Suvun suhtautuminen homouteen
Omille vanhemmilleen moni poika, mies, tyttö ja nainen kertoo itse suoraan suuntautumisestaan, samoin sisaruksilleen. Mutta entä muu suku? Tädit, enot, sedät, kummit ja kaikki ne, joita häissä, hautajaisissa ja rippijuhlissa tavataan?
Kerroitteko itse? Kertoivatko vanhempanne? Selvisikö se sukujuhlaan mukaan otetusta kumppanista, vai annettiinko vain ymmärtää?
Suora suuntautumisesta kertominen on siinä mielessä helppoa, että toisen reaktioihin saa vastata suoraan, vääriä käsityksiä oikoa ja omista tunteistaan ja elämästään kertoa sen mukaan, mikä osoittautuu tilanteessa tarpeelliseksi. Mutta sukuun kuuluu laaja määrä tuttavia, jotka ovat kuulleet joltain jotain, eivätkä valttämättä koskaan kerro ajatuksiaan julki. Eivät ainakaan päin kasvoja. Tai niin että olisi mahdollisuus valistaa.
Millaiset välit sukuun ranneliikeläisillä on? Tiedättekö, kuinka teistä puhutaan kun ette ole paikalla? Onko teitä yritetty hienovaraisesti parittaa jonkun vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kanssa? Kuinka kumppaniinne on suhtauduttu?
Kertokaa kaikki, mikä tulee mieleen suvun, ei pelkkien lähimpien ihmisten, ja oman seksuaalisuuden törmäyksestä.
On vanhemmat kertonu jolleikki...ja serkut on varmaan tiennyt koska niin lukee facebookis ...muille ei kiinosta sanoa, mutta kyllä jos tulee puhuttua niin ei mulla karvoja kielessä ole :D
Morjens ... Hmm kertominen jolle kulle (vaikkakin sukulainen) voi olla riski mutta jokainen päättäköön siitä itse. Paras keino antaa koko suvun tietää on vaan annettava niitten ymmärtää sanomatta...
Mulle kävi joittenkin sukulaisten kohdalla hassusti :) mut toisten kohdalla asiasta ei vain puhuta , joka on itse asiassa parempi, koska saa kuulla aika karskeja kommentteja selän takana :::::) Kun kerroin suvulle ja osa reaktioista oli niin törkeitä et päätin olla seurustelematta suvun kanssa n. 16 vuotta . Ja kannatti koska se muutti hiukan asenteita ja sisarusten lapset ovat suorastaan olleet vihasia mun suvulle kun ovat olleet yhtiä mul..uja mulle :) mutta toisaalta kuten 4ruusua laulaa ^ tapahtui mitä vaan se on sun elämäs ei kenenkään muun ^ Eiku hyvät kesän jatkot :)
Puolison suku suhtautui asiaan positiivisesti - varsinkin kun anoppini esitteli minut poikansa miehenä. Oman suvun reaktioista - serkkujen yms kaukaisemman suvun osalta - saankin katsoa tarkemmin tuossa kesäkuun alussa - äitini hautajaisissa. Ei sen puoleen, eipä meillä sukurakkaita olla - ihan sama minulle. Veljet ja veljien lapset (aikuisia jo) ovat hyväksyneet asian sellaisena kuin se on.
En kertonut, mutta tosin en ollut vuosiin edes puheväleissä vanhempieni kanssa. Muu suku varmaan tietää, olen saanut jonkinverran menestystä ja julkisuutta töitteni ansiosta enkä ole mediassa peitellyt seurustelevani naisen kanssa.
kesäpoika kirjoitti: "Omille vanhemmilleen moni poika, mies, tyttö ja nainen kertoo itse suoraan suuntautumisestaan, samoin sisaruksilleen. Mutta entä muu suku? Tädit, enot, sedät, kummit ja kaikki ne, joita häissä, hautajaisissa ja rippijuhlissa tavataan?"
Joo, en tapaa missään juhlissa. Minulle on koko suku täysin kuollut, ketään sukulaisistani en ole tavannut yli vuoteen, siskon tapasin ehkä joskus kymmenen vuotta sitten, mummon tapasin viimeksi 1994.
