Kosto

  • 1 / 1
  • Pora-liike
  • 7.3.2010 10:45
a) Miten olet kostanut ihmisille, jotka ovat loukanneet sinua seksuaalisen/sukupuolisen suuntautumisen takia?
b) jos et ole kostanut, miksi?

Äitini joutui aikoinaan oman äitinsä hylkäämäksi sota-ajan jälkiselvittelyssä, hän kosti sen hylkäämällä minut, mutta ei täysin, hän kuitenkin halusi pitää muodolliset välit niin että porvarillisen perheen kulissi säilyy. Siihen sopimukseen liittyi minun osaltani paljon sääntöjä ja hänen puoleltaan mitättömästi rahaa ja kirpparirojua, mitä hän tapasi antaa minulle lahjaksi.
Täysin yllättäen hänelle sanoi, että hän saa pitää rojunsa enkä halua olla häneen enää missään yhteyksissä. Minua ei myöskään kiinnosta "suvun maine" ja tässä yhteydessä haluaisin mainita, että sukuuni kuului merkittäviä kansallissosialisteja ennen sotia.
Jälkikasvua on turha odottaa myöskään.
Odotan vanhempani olevan niitä, joiden vaippoja ei kukaan välitä vaihtaa. Heillä tulee olemaan yksinäinen vanhuus.

Suomen väkivaltion suhteen eräänlainen kosto oli vetäistä sateenkaarilippu sinne, missä Suomen lipun "kuuluu olla". Lippu tarkoittaa valtaa. Kun vihollinen valtaa linnan, hän pistää ensimmäiseksi oman lippunsa tankoon. Tällä mielellä minä valloitin lipputangon sateenkaarilipulla.