Yksinäiset HBLTI-vanhukset
Olin juuri mukana tilanteessa, jossa kaikki yhteydet olivat menneet poikki yksin asuvaan homovanhukseen. Ystävät ja tuttavat alkoivat huolestua, koska tietoa ei hänestä saatu puhelimella eikä muutenkaan. Ajatuksissa alkoi liikkua hyvinkin synkiä vaihtoehtoja hänen kohtalostaan. Monien yhteydenottojen jälkeen selvisi, että hänestä oli sittenkin huolehdittu. Yksi henkilö hänen tuttavapiiristään oli hoitanut hänen asioitaan sen jälkeen kun vanhus oli joutunut sairastuttuaan sairaalahoitoon.
On täysin selvää, että tulevaisuudessa kunnalliset palvelut vain heikkenevät. Omaisten tuki tulee tärkeäksi entisten aikojen tapaan, jolloin palveluja ei ollut sillä tavalla kuin vielä tänä päivänä.
Ehkä parikymmentä vuotta on ajatuksissa ollut jonkinlainen hoitokoti homovanhuksille. Asia ei ole edennyt ajatusta pidemmälle, eikä minun arveluni mukaan tule etenemään. Jos sellainen toteutuisi, se kattaisi tarpeesta vain pienen osan koko valtakuntaa ajatellen.
Tuttava/ystäväpiirissäni käydyissä keskusteluissa on esitetty ajatus jonkinlaisesta oma-apuhuoltorenkaasta. Se olisi malliltaan mahdollisimman kevyt. Sovittaisiin tavoista kontaktin ylläpitämiseksi. Taustalla voisi olla tiedossa henkilöitä, jotka voisivat pyynnöstä ja kenties palkkiota vastaan käydä kaupassa, jos sellaiseen tarvetta ilmenisi taikka hakemassa lääkkeet apteekista. Vanhuksen luona voisi myös käydä pistäytymässä. Jne.
Idea on täysin alkuvaiheessa. Se vaatii kehittelyä. Kenties kokeiluun ja toteutumiseen olisi nyt hetikin tarvetta ja mahdollisuuksia.
Itse aion kutsua lähiviikkoina kokoon pienen keskusteluryhmän, jossa olisi mm. sosiaalipuolen asiantuntemusta. Mietimme, onko tämäntapaisella oma-apuhuoltorenkaalla toteutumismahdollisuuksia. Toivon keskustelua aiheesta täällä. Jos jollakulla on tietoa jo toteutuneista vastaavista ratkaisuista, ne olisivat kiinnostavia.
Tarvittaessa minuun saa yhteyden sähköpostilla. Osoite löytyy Ranneliikkeen tiedoistani.
JV: "Omaisten tuki tulee tärkeäksi entisten aikojen tapaan, jolloin palveluja ei ollut sillä tavalla kuin vielä tänä päivänä."
Tämä merkitsee väistämättä perheen ja perhearvojen esillenousua yhteiskunnassa. On turhaa kuvitella, että näinkin merkittävä muutos sosiaalipolitiikassa ei säteile muualle yhteiskuntaan. Perhe (ja sen määritelmä) on eräs yhteiskunnan perusyksiköistä.
Näin pienellä pohtimisella se merkitsee sinkkuuden vähenemistä, naisten jäämistä kotiin (naisten euro on 80% miesten eurosta), parisuhteita, joissa kitkutellaan parisuhdeväkivallasta huolimatta, koska ilman perhettä olet ilman turvaa jne. Ennen kaikkea se tulee kuitenkin merkitsemään traditionaalisten ja uskonnollisten arvojen esiinmarssia ja ne eivät todellakaan edusta sitä liberaalia, hyvinkoulutettujen humanistien yliopistoteologiaa. Kun lapsista tulee perheen turva, se merkitsee myös sitä, että perhe määritellään "lisääntymiskyvyn" mukaan. Ei lapsia - ei perhettä.
