Taas tätä samaa ikuisuusongelmatarinaa: "Miten päästä selville toisen suuntautumisesta ja mielenkiinnosta itseäsi kohtaan, ja miten kerätä rohkeus kontaktiin?"
Aloitetaan pienelllä rakkauselämäkerralla. Olen siis 16-vuotias poika ja luonnollisesti kokenut milloin minkäkinlaista myllerrystä.
Ihan ensimmäisenä "aloitin" heteroseksuaalisuudesta, jossakin 6. luokan paikkeilla kun alkoi hormoonien vaikutuksesta kävi teinielämä kiinnostamaan, ja ongelmana oli se etten edes itse pystynyt kuvittelemaan itseäni parisuhteessa.
Ensimmäiseen parisuhteeseen pääsin vasta 8. luokalla tytön kanssa, joka oli niin muille kuin itsellenikin hyvin tuntematon ja epätodellinen ajatus. Nyt kun jälkeenpäin katselen omaa nimeäni hänen eräässä blogimerkinnässään, ajatus tuntuu vielä absurdimmalta ja epätodemmalta kuin itse seurustelun aikana. Syytä en tähän ole osannut keksiä, se kai tuli niin yllättäen ja unelmahakuisesti.
Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen tuli ero, jonka jälkeen oli varma ettei seurustelu ollut ainakaan vielä minun juttuni. Olen aina ollut hyvin itsenäinen, enkä aina jaksanut kantaa ajatusta ja tunnemaailmaa siitä, että joka hetki pitäisi olla paikalla jotakuta varten ja aina pitää huoli hänestä, rakastaa ja kaivata häntä joka hetki. Tarvitsin enemmän omaa aikaa kuin se liitto olisi sietänyt. Ero kuitenkin tapahtui humaltuneessa tilassa josta kumpikaan ei muistanut mitään jälkeenpäin, ennen kuin aamulla sai kuulla mitä oli tullut tehdyksi. Kumpikaan ei tosin viitsinyt enää käydä anelemaan uutta alkua, ja minulle se on mieleinen ratkaisu.
Ihastuin tässä edellä mainitussa tytössä hänen persoonaansa, en ulkonäköön. Koen olevani vaativa ihastumisen suhteen, eli en ihastu helposti. Normaalistikin aina ensiksi olen tutustunut ihmisiin ja vasta sen jälkeen huomannut rakastavani heidän persoonaansa. Sattumanvaraisesti olen kuitenkin kokenut väliaikaisia ja pieniä ihastusvälähdyksiä henkilöiden ulkonäköön, mutta aika nopeasti päässyt niistä yli.
Tämän parisuhteen jälkeen otin henkilökohtaiseksi käytännöksi itsenäisyyden ja sitoutumattomuuden, ajatellen, että olen vahvempi ja pärjään paremmin muussa elämässä yksikseni. Olin silti siis heteroseksuaali, mutta tahdonalaisesti aromanttinen. Ajattelin pitää tämän vaiheen, kunnes olisin opiskellut itseni 25-vuotiaaksi, mutta äskettäisten tapahtumien syystä käytäntöni on ainakin tilapäisesti kaatunut.
Tulin perheeni kanssa lomalle Thaimaahan, ja lähtöselvityksessä kulman takana jonossa katseeni osui erääseen poikaan. Päähäni tulvi toki monia ajatuksia, mutta päällimmäinen meni jokseenkin näin: "Onpas hiton söpö poika." Ajatus oli täysin kontrolloimaton, ja hämmennyin siitä hieman; koskaan ennen en ole kokenut saman sukupuolen edustajaan kohdistuvaa ihastusaaltoa. Mieleni teki tuijottaa häntä koko se aika, kun siinä lähtöselvityksessä jonotettii, mutta sain onneksi (onneksi ja onneksi) ohjattua ajatukseni muualle.
Asiat muuttuivat vielä onnellisemmiksi, kun tämä poika ilmestyi samaan hotelliin kanssamme. Ihastus ei ollut laantunut mihinkään, ja hassuksi minulle sen teki se, että tämä infatuaatio kohdistui hänen ulkonäköön. Hän todennäköisesti on samanikäinen kanssani ja tarpeeksi aikuismainen makuuni. En vain voi pitää silmiäni erossa hänestä.
Eli tässä vaiheessa tämä bi/homoseksuaalisuus astui kuvaan, ja toki olen ajatuksen kanssa täysin sujut. Olen aina ollut hyvin ennakkoluuloton ja tuomitsematon lähes kaikessa, ja pystyn hyväksymään nämäkin seksuaalisuudet itselläni. Ongelmana on vain, etten tiedä hänestä mitään. En nimeä, en tarkkaa ikää, en seksuaalisuutta enkä tämänhetkistä parisuhdetilannetta.