Minun omat vanhempani ovat kuin kylmäilmapuhaltimia. Jos minä palelen, niin en voi olla sellaisten puhaltimien lähellä. Äiti on sellainen, joka ajattelee pelkästään sitä, mitä muut ajattelisivat, isä on psykopaatti.
Äiti antoi minulle aikoinaan kymmenen vuoden porttikiellon koko Kuopion lääniin.
Olen puhunut lähinnä oman perheen kanssa. Serkut tietää fbn kautta. Muusta suvusta en ole ihan varma, paitsi muutama harva jotka on olleet läsnä kun asia on tullut puheeksi. Luultavasti sana on kiertänyt, tietääkseni olen suvun ainoa out vinokas. Vanhemmat pyysi etten kertoisi isovanhemmille kun se voisi olla liian iso shokki, mutta ainakin osa niistä on jo puoliksi arvannut, ja jos asia nostetaan pöydälle (jos joku kysyy että löytyykö tyttökaveria) niin en halua tai pysty valehtelemaan. Kyllä niiden pitää pystyä elämään sen kanssa jos kerran rakastavat mua. Mutta mitään pakkoa minulla ei ole kenellekään sukulaisille erityisesti kertoa omasta seksielämästä, nyt kun perhe on jo asiasta tietoinen. Niille jotka on mun kanssa usein yhteydessä asia kyllä selviää hyvin pian, vaikka en edes seurustele.
Niisku kirjoitti: " Mutta mitään pakkoa minulla ei ole kenellekään sukulaisille erityisesti kertoa omasta seksielämästä"
Tuota noin, onko sinun seksuaalinen identiteettisi vain oman seksuaalisen toimintasi ilmentymä? Voisiko identiteetti sisältää myös jotakin muuta?
Tahaton sanavalinta, pahoittelen. Tosin: en vain ole seurustellut aikoihin joten seksielamasta ne sukulaiset juuri taitaisivat kuulla =). Tai sitten niista ihastumisista joihin ei ole saanut vastakaikua! Yleensa jos tulen kaapista jollekin niin en kylla sano etta "sekstaan miesten kanssa" vaan etta "en ole kiinnostunut tytoista, ma oon homo". Mutta mun ei ole tarvetta mainostaa sita enempaa kuin mita oma loysa ranne paljastaa ellei tule puheeksi, koska suku ei ole kuitenkaan niin laheinen etta silla olisi mitaan merkitysta minulle itselleni mita he minusta tietavat. Ymmarran kylla etta se voisi muuttaa niista joidenkin suhtautumista homoihin ainakin ihan pikkuisen, mutta tietaakseni sukulaiseni eivat kuitenkaan ole homofobisia.
Tässäpä jälleen seksi / seksuaalisuus -käsitteiden ikiongelma. Kun haluaa jotenkin viitata kokonaisuuteen, joka sisältää rakkauselämän, parisuhdekuviot, ihastumiset ja muut asiat, jotka ovat homoja ja heteroita erottavia tekijöitä, niin millä käsitteellä sellaiseen pitäisi viitata? Tietysti tuohon kokonaisuuteen liittyviä asioita ovat myös suuntautuminen ja mainittu "seksuaalinen toiminta". Seksuaali-identiteetti tai seksuaalinen identiteetti ei ole tyhjentävä ja sitä paitsi se on inhottavan lääketieteellinen termi.
Tämä termikysymys on joillekin varmasti lisäongelma käsitellä sukulaisten kanssa aihetta.
EDIT: Olennaisinhan jäi tietysti ensin kirjoittamatta. Suvun suhtautumisessa ei ole ollut ongelmia. En ole kaapissa.
Itse olen kertonut äidilleni ja isän siskolle. Velipuoleni tietänee jos on lukenut facebook-profiiliani ja sitä kautta mahdollisesti isänikin tietää. En tiedä kun ei ole tullut pidettyä yhteyttä heihin lapsuusvuosien jälkeen. Lisäksi kanssani samanikäinen serkkuni tietää. Yllättäen hänen reaktionsa on ollut ainoa pettymys, vaikka voisi luulla että nuorehko nainen olisi avomielisempi. Kuultuani homoudestani hän lennähteli yökerhossa kaverilta toiselle naureskelemaan että "tuolla on mun homo-serkku".