Varautukaapa siihen, että saamme 10-20 vuoden kuluessa varautua homoliittojen mitätöintiin, tunkkaisen seksuaalimoraalin esiinnousuun ja paljon muuhun. Olen aikaisemminkin joissakin keskusteluissa todennut, että Vihreiden käsitys politiikasta, eräänlaisena sääntökokoelmana, vailla käsitystä yhteiskunnan sisäisestä koheesiosta, kausaliteetista, on kuin rannalle rakennettu hiekkalinna. Hyvinvointiyhteiskunnassa valtio on ottanut osan perheen roolista, mikä on vienyt "puhdin" perinteiltä. Yksilöllä on vaikutusvaltaa suhteessa omiin elämänvalintoihin. Nyt otetaan sitten oikein kunnolla takapakkia.
Pieni kysymys Juhanille, luuletko, että vanhoista homoista ja lesboista ollaan kiinnostuneita Romaniassa, Latviassa tai Puolassa? I dot't think so... Sieltä sitä mallia kannattaa hakea, kun yhteiskunta muillakin osa-alueilla alkaa muistuttaa näitä maita.
Tosielämässä asiat paranevat jatkuvasti. Pian viimeisetkin kaappihomot uskaltavat astua ulos kaapista:
Hollannissa pidettiin sunnuntaina ensimmäiset homoille suunnatut häämessut. Amsterdamissa esiteltiin muun muassa homoystävällisiä häämatkakohteita, yhteensopivia häämekkoja morsiusparille sekä kakkukoristeita samaa sukupuolta oleville.
Messuilla haastatellut vieraat pitivät tapahtumaa kotoisampana kuin heteropareille kohdennettuja messuja. Messukävijä Esther Lamersin mukaan perinteisillä häämessuilla esimerkiksi vihkisormusparien katselu vaatii aina, että hänen on erikseen selitettävä hankkivansa sormuksia kahdelle naiselle. Amsterdamin Gay Bride (Homomorsian) -messuilla samaa sukupuolta olevia pareja ei myöskään tuijoteta.
Hollanti salli ensimmäisenä maailmassa homoavioliitot vuonna 2001. Sen jälkeen yli 12 000 homo- ja lesboparia on mennyt naimisiin. Liberaaliudestaan ylpeässä maassa kuitenkin lähes 50 prosenttia asukkaista paheksuu miestenkeskistä suutelua julkisella paikalla, kertoo tuore hollantilaistutkimus.
- Homoparit eivät tarvitse omia kauppoja, vaan omanlaisen lähestymistavan, sanoi messujärjestäjä Marguerite de Wit.
- He haluavat varata häämatkan sellaisiin maihin tai hotelleihin, minne homoparit ovat tervetulleita. Ja morsiusmekon ja puvun sijaan he tarvitsevat täsmäävät kaksi pukua tai kaksi mekkoa.
Selvimmin sunnuntain messut erottuivat maan muista häätapahtumista diskomusiikilla ja -palloilla sekä messualueen keskustaa koristaneella vaaleanpunaisella limusiinilla.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/02/hollanti_jarjesti_ensimmaiset_haamessut_homoille_1445259.html
Suuri osa suomalaisista haluaisi myös mies- ja naispareille kirkkohäät, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen Taloustutkimuksella teettämä tutkimus. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 44 prosenttia vastaajista katsoo, että evankelisluterilaisen kirkon pitäisi vihkiä homopareja avioliittoon. Sen sijaan mies- ja naisparien vihkimistä vastustaa 39 prosenttia vastaajista ja 17 prosenttia ei osaa kertoa kantaansa.
Naisista yli puolet ja miehistä reilu kolmannes on häiden kannalla. Taloustutkimus haastatteli kyselyitä varten yli tuhatta suomalaista. Ruotsin kirkko hyväksyi homoparien vihkimisen viime viikolla. Suomessa piispainkokous käsittelee asiaa helmikuussa, ja kirkolliskokous mahdollisesti toukokuussa. Suomessa piispainkokous antaa kirkolliskokoukselle lausunnon parisuhdelain rekisteröintiin liittyvistä teologisista ja juridisista näkökohdista helmikuussa. Kirkolliskokous käsittelee lausuntoa mahdollisesti toukokuussa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/kansa_helpottaisi_elinsiirtoja_myos_homojen_kirkkohaat_saavat_kannatusta_1126528.htmlRansomin mainitsemissa maissa on hyvin matalat syntyvyysluvut. Mitään lapsista vanhuudenturva -tyylistä hysteriaa ei ole ko. maissa edes näköpiirissä.