Koko ajan haluaisin tutustua häneen ja mennä kysymään asiaa, ehdottaa seurustelua, edes kaverustua, vaikka mitä unelmia. Mutta, kuten on luonnollisesti tapana, en ole kyllin rohkea sellaiseen. Pelkään takaiskua, häpeää, enkä halua hänelle tuottaa minkäänlaista noloutta tai sitä hämmennystä, että hän vetää poikiakin puoleensa.
Olen kyllä huomannut, ettei hänkään minua ihan vain sivusilmällä sivuuta. Siskoni sanoi, että tämä poika tuijottelee häntä, mutta itsekin huomasin katseemme kohtaavan useaan otteeseen, kun istuimme vastakkain allasbaarissa.
Tilanne olisi helpompi, jos ajankohta ei olisi tämä loma; hän ei varmastikaan asu samassa kaupungissa koska siinä pikkukaupungissa olisin jo varmasti häneen törmännyt aiemminkin. Itse olen täällä reilut kaksi viikkoa, hänestä en tiedä, mutta toivoisin näkeväni hänet ensi viikollakin ja ainakin samassa lähtökoneessa. Aika on siis rajallinen, ja sitä vihaan. Niin vähän aikaa tutustua häneen.
Kuten tekstistä jo arvaa, olen umpipihkassa häneen, poikaan. Ensimmäinen poika johon ihastun ja ensimmäistä kertaa koen, että tästä voisi tulla ihan oikeasti jotain.
Mutta miten voisin varmistua hänen bi/homoseksuaalisuudestaan, kiinnostuksestaan minuun, tai miten voisin kerätä rohkeutta kohdata hänet ja edes ystävystyä hänen kanssaan? Miten voin löytää hänet lomankin jälkeen, kun en edes tiedä hänen nimeään? Voisin vain vakoilla häntä ja selvittää hänen nimensä ja myöhemmin pyytää häntä kaveriksi Facebookissa, mutta miten asia sitenkään voisi onnistua?
Kiintymyksen tunteet pitäisi olla hyviä, mutta jos on pienikin epäilys siitä, ettei suhde ole edes mahdollinen, kaikki ne tunteet muuttuvat negatiivisiksi. Se on se kiintymyksen kirous, joka hetki miettii ja unelmoi, miten ihanaa olisikaan olla hänen kanssaan, mutta samalla joka hetki tulee se ajatus, että ei minulla ole mitään mahdollisuutta, aikaa on liian vähän tai ei se koskaan toimisi.
Aloitetaan pienelllä rakkauselämäkerralla. Olen siis 16-vuotias poika ja luonnollisesti kokenut milloin minkäkinlaista myllerrystä.
Ihan ensimmäisenä "aloitin" heteroseksuaalisuudesta, jossakin 6. luokan paikkeilla kun alkoi hormoonien vaikutuksesta kävi teinielämä kiinnostamaan, ja ongelmana oli se etten edes itse pystynyt kuvittelemaan itseäni parisuhteessa.
Ensimmäiseen parisuhteeseen pääsin vasta 8. luokalla tytön kanssa, joka oli niin muille kuin itsellenikin hyvin tuntematon ja epätodellinen ajatus. Nyt kun jälkeenpäin katselen omaa nimeäni hänen eräässä blogimerkinnässään, ajatus tuntuu vielä absurdimmalta ja epätodemmalta kuin itse seurustelun aikana. Syytä en tähän ole osannut keksiä, se kai tuli niin yllättäen ja unelmahakuisesti.
Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen tuli ero, jonka jälkeen oli varma ettei seurustelu ollut ainakaan vielä minun juttuni. Olen aina ollut hyvin itsenäinen, enkä aina jaksanut kantaa ajatusta ja tunnemaailmaa siitä, että joka hetki pitäisi olla paikalla jotakuta varten ja aina pitää huoli hänestä, rakastaa ja kaivata häntä joka hetki. Tarvitsin enemmän omaa aikaa kuin se liitto olisi sietänyt. Ero kuitenkin tapahtui humaltuneessa tilassa josta kumpikaan ei muistanut mitään jälkeenpäin, ennen kuin aamulla sai kuulla mitä oli tullut tehdyksi. Kumpikaan ei tosin viitsinyt enää käydä anelemaan uutta alkua, ja minulle se on mieleinen ratkaisu.
Ihastuin tässä edellä mainitussa tytössä hänen persoonaansa, en ulkonäköön. Koen olevani vaativa ihastumisen suhteen, eli en ihastu helposti. Normaalistikin aina ensiksi olen tutustunut ihmisiin ja vasta sen jälkeen huomannut rakastavani heidän persoonaansa. Sattumanvaraisesti olen kuitenkin kokenut väliaikaisia ja pieniä ihastusvälähdyksiä henkilöiden ulkonäköön, mutta aika nopeasti päässyt niistä yli.