Mielelläni avautuisin muullekin suvulle, mutta ongelmana on, että äitini ei sitä halua. Hänellä on hieman huono itsetunto, ja hän näyttää pelkäävän, että suku "syyllistäisi" hänet homoudestani. Oma kantani on, etten sellaisten sukulaisten yhteydenpitoa kaipaa, jotka eivät minua hyväksy. Tosin se on helppo kanta, koska en kaipaa heidän yhteydenpitoaan muutenkaan.
Meillä koko suku tietää ja serkkuihin asti kaikki oli kutsuttu meidän häihin. Jopa vanhoillinen isoenonikin saapui paikalle ja naureskeli olevansa ensi kertaa häissä, joissa sulhasia on liiaksikin muttei morsiamia yhtään. Äitini suku on Etelä-Pohjanmaalta ja isän suku Koillismaalta eli ahdassieluisia uskovaisia pitäisi olla molemmilta puolelta, mutta ainoa, joka meitä on koskaan paheksunut, on isäni sisko. Hänenkin ainoa syynsä on se, että Raamatun mukaan avioparin pitää lisääntyä ja täyttää maa, mutta me pupun kanssa emme sitä ole selkeästikään tekemässä...
"Äiti antoi minulle aikoinaan kymmenen vuoden porttikiellon koko Kuopion lääniin."
Anteeksi Poris, isän puolelta savolaistaustaisena (se osa sukua on "vierasta" vanhempieni eron jälkeen 1960 - 70 lukujen vaihteessa), en voi olla hymyilemättä tälle.
Törmäyksiä ei ole suvun kanssa tullut. Nykyään ihan kaikki tietävät.
Lähimmät sukulaiset (veljet ja heidän lapsensa) ovat olleet tietoisia, eivätkä siis hätkähtäneet tilannetta - vaikka tapasivat puolisoni ensimmäistä kertaa. Tätini ja muutama serkkuni eivät noteeranneet asiaa sen kummemmin - tiedossa se heillä oli aikaiseminkin. Parin muun serkun kohdalla näytti kättelyvaiheessa menevän hernemaissipaprikat sieraimiin, ilmeestä päätellen, mutta mitäpä minä (tai puolisoni) sellaisista. Sitä sattuu;)
Kuulin toki yhdeltä serkultani, että pari pikkuserkkuani on myös samoin suuntautuneita - heitä en ole tavannut, ehkä en koskaan tapaakaan. Ei tässä tarkoitus ole kuitenkaan suvun sisäisiä leimaripäiviä järjestää =D
Tilaisuuden, jossa puolisoni sukulaisilleni esittelin, luonteesta johtuen kukaan närkästyneistä ei tullut mutisemaan mitään - olisin saattanut huomauttaa ehkä kärkevämmin takaisin ko tilaisuuden pääaiheesta.
Mä en oo vielä kertonu mun sukulaisille enkä vanhemmille. Ehkä sen aika tulee joskus, tosin koko suvulle sitä ei oo tarpeen kertoo, koska mä en pidä niihin sen kummemmin yhteyttä. Pari perheen ulkopuolista tietää. Äiti joskus kyselee tyttöystävistä ja mä kuittaan sen vaan sanomalla, et "ei oo eikä tuu".
Miulla tietää kaksossisko ja äidin puolelta ainakin toinen täti. Äitikin todennäköisesti tietää koska sisko meni lipsauttamaan sen sille siinä luulossa että oon jo kertonu. :D Isäkin taitaa tietää, kerran sille suutuspäissäni jotain tiuskaisin "homopojasta". Ei näistä puhuttu ole (muuten kuin siskon kanssa) mutta en uskois heille mikään kauhee shokki olevan vaikka joku kerta miehen sinne veiskin näytille. :)
Äidilleni asia valkeni vuorokaudessa... Ensin hän näki minut ja (miespuolisen) ystäväni baarissa. Aluksi hän oli iloinen, sillä luuli että seurustelen tämän miehen kanssa. (Olimme pienessä sievässä jne.)
