Suhteen haamut

Moni on varmasti törmännyt aiempien suhteiden haamuihin. Siihen kuinka exien tavat ja tölväisyt, vanhat haavat, tulevatkin yllättäen esiin. Kuinka uuden kundikaverin sanat tai teot tekevät epäluuloiseksi ja pelokkaaksi. "Hä, toihan on just niinkuin x silloin kun kaikki alkoi mennä päin peitä!"

Vaikka kuinka kyseessä on uusi ihminen ja rakkaus ei ole kyseenalaista, jokin herättää pahimmat pelot. "Näinkö tässä taas käy, mikä mättää, mitä minä tein väärin?" Pohjimmaisena alkaa tietenkin kalvaa pelko yksinjäämisestä.

Suurin virhe minkä voi tehdä on olettaa kumppaninsa edes ajattelevan samoin kuin se/ne entiset. Se loukkaa ja alkaa kalvaa suhdetta. Tuhonkierre on valmis. Ja miksi? Vain siksi, että oman menneisyytesi haamut pelottivat liikaa. Tuli nähtyä vaaraa siellä missä sitä ei lainkaan ollut. Kumppani ei ollutkaan ainutlaatuinen ihmisyksilö, vaan osa kumppanijatkumoa, samanlainen kuin edellinen.

Vaikeaa saattaa olla selittää toiselle, miksi joku sinällään mitätönkin asia saa arvaamattoman merkityksen. Miten yksi lause tai unohdus voi aikaansaada itkua, riitaa ja pahaamieltä, kun kaikki oli hyvin? Miten selvittää edes itselleen miksi niin käy? Ja kuitenkin, kun sen kumppanilleen kertoo, niin asia monesti selkenee. Käsittämättömästä mielipahasta tulee ymmärrettävää.

Herättääkö tämä mitään ajatuksia?

Meillä tämä on ollut ajankohtainen. Toisella oli hankala suhde, toisella hankala ero. Salamannopeasti yllättäen vanhat stressireaktiot välillä nousevat esiin. Kyllä siinä sai järkeä oikein etsiä ennenkuin tilanne selvisi. Joku sana, ilme, teko ja haamut hyökkäsivät päälle. Mutta kun ne huitoi pois, niin siellä se oli, oma mies, jolla on ihat omat ainutlaatuiset tapansa. Juuri ne miksi hänen kanssaan olenkin.

Muita kokemuksia...?

Kyllä kummittelee. Mä olin kerran niin kuolettavasti rakastanut, etten enää edes havittele uutta suhdetta. Mulla on ollut pari viritelmää sen jälkeen mut en sitten suvainnut niitä silmässäni paria päivää kauempaa.

Mä oon analysoinut asiaa itsekseni ja luulen, et noi haamut ovat niiden hlöiden haamuja jotka ovat olleet todella merkityksellisiä ja joiden läsnäoloa edelleen kaipaa. Väitän, että ns. "ei-niin-kovin-merkitykselliset-suhteet" eivät hirveesti häiritse tulevaa elämää mut sen sielunkaverin menettäminen on asia, joka ei tule koskaan jättämään rauhaa - se muistuttaa aina itsestään tavalla tai toisella.

Rakastaa voi kyllä "jokapäiväisesti" ketä tahansa joka nyt about mahtuu sapluunaan, mutta itsensä kokonaan antaminen (lue: todellinen rakkaus) onnistuu vain harvoin.

Antti kirjoitti "- - -sen sielunkaverin menettäminen on asia, joka ei tule koskaan jättämään rauhaa - se muistuttaa aina itsestään tavalla tai toisella."

Tuo on pitkälle totta. Rakkaus on vahva tunne, joka ei takautuvasti katoa suhteen päättyessä. Vaikka yhteistä tulevaisuutta ei ole menneisyys jää. Paljon aikaisemmasta rakastetusta ja rakkausuhteesta tulemme aina kantamaan mukanamme. Emme pysty edes itse valitsemaan muistojamme. Mutta voimme itse valita miten niihiin suhtaudumme.

Oli järkyttävää huomata miten automaattisesti sitä reagoi. Pieni ajattelamaton teko saattoi saada minussa aivan hysteerisen reaktion. Jossain otsalohkon perukoilla kai tajusin liioittelevani. Toimin aivan kuin näin olis jatkunut jo pitkään. Kuitenkaan mieheni ei oikeastaan ollut tehnyt mitään. Pikku juttu paisui kohtalokkaaksi ongelmaksi vain minun päässäni. Reagoin aikaisempien toistuneiden ja huonojen kokemusten perusteella.

Minua oli loukannut eri ihminen. Miksi yhä käyttäydyin kuin hän olisi elämässäni? Siitä alkoi ajatusprosessi, jonka yhtenä tuloksena kirjoitin tänne. Ymmärsin reaktioni syyt. Tajusin, että suhteeni tulevaisuus on kiinni siitä, miten hvyin haamut pysyvät poissa. Menneisyyden painolastista oli päästävä eroon. Muuten olisin luonut itselleni noidankehän, jossa nykyinen suhteeni päättyy, koska edellinenkin päättyi.

Antin toinen väite "- - - ns. "ei-niin-kovin-merkitykselliset-suhteet" eivät hirveesti häiritse tulevaa elämää - - -".

Eivät juuri. Mutta jos tulee kylmäksi muiden tunteille, käyttää miehiä vain seksiin, se saattaa aiheuttaa arvaamattomia vaikeuksia syvemmissä ihmissuhteissa tulevaisuudessa. Aikaisempi tunteiden ja seksi erottaminen voi haitata parisuhdetta pitkäänkin. Toisaalta pitkään kasvanut läheisyyden kaipuu voi purkautua musertaen.

Oleellista on kuitenkin se mitä haluaa.

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii...

Wicked, tuo on muuten yksi Raamatunlainauksista, jonka käyttöä kehoitan harkitsemaan monta kertaa. Sitä on käytetty *niin* paljon väärin. Yksi pitkä miinus Paavalin muutenkin raskaaseen listaan on tuo 'kaiken se kärsii' -kohta. Meinaa napsua kun pahoinpidellyt ihmiset sanovat vaan 'kaiken se kestää, kaiken se kärsii'...

Miksi juuri tuo on syöpynyt niin syvälle ihmisten tajuntaan etteivät voi sitä unohtaa...

-node

Älä usko sananparsiin...

Raamutussa ja kansanviisauksissa piilee paljon oikeaa asiaakin, mutta niillä on myös muita funktioita.

Käyttääkää omaa päätänne ihmiset :)

Rakkaus kestää kyllä, suhde välttämättä ei.

Ymmärrän näkökulmasi. Mutta kuten monta kertaa täällä se on sanottu ja sanon sen itsekin - IHMISET tulkitsevat Raamattua. Herra yksin tietää mitä sen tekstin kirjoittanut ihminen on ajatellut rustatessaan sanoja paperille. Me voimme sitä vain arvailla...

Itselleni tuo luettelo on usein sellainen itsetutkiskelun aihe. Ja tuon 'kaiken se kärsii' kohdan sanoisin olevan enemmänkin sitä henkistä kipua, rakkauden ja ihastumisen suloista tuskaa - ei missään nimessä fyysistä! Mutta kuten sanoit, tulkita voi jokainen kuten haluaa.

Mutta koska tuo "uskonto ja homot" väittely käydään tuolla toisaalla, niin toivon että jätetään tämä keskustelu tällä alueella sikseen... (jos asiaan kuitenkin haluaa palata niin aloittakoon uuden aiheen siellä - lupaan vastata, jos vain osaan)