Tämän parisuhteen jälkeen otin henkilökohtaiseksi käytännöksi itsenäisyyden ja sitoutumattomuuden, ajatellen, että olen vahvempi ja pärjään paremmin muussa elämässä yksikseni. Olin silti siis heteroseksuaali, mutta tahdonalaisesti aromanttinen. Ajattelin pitää tämän vaiheen, kunnes olisin opiskellut itseni 25-vuotiaaksi, mutta äskettäisten tapahtumien syystä käytäntöni on ainakin tilapäisesti kaatunut.
Tulin perheeni kanssa lomalle Thaimaahan, ja lähtöselvityksessä kulman takana jonossa katseeni osui erääseen poikaan. Päähäni tulvi toki monia ajatuksia, mutta päällimmäinen meni jokseenkin näin: "Onpas hiton söpö poika." Ajatus oli täysin kontrolloimaton, ja hämmennyin siitä hieman; koskaan ennen en ole kokenut saman sukupuolen edustajaan kohdistuvaa ihastusaaltoa. Mieleni teki tuijottaa häntä koko se aika, kun siinä lähtöselvityksessä jonotettii, mutta sain onneksi (onneksi ja onneksi) ohjattua ajatukseni muualle.
Asiat muuttuivat vielä onnellisemmiksi, kun tämä poika ilmestyi samaan hotelliin kanssamme. Ihastus ei ollut laantunut mihinkään, ja hassuksi minulle sen teki se, että tämä infatuaatio kohdistui hänen ulkonäköön. Hän todennäköisesti on samanikäinen kanssani ja tarpeeksi aikuismainen makuuni. En vain voi pitää silmiäni erossa hänestä.
Eli tässä vaiheessa tämä bi/homoseksuaalisuus astui kuvaan, ja toki olen ajatuksen kanssa täysin sujut. Olen aina ollut hyvin ennakkoluuloton ja tuomitsematon lähes kaikessa, ja pystyn hyväksymään nämäkin seksuaalisuudet itselläni. Ongelmana on vain, etten tiedä hänestä mitään. En nimeä, en tarkkaa ikää, en seksuaalisuutta enkä tämänhetkistä parisuhdetilannetta.
Koko ajan haluaisin tutustua häneen ja mennä kysymään asiaa, ehdottaa seurustelua, edes kaverustua, vaikka mitä unelmia. Mutta, kuten on luonnollisesti tapana, en ole kyllin rohkea sellaiseen. Pelkään takaiskua, häpeää, enkä halua hänelle tuottaa minkäänlaista noloutta tai sitä hämmennystä, että hän vetää poikiakin puoleensa.
Olen kyllä huomannut, ettei hänkään minua ihan vain sivusilmällä sivuuta. Siskoni sanoi, että tämä poika tuijottelee häntä, mutta itsekin huomasin katseemme kohtaavan useaan otteeseen, kun istuimme vastakkain allasbaarissa.
Tilanne olisi helpompi, jos ajankohta ei olisi tämä loma; hän ei varmastikaan asu samassa kaupungissa koska siinä pikkukaupungissa olisin jo varmasti häneen törmännyt aiemminkin. Itse olen täällä reilut kaksi viikkoa, hänestä en tiedä, mutta toivoisin näkeväni hänet ensi viikollakin ja ainakin samassa lähtökoneessa. Aika on siis rajallinen, ja sitä vihaan. Niin vähän aikaa tutustua häneen.
Kuten tekstistä jo arvaa, olen umpipihkassa häneen, poikaan. Ensimmäinen poika johon ihastun ja ensimmäistä kertaa koen, että tästä voisi tulla ihan oikeasti jotain.
Mutta miten voisin varmistua hänen bi/homoseksuaalisuudestaan, kiinnostuksestaan minuun, tai miten voisin kerätä rohkeutta kohdata hänet ja edes ystävystyä hänen kanssaan? Miten voin löytää hänet lomankin jälkeen, kun en edes tiedä hänen nimeään? Voisin vain vakoilla häntä ja selvittää hänen nimensä ja myöhemmin pyytää häntä kaveriksi Facebookissa, mutta miten asia sitenkään voisi onnistua?
Kiintymyksen tunteet pitäisi olla hyviä, mutta jos on pienikin epäilys siitä, ettei suhde ole edes mahdollinen, kaikki ne tunteet muuttuvat negatiivisiksi. Se on se kiintymyksen kirous, joka hetki miettii ja unelmoi, miten ihanaa olisikaan olla hänen kanssaan, mutta samalla joka hetki tulee se ajatus, että ei minulla ole mitään mahdollisuutta, aikaa on liian vähän tai ei se koskaan toimisi.