Epäheterot venetsialaiset.

  • 1 / 3
  • Kokuma
  • 28.7.2002 14:39
INFOA:
"venetsialaiset" = Juhla jota vietetään ainakin täällä Etelä-Pohjanmaan rannikkoalueella.
Kyseessä on huvilakauden virallinen päätösjuhla, olisikohan se Elokuun viimeinen viikonloppu. (Tänä vuonna varmaankin 30.8.-1.9.)

Tapana on mennä kesämökille kyseisenä viikonloppuna, koristella pihapuut paperilyhdyillä vähän Halloween-tyyliin, paistella makkaraa ja mussuttaa sen kanssa perunasalaattia sekä ammuskella raketteja tummenevalle iltataivaalle.
Jos ei ole kesämökkiä, voi sitä viettää kotonakin tai mennä leirintäalueelle katselemaan ilotulitusta.

Mutta siis.

Jokaisena vuonna tähän asti olen ollut heteroseurassa venetsialaisten aikaan.
Joko olen joutunut lahoamaan "kivojen" sukulaisten kanssa, tai sitten pällistellyt leirintäalueella pikkuteinien siiderinkittaamista.

Tänä vuonna ajattelin hankkiutua kaltaisteni seuraan, mutta tiedän että venetsialaisia ei vietetä missään muualla kuin täällä maantieteellisesti pienellä alueella.
Olisi silti mukava tietää, jos joku paikallinen "perämetsän vinoklubi" viettää venetsialaisia jossain päin täällä Etelä-Pohjanmaata, niin voisi ahtaa itsensä mukaan menoon.

Lisäksi olisi kiva kun olisi silloin oma kulta jota voisi pitää sylissä ja katsella kuun kultaisia säteitä laineilla, tai istua terassipöydän ääressä kynttilän valossa mutustamassa pottusalaattia ja katsella häntä syvälle silmiin... *huokaus*

Toiveajattelua.

*tirauttaa muutaman kyyneleen*

-Koku-
  • 2 / 3
  • Zeppelin
  • 29.7.2002 12:50
Vaasasta(?) etelämmäs, Uudenkaupungin seutuville asti on kyseessä "venetsialaiset". Ugista etelämmäs, Turun seutuvilla "muinaistulien yö". Muualla Suomessa "mökkikauden päättäjäiset"
Vai onko muitakin nimityksiä eri paikkakunnilla?

Juhla vietetään tosiaan joko mökillä, tai veneillen. Jotkut kaupungit järjestävät juhlia toreilla ja rannoilla (esim Uki), mutta ei se ole sama asia...
  • 3 / 3
  • mictrone
  • 31.7.2002 15:33
Kyllä niitä venetsialaisia vietetään kuule pohjois-pohjanmaallakin.