Latviassa nainen synnyttää tuoreimpien tietojen mukaan elinaikanaan 1.3 lasta:
Total fertility rate: 1.3 children born/woman (2009 est.)
http://www.indexmundi.com/latvia/total_fertility_rate.html
Puolatar synnyttää elinaikanaan 1.28 lasta:
Total fertility rate: 1.28 children born/woman (2009 est.)
http://www.indexmundi.com/poland/total_fertility_rate.html
Romanialainen nainen synnyttää 1.39 lasta:
Total fertility rate: 1.39 children born/woman (2009 est.)
http://www.indexmundi.com/romania/total_fertility_rate.html
Definition: This entry gives a figure for the average number of children that would be born per woman if all women lived to the end of their childbearing years and bore children according to a given fertility rate at each age. The total fertility rate (TFR) is a more direct measure of the level of fertility than the crude birth rate, since it refers to births per woman. This indicator shows the potential for population change in the country. A rate of two children per woman is considered the replacement rate for a population, resulting in relative stability in terms of total numbers. Rates above two children indicate populations growing in size and whose median age is declining. Higher rates may also indicate difficulties for families, in some situations, to feed and educate their children and for women to enter the labor force. Rates below two children indicate populations decreasing in size and growing older. Global fertility rates are in general decline and this trend is most pronounced in industrialized countries, especially Western Europe, where populations are projected to decline dramatically over the next 50 years.
Mielenkiintoinen tämä Ransomin tulevaisuus-skenaario. Olisiko sinulla kuitenkin jokin ehdotus, kuinka sinua tulisi kohdella ja hoitaa, kun jonakin kauniina päivänä suurella todennäköisyydellä olet vanhus?
Näistä Ransomin skenaarioista tuli mieleeni yksi esimerkki kaapista-ulos-keskustelusta tuttavani homomiehen kanssa. Muistelen keskustelun ajoittuneen jonnekin 1970-luvun alkupuoliskolle, homoseksuaalisten tekojen jo tultua laissa dekriminalisoiduiksi, eli homostelu ei enää ollut rikos Suomessa. Tuttavani totesi että homous on syytä pitää salassa tästä eteenkinpäin, koska ajat vain huononevat. Muistelen syyn silloin olleen, että uusnatsit ottavat kuitenkin vallan ja sen jälkeen ollaan matkalla kaasu-uuniin.
Jos tarkastelemme tästä päivästä tuota skenaariota, niin pieleen on mennyt totaalisesti. Meillä on syrjintäsuojalaki, parisuhdelaki jne.
Ransom, kirjoituksesi tuo minulle mielikuvan rauhallisesti pää pölkyllä olevasta kanasta, jonka ainoa toimi on odottaa milloin kirves heilahtaa. Itse olen ainakin päättänyt räpistellä ankarasti vastaan. :-)
Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että ajatukselle oma-apurenkaasta on oikeasti tarvetta ja siihen myös kiinnostusta. Minulla alkaa olla listalla jo melkoinen joukko nimiä henkilöistä, jotka saattaisivat olla tulossa renkaaseen mukaan. Keskusteluissa on tullut myös esille muutamia minulle tuntemattomia kohtaloita, joihin tällaisella renkaalla olisi voinut olla auttava vaikutus.
Kuten arvelin, useita perusasioita on selvitettävä ennen aloitusta. Luulen, ettei tässä vaiheessa mitään rahoitusta tarvittaisi. Jokainen mukaan lähtevä vastaisi esimerkiksi omista puhelinkuluistaan. Raha yleensä mutkistaa heti asioita ja vaatii tiukempaa järjestäytymistä. Eräs haaste toiminnalle on löytää ne sateenkaarivanhukset, jotka ovat tiukasti edelleen kaapissa, ja jotka ovat edes jonkinlaisen yhteyden tarpeessa. Monet heistä eivät ole myöskään internetin kautta tavoitettavissa.