Seuraavana iltana pudotin pommin... Sanoin meneväni tapaamaan yhtä naista. En suoranaisesti sanonut mitään sokkotreffeistä, vaikka ne sellaiset olivatkin. Aamukahvipöydässä äitini viimein uskalsi kysyä, minkä lainen nainen oli ja sittemmin emme ole asiasta puhuneet. Hän mieltää minut lesboksi - mikä on totta. Asiasta tosin ei koskaan puhuta.
Sukulaiseni (isoäiti, kummit ym.) saattavat aavistella kyllä jotain, sillä olen 21-vuotias enkä koskaan ole seurustellut miehen kanssa. Heille en kuitenkaan ole kertonut mitään, enkä usko äitinikään kertonen, koskapa ei asiasta ollut iloinen itsekään. Suurin syy lienee se, etten ole juuri nimeksikään tekemisissä sukuni (tai edes äitini) kanssa.
Edelleen vanhemmat jättävät homolapsiaan perinnöttömiksi ja myöntävät vihaavansa, koska nämä ovat poikkeavia. Mulla ei juuri ollut puhevälejä faijani kanssa. Homolapsia hävetään ja vaietaan. Sisaruskateus tekee selvää monien suhteista sukulaisiin. Ainakin mulla tapahtui niin.
> Edelleen vanhemmat jättävät homolapsiaan perinnöttömiksi
Ehkä, mutta olettaisin että vähemmistössä ovat... Eiköhän asiat ole muutuneet maailman myötä.
Tää tuli taas ajankohtaseks. Tuntuu olevan ainaista kaapista ulostulemista :)
Vanhempien kanssa mulla meni suht. koht. kivuttomasti. Isälle on vielä parin vuoden jälkeenkin vähän vaikea jutella mutta kertaakaan ei ole pahasti sanonut ja aina ottaa hyvin. Äitihän on suorastaan innoissaan.
Suku onkin hieman hankalampi pala. Isän puolelle en nyt itse edes hingu tulla kaapista. En muutenkaan ole hirveästi tekemisissä ja pienellä paikkakunnalla pienissä piireissä oleskelleina heillä on aina ollut hieman ahtaat käsitykset. En ole oikein keksinyt miksi tulla kaapista kun sukujuhliakin tuntuu olevan kerran parissa vuodessa.
Äidin puolella taas eno otti todella hyvin ja on pyydellyt käymään. Nyt täti sai kuulla myös ja oli soittanut äidille loukkaantuneena, et miks hänelle ei ole kerrottu. Nyt olis kutsu mennä sinnekin näytille kun haluaisivat tutustua poikakaveriin, pitänee mennä kun noin hyvin ottavat :)
Poikkiksen puolelta on kanssa tullut vaan hyvää vastaanottoa. Jopa poikkiksen 70 vuotias mummo lähettelee mulle aina innoissaan terveisiä ja kahvitti meidät kerran ja kyseli innoissaan kaikkea mahdollista. On jopa käynyt meillä.
Kyllä ihmiset ottaa asian tosi hyvin kun antaa vaan mahdollisuuden, aina ei sit vaan uskalla laittaa itteään peliin.
Mä olen kertonut äidille ja siskolle, en muulle suvulle - vaikka olenkin erittäin läheisissä väleissä koko perheeni ja äidin puolen suvun kanssa. Hiljattain sain tietää, että äiti on kertonut isälle asiasta, mikä oli kyllä helpotus, sillä suhtautuminen minuun ei ole muuttunut. Veikkaan että äiti on jotain myös laverrellut joillekin sukulaisille ja perheenjäsenille, mutta siitä en tiedä. Toisaalta toivon niin. Eniten mietityttää veljet. Itse en saa tietyille ihmisille sanottua, vaikka haluaisinkin.
Minä kerroin isälleni ja äidilleni viime jouluna. He suhtautuivat vähän niin kuin arvelinkin: pelonsekaisella kauhulla. Veljelleni kerroin sitä joulua edeltäneenä keväänä ja hän järkyttyi myös. Sanoi tänä kesänä, että se on ollut hänelle iso juttu. Veljeni purki käsittääkseni ahdistustaan asian tiimoilta, kun riidan tullen käytti lesbouttani ns. aseena. Luulen, ettei niin tule (toivottavasti) enää käymään. Tiedän äitini toivoneen viimeiseen asti, että minä olisin hetero. Vielä viime keväänä (jouluna siis kerroin) äitiini toivoi minun löytävänä miehen. Vanhempani eivät veljeni mukaan puhu paljon asiasta, äitini ei kait edes pystyisi siihen vaikka isäni haluaisi. Kuitenkin he rakastavat minua ja luulen, että ovat antautuneet jonkin sortin muutosprosessiin omissa asenteissaan ja ajatuksissaan. Ostin heitä varten Saanko olla totta - kirjan.
