Epätoivoinen ihastuminen

Tapasin reilu viikko sitten työmatkalla naisen. Pari vuosikymmentä itseäni vanhemman, naimisissa olevan aikuisten lasten äidin. En tiedä mitä oikein tapahtui - vain muutama katse, lause, yhteinen päivällinen - mutta jo ensimmäisen illan jälkeen uneksin yhteisistä hetkistä hotellihuoneessani, hänen asunnossaan.

Kun istuin hänen vieressään, tunsin syvää lämpöä, yhteyttä. Kun kävelin hänen ohitseen, ruumiini reagoi säpsähtäen; hänen ruumiinsa vastasi reaktioon. Hän näytti huomaavan, kun noteerasin hänen vaihtuneen asunsa illalla; itse tunnistin, kun hän vastaavasti pani merkille asuni toisena iltana.

En voi uskoa, että kaikki on vain omaa kuvitelmaani. Olen vaivihkaisella tavallani koettanut antaa merkkejä, rakentaa yhteyttä häneen. Toivon, että hän vastaisi. Pelkään kuitenkin, että hän on jo torjunut minut. Ettei tunteeseen ripustautumisellani ole pohjaa. Ettemme enää koskaa tapaa.

Kuin vastaus rukoukseen oli se, että sattumalta/kohtalonomaisesti törmäsin häneen kahvilassa pian työmatkamme jälkeen. Mutta pelkään, että tämä jää viimeiseksi kerraksi.

Olen itkenyt useana päivänä. Ajatellut vain häntä. Kaivanut esiin ne vanhat levyt. En tiedä mikä tässa naisessa koskettaa. Miksi heijastan näitä tunteita häneen. Miksi haluan olla hänen lähellään.

Helena, tulisit!

Hei Käpy,
täällä on juuri samanlaisessa jamassa oleva henkilö. En voi kirjoittaa kovin persoonallisesti, tilanne on niin solmussa ja räjähdysherkkä.
Neuvoksi voin sanoa, että viikko on lyhyt aika odottaa uutta tilaisuutta, jos kummankin on vaikea
sanoa jotain ääneen. Ei välttämättä ollut sattumaa , että tapasitte kahvilassa. Se on sitä henkiökemiaa jota ei voi aina ennalta arvata.
Ystäväni on todella varovainen kännykän ja viestittelyn kanssa, Hän on pitkässä parisuhteessa, olemme paljon julkisuudessa
lisäksi kun tapaamme , ympärillä on aina työhön liittyvi ihmisiä, joten tulkitsemme asiat rivien välistä ilmeistä, eleistä, katseesta,äänen sävystä.
Tilanteesta tekee vaikean se, että jos ystäväni on väsynyt tai juopunut hän herpaantuu ja saattaa laukoa ihan mitä ja missä vaan.
Olemme nyt tavanneet muutaman kerran ja tilanne on ollut "päällä" vuoden. Mutta kannatti odottaa, sain kuulla kaikki suoraan päin naamaa,
enemmän kuin olisin osannut koskaan haaveilla.
Kun ystäväni teki aloitteen ensi kertaa,pelästyin, hän oli miettinyt asiaa kauan, yritti esittää, että se oli ihan hetken päähän pisto,
mutta hän tärisi,änkytti, meinasi pyörtyä,kiroili ja kiiruhti pois kun en voinut lähteä.

Nyt täytyy lopetella, Onnea vaan Teille.

Kiitos vastauksesta Oksa!

Ihana kuulla kertomastasi. Olen iloinen puolestasi, että olette päässeet noinkin pitkälle. Toivottavasti tilanne ei ole liian tukala vaikka onkin solmussa ja räjähdysherkkä. Voin vain kuvitella, että julkisuus asettaa kaikelle omat rajoitteensa.

Oma pelkoni on, että kiinnostuksen kohteeni - vastakaiusta huolimatta - sulkee minut pois elämästään koska i) ikäeromme on suuri, ii) hän on sitoutunut aviomieheensä ja kokee muun haluamisen uhkaavana, iii) hän pelkää asioiden kehittyvän liian vakaviksi, iv) hän ei halua rikkoa heteronormia, ja/tai v) hän haluaa suojella minua, koska tietää myös minun elävän parisuhteessa. Tietysti vielä kurjempaa olisi tietää, että olen tulkinnut hänen viestinsä reippaasti yli, etten itse asiassa merkitse tai ole merkinnyt hänelle missään vaiheessa yhtään mitään.