Kiinnostuksensa voi minulle ilmaista helpoiten sähköpostilla.
***************
Tähän tuore uutinen USA:sta.
Homo-, lesbo-, bi- ja transseniorien avustamiseen tarkoitettu organisaatio Center on Halsted toimii Chicagossa auttaen tuhansia sateenkaarivanhuksia. Nyt tuo kyseinen organisaatio on saanut lähes puolen miljoonan dollarin avustuksen toiminnalleen. Avustuksen myönsi U.S. Department of Health and Human Services, mikä vastannee ehkä sosiaali- ja terveysministeriötämme.
Organisaatio arvioi Chicagon alueella asuvan yli 40 000 GLBT-aikuista, iältään yli 55 vuotta.
http://www.chicagotribune.com/news/local/ct-met-gay-elderly-funds-0217-20100216,0,2544296.storyYle Teksti-TV MAANANTAI 22.2.2010
Ikääntyvien kuntoutus vähentynyt
Työurien pidentämispuheista huolimatta kuntoutusta on vähennetty viime vuosina tuntuvasti.
Kela hylkää nykyisin kolmanneksen ikääntyneiden työntekijöiden hakemuksista. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin vielä viisi vuotta sitten. Perusteena on lain tulkinta, jonka mukaan kuntotukseen pääsee vain, jos työkyvyttömyys uhkaa. Osallistujat ovat yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia. Kela lievensi kesällä tulkintaansa, mutta se ei ole näkynyt kuntoutuslaitoksissa, joissa on käyty mittavia yt-neuvotteluja ja irtisanomisia.
***********
Suuntaus näyttää olevan selvä. Tämä on minulle merkki siitä, että KELAlta rahat ovat vähissä. Jostakin nipistetään. Tämän päälle pitää ottaa vielä ne henkilöt, jotka eivät jaksa taikka pysty edes hakemaan tuollaista apua, vaikka sitä tarvitsisivatkin.
JuhaniV kirjoitti: "Tämä on minulle merkki siitä, että KELAlta rahat ovat vähissä."
Voisikohan asiaan vaikuttaa porvarihallituksen viime vuonna junailema työnantajien Kela-maksun poisto, joka teki Kelan budjettiin 1000 miljoonan euron loven. Se tekee noin 200 euroa jokaista suomalaista kohti. Jos oletetaan, että Kelan kuntoutusta käyttää vaikkapa joka 50. suomalainen, se tarkoittaa jokaisen kuntoutujan kohdalla 10 000 euroa vähemmän käytettävissä olevaa rahaa. Ja tämä kaikki ideologisista syistä.
Toi on kyllä väärin ja syvältä sieltä, koska nimenomaan ikääntyvät tarvitsevat kuntoutusta. KELA on PASKAMESTA.
Xius: "Ransomin mainitsemissa maissa on hyvin matalat syntyvyysluvut. Mitään lapsista vanhuudenturva -tyylistä hysteriaa ei ole ko. maissa edes näköpiirissä."
Onkohan Xius koskaan vilkaissut vanhustenhoitoa koskevaa lainsäädäntöä? EU:n sisällä on nimittäin on varsin kirjava käytäntö; joissain vahvan perheinstituution omaavissa maissa lapset ovat _velvollisia_ huolehtimaan vanhemmistaan kotona ja omasta pussistaan. Suomalainen laitossysteemi on näissä maissa tuntematon käsite. Vanhuksilla on sikäläisittäin sama asema kuin lapsilla.