Serkulleni kerroin tässä heinäkuussa. Kyllä se on aina kummallinen se hetki, kun kerrot jollekulle koko elämäsi sinut tunteneelle, että: "minä olen lesbo". Kissan säkistä päästämishetki on sellainen, että ilma on sakeana kertomatonta salaisuutta ja kertomisen jälkeen, kun kissa on juossut tiehensä ja epäilyksen usva hälvennyt, on niin paljon helpompi olla. Hieman runollisesti tässä ilmaisen itseäni, mutta sitä tunnetta on niin vaikea verrata mihinkään muuhun. Kaiken muunhan läheiseni minusta jo tietävätkin. Serkkuni suhtautui hyvin ja kysyin häneltä, kuinka saisin kerrottua hänen äidilleen eli tädilleni asiasta. Tätini on varsin homofobinen ihminen; oli kuulemma naisparin nähtyään päivitellyt ja paheksunut sitä ja on useaan otteeseen kommentoinut homoja ei-ystävälliseen sävyyn. Minä haluaisin tädin saavan tietää asiasta niin, ettei tarpeettomasti kuormittuisi. Päätimme, että serkkuni kertoo asian hänelle. Ajattelin, että on helpompaa, jos hän alkaa itkemään tai kokemaan äärimmäistä surua puolestani, niin hän saa siihen oman yksityisen hetkensä ja on sitten aikanaan valmiimpi kohtaamaan minut. Tätini on aika konservatiivinen uskovainen ja ajattelee minun joutuvan oikopäätä helvettiin. Ja tiedän, että se on hänelle tosi kova paikka. Tätä on varmaan monen vaikea ymmärtää, miksi haluan suojella tätiäni, mutta minusta on tärkeää, että ihmisille annetaan ajetteluun aikaa ja mahdollisuus - varsinkin kun on kyse ylikiltistä uskovaisesta ihmisestä. Kun hän saa rauhassa prosessoida asiaa, ei minunkaan kohtaaminen ole ylivoimaisen vaikeaa.
Toiselle tädilleni kerroin viime jouluna ja hän suhtautui asiaan hyvin ja oli kyllä arvannut sen.
Lisäyksenä mainittakoon vielä, että viime jouluna kaksi uskovaista ystävääni hylkäsi minut lesbouden tähden. En millään tahtoisi tämän toistuvan tätini tai kenenkään muunkaan kohdalla. Kolmas tätini ja hänen lapsensa eivät varmaankaan minuun asiasta tiedon saatuaan enää uskovaisena pidä ja rukoilevat puolestani, että "eheytyisin" ja en joutuisi kadotukseen.
Vaikka totuus on, että pääsin helvetistä pois, kun hyväksyin itseni sellaisena kuin olen.
Harmony Sister
Minulle on käynyt pikkuisen heikosti sen jälkeen, kun olen alkanut julkisesti seurustelemaan naisen kanssa. Olen siis itse reilu 30v nainen joka on ollut naimisissa miehen kanssa ja lapsiakin kertynyt.....
Omat vanhempani kieltäytyivät tulemasta suhteen rekisteröinti juhliin ja muut sukulaiset ovat "hylänneet" enemmän ja vähemmän suoraan. Eräs sukulaiseni kenen kuvittelin olevani ystäväni, hän oli kuin isosisko minulle lopetti yhteydenpidon kokonaan kun kerroin rakastuneeni naiseen. Sen jälkeen ei ole ko ihmisestä kuulunut. Olen siis aika vapaa suvustani tällä hetkellä... vanhemieni kanssa olen tekemisissä jollain tasolla, koska on minun lapsillani oikeus kuitenkin isovanhempiin. Mutta kyllähän se satuttaa ettei koskaan äiti soita ja kysy että mitä kuuluu....