Toivotan onnea myös Teille!

Hienoa että olette osanneet luokitella keskutelun oikein: Epätoivoinen ihastuminen. Tiedän miltä se tuntuu. Epätoivoisen vastakohta on toimiva ja kehittyvä. Yleensä sellainen etenee itsestään ilman kyyneleitä. Helpointa omasta näkökulmasta on unohtaa ihastuminen ja vaikka vältellä kohdetta kun kohtaaminen on niin hankalaa. Pahinta on just se pakkomielteeseen jumittuminen.

Kiitos näkemyksestä Kukkakeppi (symppaan nimimerkkiäsi muuten). Olet varmaan oikeassa. Eilen jo melkein unohdin kaihoni, pystyin kuuntelemaan tiettyja kappaleita ilman suurta tunnetta ja silmien kostumista; ajattelin että hemmetti, miksi tavoitella ja kaivata jotakin, joka ilmi selvästi ei ole tulossa luokseni - tottahan minun pitää kunnioittaa hänen vapauttaan, tilannettaan, päätöksiään.

Toisaalta tänään huomaan edelleen helliväni 'pakkomiellettä', ikävääni, ainakin toistaiseksi. Eivät kyyneleet välttämättä ole pahasta. Ainakin tuntee jotakin. Ja mukavampihan se on itkeä menetettyä rakkautta kuin vaikkapa omaa kaikinpuolista onnettomuuttaan, epäonnistumisiaan töissä tai merkityksetöntä elämäänsä.

Harvoin on joku ihminen iskenyt näin kovasti, että olen päätynyt keskustelupalstoille vuodattamaan tuntojani - kaverini olen jättänyt rauhaan sillä en usko heidän ymmärtävän tilannetta. En haluaisi ajatella niin mutta luultavasti tämäkin ihastus menee ohi ajan kanssa - niin kuin ne kaikki aiemmatkin.

Kiitos:) En tiedä mistä keksin tuon nimimerkin; se tuli ensimmäisenä mieleen. Jälkeenpäin ajateltuna sitä voisi psykoanalysoida turhankin paljon tai sitten se voi kuvata esimerkiksi vartalotyyppiä -ei siis minun eli tämä ei ole mainos. Mulla oli kerran töissä tosi paha ihastuminen ja se oli kamalaa kun piti pelätä törmäämistä työpaikan tiloissa kun en pystynyt puhumaan mitään järkevää tai normaalisti. Se kyllä menee ohi mutta ei luultavasti täysin koskaan.

Koita kestää ja keskittyä muihin asioihin elämässä joihin voit oikeasti vaikuttaa. Usein sellainen päätön fixaatio tarkoittaa että joillain muilla alueilla on kehitystarpeita. Puhun omasta puolestani enkä tarkoita että tämä pätee kaikkiin.

Joo - mäkin ryhdyin jo pohtimaan kaikkia noita 'kukkakepin' mielleyhtymiä...

Thanks neuvoista - yritän keskittyä nyt vaikka ensinnäkin pakollisten töiden tekemiseen ja sitten vaikka kesästä nauttimiseen. Huoletonta kesää!

Moi käpy,
olen ex oksa, tuossa muutama päivä sitten sain tekstarin häneltä ja muutaman viestin ja yhden soiton kuluttua hän tuli luokseni suoraan työpaikaltamme,
hikisenä duunivaatteissa, lainasin hälle vaateitani, sekä palautin ed kerralta unohtuneet pikkupöksyt pestynä. Eksytimme muut ystävät
nopeasti kylille ja vietimme ihanan romanttisen kesäyön toisiimme kietoutuneina viime minuuteille saakka. Tuntuu kuin olisimme tunteneet ikuisuuden.
Moraali on kaukana tästä touhusta, ja ihmettelen miten hän pystyy pitämään pokkansa työpaikalla, minulla on jo vähän vaikeampaa vaikka olenkin
Oinas ja ehkä tämän kaiken aloittaja, hänhän oli vuoden kuin jäävuori, mutta nyt ei ole...
Hän kertoi hyväksyvänsä täysin yölliset halailuni, menin aivan sanattomaksi, punaiseksi, silmämme leiskuivat onnesta,
erotessa katsoimme vielä toisiamme silmiin, ikävä alkoi samalla sekunnilla.
Ihanaa kirjoittaa kuulumisia tuntemattomalle. Kirjoittelen taas jos jotain tapahtuu. Toistemme näkeminenkin on tällä hetkellä suuri asia.
Niin jumissa tuntuu taas tilanne olevan, eli sama kaava toistuu, yhteisen yön jälkeen 2 viikkoa hiljaista.

