaamisesta. Mä raukka sitten riudun yksin ja ajatukset rullaa vaan ihnassa ihmisessä, josta ei enää kuulu mitään.

Mä oon ihan kohtuullisen näköinen ja aika mukavakin, mut miks kukaan ei halua mua? En mä haluais kertaluonteisia juttuja ja suit sait sessioita... Mut mitä muutakaan mä voin?

Kuka lohduttaisi Nyytiä?

Heh..Mun tilanne on toinen..
Oon 20 vuotias ja mun ympärillä pyörii liikaakin innokkaita ihailijoita =) Mun ei edes tarvitse maksaa baarissa juomiani kun ihailijat ostavat mulle ne vapaaehtoisesti.
Viikko sitten löysin ihanan miehen johon olen korviani myöten ihastunut ja tiedän että hän tuntee samoin.

Tsemppiä Nyyti..Uskon että jonain kauniina päivänä tai iltana löydät jonkun joka tykkää susta. Koeta olla aktiivinen ja muista hymyillä hurmaavasti tarvittaessa ;)

Harmi vaan, ettei ees kauniina päivänä joku välttämättä löydä sitten yhtikäs ketään. Toivoa on turha valaa, sattuu kohdalle jos sattuu.

Eikä kaikki mitään sitoutumista pelkää.. Luulen että sitä salaa (?) valtaosa haluaisikin, mutta ympäristö luo paineita. Sekä niin, ettei "suhde kuitenkaan olisi kuin heterosuhde", siis ettei hellyyttä voi osoittaa tai elämää rakentaa samoin palikoin kuin heterona ja toisaalta eipä homomaailmakaan hirveästi kannusta kunnolliseen suhteeseen. "Kulman takana voi aina olla parempi". -Voin kertoa, ettei ole. :)

Mutta niin, lohduttaa voi vain sanomalla, että niiden perään joista mitään ei kuulu on turha itseä. Kyllä se sitten aikanaan asettuu uomiinsa, todennäköisesti -klisee, vaan totta- silloin kun sitä ei edes odottaisi.

Itse ihastuin ensialkuun palavasti melkein jokaiseen vastaantulijaan, mutta sitten kun kyllästyin aikanaan koko rumbaan ja samoihin "uusiin" naamoihin ja koko ihastumiseen, se uusi naama ja oikea rakkaus löytyikin melkein naapurista. :) Mitä nyt tv tarvittiin väliin ennenkuin uskalsi alkaa ikkunasta toista katsella. :)

Ja siitä on jo useampi vuosi. Ja ällöttävän romanttisia ollaan edelleen.

Ehkä kannattaa hetkeksi unohtaa se jumalaton hakeminen ja etsiminen.. etsiessähän ei muutenkaan koskaan löydä mitään. Sama pätenee ihmissuhteisiin.

Kiitos sanoistasi! Niinpä - se etsiminen pitäisi lopettaa; mutta se on vaikeata kun on niin kova ikävä toisen ihmisen lähelle.

Olen vain pohtinut, että ovatko nämä kundit itse pettyneet niin monta kertaa, että ovat tulleet enemmän tai vähemmän kyynisiksi: on turha luulotella yhtään mitään sen enempää, jos lopulta vastassa on vain pettymys ja mielipaha.

Missä ihmeessä ne romanttiset kundit sitten ovat?? Minä olen kohdannut vain sellaisia, jotka saavat näppylöitä kaikesta vähänkin romanttiseen viittaavasta...sen jälkeen vain perävalot vilkkuvat kun kundi häipyy viitosvaihteella pois maisemista.

Hauskaa että sinä olet (ja voit olla!) ällöttävän romanttinen suhteessasi. Ihanaa, että edes joku on onnellinen!

Nyyti - edelleenkin ilman lohduttajaa

Missä ihmeessä ne romanttiset kundit sitten ovat??

Noo, tässä on yxi. Justiinsa kuulin oopperaa, jossa epätoivoisesti rakastuneet kuolivat lopussa kaikki, että siltä pohjalta fiilikset nyt.
Jossain on sanonta, että "etsivä löytää" (ettei olisi peräti raamatussa, hui kauhiaa...) ja mä olen yrittänyt noudattaa vaihteexi sitä eli aktiivista "metsästystä", koko ajan valppailla oloa, viestejä sinne ja tonne. Onneksi se ei ole tulosvastuullista, tulosta ei ole syntynyt, joten ei tämäkään taida olla kovin hyvä lohdutus tai kikka, mutta saa yrittää.
Viime kesänä olin jösseksen rakastunut naapurin renkiin. Meillä on samanlaiset kampaukset sekä päälaella että leuassa joten me oltaisiin oltu tosi söde pari. Me vaihdettiin työmaalla niin kosteita katseita, että mun pöksyt oli päivän päätteeksi litimärät (koska miehille keksitään pikkuhousun suojat?). Meidän lovestorya ei koskaan kirjoitettu, vaikka yritin sisään jopa keittiön kautta (=tutustuin hänen äitiinsä) ja mä kirjoitin itselleni lohdutukseksi sellaisen runon, jonka mä muuten nyt lausun joten varokaa:
Olla sisällä lämpimässä,
kun ulkona ukkonen jyrisee,
kuunnella Händelin Fireworksiä
omassa vuoteessa. Olla yksin.
Parempi se kuin
virttyä ulkona
kylmissään,
nälissään
ja yksin.

Mun täytyy tunnustaa, että olen kerran ollut sellainen perävalojen vilkuttaja. Jätkä oli polvillaan mun edessäni suurinpiirtein kosintariimejä lausuen, julkisella paikalla vieläpä. Mä en tiennyt miten päin olisin ollut. Aivan järkyttävän romanttista. Äiti ei ollut antanut neuvoa, miten sellaisessa tilanteessa pitää toimia. Itse asiassa myös hän siitä sitten lähti litomaan kun ärsyyntyi siitä, että hänen viestinsä ei oikein mennyt jakeluun. Että en sitten tiedä, voisiko olla, että meille ei ole vielä muodostunut kunnollisia käyttäytymismalleja. Pääosin romanttiset tarinat ovat heteromaailmasta ja ei niitä oikein voi suoraan soveltaa homomaailmaan.