Jos ei ole lapsia, niin sitten se on vähän niinku voivoi. Miksi ihmeessä luulet, että vanhukset ovat yksi suurimmista ryhmistä kerjäläisten joukossa? Olisi kannattanut ajatella tulevaisuuttaan nuorena. Ketään ei myöskään kiinnosta, miten onnistuu kahden vanhuksen ja työelämän yhteensovittaminen yhdeltä ihmiseltä. Kannattaisi ehkä hankkia se vaimo ja omia lapsia? Luonnistuu hyvin homoilta? Homot ovat tässä systeemissä "alieneita". Tällainen järjestelmä, missä perhe muodostaa vahvan yksikön, peruspilarin, vaikuttaa poikkeuksetta arvomaailmaan, eikä se katsele kovinkaan hyvällä silmällä homoseksuaalisuutta (ei lisääntymistä/sukupolvijatkumoa/sosiaaliturvaa etc.).
JuhaniV: "Mielenkiintoinen tämä Ransomin tulevaisuus-skenaario. Olisiko sinulla kuitenkin jokin ehdotus, kuinka sinua tulisi kohdella ja hoitaa, kun jonakin kauniina päivänä suurella todennäköisyydellä olet vanhus?"
No mutta Juhani, tuolla aikaisemmin _sinä_ olit lukemassa madonlukuja Suomen taloudesta. Siitä vaan esitelmöimään tuleville vanhuksille "avohoidosta". Kannattaa kuitenkin varoa mätiä kananmunia ja tomaatteja. Suuret ikäluokat osaavat vaatia toisin kuin 20- ja 30-luvuilla nöyriksi oppineet nykyvanhukset.
Mutta kun JuhaniV kysyy hyviä vinkkejä, niin minäpä annan nyt sellaisen oikein rahanarvoisen vinkin; muuttakaa Espanjaan, sillä ne hoidot, mitä Espanjan valtio lääkäreineen määrää, kustannetaan kaikki Kelan pussista, mutta Kelan lääkärit eivät niitä voi evätä. Lisäksi potilaan ei tarvitse niitä periä (Kelan pompottelun tuntien mahdotonta), vaan perinnän hoitaa Espanja lakimiehineen ja EU lakeineen. Siinä ruljanssissa on Kepuli-KELA helisemässä. Jotain kulissien takaisesta köydenvedosta kertoo sekin, että Suomi verottaa ulkomaille muuttaneita suomalaiseläkeläisiä raskaasti, mutta EU on puuttumassa tuohonkin epäkohtaan.
JuhaniV: "Tuttavani totesi että homous on syytä pitää salassa tästä eteenkinpäin, koska ajat vain huononevat. Muistelen syyn silloin olleen, että uusnatsit ottavat kuitenkin vallan ja sen jälkeen ollaan matkalla kaasu-uuniin."
Kerrohan JuhaniV, mikä mahtoikaan olla se ryhmittymä EU:n parlamenttissa, joka sai äänivyöryn? Minä en tarvitse ennustajan lahjoja tietääkseni, että se saa sen seuraavankin kerran. Kun ilmastohömppä menee mailleen tilastoväärentelyn ja monen muun sekoilun vuoksi, laskee vihreydenkin tähti sen myötä. 100 miljardia euroa kankkulan kaivoon nykyisessä tilanteessa on sellainen erhe, että poliittinen vastuunkanto tulee olemaan murskaava. 2010 -luvun poliittinen trendi on jossain muualla kuin kierrättämisessä, energiasäästölampuissa, kasvisruoassa tai ilmastopakolaisuudessa.
JuhaniV: "Itse olen ainakin päättänyt räpistellä ankarasti vastaan. :-)"
Pikemminkin vedät niistä naruista, joista asiat saavat lisää luistoa. Kolmassektori ei Suomessa kykene _koskaan_ hoitamaan niitä velvollisuuksia, mitä julkisella sektorilla on harteillaan. Maksetaanpa nyt kaikki kiltisti niitä (yritys)veroja, niin ei tarvitse ryhtyä mihinkään utopistisiin projekteihin.
Ransom uskoo:
"Suuret ikäluokat osaavat vaatia toisin kuin 20- ja 30-luvuilla nöyriksi oppineet nykyvanhukset."
Nykyvanhukset eivät olleet 1980-luvulla lukulasi-ikätaipaleensa alkupuolella nöyriä. Suurista ikäluokista tulee aikanaan vanhuksina nöyriä.