Mutta hyvää kannattaa odottaa. Kukkakeppi taitaa olla kateellinen, niin kylmä ja asiallinen kommentointi tapa,
silloin kun tällainen elämää suurempi rakastuminen on päällä, olen sen ikäinen että heitän mielelläni aivot nurkkaan .

Hey, sorry kun tyyli on asiallisen oloista. Se johtuu mun tyosta [skanditkin puuttuvat kannysta]. Muuten olen hyperromanttinen&hot joten olen empaattinen teidan tilanteille.
Mua vain harmittaa sellainen kun aika valuu sormien lapi odotellessa ja spekuloidessa.

vaikuttaa jo ihmisemmältä,
nyt en ole nähnyt enkä kuullut mitään perjantain pikaisen näkemisen jälkeen,
hän on ollut viikonlopun perheensä kanssa ja tänään ei ole duunissa. Pelottaa todella paljon jos se olikin siinä se stoory.

Kiitos KK. empatiastasi, empatiat myös sulle.

Kertokaa hyvät immeiset jos teillä on vastaavia tarinoita tai onko tiedossa vastaavaa tapausta että se olisi sattunut 2 miehelle jonka tunnet tai
tiedät esim juuri duunistanne ja huomaavatko työkaverit sen.

Koita selvita mahdollisimman pienin sydansuruin...

Hei,
ihmeitä tapahtuu, konsernissamme osastolleni tarkoitettu sähköposti meni hänen postilaatikkoon minun nimelläni,
ja listoilla nimemme ja osastot oli laitettu ristiin,
tai sitten toi oli joku kovempi työpaikka vitsi, vaikka olemme tietoisia, että isoveli valvoo 24H,(kamerat,vahtimestari), niin se on joskus unohtunut varsinkin
juuri sillä ekalla kerralla kun vaihdoimme privaatti numerot ihmisvilinän keskellä, poistuimme talosta yhdessä kellarin kautta autotalliin,
No siitähän sitä sitten tulikin hyvä puheenaihe. Meinaan kutsua hänet
luokseni pian kun vain uskallan. En muuten enää koskaan lähde tällaiseen touhuun, sai olla ensimmäinen
eli viimeinen kerta jos tästä yli pääsemme. Oletko Kukkakeppi tietoinen kaksoisliekistä?

Kirjoittelen jos on jotain kerrottavaa, nyt täytyy jatkaa hommia tossa on taas jotain ulkolaisia neroja tulossa esittelee kalliita
keksintöjään. EVVK.

käpy, tapasi kirjoittaa ja analysoida tilannetta kosketti minua. Suorastaan ihastuin kirjoitusminääsi.

Itse olen perheellinen vakiintunut bi, onnellinen ja tyytyväinen perheeseeni, mieheeni, työhöni. En etsi muuta. Mutta aina joskus kuitenkin tulee tilanteita joista muissa olosuhteissa voisi tulla jotakin. Kiertelen ja kaartelen tässä, suoraan sanottuna minulla on eräs itseäni huomattavasti nuorempi työtoveri, jonka luulen olevan ihastunut minuun ja flirttailevan. Tapaamme harvakseltaan töissä, mutta aina siinä on jotain. Tilanteen intensiteetti on korkea. Puhumme koko ajan, aina en muista mitä. Hän tulee lähelle, on useamminkin tullut konkreettisten ehdotusten kanssa, joissa voisimme tavata työn ulkopuolella, viattomia juttuja sinänsä... Tai ehkä kuvittelen vain kuitenkin.

