Itsensä hyväksyminen

Viime aikoina täällä on ollut jonkin verran esillä sellaiset aiheet kuin sisäistetty homofobia, julkihomous, matalan profiilin homous, toiveet että olisi jotain muuta kuin on, kaapissa oleminen ja muu, jonka jollain tavalla yhdistän itsensä hyväksymiseen.

Onko tyytyväisyys omaan elämään oikeastaan kiinni niistä pelimerkeistä mitä on käytettävissä?

Vai olisiko sittenkin niin, että on paras hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja elää ainokaista elämäänsä? Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, ettäkö pitäisi jotenkin pidättäytyä itsensä kehittämisestä, haluamansa tavoittelemisesta ja yrittämisestä.

Minusta ainakin tuntuu siltä, että itsensä hyväksyminen on alku paljon muun hyväksymiseen.