- 1 / 3
- Tabutus
- 15.6.2009 21:31
Heippa!
Pitkän netissäharhailun jälkeen eksyin tänne. Enpä tiedä mitä tältä hean, ehkä neuvoja tai jopa samankaltaisia kokemuksia, vertaistukea tai rohkaisua... En tiedä.
Olen siis bi, äiti ja naimisissa miehen kanssa. Bi-seksuaalisuudestani olen ollut tietoinen jo lapsesta, tai no nimen sille tunteelle sain vasta nuoruudessa, mutta lapsesta asti olen ollut kiinnostunut kummastakin sukupuolesta.
En ole ikinä seurusellut naisen kanssa, tulen aika pienestä kaupungista niin en ole edes törmännyt laisiini, toisin paras ystäväni on Bi ja hänen kanssa on joskus tullut oltua miehen kanssa, mutta huomattiin, että tuollaiset vaan sotkevat ystävyyttämme. Toisin olen ollut ihastunut häneen useasti ja hänkin minuun.
Mutta päänvaivani on ehkä enemmän tänhetkisessä elämäntilanteessa. Voisin sanoa olevan identiteetiltäni hukassa. Kuinka olla bi, äiti ja vaimo. Mieheni hyväksyy nykyään seksuaalisuuteni, pienen pureskelun jälkeen. Suhteen alussa oli pitkä vaihe jolloin se ei oolut hänelle helppoa ja pelkäsin jotuvani piilottamaan itseni lopuksi elämäkseni, mutta onneksi hän on nyt ymmärtänyt tämän olevan osa minua ja ymmärtää, että ei toista ihmistä voi muuttaa tai "kahlita". Tämä asennemuutos tuli hänelle muutama viikko sitten ja nyt olen taas alkanut pohtimaan tätä tilannettani. Toisin, en vielä voi uskoa tätä kaikkea todeksi... Tuntuu ihanalta kun saa olla oma itsensä.
Ihastun jatkuvasti naisiin, toisin sen verran etäisiin, että en koe niitä vaaraksi minulle. Vaaralla tarkoitan pettymystä. Kaipaisin kovin myös naista elämääni, mutta en vain ymmärrä miten mikään sen tapainen onnistuu käytännössä tilanteessani. Minulla on 4v tytär ja 5kk poika. En voi sitoutua mihinkään vakavaan naissuhteeseen, sillä rakastan miestäni enkä voi omistaa itseäni kenellekkään muulle kokonaan. Toisin en kaipaa yhdenillanjuttujakaan. Kaipaisin ikäänkuin "läheistä ystävää"...
Jotekin tämä tilanne saa minut aivan hulluksi välillä, en vaan tiedä mihin suuntan pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. En edes tiedä mistä etsiä.
Kaikkien näiden vuosien haaveilun jälkeen alan olemaan turhautunut. Ja osalta pelottaakin. Entä jos petyn. Tai jos en kelpaakaaan kenellekkään.
Niin.. Enpä nyt tiedä mitä tältä kaikelta odotan... Onke kenelläkään kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta... Tai vinkkejä miten voisin edetä?
<3
Kiitos jo etukäteen!
Pitkän netissäharhailun jälkeen eksyin tänne. Enpä tiedä mitä tältä hean, ehkä neuvoja tai jopa samankaltaisia kokemuksia, vertaistukea tai rohkaisua... En tiedä.
Olen siis bi, äiti ja naimisissa miehen kanssa. Bi-seksuaalisuudestani olen ollut tietoinen jo lapsesta, tai no nimen sille tunteelle sain vasta nuoruudessa, mutta lapsesta asti olen ollut kiinnostunut kummastakin sukupuolesta.
En ole ikinä seurusellut naisen kanssa, tulen aika pienestä kaupungista niin en ole edes törmännyt laisiini, toisin paras ystäväni on Bi ja hänen kanssa on joskus tullut oltua miehen kanssa, mutta huomattiin, että tuollaiset vaan sotkevat ystävyyttämme. Toisin olen ollut ihastunut häneen useasti ja hänkin minuun.
Mutta päänvaivani on ehkä enemmän tänhetkisessä elämäntilanteessa. Voisin sanoa olevan identiteetiltäni hukassa. Kuinka olla bi, äiti ja vaimo. Mieheni hyväksyy nykyään seksuaalisuuteni, pienen pureskelun jälkeen. Suhteen alussa oli pitkä vaihe jolloin se ei oolut hänelle helppoa ja pelkäsin jotuvani piilottamaan itseni lopuksi elämäkseni, mutta onneksi hän on nyt ymmärtänyt tämän olevan osa minua ja ymmärtää, että ei toista ihmistä voi muuttaa tai "kahlita". Tämä asennemuutos tuli hänelle muutama viikko sitten ja nyt olen taas alkanut pohtimaan tätä tilannettani. Toisin, en vielä voi uskoa tätä kaikkea todeksi... Tuntuu ihanalta kun saa olla oma itsensä.
Ihastun jatkuvasti naisiin, toisin sen verran etäisiin, että en koe niitä vaaraksi minulle. Vaaralla tarkoitan pettymystä. Kaipaisin kovin myös naista elämääni, mutta en vain ymmärrä miten mikään sen tapainen onnistuu käytännössä tilanteessani. Minulla on 4v tytär ja 5kk poika. En voi sitoutua mihinkään vakavaan naissuhteeseen, sillä rakastan miestäni enkä voi omistaa itseäni kenellekkään muulle kokonaan. Toisin en kaipaa yhdenillanjuttujakaan. Kaipaisin ikäänkuin "läheistä ystävää"...
Jotekin tämä tilanne saa minut aivan hulluksi välillä, en vaan tiedä mihin suuntan pitäisi mennä ja mitä pitäisi tehdä. En edes tiedä mistä etsiä.
Kaikkien näiden vuosien haaveilun jälkeen alan olemaan turhautunut. Ja osalta pelottaakin. Entä jos petyn. Tai jos en kelpaakaaan kenellekkään.
Niin.. Enpä nyt tiedä mitä tältä kaikelta odotan... Onke kenelläkään kokemuksia samankaltaisesta tilanteesta... Tai vinkkejä miten voisin edetä?
<3
Kiitos jo etukäteen!