Olen tavallaan samanlaisessa tilanteessa kuin sinä, siis vain se vastapuoli. Haluaisin kovasti tätä naista. Suudella hellästi huulia, nuuhkia kaulaa. Saada hänet lämpiämään ja reagoimaan.

Mutta en halua satuttaa ketään. Käpy, kuinka teidän olisi käynyt? Mitä teille olisi tapahtunut?

Uni ei tule…

Oksa, takana siis ihana kohtaaminen, onnittelut siitä. Olisinko hieman kateellinen? Uskomaton sähköpostiepisodi.

Työkavereiden tulkinnat tilanteesta riippuvat varmaan, kuinka tietoisia he ovat, että maailmassa voi olla muitakin kuin heterosuhteita… Jotkut on kyllä taitavia havaitsemaan ihmisten välisiä jännitteitä.

Kerro, miten homma etenee!

Ursula, olipa ihana lukea ‘tästä jostakin’ sinun näkökulmastasi. Ilmeisesti et siis ole vastannut työtoverisi ehdotuksiin – saanko kysyä miksi? Viikko sitten olisin ehkä tästä syystä tuntenut jopa vienoa vihaa ja katkeruutta tätä ’asemassasi’ olevaa henkilöä kohtaan, mikä ei tarkoittaisi, ettenkö taas heiluttaisi häntää seuraavan kerran tavatessamme.

En tiedä mitä minulle ja hänelle olisi tapahtunut. Olisin halunnut tutustua häneen paremmin ajan kanssa, puhua kaksin, tunnustella tilannetta, jos mahdollista ystävystyä; kuunnella mitä hän asioista ajattelee - ehkä yritän vetää taas jostain narusta, jos syksyllä kohtaamme. Voi olla, että viehätys katoaisi itsestään, kun oppisimme tuntemaan toisiamme. Vaikka tämä nainen on kyllä harvinaisen vetovoimainen...

Tilanne on tietysti monimutkaisempi, kun siihen liittyy muitakin osapuolia. Joskus paremmalla ajalla voin yrittää purkaa omia kokemuksiani ja toiveita tähän liittyen…
Kaiken naiiviuden uhallakin irrotan seuraavat säkeet loistavasta musiikillisesta ja aiheellisesta yhteydestään:

I wish I could share all the love that's in my heart

remove all the bars that keep us apart

...

Oksalle reply: En ole mutta googlasin:) Miten sulla menee? Kutsu se rouva kahville ihan coolisti vain.

Hei Käpy täällä Oksa!

joo,tähän pään sisällä olevaan myrskyyn alkaa kohta jo tottua ja ruokakin maistuu taas ja untakin saa jo paremmin,kohtaamisen jälkeinen viikko meni
kuten ennenkin, mutta viime lauantaista-eiliseen oli yhtä piinaa, emme viestitelleet emmekä nähneet vilaukseltakaan. Olin ihan varma että tässä se sitten oli.
Vaan eilempä hänen kuvansa ilmestyi toimistoni lasioven taakse, moikkasimme kättä nostaen, katseemme kohtasivat, hyvä ettei
ovesta mennyt lasi rikki, lasikin näytti ihan eriväriseltä kuin ennen. .
Siitä innostuneena keksin nopeasti jotain asiaa hänen osastolle ja lähdin
muka töihin kyllästyneen näköisenä matkaan, vaan hänen resepsunisti olikin tullut lomalta ja jouduin kysymään nimeltä, että onko paikalla,
hän ei kerinnyt vastata, kun takanurkasta kuului iloinen ääni joka huusi nimeni ja iloisen tervehdyksen. Eli nyt tilanne on parempi kuin hyvä.
Keskustelimme työasioita oikeasti ja samalla rivien välistä saimme selville että haluamme tavata vielä kunhan löytyy sopiva hetki, ja että
on ollut kamala ikävä ja välitämme toisistamme aivan valtavasti.

Kirjoittele myös jos jotain tapahtuu sinulle, yritä selvittää hänen Horoskooppimerkki, siitä voisi olla apua.

