- 1 / 2
- JuhaniV
- 4.6.2010 23:29
Ranneliikkeen uskonto-osiossa Raamatun sisällöstä ollaan jo päädytty keskustelemaan kunnallisesta hautaamisesta jne. Se keskustelu voisi olla aivan hyvin yleisemmällä keskustelualueella, vaikkapa yhteiskuntaosiossa.
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=42&thrdid=8923
Päätin ottaa asiaa esille täällä vielä erikseen.
Männäviikolla olin tilanteessa, jossa jouduin pohtimaan ajatusta omasta kuolemasta. Ehkä siihen hiukan vaikutti myös se, että kävin äskettäin tapaamassa erästä kaveriani. Hän on Terhokodissa odottamassa vääjäämätöntä kuolemaansa aivan lähiaikoina. Tapaamisemme oli mitä ilmeisimmin viimeinen. Tilanne oli yllättävänkin rauhallinen ja tasapainoinen myös itselleni. Muistelimme yhteisiä tapahtumia. Hän puhui kuolemastaan avoimesti ja rauhallisesti yksityiskohtia myöten. Hän oli selvästi pohtinut asiat läpi ja on valmis lähtöön, kun se hetki tulee. Hän halusi tavata ja keskustella avoimeksi jääneistä muutamista asioista. Erosimme lopulta ilman kummempia seremonioita, tietäen kumpikin mikä tilanne kaikkineen oli. Itselleni jäi hyvä ja rauhallinen mieli. Olen tyytyväinen siitä, että hän antoi minulle tuon tilaisuuden tapaamisen.
Ajatus oman kuoleman mahdollisuudesta kosketti siis selkeästi tällä viikolla. Mielenkiintoista omissa ajatuksissa oli se, ettei kuolema varsinaisesti tuntunut pelottavalta, vaan se kuinka täysin valmistautumaton olen sellaiseen. Noin tuhat asiaa pitäisi hoitaa ensin kuntoon. Entäpä jos siihen ei olisikaan aikaa? Enin huoli tuollaisessa todellisessa tilanteessa olisi oman kumppanin tulevaisuus ja hänen siitä selviäminen. Ei niinkään oma tilanne. Huomasin myös miettiessä, että monet asiat elämässäni menivät hetkeksi aivan toiseen järjestykseen. Prioriteetit vaihtuivat.
Kirjakaupassa huomasin kirjan, jonka nimeä en muista, mutta se antoi ajatuksen, että meitä koulutetaan elämää varten hyvin monella tavoin, mutta kuolemiseen ei kouluteta oikeastaan lainkaan. Oman koulutukseni osana on toki ollut kuoleman kohtaaminen, toisen ihmisen kuoleman, mutta ei oman. Kauniaisten kansalaisopistossa on ollut kurssi, jossa jokainen valmistaa itselleen oman tuhkauurnan. Se lienee konkreettisin lähestyminen ajatukseen omasta kuolemasta. Taidan mennä ostamaan kirjakaupasta tuon mainitsemani kirjan. Se voisi antaa ajatuksia omaan kuolemaan valmistautumiseen hyvissä ajoin.
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=42&thrdid=8923
Päätin ottaa asiaa esille täällä vielä erikseen.
Männäviikolla olin tilanteessa, jossa jouduin pohtimaan ajatusta omasta kuolemasta. Ehkä siihen hiukan vaikutti myös se, että kävin äskettäin tapaamassa erästä kaveriani. Hän on Terhokodissa odottamassa vääjäämätöntä kuolemaansa aivan lähiaikoina. Tapaamisemme oli mitä ilmeisimmin viimeinen. Tilanne oli yllättävänkin rauhallinen ja tasapainoinen myös itselleni. Muistelimme yhteisiä tapahtumia. Hän puhui kuolemastaan avoimesti ja rauhallisesti yksityiskohtia myöten. Hän oli selvästi pohtinut asiat läpi ja on valmis lähtöön, kun se hetki tulee. Hän halusi tavata ja keskustella avoimeksi jääneistä muutamista asioista. Erosimme lopulta ilman kummempia seremonioita, tietäen kumpikin mikä tilanne kaikkineen oli. Itselleni jäi hyvä ja rauhallinen mieli. Olen tyytyväinen siitä, että hän antoi minulle tuon tilaisuuden tapaamisen.
Ajatus oman kuoleman mahdollisuudesta kosketti siis selkeästi tällä viikolla. Mielenkiintoista omissa ajatuksissa oli se, ettei kuolema varsinaisesti tuntunut pelottavalta, vaan se kuinka täysin valmistautumaton olen sellaiseen. Noin tuhat asiaa pitäisi hoitaa ensin kuntoon. Entäpä jos siihen ei olisikaan aikaa? Enin huoli tuollaisessa todellisessa tilanteessa olisi oman kumppanin tulevaisuus ja hänen siitä selviäminen. Ei niinkään oma tilanne. Huomasin myös miettiessä, että monet asiat elämässäni menivät hetkeksi aivan toiseen järjestykseen. Prioriteetit vaihtuivat.
Kirjakaupassa huomasin kirjan, jonka nimeä en muista, mutta se antoi ajatuksen, että meitä koulutetaan elämää varten hyvin monella tavoin, mutta kuolemiseen ei kouluteta oikeastaan lainkaan. Oman koulutukseni osana on toki ollut kuoleman kohtaaminen, toisen ihmisen kuoleman, mutta ei oman. Kauniaisten kansalaisopistossa on ollut kurssi, jossa jokainen valmistaa itselleen oman tuhkauurnan. Se lienee konkreettisin lähestyminen ajatukseen omasta kuolemasta. Taidan mennä ostamaan kirjakaupasta tuon mainitsemani kirjan. Se voisi antaa ajatuksia omaan kuolemaan valmistautumiseen hyvissä ajoin.