Minkälainen olen?
Aina kun lähden ulos kodista pelkään ensiksi mitä muut ajattelevat. Joskus lähden itsevarmana jolloin en välitä muista mutta sitten pian taas pelkään.
Pelkään ensiksi että ihmiset nauravat mulle (toi on homo hihiihh) tai pelkään et ne vaan vihaa mua.
Mä tiedän olevani hyvännäkönen,mutta silti mulla riittää ongelmia.
Esim. löydän joitain ongelmia itestäni ja aina kun joku ihminen (oli se sitten mummo tai hyvännäkönen jätkä) niin peittelen niitä ongelmia kattomalla alaspäin.
Eli haluan antaa kaikille itsestäni vain hyvän kuvan. Että ne ei ajattele loppuun päin vaik "sil oli kyl yks finni tos leuas, hyi vittu".
Kuulen todella (Siis TODELLA) usein olevani helvetin söpö tai hyvännäkönen, ja ennen otin sen innoissani korvilleni mutta nykyaikaan ne menee yli korvien. Eli en edes kuuntele sitä.
Esitän vaatimatonta aina uusille tuttavuuksille ja ujostelen.
Kaveri piirissä olen "itseäni täynnä oleva" hyvä itsetuntoinen ihminen.
Aina kun joku kävelee vastaan niin tiedän että hän ajattelee mun olevan hyvännäkönen/söpö tai jtn. Mut sitten taas ku mun kaverit on siinä (jotka on aika erottuvaisia esim et niil on eri väriset hiukset..esim punaset yms) ni tietenkin ne erottuu ja niillä ei ole näköä..(törkeesti sanottu mut..) mut aika kamalia.
Niin, mä en kestä että kun joku ihminen niitä kattoo niin tuntee olevansa hyvännäkösiä.
Tiedän, olen ihan ihmeellinen ihminen.
Mä olen itse semmoinen hyvin pukeutuva,itsestään hyvää pitävä homo ja en ole neitimäinen.
Ja en mitenkään räväyttävä.
Mikä mun ongelma on?
Ja mulla on miehiä ollu hyvin ja ihan kivannäköisiäkin mutta kenestäkään ei NOUSE KUSI PÄÄHÄN.
Mä olisin mielummmin itseäni täynnä oleva paska kun tämmönen joka aina ajattelee muita tosi paljon ja plääplää.
Ja oonhan mä hieman täynnä itseäni..mut..
Ja mulla tulee ns-paniikki kohtauksia silloin kun olen yksin jossain ja kaikki kattovat.
Mutta kun olen kaveripiirissä niin siitä tulee vaan parempi olo kun katsotaan.
Hei, mikä tää ongelma on????????
Onks totuus: HUONO ITSETUNTO?
Ja tarviinko psykologia, lääkkeitä?
Aina kun lähden ulos kodista pelkään ensiksi mitä muut ajattelevat. Joskus lähden itsevarmana jolloin en välitä muista mutta sitten pian taas pelkään.
Pelkään ensiksi että ihmiset nauravat mulle (toi on homo hihiihh) tai pelkään et ne vaan vihaa mua.
Mä tiedän olevani hyvännäkönen,mutta silti mulla riittää ongelmia.
Esim. löydän joitain ongelmia itestäni ja aina kun joku ihminen (oli se sitten mummo tai hyvännäkönen jätkä) niin peittelen niitä ongelmia kattomalla alaspäin.
Eli haluan antaa kaikille itsestäni vain hyvän kuvan. Että ne ei ajattele loppuun päin vaik "sil oli kyl yks finni tos leuas, hyi vittu".
Kuulen todella (Siis TODELLA) usein olevani helvetin söpö tai hyvännäkönen, ja ennen otin sen innoissani korvilleni mutta nykyaikaan ne menee yli korvien. Eli en edes kuuntele sitä.
Esitän vaatimatonta aina uusille tuttavuuksille ja ujostelen.
Kaveri piirissä olen "itseäni täynnä oleva" hyvä itsetuntoinen ihminen.
Aina kun joku kävelee vastaan niin tiedän että hän ajattelee mun olevan hyvännäkönen/söpö tai jtn. Mut sitten taas ku mun kaverit on siinä (jotka on aika erottuvaisia esim et niil on eri väriset hiukset..esim punaset yms) ni tietenkin ne erottuu ja niillä ei ole näköä..(törkeesti sanottu mut..) mut aika kamalia.
Niin, mä en kestä että kun joku ihminen niitä kattoo niin tuntee olevansa hyvännäkösiä.
Tiedän, olen ihan ihmeellinen ihminen.
Mä olen itse semmoinen hyvin pukeutuva,itsestään hyvää pitävä homo ja en ole neitimäinen.
Ja en mitenkään räväyttävä.
Mikä mun ongelma on?
Ja mulla on miehiä ollu hyvin ja ihan kivannäköisiäkin mutta kenestäkään ei NOUSE KUSI PÄÄHÄN.
Mä olisin mielummmin itseäni täynnä oleva paska kun tämmönen joka aina ajattelee muita tosi paljon ja plääplää.
Ja oonhan mä hieman täynnä itseäni..mut..
Ja mulla tulee ns-paniikki kohtauksia silloin kun olen yksin jossain ja kaikki kattovat.
Mutta kun olen kaveripiirissä niin siitä tulee vaan parempi olo kun katsotaan.
Hei, mikä tää ongelma on????????
Onks totuus: HUONO ITSETUNTO?
Ja tarviinko psykologia, lääkkeitä?