Ursula, olin turhan kaino vastauksessani, niin kuin taidan olla tosi elämässäkin, näin jälkikäteen harmitellen. Itsekin tulin nimittäin torjuneeksi hänet, ts. hänen avoimuutensa ja orientaationsa minua kohtaan, useampaan kertaan työmatkamme aikana - milloin muista sosiaalisista velvoitteista, milloin omasta haavoittumisen pelosta tai aiemmin kokemastani hänen torjunnastaan johtuen. Olisinpa ollut valmis ottamaan vastaan kaiken sen valon jota hän oli halukas säkenöimään minulle!

Oikeasti, jos maailma olisi ollut meidän, olisimme katsoneet toisiimme ja antaneet vallan sille selittämättömälle, joka on välillämme ja joka tekee meistä magneetteja suhteessa toisiimme. Olisimme antaneet sen ympäröidä, täyttää ja yhdistää meidät; sallineet sen toimia meidän kauttamme hetkessä, muun unohtaen.


***

Kukkakeppi, miten tarkalleen ottaen pääsitkään eroon siitä työpaikkafiksaatiostasi?

'Moraaliton' oksa, nauti kaikesta täysin rinnoin!

Siihen meni noin 4 vuotta!! Olin onnekas koska minusta tuli sillä välin äiti ja palattuani lomilta sain erittäin hyvän työpaikankin joten pähkinänkuoressa sain elämäni paremmalle mallille ja pystyin tajuamaan että fixaatiolla ja mulla ei yhteistä tulevaisuutta. Jos olisi ollut niin se olisi tapahtunut. Nyt jos törmäisin siihen niin oletettavasti pystyisin keskustelemaan normaalisti... tosin työpaikan muodollinen ilmapiiri auttaa asiassa.

No onnittelut että noin kävi! Varmaan mäkin pääsen tästä yli kun saan muuta ajateltavaa :)

Iloista loppuviikkoa!

Varmasti pääset, se on vain ajan kysymys;) Kiitos toivotuksista -samoin sinulle!

käpy, arvelit aivan oikein ettei tilanne minun ja työtoverini välillä ole edennyt minnekään. Niin miksei - vastuuntunto, elämän realiteetit, halu olla satuttamatta ketään. Rakastan miestäni, oikeasti, meillä on hyvä ja tasapainoinen suhde pitkältä ajalta. Hän tietää että olen bi, ja itse asiassa antoi luvankin olla toisen naisen kanssa, kunhan hänen ei vain tarvitse tietää. Itseni tuntien en kuitenkaan pystyisi vain fyysiseen salasuhteeseen, tapaamisia silloin tällöin toisten selän takana. Haluaisin helliä, suudella, rakastella, jutella, käydä kävelyllä, tavata, hymyillä. Haluaisin niin tätä naista, että joskus uskottelen itselleni, että kyllähän tämä yhtälö toimii. Hänkin elää miehen kanssa parisuhteessa, joten ehkä hänkin ylipäätään voisi tavata vain silloin tällöin, rakastella tulisesti, ja sitten taas jatkaa elämäänsä. Mutta mitä sitten - kaipaus tapaamisten välillä, alitajunnasta pulppuavaa mustasukkaisuutta, repiviä riitoja ja intohimoisia sopimisia kierteinä - tilanne joka varmasti sattuisi minuun ja häneen. Ja aiheuttaisi kaikuaaltoja ympäristöönkin.

Olen pitänyt etäisyyttä, uppoutunut projekteihin ja elämääni. Ollut käymättä tälläkään palstalla. Onnistunut haalistuttamaan tunteen. Pitkästä aikaan eilen ja tänään kohtasimme ohimennen. Ilma sähköistyi,väreily palasi, ja huomaan taas haavelevani vaikka pikkujouluista, joiden päätteeksi päädymme suutelemaan...

Olen ollut aiemminkin vastaavissa tilanteissa. Koskaan ei mikään ole realisoitunut, en ole kertaakaan edes suudellut muita koko sinä 20 vuotena jonka olen ollut yhdessä mieheni kanssa. Joten haaveluksi tämäkin (varmaan) jää. Ja parempi ehkä niin, vaikka välillä joka solu haluasi häntä.